Ken oikeutta saa?

 

Päivitetty 12.8.2018

Lakiviidakko paisuu paisumistaan

Oikeudellisen sääntelyn nopeaa kasvuvauhtia kauhisteli jo Martti Luther, jonka mielestä oikeus on sitä parempaa, mitä vähemmän on lakeja. Jonathan Swift ihmetteli, miten käy, jos kirjat ja lait lisääntyvät sitä vauhtia kuin viimeisinä viitenäkymmenenä vuotena – siis 1700-luvulla: Voiko enää montaakaan ihmistä kutsua oppineeksi tai edes lakimieheksi? Pyhä Tuomas Akvinolainen huomautti keskiajalla, että lakien nopea muuttuminen vie ihmisiltä uskon oikeuden pyhyyteen, mikä on lainkuuliaisuuden tärkeä peruste.

Nykyistä lainsäädäntöä kehitetään yhä monimutkaisemman yhteiskunnan ongelmiin - mitkä asiat ovat toivottavia, mitkä eivät. Oikeus on siis politiikkaa muunnettuna käskyiksi, kielloiksi, luviksi ja kelpuutuksiksi. Normien nopea muutostahti taas johtuu yhteiskunnan muutoksen nopeudesta. Kaikkea kehitystä ei osata pykälää kirjoitettaessa tarkoin ennakoida. 

"Max Weberin byrokratia-analyysin taustalla on julkisen hallinnon voimakkaasti kasvanut oikeudellistuminen.  Hallinto on mielletty aikaisemmin tarkoituksenmukaisuuden eli ”poliisin” hallitsemaksi alueeksi, mutta liberalistinen oikeusvaltion ideologia alkoi vaatia kansalaisten oikeussuojan nimissä byrokratian valtuuksien määrittelyä ja rajoittamista. Weber piti ongelmallisena, että kaiken tämän seurauksena järjen sijasta siirrytään käyttämään lakipykäliä, jolloin toisaalta byrokratia kykenee käyttämään valtaa myös pykälätietonsa tuella."
(Hannu Tapani Klami, Tiedepolitiikka 4/1994)

Järjestelmämies meni vipuun... Usein valtion päätöksiä tekemään tulee henkilöitä, joista Adam Smith käytti nimitystä järjestelmämies. Hän on älykäs, hän laatii kauniin systeemin. Hän on usein niin ihastunut oman hallintotapansa oletettuun kauneuteen, ettei voi sietää vähintäkään poikkeamaa sen missään osassa. Hän luulee voivansa järjestää suuren yhteisön eri jäsenet yhtä kätevästi kuin shakkinappulat laudalla. Ihmisten yhteisön suurella shakkilaudalla jokaisella nappulalla on oma käyttövoimansa, täysin sellainen kuin lainsäätäjä haluaisi sille antaa.


Lain kirjain ei vastaa tätä päivää

"Liberaalin demokratiakäsityksen ydin voidaan tiivistää seuraavasti: Ylin valtiollinen valta tulee sitoa lakiin ja jakaa toisistaan riippumattomille toimijoille: lainsäätäjälle, hallitukselle ja tuomioistuimelle. Lisäksi kansalaisen perusoikeudet pitää turvata ja kansalaisten tulee olla yhdenvertaisia lain edessä. Näiden käsitysten historia on runsaan kahdensadan vuoden mittainen. Synty on seurausta yksinvaltaisesti hallitun sääty-yhteiskunnan epäkohdista, erityisesti kansalaisten epätasa-arvoisesta ja mielivaltaisesta kohtelusta sekä osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien vähäisyydestä. Eri puolilla maailmaa käytetään nykyään samoja sanoja ja käsitteitä, kun luonnehditaan yhteiskunnallisen vallanjaon perusteita. Sanojen merkitykset kuitenkin muuttuvat ja ne saavat käytännössä erilaisia sisältöjä. Se mikä toteutti yhdenvertaisuutta tai oli kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien kannalta riittävää sata tai kaksikymmentä vuotta sitten, ei ole sitä välttämättä enää nykyään... Demokratian suurin uhka on eriarvoisuuden kasvu. Se lisää valta- ja varallisuuseroja ja murentaa siten monia oikeuksia. On mahdollista, että ideologioiden ja todellisuuden välinen kuilu kasvaa, jopa niin paljon, että lainsäädäntö ja kansainvälisiin sopimuksiin kirjatut oikeudet menettävät käytännössä merkityksensä. Siksi emme saisi tuijottaa vain sanoihin ja teksteihin, vaan yhteiskunnallista todellisuutta pitäisi seurata aktiivisesti." (Jukka Kekkonen, hs 10.8.2011)

"Suomi kuuluu oikeudenkäytön vertailussa huonoon seuraan. Lähimpänä meitä ovat Italia ja Puola. Syynä kehnoon tilanteeseen on hallitusmuotoon kirjattua säädös, jonka mukaan tuomari ei voi ottaa päätöksessään huomioon oikeudenmukaisuutta ja yhteiskunnallista tilannetta. Päätös pitää aina tehdä laillisen edesvastuun uhalla lain kirjaimen, ei sen hengen mukaan. Ruotsissa, Englannissa ja Yhdysvalloissa tuomari voi katsoa, onko yksittäinen laki ristiriidassa perustuslain hengen kanssa ja jos on – perustuslaki voittaa.  Lainkäyttö siellä on ihmiskeskeistä, kun se Suomessa on järjestelmäkeskeistä ja auktoriteetteihin vetoavaa. Laki on jo syntyessään vanha."
(Vaasan hovioikeuden presidentti Erkki Rintala)

”Ei riitä että oikeutta jaetaan. Sen täytyy myös näkyä. Ei riitä, että oikeudenmukaisuus toteutuu. Sen täytyy myös tuntua. Järjestelmäämme kuuluu piirre, ettei kansalaisille ole kerrottu laista. Lakia on kunnioitettava, mutta sen sisällöstä vaietaan. Lakimiesten enemmistö vannoo vielä järjen ja järjestelmän nimeen. Asenteena on hieno nimi, oikeuspositivisimi. Ajastaan jälkeen jääneen lakimiehen tuntee siitä, että hänen uskomuksensa mukaan moraalilla ja lainkäytöllä ei muka olisi sanottavasti yhtymäkohtia. Suomen lain käsittäminen jonkinlaiseksi ”tekniikan käsikirjaksi” on tätä positivismia, jolta puuttuu pohja. (Jukka Kempinen hs 8.11.1996)

 

Oikeuskulut karanneet kansalaisten maksukyvystä

Kansalainen ottaa ison taloudellisen riskin, kun hän lähtee peräämään oikeuksiaan tuomioistuimessa.  "Voidaan kysyä, onko kansalaisella oikeutta ihmisoikessopimuksen mkaiseen oiekudenmukaiseeen oikeudenkäyntiin, kun hän ei talouttaa vakavasti vaarantamatta uskalla ryhtyä oikenkäyntiin." (asianajaja Ruokonen) .

Jos maksuttoman oikeudenkäynnin saanut häviää juttunsa, hän voi joutua korvaamaan voitajan oikeudenkäyntikulut. Oikeusturvavakuutuksen ehdot ovat muuttuneet niin, ettei vakuutusyhtiö enää maksa vastapuolelle tuomittuja kuluja. Hävinnyt joutuu maksamaan voittajalle keskimäärin 19 000 markkaa (Kaijus Ervasti hs 11.2.1997).

Yksityiset henkilöt voittavat vain joka neljännen riidoista. Yksinään esiintyneistä yksityishenkilöistä 56 prosenttia hävisi juttunsa, mutta asianavustajaan turvautuneista 44 prosenttia. Joka kymmenes kantajana ollut yksityinen esiintyi yksinään. Vastaajana olleista joka kolmas. (Risto Jaakkola ja Sami Vuorinen. Mitä riiteleminen maksaa, kevät 1997). Mannerheimin lastensuojeluliiton johtava asiantuntija Esa Iivonen ulottaisi lapsivaikutusten arvioinnin kaikkeen julkisen vallan päätöksentekoon. Se tarkoittaa, että aina kun mitä tahansa lapsia koskevaa päätöstä valmistellaan, seuraukset lapsiin tai lapsiperheisiin tulisi ottaa huomioon. Se on ajattelutapa, joka pitäisi omaksua. Arviointi tehtäisiin samassa paikassa, missä päätöstä valmistellaan – asianajotoimistoissa, ministeriössä tai hallintokunnassa (hs 4.2.2011)

Eläkkeelle jäävä käräjätuomari Kirsti Hakola sanoi että ihmisistä on tullut aiempaa sovinnollisempia, koska riiteleminen oikeudessa on niin kallista. Riitajuttujen kulut kaksinkertaistuivat vuosina 1995-2008. Vuonna 2008 yhden osapuolen keskimääräiset kulut olivat 6000 euroa. 2013 ehkä 9000 euroa. Noin joka toisessa jutussa osapuolten yhteenlasketut kulut olivat suuremmat kuin riideltävä rahallinen intressi. On mahdollista, että oikeudenkäyntikulut ovat Suomessa nyt tasolla, joka uhkaa oikeusturvaa. Vaara on, ettei oikeutta uskalleta hakea, koska tappio romuttaisi talouden. (Kaijus Ervasti)

Ervasti löytää pitkän listan syitä kulujen kasvuun. 1990-luvun uudistuksessa oikeudenkäynnistä tuli välitön ja suullinen. Asianajaja tuli käytännössä välttämättömäksi, ja todistelu lisääntyy.1990-luvulla asianajopalkkiot säädettiin arvonlisäverolle. Asianajajaliitolla oli palkkio-ohjeistus, mutta kilpailuvirasto katsoi sen kilpailurajoitukseksi. (hs 5.5.2013)

Käräjäoikeuksien ratkaisujen jatkokäsittelyä hovioikeudessa rajoitettiin säästösyistä vuoden 2000 alusta. Hovioikeuksien kustannukset kuitenkin nousivat. Vuoteen 2012 mennessä nousu oli 12 prosenttia, Turun hovioikeudessa kustannukset nousivat peräti neljänneksen ja ratkaisukohtaiset kustannukset kasvoivat 2997 eurosta 3705 euroon.

Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta vuoden 2011 loppuun mennessä 59 langettavaa tuomiota oikeudenkäyntien viivästymisestä. Väkimäärältään lähes samankokoinen Norja kaksi. (Lakimiesuutiset 2/2012)

"Uusi oikeudenkäyntijärjestys oli valmis vuonna 1993. Uudistuksen tavoitteeksi oli asetettu että asia käsitellään tuomioistuimessa nopeasti, hyvin ja taloudellisesti. Siviilijuttuun meni ennen uudistusta alioikeudessa keskimäärin 45 päivää, uudistuksen jälkeen vuonna 2003 päätös saatiin 300 päivässä. Keskimääräinen käsittelyaika korkeimmassa oikeudessa vuonna 1975 oli 8 kuukautta, vuonna 2006 se oli 15 kuukautta. Oikeudenkäynnin kustannukset olivat ennen uudistusta siviilijutussa 1000 euroa, nyt ne ovat alioikeudessa 15 500 euroa. Alioikeuden nettokulut valtiolle olivat vuonna 1988 nykyrahana 39 miljoonaa euroa, talousarvioesityksen 2012 mukaan ne ylittävät 100 miljoonaa euroa. Lakimiesliiton asiamies Mikko Salo esittää resurssien lisäämistä. (Matti Norri Kanava 5/2012) 

Hämeenlinnan hallintaoikeuden tuomiopiiriin tuli vuonna 2016 käsiteltäväksi 2710 asiaa, mikä on 20 prosenttia edellisvuotta vähemmän, koska oikeudenkäyntimaksua korotettiin 97 eurosta 250 euroon. Lainsäädäntöjohtaja Riitta Rönn ympäristöministeriöstä sanoo, että valmisteltava ympäristövalitusten uudistus parantaisi hallintoasioiden oikeusturvajärjestelmän toimivuutta ja vähentäisi valitusten määrää,jolloin vähennetään valittamista päätöksenteosta rakentamis- ja ympäristöasioissa. (ksml 28.4.2017)

Tutkimusten mukaan yhteisöt voittavat yli puolet riidoistaan, mutta yksityiset henkilöt vain joka neljännen.

Oikeudellisten ongelmista kärsivistä suomalaisista vain seitsemän prosenttia hakee apua viranomaisilta: siis poliisilta, hallintoviranomaisilta tai tuomioistuimista. Lakimiesliiton kampanja "Oikeus kuuluu kaikille" kertoo, että esteitä avun hakuun ovat oikeusprosessien kalleus ja oikeudenkäyntien pitkä kesto, häpeä tai tietämättömyys sekä riittämätön oikeusapu ja vakuutusturva. Vaikka apua saa liian harva, lähes kaksi kolmesta suomalaisesta on parin viime vuoden aikana paininut oikeudellisten pulmien ja -riitojen kanssa. Lakimiesliiton puheenjohtaja, professori Tuula Linna kertoo, että yleinen riitojen aihe on esimerkiksi asuminen. Riidat liittyvät varsin usein naapureihin.
– Yli neljännes kärsii melusta, lemmikeistä, roskista ja parkkipaikkariidoista. Naapuritoraa huolestuttavampaa minusta kuitenkin on, että yli 20 prosenttia ei ole saanut hoitoa julkisesta terveydenhuollosta. Osa ihmisistä on myös jäänyt vaille sosiaalietuuksia. Vaikeuksia on lisäksi kuluttaja-asioissa, tapaturmissa, työsuhteissa ja vaikkapa perheasioissa.
Kansainvälinen ja riippumaton Word Justice Project (WJP) on kerännyt tietoa oikeuden saatavuudesta 45 valtiossa. Tulokset näyttävät suomalaisen oikeusvaltion näkökulmasta melko noloilta.
– Suomea vähemmän apua julkiselta sektorilta haettiin vain Mongoliassa, Senegalissa, Nepalissa, Georgiassa ja Hongkongissa. Koska oikeusprosessit ovat kalliita ja hitaita, on syytä kehittää vaihtoehtoisia menetelmiä eli sovittelu- ja välimiesmenettelyjä.
– Esimerkiksi tuomioistuinsovittelu on noin päivän mittainen. Käräjätuomari sovittelee ja kertarykäyksellä, ilman muutoksenhakua päästään usein sovintoihin. Sovittelu on edullinen ja nopea. Sitä voitaisiin laajentaa julkiseen ja yksityiseen oikeusapuun.  (YLE 4.3.2019)


Lakipykälillä tehdään puoluepolitiikkaa

”Tuoreet kokemukset vähävaraisten kansalaisten sosiaalipalvelujen supistamisesta osoittavat, millaisia ”teknisiä” vaikeuksia yksittäisille kansalaisille saattaa tulla eteen oman oikeusturvansa puolustamisesta. Kunnallinen päätöksenteko tapahtuu enemmistön ehdoilla. Niinpä kuntien talouden kiristyessä eniten palveluja on supistettu pieniltä vähemmistöryhmiltä. Neljännesvuosisataisen hallintourani aikana olen havainnut että kirjallisena tehdyt kantelut ovat hyvin usein johtaneet erilaisiin ”kostotoimenpiteisiin” varsinkin silloin, jos kantelu on osoittautunut aiheelliseksi. Oikeusaputoimistojen työntekijät saavat usein palkkansa samalta kunnalta, jota vastaan olisi ryhdyttävä prosessoimaan. Vähävaraisten kansalaisten on tyytyminen etupäässä itse tai korkeintaan tuttavien avustuksella laadittuihin kirjelmiin. Yksinkertaistenkaan asioiden esittäminen kirjallisesti ei ole helppoa. (Matti Martikainen, hs 27.6.1995)

"Poliittista toimintaa ohjataan yhä enemmän oikeudellisesti... Oikeudellisen sääntelyn uskotaan palauttavan ihmisten luottamuksen politiikkaan ja takaavan poliittisen järjestelmän toiminnan. Oikeudellinen sääntely ei kuitenkaan ratkaise ongelmia, jotka ovat perimmäiseltä luonteeltaan eettisiä.

Tuomioistuimet tekevät yhä enemmän yhteiskuntapolitiikkaan vaikuttavia ratkaisuja, vaikka tuomareita ei ole valittu demokraattisesti. Mitä enemmän poliittista valtaa siirtyy tuomioistuimille, sen vähemmän sitä on kansalla.


Kansanedustajilla omat lait?

Suomen poliittinen järjestelmä perustuu lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan kolmijakoon. Siihen sisältyy ajatus kansanedustuslaitoksen parlamentaarisesta autonomiasta. Esimerkiksi parlamentarismin emämaassa Britanniassa on vuodesta 1689 lähtien ollut säädös, jonka mukaan mikään tuomioistuimen kaltainen ulkopuolinen taho ei voi käsitellä parlamentin jäsenen toimintaa tai käyttäytymistä.

Kansanedustajan tehtävä on eettisesti poikkeuksellisen vaikea. Lainsäädäntötyö edellyttää suhdeverkostojen rakentamista ja yhteistyön tekemistä hyvin erilaisten ihmisten ja sidosryhmien kanssa. Kansanedustajat eivät kuitenkaan voi valvoa kollegoidensa toiminnan eettisyyttä samalla tavalla kuin esimerkiksi asianajajien ja lääkäreiden kaltaiset ammattikunnat. Nämä ammattikunnat valikoivat itse jäsenensä, valvovat heidän toimintaansa ja tarvittaessa kieltävät taitamattomilta jäsenilta luvan harjoittaa ammattia. Kansanedustajat sen sijaan valitsee – tai jättää valitsematta – kansa... 1970-luvulle asti kansaedustajien sisäinen moraalisäätely oli voimakasta… Alun perin ryhmäkurin käsitekin viittasi nimenomaan ryhmän jäseniä ohjaaviin käyttäytymissääntöihin, ei yhdenmukaiseen äänestämiseen ryhmäpäätöksen mukaisesti." (Timo Turja, Eduskunnan yhteiskuntatiedon asiantuntija, hs 5.2.2011, Vieraskynä)

Ruotsissa hallinnon avoimuus on osin todettu myytiksi. Pohjoismainen julkisuusperiaate on johtanut asioiden suullista valmistelua suosivaan hallintokulttuuriin, joka vähentää kansalaisten ja median tiedonsaantimahdollisuuksia. Päätöksentekoprosessien huono dokumentointi houkuttelee korruptioon. (Pekka Henttonen yliassistentti 24.4.2010)

”On hämmästyttävää kuinka vapaasti päätöksentekijät voivat toimia ja kuinka vähän niillä on moraalisia ja oikeudellisia velvollisuuksia kansalaisia kohtaan. Päätöksenteko kasaantuu suomalaisessa yhteiskunnassa. Organisaatiorikosten tekijät ovat hyvässä asemassa ja tulevat rangaistuksi entistä harvemmin. Samat tahot päättävät myös lainsäädännön sisällöstä. Hyvissä asemissa olevien henkilöiden syytteet ovat monissa tapauksissa rauenneet. Poliitikon kohdalla jutun vanheneminen on sattunut muita ryhmiä useammin. Tavallisimmat hyödyt olivat yrityksen saama huomattava tilaus, edullisia lainaehtoja, avustyksia, verohelpotuksia. (
Oikeussosiologi Ahti Laitinenhs 28.9.1989)


Virkamiehet juristeja?

Suomalainen virkamiehistö on perinteisesti ollut kohtuullisen lakimiesvaltaista, varsinkin valtionhallinnossa. 1800-luvulla senaatin virkamies oli lakimies ja vielä vuonna 1994 oikeudellisen akateemisen koulutuksen saaneiden osuus ministeriöiden virkamiehistä oli 29 prosenttia. Kunnan ympäristövirkamiehen ja kuntalaisten välinen suhde voitaneen pelkistää kahteen ideaalityyppiseen malliin: lakikirjamalliin ja kommunikaatiomalliin. Näistä edellinen viittaa vanhahtavaan hallintokulttuuriin, jossa asioiden perustelut pohjautuvat pääosin lakeihin, asetuksiin ja säädöksiin, jossa kommunikaatio on yhdensuuntaista virkamieheltä kuntalaiselle ja jossa hallinnollinen rationaliteetti määrittää ylipäätään kanssakäymisen muodot. Laajentuneen oikeussääntelyn yhteydessä on usein puhuttu oikeudellistumisesta. Tällä viitataan kasvavaan jokapäiväisen elämän ja eri elämänalueiden juridiseen sääntelyyn. Perusluonteeltaan yhteiskunnalliset ristiriidat muutetaan oikeudelliseksi ja niitä käsitellään lainopillisten perusteiden mukaan yhteiskunnallisten argumenttien sijasta. …
Eräs keskeinen kritiikin kohde on ollut siinä, että oikeudellistamsikehityksen on nähty laajentaneen juristien menettelytapojen painoarvoa ja lakimiesten merkitystä muunlaisen asiantuntijuuden kustannuksella on niinikään esittänyt lain ammattilaisista tulleen erilaisten erimielisyyksien asiantuntijoita, ja ylipäätään kokemuksemme maailmasta on enenevässä määrin muokattu oikeuden kielioppiin sopivaksi.
Lain ja tieteen välinen suhde näyttää sellaiselta, että tiede on alisteinen laille, lakiasiantuntijuus on toisin sanoen jollain lailla aivan erityinen asiantuntijuuden lajia, suorastaan yläpuolella muiden asiantuntijuuksien. 


Juristien kollegiaalinen solidaarisuus

 Suomessa uudistusten keinot ovat ristiriidassa tavoitteiden kanssa. Suomi on saanut ihmisoikeustuomioistuimelta moninkertaisesti tuomioita asukasmäärään suhteutettuna. Suomi on samoilla lukemilla Venäjän kanssa. Suomessa kollegiaalinen solidaarisuus ulottuu syyttäjälaitoksesta korkeimpaan oikeudenkäyttöön ja laillisuusvalvontaan. Kollegojen tekemiä syytteitä tai ratkaisuja ei hevin muuteta tai hylätä edes päivänselvissä asioissa. Omaa suljettua elämäänsä elävä oikeuslaitos on täysin immuuni arvostelulle. Vuonna 2009 muut Pohjoismaat saivat ihmisoikeustuomioistuimelta kukin kolme tuomiota. Suomelle langetettiin 29 tuomiota. (Kimmo Saarikka hs 7.12.2013)


Alpo Rusi kertoo oman näkemyksensä (Kanava 4/2011): Suomi on jollain tavoin oikeusvaltiona myös idän ja lännen rajamailla. Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin järjestäminen 1946 ja sen yhteydessä annetut poliittiset tuomiot saattoivat rapauttaa myös oikeuslaitosta, ei kansakunnan itsetuntoa. Euroopan ihmisoikeussopimus oli vastine Itä-Euroopan sosialistimaissa toteutetulle poliittiselle oikeuslaitokselle. Suomessa muuttui henkinen ilmapiiri vähitellen ”neuvostomyönteisemmäksi”, missä ei enää lähtökohtana ollut niinkään ulkopoliittiset realiteetit kuin maailmankuva. Vietnamin sota oli painavampi arvojen muokkaaja kuin Prahan miehitys. Kekkonen aloitti oikeuslaitoksen uudistuksen, mistä vastasiat hyvin pitkälle sukupolvijuristit ja yhteiskuntatieteilijät, joiden henkisenä viitekehyksenä oli Demokraattiset Lakimiehet. Yhdistys halusi luoda vastavoiman ”oikeistolaiselle oikeuspolitiikalle”. Demlasta tuli vasemmiston ja keskustan lakimiesten yhdysside. Poikkeuslailla 72-vuotias Kekkonen syrjäytti muut ehdokkaat ja ”legitimoi” Suomessa poliittisen pelin, joka rikkoi de facto myös perustuslakia.



Olen istunut lautamiehenä ja menettänyt kaiken kunnioituksen oikeuslaitosta kohtaan


Olen samaa mieltä Leivosen kanssa:

”Olen hoitanut kaikenlaisia tapauksia yli 40 vuotta. Syyttäjänä ja asianosaisen avustajana. Kertaakaan en ole havainnut, että lautamiehistä olisi mitään hyötyä kenellekään. Lautamiesjärjestelmän voisi heti lopettaa. Säästyvät varat voitaisiin käyttää lisäämällä istuvia tuomareita purkamaan käräjäoikeuksien jutturuuhkia.” (Heikki Leivonen 11.3.2017)

Lautamiespäätökset: Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Virve-Maria de Godzinsky ja Kaijus Ervasti selvittivät käräjäoikeuksien lautamiespäätöksiä vuodelta 1997... Yli kolmanneksessa äänestyksistä kaikki lautamiehet olivat eri mieltä kuin ammattilainen. (hs 16.3.2008 Tommi Nieminen)

Kuka määrää lautakunnan kokoonpanon? Saako tuomari itse päättää, ketkä istuvat hänen tukenaan? Espoossa oli 39 lautakuntaa, jokaisessa kolme jäsentä, puoluepoliittisesti valittuja. Äänestyksessä häviölle jääneen mielipide kirjataan tuomion liitteeksi. Jos uskaltaa nostaa esille jonkun asian äänestykseen, saa vihat vanhemmilta lautamiehiltä ja ehkä myös tuomarilta, eikä häntä enää kutsuta istuntoihin. (Nyt jo ryhmäni epäilee, että meitä on kutsuttu harvemmin kuin muita siksi, että ryhmässämme on yksi vaikea henkilö.)

Kun kerroin raiskausjutun yhteydessä  tuomarille kuuluvani Naisunioniin ja Hormoonisisterheihin, ja että olen ollut mukana feministien seksiklubihyökkäyksessä, keksi tuomari: "Täällä on yksi jäävi lautakunnan jäsen." Jutun jatkokäsittelyä en saanut seurata. Lautakunnan toinen jäsen nukkui istunnon ajan ja kolmas laskeskeli eläkesaataviaan. Kaikki nyökyttelivät tuomarin päätöksille.

Miten korruptoitunut, turhanpäiväinen ja ylimalkainen on Suomen oikeuslaitos. Kun katselen kahta nuorta kello- ja autovarkaudesta oikeuden eteen tuotua ja tukevia hyvinvoivia asianajajia heidän vierellään, en tiedä kumpien silmistä ammottaa suurempi tyhjyys ja välinpitämättömyys. Oikeusavustajalle maksetaan esitutkinnasta 700 mk, oikeudenkäynnin valmistelusta 1100 mk ja esiintymisestä oikeudessa kaksi tuntia 1400 mk.Lautakuntakäsittelyistä 90 prosenttia menee valtion piikkiin, syytetyt elävät kelan korvauksilla ja 95 prosenttia heistä on miehiä.

 Onko lautamiehestä apua miljoonien talousrikoksissa?


Asianajajissa huijareita

Usein tuntui, että tuomari on suurempi rikollinen kuin syytetty.

Asianajajat näkevät suuria tasoeroja tuomarien osaamisessa. Käräjäoikeuksien kokoa olisi kasvatettava, jotta mahdollistetaan erikoistuminen. Asianajajat ja syyttäjät erikoistuvat ja jättävät asiansa ratkaistavaksi tuomarille, jolle tapaus voi olla ainutkertainen. (Mats Welin, hs 26.1.2007)
Miten kunnan kustantama puolustusasianajaja voi puolustaa selvää valehtelua? Hovioikeus valittaa: jos liikaa tutkii asianajajien laskuja, vaihtavat Hoviin.

Asianajaja riippuu käräjäoikeuden kuppilassa kaiket päivät. Hänellä on mahtava monopoli. Hän ei perehdy asiaan, lukaisee poliisipöytäkirjan eikä edes tapaa syytettyä. "Löytäneet järjestelmästä vihreän oksan", selittää tuomari. Turhanpäiväisiä, tekevät tikusta asiaa, eivät myönnä mitään. Kaveri, jolla on 30 tapausta rikosrekisterissä, on tullut maksamaan asianajajapalkkioina 100 000 mk.
Valtionkonttori maksaa uhrille 5000 mk. Oikeussalissa saatetaan keskustella pitkään puolipäivä- ja matkakorvauksista, jotka ovat 80 euroa. Kulut korkoineen, kun oikeusistunto alkaa vasta vuoden kuluttua. 16 prosenttia korkoa päätöspäivästä.

Oikeuslaitos on kuin piirileikki: Asianajajat ja tuomarit eivät saa keskustella keskenään eivätkä lautamiehet syytettyjen kanssa. Sosiaalityöntekijä ei saa antaa tietoja. Oikeuslaitos on yhdistettävä sosiaali- ja mielenterveyspalveluihin.

Hiljainen ja nöyrä ihminen, tavallisesti ensikertalainen, ei osaa vaatia apua eikä korvauksia. Hän puolustaa itseään eikä osaa sanoa muuta kuin: ei pidä paikkaansa. Todistajille maksetaan päivärahaa mutta vain pyydettäessä. Varisinkaan pienten lasten äidit eivät tiedä vaatia korvauksia, eivät myöskään lastenhoidosta korvausta.


 Tuomareissa nynneröitä

Nuori mies tuodaan oikeussaliin. Sihteeri alkaa lukea ääneen: "...pilkku, saapuvilla Keravan nuorisovankilasta uusi kappale. Monosen henkilötiedot piste." Miltä nuoresta miehestä tuntuu, kun häntä käsitellään samalla tasolla kuin pilkkua ja uutta kappaletta? Pilkkuja ja uusia kappaleita kuunnellessaan vankilasta tullut nuori iskee nyrkillä pöytään niin että kirjan sivut lentävät.

Lautamiehenä on surullista nähdä miten suppeasti tuomarit näkevät elämän. Riippuu maailmankuvasta mihin pyritään. Avioerotapauksessa tulee esille, että jos tuomarin mielestä on tarkoitus, että ihminen on nöyrä, kuuliainen ja hyväksyy yhteiskunnan järjestelmän, on lasten tultava äidille. Jos on tarkoitus, että lapsesta kasvaa itsenäinen, rohkea ja kuvia kumartamaton, isän luo.


Ohjeita syytetylle

Tuomiosi pienenee, kun muistat sanoa oikeissa kohdissa: En muista, siitä minulla ei ole mitään tietoa, taitamattomuutta, ymmärtämättömyyttä, informaatiokatko, en ole osallistunut kirjanpitoon, en tunne tilinpäätöstä, kuitit on heitetty muovipussiin ja ne ovat hävinneet muuton yhteydessä, minun on mahdoton muistaa yksityiskohtia.

·         Kirjanpitäjä on katsonut kuitin väärin eikä siksi mersua ole kirjattu, myös 50 milj. mk on jäänyt kirjaamatta: 8 kk ehdonalaista.

·         Mies lyönyt kengällä naista silmäkulmaan, koska nainen heitteli miehen ostamat ruusut ympäriinsä. Nainen meni seuraavana päivänä lääkäriin. Koska ”osoittaa välinpitämättömyyttä yhteiskuntaa ja lakia kohtaan”: vankeustuomio 70 vrk ja 5000 mk kipurahoja, 1300 mk oikeusmaksuja.
 
Käytetään hädänalaisen naisen asemaa hyväksi. Naista on pahoinpidelty. Asianajaja, jopa kaupungin oikeusaputoimistosta, kertoo tappelusta: "Sekavuuden vuoksi on syytä määrätä avustaja." (joka sitten ei kutsu yhtään todistajaa, ei perehdy, mutta saa palkionsa., "Kaikki juoppoja, ei muista, oli humalassa." Asianajaja: ”On jätetty luotettavasti näyttämättä toteen." 

·         Kaksi miestä on raiskannut lievästi kehitysvammaisia naisia. Mies oli sunnuntaina iltapäivällä pakottanut naisen seksileikkeihin. Hän oli saanut avaimen myös kaverilleen naisen ystävättäreltä keksimällä juonen palautettavasta avaimesta. Oikeudelle tuodaan äidin ottamia kuvia tekopeniksestä. Kehitysvammainen nainen oli lukkiutunut äitinsä vessaan oikeudenkäynnin ajaksi.  Miesten mukaan naiset olivat nimenomaan halunneet. Päivän kuluessa katselin paikalle tullutta ujoa äitiä ja ylimielisesti käyttäytyviä auervaaroja, esitin epäilyni naisten haluista.

·         Peräkkäin käsittelyssä 200 mk liikennerikkomus, 700 000 markan kavallus ja 1,2 miljoonan veronpidätykset. Syytetyllä ei ole velvollisuus pysyä totuudessa.

·         Nuori joka tarvitsee ajokortin työhönsä, ei osaa puolustautua, myöntää ajaneensa humalassa, ei selitystä – maksimi rangaistus eli 70 pv vankeutta ja ajokielto.
 
·        20-vuotias poika rikkoo kaupan ikkunan, toinen varastaa auton saadakseen ostettua pullon kaljaa: 11 kuukautta vankeutta. 50-vuotias mies ottaa yrityksen kassasta 1,5 miljoonaa markkaa vuosien varrella: kuusi kuukautta ehdollista.
 
 1,2 miljoonaa mk nostettu kommandiitti yhtiöstä, ei kuitteja, maksuton oikeudenkäynti.
 
·         Parin miljoonan talousrikos, kun ei ole kuitteja eikä mitään muisteta, ei voida tehdä mitään. Sitten tulee yksinhuoltajaäiti, jonka sosiaalivirasto haastaa 28.000 markan petoksesta, sillä hän on ilmoittanut nettotulokseen sen mikä jäi, kun asunnonvaihtolaina on vähennetty.
 
·         Näkee miten nuori rehti mies alkaa väännellä kasvojaan, kun kaupan korvausvaatimukset ilmestyvät tuomarin käteen. Kauppa, haastemies ja vakuutuslaitokset vetävät suuria summia. Varkaudesta kärsineet esittävät suuria summia. kauppa on antanut vakuutusyhtiölle tiedon, miten monta mikroa ja videokameraa oli viety. Oikeus uskoo vakuutuksen tekijään, ei poikiin.
 
·         40 päiväsakkoa pienestä läimäytyksestä 11 vuotiaan pojan poskelle, josta lääkäri oli antanut lausunnon ”punoitusta”.
 
·         Yhden 60 markan puseron varastanut nainen voi vaatia ilmaisen oikeudenkäynnin, viisi oikeusistuntoa, kahdeksan todistajaa paikalle ja vain kostaakseen myymäläetsivälle. Kukaan todistajista ei kiistänyt varkautta eikä herjausta.

 

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen hs 5.5.2011: Rikosasioiden käsittelyä pitäisi kehittää muutenkin kuin puuttumalla kohtuuttomiin viivästymisiin. Kokemus rikoksesta on sen uhriksi, todistajaksi tai tekijäksi päätyvälle usein ainutkertainen. Syyttäjälle tilanne on kuitenkin rutiinijuttu. Lievät verorikokset käsiteltäisiin tuomioistuinten ja rikosprosessin sijasta selvästi kevyemmässä hallinnollisessa menettelyssä. Esitutkintaa tulisi voida rajoittaa nykyistä enemmän myös sillä perusteella, että epäilty tunnustaa rikoksensa jutun alkuvaiheessa... Nyt talousrikosten käsittelyketju on auttamattoman jälkijättöinen: hyöty ehditään käyttää tai piilotta ja jää usein rikollisten haltuun.

 


Yhteiskunnalliset ristiriidat muutetaan lainopillisiksi

Kimmo Saaristo: Avoin asiantuntijuus 2000

Suomalainen virkamiehistö on perinteisesti ollut lakimiesvaltaista, varsinkin valtionhallinnossa. 1800-luvulla senaatin virkamies oli lakimies ja vielä vuonna 1994 oikeudellisen akateemisen koulutuksen saaneiden osuus ministeriöiden virkamiehistä oli 29 prosenttia. Kunnan ympäristövirkamiehen ja kuntalaisen välinen suhde voitaneen pelkistää kahteen ideaalityyppiseen malliin: lakikirjamalliin ja kommunikaatiomalliin. Näistä edellinen viittaa vanhahtavaan hallintokulttuuriin, jossa asioiden perustelut pohjautuvat pääosin lakeihin, asetuksiin ja säädöksiin, jossa kommunikaatio on yhdensuuntaista virkamieheltä kuntalaiselle ja jossa hallinnollinen rationaliteetti määrittää ylipäätään kanssakäymisen muodot. Laajentuneen oikeussääntelyn yhteydessä on usein puhuttu oikeudellistumisesta. Tällä viitataan kasvavaan jokapäiväisen elämän ja eri elämänalueiden juridiseen sääntelyyn. Perusluonteeltaan yhteiskunnalliset ristiriidat muutetaan oikeudellisiksi ja niitä käsitellään lainopillisten perusteiden mukaan yhteiskunnallisten argumenttien sijasta. …

Eräs keskeinen kritiikin kohde on ollut siinä, että oikeudellistamiskehityksen on nähty laajentaneen juristien menettelytapojen painoarvoa ja lakimiesten merkitystä muunlaisen asiantuntijuuden kustannuksella. Lain ammattilaisista on tullut erilaisten erimielisyyksien asiantuntijoita, ja ylipäätään kokemuksemme maailmasta on enenevässä määrin muokattu oikeuden kielioppiin sopivaksi.

Lain ja tieteen välinen suhde näyttää sellaiselta, että tiede on alisteinen laille, lakiasiantuntijuus on toisin sanoen jollain lailla aivan erityinen asiantuntijuuden lajia, suorastaan yläpuolella muiden asiantuntijuuksien.

Ympäristöliikkeet eivät ole suostuneet niihin pelisääntöihin, jotka on etukäteen laadittu ja joiden mukaan vain tietynlainen tieto on merkityksellistä. Sen sijaan erilaiset liikkeet ovat pyrkineet muuttamaan ympäristökeskustelupelin sääntöjä ja samalla pyrkineet muuttamaan ”pelimerkkien” suhteellisia arvoja. Muun muassa taloudellisiin ja teknisiin arvioihin perustuvat päätökset ja asiantuntijuus on asetettu kyseenalaiseksi ja niiden sijasta korostettu yhtäältä luonnontieteellisen tiedon ja toisaalta ihmisten omien kokemusten ja esteettisten elämysten merkitystä.

Professionaalisen asiantuntijan toimintaan yhdistetään usein korkea-asteinen itseohjautuvuus, jota kontrolloi professioammatteihin kuuluva eettinen itsekontrolli sekä kollegiaalinen kontrolli. Tämä on nähty jopa vastakkaisena byrokraattiselle esimieskontrollille. C. Wright Millsin mukaan byrokratia ja prosessit ovatkin ajautuneet konfliktiin: laaja-alainen sivistys on saanut väistyä kapea-alaisen erikoistumisen tieltä ja samalla professionaalit ovat palkkatyöläistyneet ja heidän itseohjautuva rationaalisuutensa on pakkoluovutettu organisaatioiden rationaalisuudelle.

Yhtenä neuvottelumallina ympäristökysymyksiin liittyvien ristiriitojen ratkaisemiseksi ja samalla asiantuntijoiden ja maallikoiden välisen kuilun madaltamiseksi on Liisa Uusitalo 1991 hyvin yleisellä tasolla hahmotellut kommunikatiivista yhteiskuntaa. Tällaisessa yhteiskunnassa kansalaisten preferenssit ja käyttäytyminen sekä henkilökohtaiset ja yhteishyödykkeitä koskevat intressit olisivat mahdollisimman hyvin sopusoinnussa. Uusitalon mukaan voitaisiin keskustella ”avoimesti vallitsevien tavoitteiden ja preferenssijärjestysten mielekkyydestä, ja niiden legitimointi tapahtuu avoimen keskustelun ja päätöksenteon kautta, jossa noudatetaan kommunikatiivisen rationaalisuuden pelisääntöjä. Ulrich Beck on hieman samansuuntaisesti kehitellyt ajatusta pyöreän pöydän mallista. Beck perää jonkinlaista uutta konsensusrintamaa, jonka ensimmäisenä välttämättömänä tehtävänä olisi yksiselitteisen ja instrumentaalisen rationaalisuuden kitkeminen. Pyöreän pöydän mallin keskeinen idea liittyy juuri osallisuuden laajentamiseen suhteessa päätöksentekoon ja asiantuntijuuteen. Beckin pyöreän pöydän malliin kuuluu sopiminen prosessin normeista: keskustelumuotojen, protokollien, väittelyiden, äänestysmuotojen ja hyväksymisten tulee olla jollain tavoin sanktioituja, mutta siten että ”omatoiminen lainsäädäntö” ja itsevelvoitteisuus (self-obligation) korostuvat.


Län­si­mai­sis­sa de­mo­kra­tiois­sa pe­rus­tus­lain tar­koi­tuk­se­na on suo­ja­ta kan­sa­lais­ten pe­rusoi­keuk­sia ja ­oi­keu­del­li­sia ins­ti­tuu­tioi­ta po­liit­ti­sil­ta suh­dan­ne­vaih­te­luil­ta. Suo­mes­sa pe­rus­tus­lais­ta on kui­ten­kin tul­lut päi­vän­po­li­tii­kan vä­li­ne, jol­la py­ri­tään es­tä­mään uu­dis­tuk­sia. Meil­lä la­kien pe­rus­tus­lail­li­suu­den val­von­ta ta­pah­tuu kan­sain­vä­li­ses­ti poik­keuk­sel­li­sel­la ta­val­la edus­kun­nan pe­rus­tus­la­ki­va­lio­kun­nas­sa. Pe­rus­tus­lain val­von­nan po­liit­ti­nen luon­ne on on­gel­mal­li­nen, sil­lä lail­li­suus­har­kin­ta tu­li­si pi­tää eril­lään po­liit­ti­ses­ta har­kin­nas­ta. Pe­rus­tus­la­ki­va­lio­kun­nan käyt­tä­mil­lä asian­tun­ti­joil­la on suh­teet­to­man pal­jon vai­ku­tus­val­taa: sup­pean jou­kon kan­nan­otoil­la on käy­tän­nös­sä rat­kai­se­va mer­ki­tys va­lio­kun­nan pää­tök­siin. Pe­rus­tus­la­ki­va­lio­kun­ta on ar­vo­maail­mal­taan lä­pi­nä­ky­vä, sil­lä va­lio­kun­nan jä­se­net ovat vaa­leil­la va­lit­tu­ja kan­sa­ne­dus­ta­jia. Pää­tök­siin mer­kit­tä­väs­ti vai­kut­ta­vien asian­tun­ti­joi­den ar­vo­maail­ma ei sen si­jaan ole ylei­sön tie­dos­sa. Pe­rus­tus­la­ki­asian­tun­ti­joi­den kes­kuu­des­sa on val­lal­la pe­rus­tus­lain eh­dot­to­man tul­kin­nan op­pi. Sen mu­kaan kaik­ki lain­sää­dän­tö on alis­teis­ta pe­rus­tus­lain tul­kin­noil­le. Sil­loin pe­rus­tus­la­ki vai­kut­taa myös la­kei­hin, joi­den on pe­rin­tei­ses­ti kat­sot­tu kuu­lu­van nor­maa­lin lain­sää­dän­tö­val­lan alueel­le.
Pe­rus­tus­lain tul­kin­nat ovat joh­ta­neet Suo­mes­sa sii­hen, et­tä pe­rus­tus­lail­li­set on­gel­mat ovat yl­lät­tä­vil­lä ja epä­joh­donmu­kai­sil­la ta­voil­la es­tä­neet mo­nia la­kiuu­dis­tuk­sia. tök­siin. tie­dos­sa.

Ju­ha Si­pi­län (kesk) hal­li­tus an­toi syk­syl­lä 2015 hal­li­tus­oh­jel­maan­kin kir­ja­tun la­ki­esi­tyk­sen te­hok­kaas­ta ve­ro­ka­tu­mi­ses­ta. Lain ta­voit­tee­na oli kan­sain­vä­lis­ten mal­lien mu­kai­ses­ti kan­nus­taa ul­ko­mais­ten pank­ki­ti­lien oma-aloit­tei­seen il­moit­ta­mi­seen ja si­ten li­sä­tä ve­ro­tu­lo­ja hal­lin­nol­li­ses­ti ke­vyel­lä me­net­te­lyl­lä. Esi­tys oli val­mis­tel­tu huo­lel­li­ses­ti val­tio­va­rain­mi­nis­te­riös­sä ja ve­ro­hal­lin­nos­sa, mut­ta se pe­ruu­tet­tiin pe­rus­tus­la­ki­va­lio­kun­nan kä­sit­te­lyn jäl­keen. Va­lio­kun­nan kuu­le­mien asian­tun­ti­joi­den mu­kaan esi­tys oli pe­rus­tus­lain yh­den­ver­tai­suus­pe­ri­aat­teen vas­tai­nen. Te­hok­kaan ka­tu­mi­sen la­ke­ja on kui­ten­kin pe­rus­tus­lain es­tä­mät­tä kyet­ty to­teut­ta­maan lu­kui­sis­sa muis­sa län­si­mai­sis­sa ­oi­keus­val­tiois­sa, ku­ten Ruot­sis­sa, Tans­kas­sa, Bri­tan­nias­sa ja Sak­sas­sa. Vuon­na 2008 Mat­ti Van­ha­sen (kesk) hal­li­tus an­toi edus­kun­nal­le la­ki­esi­tyk­sen yri­tys­ten su­ku­pol­ven­vaih­dos­ten ve­ro­huo­jen­nuk­sen ko­rot­ta­mi­ses­ta. Ta­voit­tee­na oli tu­kea ko­ti­mais­ta omis­ta­juut­ta ja pa­ran­taa yri­tys­ten kas­vu- ja työl­lis­tä­mis­mah­dol­li­suuk­sia.
Yl­lät­täen la­ki­esi­tys kui­ten­kin pe­ruu­tet­tiin, kos­ka pe­rus­tus­la­ki­va­lio­kun­nan käyt­tä­mät asian­tun­ti­jat kat­soi­vat uu­dis­tuk­sen ole­van pe­rus­tus­lain yh­den­ver­tai­suus­pe­ri­aat­teen vas­tai­nen. Vas­taa­via ve­ro­tuk­sen poik­keuk­sia tai huo­jen­nuk­sia sää­de­tään vuo­sit­tain Suo­mes­sa ja kai­kis­sa muis­sa mais­sa. Pe­rus­tus­lail­le ei ai­na an­ne­ta yh­tä suur­ta pai­noar­voa. Esi­merk­ki pe­rus­tus­lain epä­joh­don­mu­kai­ses­ta so­vel­ta­mi­ses­ta on pank­ki­ve­roa kos­ke­va la­kie­si­tys, jon­ka Jyr­ki Ka­tai­sen (kok) hal­li­tus vuon­na 2012 val­mis­te­li pi­ka­vauh­dil ­la.Esi­tys koh­te­li yh­tä pank­ki­ryh­mää – ja sen osak­kai­ta ja asiak­kai­ta – epä­edul­li­sem­min kuin mui­ta täy­sin sa­mas­sa ase­mas­sa ol­lei­ta pank­ke­ja. Ve­ro­asian­tun­ti­jat nä­ki­vät ti­lan­tees­sa yh­den­ver­tai­suu­s­on­gel­man, jo­ka oli­si voi­tu rat­kais­ta yk­sin­ker­tai­sel­la la­ki­tek­ni­sel­lä muu­tok­sel­la. Pe­rus­tus­la­ki­va­lio­kun­ta ei kui­ten­kaan kat­so­nut tar­peel­li­sek­si edes ot­taa asiaa kä­si­tel­tä­väk­seen, ja la­ki­esi­tys me­ni sel­lai­se­naan lä­pi. Pe­rus­tus­lain tul­kin­nat vai­kut­ta­vat muil­la­kin lain­sää­dän­nön aloil­la. Myös ajan­koh­tai­set ra­ken­teel­li­set uu­dis­tuk­set tun­tu­vat tör­mää­vän pe­rus­tus­la­ki­tul­kin­toi­hin. Mon­ta so­te-uu­dis­tuk­sen mal­lia on jo kaa­tu­nut pe­rus­tus­lail­li­siin on­gel­miin. Nyt kes­kus­te­lua käy­dään sii­tä, voi­ko edus­kun­ta sää­tää työ­mark­ki­na­jär­jes­tö­jen so­pi­mus­val­taa ra­joit­ta­vaa lain­sää­dän­töä. Muis­sa län­si­mais­sa pe­rus­tus­lait ei­vät ole es­tä­neet työ­mark­ki­na­jär­jes­tö­jen yh­teis­kun­nal­li­sen val­lan ra­joit­ ta­mis­ta.Mi­ten pe­rus­tus­la­ki­tul­kin­nois­sa pääs­täi­siin ta­sa­pai­noi­sem­piin ja kan­sain­vä­lis­ten nor­mien mu­kai­siin lop­pu­tu­lok­siin? No­pea pa­ran­nus­kei­no oli­si to­teut­taa Kim­mo Sa­sin hil­jat­tain te­ke­mä eh­do­tus, jon­ka mu­kaan pe­rus­tus­la­ki­va­lio­kun­ta­kä­sit­te­lyn lä­pi­nä­ky­vyyt­tä li­sät­täi­siin ja va­lio­kun­ta kuu­li­si sel­väs­ti laa­jem­min eri alo­jen asian­tuti­joi­ta. (Jan­ne Juu­se­la)


Oikeusistuimet irtaantuneet tavallisista ihmisistä

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen voi valittaa jokainen jonka mielestä valtio on rikkonut hänen ihmisoikeussopimuksessa turvattuja oikeuksiaan. Ihmisoikeusasioihin perehtyneen asianajajan Markku Fredmanin mielestä muutos on niin selvä, että EIT:n merkitys Suomessa on vähentynyt selvästi. Fredman on sanonut asiakkaille ettei EIT:hen (Euroopan ihmisoikeustuomioistuin) kannata lähteä. Valitussuman hillitsemiseksi EIT on tiukentanut valituksille asetettuja muotovaatimuksia. ”Nyt on jo niin kovat vaatimukset valitukselle, ettei sitä käytännössä pysty laatimaan ilman asianajajaa.” (hs 26.9.2016)




.

.