Elämää Suomineito-yhteisössä

14.1.1999 Ähtärin Kaijanniemessä

 

Osuukunta perustettu 

Tämä on ylimääräinen Suomineito-yhteisön tiedote. Niin monet uudet ihmiset ovat kiinnostuneet yhteisöstämme, että päätimme tehdä koosteen edellisistä numeroista. Seuraava uusi tiedote tulee ajallaan maaliskuussa.

Toinen syy tiedotteen monistamiseen on Ähtärin kaupunginjohtajan kanssa käyty keskustelu. Haaveenamme on ostaa Kaijanniemi yhteisölle ensi vuoden alusta. Tällöin rivitalotkin tulevat käyttöömme. Niihin voimme myydä omia osakkeita halukkaille.

Toivottavasti eri alan taitajia uskaltautuu joukkoomme. Pihlajaveden pieni varsinainen ekoluostari on vielä tyhjillään ja koetamme löytää porukkaa, joka olisi valmis investoimaan ja asumaan sielläkin. Tarvittaisiin ainakin seitsemän ihmistä, joista jokainen sijoittaa omaan asuntoonsa 100.00 mk.

 

Mitäpä Kaijan elämään kuuluu sitten vuoden vaihteen?

Irmeli ja Marjatta lapsineen ja tavaroineen ovat muuttaneet Kemistä. Teuvo on tuonut verkkaisen olemuksensa Viitasarelta ja Katri tehnyt mahtavia makkaroita ja fetajuustoja keittiössä.

Katri on myös hoivannut vastasyntyneitä navetassa. Wilhelmiinalle syntyi Veera ja Veksi, Ulmulle Unelma ja Untamo. Vesselit eivät osaa vielä kävellä, mutta loikkivat tasajalkaa kuin kengurut pitkin navetan käytäviä. Kukko kiekuu kevättä rinnassa ja munia alkaa ilmestyä hämärään navettaan. Eilen oli se päivä, jolloin naapurin isäntä tuli auttamaan kahden pässin auvoiseen aikaan siirtämisessä. Ensimmäisinä teurastuksen jälkeisinä päivinä syömme tavan mukaan verilettuja ja maksastroganovia.

Ähtärin Kaijassa on asukkaita 14. Vähän enemmän naisia kuin miehiä, Keski-ikä 50 vuotta. Silloin tällöin yöpyy joitakin tutustujia ja muuttoa harkitsevia vieraita. 16 -17.1. järjestetään Ähtärissä SM-hiihdot. Meillekin on ilmoittautunut osanottajia yöpymään. Olemme varanneet matkailijoiden käyttöön huoneita aurinkoisesta eteläpäädystä.

Insinööripariskunta poikansa kanssa on muuttanut lähemmäksi koulua. Kaikki eivät pidä ekologisesta ja yhteisöllisestä elämäntavasta, varsinkin jos parisuhteessa tai liike-elämässä on vielä unelmia.

 

Osuuskuntamme nimeksi on vakiintunut Eko-osuuskunta Kaijanniemi

Osuuskunta tulee tarjoamaan ekologisella periaatteella toimivaa maatilamatkailua ja luontaishoitoja. Osuuskuntaan liittyneillä on mahdollisuus saada Kynnyksen yli yrittäjyyteen apua EU:lta sekä Omatoimisuusavustusta.

Olemme nyt kotiutuneet. Seuraamme päivän rytmiä: aamupalaveri klo 9, lounas klo 12, päivällinen klo 17. Jaamme keittiövuorot sekä muita yhteisön työtehtäviä.

Kaunis niemi, kalaisa järvi ja puhtaat metsät antavat meille iloa ahertaa päivittäisissä puuhissa. Erilaisten hierojien ja hoitajien muuttaminen yhteisöömme tekee viikon lomapaketista Edenin paratiisin, vielä kun siihen lisätään yksinkertainen perusruoka ja levollinen ilmapiiri. Saksalaiset Öko-WG luonnonystävät tulevat olemaan kesällä vierainamme.