Maassa maan tavalla
Suomen Tyttö 3/1969
Suomen Partiotyttöjärjestö

toteaa Marketta Ikkala matkakirjeessään Yhdysvalloista, Pennsylvaniasta. Tetta kirjoitti viime keväänä ylioppilaaksi, lensi Yhdysvaltoihin, kierteli muutaman kesäkuukauden ympäri maata ja opiskelee nyt sikäläisessä yliopistossa. Kesällä Tetta sai olla mukana amerikkalaisella partioleirillä ja kertoo Suomen Tytön lukijoille seuraavassa kokemuksistaan.

Iowa. ”Olin partiolainen Suomessa, onkohan täällä Iowassa partiolaisia?”
- Kyllä meillä on leirikeskus tässä lähellä. Nyt on heinäkuu ja siellä ovat 15-16-vuotiaat. Voisit mennä palkalliseksi valvojaksi mutta valitettavasti ei ole enää tilaa. Leiriläiseksi olet liian vanha.

Colorado. ”Olin partiolainen Suomessa, onkohan täällä Coloradossa partiolaisia?”
- Onhan täällä pikkutyttöjä, jotka käyvät auttamassa sairaalassa, mutta ei heillä ole muuta toimintaa.

Arizona. ”Olin partiolainen Suomessa, onkohan täällä Arizonassa partiolaisia?”
- Ei, sillä kaikki menevät kirkkojen järjestämille leireille ja käyvä kirkkojen tilaisuuksissa. Enää ei ole aikaa kahteen paikkaan.

Teksas. ”Olin partiolainen Suomessa, onkohan täällä Teksasissa partiolaisia?”  
- Silloin tällöin näkee pieniä partiopukuisia tyttöjä ja poikia, mutta näin kesällä on liian kuuma.

Florida. ”Olin partiolainen Suomessa, onkohan täällä Floridassa partiolaisia?”
- Kyllä, mutta viime kesänä partiotytöt tekivät linja-autoretken Georgiaan, auto meni rikki ja tytöt joutuivat nukkumaan metsässä. Nyt ei kukaan enää uskalla päästää lapsiaan retkelle.

Pennsylvania. ”Olin partiolainen Suomessa, onkohan täällä Pennsylvaniassa partiolaisia?  
- Voi, mikset heti kertonut. Täällä Wyomingissa on melkein sinun ikäistesi tyttöjen ryhmä ja heillä on kuulemma leiri. Ehkä kerkiät vielä mukaan. He ovat iloisia saadessaan ulkomaalaisen vieraan.
Suuri unelmani oli täyttynyt: pääsin mukaan amerikkalaiselle partioleirille.

Eräs tyttö soitti minulle ja pyysi tulemaan kotiinsa seuraavana aamuna klo 12. Kun saavuin sinne, pihalla lojui kuusi täkintapaista ”makuupussia” ja Melody oli juuri lähdössä ostoksille. Jokaisen piti kuulemma tuoda illallinen mukanaan. Hän osti kaksi suklaaleivosta, kaksi voileivosta ja 40 sentillä puoleksi suklaata ja amerikkalaista lakritsaa. Palattuamme hän pakkasi neljät shortsit, kahdet pitkät housut, yöpuvun ja peseytymisvälineet pyöreään matkalaukkuun, puvut ja puserot hän kantoi vaatepuussa isänsä Fordiin. Tätä katsellessani kysyin, olinko ehkä ymmärtänyt väärin, vai kestääkö leiri kaksi vuorokautta.

Leiripaikka oli noin tunnin automatkan päässä vuoristossa. American Girl Scout Camp -viitalla varustettu alue on melkein jokaisessa osavaltiossa ja ne toimivat samoilla periaatteilla. Alkukesästä tulevat pienimmät tytöt, joka toinen viikko vaihtuu joukko astetta vanhempaan niin, että loppukesästä tulevat vanhimmat. Leirialue oli noin 5000 m x 500 m ja siihen kuului toimisto ja toimistovirkailijoiden asunto, ruokailuhalli, suuri oleskelutila sadeilmoja varten, peseytymisrakennus suihkuineen, kaksi keittokatosta, telttarakennelmia (puinen perusta ja lattia, sängyt, telttakangas) sekä uima-allas. Leirille mahtui samanaikaisesti 110 tyttöä.

16.00
Vapaan oleskelun ja eväiden syönnin jälkeen keräännyimme keittokatokseen. Leirin johtaja Mr Dorthy Murphy, 34, esitteli suomalaisen vieraan ja kehotti tyttöjä näyttämään parhaat puolensa tällä leirillä. Hän oli myös iloinen, että 30 tytöstä oli 12 uskaltautunut mukaan ja toivoi heidän nauttivan leiristä. Tämän jälkeen alkoi keskustelu aterioista, missä järjestyksessä hampurilaiset, hotdogit ja kananpojat syödään, sekä kuka keittää ja kuka pesee astiat. Katoksessa oli puuhella, mutta tytöillä oli mukana kaasuhella. Joka kerta käytettiin sen lisäksi paperilautasia ja paperimukeja, niin että runsaan puolen tunnin leppoisa kinastelu näytti melko tarpeettomalta.

17.30
Leiripaikan vieressä oli leveähkö tyyni joki. Vuosia sitten siinä oli uitu mutta nyt oli vesi liian sameata ja sitä oli syvimmässäkin kohdassa vain metri. Saimme luvat ottaa vihreät kahden hengen kanootit ja koettaa meloa, jos muistaisimme olla äärimmäisen varovaisia ja jos leirin vakinainen valvoja olisi mukaamme. Jonkin aikaisen melomisen ja huitomisen jälkeen kaikki olivat niin väsyneitä, että kanootin takaisin kantaminen tuotti vaikeuksia. Jotkut tytöt olivat saaneet melottua kanoottinsa noin 300 m päässä olevalle saarelle, mutta useimmilta se ei onnistunut. Päätimme tulla seuraavana päivänä uudestaan.

20.00
Eräs tytöistä, Carolyn, oli erikoistunut tulen sytyttämiseen. Kahdeksaan mennessä hän oli saanut keittiökatoksen hellaan valkean ja keräännyimme paistamaan marshmeloneja (pienen pumpulitukon näköinen ja tuntuinen makeinen). Oli tapana ottaa kaksi grahamkeksiä, panna väliin suklaata ja kaksi kuumaa marshmelonia. - makunautinto melkein voittaa meikäläisen leirimakkaran, joskin vertaaminen on hiukan kyseenalaista. Koko ajan katoksestamme kuului äänekäs laulu, musikaalisävelmät olivat suosituimpia, mutta välissä oli joku partiolaulukin.

22.00
Vihdoin marshmelonit loppuivat. Juoksimme toinen toisiimme takertuneina pimeässä haisunäätiä peläten teltoille. Johtaja ja apulaisjohtaja nukkuivat ensimmäisessä teltassa ja tytöillä oli yhteensä kolme telttaa. Kaikki tytöt kerääntyivät keskimmäiseen ”leiritaloon”, missä oli lamppu ja normaalit iltapuuhat alkoivat. Angela voiteli kasvojaan, Caroly kiersi tukkaansa neljä papiljottia, Melody loikoi sängyssä katsellen muiden puuhia. Beverle vaihtoi yöpaitaa päällensä nauhurista kuuluvan musiikin tahdissa. Denise näytti kaiken italialaisen temperamenttinsa ihaillessaan suurta poikaystävästään otettua valokuvaa. Vähitellen jokainen otti mukavan asennon ja alkoi keskustelu tavallisista puheenaiheista.
Keskustelu jatkui aamutunneille. Aloin ymmärtää omalla tavallani, mitä matkoppaassani ollut lause ”älä koskaan kysy amerikkalaiselta mitään politiikasta tai uskonnosta” merkitsee.

10.00
”Tytöt, herätkää! Lipunnoston piti olla kymmeneltä.” Keräännyimme vähitellen keittiökatokseen ja ihmettelimme, onko tosiaan välttämätöntä nostaa lippu. Jokainen oli väsynyt nukuttuaan vain muutaman tunnin, mutta kukaan muu leirillä olleista ryhmistä ei ollut nostanut lippua ja niin lähdimme katselemaan, missäpäin lipputanko on. Kuusi tyttöä muodosti lippuvartion ja kuusi jäi seisoskelemaan etäämmälle. Kahden yrityksen jälkeen lippu oli vihdoin oikein päin oikeassa tangossa ja Carolynin kunnianosoituskomentojen jälkeen seremonia oli ohi.
Aamiaiseksi paahdoimme valkoista leipää ja saimme munakokkelia.

13.00
Lähdimme päiväretkelle. Alkumatkasta marssimme rinta rinnan ja hoimme: one-two-three-four-five-sex-seven-eight (oikea jalka ylös) -are (vasen jalka viistoon ylös) a little bit (syvä kumarrus) -grazy (polvet erillään kyykkyyn) Kävelimme noin kaksi kilometriä asfaltoitua maalaistietä, välillä kahlasimme joessa, poimimme raakoja päärynöitä ja palasimme maissipellon halki leiripaikalle. Matkalla kuulin, että tytöt kokoontuvat talvisin joka toinen viikko. Heillä ei ole retkiä, ja tämä on heidän ainoa leirinsä. Kokouksissa heillä on sosiaalista toimintaa. Esimerkiksi viime talven he vaatettivat Pelastusarmeijalta saamiaan nukkeja jotka sitten annettiinv varattomille lapsille. Joskus he tekevät pannulappuja sairaaloihin, auttavat vanhoja ihmisiä ja taluttavat sunnuntaisin sairaaloissa ihmisiä kuulemaan kirkonmenoja. Partiotyttöjä Yhdysvalloissa on noin kolme miljoonaa. Suurin osa on 7-11-vuotiaita, sillä isommille on hyvin vaikea saada johtajia.


16.00
Päivälliskananpojat alkoivat olla kypsiä tunnin paistamisen jälkeen, koko joukko oli seurannut niiden valmistumista ja siksi kaikki olimme nälkäisiä. Niin nälkäisiä, ettemme ensiksi huomanneet kahden tytön puuttumista pöydästä. Mutta kesken ruokailun joku kiljaisi: ”Missä Paula ja Carolyn ovat?” Melody muisti heidän menneen soutelemaan. Jokainen valahti totiseksi, oli jo pimeä ja joella voisi sattua vaikka mitä. Ruoka jäi kylmenemään paperilautasille, tytöt juoksivat kuka mihin suuntaan ja koko leiri sai hetkessä eloa. Puolen tunnin kuttua istuimme jatkamaan päivällistä. Paula ja Carolyn olivat nähneet pari poikaa saaressa ja viipyivät siksi näin kauan.  Kukaan ei puhunut heille sanakaan sen päivällisen yhteydessä.

21.00
Keiteltyämme vielä illalla hotdogeja lähdeimme teltoille päin. Muutamat tytöt näkivät haisunäädän eivätkä uskaltaneet puoleen tuntiin liikkua peseytymispaikalta. Myöhemmin asetelma teltassa oli suurin piirtein sama kuin edellisenä iltana. Kukaan ei näyttänyt väsyneeltä ja keskustelu virisi automaattisesti.
Kolmen maissa koko leiri oi hiljainen. Vain Amerikan sinipunavalkoinen lippu liehui unohdettuna tangossaan.

Lähtöpäivä
Seuraava aamupäivä kului nopeasti. Hätäinen cornglakes aamiainen, hätäinen nuolella ampumisharjoitus, hätäinen pakkaus ja hätäinen huokaisu: ”Otan neljä suihkua päivässä, toissa päivänä jäin kahta vaille, eilen neljää ja vielä tämä päivä – miten selviänkään tästä.”


Kirje kotiväelle Saarijävelle

Wyoming 6.8.1968
Ikkala Saarijärvi

Hyvät ihmiset!
Eilen illalla mrs Larke kävi tuomassa sanomalehden ja 14.5. 1969 kehotti lähettämään kuvan äidille. Siinä ei paljon ole, mutta näettepä ainakin amerikkalaisia tyttöjä (17 vuotiaita). Nämä melkein kaikki olivat kanssani partioleirillä. Sheena vietti vuoden Australiassa ja teki sen jälkeen maailmanympärysmatkan yksikseen. Hän palasi kaksi viikkoa sitten ja olin erään ystäväni kanssa (toinen oikealta) häntä vastassa lentokentällä kuten kaikki muutkin kuvan tytöt. Jouduimme odottamaan siellä yli kolme tuntia kaikkine tervetuliaiskirjoituksinemme. Voi amerikkalaista senttimentaalisuutta! - Kentältä ajoimme Sharonin kotiin,missä söimme pari tuntia. Hänen äitinsä (isä kuuluisa asianajaja) oli rakennuttanut uimaltaan tervetuliaislahjaksi. Seuraavana päivänä Mrs Larke ja Sheena ottivat minut mukaansa rotarien picnicille, missä oli vaihto-oppilaita kymmenestä eri maasa. Ei ketään muuta Suomesta. Voisitkohan laittaa pienen kiitoskirjeen ja esim. meidän talon kuvan. Ne olivat ystävällisiä ihmisiä, kaipasivat makuupussiin lerille jne
Kuva Marketta Ikkala, Miss Ikkala who is seted at the extsreme left, is also a Rotary Exchance student from Finland who is presently living with Dr. and mrs Kaslas Susquehannai!