Perustulo pikaisesti!

Perustulo paikallisena valuuttana (Sitra 2017

Barcelona testaa parhaillaan perustuloa uudessa muodossa. Kokeilun on tarkoitus alkaa vuoden 2017 aikana, ja siinä otetaan käyttöön niin kutsuttu ”sosiaalinen valuutta”. Tämä tarkoittaa sitä, että osa testiryhmästä (kaikkiaan noin 1 000 ihmistä) tulee saamaan perustulon sosiaalisen valuutan muodossa. Sosiaalinen valuutta on muodoltaan digitaalinen, ja sen avulla pyritään elvyttämään paikallistalouksia. Kokeilun tuloksia ei ole vielä saatavilla, mutta ajatus sosiaaliturvan maksamisesta tällaisena ”ohjelmoituna rahana” on suorastaan riemastuttava. Lue lisää osoitteesta (englanniksi) https://t.co/CsCbBpWzGB

Vastikkeellinen perustulo

Marxilainen feministi Frigga Haugin, joka on vuonna 1959 ja yhä ilmestyvän tieteellisen aikakausilehden Das Argument perustaja, on kehittänyt yhdellä neljä -ehdotuksen, Esityksen mukaan perustuloa nostavat henkilöt sitoutuvat neljään eri tehtävään:

1) palkkatyö, 2) hoitotyö, niin ihmisen kuin muun hoito 3) yhteisöllinen ja poliittinen työ ja 4) vapaa-aika ja itsensä kehittäminen.

Suunnitelman mukaan jokainen käyttää ajastaan neljä tuntia jokaiseen neljään tehtävään: palkkatyöhön eli elämän välttämättömyyksien hoitamiseen, uusintaminen ja ihmisten auttamiseen ja hoitotyöhön, kulttuuri ja yhteisölliseen ja poliittiseen toimintaan sekä vapaa-aikaan ja itsensä kehittämiseen. Yhdellä neljä -projektin toteutumiseen on sidottu perustulo, joka kuuluu kaikille, mutta edellyttää osallistumista jokaiseen tehtävään sosiaalisena velvollisuutena. Myös hoitotyöhön. Se olisi askel solidaariseen yhteiskuntaan, todellinen hoitovallankumous.

Laissa työaika säädetään neljäksi tunniksi, mutta aina kun ihminen menee palkkatyöhön, hänet velvoitettaisiin tekemään töitä myös sosiaalisella ja ekologisella alalla sekä reproduktiossa eli perheessä.

Palkkatyötä ei voisi olla olemassakaan, ellei (etupäässä) naiset tekisi kotityön, hoitaisivat lapset ja vanhuksensa. Pitkällä tähtäimellä mikään sellainen tuotantomuoto ei voi onnistua, missä ei oteta huomioon sukupuolten ja tehtävien tasa-arvoa kuten juuri kapitalistisessa tuotantotavassa erottuvat sukupuolten roolit.

Magnus Hansen (2019) mukaan yli puolet länsimaissa tehdystä palkkatyöstä, jopa työntekijöiden itsensä mielestä, on "roskatyötä" (bullshit jobs) - arvostettua ja suuripalkkaista, mutta usein merkityksetöntä tai yhteiskunnallisesti arvotonta, jopa ne, jotka itse työskentelevät. "Paskatyö" (“Batshit work”) tarkoittaa työtä, joka tuhoaa ympäristöä ja ihmisten terveyttä lyhyen aikavälin taloudellisen hyödyn tuottamiseksi.

Marketta Horn Ähtäristä
Timo Juurikkalan eduskuntavaalikampanjan lehteen 1998

Yleinen perustulo 

muuttaisi valtiollisen vallan rajoja

Vihreälle eduskuntaryhmälle lähetetty 1.11.1998

Perustulokokeilu itsehoito- ja omavaraisyhteisöille

Ryhmäpuheenvuorossaan aluepoliittisen selonteon palautekeskustelussa 1.10.1997 Erkki Pulliainen kantoi huolta maaseudun asukkaista:

Olemme asuneet noin kymmenen hengen vahvuudella neljä kuukautta Ähtärin kaksi vuotta tyhjänä olleessa vanhainkodissa. Tänne mahtuu vielä 30 henkilöä. Kyselijöitä ja kävijöitä on ollut lähes 500. Työtä on paljon.

Useimmat kiinnostuneet asuvat kaupungeissa kaksioissa, saavat työttömyyskorvausta tai ansiosidonnaista päivärahaa, kärsivät jonkinasteisesta yksinäisyydestä, merkityksettömyydestä, turhautumisesta ja kaupungin rytmistä. He eivät voi muuttaa yhteisöömme, koska emme maksa palkkaa emmekä myöskään salli työttömyyskorvausten nostamista..

Siksi ehdotamme, että Vihreä eduskuntaryhmä ryhtyy voimallisesti ajamaan perustuloa. Omavaraisuutta ja luonnon helmassa elämistä tavoitteleva yhteisömme sopii yhdeksi pilottihankkeeksi.

Yhteisömme tarkoitus on turvata viiden vuoden kuluessa ruoka, lämpöenergia ja mentaalinen hyvinvointi asukkaillemme sekä kehittää hoiva- ja työpajatoimintaa. Näiden toimenpiteiden onnistuttua tulemme toimeen omavaraisesti.

Tästä on inhimillistä ja kansantaloudellista hyötyä:

1.  Kaupungeissa ja taajamissa vapautuu pieniä asuntoja (Espoossa jonotetaan 15.000 pienasuntoa)

2. Toimeentulo- ja asumistukimaksut loppuisivat yhteisöön muuttavien osalta (keskimäärin 5500 mk perheeltä).

3. Kuntien erikoissairaanhoitomenot vähenevät (masennukset ja mielisairaudet vievät yli 50 prosenttia erikoissairaanhoidon kuluista. Niistä kärsivät eniten yksinäiset ja itsensä syrjäytyneiksi tuntevat kaupunkilaiset).

4. Tyhjillään olevat laitoskiinteistöt tulevat lämmitetyiksi puilla ja hakkeella.

5. Rappeutuvat navetta- ja talousrakennukset tulevat kunnostetuiksi ja hyötykäyttöön eläimille.

6. Maaseudun perinnemaisema tulee vaalituksi.

7. Yksinasuvien ruoka- ja elintavat kohenevat.

Syy siihen, että juuri kaltaisemme yhteisö kannattaa ottaa joko pilottihankkeeksi tai mukaan perustulokokeiluun on myös kuntien hätä suurista kiinteistöistä. Useiden kuntien kaupunginjohtajat ja elinkeinoasiamiehet (viimeksi Asikkalan ja Vieremän) ovat olleet meihin yhteydessä. Kunnissa on suuria kiinteistöjä tyhjillään. Niiden ylläpitokustannukset tulevat kunnille kalliiksi.

Pyydämme teitä kertomaa meille, mihin toimenpiteisiin me voimme ryhtyä edistääksemme perustuloa ja mihin toimenpiteisiin Vihreä eduskunta ryhmä aikoo ryhtyä.

Ehdotamme, että niille ihmisille, jotka muuttavat yli 20 hengen työyhteisöön, maksetaan peruspäivärahan suuruinen perustoimeentulo.

Vastine vihreältä eduskuntatyhmältä

Helmikuu 2000

Pari kuukautta myöhemmin sain Osmo Soininvaaralta virallisen kirjeen, jossa minua korkea-arvoisesti teititeltiin ja informoitiin asian edistymisestä. Valtuuskunnan kokouksen jälkeen oli ilmeisesti lähetetty moniste kaikille perustulosta kiinnostuneille. Olin ylenpalttisen otettu eduskunnan leimasta. Muuta ei sitten tapahtunutkaan.

Vihreän liiton edustajat ovat puhuneet "maalaisten tuesta" ja negatiivisesta tuloverosta. Mielestäni olisi aika maksaa vaivainen 1500 mk/kk niille ihmisille, jotka lopettavat pahimman saastuttamisen eli ulkomaisen ruoan ja energian ostamisen. Maailma alkaa olla siinä pisteessä, että pikkuisen voi maksaa niille ihmisille, jotka vapaasta tahdostaan ja hissukseen alkavat asuttaa tyhjiksi jääneitä maaseudun suurlaitoksia ja pientiloja ja tekemään työtä omavaraisuuden hyväksi.

Paska duuni -ilmiöstä tutuksi tullut Eetu Virenin väitöskirja raha kapitalismille keskeisenä yhteiskunnallisena suhteena (Raha on valtaa yhteiskunnalliseen elämään) osoittaa, että vakituisen palkkatyön varaan rakennettu yhteiskunta on tiensä päässä. Ossi Nyman teki tunnetuksi käsitteen Ideologisesti työtön. Työstäkieltäytyjäliitto järjesti After Work 2018 -näyttelyn. Lähes kaikki elämä tuottaa rahaa jollekin. Siksi siitä pitäisi maksaa perustuloa. Oikeus kieltäytyö sellaisesta työstä jonka päämäärä on yrityksen omistamisen rikastuttaminen.

Palkkatyön saaristossa

9.12.1998

Karl Marx kirjoitti vuonna 1840: ”Se jolla ei ole muuta omaisuutta kuin työvoimansa, täytyy olla niiden orja, jotka ovat tehneet itsestään omistajia.”

Tilanne Nykysuomessa on vielä pahempi. Ei riitä, että minulla on säästöjä. Valtion lonkerot on suunniteltu niin, että minut on tilastoitava joko palkkatyöläiseksi tai työttömäksi, koska en ole eläkeläinen. Muuten kaikki omaisuuteni viedään sairastuttuani eikä eläkkeestä tietoakaan. Vain palkkatyö integroi ihmisen osaksi yhteiskuntaa. Työssä käyvänä minulla on varaa osallistua kansalaisopiston kurssille, työttömäksi rekisteröitynä pääsen puolella hinnalla, mutta miten käy jos en ole palkkatöissä enkä rekisteröityenä työttömäksi? Jos elän niukoilla säästöillä ja luontaistaloudessa?

Takertumista lisätään. Työttömyyskorvausta saa vain kolme kuukautta. Sen jälkeen on suostuttava mihin tahansa toimenpiteisiin. Jos ilmoittaudun työttömäksi, on työvoimatoimiston ”toimikunnalla” oikeus määrätä minut mille tahansa kurssille, evätä 1880 markan korvaus esim. yrittäessäni osuuskunnan jäsenenä tai yksityisyrittäjänä tienata rahaa.

Päätökset karensseista, pakollisista kursseista ja koulutusta vastaamattomasta työstä tekee kussakin kunnassa ”toimikunta”. Minulle tulee moniste: ”Toimikunnan päätöksestä ei saa valittaa.” Kun kysyn työvoimatoimistoni johtajalta, kuka on ”toimikunta”, saan kuulla, että sillä ei ole merkitystä. Sen verran kuulen, että leivästäni päättävään "toimikuntaan" kuuluu ammattijärjestöjen ja paikkakunnan suurimpien tehtaiden edustajia.

Siis – Marxin sanoja lainatakseni: Ne jotka ovat tehneet itsestään omistajia, määräävät siis siitä elänkö ensi kuussakin kotona!

Ymmärrän välittömästi, miksi minua pidetään jatkuvassa karenssissa. Oma-aloitteisena, uudistusmielisenä ja korkeasti koulutettuna ihmisenä olen työvoimatoimistossa uhka ja samalla pois potkittava kuntalainen. Ensimmäinen karenssi johtui jotenkin eko-osuuskunnan perustamisesta. Toinen karenssi siitä, että en mennyt kurssille. Minun, yli 50-vuotiaan naisen olisi pitänyt osallistua kuukauden kurssille, jolla ”työttömyysuhan alla oleville opetetaan asennoitumaan reaalisesti oman itsensä myymiseen”. Kutsuun vastasin, että alapäätä vielä voisin myydä, mutta aivojani tälle järjestelmälle en myy.

Minkäänlaista yrittämisen joustoaikaa ei anneta. Jopa yli 50-vuotiaan ihmisen, joka on luopunut kaikesta saadakseen elää saastuttamatta, on ilmoittauduttava kahdeksan kuukauden kurssille. Työvoimatoimisto pyytää minua puhutteluun. Saan kuulla syytteen siitä, että koska en löydä nyt palkkatyötä,opiskelin aikoinani väärää alaa. Englantilainen sosiologi Tom Hodgkinson on sitä mieltä, että laiskaksi tulee kutsua ihmistä, joka ei vaivaudu lopettamaan palkkatyötään, vaikka sitä vihaakin. Mistä Suomen työvoimahallintoon yksi Hodgkinson?

Jos yhteiskunta maksaisi kaltaisilleni ahkerille dissidenteille kuluttamattomuuspalkkion 200 mk kuussa, olisin valmis puhumaan taas moniarvoisesta demokratiasta. Nyt elän orjatalouttakin pahemmassa totalitaarisessa ympäristössä. Ajan käyttöarvo on liian pieni verrattuna sen vaihtoarvoon. Kaikki perustuu rahaan ja rahan kiertoon. Olisin hyvä kansalainen, jos ostaisin kaiken. ”Työn” tekeminen ilman ammattilaisen apua on rikollista. Jos leikkaan tukkani, teen tilini, syön vain mitä omalta pelloltani ja navetasta saan ja hoidan lastenlapseni niin totta kai se alentaa Suomen bruttokansantuotetta. En saa tehdä itse enkä vaihtaa toisten kanssa taitojani.

Minulle ekoihmisenä on vastenmielistä, että suurin osa palkkatyöstä tarkoittaa luonnon riistoa. Minun pitäisi myydä aikaani tienatakseni rahaa. Minulle on myös vastenmielistä, että lapseni kävivät koulun, joka pyrki tekemään heistä kuluttajia ja työläisiä teollisuudelle, kaupalle ja valtiolle. Koulu ei opettanut heitä käyttämään käsiä eikä jalkoja, ei opettanut harmonisesta elämästä luonnon ja eläinten kanssa.

”Ihmisen pitää vapautua palkkatyön kahleista, alkaa tehdä niitä asioita, joita pitää tärkeinä eikä niitä joista maksetaan. Eläköön työttömyys!” Miten vapauttavilta kuulostavatkaan nämä Andre Gorzin vuonna 1989 kirjoittamat lauseet.

Saksassa kehitetään mallia työn kolmijaosta: palkkatyö (valtiollisesti tärkeä), omatyö (ihmis- ja sukusuhteissa tärkeä) ja kansalaistoiminta (yhteisöllisesti tärkeä). Näin tässä niin kutsutussa Münchenin mallissa rikotaan palkkatyön hierarkkinen yliarvostus. Se rohkaisee ihmisiä aktiiviseen toimintaan kunkin omista lähtökohdista.

Annettakoon meille ekoihmisille raivauspalkkiona 2000 mk/kk. Pidämme rannat ja ojat pusikoitumatta, kunnostamme perinnemaisemaa ja hoivaamme läheisiämme. Emme lisää autojen saastepilveä, tierakentamisen tarvetta, lentokoneiden melua, emme ulkomaankauppavelkaa emmekä mielenterveyspalvelujen kysyntää. Emme syö ulkomaalailta tuotua ruokaa.

Tiivistäen:

• Onko työttömyydessä kyse siitä, että työntekijöitä on tarjolla enemmän kuin työtä? Ei. Ei tarvitse kuin katsella ympärilleen ja jutella lasten, sairaiden ja vanhusten kanssa. Työtä riittää kaikille. Vain raha puuttuu tekijän ja tarvitsijan välistä!

• Kulut työntekijän palkkaamisesta ovat liian suuret.

• Riippuuko ihmisen arvo siitä, miten hän pärjää työmarkkinoilla? Palkkatyöyhteiskunnan instituutiot ovat olemassa vain niille joilla on rahaa. Vapaa-aika, riippumattomuus, turvallisuus, tunnustus ja itsekunnioitus on tarjolla vain palkkatyöstä nauttiville.

• Työttömällä, kotiäidillä ja -isällä on oltava vahva itsetunto, että hän ei ala pitää itseään häviäjänä.

• Palkkatyöyhteiskunnassa moraali, kulttuuri ja instituutiot ovat niitä varten, jotka käyvät palkkatyössä, eli tuskin puolelle ihmisistä. Työmarkkina-ajattelusta on tullut osa demokratiaa, sen taloudellinen, moraalinen ja institutionaalinen ydin.

• Koska palkkiot ja edut ovat suuria, on ihmiset saatu helposti houkuteltua palkkatyöhön.

• Minun kykyni ja osaamiseni täytyy olla muutenkin arvokkaita kuin että myyn sitä rahasta jollekin.

• Nyt ongelmana on työttömyys, pitkällä tähtäimellä suurimmaksi ongelmaksi kasvavat eläkemenot.

• Meillä kaikilla on oikeus tarjota itseämme työmarkkinoille. Mitä enemmän tarjoajia sitä huonommat mahdollisuudet jokaisella yksittäisellä ihmisellä on. Eikö silloin niille jotka vapaaehtoisesti ovat tarjoamatta itseään tulisi saada siitä hyvästä joku vastapalvelu, että he jättävät paremmat mahdollisuudet toisille?

• Oskar Lafontainen vaaliohjelmassa 1988 ehdotettiin siirtymistä kuuden tunnin työpäivään. 

• Rooman klubi ehdotti vuonna 1999, että työn käsitettä laajennetaan kolmelle ihmiselämän alueelle. Ihmisten on toimittava kaikilla kolmella saralla ja vahvistettava tasapuolisesti niillä identiteettiään. Palkkatyötä olisi jokaiselle 20 tuntia viikossa, toinen kolmannes työajasta tehtäisiin kotitöitä ja kolmas osa jäisi harrastuksille ja korjaushommiin.

• Åbo Akademin dosentti Jan Otto Andersson pitää perustuloa keinona irtautua talouskasvun pakosta ja kuluttamisvimmasta.

• Prekariaatin malli: "Pätkätyösukupolven eli prekariaatin kellokkaat pitävät perustuloa vaurauden uusjakona, joka antaa mahdollisuuden kieltäytyä kehnojen työnantajien komennosta ja elää ilman palkkatyöpakkoa. Prekariaatin mielestä poliittinen eliitti ihannoi palkkatyötä ja ylläpitää harhaa kutsumuksesta, vaikka yhä useampi joutuu elättämään itsensä työllä, josta ei saa itselleen mitään muuta kuin huonon toimeentulon."  (Teija Sutinen hs 15.5.2012)
  

Vaihtoehtoja palkkatyön rinnalle

Työttömyyskorvaus tai edes perustulo ei auta Aussteigereita (oravanpyörästä irtautuvia) poistumisessa kulutusyhteiskunnan pöydältä luomaan mielekästä elämää. Työttömyys johtaa usein ystäväsuhteiden, terveyden ja elämänhalun heikkenemiseen. Siksi tarvitaan rakenteellisia toimenpiteitä. Tarvitaan solidaarista talouspolitiikkaa, ekologisesti ja yhteiskunnallisesti mielekkäästi suuntautuvaa työtä. Työtahdin uudelleen ajattelua, enemmän autonomiaa.

Talouselämässä on loppujen lopuksi aina kyse ajan käytöstä. Perinteisesti omistajan ja orjan suhteessa vieras määrää ihmisen ajankäytöstä. 1900-luvun alusa alettiin taistella kahdeksan tunnin työpäivästä, sittemmin 40 tunnin työviikosta jne. Kun työolosuhteet ovat jatkuvasti teknistyneet, on aika miettiä uutta suuntaa.

Seuraa ja apua vuokraa vastaan:
Helsingin diakonissalaitoksen ylläpitämä Sanervakoti: Järvinen ja Abdulrahim maksavat vuokraa, mutta heillä on myös velvollisuus tehdä töitä ja seurustella 20-30 tuntia kuukaudessa toisissa kerroksissa asuvien työikäisiä sairastuneiden muistisairaiden ja mielenterveyskuntoutujien kanssa. (14.9.2015)

Vanhus ja nuori yhteiseen asuntoon:
Nuorisoasiainkeskus etsii ikääntyneitä, jotka olisivat kiinnostuneita ottamaan nuoren luokseen asumaan. Näin Seniori-Vamus ja Helsinki Mission auttavat yksinäisiä vanhuksia ja asunnottomia nuoria. Nuorella olisi velvollisuus auttaa töissä ja yksinäisyydessä. Helpointa olisi, jos yhteisasumista miettiviä yhdistäisi jo valmiiksi vaikka sama harrastus tai yhteinen synnyinseutu. Olisiko palvelukeskuksissa tilaa nuorille?

Opiskelijasolu sijaitsee samassa talossa ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevien pitkäaikaissairaiden kanssa.  ”Tässä kaikki voittavat”, sanoo palvelualuejohtaja Heli Alkila. Opikelija maksaa asunostaan vuokraa 350 euro. Hintan kuuluu aamiainen.

Kehitysvammaisten työllistäminen:
HOK:n henkilöstöjohtajan, Antero Leväsen mukaan kehitysvammaisten työllistäminen on osa yhteiskuntavastuuta. HOK:lla on töissä 30-40 kehitysvammaista. Koko maassa 400-500 eli prosentti kaikista kehitysvammaisista. ”Jos työvalmentajia olisi kaikissa kunnissa, kehitysvammaisia olisi palkkatyössä kymmenkertaisesti", kehitysvammaisliiton tutkimuspäällikkö Hannu Vesala sanoo. Heille maksetaan työosuusrahaa 5-7 euroa päivässä, ei palkkaa. Työkykykoordinaattorikokeilulla autetaan osatyökykyisiä töihin.  21.5.2015

Hyvinvointimallin peruskorjaus

"Koska sosiaalipolitiikan ja palkkatyön välinen kytkentä on vahva, käsitetään vain kansantaloudellisesti hyödyllinen työ toiminnaksi, joka tuottaa hyvinvointia. Vihreästi ajattelevat kriitikot eivät suinkaan kuvittele pystyvänsä romuttamaan palkkatyöjärjestelmää ja protestanttista työetiikkaa, mutta he vaativat laajempaa ymmärrystä sosiaalipolitiikasta ja siitä, mihin ihmisten turvallisuudentunne, identiteetti ja yhteiskunnallinen osallistuminen perustuvat. Sosiaalipoliittiset järjestelmät eivät kunnioita ihmisten autonomista ja itseorganisoitumista, pyrkimystä oman elämänsä hallintaan. Hyvinvointivaltion laajan asiakkaiden kontrollin sijasta olisi pyrittävä kehittämään epävirallisen työn, hoivatyön ja perustulon yhdistäviä tukitoimia. Hyvinvointivaltio voidaan ymmärtää olennaiseksi osaksi riskiyhteiskuntaa, jolloin ekologisesti kestävään yhteiskuntaan siirtyminen edellyttää myös hyvinvointimallin ja hyvinvointivaltion peruskorjausta." (Timo Järvinen)

Hyödykeraha

John Roemer on kirjoittanut vuonna 1994 markkinasosialismista, jossa vaihto toimii kahdenlaisella rahalla: hyödykerahalla, jolla tehdään normaalit ostokset sekä julkisen vallan jakamilla kupongeilla, joilla hankitaan julkishyödykkeitä ja tuetaan hyvinvointivaltion budjettia.

Uudelleen jako tuleville sukupolville

Saksassa on tuotu esiin työväenkysymykseen verrattavan ekososiaalisen kysymyksen merkitystä ympäristöpolitiikan perustana. Sosiaalipolitiikan näkökulmasta kestävä kehitys tarkoittaa uudelleen jakoa rikkailta, runsaudessa eläviltä köyhille ja puutteenalaisille, nykyisiltä sukupolvilta tuleville sukupolville sekä ihmislajilta muille lajeille. (Fritzpatrick et Cahill 2002) Fritspatrick kysyy, tuleeko sosiaalipolitiikan pyrkiä vähentämään tämän päivän köyhyyttä, vaikka siitä aiheutuisi ympäristötuhoja? Hän puhuu myös viivästyneen oikeudenmukaisuuden säännöstä (the deferred enchancement rule). (Timo Järvinen)

”Ympäristöasioihin keskittyminen on yksi suurimmista esteistä kestävän kehityksen tiellä. Jos kestävä kehitys nähdään vain ympäristöasiana, emme voi onnistua. On katsottava suurempaa kuvaa, sitä kuinka paljon yhteiskuntia repivää kasvavaa epätasa-arvoa on. Jos emme puutu köyhyyteen samalla kun puutumme ympäristön tuhoutumiseen, emme itse asiassa puutu kumpaankaan tehokkaasti. Mahatma Gandhin nimeä kantavass hankkeessa  Intian hallitus takaa maaseudun köyhille 100 työpäivää vuodessa minimipalkalla. (YK:n kehitysohjelman johtaja Helen Clark, ”hs 8.5.2012)

Viihdytäänkö palkkatyössä?

Tutkimus työssä viihtymisestä osoittaa, että julkisen sektorin työntekijät ovat tyytyväisiä, kun taas teollisuudessa, kuljetusalalla ja rakentamisessa työntekijät ovat keskimääräistä tyytymättömämpiä. Mutta alkutuotannon parissa työskentelevät ovat kaikkein tyytyväisimpiä työhönsä. Informaatio- ja viestintäala sekä konepajateollisuus ovat epäsuosituimpia. Työntekijöiltä kysyttiin myös, mikä työssä viihtymiseen vaikuttaa. Tärkeintä oli, että työntekijöiden mielipiteitä kuunnellaan. Tyytyväisyyttä ei voi ostaa rakentamalla hienoja toimistotaloja. Yli 55-vuotiaat viihtyvät työssä parhaiten. (Epsi Ratingin hs 7.7.2011)

Kun Eläkeyhtiö Varma selvitti työkykyä, kyselyyn vastasi 30 000 eri-ikäistä työntekijää. Työterveyshuollon keinot auttavat sairauksien uhatessa, mutta mielekkyyttä työhön niillä ei saada lisää. Sitä varten on muutettava työn organisointia ja sujuvuutta. Varman asiantuntijalääkäri Tanja Rokkanen kehottaa aloittamaan työn mielekkyyden parantamisen miettimällä, mistä omassa työssä on kyse. Esimerkiksi työpaikan organisaatiomuutos voi johtaa tilanteeseen, jossa työstä katoaa mielekkyys. 70 prosenttia alle 40-vuotiasista työkyvystään epävarmoista (7 prosenttia) sanoi, että työkykyä uhkaavat työhön liittyvät tekijät. Heistä joka neljäs ei pitänyt työtä riittävän palkitsevana. Muita uhkia ovat työtahti ja -ilmapiiri, esimiestyö ja stressi (hs 19.4.2012)

Tom Agnew ja Mark Royal julkistavat kirjassaan kansainvälisen vertailun siitä, kuinka moni työntekijä eri maissa kokee työskentelevänsä ympäristössä, jossa he voivat kehittää työskentelytapoja. Tulos suomalaisista organisaatioista oli karu. Joka toinen suomalainen koki tekevänsä töitä organisaatiossa, joka rajoitti kehitysideoiden ilmaisemista ja toteuttamista. Tätä voisi verrata autolla ajamiseen käsijarru päällä. (Joonas Pikkarainen, Neo Nummela hs 26.2.2012)

Professorit Kivikari ja Kalela perustulon puolesta!

Urpo Kivikari: ”Markkinataloutena kehittynyt yhteiskunta ei ole köyhille suosiollinen. Rikas maa on köyhille kallis. Suomessa ei ole vähävaraisten markkinoita, vaan kaikkien on tultava toimeen korkean hinta- ja kustannustason oloissa. Vauraassa Suomessa köyhien poliittinen merkitys on vähäisempi kuin itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä. Pirstaloituneesta köyhien joukosta ei voi muodostua köyhien lukumääräänsä vastaavaa puoluetta tai liikettä. Arvot, tarpeet ja tavoitteet eivät yhdistä tilapäisköyhää opiskelijaa, pienituloista työtöntä ja niukalla eläkkeellä sinnittelevää. Näillä ihmisillä on yleensä tarpeeksi tekemistä oman elämänsä ongelmien kanssa yhteiskunnallisen vaikuttamisen jäädessä parempiosaisille. Kyseessä ei ole vain tiukille joutuneiden huono-osaisten oma ongelma. Kaikkia kiinnostaa ainakin se, millaisia tulevaisuuden tekijöitä Suomi saa köyhyysrajan alapuolella elävistä lapsista. Rahalla ei tietenkään ratkota läheskään kaikkia huono-osaisuuden ongelmia, mutta eikö heikossa asemassa oleville kuuluisi Suomen kaltaisessa maassa oikeus taloudellisesti nykyistä itsenäisempään elämiseen, perustuloon?” (Emeritus professori Urpo Kivikari SK 43/2013)

"Kun vakinaista kokoaikaista palkkatyötä ei enää riitä kaikille, kansalaiset joutuvat ajattelemaan toimeentuloaan uudella tavalla. Elämisen välttämättömyyksiä ei voi 2000-luvun puolella enää ajatella samalla tavoin kuin aiemmin. Perustulon periaatteellinen vastustaminen kuvaa monille nykyisille poliittisille tahoille ominaista ajattelua, taipumusta jäädä jo kadonneen yhteiskunnan vangeiksi." (Jorma Kalela: Vieläkö Suomi on demokratia? Kanava 7/2014)

Kela maksoi yleistä asumistukea 2017 2 miljardia euroa. Neljännes tuen saajista asuu pääkaupunkiseudulla - euroina sinne maksettiin tuesta 32 prosenttia. Puolet kaikista tukijaksoista päättyy alle puolessatoista vuodessa.

Miksi on vaikeutettu kimppa-asumista!

Miksi ei anneta ihmisten asua maaseutuyhteisöissä - 700 euroa kuussa eikä muita tukia tarvita!

"Perustuloa vain niille jotka eivät vaadi muuta rahaa!"
(Olli Kangas Kela)

 

Tällä hetkellä se, mikä on todella arvokasta hyvän elämän ja tulevaisuuden näkökulmasta, on monesti arvotonta eli siitä ei olla valmiita maksamaan rahaa. Siksi esimerkiksi perustulo antaisi taloudellisen mahdollisuuden hyvän tekemiseen. Eli perustulo olisi korvausta luopumisesta turhasta aineellisesta kulutuksesta ja korvausta hyvän tekemisestä. (Timo Nikkilä: Uusi aika, Utopia vai ratkaisu ihmiskunnalle, 2020)

Miltei kaikilla poliittisen kentän toimijoilla näyttää olevan omat syynsä kannattaa yleistä perustuloa. Libertaarit tukevat sitä sen lupaaman kapean hallituspohjan vuoksi. Vasemmisto puolestaan ajattelee perustulon kasvattavan köyhien ja köyhtyneiden omanarvontuntoa, sillä sen avulla nämä ryhmät saisivat etuutensa ilman nöyryyttäviä lisäehtoja. Osa vasemmistosta näkee sen askeleena kohti tasaisempaa tulonjakoa. Vihreille perustulo merkitsee toimeentuloa kaupunkien pienituloisille asukkaille, siinä missä maaseutupuolueet pitävät sitä keinona tukea elinmahdollisuuksia urbaanien keskusten ulkopuolella. Taloustieteilijät ja teknologit näkevät sen lähinnä mahdollisuutena säilyttää keskiluokkien asema automaation yleistyessä. Sosiaalisten innovaattoreiden näkemyksen mukaan se toimii alustana 2000-luvun valtiollisille ja kansalaislähtöisille innovaatioille. Yrittäjille ja kapitalisteille perustulo tarjoaa mahdollisuuden hankkia työvoimaa aiempaa riskittömämmässä muodossa. Kaiken tämän lisäksi reaalipoliitikot pitävät sitä julkisen talouden tukemisen keinona, jonka avulla on mahdollista kasvattaa työvoiman tarjontaa, kantaa enemmän veroja ja pienentää sosiaalikustannuksia – kaikkea samalla kertaa. (Roope Mokka 2017)