5.2. Politologinen konteksti

 

Dieckmann korostaa virallisten lausuntojen tärkeyttä valtion toimintaa ja päämäärää tutkittaessa (1969, s. 49). Neuvostoliiton yksipuoluejärjestelmässä kommunistisen puolueen ohjelma ja puoluekokousten päätökset muodostavat päätösten perustan:

"Puolueohjelmista voidaan päätellä paljonkin järjestelmän tilasta ja sen tavoitteista. Puolueohjelmat heijastavat kulloisiakin kehitysongelmia, eli - kuten neuvostoliittolaisessa terminologiassa tavataan sanoa -"sosialismin rakentamisen kysymyksiä." (Susiluoto 1981, s. 74)

Politologinen diskurssi perustuu valtion perustuslakiin, valtiopäivien päätöksiin ja puolueiden lausuntoihin. Miten valtiollisissa perusasiakirjoissa on määritelty rauhanomainen rinnakkainolo? Perustuslaissa, puolueohjelmassa ja tietosanakirjoissa ei määritellä rauhanomaista rinnakkainoloa rauhaksi. Sen sijaan puoluekokouksissa käsitettä on käytetty laveammin ja 1950-luvulla jopa rauhallisen kehityksen synonyyminä (katso liite käsitteen luokkataistelu käyttö).

 

Kirjallisuudessa, tutkimuksissa ja lehtijutuissa rauhanomaisen rinnakkainolon määritelmä on ollut vielä lähempänä pelkkää sodatonta olotilaa. Puolueen asiakirjoissa pidetään osoituksena rauhanomaisen rinnakkainolon periaatteiden toteutumisesta sopimuksia sekä taloudellista, tieteellistä, teknologista ja kulttuuriyhteistyötä. Erityisen suuri arvo annetaan "korkeatasoisille poliittisille kontakteille".

5.2.1. Neuvostoliiton perustuslaki



Neuvostoliiton perustuslaki on vallankumouksen jälkeen uusittu kolme kertaa. Perustuslaissa selvitetään Neuvostoliiton yhteiskunnalliset päämäärät, valtion toiminta ja aikaansaannokset (Afanasjev 1982, s. 119). Neljäs perustuslaki hyväksyttiin 7.10.1977. Aikaisemmat perustuslait ovat vuosilta 1918, 1924 ja 1936. 

Vuoden 1977 perustuslaissa on yhdeksän osaa ja 21 lukua, 174  pykälää. Perustuslain esipuheessa määritellään Neuvostovaltion korkeimmaksi päämääräksi "luokattoman kommunistisen yhteiskunnan rakentaminen". Neuvostovaltio on "vallankumouksen saavutusten ja sosialismin ja kommunismin rakentamisen tärkein ase".
Yksityisomaisuuteen perustuva kapitalismi voi kukoistaa vain pitämällä yllä sotatila. Siksi marxilaisessa yhteiskunta-analyysissä ja rauhan teoriassa avainsana on tuotantovälineiden yhteiskunnallinen omistus. Neuvostoliiton perustuslaissa on yksityisomaisuudesta ja palkkatyöstä säädetty seuraavaa:

§ 11: Yksinomaan valtion omistuksessa ovat: maa, sen uumenet, vesistö ja metsät. Valtiolle kuuluvat teollisuuden, rakennusalan ja maatalouden tuotantovälineet, liikenne- ja tietoliikennevälineet, pankit, valtion järjestämien kaupallisten, kunnallisten ynnä muiden laitosten omaisuus, perusosa kaupunkien asuinrakennuksista sekä muu omaisuus, joka on tarpeen valtion tehtävien täyttämisessä.

§ 13: Kansalaiset voivat omistaa henkilökohtaisia kulutus- ja mukavuusvälineitä, sivuelinkeinon välineitä, asunnon sekä työllä ansaitut säästöt.

§ 17: SNTL:ssä sallitaan vain sellaista yksityistä toimintaa käsiteollisuudessa, maataloudessa, väestöpalvelussa ja muussa toiminnassa, joka perustuu yksinomaan kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä henkilökohtaiseen työhön.

Neljäs luku on omistettu ulkopolitiikalle. Ulkopolitiikassa erotetaan kolme osaa: 

ideologinen päämäärä: leniniläinen rauhanpolitiikka (§ 28),

kansainvälinen politiikka: suhteet läntisiin valtioihin (§ 29) ja

sosialismi: sosialistisen maailmanjärjestelmän väliset suhteet (§ 30).

Huomionarvoista on, että rauhanomainen rinnakkainolo mainitaan leniniläisen rauhanpolitiikan yhteydessä, ei valtioiden välisiä suhteita yleensä selventävässä luvussa. Rauhanomainen rinnakkainolo on yksi päämäärä kommunismin edistämiseksi:

"SNTL:n ulkopolitiikka on suunnattu suotuisten kansainvälisten edellytysten turvaamiseen kommunismin rakentamiselle SNTL:ssä, Neuvostoliiton valtakunnallisten etujen suojaamiseen, sosialismin asemien lujittamiseen maailmassa, kansojen kansallisen vapautuksen ja sosiaalisen edistyksen puolesta käymän taistelun tukemiseen, hyökkäyssotien ehkäisemiseen, yleisen ja täydellisen aseistariisunnan aikaansaamiseen ja yhteiskuntajärjestelmiltään erilaisten valtioiden rauhanomaisen rinnakkainolon periaatteen johdonmukaiseen noudattamiseen." (§ 29)

Perustuslaissa annetaan rauhanomaiselle rinnakkainololle useita synonyymisiä merkityksiä:


- kansainvälisten edellytysten turvaaminen kommunismin rakentamiselle 

- NL:n valtakunnallisten etujen suojaaminen

- sosialismin asemien lujittaminen

- kansallisen vapautuksen ja sosiaalisen edistyksen puolesta käytävän taistelun tukeminen,

- hyökkäyssotien estäminen sekä

-yleisen ja täydellisen aseistariisunnan aikaansaaminen.


Tämän pykälän tulkitsemiseksi kaivataan lisäselvitystä seuraaville käsitteille:

- mitä on "leniniläinen rauhanpolitiikka",

- miten kansojen "turvallisuus" lujittuu,

- minkälaisia ovat "suotuisat" edellytykset "kommunismin" rakentamiselle,

- miten sosialismin "asemia" lujitetaan,

- mitä on kansallinen "vapaus" ja sosiaalinen "edistys"

- entä "taistelun" muodot?


Tässä pykälässä puhutaan Neuvostoliiton ja sosialismin vahvistumisesta ja määrätynlaisten sotien ehkäisystä samassa yhteydessä. Vasta seuraavassa pykälässä luetellaan niitä periaatteita, joita valtioiden välisissä suhteissa yleensä toteutetaan, jos kaksi valtiota pyrkii elämään rinnakkain rauhassa. 

Yllättävää on, että kansainväliseen oikeuteen perustuvat ulkopolitiikan peruskäsitteet on lueteltu eri luvussa kuin rauhanomainen rinnakkainolo. Valtioiden välisten suhteiden periaatteita ovat: suvereeninen yhdenvertaisuus, kieltäytyminen voimakeinojen käyttämisestä ja voimakeinoilla uhkaamisesta, rajojen rikkomattomuus, kiistojen rauhanomainen selvittely, sisäisiin asioihin puuttumattomuus, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittaminen, kansojen tasavertaisuus ja oikeus päättää kohtalostaan, valtioiden välinen yhteistyö ja sopimusten tunnollinen täyttäminen (§ 29). Nämä periaatteet vastaavat kahta poikkeusta lukuun ottamatta ETYK:n osanottajavaltioiden välisiä suhteita ohjaavien periaatteiden julistusta (Päätösasiakirja 1975, s. 8-16). ETYK:n julistuksessa valtioiden välillä vallitsee "täysivaltainen tasa-arvo, täysivaltaisuuteen sisältyvien oikeuksien kunnioittaminen", kun Neuvostoliiton perustuslaissa sanotaan vain "suvereeninen yhdenvertaisuus". Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamiseen on ETYK:ssä lisätty "mukaan luettuna ajatuksen, omantunnon, uskonnon tai vakaumuksen vapaus" (Päätösasiakirja 1975, s. 12). Tätä ei ole mainittu Neuvostoliiton perustuslaissa. Luvussa seitsemän puhutaan kansalaisten perusoikeuksista - vapauksista ja velvollisuuksista - mutta sen mukaan vapauksia saa toteuttaa vain "sosialistisen järjestelmän lujittamisen ja kehittämisen tarkoituksessa" (§ 50).

Norjalainen sovjetologi Paul Kolste ei arvosta Neuvostoliiton rauhantahtoa tutkittuaan perustuslakia:

"Kuten esimerkiksi vuoden 1977 perustuslaista on nähtävissä, rauha ei ole Neuvostoliiton ulkopolitiikan ainut päämäärä. Se mainitaan yhdessä valtiollisten etujen, alistettujen kansojen itsenäisyystaistelun ja sosiaalisen tasa-arvon kanssa." (1985, s. 4)

Perustuslain mukaan rauhanomainen rinnakkainolo on luokkataistelun muoto, joka vie sosialismia kohti maailmanlaajuista voittoa. Mutta toinen yhtä tärkeä sosialismin voiton tavoittelussa on marxilais-leniniläinen oppi, joka "antaa suunnitelmallisen ja tieteellisesti pohjustetun luonteen sen taistelulle kommunismin voiton puolesta" (1977, s. 4).



5.2.2. NKPn ohjelma


Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ohjelma on vallankumouksen jälkeen uusittu kolme kertaa. Marraskuussa 1986 pidetyssä 27. puoluekokouksessa hyväksyttiin Neuvostoliiton neljäs puolueohjelma. Aikaisemmat ovat vuosilta 1903, 1919 ja 1961. Perinteisesti ohjelmassa kuvaillaan maailman kulloistakin tilaa ja neuvostoyhteiskunnan kehitystä. Puoluekokouksissa tarkistetaan puolueen yleislinja. Vaikka muutokset ovat olleet vähäisiä, ne ovat silti selviä. Luonteenomaista on, että puoluekokouksissa ei yleensä tuoda julkisuuteen uusia käsitteitä vaan annetaan vanhoille käsitteille uusi merkitys. Uudet määritelmät vanhoille sanoille puolue esittelee juuri omissa julkilausumissaan.

Kolmas ohjelma vuonna 1961 tuli tarpeelliseksi, koska "sosialismin voitettua Neuvostoliitossa kävi välttämättömäksi kommunismiin siirtymisen ongelmien tieteellinen kehittely" (NKP:n historia 1975, s. 294). Ohjelman mukaan "nykyistä aikakautta leimaa siirtyminen kapitalismista sosialismiin", muutoksen "keskipisteenä on kansaivälinen työväenluokka" ja "sen tärkein luomus, sosialistinen maailmanjärjestelmä" (Neuvostoliiton kommunistisen puolueen historia 1975, s. 35)

Toisin kuin perustuslaissa, puolueohjelmassa on runsaasti epämääräisiä käsitteitä. Vuoden 1961 puolueohjelman ensimmäisen osan kahdeksannessa (viimeisessä) kohdassa on otsikko Rauhanomainen rinnakkainolo ja taistelu maailman rauhasta. Käsite rauhanomainen rinnakkainolo mainitaan seitsemässä erilaisessa lauseyhteydessä. Ensin annetaan ajallinen rajoite rauhanomaiselle rinnakkainololle. Se on tarkoitettu "siksi ajaksi kun maailma on jakautunut kahteen järjestelmään". Seuraavaksi tehdään selväksi, että käsite liittyy neuvostovaltion perinteeseen ja on "V.I.Leninin kehittämä periaate erilaisten sosiaalisten järjestelmien rauhanomaisesta rinnakkainolosta". Sitä luonnehdittaessa käytetään attribuutteja "puolueeton" ja "inhimillisen yhteiskunnan kehityksen välttämättömyys". Puolueohjelmassa antonyymi käsitteelle rauhanomainen rinnakkainolo on sota:


..

"Sota ei saa olla kansainvälisten erimielisyyksien ratkaisujen väline. Rauhanomainen rinnakkainolo tai katastrofaalinen sota vain näin esitetään historian kysymys." (Keesings Archiv der Gegenwart, s. 9475)

Vuoden 1961 puolueohjelmassa rauhanomainen rinnakkainolo saa myös toisenlaisia määritelmiä. Rauhanomainen rinnakkainolo on "luokkataistelun erityinen muoto, joka vahvistaa sosialismin asemaa". Sosialististen maiden asemien uskottiin paranevan, kun läntisten maiden työläisten rintama vahvistuu, sillä juuri rauhanomainen rinnakkainolo "antaa kapitalististen maiden työläisille edullisemmat mahdollisuudet taisteluun". Vihollisiksi ja vastustajiksi ei nimetä yksittäisiä valtioita eikä valtioiden päämiehiä. Puolueohjelmassa sanotaan:

"Rauhanomainen rinnakkainolo muodostaa perustan maailmanlaajuiselle sosialismin ja kapitalismin väliselle rauhanomaiselle kilpailulle ja on niiden välisen luokkataistelun erityinen muoto. Toteuttaessaan rauhanomaista rinnakkainoloa, Neuvostoliitto pyrkii vahvistamaan sosialistisen maailmanjärjestelmän asemaa kilpailussa kapitalismin kanssa. Rauhanomainen rinnakkainolo suo kapitalististen maiden työtätekeville edullisemmat taistelumahdollisuudet ja siirtomaille helpommat mahdollisuudet toteuttaa vapautustaisteluja. Myös se porvaristoryhmä, joka ymmärtää että atomisota ei säästä kapitalistisen yhteiskunnan vallitsevaakaan luokkaa, kannattaa rauhanomaista rinnakkainoloa. Rauhanomaisen rinnakkainolon politiikka vastaa koko muun ihmiskunnan etuja paitsi mammuttimonopolien valtiaiden ja militaristien." (Puolueasiakirjat 8/240, Keesings Archiv der Gegenwart 1961, s. 9475)

Vuoden 1961 ohjelmassa rauhanomainen rinnakkainolo on yhdistetty lähinnä maailmanrauhaan. Ulkopoliittisen toiminnan päätavoite on "rauhanomaisten olosuhteiden turvaaminen kommunistisen yhteiskunnan rakentamiselle". Ohjelman mukaan rauhanomainen rinnakkainolo on "objektiivinen välttämättömyys". Ohjelamasta löytyy myös kuuluisa lause: "Rauhanomainen rinnakkainolo tai tuhoisa sota - vain näin asettaa historia kysymyksen." (Puolueasiakirjat 8/240, suom. Tie Kommunismiin, 1961, s. 513) Tämän jälkeen ohjelmassa luetellaan valtioiden välisten suhteiden kansainvälisen oikeuden periaatteet. Sanotaan myös, että "rauhanomainen rinnakkainolo muodostaa pohjan kilpailulle" järjestelmien välillä. Se suo paremmat mahdollisuudet luokkataistelulle.

Sen sijaan vuoden 1986 puolueohjelmassa idän ja lännen välisiä suhteita on käsitelty huomattavasti maltillisemmin ja "kosmopoliittisin" sanakääntein. Omaa kehitystä ei enää ylistetty eikä länsimaiden kehitystä moitittu yhtä mahtipontisesti. Neuvostoliiton kehityksestä ei annettu enää huimia edistymislupauksia. Länsimaita ei nähty enää yhtenä kuilun partaalla horjuvana menneisyyden järjestelmänä. "Kapitalismin kriisin" yksityiskohtaiset kuvaukset oli jätetty pois, samoin jatkuvan luokkataistelun esittely. Kun edellisissä ohjelmissa oli käytetty neuvostomarxilaista sanastoa, on uusimmassa ohjelmassa yleishumaanisia käsitteitä. Sekä taistelusanasto että klassisen marxilaisen taloustieteen käsitteet on jätetty pois vuoden 1986 ohjelmasta.

Siellä missä aikaisemmissa ohjelmissa ylistettiin "vallankumouksen kukoistusta" ja luokkataistelua, puhutaan vuoden 1986 ohjelmassa "rauhan- ja demokraattisten voimien saavutuksista". Suurin vihollinen ei ole enää kapitalistinen monopoli vaan imperialismi. Nykyajan maailmassa eivät ohjelman mukaan ole vastakkain kommunismi ja kapitalismi vaan edistys ja taantumus. Kun vuoden 1961 ohjelmassa siteerattiin vielä Leninin sanoja "kommunismi on yhtä kuin neuvostovalta plus maan sähköistäminen", vältetään nyt kaikenlaisia kommunismin määritelmiä ja iskulauseita. Ohjelmassa todetaan: Lenin kehitti "tieteellisen kokonaiskuvan sodan ja rauhan ongelmista".


Ohjelmassa sanaan rauha yhdisteään tavallisimmin käsitteet demokratia, oikeudenmukaisuus, edistys, sosialismi. Nimenomaan sosialismiin yhdistetään: "Sosialistinen yhteisö on luja rauhan tuki maapallolla." Sosialismi on "imperialistisen taantumuksen pahin este" ja "demokraattisten kansainvälisten suhteiden johdonmukaisin puolustaja".

Uudessakin ohjelmassa päätavoite on yhä rauhanomainen rinnakkainolo - joskin hiukan pienemmällä kirjoitettuna kuin edellisessä ohjelmassa. Käsite ei tule enää esille otsikossa. Vuoden 1961 ohjelmassa luki vielä yhtenä otsikkona (yleisotsikon Ylimenokausi kapitalismista sosialismiin ) "Rauhanomainen rinnakkainolo ja taistelu maailman rauhasta". Sen tilalla on vuoden 1986 ohjelmassa Taistelu rauhan ja edistyksen puolesta. Rinnakkainolo saa jopa merkityksen molemmille edullinen yhteistyö:

"Päätavoite on suhteiden ylläpitäminen ja kehittäminen kapitalistisiin maihin rauhanomaisen rinnakkainolon ja keskinäisen edullisen yhteistyön pohjalta."

Perusteluna sovinnollisille suhteille pidetään vuoden 1986 puolueohjelmassa teknistä kehitystä:

"Koska maailmassa on paljon kärkeviä ristiriitoja ja maailmaa  uhkaa tuho, yhteiskuntajärjestelmiltään erilaisten valtioiden välinen rauhanomainen rinnakkainolo on ainoa järkevä ja ainoa hyväksyttävä ratkaisu".

Rauhanomaista rinnakkainoloa määriteltäessä painotetaan selvästi juridisia periaatteita. Kuitenkin puolueohjelmassa rauhanomaiseen rinnakkainoloon liitetään myös seuraavat käsitteet:

- Leninin kehittämä periaate

- erilaiset sosiaaliset järjestelmät

- objektiivinen välttämättömyys

- -inhimillisen yhteiskunnan kehitys

- luopuminen sodasta valtioiden välisissä erimielisyyksissä 

 -kysymysten ratkaisu neuvotteluin 

- tasa-arvo

- ymmärtämys ja luottamus valtioiden välillä

- muiden etujen huomioiminen

- sisäisiin asioihin puuttumattomuus

- talouden ja kulttuurin kehitys tuottaen etua molemmille -perusta rauhanomaiselle kilpailulle 

- luokkataistelu

- kapitalististen maiden työväenluokan taisteluasemien parantaminen 

- ihmisen perusetujen huomioiminen.

 

Ohjelman mukaan rauhanomaisen rinnakkainolon perusajatus on yksi leninismin, ei sanota - Leninin - "suurimmista saavutuksista". V.I.Lenin on ohjelman mukaan osoittanut, että eri maiden porvariston ja proletariaatin luokkaetujen välinen ristiriita ei saa aiheuttaa esteitä sosialististen ja kapitalististen maiden välisille rauhanomaisille suhteille. Rauhallisten suhteiden luomisen sanotaan olevan sosialistisen valtion ulkopolitiikan yksi kaikkein tärkeimmistä tehtävistä. Sosialistisen politiikan ensimmäinen saavutus oli "rauhanomainen hengähdystauko". Se lykkäsi kahden vuosikymmenen ajan sosialismin ja maailmanlaajuisten vastavoimien yhteenottoa.

Heinz Ischreyt on analysoinut vuoden 1961 puolueohjelmaa semanttisesti. Ischreyt tulee siihen tulokseen, että käsitteen "lyhyt määritelmä" ei vastaa käsitteen todellista sisältöä. Lyhyellä määritelmällä hän tarkoittaa sanojen merkitystä - rauhaa ja rinnakkainoloa. Asiantuntijat ja maallikot tarkoittavat käsitteeseen rauhanomainen rinnakkainolo viitatessaan eri asioita. Ischreyt ehdottaakin, että selvyyden vuoksi tulisi puhua "NKP:n puolueohjelman määrittelemästä rauhanomaisesta rinnakkainolosta". Puolueohjelmassa annetaan käsitteelle rauhanomainen rinnakkainolo "erityissisältö". Rauhanomainen rinnakkainolo tarkoittaa suhteita "eri yhteiskuntajärjestelmiin" kuuluvien valtioiden välillä. Sen lisäksi ohjelmassa käsite merkitsee kyllä luopumista sodasta välien selvittelyssä, mutta ei kuitenkaan luopumista kaikenlaisista sodista. Sosiaaliset vapautussodat ja luokkataistelun kiihtyminen ovat rauhanomaisen rinnakkainolonkin vallitessa toivottavia:

"Siis käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo sisältöydin tarkoittaa jatkuvaa konflikti tilannetta - vertaus käsitteeseen kylmä sota osoittaa huomattavaa samanlaisuutta. Samoin kuin kylmässä sodassa kyseessä on suunnitelmallinen uhka, tosin toisin keinoin." (Ischreyt 1968, s. 33)

5.2.3. Yhteiskunnallinen määritelmä

 

Politologista diskurssia voi jäljittää myös eri alojen tietosanakirjoissa. 1960- ja 1970-luvun painoksissa käsitteen analysointi kasvoi, mutta 1980-luvulla taas väheni. Laajimmin on  rauhanomaista rinnakkaioloa käsitelty Suuressa neuvostolaisessa tietosanakirjassa, siitä on kirjoitettu kuusi palstaa. Filosofisessa tietosanakirjassa, vuoden 1963 painoksessa, on kirjoitettu vajaa yksi palsta, vuonna 1972 viisi palstaa, mutta vuonna 1983 vain kolme palstaa. Sen lisäksi on olemassa Filosofinen sanakirja. Siinä oli myös neljä palstaa vuonna 1972. Kolmanneksi eniten rauhanomaista rinnakkainoloa on käsitelty Diplomaattisessa sanakirjassa (4 palstaa).


Ukrainalainen neuvostotietosanakirja (1981) eroaa venäläisistä siinä, että siinä on rauhanomaisesta rinnakkainolosta vain kahden palstan selvitys. Sitä tarkastellaan kansainvälisten suhteiden periaatteena eikä puhuta mitään luokkataistelusta. Siinä on erityisesti painotettu maiden suvereenisuutta (1981, s. 495). Politiikassa rauhanomaisen rinnakkainolon sanotaan tarkoittavan kompromisseja, taloudessa yhteistä kilpailua, Ideologian alalla antikommunismin ja opportunismin vastaista taistelua. Sen periaatteet on kirjattu puolueen dokumentteihin 20. puoluekokouksen jälkeen, puolueen ohjelmaan, perustuslakiin, kommunististen ja työläisten puolueiden kokouspäätöksiin vuosina 1957, 1960 ja 1969 ja sitä on käsitelty Euroopan kommunistien kokouksessa vuonna 1967, Berliinissä vuonna 1976 ja Pariisissa vuonna 1980. Ukrainalaisen neuvostotietosanakirjan mukaan rauhanomainen rinnakkainolo kuuluu YK:n periaatteisiin, vuoden 1975 ETYK:n sopimukseen ja Neuvostoliiton solmimiin sopimuksiin kapitalististen maiden kanssa (Yhdysvallat, Ranska, Englanti ja Saksa).

Filosofisessa tietosanakirjassa vuodelta 1983 annetaan rauhanomaisen rinnakkainolon politiikasta määritelmä:

"Rauhanomainen rinnakkainolo kuvaa sellaisten valtioiden välisiä suhteita joilla on erilainen julkinen hallinto. Se edellyttää, että

1. kiistanalaisten kysymysten ratkaisuun ei käytetä sotaisia menetelmiä, vaan ne pyritään ratkaisemaan keskustelemalla,

2. valtioiden välillä vallitsee tasa-arvo, yhteisymmärrys ja luottamus, ja toisen maan edut otetaan huomioon,

3. sisäisiin asioihin ei sekaannuta, vaan jokaisella kansalla on oikeus vapaasti valita sosiaalinen, taloudellinen ja poliittinen järjestelmänsä,

4. jokaisen maan suvereniteettia ja maa-alueen koskemattomuutta kunnioitetaan 

5. taloudellista ja kulttuurista yhteistyötä kehitetään tasavertaisuuden ja . molemminpuolisen hyödyn pohjalta.

Jos valtioiden välinen politiikka kehittyy näiden periaatteiden mukaisesti, sitä  kutsutaan rauhanomaisen rinnakkainolon politiikaksi." (1983, s. 373)

Näin rauhanomaisen rinnakkainolon politiikka typistyy kansainvälisen oikeuden perusperiaatteeksi. Kuitenkin rauhanomainen rinnakkainolo on "kansainvälisissä suhteissa sosialismin ja kapitalismin välinen luokkataistelun muoto". Tosin tarkennetaan, että se on kahdesta syystä luokkataistelun erityismuoto. Ensinnäkin kamppailua käyvät "hallitsevat luokat valtiovallan tukemana" ja toiseksi, järjestelmien vastakkaista taistelua ei ratkaista väkivalloin, vaan se johdetaan "taloudelliseksi kilpailuksi, poliittisen järjestelmän ja elämäntavan vertailuksi jsekä ideologioiden keskinäiseksi kamppailuksi". Filosofisessa tietosanakirjassa (1983, s. 373-375) myönnetään, että rauhanomaiseen rinnakkainoloon sisältyvät sekä yhteistyö että taistelu, "elimellinen keskinäinen yhteys, taistelun ja yhteistyön yhtenäisyys", ja että käsitteistö siksi johtaa ristiriitaiseen mielikuvaan. Mutta juuri tämän ansiosta sen uskotaan kannustavan sellaisen ratkaisun löytämistä, joka sulkee sodan pois yhtenä ratkaisukeinoista:

"Rauhanomainen rinnakkainolo ei voi ratkaista nykyajan suuria sosiaalisia ongelmia eikä ehkäistä poliittisia ja ideologisia konflikteja. Sen päämäärä on toinen: säilyttää rauha maapallolla ja estää ydinsota etsimällä molemmille puolille hyväksyttävä pohja". (Filosofinen sanakirja 1983, s. 374)


Ongelmana tietosanakirjojen määrittelyssä on, että niissä käytetään merkityksen selitykseksi muita käsitteitä, jotka puolestaan vaativat määrittelemistä. Filosofisessa tietosanakirjassa (1983) rauhanomaisen rinnakkainolon määrittelyyn käytetään 57 käsitettä. Niistä puolet on ideologiaan sidottuja käsitteitä eli sanoja tai sanaliittoja, jotka saavat merkityksen ideologisen rakennelman osana. Ne määritellään eri lailla idässä ja lännessä. Näitä käsitteitä ovat:

sosiaalis-taloudellinen järjestelmä

poliittinen järjestelmä, luokkataistelu, sosialismi

kapitalismi

hallitseva luokka

antagonistiset luokat

taloudellinen kilpailu, leninismin teoria, luokkaetu

maailman porvaristo, proletariaatti

sosialistinen valtio

maailman sosialistinen järjestelmä. maailman kommunistinen liike, maailman taantumukselliset

maailman vallankumouksellinen liike. fasismi

siirtomaavaltiot

kansallinen vapautusliike, aggressio

militarismi, revisionismi

yhteiskunnallinen elämä, ideologian vienti maasta

vastavallankumouksen maasta vienti

sosialistisen internationalismin periaate, ideologinen taistelu

Rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen ymmärtämisessä näillä käsitteillä on ratkaiseva merkitys. Ne ovat kuitenkin itsessään määritelmää vaativia käsitteitä. Niistä ainoallakaan ei ole merkitystä ilman määritelmää. Rauhanomaisen rinnakkainolon merkityksen avaaminen näiden käsitteiden avulla tarkoittaisi marxilaisen taloustieteen ja Neuvostoliiton historian perusteellista liittämistä tutkimukseen.

Filosofisessa tietosanakirjassa luodaan historiallinen katsaus rauhaan. Ihanne elämästä ilman sotaa, jolloin kansainväliset suhteet noudattivat oikeudenmukaisuuden tunnustettuja normeja on löydettävissä vanhoista legendoista "kultaisesta vuosikymmenestä", kiinalaisen Lao Tseen sodanvastaisesta utopiasta ja kreikkalaisen kirjailijan Jambulan romaaneista aurinkoisesta valtiosta. Orjanomistajaluokan ideologia pysäytti rauhantilan. Rauhasta syntyi nationalistinen rauha, sisäinen ongelma kuten kiinalaisten ja helleeniläisten keskinäinen rauha. 1984 syntyi työtätekevien rauhanliike militarismia ja sotaa vastaan. Maailmanpoliittinen käänne - imperialistisesta rauhasta pysyvään demokraattiseen rauhaan - joka perustuu sotien täydelliseen poistamiseen, alkoi lokakuun vallankumouksella. Tärkeimmät rauhan edellytykset vuoden 1983 Filosofisessa tietosanakirjassa eivät olleet enää yhteiskuntajärjestelmien muuttaminen vaan "varustelukilvan lopettaminen ja aseistariisunta, ennen kaikkea ydinaseiden kieltäminen ja aggressiivisten sotaliittoutumien lopettaminen". Oikeustieteellisessä sanakirjassa (1965, s. 233) luetellaan NKP:n ohjelman mukaisina rauhanomaisen rinnakkainolon "edellytyksinä" yleiset kansainvälisen oikeuden periaatteet. Perustana on vuoden .917 rauhandekreetti. Diplomaattisuhteiden luominen ja uuden sodan estäminen olivat tärkeimmät päämäärät. Yhdessä lauseessa lopussa mainitaan, että periaatteeseen ei sisälly luokkataistelun väheneminen tai porvarillisen ideologian hyväksyminen. Luokkataistelua vain käydään rauhanomaisin keinoin, ennen kaikkea taloudellisen kilpailun keinoin, jossa sosialismi joka tapauksessa osoittautuu voittajaksi.

Diplomaattisessa sanakirjassa rauhanomaisen rinnakkainolon perusta on Leninin havainto epätasaisesta taloudellisesta kehityksestä ja sitä toteutettiin ensimmäisen kerran julistettaessa rauhandekreetti, mutta myös 7. yleisvenäläisessä kokouksessa joulukuussa 1919. Tuolloin kirjoitettiin: "Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta toivoo voivansa elää rauhassa kaikkien kansojen kanssa ja keskittää kaikki voimansa maan sisäisten asioiden kehittämiseen.". Nykyisen tieteen ja tekniikan kehitystason johdosta sodasta on tullut kaikille vaarallinen voimapolitiikka. Asevarustelu ja kylmä sota ovat rauhanomaisen rinnakkainolon periaatteita vastaan ja vain lisäävät kansainvälisiä jännitteitä.

Rauhanomaisen rinnakkainolon sisältöytimen on 1980-luvulla selventänyt hyvin Dmitri Tomazevski. Hänen mukaansa rauhanomainen rinnakkainolo oli aluksi vain yksi sosialististen valtioiden ulkopoliittisista periaatteista. Vähitellen se on noussut ainoaksi kunnon perustaksi kahden järjestelmän välisille suhteille. Tomazevskin mielestä rauhanomaisen rinnakkainolon toteuttaminen edellyttää muutosta kolmella rintamalla:

- Neuvostoliiton on vahvistuttava

- erimielisyyksien imperialististen valtioiden välillä on kasvettava

- rauhanliikkeen on voimistuttava lännessä. (1982, s. 13)

Puolueen asiakirjoissa pidettiin 1960-luvulla osoituksena rauhanomaisen rinnakkainolon toteutumisesta läntisten kommunististen puolueiden vahvistumista ja työläisten lakkojen lisääntymistä. Niiden uskottiin osoittavan konkreettisesti luokkataistelun voimaa ja vallankumouksen edistymistä. Marxin mukaanhan vallankumous edistyy juuri silloin, kun työtätekevät alkavat pitää toista järjestelmää parempana kuin se järjestelmä, jossa he elävät kapitalistisissa olosuhteissa. Mutta 1970-luvulta lähtien puolueasiakirjoissa rauhanomaisen rinnakkainolon yhteydessä ei enää puhuttu työväestön oloista. Ensisijalla ei ollut enää työväestö vaan valtio. Valtion ja sen apparaatin merkityksen kasvu tuli tärkeäksi.

Neuvostoliiton taktiikka jättikin 1980-luvulla kommunistit vallankumouksen moottorina vähemmälle huomiolle ja uskoi valtiollisella tasolla ennen kaikkea rauhanliikkeiden edistävän parhaiten omia tarkoituksiaan (liite: Käsitteen sosialistinen vallankumous käyttö 1920-1980). Vihreän liikkeen uskottiin yhdistävän 1960-luvun kommunistisen liikkeen ja 1970-luvun rauhanliikeen ja edistävän yksityisomaisuuteen ja luokkavihollisuuteen perustuvan kapitalistisen yhteiskunnan tuhoutumista. Vihreän liikkeen toivottiin kehittävän sellaista yhteisöä, jossa ihminen ei käytä hyväkseen toista ihmistä eikä luontoa (haastattelut tri Voronkov, prof. Kovalev, tri Tatjana Ivanovna, tutkija Kasei Igor, kevät 1985).