Pyhiinvaelluksen jälkipyykkiä 15.4.2010

espopoliisi

Miten monta kertaa talven aikana lähdinkään kävelemään Santiago de Compostellaan – ajatuksissani.

Edellisen vuoden pyhiinvaellus alkoi tuntua muistissa ihmeen ihanalta. Ikävöin lähes jokaista vaelluksen 42 päivää. Mieleeni palautuivat tuntemukset kiipeämisestä 3000 metriin, mitähän siellä koen? Muistelin laskeutumista saksalaisen lääkärin kanssa

       Ei sentään näin vakavaa. Pummasin vain poliiseilta                        
   ilmaisen kyydin Burgosin oikeuslaitokselle juna-asemalta.

jyrkänteitä alas tai lauluamme kirkon sakastissa – ikävöin jopa aamuista vetoketjujen kilpasuhinaa. Seuraava päivä toi aina yllätyksen tullessaan...  

Kun sitten mitään aavistamatta sain kirjeen Espanjasta Burgosista: ”Teidän on saavuttava Burgosiin 200 – 5000 euron sakon uhalla oikeuden eteen 29.4.2010”, maailmani meni sekaisin. Pidimme ystävättäreni kanssa luomumummolaa ja meillä oli lasten kanssa kevään kuluessa vielä paljon suunnitelmia. Muuttokuormanikin Marolan ullakolla oli vielä setvimättä. Tiesin missä Lahden poliisiasema on ja päätin lähteä pyytämään heiltä heti seuraavana päivänä neuvoa. En missään tapauksessa voisi lähteä Espanjaan. Mitään kirjeestä aavistamatta Marolan toiminnanjohtaja kertoi seuraavana päivänä, että luomumummolamme lähtee kesätauolle huhtikuun lopussa. Sepä siitä velvollisuuden tunteesta. Aamulla joku kyseli kännykässä englannin kielellä, olenko saanut sähköpostia Espanjasta: ”Pääsethän varmasti tulemaan. Maksamme matkat, hotellit, taksit.” Jo seuraavana päivänä kerroin toiminnanjohtajalle muuttavani Marolasta kuun lopussa, pakkaan tavarani. Ilmoitin Burgosiin, että tulen Espanjaan pyydettynä aikana.

Mietin päivän erilaisia matkavaihtoehtoja. Kävin matkatoimistossa. Burgosiin on päivässä vain yksi lento. Ensin Helsingistä Müncheniin, sieltä Barcelonaan ja seuraavana aamuna Burgosiin. Näytti monimutkaiselta. Islannin tulivuorenpurkauksen takia ei ollut edes varmaa, lentävätkö koneet. Jos myöhästyn torstain istunnosta, on turha lähteä ollenkaan. On siis pelattava varman päälle. Matkatoimisto laski, että edullisin ja varmin tapa on ostaa 22 vuorokauden interraillippu.

Miten jännittävä onkaan lähteä matkalle, jonka luulit kuuluvan jo menneeseen elämään. Lomalle Eurooppaan ei ei ei. Interrail – ei ei ei. Ei enää minun iässäni. Mutta muutaman päivän kuluttua makasin Viking Linen hytissä Helsingistä Tukholmaan. Ei tarvinnut pihistellä niin kuin taannoisella Aasian matkallani, sillä Espanjan oikeuslaitos maksaisi kulut. Sain laivalla jopa hytin, mutta en sitä kahden hengen hyttiä, josta haaveilin, sillä kaikki oli varattu.


Kaksi pyöreää mustalaismammaa hyöri ympärilläni, kun maallisen omaisuuteni pakkausrumban jälkeen kaaduin petille Viking Linella. Hitto, enkö saa minuutin rauhaa. Juttelimme niitä näitä ja kerroin matkani tarkoituksesta. Kuvittelin, että he olisivat osoittaneet myötätuntoa raiskauksen takia ja olisin päässyt omalle petilleni alasänkyyn. Mutta mikään ei tehonnut. Romaaneilla on kuulemma semmoinen perinne, että nuorempi nainen ei saa koskaan nukkua vanhemman yläpuolella, ei edes kerrostalossa. Koska heillä on tämä kulttuuripakko, on heidän saatava nukkua alasängyissä.

Kauniit romaaninaiset palasivat hyttiin juuri kun olin syvimmässä unessa klo 24. Katon loisteputket päälle ja kova kälkätys. Käytiin läpi mummut ja tulevat miessuhteet. ”Tämä on meidän hytti, meillä on oikeus jutella. Meidän kulttuuriin kuuluu jutella yöllä.” Aamulla näin heidän nukkuvan pyöreät hameet päällä lakanoiden seassa, vessa oli täynnä mustia hiuksia, pönttö kakassa.


Myöhemmin kaksi aivan eri näköistä romaaninaista huusi laivan aulassa äänekkäästi: ”Mikä sinulle oikein tuli eilen? Eikö se ole myös meidän hytti?” En jäänyt selittelemään. Sattui huono tuuri. Palatessani en varaa enää hyttiä, mieluummin nukun lattialle.

Keväisessä aamuauringossa Tukholman saariston puuhuviloita seuratessa nousi syvältä mieleen: Voisatama kun ei koskaan tarvitsisi palata Suomeen!

Laivalla taas ruotsalaiset koulupojat vetivät puoleensa. Mikä ihmeen itsevarmuus heissä herättää ihailua vanhassa ihmisessä? Miten paljon yhtäkkiä androgyynejä? Melkein joka viidennestä ei tiedä, onko hän mies vai nainen. Miten paljon mies/nainen -kategoriaan kuulumattomat ovat saaneetkaan kärsiä 200 vuoden aikana. Viimeinen silaus Kotosuomesta: Roman Schatz esitteli aamu TV:ssä Onania kirjaansa: ”Se joka hallitsee ihmisen libidoa, hallitsekatue ihmistä.”


viktoria


Olin varannut Viking Linen, koska sieltä on lyhyt matka kävellä Tukholman rautatieasemalle. Lyhyt ja kaunis. Matkalla näkee vanhan kaupungin kapeat kujat, käsityöläisliikkeet, kulttuurikeskuksen.

Kerrankin minulla oli istumapaikka yhteen maailman kalleimpaan junayhteyteen: Tukholma-Kööpenhamina. Meno junassa oli tasaista, mutta ei kovin rattoisaa.roskis

Kuitenkin jo sata kilometriä Tukholman jälkeen varmistui, että tämä ratkaisu, interrail, oli oikea – ei enää koskaan matkalle kumipyörillä, ei edes bussilla. Miksihän bussi on niin halpa? Vuosi sitten palatessani Pariisista Tukholmaan maksoin vain satasen. Silloin monilla pätkillä olin ainut valkoihoinen, vaikka Tukholmaan oltiin menossa. Sitä vastoin junassa istui vain valkoihoisia.


Junassa saa maksaa paperieuroilla, mutta vaihtokolikot olivat vain kruunuja. Tuntui omituiselta, kun ihmiset juttelevat ääneen itsekseen - suun edessä musta pallukka, nyökyttelevät ilmeikkäinä, päivyri kädessä. Mutta kaksi kiinteistökauppiasta samassa vaunussa pitämässä toimistoa auki on ehdottomasti liikaa! Vieressäni istuvalla miehellä oli jopa kaksi korvakuuloketta kännykköjen päässä.

Eläkkeellä oleva naispappi kertoi Pyhän Birgitan kävelleen Santiagoon. Tukholmaan on perustettu kolme vuotta sitten Jaakobin ystävien kirkko.

Mietin vanhaa viisautta: Kun näen vanhan ihmisen, näen lapsuuden, nuoruuden, keski-iän. Kaikkea hän kantaa mukanaan.

* Selvästikin ruotsalaiset käyttävät vähemmän maskia ja meikkiä kuin suomalaiset.

* När andra skryter om kraften från hundratals hästar, skryter vi om en liten fågel.

* Malmöstä alkoi kevät, jopa koivut viheriöivät.


asema

laituri






Kööpenhaminan lentokentän juna-asemalla Kaspropissa 
esiteltiin taidetta – ei mitään Milkey Wayn mainoksiakarkit niin 

kuin vielä suomalaisilla metroasemilla, Hesburgerista puhumattakaan! Kun Kööpenhaminassa oli aikaa kaksi tuntia, lähdin etsimään nettikahvilaa. Hienoja hotelleja. Auloissa tarjoilut aamiaisen kokousvieraille. Voisinko sulautua joukkoon ja syödä jotain? Kävellessä polkupyöräparvet yllättivät. Kaupunki on luotu pyöräilijöille!

Yöjuna Kööpenhaminasta Kölniin kiertää Jyllannin eli Juutinmaan kautta ja kestää puolet kauemmin kuin suora päiväjuna. Peti on kova, juna heiluva. Saksalainen mainostoimiston sihteeri osui hyttikaverikseni. Emme kummatkaan nukkuneet. Hänkin joutui pölypilven takia junailemaan.

junassaSaksan puolella alkoivat idylliset maisemat niin kuin aina. Hämmästyin kuitenkin, että ei näkynyt enää juuri muita kauppoja kuin Lidl.

Elämäni kallein paikkavaraus eli kolmen tunnin matkalle Kölnistä Pariisiin maksoi 38 euroa interraillipun lisäksi. Se meni kokonaan hukkaan junan myöhästymisen takia. Kööpenhaminasta tullut yöjuna oli 45 minuuttia myöhässä. Saa nähdä palauttaako Ruotsi rahani. Kölnin asema ei auttanut, löi leiman lippuuni, mikä antoi mahdollisuuden matkustaa kuusi tuntia myöhemmin, vaan ei paikkaa. Kaikki junat Pariisiin olivat täynnä. No menin kuitenkin seuraavaan junaan. Englantilainen tyttö istui vauvansa kanssa eteisessä eikä voinut käyttää ahdasta istumapaikkaa, vaan antoi minulle paikkansa. Englantilainen mies oli jo tarjonnut paikkaansa, mutta hän matkusti vain Brysseliin saakka.

pariisi siltaKerrankin sain Pariisissa eräästä hotellista hyvän kartan ja näin, miten lyhyitä ovat etäisyydet asemilta toisille, myös Pompidou-keskuksesta Eifel-tornille. Kävelin koko kymmenen tuntia haltioissani, välillä ihan tahallanikin eksyen, sillä minulla ei ollut kiirettä. Junani Espanjaan lähti vasta klo 23.30.




eifelntredam



puisto

Mikä valtava ero heti Espanjaan tultaessa:
Ranskan ja Espanjan välisellä rajalla laukut läpivalaistaan, pienellä asemalla Irunissa seisoo viisi turvamiestä. Ranskassa en ollut nähnyt edes poliiseja. Kuitenkin junaliput tarkastetaan vasta kolmen tunnin ja kahdeksan aseman jälkeen. Aivopesu alkaa junassa. Kaikille jaetaan korvakuulokkeet, vaikka radiokanavia oli vain yksi, nimittäin espanjalaista kansanmusiikkia ja isänmaallisia puheita. Kahvi maksaa 1.32 euroa. Onko Suomi ainut valtio, joka ei ole ottanut käyttöön alle viiden sentin kolikkoja?

sähköjuna



Junan hienouksia kokeillessa ihmettelin, miksi juniin ei palauteta kolmatta luokkaa? Osaanhan itse avata ovet, kääntää vessassa hanaa, en tarvitse musiikkia, en ravintoa (ravintolassa vain kertakäyttöastioita) enkä skriiniltä vaihtuvia mainoksia. En myöskään tarvitse superpehmoisia, automaatilla toimivia istuimia, säädeltävää jalkakorkeutta.

Kuulutukset Espanjassa on onneksi jätetty lähes kokonaan pois. Asuin puoli vuotta Lahden aseman vieressä ja kuuntelin monta kertaa tunnissa kuulutuksia kolmella kielellä... on track four. Eikä englantikaan riitä, vielä ruotsiksi herätetään ihmiset. Aamujunassa istuvalle on erityisen hermoja repivää kuulutus kolmella kielellä. Sivistysmaissa ei häiritä matkustajia kuulutuksilla enää ollenkaan.

* Miksi ne eivät puhu, vaan päästelevät vain ihmeellisiä äänteitä. Niin ajatteli varmaankin alkusuomalainen, kun saksalainen ilmestyi hänen mailleen. Vähitellen hän alkoi ymmärtää, että puhuuhan se, sanoo vain ihmeellisiä äänteitä tavallisille asioille. Nyt huomataan, että sanat, yhdessäkin kielessä, tarkoittavat eri asioita eri kulttuureissa.

Irunissa alkoi näkyä reppuselkäisiä vaeltajia. Teki pahaa katsella heidän innostustaan. Jokainen odotti kokevansa jotain ääretöntä caminollaan. Minä ajattelin, että kyse on mielikuvista, joita vuosisatojen ajan ja viime vuosikymmeninä yksinäisten ja seikkailunhaluisten ihmisten mieleen on ujutettu.

Nauroin kyyneleet silmissä, kun ravintolavaunussa konduktööri oli saanut kiinni liputtoman miehen. Suomessa jo 30 desibeliä pienempi äänenkäyttö johtaa putkaan. Molemmat huusivat naama punaisena, kaikkien kuullen.

asema
roskis

 

Tämärimmäisyyksiin viety lajitteluroskis oli
Burgosin asemalla. Kun aikaa oli, seurasin, miten
siivooja tyhjensi pussit samaan säkkiin.

Espanjan maaseudusta on tullut niin ruma, että en ihmettele enää ihmisten haluavan kaupunkiin, siistien katujen ja kukitettujen puistojen äärelle muustakin syystä kuin työn perässä. Toinen kylä toistaan rumempi. Seitsemän kerroksiset talot, joiden välissä vain kapeat kadut, tuovat mieleen Itä-Euroopan. Puolet asunnoista on pimeitä, pyykki kuivuu ikkunalautojen virityksillä ja pyörivissä väkkäröissä.

Olin vuoden aikana vähän katunut, että kirjoitin niin rankan tuomion edellisen vuoden pyhiinvaelluksen kulisseista. Nyt kaikki näytti vieläkin hirveämmältä. Moottoritie täynnä rekkoja, puut kaadettu, monokulttuuria silmän kantamattomiin. Saksassa jopa junassa oli viisi eri roskista lajitteluun. Espanjassa jaettiin kaikille muovisia kertakäyttökorvakuulokkeita, nenäliinoja, muovisia vesipulloja eikä lajittelusta tietoakaan.


Ratoja korjattiin ja vanhat kiskot ja pölkyt heitettiin radan viereen.

* Miten meidät on saatu näin kauas toisistamme? Miten paljon voisimme auttaa, mutta kuljemme läpi Euroopan sanaakaan sanomatta.

Oikeudenkäyntihotelli

Olin unohtanut kirjoittaa muistiin Espanjan oikeuslaitoksen varaaman hotellin nimen ja etsin Burgosin lentokenttää muistuttavalta avaralta ja tyhjältä rautatieasemalta nettiä. Asemainfosta annettiin vain junien tiedot, autovuokraamossa vain vuokraamojen tiedot. Kun poliisiauto ajoi pihaan ja kaksi nuorta virkavallan edustajaa asteli infoon, juoksin perään ja näytin kutsua oikeuskäsittelyyn. He veivät minut virkavaltaisen ystävällisesti kaupungin kirjastoon, missä takatiloissa sain avata yahoon mailini ja he näkivät minulle varatun hotellin nimen. Receptionistista he vielä varmistivat, että minun nimelläni oli huone varmasti varattu.

Toinen raiskausyrityksen kohteista Rosy saapui Irlannista seuraavana päivänä viereiseen huoneeseen, illastimme piazalla ja kuulin miten hän auttaa virassaan Afrikasta tulleita prostituoituja Dublinissa.


oikeuslaitos

Rikosoikeuden professori Terttu Utriaisen mukaan Suomen raiskauslainsäädäntö on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjan vastainen. Utriainen kritisoi Juha-Pekka Raesteen jutun mukaan (hs 5.5.2010), että Suomessa raiskauksia käsitellään väkivaltarikoksina, vaikka raiskaus on ennen kaikkea rikos ihmisen koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta kohtaan. Raiskauksessa on olennaista uhrin suostumuksen puuttuminen. Tuija Braxin mukaan tämä kääntää todistustaakan uhrille epämieluisaksi. Nykylain mukaan tekomuodot kuten pelkotilan hyväksikäyttö, ovat osoituksia siitä, että suostumusta ei ole. Mikä suostumus on pätevä, kysyy lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva. Ruotsissa lakien pohjana on uhkaus tai pakottaminen, ei uhrin suostumuksen puuttuminen. Suomessa raiskausta lähestytään tekijän väkivallan tai sen uhan kautta.

Aamulla taksi tuli hakemaan meitä oikeustaloon. Olin hiestä märkä ja vääntelin itkua. Mies hienostuneessa harmaassa puvussa ohitti meidät kävelykeppiin nojaillen. Rosy tunnisti hänet, minulle ei tullut mieleenkään, että se suhteellisen pieni mies oli sama, joka tukki eteiskäytävässä tieni ja hieroi rintojani vuosi aikaisemmin.

todistajaasemalla

Seuraavana päivn tapasin sattumalta todistajana toimineen naapurin

Minut pyydettiin sisään oikeussaliin ensin. Toistin vuosi sitten kertomani. Ihmettelin miksi miehen asianajaja taas tivasi, kummalla kädellä mies kävi minuun kiinni. Rosyn kertomuksen kuulin ensimmäistä kertaa. Todistajista tuli ensin pienen kylän rouva pormestari: ahdistelija on ”hyvä mies, auttaa pyhiinvaeltajia”. Naapuri todisti, että kyllä, käytävä on kapea ja ulko-ovi raskas, ei tunne miestä erityisen hyvin. Kolme lääkäriä kävi todistamassa - kotilääkäri kertoi halvaantumisesta, psykiatri masennuksesta ja kolmas lääkityksen vaikutuksista impotenssiin.

Ymmärsin, että mies oli avioeron jälkeen maksamatta 15-vuotiaasta tyttärestään. Hän oli entinen palomies, saanut sydänkohtauksen ja oikea käsi ei toiminut kunnolla. Hän oli joutunut vuosi sitten vankilaan Rosyn ja minun ilmoituksen takia ja sitten oikeudenkäyntiä odotellessaan ilmoittautumaan kaksi kertaa kuukaudessa, hän ei saanut poistua maasta. Naapurit pitivät häntä omituisena. Varsinainen syy siihen, että olin tehnyt rikosilmoituksen, olivat hänen kotiaan täyttävät valvontalaitteet. Mies harrastaa radiokuuntelua, kertoi naapuri. Valvontalaitteet mies itse selitti sillä, että kerran hänen autoaan meinattiin varastaa ja siksi hän seuraa mitä kadulla tapahtuu.

Miehen kertomuksen mukaan olin koputtanut hänen oveaan, hän tarjosi kahvit ja lähdin sitten pois. Hänen asianajajansa valitti, että eihän kukaan tiedä, mikä on minun rikosrekisterini, voiko minun sanaani luottaa, ehkä haluan vain tienata jne. Naistuomarit jättivät asianajajan huomitto. ”Perfect wittnes”, kiitti tulkki jälkeen päin lähtiessäni.

rosypiaza

Kaksi kuukautta oikeuskäsittelyn jälkeen tuli tuomio sähköpostilla. Naistuomari oli vaatinut miestä vuodeksi vankilaan ja maksamaan minulle 2000 euroa, vaikka en ollut mitään vaatinutkaan. Kuitenkin oikeus oli päättänyt, että miehen tarvitsee maksaa oikeuskulut, minulle 800 euroa eikä vankilatuomio olisi tarpeellinen ottaen huomioon miehen iän ja kunnon. Olin helpottunut. Hän on kärsinyt jo riittävästi. Olisin pyytänyt hänelle vapautusta vankilasta, jos sitä olisi tarvittu. Ehdottomasti olisin halunnut poistaa valvontalaitteet hänen ulko-oveltaan, kadulta ja miten kaukana niitä sitten olikaan lähestyvien yliväsyneiden pyhiinvaeltajanaisten tarkkailuun.

mammattori





katukapea katu




Jälleen pyhiinvaeltajana

Oikeusistunnon jälkeen jäin vielä Burgosiin. Vanhalla pyhiinvaeltajan passillani sain yöpyä Burgosin uutukaisessavaatteetalberg hostellissa muistoja virittäen. Seuraavana päivänä jouduin odottamaan junaa Pamplonaan viisi tuntia kiiltävällä rautatieasemalla. Tuttu mies käveli hallissa. Kahvilassa hän tarjosi oluen ja baarinpitäjä yritti heikolla englannillaan tulkata keskustelua. Mies oli edellisen päivän oikeudenkäynnissä todistanut naapuri. Hän halusi tietää, mitä oli tapahtunut, ei kukaan ollut kertonut, mitä hänen naapurinsa oli meille tehnyt. Minä halusin tietää, mitä hän miehestä tiesi. Ei oikein pitänyt. Lupasipa tulla vielä Suomeenkin tervehtimään.



jätetyhjennyt


Pamplonassa etsin sen pyhiinvaeltajien hostellin, johon en vuotta aikaisemmin ollut tajunnut mennä ja jouduin nukkumaan moottoritien penkareella. Kirkkoon oli rakennettu kujat ja kerrossängyt 150 pyhiinvaeltajalle. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni, kun ajattelin, mitä vaeltajilla oli edessään. Ei enää minulle. Useimmat olivat vaeltaneet Pyreneitten yli kolme päivää, hieroivat lihasvoiteita, laastaroivat varpaita ja repun hiertämiä olkapäitä.

barcelonaMiten onnellinen olinkaan, kun seuraavana päivänä päräytin junalla Barcelonaan, kävelin pitkässä hameessani leveitä bulevardeja. Välimeri välkkyi sinisenä ja rannalla oli sama meininki kuin muistin 1960-luvun liftireissultani: pienet ryhmät soittelivat ja lauloivat, keräsivät rahaa ohikulkijoilta. Kukaan ei kuitenkaan tullut juttelemaan. Näin ensimmäistä kertaa että puistoissa oli jopa yksin istuttavia penkkejä!




yksinbarpuisto


Ensimmäistä kertaa näin puistossa yksin istuttavia puiston penkeejä Barcelonassa

Junia Italiaan lähtee vain kolme kertaa viikossa ja niin päätin ostaa lipun jo samaksi illaksi. Halusin päättää pyhiinvaellukseni Vatikaaniin. Olisiko sielläkin hostelleja vaeltajille?

kapea katu

maitokone





Maitoa sai ostaa automaatista omaan astiaan


Italiassa aukesi uusi maailma

junaRupesi äkkiä Espanja tuntumaan hyvältä saavuttuani Milanoon: Radan varret täynnä vielä hirveämpiä peltiromuja ja neliskulmaista betoniromua ja halleja. Ihmiset eivät vaikuttaneet niin pukeutuneilta eikä niin kauniilta ja komeilta kuin espanjalaiset. Hinnatkin olivat kalliimpia.

Milanoon tulin tyyriissä yövaunussa. Penkit sai makuuasentoon. Meille jaettiin muovipulloja, muoviin pakattuja hammasharjoja ja silmäsuojuksia. Irvokasta, sillä penkit eivät toimineet ja mitä niillä hammasharjoilla, kun vessat eivät toimineet.

Aikaisemmilta Italian matkoilta oli jäänyt mieleen, miten kaunis Välimeren rantatie on. Otinkin pieniä paikallisjunia Milanosta Rooman suuntaan. Jopas alkoi interrail matka muuttua rattoisaksi, kun siirryin ic-junasta paikalliseen. Pisassa vain kävelin ja ihmettelin romanttisia kujia, siltoja ja rakennuksia. Torni näytti entistä vinommalta ja myyntikojuja sen lähettyvillä oli kyhätty kilometrikaupalla. Yllättäen suurin osa myyjistä oli afrikkalaisia.

pisan siltalepo



tornivinoLähdin Pisasta käymään Firenzessä, koska Rooman juna lähti vasta aamulla. Kiersin kolme tuntia Firenzen katukahviloita. Palasin Pisaan puolelta öin. Humalaiset olivat vallanneet asema-aukion, muutama nainenkin oli mukana. Asemalla aloin etsiä paikkaa, missä voisin istua tai torkahdella Rooman junaa odotellessa. Jokaisella laiturilla sama asemapäällikön näköinen mies osui eteeni. Kun hän hallissakin seurasi kulkuani, kysyin epätoivoisena, onko hänellä jotain asiaa. Hän näytti kikkelinsä kohtaa ja veteli sitä. Lysähdin lähes maahan. Olin jo paikantanut asemapoliisin ja kerroin heille miehestä. Hekin hätääntyivät. Monet asemalla kertoivat nähneensä miehen seurailemisen, mutta mies oli hävinnyt.

kojutAamulla lähdin Pisasta 5.45 junalla. Iso tärkeän näköinen kravattimies aukaisi ovet ja istuuduimme vierekkäisiin osastoihin. Hän veti olkalaukustaan vaaleanpunaisen puseron ja haisteli sitä intohimoisesti. Näytti sitten puhelimestaan ylpeänä kuvaa pienestä tyttärestä.




Roomassakin sain kartan jo asemalta ja huomasin, että kävellessä Vatikaaniin näen Colosseumin ja koko vanhan kaupungin kaivaukset. Halusin aluksi päästä nettiin ja kävelin yliopiston kirjastoon. ”Ei meillä ole täällä nettiä”, selittivät vahtimestarit eikä sisälle päässyt muuta kuin kirjastokortilla. Vielä enemmän hämmästyin, kun myöhemmin nettikahvilassa passini valokopioitiin! Italiassa ei kuulemma saa käyttää yleistä nettiä muuta kuin antamalla kaikki henkilötiedot.

colosseum

Eräällä torilla kaksi miestä keräsi teltassa nimiä huumeiden kieltämiseksi. Kerroin, että Norjassa on saari, jonne kerätään rikolliset. Etsikää huumeiden käyttäjille samanlainen suojattu paikka. Nyt ainoastaan mafia hyötyy huumeista. ”Mafia, mafia – we are mafia.” Alkoi kuulua kova huuto. Toinen nimikirjoitusten kerääjistä näytti merkkiä, että keskustelu on lopetettava. Välähti mieleeni, että juuri mafian tukijathan ovat huumeiden täyskiellon kannalla.

Pamplonasta olin ottanut mukaani Brownin uusimman kirjan The Lost Symbol enkä malttanut olla lukematta kirjaa junassa, vaikka tarkoitukseni olikin ihailla maisemia. Kirja alkoi kummasti elää, kun nyt omin silmin näin matemaattisia rakennelmia ja muinaisia raunioita, niitä joista romaanissa kerrotaan.



colosreuna

katu

*

To live in the world without becoming aware of the meaning of the world is like wondering around in a great library without touching the books.

vatikaaniaita

Vatikaanin pitkissä jonoissa ihmettelin, mitenkähän nopeasti patsaiden pulleat pikkupojat saavat housut jalkaansa. Katedraali antoi jotenkin murheellisen kuvan kristikunnan historiasta – sotaisaa, miesvaltaista, mahtipontista. Eikä löytynyt majapaikkaa pyhiinvaeltajille. Vatikaanissa on kuusi nunnien ylläpitämää hotellia, mutta kaikki olivat täynnä ja sen lisäksi eivät maksaneet kuutta euroa niin kuin Espanjassa vaan 60 euroa yö!

aitakatu





vanha

silat







Euroopan ekokylien keskus

torresuperior
Yön matkustin taas junassa ja aamulla saavuin lähelle Torinoa ja kiisin sieltä yhä lähemmäksi Ranskan rajaa, paikallisbussilla ylös vuorille ja Togliattiin. ”Marketta, Marketta Horn” huudahti toimiston ovelta Lucilla. Olimme olleet yhdessä Findhornissa ekokyläkoulutuksessa ja tavanneet Saksassakin samoissa merkeissä. Hänkin on pitkän linjan ekokyläläinen. Ensimmäistä kertaa tapasin kasvotusten myös saksalaisen Stefanin, jonka kanssa olimme vuosia kirjoitelleet. Hävisivät viimeisetkin Suomineidon oikeudenkäynnin jättämät palat kurkusta, elämää on surullisten asioiden ulkopuolellakin. /www.torri-superiore.org





Tulevaisuuden laboratorio, Damanhur

Pohjois-Italiassa sijaitsee myös maailman ihmeellisin ekokylä. 800 asukkaalla on jopa oma valuutta. Asukkaat ovat louhineet 30 vuotta temppeleitä kallion sisään. Tulosta on jo nyt luonnehdittu maailman kahdeksanneksi ihmeeksi. Temppeleitä on seitsemässä kerroksessa ja niissä taiteilijat ovat kuvanneet ihmiskunnan kehitystä. Maalauksisissa herätetään toivoa yhteydestä galaksien intelligenssiin.

Luolissa maalauksissa näytetään, miten synkroniset radat moninkertaistavat hyvät teot ja ajatukset, mitä on esoteerinen tiede ja antiikin tiede. Fysiikka, alkemia ja kaiken geometrinen perusta saavat konkreettisen yhteyden. Jokainen temppeli on kuin kirjasto. Yhteen saliin on kuvattu arkki, jossa makoilevat uhanalaiset eläimet. Kuvissa on käytetty marmorin eri värejä.

Eräässä temppelissä nuori nainen pelaa shakkia vanhan naisen kanssa. Kuva kertoo vanhenemisesta. 50 – 65 -vuotiaina luovumme tavaroista, joita emme enää tarvitse. Menetelmässä silmät seuraavat tapahtumia. Vanha nainen pelaa itsensä kanssa – jos pelaamme hyvin, voimme ymmärtää, mitä teimme nuorena ja miksi. Ihminen joka on blokannut oman evoluutionsa auttaa nostamaan verhoa fyysisen ja spirituaalisen väliltä. Vaikuttavimmassa kuvassa näkyy kahlittuja ihmisiä. Heillä ei ole lukkoa, vaan he ovat kahlinneet itse itsensä – kuten me tässä yhteiskunnassa.

Yhdessä hallissa näytetään 40 jumalaa, jotka kaikki katsovat eri suuntiin. Opetus: katso itsesi sisälle. Toisessa hallissa lattiasta aukesivat rappuset: elämässä on aina uusi mahdollisuus! Vino peilisali osoittaa miten erilaista voi maailma olla.

Damanhuriin eivät vieläkään saa edes lähiseutujen koululuokat tulla tutustumaan!

Aika ajoin maalataan seinät uudestaan, vanha jää alle. Vaikka luolasto on hämmentävä ja henkeäsalpaava, on Damanhurissa vasta kymmenen prosenttia rakennettu valmiiksi. Seuraavaksi louhitaan konserttisali ja maailman suurin kirjasto.

Temppelien seinämaalaukset näyttävät, miten olemme jokainen osa suurempaa suunnitelmaa, jatkumoa Atlantiksen salaisuuksista. Rooman Colosseum ja temppelien astrologiset mitat pistivät minutkin miettimään, että ei ole sattuma, että kannan viiden kilon repussani kilon painavaa Dan Brownin The Lost Symbol -romaania. Damanhurin opetuksia:

* On ihmisiä jotka hyppäävät junasta ensimmäisellä pysäkillä tai jäävät makuuvaunuun.

* On ihmisiä, joiden elämässä kello ei käy eteenpäin.

* Ryhmässä on aina konflikteja – leikkiminen ryhmässä luo evoluutiota.

* Meditaatiota tehdään käsillä

* Kun kaivat tunnelia, kaivat itseäsi

Damanhurin kokemusten mukaan yhteisössä jo 20 henkilöä on liian paljon, 14-15 ihmistä on paras määrä. Siksi Damanhurissa on monia keskuksia.

Maalauksissa tulee selväksi, että ainut dogma on muutos. Useat asukkaat ovat ottaneet uuden nimen, ”kun muuttaa nimeä muuttaa frekvenssiä”. Asukkaiden lapset saavat 14-vuotiaina päättää kansalaisuudestaan, joka damanhurilaisia tai italialiasia. Nuorisolle on järjestetty oma talo, mistä käsin he voivat käydä yliopistossa tai töissä. Paikalla on myös oma College of Justice. Yhteisön asioista päättä kolme henkilöä, jotka valitaan kerran vuodessa.

Damanhurissa on ylenpalttisesti ihmeteltävää. Minua sykähdytti luolamaalausten lisäksi Open Temple. Temppelissä ei ollut seiniä ei kattoa. Sanomana on, että jokainen voi löytää oman henkisyytensä lähteen, kunnioitetaan ihmisten erilaisuutta.

Damanhurissa vaikeutena on ollut, että Italiassa kaikki maa kaksi metriä syvemmältä kuuluu valtiolle. Perustajat eivät saaneet lupaa jättiurakalleen ja joutuivat pitämään kaivaukset salassa kunnes – kuten niin tavallista meillä ihmisillä – yksi alkoi kiristää: jos ette maksa minulle, kerron hankkeesta viranomaisille.

Aurinkokeräintä ei pidetty vain energian lähteenä, vaan auringossa on universaali voima.

Lähdin lähes hengästyneenä Damanhurista – voisinko tulla viettämään eläkepäiviäni tänne mietin katsellessani miten Italian ja Ranskan rajaseudun kauniit lumihuippuvuoret kalpenivat laaksojen rakennelmiin: betonipunkkereita, tunneleita, avohakkuita, teräshalleja. Laaksoissa näki vain pelti- ja betonihalleja.

Sain Torinosta paikan vain junaan, joka saapuu Pariisiin keskiyöllä, joten aloin suunnitella aamuyötä Pariisissa Picadellillä. Aamulla jatkan matkaa Amsterdamiin kummityttöni luo.

Torinossa tulin asemalle vain huomatakseni, että juna Pariisiin lähtee uudelta asemalta. Aikaa puoli tuntia, missä, miten? Metrolla alas, neljä asemaa. Metro suljettu, juoksin toiselle puolelle toria, ranskalaiset ohjasivat takaisin asemalle, kolme neekeriä tuli maksamaan metroni, italialainen nainen neuvoi missä ylös, miten poliisiasemalle, näytti käsillään vasemmalle, kertoi to your right. Tytöt näyttivät tietä kuusikaistaiselle asemalle. Hirveä tunti – miksi ostinkaan paikkalipun etukäteen!

Vihdoin junassa. Edessäni istui rauhallinen Sandra. Hän kehotti vain pysymään viileänä. Keneltäkään muulta ei kysytty papereita kuin tältä tummaihoiselta keski-ikäiseltä naiselta. Hän on asunut 12 vuotta Torinossa. Alussa hän lähetti rahaa Nigeriaan, mutta:”Hehän voivat paremmin kuin minä Torinossa.” Työ Italiasssa on nöyryyttävää. Italialaiset hoitajat vain juttelevat keskenään, vanhuksia ei hoideta ollenkaan, meidät pannaan tekemään kaikki ja vuokrista kynitään huippuhinta.

Seuraavassa junassa istuin Isabelin kanssa. Hän on 30-vuotias espanjalainen kieltenopettaja. Isabel oli lähtenyt ensin Saksaan, mietti menisikö nyt Sveitsiin vai Tanskaan? Espanjan kielihän on suosittua. Hän suri elämäänsä, sillä viisi vuotta nuorempi poikakaveri teettää hänelle vaikeuksia. He ovat tunteneet kolme kuuakutta, mutta jo kolmeen viikkoon poika ei ole ilmoittanut itsestään. Aikaisemmin Isabellalla on ollut kaksi poikakaveria, ei koskaan espanjalaista.

Pariisissa satoi kaatamalla. Juoksin reppuineni asemalle, mistä seuraavana päivänä lähtisi juna Amsterdamiin. Juuri perille päästyäni poliisit olivat vetämässä kaltereita asemahallien eteen. Mitä nyt teen? Kerroin hädästäni ja aikatauluista. Eräs poliisi lähti kuljettamaan minua aseman viimeisimmälle raiteelle, aukaisi ensimmäisen luokan vaunun oven: ole hyvä. Siellä nukkui jo tummaihoinen kaunis nainen kolmen suuren matkalaukkunsa ympäröimänä. Ihana rauha. Ihana olo. Huomenna olisin jo ystävättärieni luona Amsterdamissa, sitten Hampurissa, sitten Berliinissä ja viikon päästä nousin laivaan Rostockissa suuntana Helsinki!




Oikeuden päätös

Lahti Helsinki
25.4. Helsinki Tukholma, Viking Line
26.4. 12.21 Tukholma Kööpenhamina
26.4. 18.42 Kööpenhamina Köln
27.4. Köln Pariisi
27.4. Pariisi Irun
28.4. Irun Burgos
1.5. 10.06 Burgos Pamplona
2.5. Pamplona Barcelona
2.5. 19.38 Barcelona Milano (48.65 euroa!!!)
3.5. Milano Genova
Genova – Pisa
19.56 Pisa Firenze Pisa
4.5. Pisa Roma
5.5. Roma Genova Ventiaglia
6.5. Ventiagla Torino Ivrea
8.5. Ivrea Torino Pariisi
9.5. Pariisi Bryssel Diziebergen-Zeist
11.5. Zeist Hampuri Schleswig
13.5. Schleswig Hampuri Berliini
16.5. Berliini Rostock ???