Heideggerin, Schweitzerin ja de Chardanin tavoin itävaltalainen psykologi Alfred Adler pitää elämän päämääränä pyrkimystä ykseyteen. Adlerin mukaan yksityinen elämäntarkoitus ei ole tarkoitus olenkaan. Elämän tarkoitus selviää vain yhdessä muiden kanssa. Tästä on osoituksena puhe. Sana, joka tarkoittaa jotakin vain yhdelle henkilölle, ei tarkoita mitään. Elämä tarkoittaa osallistumista. Adler kirjoittaa:

”Siksipä voimme kiittää edistyksestä ja uudistuksista juuri niitä ihmisiä, jotka ovat joutuneet taistelemaan elämästään voimakkaasti joko ruumiillista heikkouttaan tai ulkoisia."

Sääli on helppoa, mutta samastuminen on mahdollista vasta kun ihminen on kokenut ”oman itseytensä”. olosuhteita vastaan.”  On opittava näkemään toisen sisällä piilevä elämänhalu ja pystyttävä asettumaan toisen asemaan, empaattisesti.

Adler lohduttaa niitä, jotka vielä etsivät elämänsä päämäärää:

”Maailmaa on pyritty tulkitsemaan ulkoapäin, ja tähän on tultu. Jos ihminen haluaa löytää elämänsä merkityksen, hänen on astuttava sisään, oltava osa luontoa. Varasta ei voi moittia siitä, että hänellä olisi väärä päämäärä, korkeintaan voidaan osoittaa, että hän on valinnut väärän tien päämääränsä saavuttamiseksi. Oikea elämä tarkoittaa oikeaa ihmiskunnan, ihmisen tarkoituksen ja ihmisen päämäärän kannalta.”

Adlerin mukaan ihmisellä on kolme perusvelvollisuutta. Koska ihminen ei voi tulla toimeen täyttämättä näitä velvollisuuksia, on juuri niiden oltava perustavan laatuisia. Nämä perusvelvollisuudet saadaan selville, kun vastataan kysymyksiin:

• Miten löydän sellaista tekemistä, joka antaa minulle mahdollisuuden jäädä henkiin luonnon asettamissa rajoissa tällä planeetalla?

• Miten teen työtä ja nautin elämästäni niin, että minulla on hyvä olla lähimmäisteni kanssa?

• Miten suhtaudun siihen tosiasiaan, että ihmisiä on kahta eri sukupuolta ja että ihmiskunnan elämä ja tulevaisuus riippuu rakkauselämästämme?

Myös amerikkalainen yhteiskuntatieteilijä Hans Halpern on laatinut listan kysymyksiä, joihin vastaamalla ihminen voi tutkia itseään:

● Miksi teen sitä mitä teen?

● Miksi elän näiden ihmisten kanssa?

● Miksi istun tällä hetkellä juuri tässä?

Jos selitän itselleni: ”Työskentelen ansaitakseni rahaa” tai ”Osallistun vaaleihin saadakseni puolueelleni valtaa”, en oikeastaan vastaa mihinkään kysymykseen. Jos selitän itselleni: Teen työtäni ”sen takia että”, tulee eteen loputon ketju ”sen takia ettiä”. On etsittävä sellaista vastausta, joka ei rajoitu ”seuraavaan” asiaan. Vastaukset kysymykseen siitä, miksi parhaillaan teen juuri sitä mitä teen, jaottelee Halpern kolmeen ryhmään:

• Pakko: kaikki mitä teen johtuu jostain mikä on olemassa, mutta jota en pysty selittämään.

• Torjuminen: älä tuhlaa aikaani kysymällä miksi.

• Toivo: näin osallistun parhaiten ihmiskunnan kehitykseen.

Ne ihmiset, joiden elämäntapa perustuu sisäiselle pakolle, vastaavat kysymykseen elämän tarkoituksesta selittämättömän ja valtavan voiman määräävän asioista. Käsittämätön sisäinen voima ohjaa heidän henkistä elämäänsä ja myös jokapäiväisiä asioita. ”Joku” määrää, kuinka yleensä tulee suhtautua etevämpiin, heikompiin, naisiin, miehiin, lapsiin, ja mitä voi syödä. Tätä ”jokua” voidaan heidän mukaansa kutsua Jumalaksi tai sillä voi olla monenlaisten jumalien nimiä. Sitä voidaan kutsua jopa tavaksi. Näiden ihmisten elämän taivalta ohjaa arvomaailma, joka liittyy kotiin, isänmaahan ja uskontoon. Heidän toimintaansa ohjaa perinteen ja ulkopuolisen pakon voima.

Toinen elämäntapa on tukahduttaminen. Se on nykyään yleisin tapa vastata elämän haasteisiin. Tiedemies voi esimerkiksi vastata: ”Pystyn kertomaan sinulle tiedemiehenä, mitä teet ja miten. Voin analysoida myös sitä, miksi teet juuri niin. Mutta minulla ei ole kykyä kertoa lopullista syytä siihen, miksi näin toimit. Ole ystävällinen äläkä tuhlaa aikaani kysymällä miksi. ” Filosofi saattaa vastata, että maailma on jo perusolemukseltaan järjetön, joten vastauskaan ei ole mitenkään kiinnostava tai tärkeä. Sijoittaja vastaa, että ainut todellisuus, jolla on merkitystä, on osakeyhtiön raportin viimeinen rivi.

Näistä vastauksista voi päätellä, että tukahtunut ihminen ei osaa eikä halua miettiä elämänsä lopullista tarkoitusta. Hän ei elä todellisuudessa, eikä pidä yhteyttä olemassaolonsa perustaan. Hän elää päivän kerrallaan. Hänellä ei ole velvollisuuksia luontoa kohtaan, ja hän on luovuttanut päätöksenteon järjestelmälle. Milläänhän ei kuitenkaan ole lopullista arvoa tai totuutta. Nämä ihmiset käsittelevät muita vain omien etujensa välineinä. Heidän arvomaailmansa koostuu osasista. He kehittävät vain sitä osaa itsessään, jolla osoitetaan omaa voimaa.

Kun ihminen samaistuu valtion etuihin, hänet on helppo saada massoittumaan ja sen jälkeen tottelemaan järjestelmän moraalia. Tällainen ihminen on vakuuttunut siitä, että hänen on sopeuduttava järjestelmän luomaan keinotekoiseen maailmaan turvatakseen elinehtonsa. Hän toimii kuin lapsi, joka toteuttaa muiden määrittelemiä arvoja, rationalisoi ehdollistetut refleksit. Hänen tapansa valehdella on vaikeneminen.

Halpernin käsittelemä kolmas elämäntapa tarkoittaa muuntumista. Meidän on löydettävä todelliset järjestelmät ja dynamiikka inhimillisten suhteiden maailmankaikkeudessa ja kehitettävä kriittisesti ja luovasti niitä perusmalleja, jotka johtavat kaikinpuoliseen oikeudenmukaisuuteen. Meidän tulee itsepintaisesti ja jatkuvasti kysyä, miksi loppujen lopuksi juuri tämä on oltava elämäni tarkoitus. Halpern sanoo:

”Vasta kun tunnemme nämä eri näytelmät eli elämisen perusmallit, voimme ymmärtää, missä olemme nyt ja mitä periaatteellisia valinnan mahdollisuuksia meillä on.”

Myös itämaiset mystikot näkevät elämän päämäärän ykseydessä. He kyseenalaistavat tieteelliset ja rationaaliset selitykset ihmiselämän tarkoituksesta. Lopullinen totuus ei ole koskaan loogisten rakennelmien tai oikeaksi todistettavan tieteen saavutettavissa. Totuus on niiden aistien ulkopuolella, joiden toiminta voidaan selittää sanoilla. Ihminen on osa todellisuutta.

Laotse nimittää todellisuutta Taoksi: ”Tao, jota voidaan sanoin kuvata, ei ole ikuinen Tao. Absoluuttista tietoa ei voi levittää sanojen avulla.” Chuang-tsu sanoi: ”Jos siitä olisi mahdollista puhua, hän olisi jo kertonut siitä kaikille veljilleen.” Absoluuttinen tieto todellisuudesta on itämaisten profeettojen mielestä täysin intellektuaalisen kokemuksen ulkopuolella. Se esiintyy vain epätavallisessa tiedostamisen tilassa, jota voi nimittää meditatiiviseksi tai mystiseksi olotilaksi, valaistumiseksi.

Kun itämainen mystikko ilmaisee tietonsa sanoilla, sanoihin sisältyy mystiikkaa, symboleja, runoutta ja paradokseja. Mystikot tietävät sekä ajatuksen rajallisuuden että lineaarisen suoraviivaisen ajattelun puutteellisuuden. He etsivät ulospääsy kielen asettamista rajoista monenlaisten arvoitusten avulla:

● Kun eräs munkki kysyi opettajaltaan: jos ei voi puhua eikä vaieta, miten voi välttää erehdyksen, opettaja vastasi: Muistan aina maaliskuisen Kiangun villikanojen huudon, tuoksuvien kukkien määrän.

● Katselemme toisiamme kaiken päivää, emmekä kuitenkaan koskaan näe toisiamme.

● Jos joku kysyy taosta ja toinen vastaa hänelle, silloin kumpikaan ei ole ymmärtänyt sitä.

● Lyömällä käsiäsi yhteen saat aikaan taputuksen. Miten on laita yhden käden taputuksen?

● Meillä on kaksi silmää, mutta näemme vain yhden maailman.

● Pitkälle lähteminen on tulemista takaisin.

 

Aurinkoajan fysiosentrinen maailmankuva

Vuosisatojen ajan ihminen on unelmoinut paratiisista, Jumalan valtakunnasta. Useimmilla lie mielikuva paratiisista valoisana ja helteisenä puutarhana, jossa kasvaa hedelmiä yllin kyllin.

Tämän vuosisadan alussa Karl Marx loi unelmaa maan päällisestä paratiisista. Hän kutsui menetelmää dialektiseksi ja materialistiseksi maailmankäsitykseksi ja visioi: ”Töitä tehdään neljä tuntia tuntia päivässä. Muun ajan ihmiset voivat ratsastaa, metsästää tai filosofoida.” Hänen mukaansa pitkälle kehittyneessä teollisuusyhteiskunnassa ihmiset omistavat yhdessä tehtaat ja päättävät asioista. Mottona on: kaikilta kykyjensä mukaan, kaikille tarpeidensa mukaan.

Viimeisen 40 vuoden aikana on luotu uusia teorioita siitä, minkälaisissa olosuhteissa ihminen voisi viettää onnellista elämää. Yleisin teorioista on niin kutsuttu tyydytyksen yhteiskunta. Kun aineelliset tarpeet on tyydytetty, tulee ihmisestä onnellinen. Niinpä kulutusvaltiossa pääpaino on aineellisen elämän turvaamisessa.

Taivaallisten, maanpäällisten ja materiaalisten onnen edellytysten lisäksi on viime vuodet kirjoitettu New Age -ajattelusta, käänteentekevästä ajasta, aurinkoajasta eli valon ajasta. Uudelle ajattelulle on tunnusomaista pääpainon asettaminen ihmisen oman tajunnan laajentamiseen. Ihmiset alkavat kehittyessään tiedostaa yhä paremmin, mitä heidän ympärillään tapahtuu, mutta myös, mitä heidän sisällään tapahtuu.

Kristillisen opin mukaan yliluonnollinen ja kaikkivoipa Jumala ja Jumalan armo pelastaa ihmisen kärsimyksen maailmasta. Marxilaisen teorian mukaan tuotantovälineiden yhteisomistus tuo vapauden yksilölle.

Aurinkoajan muutoksessa pelastus tulee ihmisen sisältä. Aivoissa on rajattomasti tietoa. Tajuntaa voi laajentaa elämällä luonnon ja luomakunnan kanssa suorassa yhteydessä. Aurinkoaikaa kutsutaan myös täydellisen harmonian ajaksi. Elämä on kokonaisvaltaista, kestävää, intellektuaalista ja henkistä. Ihminen pystyy käsittelemään yhä merkillisimpiä ilmiöitä, lähestyy yhä korkeajännitteisempiä energioita. Päämääränä on individuaalisen oman itsen ylittäminen. Erityisesti meditaatiossa ihminen voi kokea olevansa osa jumaluutta.

Fyysikko Fritjof Capra on eräs tunnetuimpia uuden maailmankuvan edustajia. Capra pitää tulevaisuuden kannalta ratkaisevana sitä, oppiiko ihmiskunta ajattelemaan perusteellisesti uudella tavalla: moniulotteisesti suoraviivaisen sijasta, arvoissa määrien asemesta, verkottaisesti ja kaarissa eikä päämääräsuuntaisesti. New Age -ajattelussa maailma nähdään jonain muuna kuin yksittäisten osasten summana, kaikki vaikuttaa kokonaisuuden toimintaan.

Vanhaa sivilisaatiota, josta pyritään irtautumaan, edustaa länsimainen tekninen ja tieteellinen maailmankatsomus, instrumentaalinen rationaalisuus. Vanhassa maailmassa vain järkevästi todistettu eli mitattava, punnittava ja toistettava tieto on todellista. Tämän teknisen ajattelun rajoittuneisuudesta ovat osoituksena niin ekologinen kriisi, atomivoiman aiheuttamat katastrofit kuin ihmisen itsensä lamaantuminen. Newtonin maailma on kuollut ja hiljainen.

Sen sijaan aurinkoajan poliittinen filosofia rakentuu ydinfysiikan ja syvyyspsykologian uusimpien oppien lisäksi itämaiselle mystiikalle. Mystikot ovat aina tienneet, että ihmisessä on sisällään kaikki se, mitä ulkoisesta avaruudesta voidaan löytää. Nyt myös fyysikot ovat havainneet saman. mitä tarkemmin tutkitaan pienimpiä hiukkasia sitä paremmin ymmärretään suuria kokonaisuuksia.

Tieteellinen vallankumous johti 1500-luvulla antroposentriseen maailmankuvaan. Kopernikus osoitti, että maa ja siinä asuva ihminen ei ole koko universumin keskus. Tämän seurauksena ihminen alkoi pitää itseään edes sitten maan keskipisteenä ja luontoa pelkkänä hyödykkeiden tuottajana itselleen ja oman esteettisen nautinnon kohteenaan.

Uudessa New Age -ajatusmallissa jumala ei ole mies eikä nainen, eikä mitään, mikä on ihmisen yläpuolella. Jumala on kosmoksen järjestäytymisdynamiikka. Näin myös ihminen on osa jumalaa. Me ihmiset, joilla todistettavasti on tällä hetkellä käytössämme vasta 10 prosenttia aivojen mahdollisuuksista, opimme vuosi vuodelta yhä enemmän tuosta kosmisesta, universaalista todellisuudesta.

 

Kosminen tanssi

New Age oli aluksi luonnontieteellinen ja jopa metafyysinen liike. 1980-luvulla siitä kehittyi filosofinen suuntaus, josta syntyi niin kutsuttu fysiosentrinen maailmankuva. Uudessa maailmankuvassa ymmärrettiin luonto osaksi ihmistä itseään, samoin kuin alkukantaiset ihmisetkin olivat ymmärtäneet. Luonto elää ihmisen kanssa. Koska ihminen on riippuvainen luonnosta, ei luonto ihmisestä, luontoa arvostetaan jopa enemmän kuin ihmistä. Luonto oli pyhä. Luonto ei ollut ihmiselle ennen uskonnollista ja tieteellistä vallankumousta objekti eikä raaka-ainevarasto.

Uudessa ajattelussa palataan tavallaan siihen aikaan, joka edelsi 1500-luvun tieteellistä vallankumousta. Mutta koska taakse jääneelle tiedon tasolle ei voida palata, selitetään fysiosentristä maailmankuvaa tieteellisen aikakauden tiedoilla. Ennen tieteen kehittymistä ei tiedetty, mikä on auringonpimennys, tai mikä vaikuttaa lapsen siittämiseen. Samoin nyt ei tiedetä eikä osata selittää monia asioita, jotka ehkä muutaman vuosikymmenen kuluttua ovat itsestään selviä ja järkeen käypiä.

Mystiikassa ei ole mitään mystistä, sanoo Capra. Kyse on vain tämän hetkisen tiedon ja käsityksen rajallisuudesta. Capran ajatusten merkittävyys perustuu systeemiajatteluun. Hän on uskaltanut astua oman tieteenalansa yli, yhdistänyt taloustieteen, psykologian, filosofian ja lääketieteen tutkimuksia ja tehnyt fyysikkona päätelmiä niiden yhteisvaikutuksesta. Capran mielestä pyritään yhä soveltamaan mekaanista, kartesiolaista ja newtonilaista luonnontieteellistä maailmankuvaa todelliseen maailmaan, vaikka jo aikoja sitten on huomattu, että ne eivät vastaa toisiaan. Maailmaa ei voida käsittää pelkästään tieteellisillä menetelmillä.

Kasvien, eläinten ja ihmisten elinolosuhteista on julkaistu lukemattomia erityistutkimuksia. ”Maailma on pirstottu atomeihin ja ihmisestä on tutkittu jokainen hermosolu. Mutta kuka tekee synteesin eli muodostaa kokonaiskuvan”, kyselee Capra. Uudessa ajattelussa kaikkien ilmiöiden ymmärretään olevan vuorovaikutuksessa toisiinsa, niin fysikaalisten, biologisten, psyykkisten, yhteiskunnallisten kuin kulttuuristenkin. Kaikki vaikuttavat toisiinsa, mitään tai ketään ei voi unohtaa eikä aliarvioida. Capra päättelee, että eräs tie on kuljettu loppuun. Fyysikot, sosiologit, biologit, historioitsijat, politologit, lääkärit, kielitieteilijät, juristit ja papit alkavat huomata, että perinteisiä oppirakennelmia noudattamalla niin ihminen kuin luontokin tuhoutuvat.

Newyorkilainen kotiäiti ja taloustieteilijä Hazel Henderson kertoo kirjassaan Aurinkoenergian aika:

"Istuin aikani lasten leikkipaikan äärellä ja katselin, miten noki tihkui tyttäreni päälle. Aloin järjestää mielenosoituksia ja ilmansaasteseminaareja sekä vetää TV-ohjelmia saasteiden vähentämiseksi. Aina tuli joku taloustieteilijä ja kertoi päämäärieni olevan epätaloudellisia. Koska koko sielullani tiesin, että olin oikealla asialla kantaessani huolta ilman likaantumisesta, ainoaksi mahdollisuudekseni jäi osoittaa, että taloustieteessä, ei tavoitteissani, on jotain perin väärää. Jos vallitseva oppi tuottaa kokonaisuuden kannalta hallitsemattomia seurauksia, tässä opissa täytyy olla jotain vialla.”

Hendersonin väite taloustieteiden harhakuvasta voidaan liittää yhä useampaan tieteen alaan: erillistutkimuksena aineisto ja päätelmät ovat oikeita, mutta jos tutkimus yhdistetään kokonaisuuteen, niin sekä todistuspohja että päätelmien rationaalisuuskin pettävät. Saastumisen lisäksi osoituksena tieteen ja yhteiskunnan kriisistä on, että juuri ne, jotka ovat menestyneet nykyisessä valtiojärjestelmässä parhaiten, pitävät elämäänsä usein tarkoituksettomana ja merkityksettömänä.

Uudessa ajattelussa elämä nähdään mosaiikkitauluna, jossa yhden osan muuttuminen vaikuttaa kaikkiin osasiin. Ei ole kyse siitä, onko liha vai henki heikompi. Toista ei voi erotella toisesta. Korkeintaan voidaan puhua hengen ja aineen vuorovaikutuksesta. Kokonaisuuden tekee heikoksi näiden vuorovaikutussuhteiden unohtaminen. Pienikin lenkki on tärkeä omalla paikallaan. ”Sokerinpalan ominaisuus ei ole makea maku. Se ei ole myöskään ihmisen itsensä ominaisuus. Kokemus makean mausta muodostuu sokerin ja ihmisen yhteisvaikutuksesta”, toteaa Capra.

Yhteiskunta perustuu käsitykselle, että ihmisellä on viisi aistia ja maailmassa kolme ulottuvuutta. Koska tämä käsitys on koko nykyisen maailmankatsomuksen perustana, on sen oikaiseminen edellytys maailmankuvan muuttumiselle. Muutos koskee niin aineellista kuin ihmisen sisäistä henkistä maailmaa. Perinteisen käsityksen tilasta, ajasta sekä syy- ja seuraussuhteista on laajennuttava.

 

Fysiikan jalostuminen

1900-luvun alussa osoitettiin, että kuuma kappale säteilee tietyissä tilanteissa energiaa, joka selvästi irtoaa siitä kappalemaisina, erillisinä paketteina. Pätkivän käyttäytymisen syytä ei tiedetty. Muotoaan muuttavia osia alettiin kutsua kvanteiksi. Einstein osoitti samoin, että valoenergia irrotti elektroneja metallien pinnoilta. Vaikka aikaisemmin oli osoitettu, että valo koostuu jatkuvista aalloista, Einsteinin oli ajateltava valonsäteen koostuvan erillisistä hiukkasista. Muuten valon käyttäytymistä yhdessä metallin kanssa ei olisi voitu selittää.

Näiden havaintojen perusteella alettiin ymmärtää valossa olevan kahdenlaista elektromagneettista säteilys. Toisaalta valo muodostuu aalloista, koska se aiheuttaa tunnetut interferenssireaktiot: kahdesta valonlähteestä tulevan valon intensiteetti ei olekaan välttämättä molempien summa, vaan se voi olla pienempi tai suurempi. Toisaalta valo muodostuu hiukkasista. Tähän sisältyy Einsteinin mukaan paradoksi. Kovastikaan miettiessään hän ei voinut kuvitella, miltä hänestä itsestään näyttäisi valonsäde, jos hän kulkisi valon nopeudella sen vieressä. Suhteellisuusteorian kuvaamaa todellisuutta on vaikea ymmärtää järjellä. Paradoksi tulee esille kaksoskokeessa. Jos kaksosista toinen kiertää avaruudessa, hän on palattuaan nuorempi kuin kotiin jäänyt veljensä, koska hänen ”kellonsa” (verenkierto, sydän jne) tikitti hitaammin.

Fyysikkoja ihmetytti myös, miten elektronit pystyivät kiertämään ytimen ympärillä menettämättä energiaa eli lähettämättä säteilyä. Sähkömagneettisen teorian mukaan elektronit lähestyvät lakkaamatta ydintä. Kvanttiteoria osoitti, että on olemassa säteilemättömiä energiatasoja.

Käytännön sovellutuksia näistä ihmisjärjelle käsittämättömistä, mutta fysiikassa oikeaksi todistetuista laeista on soittimien eri säveltaajuuksia vastaava kaikupohja, elektronimikroskooppi, laser ja transistori.

Mitä näillä tiedoilla on tekemistä yhteiskunnan kanssa? Fyysikot ovat päätelleet näiden kokeiden perusteella, että mikään maailmassa ei ole olemassa yksistään eikä yksinään. Kaikilla on vaikutus toisiinsa. Atomifysiikan teoriat osoittavat, että ei ole olemassa edes perusosasia. Kiistely siitä, oliko ensin muna vai kana on turha. Osat ovat prosesseja eivätkä objekteja. Tutkimukset muuttivat perinteistä käsitystä kokonaisuuden ja sen osien suhteesta. Elektronin tekemisistä ei voitu sanoa mitään, ennen kuin koko koetilanne oli määritelty. Osalla ei ole merkitystä muutoin kuin kokonaisuuden osana.

 

Kvanttifysiikassa "piilomuuttujia” ja "paikattomuutta”

Kvanttifysiikan kokeet vahvistivat harhaksi myös objektiivisen tiedon olemassaolon. Se joka tekee, tutkii ja tarkkailee, muuttaa samalla aina sitä, mitä hän tarkkailee ja hänen yksilölliset kokemukset vaikuttavat siihen mitä hän näkee ja mitä hän päättää tarkkailla.

Fysiikan tutkimuksessa pidettiin vielä 1800-luvulla itsestään selvänä, että jokainen hiukkanen sijaitsee jossakin paikassa, eikä se voi olla kahdessa paikassa yhtaikaa. Jokaisen hiukkasen uskottiin liikkuvan pitkin tiettyä rataa. Klassisen mekaniikan keinoin pystyttiin kuvaamaan kaikkien kappaleiden liikkeitä.

Näistä klassisen mekaniikan perusoletuksista jouduttiin luopumaan, kun alettiin tutkia yhä pienempiä systeemejä. Uusissa kokeissa havaittiin hiukkasen käyttävän kaiken järjen vastaisesti kahta reittiä yhtaikaa. Tätä alettiin kutsua aaltohiukkasdualismiksi. Samaan partikkeliin sisältyy sekä aaltoja että hiukkasia. Pienimpiä yksikköjä tutkittaessa kohdattiin outo maailma ja odottamattomia ilmiöitä. Hiukkasten sijaintipaikkaa ja nopeutta ei voitu määrittää samanaikaisesti, vaikka raskaiden hiukkasten käyttäytyminen voitiinkin ennakoida. Hyvin pienissä mikropiirien transistoreissa tavanomaiset fysiikan lait eivät päteneet. Elektronien käyttäytymistä ei pystytty hallitsemaan eikä edes ymmärtämään. Sanottiin, että sähkövirta alkaa ”vuotaa”, ja että katkaisija ei pysy kunnolla ”kiinni”. Elektroni alkaa käyttäytyä kuin se olisi aalto.

Fyysikot kutsuvat tunneli-ilmiöksi sitä, kun elektroni kulkee aaltona sellaisen esteen läpi, jonka läpi sen ei pitäisi klassisen fysiikan mukaan päästä. He puhuvat piilomuuttujista tai apuhiukkasista. Hiukkasten liikemäärä, ominaisuudet ja energia eivät voi saada mitä arvoja tahansa, vaan arvot ovat kvantittuneet eli muutos tapahtuu hyppäyksenomaisesti “ilman välitiloja“. Tällöin ei väitetä, että noita välitiloja ei olisi olemassa, mutta niitä ja niissä vallitsevia lainmukaisuuksia ei vielä yksinkertaisesti tunneta. Jossakin tiedetään olevan jotain, mutta ihmisen havaintovälineet ovat liian karkeita kaikkien asiaan vaikuttavien yksityiskohtien löytämiseksi. Ajassa ja avaruudessa etenee selvästi jotain, joka ei kuitenkaan kulje välillä olevan avaruuden poikki. Vaikutus etenee silmänräpäyksellisesti.

Epälokaalisuuden eli paikattomuuden teoria tarkoittaa, että kaukana toisistaan sijaitsevat systeemit voivat silmänräpäyksessä vaikuttaa toisiinsa. Vaikka mikään signaali ei siirry eikä voi kulkea A:n ja B:n välillä, A:n ja B:n käyttäytyminen osoittaa, että ne ovat yhteydessä keskenään. Se voi hävitä yhdestä paikasta, ja toiseen paikkaan ilmaantuu välittömästi elektroni kuin tyhjästä. Piilomuuttuja tai niin kutsuttu apuhiukkanen kuuluu erottamattomasti kvanttisysteemiin. Suurimmissa tutkimuslaboratorioissa yritetään kuumeisesti löytää keinoja kvantti-ilmiöiden ymmärtämiseksi ja hallitsemiseksi.

Todellisuudessa on osoitettu olevan sellaista irrationaalisuutta, jota tieteellisillä menetelmillä ei vielä voida tavoittaa. Tieteellinen menetelmä vaatii toistettavuuden, mutta koska kaikkia tulokseen vaikuttavia asioita ei vielä tavoiteta, ei voida myöskään taata tuloksen samankaltaisuutta seuraavassa kokeessa. Fyysikkojen oli luovuttava ehdottoman kausaalisuuden eli determinismin ajatuksesta.

Aikaisemmin ihminen pystyi ymmärtämään fysiikan ongelmat tuttujen käsitteiden ja analogioiden avulla, koska ne vastasivat arkitodellisuutta. Nykyään eivät edes fyysikot ymmärrä kvanttifysiikan perusteita. He käyttävät kvanttimekaniikkaa työssään ja saavat sillä oikeita koetuloksia, mutta heille ei ole vieläkään selvinnyt, mikä voisi olla kvanttimekaniikan peruskaava. Käytössä on lukuisia osoituksia siitä, että kvanttimekaniikka toimii johdonmukaisesti. Tämä tarkoittaa, että kokeellisia tuloksia on asioista, joita ei vielä osata selittää.

Mielenkiintoisen monimutkaiseksi ja samalla yksinkertaiseksi asian tekee se, että mekanistinen fysiikka ja kvanttimekaniikka eivät ole toistensa kanssa ristiriitaisia. Ne ovat komplementaarisia eli toinen toistaan tukevia. Eliön mekanismin tutkiminen edellyttää eliön tappamista, mikä taas tekee eliön elämän tutkimisen mahdottomaksi ja päin vastoin. Kuitenkin jos eliötä kuvailee toisella tavalla, ei voi käyttää toista tapaa, tavat sulkevat toisensa pois, vaikka on kyse samasta eliöstä.

Clausius todisti ensimmäisenä kaikkien mekaanisten lakien olevan vain todennäköisyyslaskelmia. Entropian lisääntymistä ei nimittäin voida mitata Newtonin mekaanisten lakien mukaan. Kun lämmintä vettä sekoitetaan kylmään veteen, syntyy haaleata, eikä vedestä voi enää erottaa kylmää ja lämmintä. Rodolf Clausius kutsui sitä entropiaksi: energian ja tropoksen yhdistelmäksi. Kreikkalainen sana tropos tarkoittaa muuttumista tai evoluutiota. Entropia olisi siten se määrä, joka mittaa fysikaalisen järjestelmän kehitysastetta.

Bohm ja Capra ovat fyysikoista voimallisimmin selittäneet maailmaa jakamattomana ykseytenä. Bohm on sanonut, että meidän on tultava tietoisiksi tosiseikasta, että emme ole vain katselijoita, vaan myös näyttelijöitä elämän näyttämöllä. Ei ole objektiivista, ihmisestä riippumatonta luontoa.

Tieteellisen koulutuksen saaneen tutkijan on ehkä vaikea hyväksyä niin kutsuttua epälokaalisuutta. Klassisessa fysiikassa ja niin myös nykyisessä valtiossa pidetään järjettömänä väitettä, että joillakin asioilla olisi yhteys toisiinsa, vaikka yhteyttä ei voida millään laitteella osoittaa tai vaikka koetilannetta ei voida toistaa.

Kvanttifysiikka osoittaa, että maailma toimii eri tavalla kuin ihmisen arkikokemus näyttää. Vaatii pitkää perehtymistä ja erilaisia apuvälineitä, että pystyy ymmärtämään maailman olevan pyöreä, ja että ihminen ei kuitenkaan joudu seisomaan päällään, vaikka kävelee sen ympäri. Samanlaisia vaikeasti tajuttavia tosiasioita on tullut esille fysiikassa. Einsteinin suhteellisuusteoria, missä aika, tila ja liike ovat suhteessa toisiinsa eikä mikään fysikaalinen vaikutus tai signaali voi ylittää valon nopeutta, on auttamattomasti puutteellinen.

Galilein vastustajat väittivät, että eiväthän he tunne maapallon liikkuvan allaan. Silloinkin puuttuivat riittävän herkät laitteet. Samoin kvanttiteoria on vain väliaikainen apukeino. Monia asioita voidaan havaita vain teorian avulla. Esimerkiksi auringolla on 16 miljoonan asteen sisälämpötila. Se saadaan selville havaitsemalla sen 5000 asteinen ulkopinnan lämpötila. Nykyisin esimerkiksi kaasun paineen mittaaminen on vielä liian karkeaa. Mittauksella ei pystytä paljastamaan yksityisten molekyylien liikkeitä. Samoin kvanttien epämääräisyys on peräisin joltakin syvemmältä piilomuuttujien tasolta. Vielä ei osata mitata samaan aikaan elektronin paikkaa ja liikettä.

Fyysikkojen käsitteet eivät riitä kuvaamaan pienhiukkasten olemisen muotoa. Fyysikot sanovat leikillisesti, että alkuosat ovat maanantaisin aaltoja, tiistaisin osasia. Klassiset ajatusmallit eivät tue kokeiden tuloksia. Siksi edistyksellisimmät fyysikot heittävät romukoppaan todistukset kiinteistä hiukkasista, determinismistä ja objektiivisesta ulkopuolisesta todellisuudesta. Arkipäivän järki ei auta, jos sanat ja käsityskyky puuttuvat. Tarvitaan eksistentiaalista järkeä.

Idän viisaat päätyivät intuition tietä samanlaiseen kuvaan maailmankaikkeuden rakenteesta kuin tutkijat kokeita tehdessään. Idän viisaiden mielestä ei ole erillisiä aineen ja hengen maailmoja. Aineen maailmassa näkyy hengen vaikutus.