"Mistä raha tulee?" Rahalla on eri vaiheita ja pohjimmiltaan se on avoin velkakirja. Aiemmin sen laittoi liikkeelle valtio (keskuspankki) ja sittemmin enenevässä määrin yksityiset pankit. Oikeastaan kuka tahansa, joka on velkaa jonnekin, on periaatteessa laittanut rahaa liikkeelle velan verran. Nykyisin raha on pelkkä merkintä jossain, vähemmän "setelimuodossa".



Jos talous kasvaa 3 prosenttia se kaksinkertaistuu 24 vuodessa!

Mitä on raha?

Perinteisesti rahalla on ollut kolme funktiota: Se on laskennallinen yksikkö, vaihdon väline ja arvon säilytys. Nykysuomen sanakirjan mukaan raha on taloudellisen arvon mitta ja virallisesti hyväksytty maksuväline.

Koska rahaan on voinut koskea, kuvittelevat monet, että raha on jotain konkreettista ja selkeää. Jossakin on olemassa jotakin, joka on ollut jo niin kauan ja joka on yhteiskunnassa niin keskeistä, että sen täytyy olla jotakin todellista. Nykyajan ihmisen aivoissa rahasta on muodostunut mittayksikkö. Vuosisatojen kuluessa rahaan on liitetty piirteitä, jotka ovat mystifioineet ja nostaneet sen merkitystä niin, että se ei enää ole hyödyllinen sosiaalinen maksuväline.

Virhekehitys alkoi kun rahaa alettiin kutsua pääomaksi (kapitaali). Rahasta tuli enemmän kuin vaihdon väline viimeistään kiinteistökauppojen yhteydessä 1800-luvulla.

Viimeisen 50 vuoden aikana rahasta on tullut yhä ilmeisemmin itsenäinen hyödyke, jonka arvo nousee tai laskee kuten tuotteiden ikään. Raha ei ole enää vain vaihdon väline, vaan itse tuote, sillä rahalla voi luoda rahaa. Jos raha olisi vain väline, ei siitä itsestään voisi tulla pulaa. Eihän voi tulla pula metreistä eikä kiloistakaan. Miltä tuntuisi, kun porkkanoita ostettaessa kilolla saisikin yhtäkkiä 200 porkkanaa?

Kolmas rahaan liittyvä ongelma on sen saavuttama valta-asema. Rahajärjestelmän muuttamista voi verrata asejärjestelmän purkamiseen. Mitä hyödyttää, jos yksityinen ihminen kätkee aseensa? Rahan valtaa ei voi murtaa ellei samalla muuteta sekä maanomistusta että korko- ja velkataloutta.

Rahaa tarvitaan, koska työnjako on erikoistunut pitkälle. Vaihtotaloudessa ei taiteilijalla ollut pienessä kylässä juurikaan elinmahdollisuuksia sen jälkeen, kun useimmat olivat hankkineet hänen taulujaan. Hänen oli joko vaihdettava ammattia tai lähdettävä. 

Raha täyttää huonosti tehtävänsä laskentayksikkönä, koska sen arvo muuttuu alati. Rahan arvo on tehty riippuvaiseksi hinnoista. Raha ei olekaan tri Margit Kennedyn mielestä vaihdon väline eikä laskennallinen yksikkö: “Rahasta on tullut ekologisen ja sosiaalisen riiston väline, joka hyödyttää vain kymmenen prosentin eliittiä.”

Kukapa ei olisi kuullut kaunista kertomusta siitä,
mistä raha tulee.
Työnteosta!


Rahan historiikista

Ei ole todisteita siitä että ihmiset olisivat koskaan historian aikana harjoittaneet järjestelmällistä vaihtokauppaa tavara tavarasta eikä ainakaan siitä, että raha kehittyi vaihtokaupan käytyä liian monimutkaiseksi.  Ensimmäiset kirjalliset rahaa vastaavat todisteet on löydetty ajalta 2000 eaa.  Turkin Aasian puoleisista temppeleistä on löydetty velkakirjoja. Siihen aikaan papeilla oli keskeinen asema ja he varastoivat ruokaa hätäpäivien varalle temppeleihin. Tällöin rahaa syntyi tavaroista, joita maanviljelijöiden oli annettava temppeleille. Ensin oli velka, joka ihmisen oli sitten maksettava rahana joka luotiin. Varsinaisista kolikoista on ensimmäiset viitteet 800 eaa.

·       Vanhin maksuväline on hyödykeraha, jonka arvo muodostui itseisarvosta,  eli rahan tuottamasta hyödystä omistajalleen, jostain esineestä. Vaihdon välineenä voitiin käyttää simpukankuoria, keihäänkärkiä, työkaluja, koruja, vaatekappaleita tai oravanahkoja. 

-      Suoran vaihtotalouden yhteydessä alettiin käyttää maksuvälineinä oravannahkoja. Niitä käytettiin varsinkin keskiajalla valuuttana kaupankäynnissä ja verojen maksussa. Nahat olivat käteviä, koska ne olivat kevyitä, arvokkaita ja säilyivät paremmin kuin voi tai kapakala. Suomessa alettiin luopua oravannahoista 1400-luvulla.

·       Hyödykerahan tunnetuin muoto on jalometallista lyöty kolikko, jonka arvo syntyy metallin itseisarvosta. Metallirahaa käytettiin jo noin 3000 vuotta sitten. Kun  1600-luvulla alettiin perustaa pankkeja, tallettivat pankit metallirahan ja myös metalleja ja antoivat ihmisille todisteen, jota he pystyivät käyttämään maksuvälineenä. Vähitellen näitä todisteita alettiin nimittää seteleiksi.

Paperirahan sykli on taloushistoriassa tutkittu. Voltaire totesi vuonna 1729:
"Paperiraha palaa lopulta aina luontaiseen arvoonsa – nollaan."
Kultaan sidotun rahan vahvuus perustuu siihen, että kullan määrää ei voi mielivaltaisesti lisätä poliittisilla päätöksillä.
” (Sakari Puisto hs 11.1.2012)

·  Edustava raha on hyödykerahan johdannainen, jolla ei ole itseisarvoa. Rahan liikkeelle laskija, useimmiten  valtion keskuspankki, sitoutuu pyydettäessä vaihtamaan rahan tiettyyn märään hyödykkeitä.     Kultakanta otettiin käyttöön Englannissa 1816, Ranskassa ja Yhdysvalloissa 1870-luvulla, Suomessa 1878. Silloin sai lunastaa setelissä mainitun määrän tiettyä metallia. Suomen pankin setelissä luki vielä 1900-luvun alussa: “Tätä seteliä vastaan Suomen pankki maksaa X markkaa kullassa.” Rahayksiköt olivat siis arvometallien painoyksikköjä. Rahan liikkeellelaskija, usein valtion keskuspankki, sitoutui pyydettäessä vaihtamaan rahan tiettyyn määrään hyödykkeitä.  Pankki saattoi painaa esimerkiksi miljoona puntaa seteleinä vain, jos sillä oli miljoona paunaa hopeaa holvissa.

·        Maailmansotien ja 1930-luvun suuren laman aikaan rahan metalliperusta mureni ja vain keskuspankit saivat enää vaihtaa seteleitä kultaan.

·       Valuutat oli kytketty Yhdysvaltain dollariin, joka taas oli sidottu kultaan. Kun Yhdysvallat velkaantui rajusti Vietnamin sodan aikaan, menojen kasvua se rahoitti painamalla lisää dollareita, mikä  kiihdytti inflaatiota.  USA:n kultavaranto ei riittänyt kattamaan liikkeelle laskettuja dollareita. Vuoden 1970 lopussa kulta kattoi enää 22 prosenttia liikkeellä olevista seteleistä. Presidentti Nixon puhalsi pelin poikki 15.8.1971. Maa ilmoitti, ettei se enää vaihda dollareita kultaan. Richard Nixon lopetti kultakannan rippeetkin. Rahalla ei ole ollut mitään luonnollista vastaavuutta 1970-luvun jälkeen.


Vuonna 1944, toisen maailmansodan vielä roihutessa, neuvottelijat 44 eri valtiosta kokoontuivat Yhdysvaltojen Bretton Woods -pikkukaupunkiin luomaan kultakannan tilalle uutta talousjärjestelmää. Pääneuvottelijoina toimi kaksi ekonomistia: Yhdysvaltojen Harry Dexter White ja Britannian John Maynard Keynes. Heistä Keynes oli jo aiemmin noussut maailmanmaineeseen mullistamalla vallitsevia talousoppeja. Keynes oli kuitenkin ilmeisen huono neuvottelija, joka keskittyi ylivertaisen älynsä osoittamiseen ja vastapuolen nolaamiseen. Whiten neuvotteluasema oli vahva, koska Yhdysvallat oli tehnyt kovan nousun väkevimmäksi taloudeksi. Bretton Woods -järjestelmästä tuli pitkälti Yhdysvaltojen tavoitteiden mukainen. Dollarin arvo sidottiin kultaan ja muut valuutat dollariin. Järjestelmä kaatui vuonna 1971, kun Yhdysvaltojen presidentti Richard Nixon purki dollarin ja kullan yhteyden. Sen jälkeen maailmassa on eletty kelluvien valuuttakurssien aikaa, mutta dollarin erityisasema on säilynyt. (Tuomas Niskakangas hs 19.11.2022)


"Nykyrahaa kutsutaan fiat-rahaksi. Haltijalla ei ole mitään takeita sen arvosta. Koko nykyinen rahajärjestelmä on siis ainoastaan uskon asia, että raha olisi myös tulevaisuudessa vaihdettavissa hyödykkeisiin. Pyramidipelit romahtavat aina lopulta." (Marko Junkkari, hs 12.9.2010)

        Yhdysvallat menetti 1990-luvun alun pankkiromahduksissa enemmän kuin Vietnamin sodassa kymmenen vuoden aikana.

1980-luvulla tapahtui finanssivallankumous. Nykyään puhutaan elektronisesta rahasta, joka on vielä kauempana ihmisen käsityskyvystä. Finanssipalvelujen vallankumouksen jälkeen ovat luotto- ja lainakortit, shekit ja rahamääräykset hämärtäneet sekä rahan olemusta että rahan valtaa. Nyt on kasvanut sukupolvi, joka tuskin enää näkee rahaa. Luottokortit ja tilisiirrot ovat johtaneet siihen, että varsinaista rahaa ei näe eikä tunne.

Chartalismi: Kiinteä valuuttakurssi toimii periaatteessa samalla tavalla kuin kultakanta, mutta kullan tilalla on ulkomaalainen valuutta johon kotimainen valuutta on sidottu. Kiinteän valuuttakurssin järjestelmässä maan keskuspankki lupaa vaihtaa kotimaiset rahat ulkomaalaiseen tai ulkomaalaiset kotimaalaiseen tietyllä luvatulla vaihtosuhteella. Pitääkseen lupauksensa keskuspankki ostaa ja myy ulkomaanvaluuttaa valuuttamarkkinoilla. Ulkomaanvaluutan ostot tallennetaan ulkomaanvaluuttavarantoihin, jotka sijaitsevat ulkomaan keskuspankissa. Kuten kultakanta, tämäkin järjestelmä rajoittaa valtioiden toimintaa, koska pitää huolehtia ulkomaanvaluuttavarantojen riittävyydestä. Valuuttavarantojen loppuminen johtaa valuuttakriisiin. MMT käyttää nimitystä suvereeni valuutta (engl. sovereign currency) järjestelmästä jossa valtiolla on oma rahansa jota se ei lupaa vaihtaa kysyttäessä mihinkään. MMT:n mukaan tämä antaa poliittisille päättäjille eniten talouspoliittista liikkumavapautta, koska heidän ei tarvitse huolehtia kulta- tai ulkomaanvaluuttavarantojen riittävyydestä. (Wikipedia 2019)

Haluaisitko maksaa oravannahoilla tai monta kiloa painavilla kuparilevyillä?

Iltalehti 10.3.2017

Nykyään maksaminen on hyvin helppoa. Toisin oli ennen - miltä kuulostaisi metsästää rahaksi oravia tai maksaa parhaimmillaan (tai pahimmillaan) lähes kaksikymmentä kiloa painavilla plootuilla?

Maksuvälineinä turkikset

Suomen markkaa edeltävä rahahistoria on pitkä ja mielenkiintoinen. Suomen kielen sana raha viittaa turkikseen, tarkemmin sanottuna oravannahkaan. Oravannahkoja on todellakin käytetty aikoinaan maksuvälineinä. Oravannahkojen merkityksestä kertoo jo sekin, että eri määrille oli omat sanansa. Tasan 40 oravannahkaa oli kiihtelys, 10 nahkaa puolestaan tikkuri. Mitä oravannahoilla sitten sai? Esimerkiksi 1750-luvulla viidellä oravannahalla sai kevyesti vaikkapa 30 litraa olutta ja 320 grammaa sokeria - "rahaa" jäi vielä muuhunkin. Toki tuolloin oli jo käytössä myös perinteisiä metallirahoja ja seteleitä.


Ihmeelliset metallirahat

Ensimmäiset Suomessa käytössä olleet metallirahat olivat tuontitavaraa. Vanhimmat maastamme löydetyt rahat ovat yli 1 800 vuotta vanhoja ja lyöty Rooman valtakunnassa. Vaikka rahat ovat peräisin 100-luvulta, ne ovat silti saapuneet tänne pohjoiseen huomattavasti myöhemmin. Viikinkiajalta on useampia löytöjä. Viikingit kulkivat Suomenlahden kautta Venäjälle ja sieltä eteenpäin Bysanttiin. Heidän mukanaan Suomeen saapui muun muassa itämaisia hopearahoja, dirhemejä. Ahvenanmaalta on löydetty useampia 800-900-luvuille sijoittuvia rahakätköjä, jotka kertovat viikinkien matkoista.

1200-luvun hopearahoja.

Hopean tuominen idästä väheni 900-luvun lopussa. Samoihin aikoihin hopean tuonti Länsi-Euroopasta puolestaan kasvoi. Suomesta on löydetty niin englantilaisia, saksalaisia kuin tanskalaisiakin rahoja. Hopean tuonti Suomeen väheni tosin 1000-luvun puolivälissä.
4 taalerin plootu Frederik I ajalta 1728, painoa kolme kiloa.
4 taalerin plootu Frederik I ajalta 1728, painoa kolme kiloa.

Rahanlyöntiä myös Turussa

Raha alkoi yleistyä Suomessa Ruotsin vaikutuksesta. Tämä tapahtui 1200-1300-luvuilla. Keskiajalla Etelä-Suomessa käytettiin sekä ruotsalaisia että liivinmaalaisia rahoja. Ruotsalaisrahoista suomalaisille tulivat tutuiksi niin aurto kuin penninkikin, joista jälkimmäinen oli höyhenenkevyt painaen alle gramman. Myöhemmin käyttöön tulivat muun muassa markka, äyri ja riikintaaleri.
Aurtoja ja penninkejä lyötiin myös Suomen puolella Turun rahapajassa. Turun rahapaja perustettiin tiettävästi vuoden 1410 tienoilla, ja se oli toiminnassa aina tarpeen mukaan. Rahapaja suljettiin lopullisesti vuonna 1558. Ainakin viimeisinä aikoina rahapaja toimi Turun linnassa.


Rahan arvo on uskon asia

Rahalle käy kuin keisarin uusille vaatteilla seuraavan mustan torstain aikana. 
Ludvig XVI kuuluu sanoneen matkalla giljotiinille: Tämän kaiken olen tiennyt jo vuosia. Mitenkä saatoinkaan olla uskomatta sitä?

Nykyrahaa kutsutaan fiat-rahaksi. Kun talletukset pankkeihin yleistyivät, syntyi käsite luottoraha ja tiliraha eli pankkiraha. Tilirahalla ei ole vastaavuutta missään luonnon olosuhteissa. Valtion määräys rahan vaihdettavuudesta on tyhjä lupaus, sanoo sijoitusyhtiö Eufexin johtaja Ander Ekholm (Marko Junkkari hs 12.9.2010).

Koko nykyinen rahajärjestelmä on siis ainoastaan uskon asia. Se perustuu uskoon, että raha on myös tulevaisuudessa vaihdettavissa hyödykkeisiin. Jos usko loppuu, koko järjestelmä romahtaa. Koska rahan omistajalla ei ole enää oikeutta vaihtaa rahojaan kultaan, on kulta pakkolunastettu valtiolle. Fiat-rahan haltijat eivät kuitenkaan täysin menetä uskoaan rahan arvoon, voivathan he ostaa yhdellä rahayksiköllä vielä 800 omenaa torilta kuten ennenkin. Entä sitten, kun valtio päättää laskea liikkeelle kymmenen rahayksikköä lisää ja ostaa niillä 8000 omenaa? Omenakauppiaat havaitsevat lisääntyneen kysynnän ja nostavat hintoja. Omenoiden hinta nousee ja rahan arvo laskee – ja valtio sai 8000 omenaa ilmaiseksi. Ekholmin mukaan esimerkki osoittaa, miten fiat-raha mahdollistaa yksityisen arvon vaivihkaisen pakkoluovutuksen valtiolle. Pyramidipelit romahtavat aina lopulta.

Rahalla ei ole enää vastaavuutta missään hyödykkeessä. Enää ei ole kyse edes valtion rahasta, joka olisi jonkinlaisen demokraattisen kontrollin piirissä, vaan pankkirahasta. Ranskan vallankumouksen julistuksessa oli vielä pykälä, jonka mukaan veronmaksajat saivat kontrolloida rahaa. Tämä oikeus jätettiin pois YK:n ihmisoikeusjulistuksesta eikä se kuulu enää minkään maan perustuslakiin. Talous otti vallan, joka demokratiassa piti kuulua poliitikoille. Kansalaisetkin omaksuivat talouden lait: "Anna meille rahan valta eikä ole enää väliä, kuka säätää lait!" 

Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen kertoo Max Jakobsonin kysyneen ennen Euroopan tapahtumia syksyllä 1988: ”Mitä tapahtuu DDR:lle, kun usko järkkyy?” Ja Jakobson vastasi: ”Puola on edelleen Puola ja Unkari Unkari, mutta DDR:stä ei jää yhtään mitään.” Liikanen pohtii: ”Jälkikäteen usein kysyttiin, miksi kukaan ei osannut ennustaa tapahtumien kulkua (DDR:n hajoaminen)." Todennäköisesti Liikasella oli  mielessään toinen vakava uskoon perustuva  kehityssuunta? (hs 7.9.2010)

Vuonna 2005 Raghuram Rajan, Kansainvälisen valuuttarahaston pääekonomisti kysyi, ovatko rahoituslaitokset tehneet maailmasta riskialttiimman ja vastasi kyllä. Johdon bonukset ja vakuutusyhtiöt tienasivat suuria voittoja luottoriskijohdannaisilla ja pankkien monimutkaisilla arvopapereilla. Pankeilta menisi keskinäinen luottamus, jos riskit toteutuisivat. Rajan pilasi tuon konferenssin tunnelman, mutta 2007 kysyttiin: Miksi kukaan ei osannut ennustaa tällaista kriisiä? "Jakobsonia ja Rajania yhdistää se, että he kykenivät oman loogisen analyysinsä pohjalta esittämään kehityksestä näkemyksen, joka poikkesi täysin valtavirrasta. Rajanin kertoo tunteneensa olleensa varhaiskristitty, joka oli vaeltanut nälkäisten leijonien joukkoon. Rajanin mukaan suuret finanssiyritykset olettivat, että ne olisivat liian suuria kaatumaan. Kun riskinottoa kannustavat palkkiojärjestelmät ja laumakäyttäytyminen liittyivät moraalikatoon, uskoon, että valtio lopulta pelastaa pankit, olivat ainekset katastrofiin valmiina. Lainattiin halvalla yhä enemmän ja otettiin yhä suurempia riskejä kunnes musiikki loppui.”

Rajanin mukaan on puututtava globaalin talouden tasapainottomuuksiin, uudistettava rahoitusjärjestelmän sääntely, estettävä moraalikato, luotava turvaverkot työttömyyttä ja sairauksia varten, taattava koulutus.

Nykyinen kehity perustuu jatkuvan kasvun mallille, jossa raha luodaan ja lasketaan liikkeelle velkana, pankkitoiminnan kautta, ja josta liikkeelle laskijan (rahan luojan, lainan antajan) keräämät korkotulot muodostavat välttämättömän kannusteen eksponentiaaliselle talouskasvulle – siis edelleen lisääntyvällä yksityiselle ja julkiselle velanotolle. Jotta tälle rahamääräiselle kasvulle ja velkojen takaisinmaksulle olisi katetta, on reaalimaailmaa kasvavassa määrin muokattava "rahanarvoisiksi” raaka-aineiksi ja hyödykkeiksi. Tämä edistysideologia sai alkunsa toisen maailmansodan jälkeen koko läntisen maailman omaksumasta pyhän kolminaisuuden opista: markkinoista, demokratiasta ja hyvinvointivaltiosta, joita talouskasvun henki ylläpitää sekä kulttuuriset ideat yksilöllistymisestä, eristäytymisestä, kilpailusta ja ahneudesta.



Rahatalouden väistämätön laki: 

rikkaat rikastuvat

Puhutaan joutorahasta ja aktiivisesta rahasta. Joutorahaa on paljon, koska ihmiset haluavat varautua odottamattomia tapahtumia ja vanhuutta varten, pahan päivän varalle. Ongelmia aiheutuu siitä, että tämä joutoraha on poissa silloinkin, kun rahaa tarvitaan maksuvälineenä. Sveitsiläisen tutkijan Silvio Gesellin mukaan rahalle ei tulisi maksaa korkoa vaan sakkoa, jos yksi ihminen pitää rahaa omassa hallussaan. 

Mitä on eksponentiaalinen kasvu?

Margit Kennedy selvittää useissa kirjoissaan, miten rahan määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Hänen mukaansa rahaan liittyy sama väärinkäsitys kuin kasvuun yleensä.  Mitä on kasvu? Kennedy erottelee kolme kasvun menetelmää:

1. Luonnollinen kasvu on verrattavissa ihmisen kasvuun: muutumme määrätyn rajan saavutettuamme laadullisesti, emme enää määrällisesti.  Se mikä kasvaa myös kuihtuu. 

2. Lineaarinen kasvu: mitä enemmän koneita sitä enemmän ne tuottavat ja mitä enemmän on raaka-aineita sitä enemmän tuotantoa. 

3. Kaikkein vähiten on tuotu esille eksponentiaalisen kasvun luonnetta. Rooman klubi toi sen esille raportissaan Kasvun rajat (1972) esimerkillä lumpeenkukista. Jos lumpeiden määrä järvessä lisääntyy puolella joka vuosi, milloin on se hetki, kun koko järvi on lumpeiden peitossa?  Rahalla on tämä räjähdysmäisen kasvun ominaisuus: rahavirrat kasaantuvat. Raha tulee aina rahan luo.

Insinöörit ymmärtävät eksponentiaalisen kasvun vaaran, koska heidän laitteissaan alkavat punaiset valot hälyttää, kun koneisto ei enää selviä. Biologiassa tiedetään, että jos puutarhassa yksi kasvi alkaa vallata alaa, on se merkki sairaudesta. Mutta ei-materiaalisessa maailmassa eksponentiaalinen kasvu näkyy vasta, kun on liian myöhäistä estää katastrofi. Siksi se vie kehitystä salakavalasti kohti loppua.

Tämä räjähdysmäinen kasvu tarkoittaa, että kaikki rahavarat kasaantuvat vähitellen väistämättä yhteen. Englannissa 50 prosenttia ihmisistä kierrättää 96 prosenttia rahasta, Etelä-Amerikassa 20 prosenttia ja El Salvadorissa 14 perhettä kierrättää 80 prosenttia rahan arvosta. 10 prosenttia maan ja maailman väestöstä kerää sen hyödyn, mikä koroista, inflaatiosta, veroista ja maanomistuksesta syntyy. 90 prosenttia ihmisistä maksaa heille tekemällä työtä rahaa vastaan. Rahajärjestelmä on sosiaalisesti äärimmäisen epätasa-arvoinen.

Teollisesti kehittyneet maat samoin kuin pääkaupungit ovat kuin loiseläjiä, jotka vetävät niin rahat kuin työntekijät maaseudulta. Englannissa puhutaan parasiticus Britannicasta. Parasiticus Britannica tarkoittaa, että kaikista kunnista raha vedetään keskustaan. Siellä on mahdollista luoda rahaa rahasta. Tähän on johtanut ilmiö nimeltä korko. Koron vuoksi lainanottajan on aina saatava huomattava määrä voittoa siitä toiminnasta, minkä vuoksi hän ottanut lainaa, voidakseen maksaa velan takaisin korkoineen. Hänen on tuotettava yhä enemmän, vaikka hän itse olisi tuotantolaitoksensa kokoon tyytyväinen.

"Tasainen kasvu" tarkoittaa, että määrätty kasvu määrätyssä ajassa on vakio, esim. viisi prosenttia vuodessa. Kiinteä kasvun määrä kiinteässä ajassa. Tämän kasvun tekninen nimitys on eksponentiaalinen kasvu. Koska viiden prosentin kasvu kestää kiinteän ajan, tarkoittaa että sadan prosentin kasvu kestää määrätyn kiinteän ajan. Tätä kutsutaan kaksikertaistumisajaksi. On tiedettävä, miten se lasketaan ja sehän on helppo käyttämällä 70 sääntöä.

0,5 % kasvun vauhdilla kaksinkertaistuminen tapahtuu 139 vuodessa
1,0 % kasvulla 70 vuodessa
1,5 % kasvulla 46 vuodessa
2,0 % kasvulla 35 vuodessa
3. % kasvulla 23 vuodessa
4,0 % kasvulla kaksinkertaistuu 17 vuodessa
5,0 % kasvulla 14 vuodessa
10,0 % kasvulla 7 vuodessa
20 % kasvulla 3.5 vuodessa

Jokaisen tulisi tehdä tämä yksinkertainen laskutoimitus kuullessaan puhuttavan kasvuprosentista. Jos näet otsikon: Rikollisuus on noussut seitsemän prosenttia vuodessa viimeisen kymmenen vuoden aikana, se ei kauhistuta. Mutta otsikko Rikollisuus on kaksinkertaistunut vuosikymmenessä. Yksi euro tilillä seitsemän euron korolla on sadassa vuodessa 1024 euroa!

Verottajan eli valtion ja kuntien intressi on saada yhteiskunnan taloudellinen toimeliaisuus muotoihin, joissa kiertää raha. Ei-rahallisten toimintamuotojen annetaan surkastua.


The Social Meaning of Money

Viviana A Zelizer 1997, 2017
George Simmel: Rahan filosofia, Nigel Dodd: Rahan sosiaalinen elämä

Max Weber kutsuu rahaa ihmiselämän kaikkein abstrakteimmaksi ja persoonattomimmaksi elementiksi. Rahalla ei ole mitään suhdetta arvoon. Se on välineellinen ja laskelmallinen, tarkoituksen puhtain esineellistäminen, joka hävittää henkilökohtaisen suhteen objektin ja yksilön väliltä ja supistaa ihmisten väliset suhteet setelisuhteiksi. Jürgen Habermas kirjoittaa, että rahan avulla talous pystyy kolonialisoimaan tavallisenkin sosiaalisen elämän. Rahataloudessa systemaattisesti vähätellään kaikkea sosiaalista vuorovaikutusta ja muutetaan yhteiskunnassa kaikki tavaranomaiseksi. Modernista maailmasta on tullut valtava aritmeettinen ongelma.
Onko eroa puhtaalla ja likaisella rahalla, kotimaisella ja hyväntekeväisyysrahalla, tipeillä ja palkoilla?  Raha sekoittaa henkilökohtaisen, sosiaalisen ja moraalisen elämän. Rahataloudessa kaiken on oltava laskennallista - kvantitatiivistä, objektiivista ja persoonatonta. Määrä on tärkeä
kehittyneen kapitalismin järjestelmä. Se vaatii teollistumista, kuluttamista, valtion keskittämistä ja kaikenkattavaa lakiviidakkoa. Rahasta on tullut yhteiskunnan pääaktiviteetti.
Zeliferiä kiinnosti rahan sosiaalinen merkitys kun hän joutui työssään arvioimaan kuolemaa ja lapsuutta, ihmiselämän rahallista arviointia. Vakuutuksia maksettaessa onnettomuuden tai lääkärin hoitovirheen takia hinnoittelu tuntuu epäpyhältä kuolinrahalta, samoin lapsilisä, lasten hinnoittelu adoptiomarkkinoilla ja väärän hoidon takia aiheutettu kuoleman korvaus. Ihmisestä on tullut tuote, jolla on hinta. Kaikki ihmiset eivät ole edes 8,5 e arvoisia. No tietysti heidän elimensä mutta ei kuukausipalkassa.


Modern Monetary Theory

Stephanie Kelton Geld lässt sich beliebig vermehren, Die Zeit 4.4.2019
”Jos maailmassa ei olisi yhtään rahaa, istuisivatko 15 milj. ihmistä kotona, koska heillä ei ole työpaikkaa? Kukaan ei ostaisi mitään, ravintolat olisivat puolityhjiä. Valtiossa on kuitenkin paljon työtä – koulut ja kadut huollettava. Jokainen järkevä ihminen sanoisi: Jos on töitä tehtäväksi ja ihmisiä jotka mielellään tekisivät, tuokaamme ne molemmat yhteen. Vaikka niin että valtio tekee infrastruktuuriin modernisaatio-ohjelman. Tällöin poliitikot tulisivat sanomaan: ei voida tehdä, valtio joutuisi ottamaan lainaa ja menisi konkurssiin. Näkökulma on väärä esim. valtiossa kuten USA, missä on oma valuutta. Kuvitelma siitä, että valtiolla on vain tietty määrä rahaa, juontuu siitä ajasta kun valuutta oli yhteydessä jollakin tapaa kultaan tai jalometalleihin. Enää ei ole niin. Raha yksinkertaisesti painetaan, toisin sanoen tuotetaan tietokoneella. Sitähän voi tulostaa niin paljon kuin haluaa. Rahan määrää ei säätele velka vaan inflaatio. Inflaatio tarkoittaa tavallisesti massatyöttömyyttä ja valtion kontrollin menetystä. 1997 kirjoitti Warren Mosler kirjan, jonka mukaan valtion ei tarvitse perua ollenkaan veroja. Nuoret haluavat muutosta, mutta vanhempien mukaan siihen meillä ei ole varaa. MMT Modern Monetary Theory antaa mahdollisuuden ajatella suuresti.  Rahaan muutos ei tyrehdy. Veroilla voi kyllä vaikuttaa epätasa-arvoon ja ympäristön saastuttamiseen, mutta veroilla ei tarvitse rahoittaa valtion menoja. Toisen maailmansodan aikaan ei ajateltu valtion velkaantumista. Nytkin on kyse kaikesta. Ilmaston suhteen on vakava asia.

************
On myös esitetty että nykyinen talousjärjestelmä ei vain vaikuta ilmaston lämpenemiseen ja syvenevään ympäristötuhoon, vaan on niiden juurisyy – eräänlainen systeemivirhe. Se perustuu jatkuvan kasvun mallille, jossa raha luodaan ja lasketaan liikkeelle velkana, pankkitoiminnan kautta, ja josta liikkeelle laskijan (rahan luojan, lainan antajan) keräämät korkotulot muodostavat välttämättömän kannusteen eksponentiaaliselle talouskasvulle – siis edelleen lisääntyvällä yksityiselle ja julkiselle velanotolle. Jotta tälle rahamääräiselle kasvulle ja velkojen takaisinmaksulle olisi katetta, on reaalimaailmaa kasvavassa määrin muokattava "rahanarvoisiksi” raaka-aineiksi ja hyödykkeiksi.


DIGITAALINEN euro korvaisi siis paperille painetun käteisen, joka on keskuspankin korotonta velkaa käteisen haltijalle. Kyse on siis keskuspankkirahasta, jota EKP voi luoda periaatteessa määrättömästi, jos se ei välitä rahan arvosta. Kun maksuja suoritetaan luottokorteilla, maksukorteilla tai puhelimella, käytetään liikepankkirahaa. Sitä puolestaan syntyy, kun pankki antaa lainan. Liikepankkirahan käyttöön sisältyy aina riski, jota on tosin talletussuojalla pyritty poistamaan. Keskuspankkien tehtävänä on kuitenkin hintavakaustavoitteillaan huolehtia, että rahan arvo ei heilahtelisi kovin paljon. Euroopan keskuspankin uuden hintavakaustavoitteen mukaan inflaation pitäisi olla keskipitkällä aikavälillä kaksi prosenttia. Uusi tavoite on myös symmetrinen: inflaatio voi tilapäisesti olla kahden prosentin tavoitetta nopeampaa tai hitaampaa, kunhan se keskipitkällä aika­välillä on kaksi prosenttia. PAPERILLE painetun setelin keskeinen etu on nimettömyys. Jos maksaa setelillä, myyjä ei tiedä, kuka ostaja on. Nykyisin käytössä olevissa digitaalisissa maksutavoissa voidaan aina jäljittää maksun suorittaja ja vastaanottaja. Monet kansalaiset vierastavat ajatusta, että valtio tai keskuspankki pystyvät seuraamaan hyvin tarkasti ihmisten maksutapahtumia, joiden perusteella voidaan tehdä johtopäätöksiä yksityiselämän suojalla turvatuista tiedoista. (hs15.7.2021)


Raha ja eläkkeet

Markkinataloudessa tuotanto ja kulutus toimii rahalla. Se mitä tuotetaan, myydään jotta saadaan rahaa, jolla voidaan ostaa muiden tuottamia tavaroita ja palveluita. Rahakäytännöt ovat sosiaalinen instituutio, jossa arvioimaan ja selvittämään osapuolten välisiä velkoja ja tarvitaan julkinen viranomaiset säilyttämään luottamusta rahaan. Raha on siis omalla tavallaan julkinen hyödyke. (Project Society after Money 2019) Rahoitusjärjestelmä kaupallistaa kaiken. Tämä on kasvun avainkysymys.  Eläkkeitä rahoitetaan yhä enemmän rahastoivien eläkejärjestelmien (rahoitusmarkkinapohjaisten eläkejärjestelmien) nousun avulla. Näin tulevat eläkkeet riippuvat rahoitusmarkkinoiden dynamiikasta. Toisin sanoen jako-eläkejärjestelmässä nykyinen tuotanto ja sosiaaliturvamaksut määräävät nykyiset eläkkeet; pääomapohjaisessa eläkejärjestelmässä tulevaisuudessa eläkkeet määräävät tulevan tuotannon.