Ratkaisun hetki on tullut
Permakulttuuritoiminnan aloittamisesta on kulunut vain hetki. Yhdistykset perustettiin 8.3.-97 ja osuuskunta 9.3.-97. Etenemisvauhti on ollut päätä huimaa. Permakulttuurin äidit Marketta Horn, Seija Mannila, Tuula Lehtinen ja sittemmin monet muut kuten Liisa Jääskeläinen, Esko Virkkunen ym.
Nyt olemme saaneet Keuruun kaupungilta Kivijärven tilasta niin mielenkiintoisen ja ohittamattoman tarjouksen aloittaa permakulttuurikeskus, että se on otettava vastaan. Tämä toimisi vastaanottokeskuksena ja koulutuspaikkana mahdollisesti muille Suomineidon maatiloille meneville. Kaikkialla Suomessa odotetaan seuraavaa myönteistä viestiä paikan löytymisestä. Tulijoita on vaikka minne, mutta johtajien on nyt osattava päättää muidenkin puolesta. Koko homma leviää käsiin, ellemme pysty nyt kuukauden sisällä päättämään paikasta eli toukokuun alkupuolella 1997. Keuruu on niin monipuolinen ja iso paikka, että se voidaan aloittaa vain kasvukauden alussa. Siellä ei voida toimintaa aloittaa syksyllä lämmityskauden alkaessa. Keuruun Kivijärven tilalla on riittävästi kaikkea paitsi hakemetsää, jota ei ole sitovasti luvattu katsonut mistään muualtakaan riittävästi. Olen katsonut kuusi mielenkiintoista paikkaa ja Keuruu on niistä ensimmäisellä sijalla ja Ähtäri toisella sijalla. Ähätri voi toteutua Keuruun naapurina vaikka jo tänä vuonna jos tulijoiden määrä yllättää puuhaajat. Uskon meitä olevan 40 -
50 vuoden loppuun mennessä. Sen yli menevä muuttajien määrä yllättää. Nyt jokaisen on tehtävä heti ratkaisunsa ihan 20.000 mk summan maksamistakin ajatellen viipymättä. Vapaamatkustajia tai ihmettelijöitä emme sinne ensin kaipaa, vaan tekjöitä, uskaltajia, oman elämänsä herroja ja naisia. Joku muu ehtii edelle ja ensin ellemme nyt ole nopeita. Odottelemme nyt tässä tiedotteessa olevan vastauskaavakkeen viestejä, että tiedämme toukokuun alussa jo, ketkä ovat pioneerityössä mukana. Rohkeat esiin. Toiminta on yhteistä ja sinä voit vaikuttaa tulemalla mukaan.
Puutarhurin mietteitä
Tämä kirjoitukseni taisi saada kimmokkeen sanasta ”kilpailu”. Eräästä viljelyä koskevasta kirjasta silmiini osui lause kasvien ja eläinten jatkuvsta kilpailusta elintilasta ja ravinnosta. Mieleeni palasi kuva Kivijärven tilan metsistä ja pelloista. Kuvittelin
mikä kiihkeä kilpailu kasvutilasta tosiaan alkaisi pelloilla, jos ne jätettäisiin vaikkapa koskemattomiksi. Sitten muistelin metsiä, joissa vain pari päivää aikaisemmin samoilin,. Mieleeni ei noussut muistikuvaa keskinäisen kilpailun täyttämästä ekosysteemistä, vaan pikemminkin aloin ihastuneena huomioida sitä tosiasiaa, että alkutilaisessa luonnossa kullakin kasvilla on oma toimiva paikkansa, mikä ei sorra mitään muuta, vaan antaa oman panoksensa elämän kiertokulkuun: sienet auttavat puita ravinteiden otossa, puut karistavat lehtensä tai neulasia pieneliöstön käyttöön, pieneliöstö parantaa maan kasvukuntoon. Näitä miettiessäni aloin ymmärtää kuinka keinotekoisia ekosysteemejä todella ovat tuollaiset tuuliset hehtaaripellot kuin Kivijärvenkin tilalla.
Luonnonmukainen eli luomuviljely on löydetty uudelleen luonnon omia kasvuvoimia hyödyntäväksi viljelytavaksi.
Permakulttuurinen yhteisö voisi olla kehitysympäristö matkalla takaisin luonnon tasapainoon. Toivon todella, ettemme ole nyt liian itsekkäistä syistä liikkeellä. Jos toiminnan motiivina olisi vaikkapa egonpönkitys tai halu paeta henkilökohtaisen elämän vaikeuksia, saattaisi unohtua velka mikä meillä ihmisillä on maksettavana luonnolle raiskattuamme ja riistettyämme sitä ahneuksissamme. On korkea aika auttaa ympäristöä saavuttamaan takaisin toimintakyky, jota ihmiskunta on järjestelmällisesti rikkonut. Tällä hetkellä, kun kukin meistä kamppailee epäuskon ja hämmennyksen kanssa, teen ehdotuksen siitä; että kukin meistä tätä projektia pohtiessaan hetkeksi siirtää hetkeksi syrjään oman lpersoonallisen, lyhyen elämänkaarensa
edestakaisin vatvomisen ja ajattelee tämän hankkeen syvempää merkitystä. Suomessa on syntynyt jo paljon erikokoisia luontoa kunnioittavan elämä yhteisöjä ja kulutustottumukset ovat laajemminkin muuttumassa. Nyt on meidän lähdettävä liikkeelle ja synnytettävä ensimmäinen permakulttuuriyhteisö. Yhteistyössämme on voimaa.
Haluan elää maalla aktiivista vaihtoehtoista elämää
Haluaisin elää maalla, jossa on tilaa eikä tarvitse kulkea kilometritolkulla päästäkseen metsään. Halualuan tehdä erilaisia (oikeita) töitä vuodenaikojen mukaan muiden ihmisten kanssa. Haluan tehdä keramiikkaa yms. käsitöitä ja tehdä niillä pikkubisnestä esim. työosuuskunnan puitteissa. Haluan tulla toimeen pienellä rahalla ja päästää uteliaan kissani ulos ilman valjaita.
Käsityöläisille mahdollisuus!
Alkuvaiheessa en aio muuttaa yhteisöön perhesyiden takia, mutta olen valmis tulemaan talkoisiin tulevaa asumista silmälläpitäen. Minusta on tärkeää, että yhteisössä on eri-ikäisiä ihmisiä. Haaveeni on omavarainen käsityöläisyhteisö, ei niinkään vanhainkoti. Uskon kuitenkin käsityöläispiireistä asiasta kiinnostuneita ellei sitten tarkoituksena ole eläkeläisyhteisö?
Muiden yhteisön jäsenten oletan elävän ekologisesti ilman yksityisautoja ja lentokoneita. Vierailijat ovat pelkästään hyvä asia kunhan velvoite on kaikilla vierailijoilla.
Tällä hetkellä ainoa tuloni on työttömyyskorvaus eikä säästöjä ole, joten ainoa mitä voin sijoittaa on työpanokseni. Miten yhteisössä suhtaudutaan työttömyyskorvaukseen ja asumistuen hakemiseen? Keuruun kunnan suhtautuminen?
Vaihtoehtoa kiireiselle maailmanmenolle
Haluan kantaa vastuuni yhteisön toiminnasta, mutta pitää myös suhteeni ulkopuolella oleviin läheisiini. Onko "kaksikotisuu- teen" löydettävissä mahdollisuudet? Esimerkiksi mieheni ei muuta kanssani yhteisöön.
Toivon, että löytyisi ratkaisu, joka mahdollistaisi yhteisöstä pois olemisen aina jonkun aikaa, kuitenkin niin, että yhteisön toi- minnot pelaisivat. Itse voisin esim. ostaa osuuden itselleni, mutta antaisin huoneeni yhteisön käyttöön ollessani poissa. Näin voisi joku tutustumishalukas asua paikallani. Maksaisin tietenkin vuokran myös poissa ollessani.
Unelmani on, että saisimme Ähtärin kanssa syntymään kaupan, johon kuuluisi lisäksi metsää, peltoa ja rakennuslupa
rantarakennukselle, jossa olisi mm. hyvä sauna. Unelmoin, että yhteisöstä muodostuisi kooltaan, taidoiltaan ja varoiltaan toimiva (ei liian iso, kasvu voisi tapahtua ajan myötä, jos tarpeen). Toivon, että lähtisimme liikkeelle pienin, mutta taitavin askelin.
Toivoisin yhteisöstä rauhallista lepoa antavaa keidas, vaihtoehtoa kiireiselle maailmanmenolle. Uskon sen syntyvän, jos meillä on rohkeutta karsia krääsä ja jättää hyvä ja toimiva.
Syrjäytetyllekin tilaa
Olen jo jonkin aikaa mielessäni haaveillut paikasta, jonne voisi vetäytyä (tällaisena
syrjäytettynä) samanhenkisten ihmisten kanssa kehittämään ja toteuttamaan luonnonmukaista elämänmallia ja jättää tilaa tuleville sukupolville. Toivon mukaan eläisin ja jaksaisin olla vielä mukana ja antaa oman osuuteni sen toteuttamiseksi
Kun mielessäni ajattelin itseni olemaan tällaisessa paikassa, tuli ajatus että siellä saa paljain jaloin kävellä kaiken kesää. Se tuntui ihanalta. Ilmoittakaa kuinka asiat etenevät ja mitkä ovat mahdollisuuteni' päästä tähän mukaan.
monenlaista jokapäiväistä osaamista
Luomuviljely ei vaadi lantaa
Suomineidon perustamiskokouksessa maan uudisasuttamisen haasteet asettuivat eteeni hyvin kouriin tuntuvina. Yhtäkkiä jouduin kysymään itseltäni tulisiko myös minun, kasvisravintoa popsivan olennon hankkia itselleni lehmä vain sen takia, että
leipävilja ei muka kasvaisi maassa, jota ei eläinlannalla ravittu.
Heti perustamiskokouksesta ryhdyin hankkimaan lisää luonnontietoa. Löysin pari hyvää kirjaa, joiden hankkimista voin lämpimästi suositella kaikille Suomineidon uudisasukkaille. Toinen on Inger Källanderin Luonnonmukainen maanviljely (KY 1993) ja toinen Marie-Luise Kreuterin Luonnonmukainen puutarhanhoito (WSOY 1991). Vaikka pidän kovasti lehmistä, olin helpottunut voidessani lukea mainituista kirjoista teoreettiseen ja kokemusperäiseen tietoon nojautuvia seikkaperäisiä ohjeita siitä, miten puutarhaa ja viljapeltoja voidaan menestyksekkäästi hoitaa ilman eläimen lantaa. Lehmän voimme pitää näin ollen pelkästään seuraeläimenä. Luonnonmukaisessa puutarhan hoidossa selvitään ilman karjanlantaa turvautumalla yhdistettyyn kumpu- ja kateviljelyyn. Viljapellon osalta turvaudutaan vihantalannoitukseen ja vuoroviljelyyn.
Ihmisen tehtävänä on huolehtia siitä, että maaperäksi nimetty elävä organismi säilyttää elinvoimaisuutensa. Tässä maanviljelijä jäljittelee luontoa ylläpitämällä maata suojaavaa ja viljakasvien kanssa vuorottelevaa vihantanurmea tai orgaanista irtokatetta. Kun maan hienorakennetta ei alituisella kyntämisellä rikota, voi elävä maaorganismi omin voimin ja bakteerien,
alkueliöiden, matojen sekä sienten yhteistyön tuloksena tuottaa, peitekasvillisuuden jäänteistä - ja osittain
sen myötävaikutuksella, kuten typen sitojakasvien tapauksessa - uutta ravinnetta ja kasvattaa humuskerrosta. Mikäli maa on yksipuolisen viljelyn vuoksi menettänyt tasapainonsa, saattaa olla välttämätöntä antaa esimerkiksi happamuuden säätämiseksi kalkkia tai hivenravinnetasapainon palauttamiseksi kivijauhetta.
Toivon aiheesta keskustelua jo tällä palstalla tai kirjeenvaihdon muodossa. En panisi pahakseni, jos asiasta kiinnostuneet kokoontuisivat jonain viikonloppuna yhdessä näitä asioita pohtimaan. Itse aion ensi kesänä mahdollisuuksien mukaan hankkia myös alan koulutusta.