Esitys valmisteltu XVIII Politiikan tutkimuksen päivien (21-22.3.1986) kommunistisia maita käsittelevään osiooon

 

NKP:n OHJELMA JA RAUHAN-KÄSITE

Sodista on totuttu käyttämään erilaisia nimityksiä: paikallinen sota, maailmansota, konventionaalinen sota, ydinsota, valloitussota, puolustussota. Sosialistisissa valtioissa tehdään ero ennen kaikkea oikeudenmukaisen ja epäoikeudenmukaisen sodan välillä.

Myös rauhan käsite eritellään. Länsimaissa on vaikea löytää attribuutteja rauha-sanan eteen. Sitä vastoin Neuvostoliitossa koko yhteiskunnan koneisto toimii "suuren yhteisen päämäärän, kommunistisen yhteisön toteutumisen hyväksi". Siten myös rauha ja toiminta rauhan puolesta on sidottu tämän yhteisen päämäärän osaksi. Rauha ei ole mikä tahansa sodaton ystävyyssuhde, vaan sen saavuttaminen edellyttää tarkoin määriteltyjä rakenteellisia muutoksia koko maailmassa.

Niinpä neuvostoliittolaisissa julkaisuissa liitetään rauhan eteen poikkeuksetta määreet demokraattinen, kestävä tai ainakin ikuinen. Näiden attribuuttien avulla rauhalle voidaan antaa siinä yhteiskunnassa kuuluva merkitys. Ne, jotka eivät ole perillä näiden attribuuttien merkityksestä, eivät voi ymmärtää, mitä neuvostoliittolaiset tarkoittavat puhuessaan rauhasta.

Kun neuvostoliittolaiset puhuvat rauhasta, puhuvat he samassa yhteydessä myös edistyksestä, vapaudesta, demokratiasta, kansallisesta vapaudesta, tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta, sosialismista. Rauhaa käytetään harvoin ainoana sanana, kun on kysymys yhteiskunnassa vallitsevista päämääristä. Attribuuttien käyttö ei ole osoitus monisanaisuudesta, vaan niillätarkennetaan se, mitä rauhalla ymmärretään.

 

Semanttinen menetelmä käsitteen ymmärtämiseksi

Ne sanat, joita käytetään käsitteen rauha yhteydessä, ovat kukin omalla tavallaan sille synonyymejä. Niiden avulla sen merkitys laajenee tai kaventuu. Niiden avulla sen tunnearvo paikannetaan. Kehitteillä oleva semanttinen menetelmä tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia ymmärtää käsitteen merkityksen lisäksi myös sen mielekkyys -merkityksen merkitys niille ihmisille, jotka siitä puhuvat.

Kauan on uskottu, että sanat ovat vain sanoja, joiden merkitys saadaan selville sanakirjasta tai tutkimalla sanojen syntyhistoriaa, niiden etymologiaa. Mutta mekaanisen merkityksen lisäksi sanoilla on ominaisuus kerätä lisämerkityksiä ja sivutarkoituksia siitä ympäristöstä, jossa ne esiintyvät. Siksi sanan mielekkyyden ymmärtäminen vaatii koko kulttuuriympäristön tuntemista.

Erityisesti sovjetologeille on sanojen “syvyyskielioppi" muodostunut kompastuskiveksi. Vieraasta todellisuudesta on vaikea päästä perille olemalla itse sen ulkopuolella. Jos rauhan käsite otetaan semanttisen tutkimuksen kohteeksi, voidaan tarkastelu aloittaa tutkimalla niiden lauseiden muita sanoja, joissa se esiintyy, sanan lähiympäristöä.

Semanttisen sanakenttäteorian mukaan kieli jakaa todellisuuden alueisiin. Lähdetään siitä, että sanan merkitys muodostuu juuri niistä osista ja sanan merkitystä tarkentavat "seemit" löydetään niistä sanoista, joista "objekti tunnistetaan objektiksi". Jokaiselle objektia kuvaavalle merkitysosalle on yhteistä, että ne voidaan korvata samalla kielellisellä minimaalimerkillä. Vahvin vaikutus sanaan on niillä sanoilla, jotka ovat välittömässä syntaktisessa yhteydessä siihen (adjektiivi, substantiivi, objekti)


Rauhan-käsitteen makrokonteksti

Neuvostolaista rauhan käsitettä on kehitelty kolmessa puolueohjelmassa (1903, 1919, 1961). Sen merkitys on määritelty erityisen tarkoin rauhandekreetissä (1917) ja sitä on täsmennetty rauhanohjelmassa (1971). Myös 24. ja 25. NKP:n puoluekokous toivat uusia painotteita siihen, mitä rauha on ja miten se voidaan saavuttaa.

Vuoden 1986 puolueohjelma on edellisiin verrattuna maltillinen kieliasussaan. Taistelusanasto ja marxilaisen taloustieteen kriisisanasto on korvattu normaalilla puhekielen sanastolla. Siellä missä ennen ylistettiin vallankumouksen kukistumista, puhutaan rauhan ja oikeudenmukaisuuden saavutuksista. Luokkataistelu on muuttunut rauhan ja demokraattisten voimien edistymiseksi.

Uudessa puolueohjelmassa rauha on sidottu yleisen turvallisuuden lisäksi usein miten käsitteisiin demokratia, oikeudenmukaisuus, edistys, sosialismi. Kaikki nämä sanat, joiden tulisi antaa sisältöä käsitteelle rauha, ovat kuitenkin itsessäänkin käsitteitä. Nekin saavat sisältönsä vain määritelmän kautta. Niinpä jos halutaan tietää, mitä neuvostoliittolaiset koettavat sanoa puhuessaan rauhasta ja miten uusi puolueohjelma selventää neuvostoliittolaista rauhan politiikkaa, on tunnettava näiden avainsanojen mielekkyys Neuvostoyhteisössä.


Rauha ja asevarustelu

Miten neuvostoliittolaisessa ajattelussa rauha ja asevarustelu liittyvät yhteen? Vaikka neuvostotiede ei hyväksy pasifismia, on se perinteisesti painottanut aseistariisunnan välttämättömyyttä ja siinä ensimmäisenä askeleena sotilasliittoutumien purkamista.

Kuitenkin uudessa puolueohjelmassa perustellaan useampaan otteeseen puolustusmäärärahojen nousua: "Oloissa jolloin NATO on yhä olemassa... on välttämätöntä parantaa Varsovan sopimusjärjestön toimintaa." Toisessa kohdassa "imperialismin aggressiivisuuden" kasvun sanotaan aiheuttavan välttämättömyyttä "tehostaa valppautta ja varmistaa maan turvallisuus". Yksi NKP:n neljästä ohjelmallisesta päätehtävästä on juuri asevoimien kehittäminen, muita päätehtäviä ovat "kansan hyvinvoinnin nopea kasvu ja ihmisen kaikinpuolinen kehitys sekä synnyinmaan taloudellisen ja (puolustus)mahdin lujittaminen."

Kun läntisissä maissa sanotaan sotilaallisen ja muun teollisuuden yhteyksien olevan yksi asevarustelun syistä, voitaisiin Neuvostoliiton asevarusteluun etsiä selitystä marxilaisesta opista oikeutetuista ja epäoikeudenmukaisista sodista. Koska sota hyväksytään menetelmänä rauhaankin pyrittäessä, on myös asevarustelu pidettävä jatkuvasti korkealla tasolla. Ne sodat ovat oikeutettuja, jotka käydään "sosiaalista ja kansallista sortoa" vastaan. Samoin ne sodat, jotka ovat välttämättömiä "hyökkäyksen torjumiseksi". Oikeutetuiksi sodiksi ei lasketa enää "vallankumouksellisia kansallissotia" kuten edellisen puolueohjelman aikoihin.

Konkreettisena ehdotuksena ohjelmassa mainitaan: "Lieventääkseen sotilasliittojen välistä vastakkainasettelua liitto kannattaa sitä, että niiden välillä solmittaisiin keskinäisen voimankäytön kieltävä ja rauhanomaisten suhteiden ylläpitämiseen velvoittava sopimus, mikä olisi avoin kaikille muille valtioille."

Viimeisen puolueohjelman mukaan Neuvostoliiton "puolustustilan" vahvistaminen edistää "varsinaista rauhanpolitiikkaa". Sen mukaan sotaa käydään "aggressiivisten ja militarististen voimien hillitsemiseksi" ja sen todennäköisin tapahtumapaikka on kehitysmaat. Aseiden ohella voidaan ohjelman mukaan edistää rauhaa myös taloudellisen yhteistyön ja kulttuurivaihdon avulla.

 

Rauha ja edistys

Uutta ohjelmaa luonnehditaan ohjelmaksi "rauhan ja yhteiskunnallisen edistyksen" puolesta. Neuvostoteoriassa edistys ei ole sana muiden sanojen joukossa, se ei ole "mikä tahansa itsenäinen asia tai historiallisen kehityksen päämäärä” (Filosofskii entsiklopeditseskii slovar, 1983), vaan siitä on muodostunut yksityiskohtaisesti perusteltu käsite. Sen merkitys on sitä kapeampi, mitä "edistyksellisemmästä" puhujasta on kyse.

Edistyksellistä on siirtää yhä enemmän tuotantovälineitä yksityisomistuksesta eri sosiaalisille kokonaisuuksille. Myös sosiaalispoliittinen tasa-arvo ja henkinen kehittyneisyys ovat edistyksen tunnusmerkkejä. Mitä paremmin yhteiskunta pystyy hyödyntämään luonnonvaroja, sen parempi tuottavuus on ihmisen tekemälle työlle ja sitä vähemmän hänen on uurastettava.

Edistystä on myös vähenevä ero kaupungin ja kylän välillä, henkisen ja fyysisen työn välillä. Neuvostoliittolaisen käsityksen mukaan läntisissä maissa edistystä jarruttaa ennen kaikkea se huimaava ero, joka vallitsee ihmisten henkisen tason ja heidän käytettävissään olevien aineellisten virikkeiden ja hyödykkeiden välillä. Lyhyesti käsite käsitteillä korvaten: edistys on samaa kuin siirtyminen kapitalismista kommunismiin.