Rauhankonsepteja eri vuosisadoilla



 (täydentyy)                                                                                                                 Päivitetty 14.4.2017



Klassisen perinteen edustaja Niccolo Machiavelli (1469-1527) kehitti mallin, jolla tutkittiin politiikkaa historiasta käsin, miten ihmiset oikeasti käyttäytyvät. Siihen saakka oli tutkittu kuinka ihmisten pitäisi käyttäytyä kristillisen moraalin mukaisesti. Hän piti ihmisiä epätäydellisinä, jopa julmina. Niinpä hän ei kieltänyt kaikkia moraalisia arvoja vaan vallan saaneilla on etuoikeus, etiikan ja moraalin arvot ovat toissijaisia. Machiavelli ei vielä tajunnut niitä valtion päämääriä, joita nykyään pidetään tärkeinä eli taata oikeudenmukaisuus, vapaus, hyvä järjestys jne. Päätarkoitus oli turvata valtion olemassaolo, tämä päämäärä oikeuttaa kaikki keinot. 

Myös kristillisen perusajatuksen mukaan ihmisluonto on paha. Siitä todistaa ja sitä selitetään raamatullisena kertomuksena, jossa ihminen joutuu armon tilasta alkuperäisen synnin tilaan, koska Eeva poimi omenan hyvän ja pahan tiedon puusta ja houkutteli Aatamin syömään sen. Edenin puutarhasta karkotuksen jälkeen ihmisluonto muutettiin lopullisesti, vaikka Jumala antoikin vielä yhden mahdollisuuden hävittää pahan eli suuren tulvan. Tulvasta pelastui vain Nooan perhe. Keskiajan kirkko sai rajattoman vallan julistaessaan ihmisluonnon syntiseksi. Ihmisiä piti ojentaa ja valvoa.

Rauhantutkijat ovat esittäneet erilaisia ratkaisuja siihen, miten valtioiden väliset suhteet saataisiin niin kestävälle pohjalle, että nykyiset ongelmat eivät uhkaisi kenenkään turvallisuutta. Pääasiassa on esitetty kolmea eri ratkaisumallia. Itä-Euroopassa on uskottu keskinäisten sopimusten ja velvoitteiden voimaan. Länsimaissa taloudellisen integraation ja Pohjoismaissa strukturaalisen väkivallan poistamisen suureen merkitykseen. Uskotaan valtioiden välillä vallitsevan turvallisen ilmapiirin, jos kunkin valtion sisällä on mahdollisuus kehittyä omien kykyjensä mukaan.

Kansainvälinen politiikka akateemisena disipliininä keskittyi alkuaikoina sata vuotta sitten analysoimaan sodan syitä ja rauhan ehtoja. Sitten kysyttiin, onko kansainvälinen politiikka oma tieteenalansa vai aladissipliini poliittiselle teorialle, vertailevaa politiikan tutkimusta. E.H.Carr (1892-1982) alkoi ensimmäisenä tutkia kansainvälistä politiikkaa erillisenä historiasta ja laista sekä valtion sisäisestä politiikasta.

Uudessa rauhantutkimuksessa nähdään valtiot osana ongelmaa, ei ongelmien ratkaisuina. 

Maailmanrauhaa ei ole päästy lähemmäksi vapaakaupalla eikä taloudellisella keskinäisellä riippuvuudella. Englanti kehittyi kun sillä oli korkeat tullit, 1. maailmansota alkoi vaikka valtiot olivat toisistaan taloudellisesti riippuvaisia. Ei myöskään demokratia kuten Algerian sota (1954–1962), Vietnamin sota (1945/64– 1973) tai Israelin ja Palestinan välinen konflikti (1948 lähtien) osoittavat. Demokraattisten maiden välillä ei ole ollut sotia, mutta sodat muita valtioita vastaan eivät ole johtuneet turvallisuusproblematiikasta. On ollut kyse vallasta. Mutta siellä missä naisilla ja miehillä on tasa-arvoinen asema ei käydä sotia. Sukupuolten välinen tasa-arvo takaa rauhan. Entisajan valtakunnat (empire) olivat kansojen vankiloita. Ne jotka eivät kuuluneet pääalueeseen, joutuivat kärsimään. Nyt kapitalistisessa maailmassa ei ole valtioita eikä alueellisuutta. Suvereeneja eivät ole valtiot vaan liikkuva pääoma. Sillä on atomipommi eli kyky totaaliseen tuhoamiseen, raha, transnationaalinen monetaarinen rakennelma ja eetteri eli kansainvälinen kommunikaatiojärjestelmä. Valtava tuho- ja alistamispotentiaali. On syntyässä uusi toinen maailma (Itä-Aasiassa ja Kiina), kolmas ja neljäs maailma.

Kansainvälistä politiikkaa on kuvailtu käsitteillä kuten detente, riippuvuus, neo-kolonialismi, monipolarisuuden kehitys, ideologioiden aika (1914-74), nationalismin aika (1800 luku), keskinäinen riippuvuus. Valtioiden välisten transaktioiden lisääntymisen toivottiin johtavan lisääntyvään yhteistyöhön ja tietoon toisten kulttuureista, ei  riippuvuuteen, hyväksikäyttöön, konfliktiin. (Holsti 1981)


1.     Valtio takaa rauhan

Ulkopolitiikka-lehdessä  (toukokuu 1986) julkaistiin tutkimus, jonka mukaan runsaat 300 vuotta, noin 15 sukupolvea, on eri kieltä puhuvien ihmisten välisiä suhteita säädelty järjestelmällä, jota kutsutaan valtioksi. Tällöin eniten käytettyjä sanoja ovat olleet: valtiolliset rajat, armeija, aseet, vihollinen, diplomaatit, kansainvälinen sopimus, isänmaallisuus, voimapolitiikka.

Kansallisvaltiot syntyivät 1648 Westfalenin rauhan aikoihin ja elivät kukoistustaan 1806 Napoleonin sotien aikaan. Ne syntyivät siinä historiallisessa vaiheessa, kun tekniikka vaati kehittyessään sekä keskittämistä että laajemman joukon yhteistoimintaa ja niin suuria investointeja, että niiden puolustamiseen kannatti uhrata keskitettyjä varoja.

Thomas Hobbes (1588-1679) mietti valtaa teoksessaan Leviathan ja tuli siihen tulokseen, että luonnontila on anarkia. Ja siksi ainut laki joka hallitsee ihmistä luonnontilassa on itsesäilytys fyysinen olemassaolo ja tyydyttävä elämä. Se on ihmiselle luonnollista ja hän käyttää mitä tahansa menetelmiä varmistaakseen eloonjäämisen itselleen ja läheisilleen. Mutta mitä paremmin ihminen saavuttaa nämä päämäärät sitä enemmän hänen valtansa kasvaa ja hän joutuu konfliktiin muiden kanssa, joilla on sama päämäärä.  Luonnontilassa ihminen elää jatkuvassa pelon tilassa toisia kohtaan. Siksi ihmisillä täytyy olla yhteinen valtaelin. Hobbesin mukaan valtio voi asettaa rajat valistuneen diktaattorin avulla.

Baruch Spinozan (1632-1677) mukaan valtion tarkoitus on ylläpitää rauhaa. Siksi valtiot ovat toistensa luonnollisia vihollisia. Carl von Clausewitz (1780-1831), sotastrategian ja tekniikan ajattelija, uskoi, että valtio voi saavuttaa poliittisia päämääriään sodan avulla. Max Weber (1864-1920): valtion olemassaolo perustuu väkivaltaan, pakottamiseen. Valtio on legitimoinut väkivallan määrätyllä alueella ja siksi paluu rauhaisaan anarkiaan on mahdoton.


2.      Yhteiskuntasopimus takaa rauhan

John Locke (k. 1704) opetti, että ihminen voi oppia virheistään ja sosialisoitua, taistelu olemassaolosta ei ole tärkeintä, vaan hyvät ihmissuhteet. Ihminen on perustaltaan rauhanomainen, mutta yhteiskunnan taloudellinen rakenne tekee ihmisistä eriarvoisia. Omistuksen ja vallan kasvaessa itsesäilyminen ja kilpailu tulevat voimakkaammiksi kuin sosiaalisuus. Ihmisen ei tarvitsisi alistua valtion valtaan.

Sopimuksiin perustuva kansainvälinen järjestelmä on huono, koska se legitimoi olemassa olevan, sitä on hidas muuttaa ja konsensus tekee sen vaikeaksi. Se ei poista epäilyksiä. Rauhaa uhkaa väärinymmärrys ja tietämättömyys.

 

3.  Valtioiden lopettaminen takaa rauhan

Jean-Jacques Rousseaun (1712-1778) mukaan vain valtio voi aloittaa sodan: ”Sota ei ole ihmisen ja ihmisen välinen suhde, vaan valtion ja valtion välinen suhde, missä yksityiset ovat vain sattumalta vihollisia keskenään, ei vihollisia miehinä tai edes kansalaistovereina vaan sotilaina. Eivät kansakuntansa jäseninä vaan sen puolustajina."

Rousseau kuului klassiseen realistiseen koulukuntaan vaikka hänkin piti ihmisluontoa avaintekijänä. Ihminen on hänestä perusteeltaan hyvä, jonka yhteiskunta tekee pahaksi. Yhteiskuntasopimuksella pyritään kehittämään moraalista doktriinia. Hänen mukaansa Euroopan sivilisaatio on heikentynyt muoto aikaisemmista hyvänlaatuisemmista olemassaolon muodoista. Siksi hän korosti tasa-arvoa ja loi pohjaa sosialistiselle ja kommunistiselle ajattelulle.

Immanuel Kant (k. 1804) näki samoin sotien syyt valtiojärjestelmässä: "Ihminen ei ole luonnostaan rauhanomainen, mutta rauha voidaan pitää yllä maailmankansalaisina, ihmisten valtiossa."

"Nykyiset valtiolliset järjestelmät ovat syntyneet sodankäynnin organisoimiseksi." (Otto Hintze) Valtiolla on väkivaltakoneisto.


4.   Maailmanjärjestys takaa rauhan 

Itsenäisten valtioiden järjestelmä ei riitä pitämään yllä rauhaa. Vaikka yksikään valtio ei suunnittele hyökkäystä, johtaa järjestelmä kuitenkin kilpavarusteluun.

Uudessa maailmanjärjestyksessä ihmiset edustavat itseään, he eivät toimi sotilaina tai diplomaatteina. Ongelmia ei ratkaista aseilla, vaan keskustellen. Ei ole enää olemassa laillisia vihollisia, pelkästään rikollisia. Isänmaa on henkinen isänmaa, ei fyysinen. Kykyä hallita itseään arvostetaan enemmän kuin kykyä hallita materiaa. Ei velvoiteta pakettiratkaisuihin, vaan tehdään asiakohtaista yhteistyötä. Ei tarvita tilaa ja miehiä, vaan aktiivisuutta, tietoa ja rohkeutta.

Tutkimuksissa ymmärrettiin, että vallan tasapaino ei voi pitää yllä rauhaa loputtomiin. Onko ainut ratkaisu kansainväliseen anarkiaan, väkivaltaan ja epäoikeudenmukaisuuteen maailman hallitus, maailman valtio? Se olisi looginen päätös poliittiseen realistiseen teoretisointiin klassisessa merkityksessä (neorealismi pohjautuu mikroekonomiaan?). Mutta maailmanhallitusta ei pidetä mahdollisena, koska se saattaa kehittyä autoritääriseksi ja johtaa epäoikeudenmukaisuuteen poliittisesti määritellyn ihmiskunnan nimissä. Siksi realisteilla on normatiivisia (tiettyjen ehtojen mukaisia) syitä huolestua maailmanhallituksen suuntaisesta kehityksestä. English School on verrannut teoretisoidessaan erilaisia vaihtoehtoja: interventio versus valtion suvereenisuus, kosmopoliittinen versus pluralistinen.

Teoria maailman järjestelmästä, World-System Theory, tutkii erityisesti globaalia varakkuuden ja köyhyyden jakautumista ja etsii mekanismeja, joilla sitä pidetään yllä.


5.    Demokratia takaa rauhan 


6. Demokraattisen mallin tuputtamisen lopettaminen takaa rauhan

"Lähi-idän poliittinen tilanne on itämaista shakkia vaikeimmasta päästä. Länsimaailman varaukseton tuki oppositiovoimille osoittaa, että Eurooppa ja Yhdysvallat eivät vieläkään ole oppineet pelaamaan tätä taitolajia oikein... Arabimaailma on huolissaan siitä, ketkä länsi huudattaa johtajakandidaateiksi muissa autoritaarisesti johdetuissa valtioissa. Ulkoapäin tuotetun länsityylisen demokratian malli ja ulkopuolinen puuttuminen eivät ole toimineet Irakissa eikä Afganistanissa, eivätkä ne toimi myöskään Egyptissä... Diktatuureista ei voi hypätä suoraan demokratiaan pelkällä kansannousulla." (everstiluutnantti Juha Mäkelä hs 5.2.2011)

Kansainvälisessä politiikassa kulttuurille on tullut suuri merkitys, erityisesti kylmän sodan jälkeen. Voivatko normit ja arvot olla koskaan universaaleja, varsinkaan ne, jotka liittyvät demokratiaan ja ihmisoikeuksiin. Jos ihmisoikeudet ovat kulttuurin tuote, ovat ne relatiivisia tuolle kulttuurille. Niitä voi arvostella vain tuon kulttuurin sisällä. Realistisissa teorioissa luonnontila ja ihmisen luonto nähdään negatiivisinä, liberaaliteoriassa positiivisina. Normatiivisessa teoriassa kaikki mikä näyttää luonnolliselta on hyvää ja oikein. (Theories of Inernational Relations, Contending approaches to World Politic, Stephanie Lawson, Polity Prress 2015)

Se miten ihminen näkee maailman, riippuu eniten hänen omasta yhteiskunnallisesta asemastaan. Konstruktivismi osoittaa parhaiten miten se mitä ihmiset pitävät luonnollisena ja siksi oikeana ja hyvänä, on yhteiskunnallisesti konstruoitu versio todellisuudesta joka ei ole olemassa ikuisesti ja joka paikassa.

Postmoderni/poststrukturaalinen tapa alkaa ratkaista ongelmaa eroaa sosiaalisesta konstruktivismista. Siinä ”todellisuus” linkittyy sanaan valta eli se mikä näyttää objektiiviselta tiedolta, totuudelta ja oikeudenmukaiselta on sitä mitä valta ja sen projektit pitävät itseään hyödyttävinä, ja mitkä ajavat valtaapitävien intressejä. Syvästi subjektiivinen etu pyritään esittelemään niin, että se saadaan näyttämään objektiivisena totuutena. Moraali ei ole luonnonlahja samoin kuin etiikka.


7.  Jokainen yksilönä takaa rauhan

Sartre arvostaa yksilön vaikutusta: "Jokainen on vastuussa, sillä jokainen on aina esikuva ympärilleen siinä mitä tekee. Kirjailijan tehtävä on nimittää kissa kissaksi. Niin rauhan päämäärä kuin sen sisältö on yksittäisen ihmisen kehittyminen, hänen mahdollisuuksiensa kasvaminen oman elämänsä muovaamisessa omien mielikuviensa mukaan." 

Milloinkaan aikaisemmin ei ole jouduttu käyttämään yhtä paljon rahaa ihmisen koossa pitämiseen, huoltamiseen, rankaisemiseen ja valvontaan kuin nykyaikana. Kansainvälisen politiikan teoriaa hallitsee henkilökohtaisen ja valtiollisen edun käsitys. Hierarkkisessa järjestelmässä kansalaisrohkea ihminen on lähes mahdottomuus.

 

8.  Biologisen perimän rajoittaminen takaa rauhan

Ihmisen taipumusta aggressioon on pidetty tahdosta riippumattomana geeniperintönä. Näitä biologisesti ehdollistettuja totuuksia ovat olleet myös lauman sisäinen roolijako, jatkuva kilpailu lauman jäsenten kesken, hierarkian muodostuminen laumaan, miehen ja naisen roolien syvällinen biologinen ero. Valtiossa näistä kehittyi kollektiivinen egoismi, yhteinen itsekkyys, vallantavoittelu.

 

9.  Sosialistinen järjestelmä takaa rauhan

Neuvostoliiton  järjestelmää tutkittiin totalitarismina, teollisuusyhteiskuntana (konvergenssi), modernisaationa, kompleksina järjestelmänä, kyberneettisenä järjestelmänä, byrokraattisena järjestelmänä, eturyhmien suosijana.

Valitettavasti Neuvostoliiton teoreettinen päämäärä muuttui 90 vuoden aikana, erityisesti 1960 luvulta 1970 luvulle (Gransow 1980):

    ideologia ei ollut enää messiaanista vaan käytännön sanelemaa

    yhden puolueen ja johtajan asemesta valtaa piti kollektiivinen oligarkki ja eliitin keskinäinen kilpailu

    suoran terrorin tilalle tuli vallan vahvistaminen normatiivisella ja selektiivisiä etuja antavalla järjestelmällä

    lehdistöä ei johdettu enää suoraan ja avoimesti, vaan julkaisuoligarkin voimalla

    armeijaa ei kontroloitu enää suoraan, vaan tekninen kehitys ja effektiivisyys asettivat uusia vaaratilanteita, kehittyi       autonominen sotilaseliitti

   jäykästi johdetun talouselämän haitat tulivat ilmeisiksi 

Marxilainen ja post-marxilainen kriittinen teoria on vahvasti normatiivinen siinä mielessä, että se kehottaa ihmisiä vapautumaan epäoikeudenmukaisista sosiaalisista, yhteiskunnallisista ja taloudellisista suhteista, jotka vahingoittavat ja tuhoavat heidän elämäänsä. Ihmisten tulee myös tietoisesti vapautua hegemonisista ideologioista, jotka usein peittävät ja maskeeraavat todelliset intressinsä ja saavat alistamisen näyttämään ”luonnolliselta”.


10.  Uskonto takaa rauhan

Uskonto ei koskaan tue positiivista rauhaa, koska se ei usko ihmisen olevan hyvä.

 

NYKYINEN JÄRJESTELMÄ TYYDYTTÄÄ VAIN NE TARPEET JOTKA SE ON ITSE LUONUT!
 

Herbert Marcusen mukaan tässä yhteiskunnassa on enemmän rationaalisuutta kuin missään muussa yhteisössä aiemmin, siksi sen alle on helppo kätkeä se epärationaalisuus, mikä piilee kaiken taustalla. Näyttää siltä kuin läntisissä maissa ihmisten perustarpeet olisi tyydytetty. Näiden tarpeiden herättäminen ja tyydyttäminen on organisoitu ihmisten selän takana, nimittäin yhteiskuntaa ohjaavan ja muovaavan tekniikan, teknisen koneiston tarpeiden mukaan. Sen koneiston avulla on pystytty poistamaan lähes täydellisesti ihmisen vapaus ja itsemääräys.

Ihmisestä on tullut yksiulotteinen, kielikin on pinnallisen harmoninen. Ihmisellä on vain vaihtoarvo kapitalistisessa järjestelmässä. Jokaisesta ihmisestä voidaan tehdä tavara, jolta kaikki muut ominaisuudet paitsi vaihtoarvo on pyyhit poistettu. 

Samoin kuin ihminen ja ekojärjestelmä myös kieli muuttuu jatkuvasti. Tämä tarkoittaa, että kielikin vaatii luovuutta. Peter Finke luo perustaa ekologiselle kielitieteelle.

Kai Ekholm: Libricide. Haavoittuneet kirjastot 2004

Kirjastojen tuhoaminen on ollut väline, jonka avulla tapahtumahetkellä alakynnessä olevalta siviiliväestöltä on yritetty riistää sen identiteetti ja historiallinen muisti. Kirjastojen ja muiden kulttuuri-instituutioiden hävittäminen on osa sodankäynnin historiaa. Neuvostoliiton kirjastot menettivät maan omien laskelmien mukaan yli 100 miljoonaa teosta toisen maailmansodan aikana. Hitlerin tarkoituksena oli rakentaa Itävaltaan, kotikaupunkiinsa Linziin, maailman suurin museoiden, gallerioiden ja kirjastojen kokonaisuus, johon olisi koottu taideaarteita kaikista valloitetuista maista. Puna-armeijan on arvioitu siirtäneen Saksasta neuvostoliittoon 11 miljoonaa teosta. 1900-luvun kulttuurivallankumouksissa (Saksa 1930-luku, Kiina 1960-luku) on ollut kyse uuden ihmisen ylhäältä ohjatusta luomisesta, ihmisen, joka olisi vapaa menneisyyden taantumuksellisesta ajattelusta. Le Guinen kirjassa ja Ray Brandburyn tieteisromaanissa Fahrenheit 451 kirjojen järjestelmällinen tuhoaminen auttaa vanhojen tapojen poiskitkemisessä. Väestön kulttuurillisen identiteetin tuhoamisesta onkin tullut yksi 1900-luvulle ominaisen sodankäynnin välineistä. Balkanin sodassa 1990-luvulla pyrittiin koko väestön lannistaminen.

Nykymaailmassa on kyse tietosodankäynnistä. Yhteiskunnat eivät enää ole haavoittuvimpia perinteisten sotilaallisten iskujen suhteen. Modernin teknologisoituneen yhteiskunnan saa tehokkaimmin polvilleen lamaannuttamalla sen toiminnan kannalta elintärkeät tietojärjestelmät. Orjat ovat ainoa ihmisryhmä, jolta lukutaito on joskus lainsäädännöllä evätty.


Ihminen syntyy auttamishaluisena


"Tähän asti psykologit, sosiologit ja erityisesti taloustutkijat ovat selittäneet, että kaiken ihmisen sosiaalisen toiminnan perimmäinen syy on oman edun ajaminen. Max Planck -instituutin tutkija Michael Tomasello on kuitenkin saanut näyttöä siitä, että ihminen syntyy epäitsekkäänä ja auttamishaluisena... Tutkija julkaisi lokakuussa kirjan nimeltä Why We Cooperate... Tomasellon kokeissa 12 - 18 kuukauden ikäiset vauvat kohtasivat aikuisia, joita eivät ennalta tunteneet. Aikuisilla oli kädet täynnä tavaraa, ja he pudottelivat esineitä lattialle. Vauvat ojensivat niitä heille auttavaisesti takaisin... Kun lapset kasvavat, ympäröivä kulttuuri alkaa muovata heidän auttamishaluaan... Yhdysvalloissa on ilmestynyt useita tutkimuksia ja kirjoja altruismista.... Hillard S. Kaplan... näyttää saaneen todistusaineistoa ihmisen pyyteettömästä yhteistyönhalusta, samoin Frans de Waal kirjassaan The Age of Empathy eli Myötätuntoisen eläytymisen aika... ihminen on ohjelmoitu lähestymään toista ihmistä empaattissesti. Ainoat, jotka ovat immuuneja toisen ihmisen tilannetta kohtaan, ovat psykopaatit." (toimittaja Markku Saksa hs 22.12.2009 - ja taas harhaanjohtava otsikko Vauvat syntyvät auttavaisina ja ystävällisinä. Miksi vauvat , ihmiset syntyvät empaattisina!

1800-luvulla sota oli suurta liiketoimintaa, ainakin yhtä tärkeää kuin nykyajan telekommmunikaatio, pankkitoiminta tai ihmis- ja huumekauppa.

Strukturalistisessa teoriassa lähdetään siitä, että sellaiset sosiaaliset olosuhteet joista ihminen itse ei ole edes tietoinen, muovaavat hänen ajatteluaan ja toimintaansa. Tässä teoriassa käytetään lingvistisiä menetelmiä, joiden avulla pystytään selvittämään sosiaalisia olosuhteita.

Globaali kansalaisyhteiskunta gramscilaisen hegemonisen
arkijärjen rakentajana
,

Laura Lindeman: Tampereen yliopisto Pro gradu 2007

”Italialaisen marxistin Antonio Gramscin (1891-1937) hegemoniateorian avulla rakennetaan
hegemonista arkijärkeä. Arkijärjellä Gramsci tarkoitti yhteiskunnan itsestäänselvyyksiä, kyseenalaistamattomuuksia ja luonnollisina pidettyjä asioita. Arkijärjen taustalla ovat kuitenkin aina valtakamppailut, taistelu siitä kuka määrittää luonnollisuuden ja itsestäänselvyyden sisällön. Arkijärjen rakentaminen onkin olennainen hegemoniastrategia, sillä kun asioista tulee arkijärjen mukaisia, ei niitä enää kyseenalaisteta ja niiden valtaan sidottu alkuperä peittyy. Arkijärjen ja vallan suostumuksellisen puolen korostaminen asettaa vallan keskiöön ideologiset ja älylliset kysymykset
Globaali kansalaisyhteiskunta vaikuttaa äkkiä katsottuna neutraalilta ja epäpoliittiselta ja sen
kannattajat usein pyrkivät luomaan siitä politiikasta ja valtakamppailuista irrallista kuvaa. Globaali
kansalaisyhteiskunta esitetään universaalia solidaarisuutta, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa ajavana
vastauksena Yhdysvaltain johtamalle uusliberalistiselle hegemonialle. Globaalin kansalaisyhteiskunnan ajamilla neutraaleilta vaikuttavilla arvoilla on valtakamppailuihin sidottu alkuperä. Epäpoliittisuuden ihannoiminen ja vastakkainasettelujen kieltäminen ennemminkin pönkittävät vallalla olevaa hegemoniaa ja tuottavat sille suostumusta
kuin luovat vastahegemoniaa. Globaali kansalaisyhteiskunta on sitoutunut sellaiseen hegemoniseen arkijärkeen, joka kieltäessään politiikan, ristiriidat ja hegemonian, osallistuu vallalla olevan uusliberalistisen hegemonian ylläpitoon ja vahvistamiseen tuottamalla sille suostumusta. Vastahegemonia on kyllä mahdollista, mutta se vaatii vallalla olevan hegemonian legitimiteetin kyseenalaistusta, oman arkijärjen kriittiseksi tekemistä ja itsensä näkemistä osana hegemoniaa ja valtakamppailuja.” (lyhentäen)

 

 Eible-Eibesfeld kartoittaa ne käyttäytymisen alueet, joilla synnynnäisten taipumusten, eräänlaisen käyttäytymisen kieliopin, otaksutaan ohjaavan tai rajaavan ihmisten käyttäytymistä.  Hän määrittelee ihmisetologian inhimillisen käyttäytymisen biologiaksi. Suosituimpana tutkimusaineistoina ovat olleet alkukantaiset kansat ja lapset, erityisesti sokeina ja kuuroina syntyneet, koska näillä ei ole ollut mahdollisuutta oppia käyttäytymistään ympäristöltä. Kirjassa on julkaistu suuri määrä synnynnäisiä käyttäytymismalleja valaisevia kuvasarjoja. Ihmisetologian tutkimat inhimillisen käyttäytymisen pääalueet koskevat yhteiskunnallista käyttäytymistä, lajinsisäistä vihollisuutta, aggressioita ja sotaa ja kommunikointia. Rauha voidaan turvata vian, jos löydetään verettömiä keionja ratkaista territorioita ja erilaisia resursseja koskevat kiistat. Ihmisillä näyttää olevan yhtenäinen mielikuva luonnollisesta ympäristöstä, ihannemaisemasta. Se muistuttaa lajin alkukotia, Afrikan savannia, jossa on väljyyttä, puita, kukkia ja vettä. (Tatu Vanhanen 1985)

 
Taideteollinen korkeakoulu viettää ensimmäistä promootiota. ”Päiväksi valittiin puolustusvoimien lippujuhla 4. kesäkuuta. Halusimme kertoa, että maata voi puolustaa kulttuurillakin”, rehtori Yrjö Sotamaa sanoo. Sama ajatus johdatti an perinteisen tohtorin miekan viittaan. Miekka sanan säilänä tuntui meille vieraalta ajatukselta, koska meidän alueemme on kuva. (hs 3.6.1993)