Rippikoulu Kittilässä 3-14.6.1964


2.6.Saarijärvellä

Kaikki toverit lähtivät Ruotsiin heti koulun loputtua ja ilmoittautuivat sen takia elokuun rippileirille. Muttta se ei käynyt minulle ja niinpä ajattelin lähteä rippikouluun johonkin muualle. Ja mitäpä jännää siinä olis, kun tai jos viettää samojen ihmisten kanssa kesäisin talvensa.

Huomasimme kuitenkin vähän liian myöjään sen lähdön ja kun äiti soitti Suomen kirkon sisälähetys-seuraan Helsinkiin, ilmoitettiin sieltä, että kaikki kesäkuun leirit on jo täynnä, mutta Kittilässä ja Sallassa on leiri järjestetty yhdessä seurakunnan kanssa ja niihin voisi tai saisi sen vuoksi ottaa hiukan yli. Nyt tuli kovat laskemiset meille sitten että kumpaan läksisi vai pitäisikö jäädä Saarijärvelle. Lopulta päätin lähteä Kittilään ja niin oli asia selvä.

Tiistai aamuna klo 9 saattoi äiti minut linja-autoasemalle. Vaaleeseen matkalaukkuun oli ahdettu tavarat ja loppuja oli käsilaukussa. Matka-asuna oli pitkät housut ja äitin Norjasta tuoma käsintehty lappalaismallinen takki. Autossa muistin, että sateenvarjo oli jäänyt kotiin, samoin valotusmittari ym. ja äiti lähti niitä hakemaan. Siinä häntä odotellessa tuli yks ukko tarjoon mulle tupakan ja juttelin sen kanssa. Silloin ajattelin, että minkähänlainen reissu tästä vielä tulee, kun näin alkaa! Äiti kerkesi varjon kanssa ja niin alkoi matkani.
Autossa oli kaksi jätkää ja ne istu välillä mun edessä ja välillä takana ja viereisellä penkillä.Viereen ne ei voinu tulla, sillä siinä oli mun matkalaukku, maassa kylläkin, mutta jalathain ei olis mahtunut mihkään. Yks ukkokin meinas tulla siihen viereen mutta nous sitten pois, kun huomas ettei jaloille ollutkaan tilaa. Kyllä ne pojat sillon nauro.

Äänekoskella oli tunti aikaa ja ostin itelleni sukat. Sieltä lähtikin sitten oikeen upea pikalinja Ouluun asti. Yks vanhahko ukko sano mulle jo siinä pysäkillä, kun kuuli munkin olevan menossa Ouluun, että tuu sitten mun viereen istumaan. Eikä siinä sitten muu auttanu, sillä se oli semmosta käskevää laatua ja onhan se aina mukavampi jutella jonkun kanssa kun yksikseen kököttää.
Se ukko oli Äänekosken Alko-liikkeen pääjohtaja ja hurjan hieno mies. Se oli menossa tuttaviensa luo neuvottelemaan seuraavan kesän Havaijin matkasta. Semmonen rikas ukko kun oli se osti mulle jäätelöt ja limsat ja Pihtiputaalla tarjos aamiaisen. Söin muuten munakkaan ja lihapullia. Sitten me pelattiin pajatsoa ja mä voitin 2.60 ja se hävis kaikki, vaikka oli kyllä kuulemma voittanut usein siitä tuhansia. Me tietenkin juteltiin koko ajan oikeen ahkerasti ja se sano ettei olis ikinä päästäny mua niin kauas, jos olisin ollut hänen lapsensa. Hän sanoi palaavansa jo maanantaina ja melkein pakotti mut tulemaan sillon Ouluun. Hän olis halunnu tarjota oikeen kunnon ryypyt. Autossa me tehtiin sekotuksia vain limsasta ja kun joskus ryypättiin samasta pullosta, sanoi hän että melkein kuin antaisi pusun mulle. Silloin rupesin jo vähän ajattelemaan, että millaseenhan seuraan olin joutunut ja kun se sitten loppumatkasta rupes koittaan ”kuinka paksu mun puseroni on” ja kun vielä ne loppuhyväilyt, jotka kylläkin meni myttyyn, lasketaan yhteen niin on selvä ettei miehiin ole luottamista. Saa nähä laittaako se mulle ylioppilaskukat niin kun lupas! Se muuten harkitsi ihan vakavasti läheä mun kanssa Rovaniemelle ja yritti pyytää mua mukaansa.

Oulussa oli kans muutama tunti aikaa ja kiertelin vaan paikkoja ja olin hermostunut. Junamatka Rovaniemelle meni kanssa mukavasti. Mun viereisellä penkillä istu kaks miestä ja ne kyllä pani vähän halvalla mun virkkuutani. (Se viinakuappiaskin sano ihan säälivänä mua, kun vaan virkkaan, vaikka voisin istua ja levätäkin vain). Junassakin oli melko täyttä vaikka oli jo myöhä.

3.6. Rovaniemellä
Rovaniemellä olin vähän ennen 11 yöllä ja oli vielä melko valosaa. En ollu antan äitin tilata huonetta, sillä ajattelimme, että kyllä niitä aina saa. Nyt aloin siis raahata raskasta matkalaukkua hotelleja kohti. Mutta joka paikassa oli jo täyttä ja aloin jo väsyä, sillä olinhan matkustanut koko päivän. Jugoslavian presidentti Tito on parhaillaan Suomessa vierailulla ja hänen piti saapua pian Rovaniemelle ja kai vähän senkin takia kaikki paikat oli täysiä.
Yhden hotellin pihassa oli joku ukko korjaamassa autonsa rekisterikilpeä ja kun mä siinä pihassa seisoin, sanoi se: Mitä tyttö miettii niin onnettoman näkösenä?
- No kun ei pääse nukkumaan, kaikki hotellit on täysiä.
- Olettekos te koittaneet jo joka paikassa?
- En mä vielä ihan kaikissa, mutta kun tää laukkukin on niin raskas, etten mä enää jaksa.
- Tuolla on syrjämpänä yksi matkustajakoti ja siellä on varmaankin tilaa. Hypätkää kärryyn niin minä vien.
- Voi kiitos!
Ja niin sitä huristeltiin, mutta jokaisen ovella luki: Huoneet varattu. Älkää soittako.
- No mitäs te meinaatte nyt tehdä?
Ei kai tässä auta muu kuin kävellä koko yö. Ei tarkene puunkaan juurella nukkua.
- Mulla olis kyllä huvila tuossa 5 km päässä ja siellä on lämmitetty tänään ja siellä vois kyllä hyvin nukkua.

Ja kun ei näyttänyt muutakaan vaihtoehtoa olevan, suostuin. Kyllä tietenkin vähän nolotti vaivata vierasta ihmistä ja vielä keskellä yötä, mutta se sano, ettei tässä nyt oo muutakaan tekemistä. Se mökki ei nyt ollu suuren suuri, mutta kun astuin sisälle meinasin pyörtyä. Ilmeinen poikamiesboksi ja kun katsoin miestä tarkemmin rupes mua pelottamaan. Mies pyys mua monta kertaa ottamaan takkia pois ja asettumaan taloks, mutta enhän mä voinu kun ei ollut muuta kuin dralon pusero sen takin alla. Ite se ukko kyllä otti takin päältään, istuutui ja pani tupakaks. Mä olin kauheen kiusaantunut ja rupesin ottamaan makuupussia ja huomasin samalla, että radio onkin laukussa ja tottakai laitoin sen soimaan. Me juteltiin siinä jotain ja se kerto kuinka oli kultaa huuhtonu ja muuta sellasta. Mitäpäs siinä, kätevä ukko, ajattelin mä.
Mutta sitten se nous ylös ja rupes muakin vetämään siitä tuolista, minä tietenkin pidin pontevasti takapuoleni tuolissa.
- Eikö pikkunen tykkää, jos me vähän halittas?
Kello tikitti puolta yötä, ulkona kesäinen hämäryys, radiossa hiljaista viihdemusiikkia, yksinäinen talo joen rannalla eikä ainuttakaan tuttua satojen kilometrien säteellä. Mua pelotti. Takin se oli kohteliaana miehenä ottanu multa jo aikoja sitten ja laittanu henkariin. Ja ties ja näki ja selkis, mitä se nyt halus.
- Ei viitti nyt. Kaikki on ollu niin kätevää tähän asti, ei viititä panna kaikkea nyt pilalle. Ja mä oon tosiaan vielä pieni.
Jätkä käänty ympäri, lähti hissukseen asteleen, toivotti hyvää yötä ja lupas tulla aamulla kymmenen maissa hakeen mua. Voi mikä helpotus, kun näin auton häviävän metsän taa!

Yö meni hyvin. Vähän kylmä kyllä oli, mutta mitäpä pienestä. Olinkin illalla sanonu ukolle, että ei mua ainakaan sillä hetkellä palellu ja mitä se vastas: ”Niin kun pikkusta jännittää.”
Möksä oli hirveen siisti ja kun sitä ihmettelin, selitti hän, että kyllä hänellä siivooja on. Se mies oli muuten autokauppias, oma liike ja nähtävästi joskus ollu naimisissa, sillä tehdessäni perusteellista tutkimusta talossa, löysin kasan kortteja. Oli myös valtavat kasat Nyrkki ja Jallu lehtiä. Kun aamulla Rovaniemellä kysyin maksua, sano mies ettei hän ennenkään yövierailta oo maksua ottanu. Pieni käden puristus ja kaikki oli selvää.

Auto Kittilään lähti vasta yhdeltä ja niin oli aikaa kierrellä kaupunkia. Söin mierimiehen pihvin yhessä baarissa ja otin pöydältä yhen tuhkakupin. En kyllä ymmärrä miksi. Ostin Rovaniemen torilta puol kg viinirypäleitä, söin niitä ja nauroin. Ihmiset katto ihan taakseen, kun niin hymähtelin vähän väliä, mutta en voinu muuta kun muistelin viime yötä. Mitähän kotona sanottas jos tietäisivät!
Oli ihana ilma ja aurinko paisto pilvettömältä taivaalta. Tie kulki Ounasjoen vartta ja kaikki näytti niin kauniilta. Auto oli melkein tyhjä.

Sirkassa
Koko pitkä matka on takana. Meitä oli 5 tyttöä kun hyppäsin Sirkan kohdalla. Ne oli Kittilästä ja ne sano, että Atrinmajan leirikeskukseen on vielä pari km. Sen tähden tilasimme yhdessä taksin. Meitä oli kehotettu tulemaan jo iltapäivällä, vaikka leiri alkoi vasta klo 7 ja siellä oli jo muutamia ihmisiä. Kaikki vaan seisoivat pitkin seiniä tai istuivat rappusilla. Oli kaksi majaa, aivan samanlaista ja melko isoja. Ne oli rakennettu hirsistä ja ne oli kaksikerroksisia. Niiden kittiläläisten kanssa me tutkittiin meille kuuluvaa majaa, toinen oli joittenkin erämiesten. Ja löydettiin sieltä ullakolta mukava sopi ja kannettiin heti tavarat sinne. Me ajateltiin kyllä heti että ei varmaan siellä saa olla, elimme toivossa. Kun sänkyjä sitten ruvettiin jakamaan, joutu tai pääs ryhmien johtajat sinne ullakolle ja meidän piti noloina tuoda kimpsumme sieltä pois. Olimme tietenkin jo leuhkineet muille hienosta paikastamme.
Jokaisen piti 7 maissa käydä sanomassa nimensä ja muuta sellasta ja sitten jaettiin ryhmät. Ne johtajat snao, että ryhmät tehdään suurin piirtein siinä ilmoittautumisjärjestyksessä. Meitä rupes keljuttamaan kauheesti, sillä olin ilmottautunu paljon niiiden kittiläläisten jälkeen, mutta ihmeeksemme pääsimmekin sitten samaan ryhmään ja vielä se viideskin tyttö sieltä linja-autosta. Mitenkähän ne niin ties vaihtaa!! Sittten tuli vielä muita vähän pöljän näköisiä ihmisiä.

4.6.
No niin, leirillä on nyt sitten kaikkiaan 74 leiriläistä. Tyttöjä 14 enemmän. Johtajia on kaikkiaan oikeestaan 9. kittilän kerkkiherra rautio oli leirin nimellinen johtaja, vaikka opettaja Lemmetyinen oli sitä käytännössä. Hän on Tampereelta ja oli ottanut koko perheensä mukaan. Meidän oli ensimmäinen leiri jota Kittilässä on koskaan pidetty, siis historiaa! Se Elias Lemmetyinen on kyll suloinen ukko. Poikien ryhmiä oli 3 ja kaks niistä ryhmän johtajista oli kans etelästä ja yksoli Lemmetyisen poika. Tyttöryhmiä oli 4 ja niistä kaks johtajaa Kittilästä, mm meiän ryhmässä. Muut oli Helsinistä ja opiskeli teologiaa. Lemmetyisen rouva ja ja elokuussa rippikouluun menevä tytär olivat keittiössä hommissa. Sen 6v Pentti poika oli pirtee ja hurjan viisas ja se kampas yhen illan mun tukkaa ja muutenkin mä leikin sen kanssa aika paljon. Timo pääs nyt rippikouluun ja kiusas pikkuveljeään aina. Leirin keittäjänä oli yhen leiriläisen äiti ja hyvää ruokaa se teki jakyllä siel syötiinkin. 2 kertaa oli hernekeittoa , oli myös liha ja kalakeittoa, puuroa ja kastiketta ja mukana sössötksiä, teetä ja näkkileipää, leipää ja maitoa aamulla, pivällä ja illalla.

Ensimmäisenä iltana jokainen leirinjohtajista kerto miten hän oli tullut uskoon. Useat heistä olivat olleet hiljaisia jo pienestä pitäen ja uskoon tuleminen oli aivan luonnollinen asia. Jotkut taas olivat viettäneet raisua elämää ja jonkun vakavan sairauden tai muun sellaisen takia heränneet ajattelemaan uskon asioita ja ovat tuntenet, kuinka Jumala heti kutsuu ja niin ovat ripittäytyneet, alkaneet tutkia raamattua ja hakea muihin uskovaisten seuraa. Mene tiedä, kunka paljon niistä oli totta. Mutta hassulta se ainakin tuntui, kun ne sano, että sitten tulin uskoon. En ymmärrä sellasta.
7.30 herätyskello
8.00 aamupuuro
8.15 liturgia
9.00 raamatun lukua
9.15 raamattua ryhmätyönä
10.00 raamattu ryhmätyönä
10.45 virsiharjoitus
11.15 aamiainen
12.00 työryhmä
12.30 kristinuskolle
13.15 samainen
14.00 seurakuntaoppi
14.35 päivätee
lukuaikaa
15.30 kristinoppi ryhmätyönä
16.05 yhteenvedot
17.00 päivällinen
18.00 kuulustelu, ryhmätyönä1
9.00 iltateelle
20.00 iltapalaveri
22.15 hiljaisuus
Jo toisena iltana teimme retken Kätkälle. Leirin läheällä sijaitsi just kaks suurehkoo vuorta. Suurempi on nimeltään Levi ja sijaitsee vähän kauempana Kätkää. Matkaseura oli vapaa ja marssin aika pitkän matkan yksin. Juttelin tietenkin aina välillä sanan sinne toisen tänne, mutta sitten aina kiihdytin kulkuani. Ihmettelin muuten koko ajan, sillä jo alussa tuli villiksi ja leirin ilo- ja naurupommiksi osoittautunu jätkä, pysytteli tuntumassa. Vaikka kaikkihan ne oli tietysti uteliaita, sillä olin tullut kaikista kauimpaa ja tämän vuoksi sainkin erikoisaseman heti alusta lähtien.
Kätkällä ihailimme maisemia ja katselimme Pallasta. Lopuksi oli iltapalaveri, jossa isot puhuivat ja meille opetettiin käteviä lauluja, mm:
Me syömme leipää elämän
ja juomme lähteestä autuuden
ja kun siitä juo, niin snaotaan
ei janoa hän milloinkaan.
Eikö milloinkaan?
Ei milloinkaan?
Eiko milloinkaan
ei milloinkaan.
Ja kun siitä juo niin sanotaan
ei janoa hän milloinkaan.
Paluumatkan mä tulin yhen likan kanssa, joka asuu jossain erämaassa. 5 km lähimpään naapuriin ja koulua käydessään hän joutui asumaan koululla. Vaikka se asukin melko pohjosessa, kerto se, ettei ole kun kerran nähny oikeita lappalaisia. Loppu matkalla ripsotteli vähän, mutta muuten oli ihana ilma. Ensimmäisenä päivänä sitten just meiän ryhmälle tiskivuoro ja mä tiskasin molemmilla kerroilla.
5.6. ”Metsämökissä”
Kovat luvut ovat käynnissä täällä leirillä. Meille pidetään viimesinä päivinä koe ja siellä on kuulemma paras osata. Tunnit ovat surkeat, varsikn meillä likoilla sillä tilaa on aivan liian vähän. Pojat istuu ”ruokailun huoneessa”, mutta me vaan isoimman huoneen sängyillä. Minäkin otin ihan mukavasti paikan ja siellä en nähnyt edes lukea kunnolla. Mutta hyvät puolensahan silläkin, opettajatkaan eivät näe minua. Joka tunnin alussa veisaamme virren ja siitä on aina kova riita.
Meidän ikäluokkamme on ensimmäinen, jolla on määrätynlainen kirja rippikoulua varten. Siinä on joka sivulle omistettu eri kysymys ja asia ja niitä sitten täytettiin, sillä siinä on vain kysymyksiä ja tilaa vastauksille. Vastausta varten on viite tiettyyn raamatun kohtaan ja sitä etsitään. Aika kiva keksintö. Mä kyllä värittelen siinä olevia kuvia vaan kaiket tunnit, sillä satuin ottamaan värit mukaan ja värittäminenhän on mun mieli hommaa.
Illalla oli diakoniailta. Siinä kerto isot Suomen kirkon sisällä jonkun suuren diakonin työstä. Pääasiassa. Vallialan keskuslaitoksesta vajaamielisille tai paremmin -kykyisille. Siellä on esim. yks pitkä tyttö, joka ei opi koskaan kävelemään ja hän muistaa kaikkien ihmisten nimet, jotka hänelle on joskus esitelty ja osaa kaikkien Suomen pappien nimet ja lapsien ja vaimojenkin nimet ulkoo.
Nyt on vierähtänyt neljättä kuukautta tästä rippikoulusta ja kaikki tapahtumat ovat onnellisesti vaipuneet unhojen laaksoon
Nyt siis vaan muutamia tärkeimpiä seikkoja, mitä mieleen tulee. Vapaa-aikoja leirillä oli hirmu vähän, niin kun kai ohjelmastakin käy selville. Ensimmäisenä päivänä sinne laitettiin verkkopallo peli ja pienilläkin väliajoilla siellä on pelaajia. Määhän oon melkoisen kehno ja niinpä jos sinne menen seisoskelen vaan. En oo kyllä huonoimpiakaan, mutta kun sitä voimaa on niin vähän. Loppupäivinä oli ottelu tytöt-pojat, jonka pojat voitti 3-0. Sitten kerättiin heistä parhaat ja ne pelas johtajia vasaan ja voittivat 3-1. Meiän ryhmästä oli jopa 3 siinä joukkueessa. Se oli kyllä keljua ja hassua, kun muut vaan nojaili seiniin tai rappusiin ja kattovat kun muut pelas. Aikamoisia tollukoita muutenkin osa niistä lappalaisista

7.6.
On sunnuntai ja määrä lähteä kirkkoon. Ennen sitä oli vielä kristin oppitunti, sillä pohjosessa alkaa kirkko vasta klo 11. Kaks linja-autoo tuli meitä hakeen ja mä pääsin siihen suurempaan (muistan!) Istuin sen ilopillerin ja hassun pojan vieressä matkalla, yli puoli tuntia. Ja se puhu ihan hassuja, niin kuin tapoihin kuuluu. Vieressä taas yks punatukkainen muoniolainen tyttö, joka laulo iskelmiä. Matka meni oikeen rattosasti. Kirkossa oli harjoitus ja me jouduttiin ihan ensimmäisinä marsimaan sisään ja jouduttiin valtavan kuuman kamiinan viereen. Muuten kirkossa ei ollu paljoakaan ihmisiä. Kiireellä jatkoimme arkipäivän lukujärjestystä, saimme vain vähän parempaa jälkiruokaa. Muutamat ihmiset sai lähtee käymään kotonaan. Se oli muuten ihan järkyttävää, kuinka niillä oli koti-ikävä. Meiänkin ryhmässä kaikki vaan puhu, mitä ne tekis, jos nyt olisivat kotona ja pääsisivät sinne. Mullekin ihan tarttu se koti-ikävä.

10.6.
Leirillä oli tupakanpoltto erottamisen uhalla kielletty ja niinpä niitten lukuisien tupakoitsijoiden piti käydä metsässä. Yksi lihava tumma lappaisen näköinen pimu joukkoineen oli kaikista kovin tässä suhteessa. Samoin meiän kämppäläiset olivat mahdottomia, sormetkin oli jo ihan keltasia jne. Meillä oli muuten kaks sisarusta, joiden äiti oli kuollu ja isä juoppo ja ne sen mukaisia. Mutta sisimmästään olivat varmaan kunnollisia ja kivoja. Lakritsoja ne jako hirmu anteliaasti. Meiän kämpässä oli muutenkin melko mukavia persoonallisuuksia. Mehän emme olleet mahtuneet sinne itsevalitsemaamme majaan ja niin saimme noin 300 m päässä olevan hirsikämpän asuttavammaksameksi. Lemmetyinen asu toisessa päässä. Meillä oli muuten kolme huonetta ja 11 tyttöä. Päivällä piti käydä aina lämmittelemässä sillä pari kertaa sato oikein lunta, vaikka olihan kaunistakin.

Nälkä meillä tieteinkin oli aina hirvee, niin kuin nyt tavallisestikin leirillä. Pihistimme tietenkin ruokapäydässä usein leipää, mutta eräänä iltana mitkään eivät riittäneet. Lähetimme kovan kinastelun jälkeen kaks likkaa hakeen jotain syötävä ja kohta ne tuli kahen valtavan kattilan kanssa. Toisessa oli puuroa, toisessa hernekeittoa eli illallisen jätteet. Lusikoita arviolta 2 jokaiselle. Jokainen siitä vähän maistoimme, mutta enimmäkseen nauroimme. NAUROIMME. Toiset makas ihan lattialla ja ulvo melkein suoraa huutoo, toiset taas sängyistä kiinni pidellen. Mutta kuka nyt kylmiä ruoanjätteitä voi syödä. Kaks seuraavaa likkaa sai lähtee hakemaan leipiä ja saivat kuin saivatkin. Me toiset tietenkin jännittyneinä odotimme ikkunassa ja ihmettelimme miten ne kehtaa lähtee. Johtajatki meille seuraavana päivänä naureskeli ja koko leiri ties meiän nälän vaiheet. Sen jälkeen pääs meiän jono aina aamulla ensimmäisenä syömään.

Jo toisena iltana tultiin se radio hakeen meiltä pois. Se oli tietenkin aina auki, sillä kaikki olimme vähän sen tyylin ihmisiä. Yksi uskovainenkin oli kyllä seurssamme, Inkeri. Just oli kaameesti jätkiä meiän kämpässä ”nimikirjoituksia keräämässä”. Lemmityinen tuli ja kohteliaasti pyysi saada radion. Jälkeen päin se tuli selittämän, ettei hänen mielestään siinä radiossa sinänsä pahaa ole, mutta kaikki ihmiset rupee oleen meiän kämpässä ja se ei taas käy. Saisin käydä hakemassa sen leirin päätyttä. Olimme tietenkin kiukussa, mutta tavallaan ymmärsimme asian, vaikka usein mietimme, miten ihana olis kuunnella radioo.

Yhtenä iltana me taas ihan piruuttamme ruvettiin kysymään meille iltalaulua laulamaan tulleilta isosiltasiskoilta, että mistä sen tietää, jos Jeesus kutsuu. Asia oli meille kyllä jo moneen kertaan selvitetty, mutta silti emme olleet oikein selvillä. Sen tytön, joka sitä oli kysyny luo meni heti toinen siskoista ja kyseli kaiken näköstä. Lopuks pani kädet ristiin sen päälle, rukoili ja antoi ääneen eräänlaisen synninpäästön. Tytto oli koko ajan mahallaan pää tyynyssä ja mekin luulimme että hän itki. Kun isot sitten oli lähteny, purskahti koko ryhmä. Jokainen oli kovalla työllä jotenkin saanut pidäteltyä nauruaan, mutta nyt pääs valloilleen. Se tyttökin, Raili, oli vain pidätellyt nauruaan siellä tyynyn alla ja nyt oli hirveen huolissaan, miten hänelle käy, kun nyt tietenkin kaikki luulee hänen tulleen uskoon. Olimme kyllä yrittäneet selittään niille isoille, että meitä vaan muuten kiinnosti. Arvasimme kyllä heti, että kohta tulee Lemmetyinen ja niin tuli. Mutta se kai huomas, että turhaan tullut oli, eikä puhunu mitään koko asiasta. Jotain vaan mainitsi, kierteli vähän ja lähti pois.
Tässä on nyt muutamia näitä meiän möläyksiä ja olimme kyllä tosiaan vähän hassuja. Isoja veljiä koitimme saada meille laulamaan iltavirttä, mutta eihän ne kuulemma osannu.

Keksiviikkona pääsimme Eevan kotiin. Eevan rippipuku ei ollut vielä valmis ja hänen piti mennä sitä sovittamaan. Me olimme hyviä kavereita ja niin virrenveisuutunnin jälkeen lähdimme kanttorin autossa Kittilään. Kittilä ei ole mikään suuri paikka. Kävimme siellä kampaajalla ja sitten tunnin verran juttelimme Eevan tyttökaverin kanssa kioskissa, niin että olin aivan jäässä. Eevalla on 2 suloista pikkuveljeä ja ne kurkki aina ovista, kun sitten saavuimme kotia. Illalla luimme koetta varten ja kyselimme toisiltamme. Aamulla pääsimme saman kanttorin kyydissä takasi.

Yhtenä päivänä se ensimäinen tuttavuuteni, pitkälettinen Elina kysyi, oliko mulla lainata terveyssiteitä. Tottakai mulla oli, mutta lähdimme kuintenkin ostaan niitä Sirkasta. Elinan kanssa olimme suurin piirtein samalla aaltopituudella ja keskustelimme joskus hyvin vakavia.

Erään toisen kerran lähdin yksin Sirkkaan ostamaan keksejä. Leirin pojat oli siellä tupakalla (2km) melkein joka vapaa-aika. Yhellä ainoalla jätkällä koko leirillä oli mopo ja kyllä muut olivatkin kateellisia! Se jätkä ajo mun ohi, mutta vähän ajan kuluttua tuli vastaan, pysähty ja lupas tarjota kyytiä. Tottakai menin! Sitten se kuljetti mua kaikissa kaupoissa ja toi siis takaisinkin mopollaan. Muut likat oli kateellisia, kun se oli valinnu just mut. Ja kyllä täytyy sanoa, että täällä ensi kerran sain suurempaa huomiota poikien puolelta. Useinkin meni iltatilaisuudet ihan lekkeriks, kun satuin johonkin pimeeseen nurkkaan. Siellä me tehtiin kaikkea muuta, mutta ei ainakaan kuunneltu. Jotain hyötyä siis ahtaudestakin. Kerrankin joduin sen hulivelin kanssa samalle tuolille ja sillä puutu takapuoli varmaan perusteellisesti, kun se yritti istua mahdollisimman pienenä.

Viimeisinä iltoina meille järjestettiin Kysymys ja vataus -ilta. Kyllä ne oli laittanut ihan hassuja kysymyksiä, esim. Miksi Seija on kaunis? Kuinka vanha Antti on? Olihan tietenkin muutama vakavakin joukossa.

12.6.
Pian on rippikokulu käyty. Eilen oli tentti ja siinä oli 10 kysymystä. Sain 9. yleensä oli 20 kiitettävää, niistä 6 täyttä kymppiä ja sitten 14 sai reput. Ne on ollut tän päivää Lemmetyisen alaisena ja ovat jo saaneet läpi. Paljon kellään ei ollu rippipukua mukana ja ne on joutunut yksitellen niitä aina hakeen. Lienee koti-ikävä suurin asia.

Konfirmaatioaamu oli sitten asia erikseen. Kaikilla upeet puvut päällä ja yksi huone oli muutettu kampaamoksi. Kaikille laitettiin nutturia ja työnnettiin lakkaa. Mulla oli tukka hirvee, sillä se oli niin lyhyt. Alushamekin olin jäääny kotia ja äitin valkosen teryleenipuvun alta näky kaikki ihan selvään. Eikä mulla ollu mitään takkiakaan. Kaikki koitti mua vuorollaan vähän lohduttaa.
Sitten ilmestyi vaalea Consul pihaan. Äiti, Susi ja Mimmi-täti olivat saapuneet. Äiti ja Lemmetyinen juttelivat kauan ja Lemmetyinen pyys meitä johonkin kristillisille päiville. Eeva tuli meiän autossa kirkkoon.

Oli se muuten aika haikeeta se loppu. Kaikki keräili nimikirjoituksa ja pyysivät muakin kirjottamaan ja lähettämään valokuvia. Eräs Jukka, joka oli ottanut paljon kuvia kamerallani lupasi ottaa niitä myös kirkossa. Elinan isä saarnasi kirkossa ja pitkän puheen pitikin. Sitten me kokoonnuttiin kaikki alttarin ympärille ja meiltä kyseltiin muutamia helppoja asioita. Minäkin vastasin kerran. Sitten yksi rivi kerrallaan polvistui alttarrille ja he saivat ehtoollisen. Elina itki mun vieressä koko ajna ja niin kai minäkin vähän. Vaikka en tiedä oliko siinä nauru vai itku lähempänä. Leipä tarttu suoraan kitalakeen ja sitten pappi kaato ison kulauksen viiniä.

Kun pääsimme penkkiin, emme Eevan kanssa enää kestäneet vaan purskahdimme nauruun. Pojat olivat aikaisemmin luvanneeet ottaa oikein ison kulauksen ja kun sitä ruvettiin heille antaman, oli se Huliveli esim. just niin valtavan jännän näkönen ettei voinu muuta kuin nauraa. Penkki vaan täris ja vanhemmat ihmiset loi paheksuvia katseita. Mulla ei ollu nenäliinaakaan ja tuli tietenkin kauhee niiskutuksen ääni, vaikka Inkeri kyllä lanasikin sitä. Olimme marssineet hienossa jonossa krikkoon, mutta kun sitten piti marssia samalla lailla pappilaan takasi, rupesikin satamaan. Kaikki juoksi mikä minnekin. Vaivoin sain kamerani ja kukkien kanssa juostua autoomme. Kävimme pappilassa ja sieltä menimme rippikkoulukahville Eevan luo Tohmoille. Ne pyys mua sinne hiihtolomalla ja lupasivat tulla käymään meillä.

Lähdimme samana päivänä ajamaan kohti Kuusamoa. Auto meni välillä rikki, mutta vietimme kuitenkin seuraavan yön Rukatunturin hienossa hotellissa. Mulla oli vielä rippipuku päällä ja hiukan lakastuneet kukat riippuvat komerossa vieläkin. Mutta ei se ehtoolinen mielestäni niin ihmeellistä tunnetta tuonu.

Seuraava yön olimme Eestilässä. Siellä oli kaksi komeeta poikaa ja soittelin niitten kanssa levyjä viakka kuinka myöhään. Kyllähän sellaset komeet jätkät on aina vähän itserakkaita, mutta ne oli mulle sentäs niin ystävällisiä! Se vanhempi, joka on tumma, pitkä ja törkeen komee on varattu kuulemma mulle SULHASEKSI. Saa nähä miten käy. Hänen ansiostaan mulle ainakin on tämän vuoden tullu saksalainen lehti Bravo.

Kotona leivoin itse itelleni valtavan suuren vaaleanpunaisen rippikakun. Kummatkin Saarijärven papit olivat rippijuhlissani ja Hovikoski puhui niin, että äiti ja mummi taisivat kumpikin itkeä. Veisasimme useita virsä ja joimme kavia. Kaikki kyseli, millasta siellä oli ollut yms. Hovikoski taitaa pitää mua tosi uskovaisena, onhan sen loppukokeen arvosana lähetetty kuulemma sille ja sehän oli peräti kiitettävä!

Huikean ihmeelliseltä se tuntuu, kun nyt saa mennä jo ehtoolliselle ja on pois sieltä aivan lasten kengistä. Ei se rippikoulu muuten niin minuun vaikuttanut. Aloin kyllä heti lukea raamattua ja olen lukenu sen melkein läpi, iltalukemisena.

Rippijuhlani kestivät aika myöhäään, sillä vieraat ja ennen kaikea Ahonen ja äiti innostuivat väittelemään naispapeudesta.

Sillä leirillä ne johtajat olivat pitäneet mua uskovaisena. Miksi? Heistä tutntui niin kuin minä olisin ajatellut näitä asioita aika paljon (vastauksistani päätellen) ja olin kai muuten sen tyyppinen. Miksipä ei! Käynhän melkein joka sunnuntai kirkossakin ja menen ehtoollisellekin vielä piakkoin. 21.5.1965