Sairauksiin on periaatteessa kolme syytä: geneettinen, psykosomaattinen ja ympäristö.

Varsin yleisesti tiedetään, että alkoholismi, onnettomuudet ja itsemurhat johtuvat siitä, että yhteiskunta toimii huonosti. Harvoin tullaan ajatelleeksi, että yleistyvät lasten vakavat terveysongelmat osoittavat samalla tavalla yhteiskunnan sairastumista. Vielä harvemmin osataan yhdistää ihmisen sairastuminen rikollisuuteen, terrorismiin, saastumiseen, atomivoimaan, inflaatioon ja energian käytön ongelmiin.

Selvimpiä sivilisaatiosairauksia ovat krooniset ja degeneroituvat sairaudet. Niitä ovat syöpä, verenkierto- ja sydäntaudit sekä sokeritauti. Näitä sairauksia hoidetaan parhaiten muuttamalla niitä aiheuttava ympäristöä: työn rasittavuus, ympäristömyrkyt, ravinto ja elintavat. Nyky-yhteiskunnassa näitä sairauksia kuitenkin hoidetaan kemiallisilla valmisteilla. Hoito keskitetään seurausten, ei syiden muuttamiseen. Lääkkeiden valmistuksessa ollaan huomattavasti pitemmällä kuin kyvyssä poistaa sosiaalisia epäkohtia.

Ihmiskunnan historian aikana parantaminen on tarkoittanut sekä ihmisen että ympäristön hoitoa, sairaus on nähty häiriönä koko ihmisessä. Parantajat ennen kemian ja teknisen teollisuuden ylivaltaa hoitivat ihmistä. Sairaudella oli sekä ruumiillinen että henkinen syynsä, sillä sairastumiseen vaikuttaa ihmisen oma itseluottamus sekä yhteiskunnallinen ja luonnon ympäristö.

Kemiallinen ja tekninen sairaanhoito kuvastava miehistä mieltymystä uusiin keksintöihin ja tekniikkaan. Biomeditsiinin malli kiinnostaa perinteisen koulutuksen saaneita lääkäreitä. Yhteistyö lääkärin ja teollisuuden välillä on kasvanut huimaavaksi. Kemiallistumista tukevat myös kaupallisen “terveysteollisuuden” eturyhmät sekä mainontaan ja markkinointiin perehtynyt teollisuus. Varoja on saatavilla runsaammin kemiallisiin lääkkeisiin ja teknisiin mittauslaitteisiin kuin luonnonmukaisiin parannuskeinoihin.

Bruttokansantuotteen mukaan sairaudet nostavat kansantuloa ja hyvinvointia. Sairaudet lisäävät “kasvua”, terveys merkitsee stagnaatiota, pysähtymistä. Yhdysvalloissa tehdään kaksi kertaa enemmän leikkauksia kuin Euroopassa. Saksassa sairaalakäyntien lukumäärä kaksinkertaistui  vuosikymmenen aikana.

Sairaanhoitajat, joilla on usein hyvä koulutus terapeutteina ja terveyskasvattajina, nähdään vain apuvoimina. He pääsevät harvoin käyttämään oppimiaan taitoja. Usko biolääkintään ja patriarkaalinen valta-asetelma sairaaloissa on vaikuttanut siihen, että sairaanhoitajien tärkeä merkitys potilaan terveydelle on hälventynyt ja samalla inhimillinen kontakti vähentynyt. Sairaanhoitajat ovat läheisemmässä kosketuksessa potilaaseen kuin lääkärit ja perehtyvät potilaan fyysiseen ja henkiseen kokonaistilaan. Kuitenkin heidän tietoaan pidetään vähempiarvoisena kuin akateemisen koulutuksen saaneen lääkärin laboratoriokokeisiin perustuvaa “tieteellistä arviota”.

Lääketieteessä on tapahtunut typistymistä biolääkinnän ja biomeditsiinin kehittyessä. Niiden mukaan sairaus johtuu jonkun osan vaurioitumisesta, biologisen mekanismin häiriintymisestä. Biolääkäri olettaa solu- ja molekyylibiologian kehityksen vaikuttavan ratkaisevasti parantumiseen. Lääkärin tehtävä on tämän kapean ihmiskäsityksen rajoissa sama kuin mekaanikon, koneen korjaajan. Lääkäri puuttuu “asiaan” fyysisesti ja kemiallisesti.

Länsimainen lääketiede on kulkenut käsi kädessä luonnontieteen kanssa. Siksi ei ole ihme, että kun biologia omaksui mekaanisen maailmankatsomuksen 300 vuotta sitten, alkoi sama maailmankuva hallita myös lääkäreiden käsitystä terveydestä ja sairaudesta.

Bakteerien asemaa on liioiteltu niin kovasti, että monet luulevat sairauden olevan seurausta jostain ulkoisesta hyökkäyksestä. Ja luonnollisesti koko kemianteollisuus on innolla mukana. Tosiasia on kuitenkin, että tärkeät ruumiintoiminnot eivät olisi edes mahdollisa ellei ihmisessä olisi määrättyjä bakteereita. On todistettu, että ne eläimet, jotka ovat kasvaneet täysin steriilissä, itiöttömässä ympäristössä, saavan pahoja kehityshäiriöitä.

Myös nykyisen lääketieteellisen teknologian korkeat riskit nostavat terveysmenoja huimasti. Amerikkalaiset lääkärit pelkäävät enemmän kuin mitään muuta potilaiden valitusoikeudenkäyntejä. Siksi he harjoittavat defensiivistä lääketiedettä: varmuuden vuoksi he määräävät yhä suurempia tutkimuksia, jolloin kulut nouset, samoin potilaiden riskit.

Voidakseen selittää, miksi jollakin määrätyllä henkilöllä on flunssa, täytyy ottaa huomioon monia asioita, muuten ei voida ratkaista tavallisen flunssan arvoitusta. Samoin olisi meneteltävä melkein kaikkien sairauksien kohdalla.

Sairastuminen on koko ihmisen tila, sairaus jonkun määrätyn elimen tila. Puolet lääkärissä käynneistä johtuu juuri sairastumisesta. Kliiniset kokeet ovat osoittaneet, että ihminen voi olla sairas, vaikka hänellä ei ole mitään sairautta. Tämän teorian mukaan elektromagneettinen kenttä on kehoa ympäröivä elämän voima. Tämän kentän avulla sairauksia voidaan parantaa jo ennen niiden puhkeamista. Tarkastelemalla ihmisen käyttäytymisen muuttumista, esimerkiksi ilmastoherkkyyttä, suolan ja sokerinhimoa tai nukkumistottumuksia, saadaan vihjeitä organismin epätasapainosta.

Kasviyrteistä tehdyt tutkimukset osoittavat, että kasvista eristetty aineosa on lääkkeenä tehottomampi kuin kasvin lätisevä aine luonnollisena. Kasvilla kokonaisuutena on tärkeä merkitys varsinaisen aktiivisen aineosan vaikutuksen säätelijänä. Biolääketiede pyrkii erottamaan ylimääräiset aineet, mutta juuri ne sisältävät sellaisia molekyylejä ja aineosia, jotka estävät liian voimakkaan vaikutuksen sekä sivuvaikutukset. Vuosituhansia vanhoja luonnonlääkkeitä ei tarvitse edes tarkkaan mitata, koska niissä on lieventäviä aineita luonnostaan aina mukana. Summittainen annostelu on turvallinen ja sopeutuu itsestään potilaan ikään, painoon ja kokoon.

Jos ihmistä pidetään koneena, johon saattaa milloin tahansa tulla vika, mikäli lääkäri ei häntä vahdi, tarkkaile ja ruoki lääkkeillä, ei tietenkään kiinnitetä huomiota jokaisessa kehossa olevaan taipumukseen pysytellä terveenä. Menetetään luottamus oman itsen vaikutukseen terveyteen.

Perinteisten parantajien odotettiin olevan itse terveitä ja pitävän ruumiinsa ja sielunsa ympäristön kanssa harmoniassa. Nykyään lääkärit itse kärsivät eniten, elävät alituisessa stressissä ja epäterveellisesti. Lääkärien keski-ikä on 10 vuotta alhaisempi kuin keskivertokansalaisen.



Marketta Horn

29. maaliskuu 1994

Sairastuminen nyky-yhteiskunnassa

 

Olemme tulleet tilanteeseen, jossa lähes 10 prosenttia yhteisistä menoista kuluu sairauksien hoitoon. Pörssissä ovat terveydenalaan kuuluvat yritykset huimassa nousussa. Jotain uutta on keksittävä.

Espoon valtuusto hyväksyi 7.12.1993 ponnen vaihtoehtohoitojen tuomisesta terveyskeskuksiin, mikäli niiden avulla voidaan alentaa kunnan sairaanhoitokuluja. Aikaisemmin eivät lääkärit, tutkijat tai poliitikot ole suhtautuneet yhtä suvaitsevaisesti vaihtoehtohoitoihin. Nyt vaihtoehtohoitojen ymmärretään auttavan rahoituskriisissä.

Vaikka viime vuosina on sairauksien laatu ja lääke- ja sairaanhoitoteollisuus muuttunut sekä ihmisten tietomäärä kasvanut, seurataan parantamisessa iät ja ajat vanhaa teollisuusyhteiskunnan kaavaa. Useat lääkkeet on alun perin tehty kasveista, mutta niistä on vähitellen tuotettu tiivisteitä ja nyttemmin useita lääkkeitä tehdään synteettisesti. Luonnollisesti luonnon lääkkeet ovat huomattavasti halvempia kuin synteettisesti valmistetut.

On ymmärrettävää, että koululääketieteen, virkavallan ja kemian teollisuuden edustajat suojautuvat voimakkaasti. Suomessa on sekä lääkäreitä että sairaanhoitajia asukasmäärään nähden enemmän kuin missään OECD-maassa (HS 16.4.93). Vastustajat painottavat varmuutta, mutta kyse on myös asemasta ja työpaikasta. Vastustus johtunee myös siitä, että vaihtoehtolääkintä ei aseta kyseenalaiseksi vain koululääketiedettä vaan koko nykyisen yhteiskunta- ja elinkeinorakenteen, joka kuluttaa kansalaisensa loppuun. Nykyisessä terveydenhoidossa jos missä ovat vastakkain miehekäs looginen maailman- ja ihmiskuva ja naisellinen kokonaisvaltainen toiminta.

 

 Yhteiskunta sairastaa

Kaironin Insituutin rehtori Antti Pietiäinen pitää ihmisen parantamista ihmistieteellisenä ongelmana (HS 18.3.). Hän tyrmää Skepsiksen puheenjohtaja Lauri Gröhnin ajatuksen ihmisestä biokemiallisena luonnonoliona (HS 10.3.). Voisiko sairastumisen nähdä myös yhteiskunnallisena ongelmana? Nykyinen kuluttava ja saastuttava kulttuuri tekee meistä sairaita.

Syy siihen, että typen oksidit, hiukkaset ja häkä tai formalehydi ja säilöntäaineet tainnuttavat toiset raskaisiin lääkekuureihin tai säteilyhoitoon, mutta toisia ei, saattaa olla perinnöllinen tai psyykkisissä "energiatukoksissa", mutta eivät fyysiset eivätkä henkiset parannuskonstit kauaa auta, jos ympäristön saastuttaminen jatkuu.

Kun vuosisadan alussa kuoli 40 ihmistä sadasta akuuttiin sairauteen, on nyt akuuttien sairauksien määrä enää yksi prosentti. Kroonisiin, pitkäaikaisiin sairauksiin kuolevien määrä on noussut 40 prosentista 80 prosenttiin.


Päinvastoin kuin tuberkuloosissa, syövässä ilmenee yritys kantaa vastuu yksilöllisesti ja itsekeskeisesti. Kun se ei onnistu, vastuu siirtyy yksityisille soluille, jotka villiintyvät narsistisesti, ottavat toiset solut hallintaansa. Syöpä kuvastaa nykyistä yhteiskuntaa - ihmisten välinen yhteisyys on vähentynyt, tilalle ovat tulleet esineistyneet suhteet joilla yritetään hallita todellisuutta.
Sairaus metaforana, Susan Sontag – Se mikä koko yhteiskunnassa ahdistaa, on yhteiskunnan hallitsematon taloudellinen kasvu, ja sitä vastaa hallitsematon syöpä. Pahaa ovat hallitsemattomat voimat, sillä eläminen ymmärretään hallintana. Syövässä on hallinnan lisäksi kyse alistumisesta: osa soluista alistuu toisten komentoon. Sydän- ja verisuonitaudit ovat väsyneen ihmisen vastareaktio koneitten ja kellon rytmiin sopeutumiseen. Sydänsairauksissa ahdistus keskittyy rintaan, itse elämän ytimeen ja kertoo syvimmästä hädästä. (Olavi Moilanen)


Sivilisaatiosairaudet

Sairauksia hoidetaan yhä kemiallisilla valmisteilla ja teknisillä koneilla, vaikka tiedetään, että syöpä, sydän- ja verenkiertotaudit ovat sivilisaatiosairauksia.

Ihminen haluaa mieluummin kuulla sairastavansa korkeaa verenpainetta kuin kuulla, että stressaava työpaikka ei sovellu hänelle. Monet ovat tyytyväisiä vain kun he saavat lääkäriltä mukaansa paksun nipun reseptejä. Yhdysvalloissa kolmas osa sairaanhoitokuluista kuluu erilaisiin kokeisiin. Kokeista lähes kolmasosa on turhia. tutkimusmenetelmissäkin on omat riskinsä.

Kuinka moni ihminen juo kahvia silloin kun on väsynyt sen sijaan että lepäisi? Kun maha on kipeä tai korvaan sattuu, hätääntyy meistä moni. Mitä nyt teen? Jos ihminen alkaa itse ottaa vastuun terveydestään, vaikuttaa se koko yhteiskuntarakenteeseen.

Sairauteen puuttuminen ilman että ihminen muuttaa elintapaansa on jokseenkin tarkoituksetonta. Kannattaako uhrata kalliita hoitomenetelmiä keuhkosyöpään sairastuneelIe, jos hän jatkaa tupakointia?

 

Ruoka lääkkeenä

“Kun aukaisen ruokakomeron, aukaisen kotiapteekkini“, maailmalla puhutaan foodfarmacystä, elintarvikeapteekista. Lääkkeistä tehokkain on arkiruoka. Jotkut terveysintoilijat eivät syö aamiaiseksi banaania vaan “potassa“, lounaaksi he eivät syö brokkolia vaan “kalsiumia“, välipalaksi proteiinia. He eivät syö ruokaa vaan elintarvikkeita, eivät kaloreita vaan elinvoimaa ja muotovoimaa.

Hongkongissa on alue, jossa on omat ravintolat niin syöpään sairastuneille kuin sydän- ja verisuonitautisille. Ravintoloissa voivat vielä esimerkiksi rinta- ja paksunsuolensyövästä kärsivät pyytää omaa ruokalistaa.


 ****************

Sadeveden torjunta-ainepitoisuus saa olla 0,1 milligrammaa litrassa. Hollannissa se oli 1993 1,6 milligrammaa. Samoin kuin sadevesi on myös pohjavesi monen torjunta-aineiden coctail. Hollannissa kerrottiin säätiedotuksen yhteydessä myös pohjaveden nitraattipitoisuus. Jos pitoisuuson koreka, kerrotaan radiossa: Älkää antako lapiselle kraanavettä.

 

Suomalaisten havupuiden TSA-torjunta-ainepitoisuus on suurempi kuin Saksassa. Se haihtuu ja huuhtoutuu.


Itsemurha vapautettava!


Sosekin sarkastinen huumori, Meiji-Japanin älymystön kannunvalanoja seurataan kissan näkökulmasta. Romaani Olen kissa (1905) ilmestyi aikaan, jolloin itsemurhat saavuttivat Japanissa huippulukemansa – 20 prosenttia väestöstä kuoli oman käden kautta. Soskein romaanissa arvellaan, että itsemurha tulee olemaan tulevaisuuden ihmisen yleisin kuolintapa ja että jopa yliopistoissa tullaan moraalifilosofian sijasta opettamaan suisidologiaa, itsemurhatiedettä.  (Jan Blomstedt hs 24.3.1985)
Maurice Pinguet, Tokion yliopiston professori, muistuttaa perinteisen japanilaisen rituaali-itsemurhan (seppukun, harakirin) tämänpuoleisista perusteista. Hänen kirjansa tekee itsemurhasta keskeisen moraali- ja kulttuurikysymyksen. Länsimainen kulttuuri on aikojen saatossa joutunut tarkistamaan metafyysiset perusperiaatteensa, joihin sen moraali on perustunut. Platon ja kristinusko tuomitsevat itsemurhan tuonpuoleisten ihanteiden näkökulmasta. Stoalaiset ja kyynikot hyväksyivät itsemurhan. Keskiajalla itsemurhaajien ruumiit häväistiin ja haudattiin epäpyhään maahan. Itsemurhaajan menettely oli liian omavaltaista ja ”tämänpuoleista”. Japanilaisten moraaliajattelu nojautui tämänpuoleiseen todellisuuteen. Vapaaehtoinen kuolema on moraalin äärimmäinen todistuskeino. Näin itsemurha sai Japanissa myönteisen ja rakentavan yhteiskunnallisen funktion. 1300-luvulla virallistettu rituaalinen itsemurha, jossa soturi menetetyn kunniansa sovittamiseksi avasi todistajien läsnä ollessa vatsansa, on taakse jäänyt perinneilmiö. Rituaalisen itsemurhan yhteydessä puhutaan symbolisen kuolemattomuuden tavoittelusta ( Shuichi Kato, Robert Lifton, Michael Reich). On helppo havaita sen vastaavan funktioltaan kristittyjen kuolemanjälkeistä elämää.  Hyvä maine, rohkeuden näyttö, jäi elämään vainajan jälkeen. Niin kauan kuin kuolemattomuus muodossa tai toisessa vielä liittyy kuoleman kuvaan, kuoleman kuva on vielä sosiaalisessa hallinnassa. Valtaapitäviä kiinnostaa itsemurhaan liittyvän kuoleman symbolismin sosiaalinen halinta. Japanilaista sensaatiomaista rituaali-itsemurhaa alettiin pitää 1970-luvulla anakronistisena Don Quijoten elkeenä. Joku voi kehittää listavan tanatologian, kuolemanopin, mutta ellei se liity tiukasti elämään ja yhteiskuntaan, sillä ei ole merkitystä.  (Jan Blomstedt hs 24.11.1984

Keskiajan teräväpäiset kirkonmiehet olivat hyvinkin tietoisia kuoleman kuvien ohjailun ja manipuloinnin poliittisesta merkityksestä.

 

 jatkuu