Tervehdys Suomineito-yhteisöstä!

Tulin juuri navetalta keritsemästä maailman kilteintä pikkupässiä. Syyskuu lähestyy loppuaan, mutta navetan edustalla mittari kohosi 26 asteeseen. Miehet ajavat lantaa sontaluukusta perunamaalle. Tilmo lastaa ja Seppo purkaa traktorin kuorman pellolla. Unto pesee kottikärryssä pieniä perunoita sioille. Rutsevi ja Reigani syövät lähes neljä ämpärillistä päivässä.

Kahden viikon kuluttua on syysteurastusten aika. Sepä se - pukit ja pässit on päästettävä paremmille apajille Pohjolan pimeänä talvena. Ja tuskin Rutsevinkaan elämä on enää nautinnollista, kun painoa on kertynyt 145 kg ja poskien ja kärsän alla roikkuvat kynän mittaiset rasvapallukat. Ruokahalu hirvittää. Koko karjakeittiö tärisee, kun Rutsevi maiskuttaa kaikista a-kupeista yhtaikaa.

Pässien ja pukkien elämän seuranta karmaisee. Kynä törröttää mahan alta heti, kun on vähänkään naaraksen hajua ja kieli alkaa lipattaa. Eläinten kanssa on helppo toimia, kun tietää että niillä on kaksi intohimoa: ruoka ja lisääntyminen. Toisin se on meidän ihmisten kanssa...

Vuohet halusivat jo ennen aikojaan pilttuisiinsa vaelleltuaan koko päivän vapaana pitkin tyhjennettyjä kasvimaita ja apilapeltoja. Syksy hiljentää senkin villilauman.

Sain iltapäivällä sähköpostilla Käsi kädessä -lehden päätoimittajalta Mielenterveyden keskusliiton seuraavaan lehteen tulevan jutun oikovedoksen. Kutsumme Mielenterveys-yhdistysten jäseniä luoksemme tutustumaan ekoelämään ja miettimään, miltä elämä kivikatujen ja valintatalojen tuolla puolen tuntuisi.

Illalla Leo tuo junalta Ultra-lehden toimittajan. Mitähän hänelle osaamme kertoa paikan henkisyydestä ja johdatuksesta? Käytännön elonkorjuuhan vie aikaa meditaatiolta. Ainakin Soilen valmistama kaalilaatikko maistunee herkulliselta.

 

Kun tein postituslistaa tälle lehdelle,

muistelin kesää. Lupasimme lähettää syystiedotteemme kesän yöpyjille. Osoitteita kertyi 62. Päivävierailijat ja ryhmät saavat ryhmälehden. Toivottavasti kerrotte ekoluostaristamme muillekin maatilamatkailijoille, ekologisesta elämäntavasta kiinnostuneille eläkettä tai muita tuloja nauttiville ihmisille. Koska Kynnyksen yli yrittäjyyteen- projekti Pohjanmaalla päättyi, emme saa enää edullista monistusta tiedotteellemme. Siksi tämä tiedote postitetaan enää teille, jotka olette täällä yöpyneet tai maksaneet kannattajamaksun joskus vuosien varrella. Yhteisön jäsenten sukulaisille ja ystäville posti tuo tiedotteen kannustusmielessä. Seuraavan tiedotteen lähetämme Elonkehä-lehden liitteenä tai yhdessä Keuruun ekokylän kanssa.

 

Maailma kääntynyt ympäri

Tuntuu, että sitten toukokuisen kevättiedotteemme maailma on kääntynyt ympäri. Silloin suunnittelimme Seijan ja Irmelin kanssa ekomaatilamatkailun kesää. Seija lähti mökilleen Mikkeliin kuten joka kesä ja Irmeli muutti yllättäen rakastettunsa avustamana Inhaan. Kesäkuussa tuli 15 hengen Prometheus-leiri ja jouduimme koville. Leiriläiset olivat kuitenkin lupsakkaa porukkaa ja heille näytti olevan tärkeämpää nauttia saunasta ja alastonuinnista kuin ihmetellä, mitä tarjottavaa toimme (teimme yhdessä) pöytään.

Toinen kesän haasteista, maatilamatkailu, tuotti enemmän pettymyksiä kuin valtakunnan valuuttaa. Ihmiset varasivat huoneita, valmistimme kutun maidosta jogurtit ja letut, leivoimme ja keräsimme marjoja ja yrttejä ja matkailijat peruivat iltamyöhäisellä tai eivät vain tulleetkaan. Eipä käy kateeksi matkailuyrittäjiä, muillakin tuntuu olevan sama ongelma varauksien suhteen. Meitä se rasittaa erityisesti, koska omavaraistaloudessa ei mikrolla lämmitetä aamusämpylöitä eikä puuroja keitetä pikakaurasta.

 

Vuoden rytmi vakiintunut!

Kesä sinänsä on ollut mahtava! Kaijanniemen ekotilalle alkaa vakiintua jo vuoden rytmi. Kesäkuussa taimet on saatava maahan ja yrtit kerättävä. Samoin kuivakukat. Eläimille on saatava aituut ja navetan valkaisu aloitettava. Heinäkuussa odotetaan poutasäitä, huhkitaan hikipinnassa heinäpellolla (nyt tuli seipäitä 1200). Talveksi riittää heinää 50 märehtijälle.

Tänä kesänä heinä oli tehtävä ja kuljetettava latoon melkein seiväs seipäältä, niin epävakaisia olivat ilmat. Elokuussa alkoi sadonkorjuu sekä sieni- ja mustikka-aika. Saapui ryhmä naisia Siilinjärveltä, jotka auttoivat 120 marjapensaan mehustamisessa. 50 litraa hapankaalia on nuijittu. Lauantaina nostimme 2000 kg perunaa.

Maalaiselämä ja omavaraiskulttuuri alkaa näyttää yhä hallitummalta. Enää ei mikään jakso tule yllättäen, esim. maakellari on oltava puhdistettu ja tuuletettu siihen ja siihen mennessä, heinä ladossa, tomaatit kypsymässä, lampaat kerittyinä, puut suojassa.

Vaikeinta on rahastus. Ahkerat ekoluostarimme tukijat, turistit ja auttajat maksavat 75 mk vuorokaudesta, vaikka tekevät töitä kuinka. Toivomme tähän muutosta. Ensi kesänä voisimme ottaa vastaan ekologisesta ja ympäristöystävällisestä elämäntavasta. kiinnostuneita talkoolaisia työtä vastaan. Ja nyt alkaa toteutua haave, että me, jotka otamme täällä vastuun (tervetuloa mukaan), emme maksa enää 1500 markan kuukausimaksua.

Nyt varsinaiseen asiaan: mitä on mielenterveys nyky-yhteiskunnassa? Fyysikko ja maailmankuulu kokonaisvaltaisen maailmankuvan kehittäjä Fritjof Capra kirjoittaa: ”Sen joka pysyy terveenä nyky-yhteiskunnan menossa, on oltava todella sairas.” Yhteiskunnassa on patologisia ja itsetuhoisia piirteitä. Jos sairastun tai hyppään sen ulkopuolelle, osoitanko silloin terveyttä vai mielen häiriötä?

mh

**************

 

Sairas yhteiskunta

Ähtärin ekoluostarin toiminta on muuttamassa suuntaansa. Mielenterveyskuntoutus sopii hyvin tähän ympäristöön. Maaseudun ympäröimä ekotila antaa mahdollisuuden monenlaiseen toimintaan ja terapiaan. Rauhallinen ympäristö ja monenlaiset virikkeet auttavat kunkin oman psyykkisen tilanteen selvittelyssä. Voi rauhassa miettiä ja käydä läpi omia kriisejään. Työterapia, mm eläintenhoito, taloustyöt, maatalous ja puutarhatyöt auttavat kiinnittymään ns. normaalielämään ja toimintaan itsenäisesti. Työtehtävissä kukin toimii omien voimavarojensa mukaan.

Kaupungin kiireiltä on hyvä päästä luonnon rauhaan. Monilla on takanaan pitkiäkin hoitojaksoja sairaalassa ja silloin on tärkeätä, että pääsee toisenlaiseen ympäristöön, jossa voi kokeilla omia voimiaan ja selviytymistään elämässä.

Ekoluostarissa on asunut sen toiminnan aikana monenlaisia ihmisiä. Sopeutuminen on monen kohdalla ollut hankalaa. Odotukset ovat olleet erilaiset ja sitoutuminen vaikeaa. Ns. normaali-ihmiset eivät monesti pysty toimimaan yhdessä.

Sen tähden psykiatrisen potilaan ei tarvitse tuntea alemmuuden tunteita tullessaan tänne. Jokaisella on ihmisarvonsa ja siitä ei tarvitse luopua, vaikka on sairastunut psyykkisesti.

Ekoyhteisössä voi tavallaan opetella elämään vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja huomata, että jokaisella ihmisellä on omat ongelmansa ja kriisinsä.

Kumpi on sairaampi: yhteiskunta vaatimuksineen ja normeineen vai ihminen joka ei kestä nykyistä tehokkuusajattelua? Oma sairastuminen pakottaa ajattelemaan myös näitä asioita ja tekemään vertailuja niistä arvoista, jotka hallitsevat nyky-yhteiskuntaa. Pois pudottautuminen tästä oravanpyörästä voi olla helpotus ja auttaa saamaan elämänarvot kohdalleen. Ekologinen elämä on yksi vaihtoehto. Yhteisö myös tarjoaa henkistä turvallisuuttta ja apua ongelmiin. Tätä elämäntapaa kannattaa kokeilla ja oppia siitä paljon myönteistä.