Kun Saksan sodan jälkeinen sukupolvi tuli täysi-ikäiseksi 1970-luvulla, oli se oppinut elämään ”ilman menneisyyttä”, tuhatvuotisen valtakunnan kauhut oli painettu syvälle. Se kyseenalaisti myös Saksan talousihmeen. Sodan jälkeinen sukupolvi oli oppineet suhtautumaan epäilevästi auktoriteetteihin, virastoihin ja hierarkkisiin järjestelmiin. Yliopistovuosina se oppi käyttämään marxilaista sanastoa vieraantumisesta ja hyväksikäytöstä.

Vuoteen 1974 mennessä vasemmistolaisten ryhmien rinnalle oli jo syntynyt monia uudenlaisia protestiryhmiä: ympäristöaktivisteja, atomiaseistusta ja sotaa vastustavia liikkeitä, vapautusliikkeitä. Perustettiin itsehoitoryhmiä ja verkostoja.  Alettiin marssia ydinvoimaloiden rakentamista vastaan tunnuksin ”parempi aktiivinen tänään kuin radioaktiivinen huomenna”. Kun opiskelijat mellakoivat kaduilla, heihin liittyi maanviljelijöitä ja työläisiä. Wyhl, saksalainen ydinvoimala-alueeksi suunniteltu kylä lähellä Ranskan rajaa Schwarzwaldissa muodostui ekologialiikkeen pääkaupungiksi. ”Yliopistossa Wyhlin metsissä”, vaatimattomassa puurakenteisessa hökkelissä, pidettiin päivittäin seminaareja ja luentoja. Oikeissa yliopistoissakin alettiin kiinnostua aiheesta nimeltä ympäristönsuojelu. Vaihtoehtoisia asumiskokeiluja ja teknologiaryhmiä nousi kaupunkeihin.1970-luvun loppuun mennessä pienistä vaihtoehtoryhmistä oli tullut olennainen osa länsimaista kulttuurielämää ja kehitystä. Uudenlaista säästö-, laina- ja korkopolitiikkaa varten perustettiin ekopankkeja.

Vuonna 1974 ilmestynyt Rooman Klubin tutkimusraportti Kasvun rajat vaikutti syvästi.

Englannissa ja Yhdysvalloissa samaan aikaan kehittyvä vaihtoehtoliikehdintä ei aktivoitunut poliittisesti, sillä erilaisen vaalijärjestelmän takia uusilla liikkeillä ei ollut mahdollisuuksia valtakunnan tasolla. Schumacherin kirjasta Small is Beutiful (1973) tuli oppikirja. Pääteemoiksi nousivat säästävä teknologia, uusiutuvat luonnonvarat, orgaaninen maanviljely ja kokonaisvaltainen terveydenhoito ja koulutus.

Ensimmäiset Euroopan parlamentin vaalit 1979 ponkaisivat tietoisuuteen vihreän liikkeen. Länsi-Saksan lain mukaan kaikki vaaleihin osallistuneet puolueet saivat 3,5 Saksan markkaa jokaisesta äänestä ja se riitti puoluetoimiston perustamiseksi.

Sitten ilmestyi kristillisdemokraattisen poliitikon Herbert Grühlin kirja Planeettaamme ryöstetään. Ensimmäistä kertaa konservatiivinen aktiivipoliitikko arvosteli teollisuusvaltion kasvu- ja talouspolitiikkaa. Samoihin aikoihin ilmestyi myös Carl Ameryn Politiikkana ympäristö, jossa vaadittiin uudenlaista ajattelua. 1980-luvun alusta lähtien muutkin kuin pienkustantamot alkoivat julkaista vaihtoehtokirjoja. Käytännön suunnitelmat olivat yhä konkreettisempia. Syntyi kokonaisia hakuteoksia vaihtoehtoisesta energiasta, pehmeästä teknologiasta ja maanviljelystä. Näissä kirjoissa ei annettu ainoastaan tietoa ja esitelty vaihtoehtoisia malleja, vaan niissä luotiin visioita vaihtoehtoisesta tulevaisuudesta.

1980-luvun protestiliikkeitä ei voitu lahjoa enää antamalla ihmisille yhä enemmän yhteiskunnan ilmaispalveluja. Tämä johtui siitä, että ihmiset eivät halunneet enää kasvua. Protestiliikkeiden jäsenet eivät olleet kokeneet materiaalista puutetta. Heidän elämässään oli muita arvoja kuin ne, jotka olivat pitäneet yllä teollisuusyhteiskuntaa. 1990-luvulla monet vaihtoehtoliikkeet sulautuivat järjestelmään. Ekologisten ja vihreiden puolueiden aktivistit saivat tilaisuuden yrittää muuttaa valtiota parlamentissa. Osavaltioiden hallitukset ottivat ohjelmiinsa vesiensuojeluohjelmia, kuluttajavalistusta sekä vaihtoehtoisten energiamuotojen tutkimusta ja perustivat ympäristöministeriöitä. Suunnitelmia alettiin tarkastella ekologisesta näkökulmasta. Kyse oli jo laajemmasta näkökulmasta kuin vain ympäristönsuojelusta.
 
Ero ympäristönsuojelijan ja laajempaa vaihtoehtoista elämänprojektia edustavan välillä tuli esille Petra Kellyn kirjeessä Willy Brandtille vuonna 1986:
 
”Kirjoitin hänelle, että Vihreiden julistamia päämääriä ei tule tulkita niin, että niihin päästäisiin pelkästään tekemällä ekologisia korjauksia. Loppujen lopuksi ei olekaan kyse ekologisesta kriisienhallinnasta, vaan yhteiskunnan väkivallattomasta muuttamisesta. Meidän päämäärämme, rauha toistemme, ympäristön ja luonnon kanssa ei ole pelkkä diplomaattinen allekirjoitustilaisuus. Sitä ei myöskään voi saavuttaa pelkkien neuvottelujen tuloksena. Se on alhaalta päin tapahtuvan väkivallattoman muutoksen tulos.”
Uusi muutoksen sukupolvi ei taistellut vain metsäkuolemia vastaan, vaan eettisten arvojen puolesta. Ei ollut kyse elämästä ja kuolemasta, vaan koko ihmisrodun säilymisestä. Pyrkimys ei ollut ainoastaan sopeuttaa ekologiaa ekonomiaan, vaan muutokseen sisältyi myös kulttuurin sekä tarpeiden ja kulutustottumuksien täydellinen uudistaminen. Miten niin laaja arvojen muutos olisi mahdollinen?


Saksan vihreän politiikan neljä kivijalkaa

    1. Ekologia tarkoitti alusta alkaen enemmän kuin luonnonsuojelijoiden status quo, suojelua ja korjailua. Ekologinen tasapaino merkitsee syvää vuorovaikutteista prosessia ihmisten, luonnon ja muiden ihmisten kanssa. Ekologinen ajattelu on ennen kaikkea verkostoajattelua, sitä miten kaikki on koko ajan liikkeessä ja vaikuttaa toinen toisiinsa.
       Ekologiseen ajatteluun kuuluu aurinkoenergian käyttö kaikissa muodoissa, luonteva teknologia, luonnonmukainen viljely ja ennen kaikkea uusiutumattomien luonnonvarojen tuhlaus ja biosfäärin myrkyttämisen lopettaminen. Laaja määritelmä tarkoittaa ”sosiaalista ekologiaa”.  Maailmaa tarkastellaan erilaisten vuorovaikutusten ja suhteiden järjestelmänä. Näiden järjestelmien muodostamia kokonaisuuksia ei voi purkaa yhä pienempiin ja pienempiin osiin. Kokonaisuus on erilainen kuin sen yksittäiset osat. Ekologiassa kukaan eikä mikään ole ensimmäinen ja toinen, vaan kaikki ovat tärkeitä palasia kokonaisuudessa. Kyse on verkostoajattelusta, verkostotieteestä.
       Uskotaan, että jokaisella järjestelmällä on ihannekokonsa. Jos yhtä ainutta osaa paisutetaan, esim. tuottavuutta tai voittoja, tuhoutuu suurempi järjestelmä väistämättä. Toisen perusajatuksen mukaan talous on sitä paremmin sopusoinnussa ympäristön kanssa mitä enemmän se pystyy kierrättämään luonnonvaroja. Taloudellisuutta laskettaessa energian kulutus ja entropia ovat keskeisiä arvoja.
      
    2. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Pienituloiset kansalaiset eivät saa kärsiä siitä, että yhteiskuntaa aletaan muuttaa ekologisesti tasapainoiseksi.
      
    3. Lähidemokratialla tarkoitetaan hajautettua, suoraa kansanvaltaa, suoraa demokratiaa vastakohtana edustukselliselle demokratialle. Valta ei kuulu järjestelmälle vaan asukkaille ja korkeintaan heidän valitsemilleen työryhmille. Kaikilla on oikeus osallistua kokouksiin ja päätöksentekoon. Tämä tarkoittaa myös hallinnon hajauttamista eli desentralisaatiota.
      
    4. Väkivallattomuus tarkoittaa luopumista sekä järjestelmän aiheuttamasta että henkilökohtaisesta väkivallasta. Edistetään ihmisten itsemääräämisoikeutta ja kunnioitetaan thoreaulaista ohjetta: Jos laki määrää sinua käyttäytymään epäoikeudenmukaisesti toista ihmistä kohtaan, silloin sanon sinulle: riko lakia. Ajatus ”sosiaalisesta puolustautumisesta perustuu Gandhin, Thoreaun, Marthin Luther Kingin, Theodor Ebertin ja Gene Sharpin oppeihin. Asukkaat kieltäytyvät yhteistyöstä ja käyttävät aktiivista, väkivallatonta vastarintaa, symbolisia toimia kuten kuluttaja- ja tuottajaboikotteja, virastoihin kohdistettua poliittista ja sosiaalista boikottia, lakkoja, hallintojärjestelmän hyväksikäyttöä, kirjelmiä, jarrutusta, tahallista saamattomuutta ja hidastelua. Sosiaalinen puolustautuminen asettaa myös kovan hinnan vihollisen tunkeuduttua maahan. Se vaatii asukkailta lujuutta ja rohkeutta, kysyä, asettaa itsensä alttiiksi kokonaisuuden pelastamiseksi.
    On kuitenkin opittava tekemään ero henkilön ja hänen roolinsa välillä. Väkivallaton     vastarinta ja viha eivät sovi yhteen. Se joka ei opi näkemään vastustajaansa ihmisenä ei voi     olettaakaan toiveidensa toteutuvan. Sekä päämäärä että menetelmä on oltava väkivallaton.


Petra Kelly pioneerina

Saksan vihreiden karismaattisin johtaja Petra Kelly syntyi Baijerissa 1947. Vanhempien erottua häntä kasvattivat äiti ja isoäiti. Sisarpuoli kuoli 10-vuotiaana syöpään (silmässä), syynä oli mahdollisesti hoidossa käytetty säteily. Petra perusti Grace P. Kellyn -rahaston, joka tutkii ympäristön vaikutuksia syöpään. Vuonna 1983 hän muutti perheensä kanssa Yhdysvaltoihin, koska hänen isäpuolensa oli eläkkeelle jäänyt upseeri, kävi lukioluokat Georgiassa ja Virginiassa ja niiden jälkeen American School of International Service diplomaattikoulutuksen Washingtonissa. Kelly oli mukana Robert Kennedyn vaalikampanjassa ja Martin Luther Kingin kansalaistottelemattomuusliikkeessä sekä sodanvastaisessa ja feministisessä liikkeessä. Hän esiintyi useissa TV-ohjelmissa.

Kelly palasi Eurooppaan 1970. Hän valmistui Amsterdamin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta ja sai viran EEC:n sosiaali- ja terveysjaostossa. Hän liittyi sosiaalidemokraattiseen puolueeseen, mutta huomasi, että "niin monet miehet tietävät niin vähän" ja erosi puolueesta 1979. Hän luennoi Euroopan lisäksi Japanissa atomiaseista ja feminismistä. Häntä vierastettiin vasemmistolaisissa piireissä, koska hän toi hengellisiä ja henkiökohtaisia ajatuksia politiikkaan. 1979 hän liittyi Vihreään puolueeseen perustajajäsenenä, ja seuraavasta vuodesta alkaen hän  yhtenä puolueen puheenjohtajista ja 1983-1990 kansanedustajana.

Päivittäin hänellä oli 200 kirjettä vastattavana. Monissa kirjeissä tuli myös uhkauksia, joten hän vetäytyi parlamentista ja eli partnerinsa kanssa suljettua elämää Bonnissa. 19.10.1992 heidät molemmat löydettiin ammuttuina asunnostaan.




Saksan vihreiden  Eurooppapolitiikka 1970-1980

Holm Leinohardt 1984:
Vihreiden Eurooppapolitiikan on oltava pitkäjänteistä ja sen on täytettä neljä periaatetta: ekologisuus, sosiaalisuus, väkivallattomuus, suorademokraattisuus. Eurooppaa uhkaavat ekologinen ja ekonominen kriisi, sotilaallinen katastrofi ja perusoikeuksien ja demokratian jatkuva väheneminen. Vihreiden politiikka on tukenut autonomista protestiliikettä, alueiden itsehallinta.

Vuodesta 1979 tunnuslause on ollut Alueiden Eurooppa – radikaalidemokraattinen föderalismi, konfoderalismi.

Eurooppavaaliohjelmassa 1979: Osallistumme Eurooppavaaleihin vähentääksemme päätöksenteon keskittymistä ja palauttaaksemme päätösoikeuden kansalle. Valtioiden ja EU:n virkamieskunta on todellinen uhka ihmisoikeuksille ja demokratialle. Valtaa ja veroja on jaettava alueille.

Petra Kelly 1983:
Tavoittelemme ekologista itsehallinnollista ja siviilien alueiden Eurooppaa.
 
Eurooppavaalin julistus 1984 Haluamme palauttaa historiallisesti kehittyneen alueiden Euroopan, jolla on itsemääräämisoikeus ja joita yhdistää verkosto.
Heidän mielestään on suuri ero ihmisten tarpeilla ja kansallisvaltioiden toimintamuodoilla. Euroopan täytyy koostua alueista eikä kansallisvaltioista kuten Frankit, Bretagne, Etelä-Tiroli, Korsika – kaikkiaan noin 80 itsehallinnollista aluetta.

Eu:ssa on vallalla kansallinen itsekkyys eikä mikään demokratisointi olekaan päämääränä, vaan Euroopan nostaminen supervallaksi.
Globaalipääoma on vihreiden suurin vastustuksen kohde, sillä sen ainut päämäärä on kasvu ja voitto. Ne eivät tuota toteuttaakseen ihmisten tarpeita vaan sitä mikä tuottaa pääomalle eniten voittoa. Kilpailutilanteen parantaminen on tavoite, ei ekologinen kestävyys.

Paikallisissa pienyrityksissä työntekijät voivat olla mukana suunnittelussa, raaka-aine tulee läheltä, kuljetusmatkat ovat lyhyitä, jätteiden käsittely mielekästä. Paikallinen omavaraisuus luo turvallisuutta. Yhteistyö Euroopassa luo katon, jonka alla paikalliset ihmiset voivat toimia. Energiaa ja raaka-aineita voidaan säästää lisäämällä ihmistyövoimaa.





Saksan ympäristöpolitiikan jaksot





Bernd M. Malunat: Die Umweltpolitik der Budensrepublik Deutschalnd, Aus Politik un Zeitgeschichte, 9.12.1994

 

Latenttivaihe vuoteen 1969


Kaikki alkoi Rackel Carsonin kirjasta Hiljainen kevät 1962 – siihen saakka maapallo oli rajaton. Vasta 10 vuotta myöhemmin Rooman klubin raportti Kasvun rajat ja Herbert Gruhlin Planeettaa hävitetään nosti maailmanlaajuisen säikähdyksen. Kauan kesti ennen kuin yksittäiset hälyttävät uutiset vaikuttivat ihmisiin – vasta kun ihmiset joutuivat henkilökohtaisesti vastakkain rajuilmojen kanssa. Sosiaalidemokraattien vaalilause oli vuonna 1961 ”Sininen taivas Ruhrin alueen yllä”. Vuonna 1962 hyväksyttiin ensimmäinen päästölaki.


Alkuvaihe 1969 - 1974


Vuonna 1970 avattiin Euroopan ensimmäinen ympäristötoimisto. vuonna 1972 pidettiin ensimmäinen YK:n ympäristökokous Tukholmassa. Saksassa uskotaan, että FDP, liberaalit, ottivat ensimmäisinä ympäristön ohjelmaansa. Kun vuonna 1971 Saksassa valmistettiin ensimmäinen ympäristöpoliittinen ohjelma, tuli siitä esimerkki muille mailla. Jätteiden käsittely, ilman pitoisuudet ja melutaso tulivat ensimmäistä kertaa puolueen ohjelmaan. Tällöin luotiin ensimmäistä kertaa järjestelmällinen ympäristöpolitiikka. Valitettavasti lainsäädäntö ja tarvittavat toimenpiteet jäivät vaisuiksi, sillä ne pystyivät reagoimaan vasta kun oli syntynyt selkeitä vaurioita. Silloin vielä kuviteltiin, että yhteiskuntaa voitaisiin suunnitella ja muuttaa taloudellisen kehityksen avulla.



Depressiivinen vaihe 1974 – 1978


Syksyllä 1973 ja vielä vuonna 1979 OPEC nosti raakaöljyn hintaa voimakkaasti. Talouselämä joutui kriisin ja tuosta kriisistä selviäminen vei kaiken uudistusinnon. Energian kulutuksen kasvu ja BKT:n kasvu olivat kulkeneet aina käsi kädessä. Atomivoiman tuotanto kasvoi. Teollisuus ja ammattiyhdistysliikkeet varoittivat investointien pysähtymisestä ja työttömyydestä, josenergiantuotanto vähenee ympäristömääräysten takia. Ainuttakaan uutta ympäristölakia ei hyväksytty. Ympäristönsuojelu joutui puolustuskannalle.



Politisoitumisen vaihe 1978 – 1982


Muodostui useita kansalaisliikkeitä. Atomivoimaa vastustettiin. Vihreät, kirjavat ja vaihtoehtoiset ryhmät perustivat vuonna 1980 Vihreän puolueen. He osoittivat kansalaisten olevan huolissaan ympäristöstä Kun Vihreä puolue pärjäsi vaaleissa, oli muidenkin puolueiden otettava kantaa ympäristökysymyksiin. Vuonna 1979 myönsivät myös sosiaalidemokraatit, että ekologia ja ekonomia eivät ole toistensa vastakohtia. Uusia innovaatioita alettiin odottaa ja sertifikaatteja jakaa. Uskottiin postmaterialistiseen arvojen muutokseen. Protestit ja lainsäädäntö hidastivat kehitystä.



Tasoittumisen aikakausi 1983 – 1986


Saksassa myös konservatiivit huomasivat, miten ympäristö vaikutti äänestäjien käyttäytymiseen ja uusi hallituskoalitio jopa tiukensi jo tehtyjä sopimuksia. Saksa nousi ympäristölainsäädännössä maailman huipulle. Mielipidetiedusteluissa kansa ei uskonut politiikan, talouden tai tieteen voivan edistää ympäristönsuojelua. Ilmestyi yhä lisää kauhukertomuksia, pystyyn kuolleet puut olivat pahimpia. Ympäristönsuojelua yritettiin edistää markkinatalouden keinoilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.



Ylimenovaihe 1986 – 1987


26.4.1986 tapahtui onnettomuus Tshernobylissä. Saksaan perustettiin kansalaisten painostuksesta jo 5.6.1986 ympäristö, luonnonsuojelu ja voimalasuojeluministeriö. Ministerille ei kuitenkaan kuulunut kaikki saasteeseen liittyvä eikä hän saanut veto-oikeutta. Älykkäästä Klaus Töpferistä tuli ministeri 1987.



Tarkennuksen jakso 1987 – 1990


Päästöjä saatiin vähennettyä tekniikan ja lainsäädännön avulla. Viemärivesien puhdistuksessa ja dioksiinin poistossa Saksa oli edistyksellisin. Uusia kysymyksiä olivat vanhat kaatopaikat, pohjavedet, lajien katoaminen, maiseman suojelu. Tilastotietoa puuttui ja eri tieteenalojen oli vaikea löytää yhteistä konseptia.



Epäilyjen jakso 1990 -


Saksojen yhtyminen vaikeutti tilannetta ja vaadittiin jopa ympäristölainsäädännön purkamista, vaikka ongelmat olivat huomattavasti pahentuneet. Rajojen yli kulkevat saasteet pahentuivat. Kansalaisista 72 prosenttia piti lakeja riittämättöminä ja 90 prosenttia oli sitä mieltä, että niitä ei valvota riittävästi.


Saksan vihreiden uusi yhteiskuntasopimus vuodelta 2009

Ohjelma eii ole yhtä innovatiivinen kuin heidän ohjelmansa 1980-luvulla. Sen neljä tukijalkaa ovat ympäristö, työ, oikeudenmukaisuus, vapaus -  Kriisistä pelastavat vain vihreät. Miiljoona uutta työpaikkaa saadaan, kun talous modernisoidaan ekologisesti ja sosiaalisesti terveydenhoito on oikeudenmukainen, koulutuksessa satsataan tulevaisuuteen, ja subventoidaan ei ympäristöa saastuttavia yrityksiä.
Kuntauudistuksesta sanotaan, että perustuslaki takaa kunnille itsemääräämisoikeuden. Niinpä jos joku tilaa kunnilta palveluja, esim. valtio, on sen maksettava. Koska kuntien täytyy taata asukkailleen veden tuottamisesta kaikki aina, koulutus- ja kulttuuri, on perustuslaissa taattava kunnille määrätty summa. Ansiotulo tulee kehittää kunnalliseksi talousveroksi. Kaikkien kunniassa toimivien taloudellisten yksikköjen on osallistuttava kunnan tehtävien rahoitukseen. Kiinteistöveron on perustuttava kiinteistön arvoon ja kiinteistön tuotantoarvoon. Kuntien täytyy saada itse päättää työttömien kohtalosta.
Yhteisön ei pidä maksaa siitä, että joku tuottaa ja kuluttaa ympäristöepäystävällisesti .
Työelämä, asuminen, ostoksilla käyminen, terveydenhoito, lähiliikenne - kaikki vanhat erimielisyydet ovat yhä olemassa. kuntien välinen kilpailu, työpaikkojen asettuminen ja keskusten ja haja-asutusalueiden välinen maksujen tasaus. Näitä ongelmia ei voida ratkaista vanhojen kuntarajojen sisällä.