Semanttinen sota
Päivitetty 19.10.2020
(valmisteilla)
"Semanttinen taistelu tarkoittaa, että
vastustajan käyttämälle sanalle annetaan uusi merkitys. Sana jää
samaksi, mutta merkitys muuttuu. Deskriptiiviseen merkitykseen
tuodaan lisämerkityksiä."
(Eeva Luhtakallio
17.8.2011)
"Wer in unserer Zeit statt Volk Bevölkerung und statt Boden
Landbesitz sagt, unterstützt schon viele
Lügen nicht. Er nimmt den Wörter ihre
faule Mystik."
(Se joka näinä aikoina ei puhu kansasta vaan väestöstä eikä maapohjasta vaan
maanomistuksesta on jo alkanut luopua valehtelusta. Hän
on riisunut sanoilta niiden mädän mystiikan.)
Bertol
Brecht:
Musiikilla ei ole semanttisia merkityksiä.
Herbert
Marcuse on todennut, että kielen avulla ei ainoastaan määritellä
ja panetella vihollista, kielen avulla vihollinen myös synnytetään.
Marcuse tarkoittaa tällöin abstraktisia käsitteitä. Kumpi on
ollut olemassa ensin, sana vai asia? Koivu on olemassa, vaikka sillä
ei olisi nimeäkään. Entä demokratia? Onni? Rakkaus? Abstraktit
käsitteet saavat merkityksen määrittelyn kautta. Monia asioita ei olisi
edes olemassa, ellei joku olisi keksinyt niille sanaa. Mutta yksin
sanan luominen ei riitä, ei vaikka sana olisi määritelty etymologisesti.
Sana saa varsinaisen merkityksensä käytössä.
Yrjö
Mikkonen puhuu kielen symboliarvosta. Suomen vuoden 1918 sisäisestä
selkkauksesta käytetyt käsitteet osoittavat sanojen manipulaation voimaa: sisällissota, vapaussota,
luokkasota, veljessota. Mikkonen muistuttaa, että kielen symboliarvoilla pyritään
selvittämään omia päämääriä, kritisoimaan vastakkaisten
ryhmien päämääriä ja luomaan hyväksyntää omille
ehdotuksille. Punainen väri
kykenee eri yhteyksissä merkitsemään sekä joulua, verta,
vasemmistolaisuutta, rakkautta että ajokieltoa.
On puhuttu rahanpesusta – nyt olisi aika alkaa puhua käsitteiden pesusta. Kielellä ja rahalla on yhteinen historia: molemmat ovat olleet alun perin vaihdon ja kommunikaation välineitä, mutta muuttuneet sittemmin itseisarvoiksi. Tiedemiehiä, tekniikoita ja tutkimuslaitteita ei enää tueta ja osteta siksi, että totuus ja yhteinen hyvä edistyisi, vaan että joku ryhmä voisi lisätä omaa valtaansa. Tähän tarvitaan sanoja, joilla on yleinen merkitys. Suorituskykyä mitataan määrätyillä termeillä: tehokkuus, optimointi ja panos/tuotos -ajattelu. Kuka määrittelee, mitä on tehokkuus? Jos et pelaa meidän kielipeliämme, häivy!
Gottfried
Leibniz kehitteli 1600-luvulla universaalia yleiskieltä. Hänen
tavoitteenaan oli välttää
sanojen monimielisyys loogisten laskelmien avulla ja ratkaista filosofiset ongelmat
laskemalla. 1900-luvulla Frege, Wittgenstein, Russell ja muut
matemaattisen logiikan uranuurtajat päätyivät samanlaisiin
kehittelyihin.
Käsitteiden
operationalisointi eli käsitteiden muuttaminen kvantitatiivisesti
käsiteltäväksi dataksi kiehtoo tutkijoita yhä enemmän ja on nykyisen tietotekniikan ansiosta vaivatonta. Koska käytettävissä
olevan dokumentaatioaineiston numeerinen mittaus ja tilastollinen
järjestäminen luovat johtopäätösten teolle pelkkää
kvalitatiivista analyysiä jäsentyneemmän perustan. Näin tapahtuu, kun kvalitatiiviset tunnuspiirteet muutetaan
kvantitatiivisiksi ja data järjestellään historiallisten jaksojen mukaisesti.
Kulttuurin tutkimisesta on puuttunut aineistoja, joilla voitaisiin testata määrällisesti eri olettamuksia. Nyt sellaisia aineistoja on tehty. On perustettu uusi tieteenala, kulturomiikka. Se perustuu luonnontieteistä tuttuihin lukuihin, matematiikkaan ja tietokoneisiin. Matemaattiset biologit Erez Lieberman Aiden ja Jean-Baptiste Michel pyysivät googlea skannaamaan maailmankirjallisuudesta 12 miljoonaa teosta. Tutkijat olettivat, että kulturomiikka on genomiikan vastine kulttuurin tutkimuksessa ja paljastaisi kulttuurin perustavat tekijät ja muuttujat – sanojen avulla. He tutkivat sanojen esiintymisen taajuuksia laskemalla 1,2 ja kolmen sanan yhdistelmiä ja kuinka usein sana esiintyy tiettynä aikana ja mitä se merkitsi. Heidän mielestään sanat ovat kulttuurin kehityksen yksi perusta, hieman samaan tapaan kuin elämä perustuu geenien toimintaan. Skannauksessa oli mukana 10 prosenttia Gutenbergin jälkeen (ensimmäiset kirjat painettiin vuonna 1450) painetuista 129 miljoonasta kirjasta. Otos sisälsi noin 500 miljardia sanaa. (hs 1.2.2011 Kimmo Pietiläinen) Yksi tuloksista osoitti, että uusia sanoja syntyy yhä hitaammin ja vanhoja sanoja häviää. Uskonnon osuus kirjoituksissa vähenee, politiikan lisääntyy. Kiinnostavampia tuloksia yhä odotetaan.
Vermontin yliopistossa laskettiin miljardeja sanoja eri kielellisistä teksteistä, kun pyrittiin tunnistettiin 10 000 eniten käytettyä sanaa. ”Loppulaskennan tulos oli, että kaikki tutkitut kielet suosivat myönteisiä sanoja. Onnellisimmaksi kieleksi osoittautui espanja ja vähiten onnelliseksi kiina.” (Hs 10.2.2015)
Kun Dublinin yliopiston tietämystekniikan tutkijat selvittivät 18 000 pörssijutun kieliasua verkossa vuosilta 2006-2010, tuloksista selvisi, että aina ennen romahdusta pörssikieli yhtenäistyy ja raporttien kielikuvat samanlaistuvat. Yhteenvetona todettiin: "Pörssin käänteistä kertova kieli mediassa kertoo markkinoiden tilanteesta, kunhan kieltä osataan lukea." (hs 26.7.2011)
"Professori Pertti Alasuutari on tutkimuksessaan kartoittanut median maaseudusta käymää keskustelua. Tutkimusaineistossa oli 784 artikkelia vuosilta 2000-2009. Aineistosta etsittiin sanoja maaseutu, maalainen ja haja-asutusalue eri taivutusmuodoissaan. Tutkittavana ajanjaksona maaseutumainintojen määrässä näkyi huomattava lasku. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa oli vielä vuonna 2000 maaseudusta 1159 mainintaa, kun vuonna 2009 mainintoja löytyi enää 641." (Sitran tiedote 23.3.2011)
Helsingin Sanomatkin on ryhtynyt 2000-luvulla käyttämään sanojen laskentaa niiden merkityksen selventämiseksi tai sanoman avaamiseksi. Vuonna 1993 hs:n sivuilla esiintyi ”haastava” 195 kertaa ja ”haasteellinen" 70 kertaa. 20 vuoden kuluttua saldo oli: 853 kertaa haastava ja 188 kertaa haasteellista. (Pekka Mykkänen 19.1.2014)
Ehkä hiukan banaliteetin puolelle menee filosofian tohtori Suvi Aholan historiaa käsittelevien kirjojen laskenta, mutta hänkin on seurannut nykytrendiä: ”Edessäni on toistakymmentä peruskoulun ja lukion historiankirjaa. Lasken niissä miesten ja naisen nimiä. Edellisiä on kirjaa kohti 80-90 prosenttia mainituista. Joku varmaan kysyy: Entä sitten? Historia kuuluu miehille. He ovat jakaneet maat ja käyneet sodat. Tasa-arvoisessa Ruotsissa nimiä laskettiin jo tammikuussa Dagens Nyheter -lehteen, ja sielläkin järkytyttiin. Jotain tärkeää nimet ja niiden sukupuolijakauma silti paljastaa. Hallitsijoiden ja sotien korostaminen kertoo siitä, miten historiaa on totuttu käsittämään ja käsittelemään.” (hs 10.2.2015)
”Mielipidesivujen toimitus selvitti, mitkä sanat tulivat useimmin esille vuoden mittaan julkaistuissa yhteensä noin 4000 kirjoituksessa. Suosikkisanoista kumpusi tavallisen kansalaisen ja yhteiskunnan vaikuttajien välinen vuoropuhelu. Kaikkein suosituin sana oli työ, josta julkaistiin kirjoituksia monelta kantilta: työkulttuurista, työttömyydestä, työn arvosta, arvostuksesta, palkasta, yrittäjyydestä, pätkätöistä jne. Lapset nousivat keskustelunaiheena korkealle. Lasten perusturvan pelättiin horjuvan ja perheiden eriarvoisuuden lisääntyvän. Kolmanneksi suosituin sana oli valtio. Lukuisia kirjoituksia julkaistiin valtionyhtiöistä ja valtionohjauksesta, budjetista ja verotuksesta. Kymmenen suosituimman sanan joukkoon mahtuivat myös nuori, ihminen, vanhempi, tutkimus, työntekijä ja yliopisto.” (hs 31.2012)
Helsingin Sanomien puolueellisuuskin avautuu sanoista käsin. Katri Vallaste on väitöstutkimuksessaan tuonut esille, miten Helsingin Sanomat väheksyy eurokriitikoita: "Euroskeptikoihin liitettiin liki poikkeuksetta väheksyviä termejä, kuten passiivinen, irrationaalinen ja tietämätön sekä negatiivissävytteisiä uudissanoja kuten eu-pessimisti ja eurofoobikko." (hs 14.3.2013)
Myös Amerikasta oppia hakeva Saska Saarikoski on huomannut, mitä hyötyä sanojen laskemisesta saattaa olla. ”Jos
olisin kielentutkija, tekisin pikatutkimuksen sisu-sanan esiintymisestä
Suomessa viime vuosikymmenien aikana. Se saattaisi kertoa jotain
olennaista suomalaisuuden muuttumisesta... Kun kirjoitin sanan ”sisu”
Helsingin Sanomien arkiston hakukenttään, sain tulokseksi 4033 osumaa.
(hs 11.10.2015)
Helsingin Sanomat on pyytänyt Kansan Muisti ry:tä muokkaamaan eduskunnassa keväällä 2011 pidetyt puheet perusmuotoon. Puheista laskettiin yleisimmät perusmuotoiset sanat, kuvastelevathan puoluejohtajien suosikkisanat poliitikoille tärkeitä aiheita. Tuloksista saattoi päätellä, että suomalaisten kansanedustajien ajattelu on kovin valtiokeskeistä. Kansanedustajien ehdottomia suosikkisanoja ovat Suomi ja hallitus. Vihreiden Ville Niinistö oli poikkeus, sillä hänen suosikkisanansa ei ollut hallitus. "Niinistön puheissa kiinnostavaa on se, mitä sanoja hän ei käytä. Ympäristöministerin puheessa Itämeri on sijalla 16, eikä luontoon viittaavia sanoja juuri ole." (hs 4.3.2011)
Seuraavana vuonna tulokset oivat vielä yksityiskohtaisempia. ”Sunnuntaina (4.3.2012) luin Helsingin Sanomien uutissivujen pääjuttua Poliitikot puhuvat Suomesta ja hallituksesta. Jutun alaotsikon mukaan HS selvitti, mitkä ovat puoluejohtajien puheiden suosikkisanat. Jutussa on paljon kiinnostavaa tietoa. Sen mukaan esimerkiksi pääministeri Jyrki Katainen käyttää eduskuntapuheissaan useimmin sellaisia sanoja kuin Suomi, maa, tehdä, pitää ja hallitus. Jutussa myös tulkitaan sitä, mitä sanoilla tehdään: esimerkiksi Mari Kiviniemestä sanotaan, että hänen puheensa kohteena on usein pääministeri. (Vesa Heikkinen Kotus-blogi 5.3.2012)
Perinteisesti myös presidenttien Uuden Vuoden puheista on etsitty vihjeitä muutoksesta listaamalla avainsanoja. "Uudenvuodenpuheessaan 2014 presidentti Sauli Niinistö ei maininnut kertaakaan sanoja Venäjä tai Nato. Vuonna 1915 Venäjä mainittiin seitsemän kertaa ja Nato kerran. Muutenkin presidentin murheet olivat vaihtuneet uusiin." (Iltalehti 1.1.2015)
Uusivuosi
2014
Syyrian
murhenäytelmä
Afrikan
hätä
Euron
tilanne
Teollisuuden
murros, yt-neuvottelu
Uusivuosi
2015
Ukrainan
sota
Venäjän
ja lännen vastakkainasettelu
Puolustusrahojen
lisätarve
Rohkeiden
talouspäätösten tarve
Ilmastonmuutos
Toimittaja Heikki Aittokoski antaa toisen esimerkin: ”Löysin verkosta kiinnostavan tutkimuksen Lundin yliopistosta. Eurooppa-tutkimuksen maisteri Eleftherios Ntsotsikas oli lopputyötään varten käynyt läpi Kreikan oppositiojohtajien parlamenttipuheet kesäkuusta 2012 joulukuuhun 2013. Sinä aikana Alexis Tsipras piti 30 puhetta. Hän mainitsi Saksan tai saksalaiset 78 kertaa, joista 77 kielteisessä valossa. Joka kolmas maininta viittasi Saksan miehitykseen tai natsismiin.” (hs 29.1.2015)
Joskus asioiden tarkentuessa, sanatkin muuttuvat, vaikka alunperin on kyse samasta asiasta: ”Kasvihuoneilmiön huippukausi oli 1990-luvun taitteessa, nykyisin se ei enää erityisemmin kiinnosta. Samoin on käymässä ilmastomuutokselle. Viereisen kaaviokuvan käyrät kuvaavat sitä, kunka paljon kunakin vuonna on näitä sanoja käytetty hs ja Ilta-Sanomissa. Vaikka tuo ilmiö on pysyvä ja kai kiihtyväkin, muodit muuttuvat ja ihmisten mielenkiinto herpaantuu. Ehkä meidän olisi otettava käyttöön taas uusi sana, jotta asia ei unohtuisi. (Lauri Malkavaara hs kuukausiliite 4, 2013)
Sanojen voima on ollut poliitikkojen tiedossa. Vuonna 2002 Yhdysvaltain republikaanisen puolueen srategi neuvoi George W. Bushin hallintoa lopettamaan ilmaston lämpenemisestä puhumisen, jos hän haluaa voittaa ympäristöpropagandataistelun. Republikaanit vaihtoivat sanan heti käsitteeseen ilmastonmuutos. Helsingin Sanomissa ja Ilta Sanomissa termiä ilmastonmuutos on vuoden 1990 jälkeen käytetty 7567 jutussa, ilmaston lämpenemistä 2012:ssa. (Perttu Kauppinen hs 9.6.2014)
Kaupallinen hyödyntäminen on selkeää. suomiwebsites on kerännyt tiedot yli 751,213 avainsanasta ja hinnoittelee ne käytön mukaan. Ja niiden näkyvyyttä maksullisissa mainoksissa.
”Rauhanomainen rinnakkainolo oli reilu ideologinen subversio. Määrittelihän Neuvostoliitto tarkasti, mitä se käsitteellä tarkoitti. Vahinko että länsimaat ottivat sanat sanoina eivätkä merkityksenä.” (Heikki Aittokoski hs 7.3.2015)
Semanttinen
Finlex: Laki ja oikeus semanttisessa webissä. Oikeusministeriön
Finlex-tietokantaan perustuva Semanttinen Finlex on yhteydessä
Linked Data Finland -julkaisualustaan. Näin aineistojen sisällöt
tukevat toisiaan dataa linkittämällä, oikeusopillisten
käsitteistöjen kanssa. Semanttinen Finlex -selain linkittää
verkossa olevan Finlex-palvelun HTML-sivujen ja PDF-dokumenttien
sanoja ja pidempiä ilmauksia reaaliajassa ja automaattisesti niitä
taustoittaviin tietoihin. Se hakee termien määritelmiä kolmesta
eri datalähteestä, semanttisia suosittelulinkkejä lakiin
liittyviin muihin aineistoihin. Tässä tapauksessa linkit johtavat
1) samoja teemoja käsitteleviin toisiin lakeihin, 2) samoja teemoja
käsitteleviin oikeustapauksiin ja 3) samoja teemoja käsitteleviin
uutisiin. Tietokantaon kehitetty Aalto-yliopiston Semanttisen
laskennan tutkimusryhmässä.
”Semanttinen parlamentti (SEMPARL) on konsortiohanke, jossa luodaan eduskunnan tietokannoista uudenlainen linkitetyn avoimen datan (Linked Open Data) palvelu ja tutkimusympäristö, "Parlamenttisampo", jonka avulla hanke tutkii parlamentaarista politiikkaa ja poliittista kulttuuria. Hanke rakentaa semanttisen webin teknologioille perustuvan julkisen avoimen palvelun tutkijoita ja rikastaa eduskuntadataa muilla tietolähteillä kuten biografisella tiedolla, sosiaalisen median tiedoilla (Twitter) ja lainsäädännöllä. Tutkimushanke on kiinnostunut parlamentaarisesta, edustuksellisesta kulttuurista ja poliittisen kielen käytöstä pitkällä aikavälillä, ja tarkastelee näitä kansanedustajien, heidän verkostojensa, lainsäädäntötyön ja poliittisen kommunikaation kautta. Hanke tutkii myös uusien digitaalisten viestimien vaikutusta parlamentaariselle kulttuurille. Työssä voidaan hyödyntää Semanttisen laskennan tutkimusryhmän (SeCo) 'Sampo-mallia' ja -ohjelmistoja, ja työ yhdistyy laajempaa hankekokonaisuuteen LODI4DH, jonka tavoitteena on rakentaa kansallista digitaalisten ihmistieteiden linkitetyn datan tietoinfrastruktuuria.” (Näin hirveää kapulakieltä Wkipediassa vielä 18.10.2020)
Semanttisen
laskennan tutkimusryhmän (SeCo)
digitaalisten ihmistieteiden "sampoja" yleiseen käyttöön:
Kulttuurisampo: Suomalainen kulttuuri semanttisessa webissä (2008)
Matkailusampo: Mobiili kulttuurimatkailun palvelu (2011)
Kirjasampo: Suomalainen kaunokirjallisuus semanttisessa webissä (2011), 2 milj käyttäjää v. 2018, nykyisin yleisten kirjastojen ylläpitämä palvelu
Sotasampo: Talvi- ja jatkosota semanttisessa webissä (2015), 570 000 käyttäjää
Biografiasampo: Suomalaiset elämäkerrat semanttisessa webissä (2018), kymmeniä tuhansia käyttäjiä
Nimisampo: Nimistöntutkijan työpöytä (2019), kymmeniä tuhansia käyttäjiä
Sotasurmasampo 1914-1922: sisällissodan uhrit ja taistelut (2019), kymmeniä tuhansia käyttäjiä
Kehitteillä ja valmistumassa on myös Manuscript Micration Mapper (MMM) (keskiaikaiset käsikirjoitukset), Löytösampo (arkeologia ja kansalaistiede) ja Lakisampo (oikeusministeriön Semanttinen Finlex -lakiaineistoihin liittyen).
Vallata käsitteiden merkityksiä on taistelumuoto. Se tarkoittaa vaikuttamista sanan denotaatioon ja konnotaatioon eli sisältöön ja tunnemerkitykseen. Kaunistelusta, eufonismista on kyse silloin, kun ei puhuta kuolemasta vaan poisnukkumisesta, kotiinpaluusta. Jos sanan ekstensio kasvaa, vähenee intensio. Kestävä kehitys -käsitettä käytetään nykyään yhä enemmän, samalla sen merkityksestä on tullut yhä epämääräisempi. Käytetäänkö sanaa raskauden keskeytys vai murha? Keskeytys viittaa siihen, että nainen voi halutessaan jatkaa raskautta. Aikanaan atomilobby sai tahtonsa läpi ja alettiin puhua ydinenergiasta. Ydin ja atomi – atomilla on negatiivinen konnotaatio – atomipommi, atomisota. (Varzig Bazil Politische Sprache: Zeichen und Zunge der Macht, ZpuZ 8/2010). Ytimellä on positiivinen konnotaatio – ydinperhe, ydinasia, ydinvehnä.
Kriittisen kielentutkimuksen ohjelmanjulistuksessa (Language and Control, 1979) puhutaan tee se itse kielitieteestä, sellaisesta kriittisestä lingvistiikasta eli kielenkäytön erittelytavasta, jonka kuka tahansa voi omaksua, esikuvana George Orwell. "Taustalla voi nähdä vaikutteita kriittisistä yhteiskuntateorioista, muun muassa Frankfurtin koulukunnasta, joka aloitti kriittisen viestintätutkimuksen 1930-luvulla." (Douglas Kellner 1998) Keitä me milloinkin olemme ja miksi meitä kutsutaan mukaan tietynlaisiin merkityksiin? Mihin joukkoon meidät yhdistetään? Millaisin kielellisin konstein meistä tehdään sellaisia kuin meidän halutaan olevan? Kriittisen lingvistiikan koulukunta alkoi aktiivisesti analysoida tällaisia kielen ja vallan suhteita.
Jo 1970-luvulla saksalainen politiikan tutkija kirjoitti: "Seuraavaa sotaa ei käydä sotatantereilla vaan se on sota sanoista. Se jolla on mahdollisuus määritellä sanojen sisältö, on voittaja." Kurt Biedenkopf julisti vuoden 1973 kristillisdemokraattien puoluekokouksessa: "Tänään maassamme käydään uudenlaista vallankumousta. Se on yhteiskunnan muuttaminen kielen avulla. Väkivaltainen valtiovallan muuttaminen ei ole enää edellytys yhteiskunnan täydelliselle muutokselle. Ei vallata enää hallituksen rakennusta vaan sanoja, joita hallitus käyttää. Tutuille käsitteille annetaan uusia sisältöjä. Uusi hallitus muokkaa niitä käsitteitä, joilla toteutetaan valtiollista järjestystä, lakeja ja oikeudenmukaisuutta."
Vallata käsitteiden merkityksiä on taistelumuoto. Se tarkoittaa vaikuttamista sanan denotaatioon ja konnotaatioon eli sisältöön ja tunnemerkitykseen. Kaunistelusta, eufonismista on kyse silloin, kun ei puhuta kuolemasta vaan poisnukkumisesta, kotiinpaluusta. Jos sanan ekstensio kasvaa, vähenee intensio. Kestävä kehitys -käsitettä käytetään nykyään yhä enemmän, samalla sen merkityksestä on tullut yhä epämääräisempi. Käytetäänkö sanaa raskauden keskeytys vai murha? Keskeytys viittaa siihen, että nainen voi halutessaan jatkaa raskautta. Aikanaan atomilobby sai tahtonsa läpi ja alettiin puhua ydinenergiasta. Ydin ja atomi – atomilla on negatiivinen konnotaatio – atomipommi, atomisota. (Varzig Bazil Politische Sprache: Zeichen und Zunge der Macht, ZpuZ 8/2010). Ytimellä on positiivinen konnotaatio – ydinperhe, ydinasia, ydinvehnä.
Politiikassa hyötyvät tällöin eniten iskusanojen keksijät. Ne pärjäävät, jotka saavat ensimmäisenä määritellä sanan merkityksen. Iskusanalla on se ominaisuus, että siitä vähitellen tulee niin merkittävä, että kaikkien on käytettävä sitä voidakseen osallistua keskusteluun (Pekka Karvonen, hs 18.8.1991). Suuret ideologit ovat menestyneet tarjoamalla yksinkertaisia määritelmiä ja vaihtoehtoja.
Hyvä märitelmä on helppo ymmärtää,
se painuu alitajuntaan ja motivoi toimintaan. Sen puolueen valta kasvaa,
joka voi antaa merkityksen sellaisille sanoille kuin perhe, koulutus,
sosiaalinen markkinatalous. määritellä, mitä tarkoittaa sana vapaus, tai työtön. Mitä
tarkoittaa sana köyhä, sosiaalisesti heikko? Kuka saa määritellä
mitä on vapaus, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus? Mille
ihmisryhmälle onnistuu näiden sanojen määrittäminen?
Mika Panzar moittii tiedotusvälineitä siitä, että ne seuraavat iskusanoja orjallisesti ja tekevät niistä liiankin totta. Näin julkisuus määrittelee yhä enemmän totuuden sisältöä ja sen kriteereitä (vaikka lehdistö on aina maksajansa vallassa). Pantzar varoittaa jakamasta ihmisiä A- ja B-luokan kansalaisiin, koska siitä tulee vähitellen totta, ihmiset luokitellaan kuin makkarat. Monet iskusanat voi korvata selkeämmillä sanoilla. Esimerkiksi kilpailukyvyn sijasta voisi puhua yritysten voitoista.
Kun
Kalevi Sorsa alkoi puhua 1970-luvulla elvytyksestä, tarkoitti
hän tällä yritysten tukemista. Esko Aho otti käyttöön iskusanan
yhteiskuntasopimus. Käsite luo mielikuvan, että kaikkien on
yhdessä sovittava laman aikaisista epämiellyttävistä päätöksistä.
Ne jotka eivät tähän suostu, tavoittelevat vastuuttomasti vain
omaa etuaan. Etujärjestöjen piti kantaa yhteiskunnallinen vastuu
eli yhtyä hallituksen linjaan. Muita iskusanoja olivat hätätila,
kilpailukyky, hallittu rakennemuutos, kasinotalous, kulutusjuhla,
konsensus. (Pekka Karvonen, hs 18.8.1991)
George
Orwellin kuvaamassa yhteiskunnassa puhutaan uuskieltä, jossa
sotimisesta huolehtii Rauhanministeriö, väkivaltakoneistosta
Rakkauden ministeriö. Uuskieli etäännyttää, hämärtää
vaikutussuhteita ja kääntää todellisuuden ylösalaisin. “Sanojen
valta on ajoissa oivallettava, jotta ei tarvitsisi vastaisuudessa
Samuli Parosen tapaan kysellä, että monikohan sodan uhreista tahtoi
kuolla sen hölynpölyn tähden, jonka tähden niin monien miljoonien
täytyi kuolla.” (Pertti Joenniemi, Kieli Laukaisualustana, hs
14.4.1983). Sotasuunnittelijoiden kielessä ei ketään tapeta eikä
mitään tuhota. Siinä eliminoidaan, poistetaan, ehkäistään,
täytetään annettuja tehtäviä. Poliitikoille on tyypillistä
puhua passiivimuodossa ja käyttää substantiiveja.
Vesa
Karonen osoittaa taloudellisen kapulakielen olemassaoloa: "Tuomas
Karemo kyseli asiantuntijoilta, mitä talouden sanat merkitsevät.
Kuultiin, että rahoitusmarkkinat ovat saaneet… ja
valtionvelkamarkkinat on… Ekonomisti Timo Tyrväisen mukaan vajaat
500 000 ihmistä on markkinavoimat, irvisteli Hannu Taanila jo kauan
sitten. Esko Seppänen myös todisti, että kansantaloustiede on
uskonto, jossa pääosassa ovat nyt fundamentalistit, jotka tekevät
rottakokeita ihmisillä. Seppäsen mukaan maailma luodaan kielen
avulla, kieli ei siis heijasta jotain ulkoista, metafyysistä,
muuttumatonta ideaa. Markku Jokipii sanoi, että talouskasvu ja
kilpailukyky vastaavat entistä YYA liturgiaa Neuvostoliittoineen.
Pentti Haanpää 1933: Wallstreetillä ovat nykyajan isät, pojat ja
pyhäthenget.." (hs 19.8.2011 Yle etsintäkuuluttaa
Markkinavoimia)
Erkki
Lyytikäinen esittelee Jyrki Kalliokosken toimittaman kirjan Teksti
ja ideologia: "Arvoista, uskomuksista ja
tunteista vapaata objektiivista kielenkäyttöä ei ole... Ihmisen
toiminnan peittävällä kielenkäytöllä voi päästä hyvinkin
pitkälle. Pirjo Karvonen erittelee talouskielen ominaisuuksia.
Hätkähdyttävä on Karvosen havainto, että talousvoimien käsittely
sisältää kansanuskon piirteitä... Erityisen kiinnostavaa on, että
tapahtumista säännöllisesti puuttuvat tekijät. Uutiset ovat
muotoa "investointien kasvu hidastuu"... nykyjulkisuus
mielellään sekoittaa yleisen ja yksityisen... Eikö tämä ole
tasa-arvoa jos mikä? Ei, sanoo Kalliokoski. Valtaeliitin tutuksi tai
kansanomaiseksi tekemisellä ei vähennetä sen valtaa. Arkistamisen
avulla pikemminkin kätketään avoin vallankäyttö... Nykyinen
media on moniääninen... Tämä kaikki kertoo Kalliokosken mukaan
enemmän... vallan epätasapainon läpinäkymättömyydestä kuin
yhteiskunnallisesta tasa-arvosta... Ideologiaan liittyy tiiviisti
luonnollistamisen, neutraalistumisen käsite. Luonnollista on
sellainen kielenkäyttö, joka perustuu yhteisille (tai yhteisiksi
kuvitelluille) arvoille ja uskomuksille." (hs 13.3.1996)
”Uuskielen tarkoitus on kuohita sanojen alkuperäinen voima ja aito merkitys... Ja me toimittajat siteeraamme ja matkimme uutisissa kuin papukaijat bisnesmiesten opettaman hokemaa... Mikä tahansa ja kuka tahansa on haastava tai ainakin joutunut haastavan tilanteen eteen. Haastava toki haastaa puheessa vaihtelun vuoksi haasteellisen tai tarjoaa haastetta. Kukaan itseään muodikkaana pitävä pomo ei enää uskalla sanoa, että tehtävä on vaikea, hankala, työläs, vaativa, kelju, kurja tai peräti toivoton."
”Kansaa petetään vaikeilla sanoilla ja noilla sanoilla on historiansa. Kansankiihotusta harjoitettaessa järkeen ei vedota, vaan auktoriteettiin tai tunteeseen. Tunteeseen vetoamisen välineitä ovat esimerkiksi sanat ”isänmaa” ja ”vapaus”. On vaikea, miltei mahdotonta selvittää, mitä ne tarkoittavat... Mitä on parlamentarismin tukeminen? Edustuksellinen poliittinen järjestelmä, esimerkiksi parlamentarismi, ei kerro mitään ihmisten osasta eikä onnesta. Yleisillä vaaleilla valitut parlamentit istuvat myös kovan diktatuurin maissa... Integraation asemesta puhuttiin kymmenen vuotta sitten synergiasta, kaksikymmentä vuotta sitten entropiasta ja niin poispäin... Olennainen kysymys ei ole se, josta äänestetään, integraatio vai ei, vaan se, mistä ei äänestetä, millainen integraatio." (Jukka Kemppinen, hs 12.9.1994)
Tie-metaforaa käytetään paljon osoittamaan edistystä: suuria askeleita, liike, piiritys, este, kolmas tie. Myös sana globalisaatio on kiinnostava keksintö. Talous-, kommunikaatio- ja liikenneprosesseista puhuttiin vuosia. Sillä sanalla voidaan niputtaa erilaisia tapahtumia. Sana jolla ei ole monikkomuotoa antaa lähes myyttisen voiman ja se sanotaan aina passiivimuodossa. Kielellä on valtava kyky ohjata ajatuksia, tuntemuksia ja arvoja. (Josef Klein Sprache und Macht ZpuZ 8/2010)
"Failed states, epäonnistuneet valtiot on iskevä ja politiikan kielenkäytöstä tuttu sanapari. Käsitteenä se on kuitenkin salakavala. … Ketkä ovat epäonnistuneita, pelastettavat ja pelastajina esiintyvät?" (Kaija Virta hs 31.10.2010)
Sana demokratia on valtiotieteellisen tutkimuksen vedenjakaja: kuukausipalkkainen tutkija määrittelee demokratian kansanvallaksi, vapaa tutkija lähtee kysymään kuka on kansa, mitä on valta.
Tasa-arvosta on alettu yhä enemmän puhua mahdollisuuksien tasa-arvona eikä niinkään vanhassa sosiaalidemokraattisessa hengessä lopputulosten tasa-arvona. (Mikko Kuisma, hs 6.6.2010)
Suomessa on tarkasteltu vuodesta 1921 lähtien julkaistuja komiteanmietintöjä, jotka ovat pyrkineet hallinnon rationalisointiin. "Kysymys on kielipelistä. Kielikuvilla on koetettu saada aikaan vaikutelmaa, jonka mukaan hallinnon kehittämisellä on luotavissa tehokkaampi, pätevämpi, hallittavampi sekä entistä paremmin yhteiskunnan tarpeita vastaava julkinen hallinto." (Kielen vallassa. toim. Matti Mälkiä ja Jari Stenvall 1998)
Kerran uutisoitiin: Sorsat aiheuttivat ketjukolarin. Kirjoittajan tekemät valinnat tulevat näkyviksi, kun kirjoittaa otsikon uusiksi: Autoilija väisti sorsia, toiset ajoivat perään.
Intiassa maanpaossa elävä tiibetiläinen hengellinen johtaja 14. dalai-lama Tenzin Gyatso rukoili ja paastosi polttoitsemurhissa kuolleiden tiibetiläisten puolesta. Kiinan ulkoministeriö tulkitsi rukousten olevan "terrorismia valepuvussa" (hs 21.10.2011). Itsemurha-attentaattia kuvataan monissa maissa terroristeina, mutta militantit islamilaiset kutsuvat heitä kunnioittavasti marttyyreiksi.
HS ulkomaantoimittaja Jukka Huusko kirjoitti 20.3.2010: ”Juuri tässä on vapaan sanan voima: se miten reagoit sanoihin, paljastaa sivistyksesi todellisen tason."
”Saksalaisilla
on kokemusta, toisilla jopa kaksinkertaisesti siitä miten valtio ryhtyy
muovaamaan kieltä poliittisten tarpeiden mukaan. Ensin kehittelivät
natsit tohtori Joseph Giebbelsin johdolla omaa uuskieltään
tuhatvuotisen valtakunnan tarpeisiin. Valtakunnan romahdettua jo
kahdentenatoista vuonnaan kommunistit astuivat esiin vastakkaisen
uuskielen luojina. Kolmas valtakunta loi vain harvat kielensä sanat
itse, mutta muutti sanojen arvoja ja esiintymistiheyksiä. Yksi tuon
kielen peruskäsitteitä oli das Volk, kansa, joka johdannaisineen riitti
kaikkiin tarpeisiin. Sinänsä epämääräiset sanat kuten Lebensraum,
elintila, Rasse, rotu ja arsch, arjalainen muuttuivat kirjaimellisesti
tuhoisiksi jouduttuaan kansallissosialistisen propagandan palveluun.
Kaasukammioissa kuolleista todettiin, että oli toteutettu Endlösung,
lopullinen ratkaisu... Sitten Itä-Saksassa rauha sanaa käytettiin
muodossa ”taistelu rauhan puolesta imperialismia vastaan”. Sanakirjasta
Dudenista poistettiin sanat kuten poliisivaltio, oikeusvaltio,
bordelli, individualismi. Voitto oli lännessä Profit, idässä Gewinn."
(Max Rand, hs 31.12.1983)
Avainsanat – tyhjiösanoilla on vain mielikuvamerkitys
Poliittiset avainsanat ovat suosittuja niiden ideaalityyppisen käytön vuoksi. Tulevaisuus sisältyy yhteen sanaan – oikeudenmukaisuus, demokratia. Niitä käyttämällä vältytään erimielisyyksiltä. Koska ne ovat kokonaisratkaisuja, on niiden avulla vaikea tehdä välttämättömiä osaratkaisuja. Avainsanat liittyvät myös laillisuuteen ja järjestelmään ja sulkevat siten yksittäisten asioiden merkityksen, henkilökohtaisen ja satunnaisen poliittisen kehityksen pois. Avainsanat antavat vaikutelman, että tulevaisuus voitaisiin ennakoida ja sitä voitaisiin suunnitella ja että tulevaisuus olisi rationaalinen. Siinä prosessissa tyhjiösanoilla on irrationaalinen viehätysvoima.
Mitä enemmän avainsanaa aletaan määritellä sitä vähemmän se täyttää tehtävänsä yhdistävänä osana poliittista keskustelua. On siis sanoja, joita ei yksinkertaisesti saa määritellä.
Nykypäivän ”kansaa” yhdistävät kyllästyminen ”talouden etua ajavaan politiikkaan” ja ”oikeudenmukaisemman järjestelmän” vaatimukset. Populismin vetovoima piilee siinä, että mitään näistä käsitteistä ei ole määritelty tarkasti. Mitä tyhjempiä käsitteet ovat sitä useampi ihminen ja ryhmä näkee niissä omat tavoitteensa. Aivan samoin kuin politiikka tuo merkitystä tyhjille sanoille, muukalaisuuden käsite tuhoutuu, kun sen todellinen sisältö paljastuu. (Sarah Hudson, hs 3.12.2010)
Tutkijoidenkin on pärjätäkseen ammennettava samoista tyhjiösanoista ja toisteltava niitä: ”Mitä sitten ovat eurooppalaiset arvot, joita Euroopassa asuva muslimi haluaa puolustaa? Ne ovat klassisia valistusfilosofian arvoja, kuten moniarvoinen demokraattinen yhteiskunta, ihmisoikeudet, tasa-arvo ja rationaalinen kansalaiskeskustelu.” (Toni Alaranta hs 24.9.2010, Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimus)
Berliiniläisessä teatterissa kirjailija Elfriede Jelinek hyökkää tyhjien ilmausten talouspuhetta vastaan. Esityksessä käydään niiden sanojen kimppuun, joilla ihmisiä talouskielessä hallitaan: turvallisuus, yksilöllisyys, vapaus. Yksi kerrallaan sanat saavat tarkan analyysin ja osoittautuvat tyhjiksi. (hs 25.5.2010)
Kun
poliittinen riita purskahtaa julkiseksi, poliitikot kuittaavat: ”On
hyvä, että keskustellaan.” Väärinkäytöksistä kommentti
kuuluu: "Hyvä että tutkitaan." Työrauha tarkoittaa, että
ei saa arvostella. Kun poliitikko julistaa hoitavansa isänmaan
asioita, hän ylentää itsensä arvostelun yläpuolelle. (Vesa
Karonen hs 17.6.2011)
Sanojen merkitys muuttuu eri yhteyksissä
Yksi internet-suosikeista on ollut Facebook-ryhmä nimeltä Kielletyt sanat ja sanonnat. "Sanat eivät ole joko huonoja tai hyviä, mutta kaikki sanat eivät käy joka paikkaan", sanoo Eija-Riita Grönros Kielitoimiston sanakirjan päätoimittaja. Kielen tyyliseikat eivät lopulta eroa suuresti vaikkapa vaatemuodista. Tennissukat sopivat erinomaisesti urheiluun, mutta harva käyttää niitä juhlatilaisuuksissa. Ei pidä unohtaa, että samalla kun kieli muuttuu, joidenkin sanojen tyylilaji voi hahmottua uudelleen. (Ville Eloranta, hs kielenhuollosta vastaava artikkelitoimittaja 1.9.2011
Jokaisen
Moskovaan päivätyn uutisjutun ensimmäisissä kappaleissa törmää
sanaan ”radikaalit”. Yhdysvalloissa tämä sana yleensä
tarkoittaa jotakin vasemmistolaista, ellei siihen huolellisesti
lisätä määrettä ”oikeistolainen”. Mutta ne
neuvostoliittolaiset, joihin ”radikaalilla” viitataan, tuntisivat
olonsa kotoisaksi republikaanisen puolueen kansalliskomiteassa.
Moskovasta tulleissa uutisjutuissa esiintyy myös ”konservatiiveja”.
Lähemmin tarkasteltuna nämä konservatiivit paljastuvat ihmisiksi,
jotka suosivat tuotantovälineiden yhteisomistusta ja tasa-arvoa.
Tällaiset piirteet kuuluivat ennen ”sosialisteille” ja
”vallankumouksellisille”. Yhdysvalloissa ”konservatiiveiksi”
ei kutsuta ihmisiä, jotka kannattavat suunnitelmataloutta,
vallankumouksia. Tavallisessa Moskovaa koskevissa uutisessa törmää
myös sanaan ”demokratian kannattaja” Sillä viitataan
Gorbatshovin ympärillä hyörivään etuoikeutettuun eliittiin, joka
haluaa kapitalismin Neuvostoliittoon hallituksen päätöksellä.
(Alexander Cockburn hs 2.8.1990)
"Tommi Uschanov puhuu niin kutustusta kehysvaikutuksesta. Sosiaalipsykologiassa on todettu että samaa asiaa koskeviin kysymyksiin saadaan sanamuotoa vaihtelemalla aivan eri vastauksia, koska eri sanamuodot aktivoivat vastaajien aivoissa täysin esilaisen mielleyhtymän. Media on skandaalilööppitehdas tai raadollinen vallankäyttäjä: mediatalot mediakritiikki, etelän media. Mutta tiedotusäline on Arvi Lind. Koska kehysvaikutus ohjaa ihmisten vastauksia niin suurelta osin, kansanäänestyksen tuloksen määrää usein se taho, joka päättää kysymyksen tarkan sanamodon. Ja tästä sanamuodosta taas ei ikinä päätetä kansanäänestyksellä." (hs 2.2.2014 Luotatko mediaan vai tiedotusvälineisiin?)
Lauseen
"Neuvostoliitto korottaa sotilaallisia menoja" erilaiset
tulkinnat havainnollistavat tilanteen ja puheyhteyden merkittävyyttä.
Ilmiselvät vaikka ääneen lausumattomat implikaatiot tästä
lauseesta ovat:
-taloustieteilijä:
kulutustavaroiden tuotanto laskee
-NATO:n edustaja:
länsiliittoutuman täytyy korottaa puolustusmenoja
-neuvostolainen
diplomaatti: Neuvostoliitto täyttää sotilaallisia velvoitteitaan
-kiinalainen: uhka
pohjoisrajalla kasvaa
Käsitteet ilmentävät yleisesti ottaen aikansa käsityksiä ja tavoitteita. Ne voivat olla monimerkityksisiä tai epäselviä, ja joitakin käsitteitä voi pitää poliittisesti latautuneina. Käsitteiden epäselvyys voi olla myös tavoiteltua: käsitteillä voidaan vaikuttaa, peittää, sivuuttaa, ohjata ja jättää tulkinnanvaraa. Käsitteiden takana voi olla avoimia tai väljempiä ajatusrakennelmia, joita voi luonnehtia ideologiseksi. Ne ovat muuttuvia yhteisöllisiä merkityskokonaisuuksia, joiden syntyä, kehitystä ja käyttöyhteyksiä voidaan tutkia. Tieteenalojen tai muiden lähestymistapojen tekniset kielet voivat muodostaa myös sellaisen ymmärtämiskehyksen, joka voi olla vaikea ylittää. Ammattilainen ei välttämättä ymmärrä toisen alan ammattilaista tai asiakkaan uniikkia tilannetta. Yhteinen sana, organisaatio tai toimitila ei sinänsä vielä ole yhteinen merkitys, koska merkityksen juuret voivat olla syvemmällä historiassa. Jollakin asialla voi olla eri tahoille erilaisia sivumerkityksiä. Sivumerkityksestä voi tulla jollekin myös päämerkitys. (Erkki Kemppainen, Kanava 7/15)
Yksi keskeisistä tutkimuskohteista Ira Jänis-Isokankaalla on huliganismi neuvostoyhteiskunnassa 1920-luvulla ”Lapsena huliganismi tarkoitti minulle tuhmuuksia. Halusin selvittää mitä salainen poliisi sillä tarkoittaa ja mitä merkityksiä käsite on historiassa saanut ja mitä siitä on seurannut. Venäjän vallankumousvuosina 1905-1906 politisoitunut huliganismin käsite laajeni tarkoittamaan myös epäsuoraa vastarintaa. 1920 luvulla siitä tuli rikosnimike, joka saattoi viedä vankilaan. Lähihistoriassa käsitteen poliittinen lataus on noussut uudelleen, erityisesti Pussy Riotin ansiosta vuonna 2012. ”Huliganismi on epäsuoraa kapinointia, jolla valitsevia arvoja ja normeja kyseenalaistetaan tai rikotaan. Tällainen roiminta on taiteelle tyypillistä (hs 25.9.2019)
Orwellin kuvamassa yhteiskunnasa puhutaan uuskieltä, jossa sotimisesta huolehtii Rauhanministeriö, väkivaltakoneistosta Rakkauden ministeriö. Uuskieli etäännyttää, hämärtää vaikutussuhteita ja kääntää todellisuuden ylösalaisin. “Sanojen valta on ajoissa oivallettava, jotta ei tarvitsisi vastaisuudessa Samuli Parosen tapaan kysellä monikohan sodan uhteista tahtoi kuolla sen hölynpölyn tähden, jonka tähden niin monien miljoonien täytyi kuolla” (Pertti Joenniemi, hs Kieli Laukaisualustana 14.4.1983). Sotasuunnittelijoiden kielessä ei ketään tapeta eikä mitään tuhota. Siinä eliminoidaan, poistetaan, ehkäistään, täytetään annettuja tehtäviä.
Kun luodaan "yhä joustavammat työmarkkinat", tarkoittaa se, että imisiä voidaan heitellä yhä kevyemmin palkkatyön perässä.
Mikko Mikkala valittaa, että elämme kiertoilmaisujen aikaa aikaa. ”Puhume haasteista emme vaikeuksista. Puhumme epätasa-arvosta, emme vääryydestä. Puhume henkisestä kehitysvajeesta uskaltamatta myöntää että ongelmamme ovat arvostuksissamme ja arvopohjassamme (hs 25.8.2014).
Esko Seppänen hs 8.9.2013 Teuvo Pakkala kutsui sanaa, joka ei merktise mitään stiiknafuuliksi. Pekka Himasen opissa eläkeiän nosto on työurien parantamista, suurituloisten veroalennukset ”vertuksen kannustavuutta” ja sosiaaliturvan leikkaukset ”hyvinvointipalvelujen uudistamista”. Hallitus itse on keksinyt lumekäsitteiksi rakenteiden uudistamisen.
Politiikassa
on aina turvauduttava kieleen, ellei sitten yritetä saada päämääriä
läpi väkivallalla. Poliittinen kieli on aina taistelua sanoilla
sanoista. Julkiseen mielipiteeseen vaikutetaan merkityssisällöillä
enemmän kuin asiasisällöillä. Poliittisessa kielessä
pyritään voittamaan kansalaisia omien ajatusten taakse. Poliittinen
kieli ei tarkoita samaa kuin poliitikon kieli. Talousjohtajat voivat
yhtä hyvin käyttää poliittista kieltä (Bergsdorf). Poliitikkojen
ei kannata käyttää juurikaan ammattikieltä – se on
vaikeaselkoista ja tulee helposti väärinymmärretyksi.
Poliittisen
kieleen kuuluu
1.
instituution kieli – eduskunta, hallituskoalitio
2.
keskinäisen kanssakäymisen sanasto – skandaali, päätös,
kompromissi, keskustelu
3.
ammattikieli – diplomaattien, talousalan, ympäristön.
(Varzig Bazil: Politische Sprache: Zeichen und Zunge der Macht, ZpuZ 8/2010)
Historiallinen ja semanttinen katsaus käsitteeseen poliittinen osoittaa, että sanalla politiikka on ollut vuosisatojen aikana monenlaisia käyttötapoja. Sanan käyttö vaihtelee maan, kielen, puhujan ja tilanteen mukaan. Kreikkalaiseen sanaperheeseen kuuluvaa sanaa polis on käytetty erilaisten verbien ja nominien kanssa – politisoida, sosiaalipolitiikka. Sanan käyttötapa on suuresti laajentunut - se on "rikastunut semanttisesti". Sillä voidaan ilmaista yhä erilaisempia asioita ja yhä useampiin sanoihin ja henkilöihin voidaan liittää attribuutti poliittinen. Siksi ei ole mahdollista keskustella asiallisesti esim. politiikan ja valtion suhteesta.
Hegemoniasta poliittisena diskurssina puhutaan silloin, kun jollakin ryhmällä on yhteisöä ylläpitäviä ja sitä rikkovia voimia ja prosesseja, yhä useammin käsitteitä. Vallalla on kasvun ja yhdentämisen ideologia, jota voi verrata siihen hegemoniaan jota oli valistuksen ja industrialismin aikana. (Antti Blåfield)
Neuvostoliitossa ja DDR:ssä alettiin 1970-luvulla tarkentaa sanan sisältöä attribuuteilla. DDR:n kielessä käytettiin määrättyjä adverbejä kuten aina ja vielä, jatkuvaa edistymistä kuvaavia verbejä kuten jatkaa, oppia edelleen sekä adjektiivien derivaatteja kuten parantaa, suurentaa. Tapa on yleistynyt länsimaihin: sosiaalinen markkinatalous onkin ekososiaalinen markkinatalous, harjoitetaan todellista ympäristönsuojelua eikä vain teknistä. Jälleenkäsittelylaitos on sama kuin ydinjätteen kaatopaikka, atomia sisältävä myrkkyvuori.
Hannah Arendt on tullut kuuluisaksi ajatuksesta Free indirect citation, mikä tarkoittaa, että ei käytetä suoraa eikä epäsuoraa lainausta, käytetään attribuuttia - ei sanota sosialisti, vaan “Se mitä kommunistit kutsuvat sosialistiksi. On tärkeä attribuutin avulla osoittaa mihin ideologiseen kehykseen sana kuuluu ja sitä käytetään kirjoituksessa. Täytyy osoittaa semanttista valppautta, että osaa tehdä eron kansandemokratian ja demokratian välillä.
Abraham Lincolnin tunnettu arvoitus on yhä ajankohtainen: Montako jalkaa on lehmällä jos kutsutaan häntää jalaksi? Viisi. Ehei, neljä, koska ei se että kutsutte häntää jalaksi tee vielä hännästä jalkaa.
Asioiden nimeäminen ei ole millään tavalla maailman puolueetonta kuvaamista. Jokaisessa nimeämisessä on mahdollisuus myös kannanottoon ja arvottamiseen eikä vain mahdollisuus. Jokaisessa nimeämisessä otetaan väistämättä kantaa. (Vesa Heikkinen: Kielen voima, Gaudeamus 2007) Politiikasta määräävät ne, joilla on oikeus antaa sanoille määritelmä. Nykyään ei puhuta enää luokkaeroista vaan sosioekonomisista ryhmistä tai kuluttajasegmenteistä.
On tärkeämpää mikä nimi asialla on kuin mitä se on, kirjoittaa Varzig Bazil: "Nimetä asioita uudelleen – neoliberalismi, asukasystävällinen, palvelualtis, nopea, työmarkkinatuki."
Poliittiset asiat ovat niin monimutkaisia, että poliitikot voivat lausua osatotuuksia valehtelematta. Myös kuulijoiden tietämättömyyttä voidaan käyttää hyväksi, esim. vapaus, ei sosialismia.
Etninen puhdistus on irvokas puhtaan/likaisen sanan käyttö – metafora aivan kuin lian poistaminen olisi sama kuin suurten ihmisryhmien surmaaminen.
Amerikassa alkoi 1980-luvulla liike kielellistä diskriminaatiota vastaan (political correctness)
(Martti-Tapio Kuuskoski hs 28.11.2003): "George W. Bushin kielenkäytössä ei ole kyse pelkästä retoriikasta, vaan hän tuottaa toistolla totuuksia, hämärtää käsitteiden suhdetta todellisuuteen ja saa todellisuuden näyttämään hyvän ja pahan väliseltä tahtojen taistelulta. Bushin doktriini asettaa hämärrettyjen ”vapauden” ja ”demokratian” käsitteiden tueksi selkeät ja (moraalista) järjestystä luovat ekspansiivisuuden ja voimankäytön ideat. Vastaavasti rakentui myös Hitlerin ideologia. Bushin ”vapaan maan” ja ”demokratian” käsitteet ovat natsi-ideologian ”rotupuhtauden” kaltaisia hämärrettyjä ja samalla dynaamisia käsitteitä, joiden varaan uusi selkeä järjestys voidaan perustaa. Kun Bushin politiikassa vapaat maat määrittyvät sen kautta, kuinka valmiita ne ovat vapauttamaan maailman epävapaista elementeistä, emme ole enää kaukana logiikasta, joka mahdollisti juutalaisten joukkotuhon natsi-Saksassa."
Poliittiset valinnat riippuvat siitä, mitä ihminen kuvittelee muiden päättävän. Jos joku ryhmä saa vaikka vähänkin enemmän valtaa, sen ei tarvitse enää toimia avoimesti ja tästä seuraa tyhjiösanojen voimakkuus. Taloudessa hinta ja voitto mittaavat tuloksellisuuden, politiikassa ei päde sama laki.
Politisaation
prosessit ovat käyttövoima, jonka avulla demokratia uudistuu ja
hengittää. Politisoiminen tarkoittaa että jokin ongelma nostetaan
julkiseen tietoisuuteen, poliittisen kiistan aiheeksi, jolloin siihen
on mahdollista löytää uusia ratkaisuja. Asioiden politisoimisen
tiellä on monenlaisia esteitä. Esimerkiksi erityisasiantuntemuksen
vaatiminen ja hallinnon tai talouselämän käyttämä kieli
vaikuttavat kansalaisryhmien kykyyn nostaa asioita poliittisen
kiistan kohteiksi. Myös politiikan instituutioiden
byrokratisoituminen on keskeinen ongelma. Se kaventaa entisestään
niiden toimijoiden joukkoa, joka tuntee poliittisen toiminnan
mahdolliseksi ja mielekkääksi. Poliittinen toiminta vaatii
kollektiivista tunnetta siitä, että jotain on muutettavissa ja
johonkin voi vaikuttaa. Tämä tunne luultavasti puuttuu lähiöistä,
joissa asuu "neljäs maailma" – rikkaiden ja
demokraattisten hyvinvointivaltioiden köyhät, syrjäytetyt,
osattomat sekä eri tavoin turhiksi ja ei-tervetulleiksi tuomitut.
Epämääräisyys
Pääkirjoituksessa
Helsingin Sanomissa kysytään: "Onko Suomen sivistyneistö
parhaillaan ajautumassa sellaiseen älylliseen kriisiin, joka uhkaa
näivettää sen käymän keskustelun perustaa ja tasoa, kuten
psykologian dosentti Jukka Saarinen Helsingin yliopistosta pelkää
vieraskynä-artikkelissaan? "(hs 29.4.1996) Saarinen oli
kirjoittanut: "Tyytyykö sivistyneistö myös jatkossa vain
perustelemaan valtaeliitin päätöksiä ja levittämään tietoa,
vai pyrkiikö se nykyistä enemmän analysoimaan ja kritisoimaan sen
ratkaisuja, on perin keskeinen menettelytapakysymys. Sivistyneistö
on käsittänyt väärin tehtävänsä, jos se arvelee viran ja
siihen liittyvän statuksen edellyttävän pitäytymistä
arvostelusta. Saarinen syyttää nykyistä keskustelua erityisesti
tyhjistä käsitteistä ja historiattomuudesta. Sivistyneistön
edustajat ja erityisesti poliittiset päättäjät viljelevät
kernaasti puheissaan suurelle yleisölle avautumattomia muotitermejä.
Koska asiat samaan aikaan irrotetaan taustoistaan ja niitä
käsitellään historiattomasti, vain tässä ja nyt, suuri yleisö
vieraantuu entisestään ja kokee maailman aiempaa pirstaleisemmaksi.
Jos tällainen kielteinen kehitys halutaan saada päättymään, se
on epäilemättä sivistyneistön tehtävä. Historia joutui sotien
jälkeisinä vuosikymmeninä tekemään tilaa yhteiskuntatieteille.
Lopulta ne löysivät haastajansa filosofiasta. Löytyisikö
historiasta taas apua kaaokseen?" ( 30.4.1996)
Semanttinen analyysi
Semantiikka on se kielitieteen osa, jossa pyritään ottamaan merkityksen muotoutumisessa huomioon myös puhetilanne, kulttuuritausta ja sanaa määrittävät lauseen jäsenet. Kieltä siirretään kvantitatiiviselle, numeeriselle kielelle, mutta muuttujia on enemmän kuin lingvistisissä tutkimuksissa eivätkä kriteerit ole yhteismitallisia.
Semanttisessa tutkimuksessa pyritään antamaan kuulijoille sellaista tietoa, että he voivat tehdä oman johtopäätöksensä puhujan tarkoituksista. Jos se on sitä mitä he sanovat sen olevan niin mitä se on? Semanttinen analyysi osoittaa, mitä sananmukaisesti on sanottu, mitä tällä sanotulla oletettiin jo olevan tiedossa (presuppositio) ja mitä sanalla saattoi ymmärtää, vaikka ei erikseen sanottukaan (implisaatio). Semanttinen teoria ei salli, että määrätty mielipide valitaan ja julistetaan sanan merkitykseksi, ei myöskään, että historiallinen prosessi pysäytetään ja yksi jakso merkityksen kehityksessä olisi ainut oikea.
Pluralistisessa yhteiskunnassa ei kielikritiikin tarkoitus ole sen sensurointi mitä saa sanoa ja miten sen saa sanoa. Poliittisen kielikritiikin päämääränä on kuulijoiden valmentaminen. Kuulijalle pyritään antaman semanttisessa tutkimuksessa esimerkiksi sellaista tietoa, että hän voi tehdä omat johtopääksensä puhujan tarkoituksesta.
Jotta voisi päätellä, onko kielellisillä menetelmillä yritetty manipuloida tai häivyttää joitakin asioita, on analysoitava kielellisesti ilmaistu realiteetti mutta myös määrätty arviointiperinne. Puhujalta on vaadittava perusteluja ja arvioinnin ulottuvuuksia. Mitä mittaria käytetään silloin, kun syytetään puhujan yrittäneen manipuloida tai esitellä asia väärässä valossa? Yleensä sanoille ei ole merkitystä vaan merkityksiä. Näitä merkityksiä voi jäljittää tutkimalla konteksteja.
Etymologiaan nojaava sana-analyysi olettaa, että jokaisella sanalla on todellinen ja luonnollinen merkitys ja sen saa selville parhaiten sanan ensikäytöstä, historiasta. Leksikaalinen määritelmä on abstrakti, ylimalkainen, monimutkainen, mutta todellinen merkitys, mitä jotkut nimittävät mielipiteeksi, on kapea-alainen, tarkka, yksilöllinen, konkreettinen ja sen määrää se ympäristö, missä sana esiintyy, konteksti.
Mitä tietoja kirjoittaja tai puhuja operationalisoi ja instrumentalisoi tekstissä? Mitä tietoja kuulija voi saada? Jokainen joka tuottaa tekstiä, tiedostaa myös tilanteen – kuulijan tieto, motivaatio, mielikuva, asenne. Siis ennen operationalisointia eli kirjoittamista on aina tilanne ja kuulija ja puhuja miettii, millä kielellisillä keinoilla hän voi vakuuttaa sanomansa kuulijalle
Tulevaisuuden vaikutuskeino
Kun ennen yritettiin rajoittaa epätervettä kehitystä lain ja rahan voimalla, on tulevaisuuden vaikutuskeinoja informaatio, osallistuminen ja yhteistoiminta. Siis sanat.
Valtiollinen
toiminta muuttuu niin, että ei anneta enää virkamiesmäisiä
yksityiskohtaisia määräyksiä, vaan toimintaperiaatteita.
Keskitetty ongelmanratkaisu muuttuu paikalliseksi, missä ihmisillä
on mahdollisuus ymmärtää asia samalla tavalla ja arvioida laajat
vaikutukset. Verot, maksut ja tariffit puhuvat selkeää kieltä.
Merkityksen
täsmentäminen ehto väittelylle
"Matka
sivistyneeseen ja toisiamme kuulevaan keskusteluun ei kuitenkaan
lyhene, jos harkitsemattomia möläytyksiä tulkitaan tieten tahtoen
väärin. Sen sijaan, että Jussi Niinistöltä tivataan, haluaisiko
hän todella turvautua aseelliseen väkivaltaan kuullessaan
puhuttavan parlamentarismista, tulisi kysyä, mitä Niinistön
mielestä on se todellinen parlamentarismi, jota tulisi puolustaa.
Sen sijaa että Jussi Halla-ahon otsikoidaan vaatineen Kreikkaan
sotilasjunttaa, tulisi otsikoida Halla-ahon pitävän demokraattista
yhteiskuntamallia Kreikan kriisin ongelmana. Ja sitten voisi kysyä:
voisitteko hieman tarkentaa. " (Ville Blåfield hs 17.9.2011)
Ehkä kuvaavinta kielitutkimusperinteelle on tavallinen gallupkysymys: Oletteko kiinnostunut politiikasta? Tällöin tutkija ei kerro mitä hän politiikalla tarkoittaa, eikä myöskään odota, että vastaaja kertoisi sen miten hän politiikan ymmärtää. Politiikalla oletetaan tarkoitettavan jotain, mikä on itsestään selvää ja yleisesti tunnettua. Kun tutkija ei pelkää että vastaajat ymmärtävät kysymyksen väärin tai kritisoivat koko kysymystä, on voitu tehdä tutkimusta, jossa tutkijan ja tutkittavan suhde on sama kuin geologin suhde kiveen. (Kari Palonen 1983)
Toimittaja kyseli (hs 31.10.2010): ”Onko Halla-aho ”sanojen mittainen” mies. Eli mikä mies?
Osmo Soininvaara kirjoitti blogissaan 6.10.2010: "On aika typerää käydä keskustelua siten, että henkilö A sanoo olevansa vaikka hypoteisti ja määrittelee sanan omalla tavallaan. Henkilöllä B on sanalle hypoteisti aivan oma täysin erilainen määritelmänsä. Sen jälkeen hän syyttää henkilöä A kaikesta siitä pahasta, mitä hän itse omalla määritelmällään on tuohon sanaan sisällyttänyt. Vaikka A sanoo, ettei hän tarkoita tätä, B sanoo, että hänen määritelmänsä on oikea ja siksi A on kaikkea sitä pahaa, mitä hän liittää tuohon sanaan."
Sukupuolineutraalista avioliitosta keskusteltaessa moni vastustaja vetoaa raamattuun. Se on Jukka Korpelalle punainen vaate: Ei raamattua saa tulkita, jos ei osaa lukea sitä alkukielellä. Siellä ei mainita edes ristisanaa ja kansallisvaltiot, kuten Israel, on lisätty vasta 1800-luvun käännöksiin. Olivatko nämä keskiajalla siunatut veljesliitot sitten homoliitoja? Sitä Korpela ei tiedä. Homoseksuaalisuus on sanana hyvin tuore. On vaikea tutkia homoutta kulttuurissa, jossa sille ei ollut käsitettä. (prof. Jukka Korpela hs 5.7.2011)
Yrjö Mikkonen Manipulaatio rapauttaa käsitteet (Kanava 5/2011)
Kommunikaatio toimii käsitteiden takana olevilla merkityksillä, ei vielä itse sanoilla. Väärinymmärrys ei johdu sanoista, vaan käsitteistä ja merkityksistä sanojen takana. Mitä heterogeenisempi jokin yhteisö on ja sen kulttuuri ovat, sitä värikkäämpi on sen käsitteistö.
Jostakin
asiasta käytettävä käsite ei ole aina yksiselitteinen. Vuoden
1918 tapahtuneesta Suomen sisäisestä selkkauksesta käytetään
käsitteitä sisällissota, vapaussota, luokkasota tai veljessota.
Esimerkki perinteisen yleiskäsitteen pilkkoutumisesta ajan
saatossa useisiin alakäsitteisiin on avioliitto, joka on saanut
rinnalleen muun muassa käsitteet avopari, avoliitto, parisuhde,
avoin parisuhde, osittaisparisuhde ja sukupuolineutraali avioliitto.
Käsitteiden kirjavuuden lisääntyminen johtuu aikamme
arvotilanteesta. Yhtäältä vaaditan enemmän yksilöllisiä
oikeuksia ja vapauksia ja toisaalta edellytetään yleistä
tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta yhteiskunnan yhdenmukaistamiseksi.
Miltä näyttää tulevaisuus käsitteiden muuntumisen
kannalta? Käsitepiirteet ovat käsitteen DNA. Yhteiskunnallisesti
keskeisten yleiskäsitteiden käsitepiirteistöllä on pitkä
geneettinen historia ja yleiskäsitteillä on ollut tärkeä sija
yhteisöjen eheän kommunikaation toteutumisessa. Vaikka jonkin
käsitteen käsitepiirteistöä on ajan mittaan tarkennettu, sen
käyttöalue on ollut tarpeeksi tunnettu ja yksiselitteinen, jotta se
on täyttänyt kommunikatiivisen tehtävänsä.
Kielenkäytössä tapahtuu väistämättä koko ajan muutoksia, mutta eri nopeudella sen eri kerroksissa.
Jotta sanoilla olisi yhdistävä vaikutus, on niiden tueksi voitava esittää konkreettisia toteutuksia, abstraktin terminologian on saatava rinnalleen konkreettisia toimia.
Suomen hallituksen uuskieli
Onko kokoomus palkannut entisestä DDR:stä propagandajohtajan? Jos halutaan vaikuttaa määrättyyn ihmisryhmän, on käytettävä sille ryhmälle tärkeitä sanoja. Eduskuntavaleissa kokoomus yllätti mainostamalla itseään ”työväen puolueena ”. Porvarispuolueet yrittävät vallata sanan ympäristönsuojelu. Kesällä 2010 kokoomus oli vihreiden puolue.
Hallitusohjelma oli kielitieteilijöiden aarrearkku. Jyrki Kataisen kirjoittamaa puhetta hallituksen nimittämisjuhlallisuuksia varten pidettiin Kataisen simultaanitulkkauksena. "Alkuperäistodellisuuteen verrattuna teksti oli käännetty aikamoiseksi poliittiseksi uuskieleksi. Kataisen tulkkauksen mukaan ”prosessi oli pitkä ja monipolvinen”. Kaikki tietävät että neuvottelut katkesivat yli viikoksi. Kaksi puoluetta marssi ulos Säätytalosta kesken kaiken. Kataisen mukaan ”sopimisen ja vastuunkantamisen kulttuuri on taas osoittanut toimivuutensa. Jos simultaanitulkkaus on Kataisella päällä jatkuvasti, täytyy valtiotalouden todellisuudessa olla aivan karmeassa kunnossa. Tähänastiset madonluvut ovat saattaneet olla silkkaa kukkaiskieltä." (hs 27.6.2011)
Kehitetään-sana esiintyy 89-sivuisessa ohjelmapaperissa kaikkiaan 116 kertaa. Se oli selvästi kirjoittajajoukon suosikkiverbi. Sen lisäksi aktiivimuoto kehittää toistuu 13 kertaa ja kehittäminen 31 kertaa. Selvästi uuttakin lupaavia verbejä eli teonsanoja on käytetty: uudistetaan 48, tehdään 38, toteutetaan 30. Joitain asioita ei tehdä ollenkaan: suunnitellaan ja lopetetaan eivät esiinny ohjelmassa lainkaan. Entä sitten? Ensinnäkin: verbit ovat järjestään passiivimuodossa. Tekemisillä ei ole aktiivista subjektia, toimijaa. Vastuu asiasta ei siis ole erityisesti kenenkään. (Kimmo Pietinen, hs toimituspäällikkö 21.6.2011)
”Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa on virke, joka antaa toivoa virkakielestä ahdistuneille: ”Laaditaan toimintaohjelma lainsäädännön, virnaomaisviestinnän ja asioinnin kielen kehittämiseksi.” Monen mitta on jo ehtinyt tulla täyteen. Kyse on demokratian avoimuudesta ja kansalaisten tasavertaisesta kohtelusta. Hamasta historiasta periytyvä ajatus viranomaisen yläpuolisuudesta suhteessa kansaan näkyy yhä monissa virkateksteissä. Kun valtioneuvosto antoi vuonna 1982 päätöksen toimenpiteistä viranomaisten kielenkäytön parantamiseksi, keskeinen viesti oli tämä: tekstien on oltava sellaisia että peruskoulun käynyt kansalainen voi ne ymmärtää. . Myöhemmin velvoite haluttiin kirjata säädökseksi. Vuonna 2004 pykälän mukaan on käytettävä ”asialista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä”. Viranomaisen tulee kaikessa kielenkäytössään ottaa huomioon kansalaisen näkökulma. Kapulakielessä on monesti kyse siitä, että asiantuntija ei osaa irrottautua jargonistaan. Byrokraattista puppua voi kitkeä monin keinoin. Tätä nykyä kieli on kuin ilmaa: itsessään selvä asia, johon kiinnitämme huomiota vasta kun olemme tukehtumaisillamme. (Vesa Heikkinen Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen erikoistutkija hs 27.7.2011)
"Katainen käyttää kirjoituksessaan säännönmukaisesti termiä “suomalainen hyvinvointimalli”. Kyseessä on retorinen harhautus. Poliitikko joka puhuisi Suomesta pohjoismaisena hyvinvointivaltiona, syyllistyisi valehteluun. Siksi viime aikoina kieleen on alkanut hivuttautua “suomalainen malli”. Keskeinen ero suomalaisen ja pohjoismaisen mallin välillä on tapa, jolla tasa-arvo määritellään. Pohjoismaisessa mallissa tuloerojen tasaaminen on kaiken ydin. Kataisen määrittelemässä suomalaisessa mallissa puhutaan tasa-arvoisista mahdollisuuksista “tavoitella unelmiaan”, jotka saavutetaan koulutuksen kautta... Rikkaiden maiden tuloerojen kasvussa Suomi on kirkas ykkönen." (Susanna Kuparinen, Voima 4/2010 arvostellessaan kirjaa Mikä meitä jakaa?
"Tätä uuskieltä taitaisi Orwellikin kadehtia." (Raimo Sailas Kanava 5/2011 hallitusohjelmasta)
Suomen poliittiset puolueet kuvaavat erityisen mielellään toimintaansa vastuulliseksi. Vaalipuheissa ja merkittäviä päätöksiä tehtäessä – esimerkiksi eurokriisin yhteydessä – korostetaan vastuullisuutta. Yhteisymmärrys vastuullisuuden tärkeydestä herättää kuitenkin kysymyksiä. Ei kai kaikkien puolueiden ideologisessa ytimessä voi olla yksi ja sama vastuullinen politiikka? Jos jokaisen puolueen vastuullinen politiikka on omanlaistaan, miksi asiasta puhutaan niin samalla tavalla? On ylipäänsä hieman erikoista, että puolueet haluavat kuvata toimintaansa vastuullisuutena, joka on perustavassa mielessä arvoneutraali asia. Tässä on todennäköisesti tukeuduttu arkielämästä tuttuun merkitysyhteyteen: vastuullisuuteen liittyy toisista huolehtiminen. Onko tarpeen puhua vastuullisuudesta? Jos on niin missä mielessä? Miksei huolehtimisesta ja välittämisestä puhuminen riitä? Sen sijaan että puolueet toisivat selvästi esille ideologiset sitoumuksensa, ne kuvailevat vastuullista politiikkaansa ikään kuin vetämällä janan itsestä huolehtimisen ja muista huolehtimisen välille. Todennäköisesti vastuullisesta politiikasta puhutaan ylipäätään siksi, että sanapari herättää positiivisia mielleyhtymiä. Yksinkertaisesti ja hyväntahtoisesti ajateltuna epämääräisyys on vain seurausta siitä, että ei ole keskitytty tarkentamaan mitä vastuullisella politiikalla loppujen lopuksi tarkoitetaan ja minkälaisesta käytännön toiminnasta se koostuu. Raadollisempi selitys on, että epämääräisyys tarjoaa mahdollisuuden nimenomaan vetäytyä poliittisesta vastuusta, joka poliittisiin päätöksiin ja niiden seurauksiin aina liittyy. Kun ”vastuullista politiikkaa” tehdään tarpeeksi epämääräisesti, ei itse asiassa asetuta reilusti omaan politiikkaan tähdätyn arvostelun kohteeksi. Poliitikko voi väistää omiin tekemisiinsä liittyvän kritiikin toteamalla aina tilanteen mukaan, että liittyyhän hänen ”vastuulliseen ratkaisuunsa” esimerkiksi omaehtoisuuteen kannustamista tai heikommista huolehtimista tai yhteisöllisyyden vaalimista. Jotka tietenkin ovat hyviä asioita. (Matias Murolew, vieraskynä hs 11.5.2012)
"Pirstaleisessa nykymaailmassa musiikkivideosukupolven keskittymiskyky ei aina tahdo riittää poliittisten linjapuheiden kuunteluun. Politiikan kulmapöytä päätti auttaa Rovaniemelle kerääntynyttä kokoomuksen puoluekokousväkeä ja laati keskittymiskyvyn terävöittämiseksi oheisen Katais-bingon. Kun puheenjohtaja Jyrki Katainen tänään aloittaa linjapuheensa, yleisö voi kaivaa ruudukon ja kynän esiin. Puhe on syyt kuunnella antaumuksella korvat tarkkaavaisessa hörössä, jottei yksikään Kataisen usein käyttämistä iskusanoista mene epähuomiossa ohi.
tolkku
talonpoikaisjärki vastuunkanto maltti
kotiläksy yhteistyö
kompromissi aidosti
katsotaan tilanne rauhassa luottamus
suomalaiset arvot ratkaisukeskeiset suomalaiset
työ kuri uuden
kasvun luominen vaarallinen."
(hs
16.6.1912)
Weinrich määrittelee kirjassaan Linguistik der Luge (1966) valheen seuraavasti: valhe ilmenee vasta siellä, missä eri tavalla puhuminen seuraa tiedostettua hämäyspyrkimystä. On myös annettu määritelmä, että se valehtelee, joka sanoo jotain muuta kun mitä ajattelee. Valehteleminen ei ole semanttinen tutkimuskohde, sillä valhe ei muuta käytettyjen sanojen merkitystä. Väite ”olen omaisuuden turvaamisen kannalla”, kun toisaalta sosialisoidaan, ei muuta vielä sanan omaisuus sisältöä.
Polysemia ja sanansisällön epämääräisyys ovat poliittisten sanojen ja ideologiakielen erityisiä tuntomerkkejä. Dieckmann muistuttaa, että kieli sallii leikkimisen. Jos lukija tietää, että sanoilla on eri merkityksiä ja käyttää tätä tietoa oikein tilanteessa, ei propagandisti voi käyttää tätä metodia. Jos puhujan poliittinen tausta on kuulijalle tuttu, tietää hän mitä sanoilla tarkoitetaan. Sanojen taktinen hyväksikäyttö on puhujan oveluutta. Jos kadunmies luulee, että kokoomus on nyt todella vihreällä asialla, koska se sanoo niin mainoksessaan, niin ei ole kielen syy eikä varsinaisesti kokoomuksenkaan. Tässä auttaa vain tukiopetus vihreän politiikan päämääristä.
Uusi kultakausi -pamfletti 2011: ”Jos oikeasti haluaisi hypätä kehityksen eturiviin, pitäisi puhua semanttisesta verkosta, joka tuntee käyttäjän tarpeet ja muuttuu niiden mukana."
Käännös aina kyseenalaistettava
Helsingin yliopiston opiskelija Anna Idström muistuttaa käännöksen vaarallisuudesta (hs 27.8.2007): "Kieli on monimutkainen järjestelmä, joka on mukautunut puhujayhteisönsä arvoihin, luonnonympäristöön ja sosiaalisen kanssakäymisen näkymättömiin sääntöihin... Kulttuuri ei koostu vain sellaisista kevyesti vaihdettavista symboleista kuten pukeutumissäännöistä tai juhlapäivien perinneruoista. Aivan tavallisiin sanoihinkin sisältyy informaatiota, jota ei normaalissa puhetilanteessa tiedosteta, mutta joka katoaa tai muuttuu, kun tekstiä käännetään... Kielellisiin ilmauksiin vakiintuneet kielikuvat, metaforat, usein toistuvat kielessä muodostaen järjestelmän."
Suomentajan tehtävä on muodostaa itselleen käsitys siitä, miksi näin on sanottu, Lindholm summaa. Romaani on tietoinen konstruktio ja sen tuhrittu selkeys on täysin harkittua. Kääntäjä puolestaan on suppilo, jonka tarkoitus on tuottaa melkein tarkalleen sama summittaisuus. Tulkki kääntää ja kääntäjä tulkitsee. Asia paljastuu kun tekstiä rupeaa siirtämään toiseen koodijärjestelmään ja ellei sille tee jotain, tuloksena on rautalankahäkkyrä, josta kukaan ei ota selvää. (Karri Kokko, suomentaja, Juhani Lidholmin haastattelu Parnasso 7/2010)
Sanat ovat kulttuurisidonnaisia. Ihmisoikeuksien kielestä väitöskirjaa valmisteleva Jari Pirjola kirjoittaa (hs 17.10): "Ihmisoikeudet tarjoavat kielen, johon vetoamalla jokainen voi vaatia omia oikeuksiaan kotimaisilla ja kansainvälisillä foorumeilla... Kritiikitön ja palvova suhtautuminen ihmisoikeusjärjestelmään perustuu joidenkin kansainvälisen oikeuden tutkijoiden mukaan kliseiseen ihmisoikeuskäsitykseen. Tällöin ihmisoikeuksia tarkastellaan kuin niillä olisi selvä ja kansainvälisten sopimusten artikloista helposti avautuva sisältö... Edmuns Burken mukaan ihmisten oikeuksista puhuminen abstraktilla tasolla on turhaa metafyysistä idealismia. Karl Marxin mielestä ihmisoikeuksien käsitteen ongelma oli se, että epätasa-arvo saadaan universaalin ihmisoikeuskielen avulla näyttämään tasa-arvolta."
Kun YK:n ihmisoikeuksien julistus hyväksyttiin, käsitettä arvostelivat muun muassa jotkut kulttuuriantropologit. Julistuksessa käsite oli heidän mielestään länsimainen eikä kiinnittänyt riittävästi huomiota erilaisiin kulttuureihin ja uskontoihin. Keskustelu erilaisista hyvän käsitteistä ei ole merkityksetön.
Samuel Huntington sai 1990-luvun lopulla aikaan kiivaan väittelyn esittämällä, että länsimaisilla ideoilla individualismista tai ihmisoikeuksista on vain vähän merkitystä islamilaisessa tai japanilaisessa kulttuurissa. Mikä merkitys annetaan käsitteille kuten perhe, halventava kohtelu tai oikeus riittävään elintasoon? Uskonnonvapaus voi olla ristiriidassa sananvapauden kanssa ja vapautta lisäävät oikeudet ristiriidassa turvallisuuden kanssa. Ihmisoikeus on poliittisempi kysymys kuin saatamme ajatella.
Yksi ihmisoikeuksiin liittyvä varjopuoli on kielen inflaatio. Kun yhä useampia yhteiskunnan huolenaiheita vaalitaan ihmisoikeuksina, sanan käyttö lisääntyy tarpeettomasti ja menettää muutosvoimansa. Mikä on ihmisoikeuksien merkitys, kun keskustellaan ilmastonmuutoksesta, talouskriisistä tai uskontojen kohtaamisesta? Riittääkö se, että pyritään vain yhä enemmän kunnioittamaan ihmisoikeuksia?
Kieliin ovat varastoituneet eri kulttuurien ilmiöiden käsitteelliset vastineet. Semanttisen ja loogisen ohella kielessä on esteettinen puoli. Esteettinen kieli vihjaa, välittää tunnesisältöjä, saa mielikuvat kulkemaan.
"Eri puolilla maailmaa käytetään nykyään samoja sanoja ja käsitteitä, kun luonnehditaan yhteiskunnallisen vallanjaon perusteita. Sanojen merkitykset kuitenkin muuttuvat ja ne saavat käytännössä erilaisia sisältöjä." (Jukka Kekkonen hs 10.8.2011)
Kreikka liittyi EU:hun vuonna 1981. Euro tuli käyttöön maassa vuoden 2002 alussa. Kreikkalaisten suhde euroon ei alun alkaenkaan ollut ongelmaton, sillä euro äänestettiin aluksi Kreikassa sen englanninkielisen kieliasun mukaan ”juoroksi”, jolloin se kuulostaa samalta kuin kreikan kielen sana "virtsa”. Sittemmin sanan kreikkalaista ääntämisasua ”evroó” yritettiin vakiinnuttaa. Ongelmana on se, että euro-sana ei sovi kyseisessä muodossa nykykreikan kieliopilliseen järjestelmään. Euro lausutaan nykykreikaksi evroó, jossa paino on viimeisellä tavulla. Virtsa taas on úuro, paino ensimmäisellä tavulla. Painon paikka erottaa merkityksiä kreikassa, ja siitä syystä sanat hahmottuvat painollisen tavun mukaan, vaikka muuten lausuttaisiinkin vokaalit epäselvästi. Kreikkalaiset käyttävät euron sadasosan nimenä vanhaa drakman sadasosaa leptoa eivätkä senttiä niin kuin muualla.
Symbolikieli
"Onko outoa, että niin monet uskoviksi itseään kutsuvat päättävät ripustautua ihmisen kirjoittamaan sanaan sen sijaan, että etsisivät Jumalaa sanojen takaa?"( hs 30.10.2010 Mielipideosastolla Janne Ikonen)
"Kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa on tapahtunut retorinen käänne. Myös puheet ”sotilaallisesta tyhjiöstä” tai ”harmaasta vyöhykkeestä” voidaan nyt ymmärtää metaforiksi, jotka kuuluvat poliittisen retoriikkaan. Esimerkiksi idea tyhjiöstä tulee mekanistisesta kaasujen tai nesteiden teoriasta, ja ajatuksena on, että on olemassa joku kaava, jonka mukaan sotilaallinen ”tyhjiö” pyrkii täyttymään. Kielikuvalla on vahvoja vaikutuksia poliittisten käytäntöjen järjestymisessä. ”Harmaa vyöhyke" on puolestaan jossain mustan ja valkoisen rajalla. Oletuksena on, että kaiken myös pitää olla joko mustaa tai valkoista. Metaforisesti rakennetut käsitteet voivat olla vaarallisen harhaanjohtavia." (Heikki Patomäki hs 5.2.1997)
Politiikassa on aina käytetty sanallisia ja kuvallisia symboleita päätöksen teon apuna ja perusteluna. Suomi on vaalitapansa vuoksi henkilöihin kiinnittynyt demokratia. … Esko Aho pystyi käsitteellistämään Suomen talouselämän kahteen sanaan: Siperia opettaa. Symbolinen taso on tärkeä, koska se järjestää kaoottiselta ja hankalalta vaikuttavaa politiikkaa. … Poliittinen viestintä ei enää voi onnistua perinteisellä mallilla jossa puolue ensin asettaa selkeän päämäärän, joka sitten ojennetaan kansalle. Yhdysvalloissa todellisia asiakysymyksiä pidetään niin monimutkaisina, ettei niitä voida käyttää vaalikampanjoissa hyväksi. Koska politiikka käy monimutkaisemmaksi, on sitä laajennettava uusille, helpommin omaksuttaville alueille. Kulttuuritutkija Stuart Hall luettelee kodin, ruuan ja seksin kaltaiset asiat, kepeämmät ja dramaattisemmat arkipäivän ympyrät.
"Työntekijä antaa työtaitonsa toisen käyttöön pelkkää rahamaksua vastaan ja häntä nimitetään työnantajaksi, ja toinen on työntekijä. Ranskalainen ei nimittäisi kapitalistia työnantajaksi." (Pääoman esipuheessa Engels)
Neuvostomarxismi
Kielen kannalta "universumin valloittajatieteellä" oli kohtalokas seuraus, sillä yksityinen ja julkinen kieli erotettiin. Ihmiset oli saatava toimimaan määrätyn säännön mukaisesti, mutta sääntö oli opetettava kielellisillä menetelmillä. Julkisesta kielestä tuli kaavamainen ja jäykkä. Se rinnastettiin matemaattiseen merkkijärjestelmään, jota uskottiin hallittavan formaalisten lakien mukaan. Subjekti ja objekti erotettiin toisistaan.
Totalitaariseen kieliasuun kuuluivat loputtomien määritelmien lisäksi iskusanat, sloganit, stereotyyppiset sanat sekä vakiintuneet attribuutin ja substantiivin yhdisteet. Agitaation keinona oli samojen sanojen ja lauserakenteiden toistaminen. Lauseeseen kuului aina yksi sana menneisyydestä, joka loi turvallisuuden tunteen siitä, että menneet uhraukset eivät olleet turhia. Agitaatiolauseessa tuolle sanalle annettiin kuitenkin jopa täysin vastakkainen merkitys. Tyypillisiä iskusanoja Neuvostoliitossa olivat "kaikki valta neuvostoille" ja "maan sähköistäminen on yhtä kuin kommunismi".
Neuvostomarxilaisen kielen luonteenomaisin piirre oli sanojen ja todellisuuden erkaantuminen toisistaan. Sitä pidettiin tulevaisuuden kielenä. Se oli neuvostomarxilaisten mukaan tieteen ja tekniikan kieli. Sen sijaan länsimaiset kremlologit pitivät sitä kaunisteluna, vääristelynä, manipulaationa, aivopesuna tai valehteluna. Sotilaallisti hävitty sota voitiin voittaa jälkeenpäin kielellisesti kaunistelemalla.
Sovjetologit opettelivat terminologiaa, leksikologiaa ja fraseologiaa. Piilikö sanojen takana suurempi viisaus? Porvarilliset poliitikot pitivät neuvostovenäjää luonnollisena poliittisena liturgiana. "Kun tieteen käsitteistö oli eri, emme päässeet puhumaan edes samasta asiasta" (Markku Salomaa 4.4.1997). Kitkerimmät muistot liittyvät totalitaariseen asetelmaan, joka pakotti ulkopuoliset puolustamaan näkemyksiään taistolaisten käyttämällä kielellä. Moni koki keskustelun mahdottomaksi. (Pennanen hs 12.5.2010) Jörn Donner on Pennasen mukaan sanonut taistolaisen liikkeen ennen muuta auttaneen poliittista oikeistoa vahvistamaan asemiaan. (mh. Samoin kuin Linkola on vahvistanut ekokielteisyyttä)
Väitöskirjassani en tutkinut kieltä manipulaationa enkä terminologiana. Feministinen näkökulma antoi eväitä yhteiskuntapsykologiseen lähestymistapaan - Neuvostovenäjä malliesimerkkinä fallisesta kielestä. Se ei ollut harmitonta maskuliinisuutta, loukkaavaa seksistisyyttä eikä holhoavaa patriarkaalisuutta.
Kun aloitin tutkimustani, olivat politologian avainkäsitteitä konvergenssi, kommunismin tutkiminen, rauhantutkimus ja kansainvälinen politiikka. Piti tutkia, miten Neuvostoliiton ja Suomen transaktiossa tulee esille kansainvälinen kommunistinen liike ja toisaalta Neuvostoliiton kansallinen intressi. Siihen aikaan suomettumista osoittivat
1. Solzhensityn Vankileirien saaristoa ei käännetty suomeksi, vain ruotsiksi
2. Lehdistö, TV ja eduskunta eivät kritisoi Neuvostoliittoa
3. Suomi palauttaa neuvostopakolaiset
4. Neuvostoliitolle epäluuloiset poliitikot eivät saa vaikutusvaltaa
5. vaikea liittyminen EWG
6. elokuvan kieltäminen Yksi päivä Ivan Ivanovitsin elämästä
7. 1958 Tanner nimitettiin SDP:n puheenjohtajaksi – yöpakkaset
8. Pohjoismaiden yhteistyö, Nordek hylätään
9. Tunnusti yksipuolisesti Hanoin
10. Max Jakobsonin puolueettomuus-määritelmä
Rauhanomaisen rinnakkainolon politiikallaan Neuvostoliitto pyrki sitomaan talouden ja politiikan. Miten ja millä alueilla NL ja Suomen suhteet olivatkaan malliesimerkki? Neuvostoliitto ei missään yhteydessä vakuuttanutkaan haluavansa elää länsimaiden kanssa eli kapitalismin kanssa rauhassa rinnakkain. Sen perustuslaissa, puolueohjelmissa ja virallisissa dokumenteissa rauhanomainen rinnakkainolo ulkopolitiikan päälinjana määriteltiin kommunistiseksi vallankumoukseksi ydinaseiden aikakaudella. Länsimaat eivät pinnallisessa terminologisessa tietämyksessään ja arkipäivän politiikassaan paneutuneet venäläisten kirjoituksiin, vaan alkoivat syyttää manipulaatiosta, sanojen ja tekojen ristiriidasta.
Suomalaisille poliittisille johtajille sen sijaan oli tyypillistä mainitun käsitteen uudelleen määrittely: ”Rauhanomainen rinnakkainolo tarkoittaa Suomen ja Neuvostoliiton välisiä ystävällisiä ja hyvään naapuruuteen perustuvia suhteita”, sanoi presidentti Mauno Koivisto. Vain muutama vuosikymmen aikaisemmin Neuvostoliiton perustuslaki oli määritellyt rauhanomaisen rinnakkainolon tarkoittavan luokkataistelua. Suomalaiset diplomikielenkääntäjät uskoivat olevansa ovelia, kun he käänsivät rinnakkainolon rinnakkaineloksi, elohan on aktiivista ja rinnakkainen antaa kuvan positiivisuudesta. Saksan ja englannin kielessä eksistenssi antaa laajemman mahdollisuuden tulkinnoille.
Neuvostomarxilaista ja erityisesti saksalaismarxilaista kieltä on tutkittu. Suomessa sitä ovat tutkineet
Ilmari Susiluoto, joka pitää sitä ennen kaikkea liturgiana,
Jarmo Eronen näkee neuvostovenäjän manipulaationa ja valehteluna.
Kari Palonen ja
Ilkka Heiskanen ovat tutkineet yleensä poliittisen kielen omaleimaisuutta.
Jaakko Iloniemi on sanonut, että Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa tietämättömyys peitettiin yleiseen liturgiaan.
26.9.09 Vesa Heikkinen kertoi radiossa Sopulisanastosta. Väitöskirjassani näkökulma oli toinen, mutta tutkin samaa asiaa: kun ihminen sanoo jotain, mitä hän silloin sanoo?
Miehet ovat tehneet huolellista työtä ja ovat perusteluissaan pitäviä. Minun näkökulmani on toinen. En pidä neuvostovenäjää ensisijaisesti manipulaationa, tietämättömyytenä tai liturgiana, vaan malliesimerkkinä äärimmilleen viedystä fallisuudesta. Neuvostomarxilaisen kielen käyttäjät ovat pyrkineet sanomansa selkeyteen. Georg Orwellin newspeak kuulostaa lilliputilta verrattuna siihen, mitä naisen on kestettävä valtio-opissa, valtiossa, ideologisissa järjestelmissä. Kieli on miehen lisäpylväs. Ideologia, demokratia, kommunismi ovat miehen siittämiä abstraktioita, joille saadaan ”ruumis” vain sillä, että mies ne määrittelee. Naisen tapanahan ei ole määritellä. Naisen tapana on toimia, elää symbioosissa käsitteen kansa. Kristevan mukaan julkinen kieli on aina fallista. Kielen avulla voidaan luoda todellisuus, joka ei huomioi niitä osia todellisuudesta, joita ei pidä tärkeinä.
Julkaistu Helsingin Sanomat 16.12.2006, yleisökirjoitus Marketta Horn, valtiotiet.toht. Hollola
Poliittisellakin kielellä on yksityisyys
"Tulevaisuuden taisteluissa ei vallata toreja ja parlamenttitaloja vaan sanoille merkityksiä!", ennusti saksalainen politologi jo vuonna 1978.
Sunnuntaikolumnissaan 10. joulukuuta ´Taistelu sanasta realismi` Pentti Sadeniemi erittelee kiinnostavasti yhden Irakin sodassa käytetyn sanan merkitystä. Hänen mukaansa sanaa realismi "heitetään kuin taisteluhansikasta vastapuolen silmille".
Sanan valtio-opillinen merkitys tarkoittaisi valtion oman valta-aseman kasvattamista ja sanan arkikielinen merkitys jotain muuta.
Sadeniemi antaa omankin määritelmänsä sanalle realismi. Hänen mukaansa tuon sanan "lähin synonyymi on todellisuudentaju".
Tulee mieleen vanha väittely sanasta demokratia. Sanakirjan mukaan demokratia tarkoitti kansanvaltaa. Tällöin keskustelu siirtyi automaattisesti siihen, kuka on kansa ja mitä on valta.
Mitähän tarkoittaa sana ”todellisuudentaju” kahdelle niin erilaista elämää viettävälle valtio-oppineelle kuin Pentti Sadeniemi ja Marketta Horn, joiden kuitenkin olettaisi ymmärtävän toisiaan saman koulutuksen pohjalta.
Aleksandr Litvinenkon myrkytyksen yhteydessä kerrottiin, että venäläiset eivät ole koskaan väittäneetkään, että demokratia maassa tarkoittaisi vapaita tiedotusvälineitä.
Samoin kävi aikoinaan käsitteelle rauhanomainen rinnakkainolo.
Missään neuvostoliittolaisessa julkilausumassa ei väitetty, että käsite tarkoittaisi rauhaa ja rinnakkaineloa. Sanapari rauhanomainen rinnakkainolo esiintyi NKP:n puolueasiakirjoissa enimmäkseen sanojen kommunismi, vallankumous ja luokkataistelu yhteydessä.
Suomen presidentit julistivat pahaa aavistamatta Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden olevan esimerkki rauhanomaisesta rinnakkainolosta.
Niinpä ei tarvitse ihmetellä, että saksalaiset politologit alkoivat tutkia ilmaisua suomettuminen. Saksalaisessa tutkimuksessa käsitteen "friedliche Koexistenz" perään tuli yhteläisyysmerkki tarkoittamaan samaa kuin kommunistinen vallankumous
Tulevaisuuden tutkimusmenetelmänä semantiikka tarjoaa kiinnostavan näkökulman keskinäistä ymmärtämystä etsiville. Semanttisessa analyysissa tutkitaan sanan merkityksen mielekkyyttä.
Sanan mielekkyyden kullekin puhujalle voi yrittää osoittaa laskemalla virkkeiden kontekstit, lauseissa käytetyt synonyymit, antonyymit ja muut täsmentävät määreet.
Ei tarvitse pitkään ihmetellä, mitä tarkoitetaan sanalla demokratia Bushin hallinnossa ja sanalla realismi Putinin hallinnossa.
Sanoilla ei voi
ampua kuin nuolilla poliittisen vastustajan selkään, jos molemmat
osapuolet ovat riittävän avarakatseisia ymmärtääkseen sanojen ja
varsinkin käsitteiden rajallisuuden syvien tarkoitusperien
seulojina.
Suomen kieli selkeäksi
Keski-Suomen lääninhallituksen tiedotuslehti 20/1981 antoi ohjeita virastokielen siivoamiseksi:
Poista 90 prosenttia kaikista pyrkiä ja suorittaa -verbeistä
Tee jotakin jonkin puitteissa vain, jos teet sen ikkunalla.
Muuta resurssit ihmisiksi, vehkeiksi ja rahaksi
Jos kirjoitat olemassa olevista asioista, niin tarkista samalla millaisia ovat ne olemassa olemattomat asiat
Muuta suuruusluokkaa olevat asiat isoiksi tai pieniksi.
Käytä kohdistua -verbiä vain, mikäli kirjoitat automaattipyssyistä.
Poista kaikki taholla – ilmausketju tarkista missä jotakin tehdään.
Poista kaikki toimesta -ilmaukset ja tarkista, kuka tekee ja jos niin mitä.
Käytä ilmaisua hyväksikäyttää, jos kirjoitat yksinkertaisista, jymäytettävistä ihmisistä.
Työvoimaministeriö tulee tekemään päätöksiä, jos ministeri lähtee virkahuoneestaan ja todella tulee jonnekin, muuten ei.
Poista 50 % kaikista tapahtua -verbeistä
Kirjoita kehikosta vain, jos tarkoitat puusepäntyötä.
Selosta asiaa jonkin henkilön osalta, mikäli todella tarkoitat henkilön osia, päitä, käsiä tai jalkoja.
Kerro kartoitustyöstä, mikäli hallitset maanmittausalaa.
Muista, että johtuen -sana on aina väärin.
Poista kaikki -kohtaiset, ellet tarkoita esim. vastakohtaisia.
Jonkin asian huomioiminen ei ole vielä yhtään mitään.
Jos sinulla on kokonaisvaltainen asia niin selvitä ensin, mikä on kokonaisvalta.
Perustavaa laatua olevia ei ole.
Jaakko Hintikan jalan jäljillä
Filosofi Jaakko Hintikka on tutkinut kieltä ja kielen suhdetta maailmaan. Vuosisatamme filosofia voidaan hänen mukaansa hahmottaa kahden keskenään kilpailevan kielikäsityksen kamppailukenttänä. Näkemys kielestä universaalina ilmaisuvälineenä, jonka ovat omaksuneet Gottlob Fregen, Bertrand Russellin, Ludwig Wittgensteinin ja W.V. Quinen kaltaiset klassikot, olettaa, että meillä on loppujen lopuksi vain yks kieli ja yksi ainoa maailma. Tuon kielen ulkopuolelle emme kerta kaikkiaan pääse. Emme voi astua ainutkertaisen, korvaamattoman universaalikielen ulkopuolelle katsomaan, kuinka sen ilmaisut viittaavat todellisuuteen eli kuinka sanat poimivat maailmasta olioita ja kuinka lauseet ilmaisevat maailmassa vallitsevia asiantiloja. Heidän mielestään ei voi puhua semantiikasta eli niistä kielen ja maailman välisistä suhteista, joihin kielen ilmaisujen merkitys perustuu.
Hintikan itse edustaman kannan mukaan kieli on kalkyyli, joka voidaan aina tulkita uudelleen. Sitä tulkitaan erilaisia päämääriä varten eri tavoin ja tarvittaessa tulkintaa vaihdetaan. Kielen ja maailman välisistä semanttisista suhteista voidaan puhua – semantiikka on ilmaistavissa. Hintikan mukaan Wittgensteinin kielipeli-ideaa voidaan kehittää teoreettisesti suuntaan, johon Wittgenstein itse ei ollut halukas kulkemaan. Kielipeleistä kulkee luonteva tie ns. peliteoreettiseen semantiikkaan, jossa käsitys kielestä eräänlaisena sääntöjen hallitsemana pelinä hyväksytään kirjaimellisesti. (Dosentti Sami Pihlström hs 9.8.1998)
Hintikka on erikoistunut "mahdollisten maailmojen semantiikkaan". 80-vuotis haastattelussa (Markku Leppänen hs 12.1.2009) Hintikka kertoo kiinnostuneensa myös "riippumattomuusystävällisestä logiikasta" ja "äärettömän syvästä logiikasta". Kielifilosofia ja kvanttiteoria kiinnostavat erityisesti. "Hintikan mielestä filosofian anti itse kullekin voisi olla kriittisen ajattelun taito... Kaikista filosofeista juuri Gottfried Leibniz, saksalainen yleisnero osasi nähdä yhteyksiä hyvin erilaisten asioiden välillä.
George Henrik von Wright tulkitsee Wittgensteinia erilailla kuin Hintikka: Hänen filosofinen vakaumuksensa oli, että ihmisyksilön elämä ja näin ollen myös kulttuurin kaikki yksilölliset ilmaisut ovat syvästi ankkuroituneet sosiaalisiin perusrakenteisiin. Kyseiset rakenteet ovat Wittgensteinin sanoin elämänmuotoja ja niiden ilmentymiä ovat kielipelit. Se onko vieraan kielen sana käännetty oikein, riippuu siitä roolista, mikä tällä sanalla on heimon koko elämässä, tilanteista, joissa sitä käytetään, tunneilmauksista, jotka tavallisesti seuraavat sen mukana, ajatuksista, jota se herättää tai jotka aiheuttavat sen lausumisen. Mikä on elämänmuodon ja kielipelin välinen suhde Wittgensteinilla? Kielipeli kytkeytyy taustana toimivaan elämänmuotoon.
Stalin puhui universaalisesta kommunikaatiosta, kielen sosiaalisesta neutraliteetista. Stalinille kieli ei ollut edes sosiaalinen kategoria. Kieli on kaikkien luokkien ja kaikkien ihmisten yhteinen. Sanojen merkitys ei vaihtele sen mukaan, missä ja miten ihminen elää ja sanoja käyttää.
Georg Orwellin uuskielestä newspeak on kuljettu pitkä matka. Jurgen Habermas haaveilee universaalista yhteisymmärryksestä, johon päästäisiin keskustelun avulla. Lyotard kirjoittaa, että yhteisymmärrys on arvona vanhentunut ja herättää epäilyksiä. Hänen mukaansa vain oikeudenmukaisuus on tavoiteltava arvo (Antti Hautamäki, hs 23.4.1986). Lyotard on sitä mieltä, että koko maapallo jakautuu kielellisiksi pilviksi, ja siksi myös maantieteellisesti omavaraisiksi alueiksi. Näin romahtavat absoluuttiset totuudet ja dogmaattiset järjestelmät, jotka vielä mekaanisen teknologian aikakaudella pitivät ihmistä otteessaan. Se mitä kutsuimme todelliseksi maailmaksi on jotakin joka muodostuu monien kuvitelmien kiistana.
Maailmassa puhutaan noin kuutta tuhatta kieltä.
*****
Karl
Marxin mukaan valtion virastojen ja asukkaiden välinen suhde on laadultaan taloudellinen. Jean-Francoise Lyotard selitti sata
vuotta myöhemmin, että enää ei ole kyse pelkästään
taloudellisista suhteista, vaan ihmistä nöyryytetään
kielellisillä suhteilla.
Hieno
asia on oppia tajuamaan historia suhteellisesti: Tieto ja arvot eivät
ole absoluuttisia vaan sidoksissa aikaan, paikkaan, ideologiaan,
valtapyrkimyksiin. Tästä syystä juuri historiallisen romaanin
suhde todelliseen historialliseen tapahtumaan on ongelmallinen.
”Ensinnäkin tietty välimatka erottaa teoksen syntyajan sen kuvaamasta
ajanjaksosta. Lukija saattaa nykyisen maallistuneen ajattelun
mukaisesti kuvitella, että kristinusko ei tuolloinkaan voinut olla
toiminnan aito ensisijainen motiivi, vaan sen takaa on etsittävä
psykologisia, taloudellisia, ideologisia tai vallanhimoon liittyviä
vaikuttimia." Nehän ovat tämän ajan erilaisia selitysmalleja. Mutta
itse asiassa oma tilanteemme on samankaltainen. ”Emme me muodosta
historian päätepistettä. Sadan vuoden kuluttua meidän arvostuksemme
tullaan moittimaan ja kummastelemaan yhtä lailla kuin me nyt katselemme
esimerkiksi viktoriaanista aikakautta.” Historian tutkimuksen tarkoitus
on kuitenkin valottaa historian virran kuljettamaa inhimillistä
olemassaoloa. Ihmiset ovat osa oman aikansa historiallista
erityisluonnetta. Vaikeaselkoisten poliittisten ja moraalisten
ongelmien ymmärtäminen tulisi olla tutkimuksen päämäärä, ei järjen
antaminen jälkikäteen. Historiallisia periodeja pidetään inhimillisen
olemassaolon keskeisenä määrittelevänä tekijänä, eikä enää ikuisen ja
muuttumattoman ihmishengen verraten pinnallisina vaihteluina. Tietty
periodi on vaikuttava voima. Hegelin ja hänen seuraajiensa
mielekkyyttä korostavan tehtävän täytti 1800-luvun edistysusko.
Keskeisiin periaatteisiin Välskärin kertomuksissa ja Topeliuksen
historianfilosofiassa kuului kaitselmusaate. Yleinen lainalaisuus olisi
se, että maailmanhistoriassa on Jumalan määräämä suunta ja mieli.
Topeliuksen sovelluksen mukaan Jumala seuraa ja ohjaa nimenomaan Suomen
kansan vaiheita.
Historian todellisuuden kuvauksen ongelma on
jälkiviisaus. Tutkijalla on tietoa kuvaamaansa ajanjaksoa myöhemmistä
vaiheista. Hän tietää, ketkä ovat historian voittajia ja ketkä
häviäjiä, mitkä kuvatun ajanjakson piirteistä tulisivat voimistumaan,
mitkä heikentymään. Kehityksen suunnat näyttävät mielekkäiltä ja
väistämättömiltä, vaikka ne oikeastaan ovat myöhemmän aikakauden
projektioita. Topeliuksen romaanit sijoittuvat vuosiin 1632 –
1772. Tuskin kukaan saattoi silloin nähdä Suomea tulevaisuutta
erillisenä kansakuntana. Mutta kirjailija voi siitä huolimatta kuvata
tätä ikään kuin sen olemukseen kuuluisi tällainen sisäänrakennettu
kehityksen suunta, funktio, arvojen pönkittäminen. Tämän tehtävän
historiallinen romaani täyttää muun muassa antamalla henkilöiden
vaikuttimista ”modernin”, heidän omalle ajalleen ominaisesta
itseymmärryksestä poikkeavan kuvan. Taipumus idealisointiin ja
moralisointiin käy erityisen ilmeiseksi. Esimerkkinä luku Vihan
suu eli Pierre Barrotin muotokuva Edvind Johnsonin romaanista Tulia ja
ruusuja. Siinä selvitetään syyt siihen, että mainittu pappismies
taisteli 1600-luvun Ranskassa erityisen kiivaasti demoneja ja kirkon
periaatteista poikkeavaa Urbain Brainieria vastaan. Romaanitekstin
mukaan Barrot on lapsena kärsimänsä pahoinpitelyn seurauksena rujo ja
häpeää rujouttaan, minkä vuoksi hän kammoaa seksuaalisuutta
pelästyttyään poikana näkemäänsä isänsä alasonta rakastajatarta.
Hänellä on siis hyviä henkilökohtaisia syitä vihata ja vainota komeita
naisia puoleensa vetävää ja seksuaalisesti aktiivista Grainieria,
semminkin kun tämän avovaimo herättää Barrotissa täyttymätöntä
lemmenkaipuuta. Tällainen Adlerilta ja Freudilta lainattu kompensaatio
ja traumapsykologia saa Johnsonin romaanissa korvat tai ironisesti
ylittää aikalaisen näkemyksen jonka mukaan Barrot oletettavasti oli
ensisijaisesti ankara hengenmies, joka kirkon valtuuttamana puolusti
kristinuskoa ja uskovaisten sieluja oman aikansa parhaan ymmärryksen
mukaan. Kirjailija katsoo ymmärtävänsä 1600-luvun ihmisiä paremmin kuin
he ymmärsivät itsensä.” Walter Scott vahvisti kansakunnan identiteettiä
ja itsetuntoa tuomalla elävästi mieleen sen yhteisen historian.
Ingemann julkaisi Tanskan keskiaikaan sijoittuvaa romaania. Tanska
olisi aina kukoistanut silloin kun sekä kuningas että kansa ovat
antaneet jumaluskon ohjata elämäänsä. 1800-luvun kirjallisuudessa
historiallisen romaanin funktio on kansallistunteen pönkittämiseen eli
yleisten historiallisten lainalaisuuksien löytäminen tai keksiminen.
Onko historian virta, tämä alta paljastunut inhimillisen elämän
perustekijä, vain sattumanvaraisten pyörteiden loputonta leikkiä vailla
suuntaa tai mieltä tai logiikkaa? Yritys löytää mieli on mielekäs
kehityskulku. (tiivistäen kirjoituksesta: Torsten Pettersson
Mahdottoman genren sitkeä elinvoima eli historiallisen romaanin
funktiot, Parnasso 1/1999)
Attacin vuosikokous 12.3.2016:
Miten
talouspolitiikasta keskustellaan nykyään? Mitä sanoja ja ilmaisuja
käytetään julkisuudessa, ja mitä niillä oikein tarkoitetaan? Liittyykö
käytettyihin sanoihin ja fraaseihin ongelmia? Miten vastata
leikkauspolitiikkaa ajavaan puheeseen? Onko mitään retorisia keinoja
mitä leikkauspolitiikan kritiikissä kannattaa käyttää?
Luotaantyöntävät
sanat ovat suurin uhka demokratian toimivuudelle Suomessa. Suomen
hyvinvointiyhteiskunnan kestävyyttä edistetään suurella sosiaali- ja
terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksella. Parempi sana olisi
terveysuudistus. Kukapa ei olisi kiinnostunut suuresta
terveysuudistuksesta? Entäpä paikallinen sopiminen? Ihmisten palkoista,
lomista ja vapaapäivistä sopimista halutaan viedä ammattiliitoilta ja
keskusjärjestöiltä työpaikoille. Parempi termi olisi esimerkiksi
työpaikkasopiminen tai työpaikoilla sopiminen. Kauhealle
itsehallintoalue-sanalle on onneksi vaihtoehto. Se on maakunta. Miksi
emme sitten Helsingin Sanomissa korvaa huonoja sanoja paremmilla? Onhan
meillä johtavana päivälehtenä valtaa kielen kehittymisessä… on huonoja
kokemuksia uusien sanojen valitsemisesta. Vuonna 2010 HS haki
yleisökilpailulla yleisnimeä iPadille ja muille tableteille.
Voittajaksi HS:n kokoama raati valitsi sormitietokoneen. Se ei
tarttunut. Tuomas Niskakangas, hs17.1.2016)