Semanttinen sota

 Päivitetty 1.4.2024

Kielellä ei ole vain aktuaalinen vaan myös potentiaalinen merkitys. Kielen avulla voidaan muuttaa realiteettia kohti tiettyä päämäärää, sillä kieli määrää ihmisen ajattelun luonnetta, maailmankatsomusta ja niitä asioita, joita hän havainnoi ympäristöstään. (L.Panilov, 1982)

Sanoilla ei voi ampua kuin nuolilla poliittisen vastustajan selkään, jos vastustaja osaa tulkita käsitteiden rajallisuuden ja ampujan syvät tarkoitusperät.

On opittava erottamaan toisistaan sana ja käsite

Filosofi Herbert Marcuse on todennut, että kielen avulla ei ainoastaan määritellä ja panetella vihollista, kielen avulla vihollinen myös synnytetään. Marcuse viittaa tällöin abstraktisiin käsitteisiin. Kumpi on ollut olemassa ensin, sana vai asia? Koivu on olemassa, vaikka sillä ei olisi nimeäkään. Se on aisteilla havaittavissa, jotain todellista ja aineellista. Entä demokratia? Onni? Rakkaus? Ne eivät kuvaa mitään silmälle näkyvää kohdetta. Ne tarkoittavat jotain vasta, kun joku selittää, mitä ne tarkoittavat. Abstraktit käsitteet saavat merkityksen määrittelyn kautta. Monia asioita ei olisi edes olemassa, ellei joku olisi keksinyt niille sanaa. Mutta pelkän sanan luominen abstraktille asialle ei riitä, ei vaikka sana olisi määritelty etymologisesti. Abstraktia asiaa kuvaava sana saa varsinaisen merkityksen siinä, miten sitä käytetään.

Kommunikaatio toimii käsitteiden takana olevilla merkityksillä, ei itse sanoilla. Samojakin sanoja käyttävät viestijät joutuvat umpikujaan elleivät he selvennä käyttämiään käsitteitä. Väärinymmärrys ei johdu sanoista, vaan käsitteistä ja merkityksistä sanojen takana. Mitä heterogeenisempi jokin yhteisö ja sen kulttuuri ovat, sitä värikkäämpi on sen käsitteistö. Moniarvoisessa isossa yhteisössä käsitteillä on väistämättä monenlaisia merkityksiä. Vaikeuksia nykyaikana tuottaa se, että yhtäältä vaaditaan enemmän yksilöllisiä oikeuksia ja vapauksia ja toisaalta edellytetään yleistä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta yhteiskunnan yhdenmukaistamiseksi.

Käsitteet ilmentävät aina aikansa käsityksiä ja tavoitteita. Ne voivat olla monimerkityksisiä tai epäselviä, usein poliittisesti latautuneina. Käsitteiden epäselvyys voi olla myös tavoiteltua: käsitteillä voidaan vaikuttaa, peittää, sivuuttaa, ohjata ja jättää tulkinnanvaraa. Käsitteiden takana voi olla avoimia tai väljempiä ajatusrakennelmia ja ideologioita. Ne ovat yhteisöllisiä merkityskokonaisuuksia, joiden syntyä, kehitystä ja käyttöyhteyksiä voidaan tutkia.

Filosofian tohtori ja äidinkielen opettaja Juha Rikaman mukaan käsitteiden nimeämiskyky on suuri, koska ne kykenevät tiivistämään laajoja kokemusaineistoja. Käsitteet ovat tarkoituksenmukaisia abstraktioita, joiden avulla pystytään puhumaan ympäröivästä ilmiömaailmasta. Käsitteellinen harhautus on yksi kielen vaikutuskeinoista, jota esiintyy räikeimmillään mainonnassa. (Kanava 4/2012)

Tulevaisuus sisältyy yhteen sanaan – oikeudenmukaisuus, demokratia. Niitä käyttämällä vältytään erimielisyyksiltä. Koska ne ovat kokonaisratkaisuja, on niiden avulla vaikea tehdä välttämättömiä osaratkaisuja. Mitä enemmän avainsanaa aletaan määritellä sitä vähemmän se täyttää tehtävänsä yhdistävänä osana poliittista keskustelua. On siis sanoja, joita ei yksinkertaisesti saa määritellä.

Yhteiskuntatieteiden käsitteet ongelmallisia

Kitkeriä muistoja liittyy Suomessa taistolaiseen sanastoon, joka ensi kertaa pakotti poliitikkoja puolustamaan näkemyksiään heille vierailla käsitteillä. Moni koki keskustelun mahdottomaksi. (teatteriohjaaja Jotaarkka Pennanen, hs 12.5.2010) Voimakas vieraiden käsitteiden käyttö osuu joskus omaan nilkkaan. Jörn Donner on Pennasen mukaan sanonut taistolaisen liikkeen ennen muuta auttaneen poliittista oikeistoa vahvistamaan asemiaan.

Yhteiskuntatieteissä aiheuttaa sekaannusta, että kyseisen tieteen piirissä ei ole kehittynyt yhtenäistä käsitteistöä samalla tavoin kuin matematiikassa ja biologiassa. Yhteiskuntatieteissä on muodostunut vain maailmankatsomusten sisäisiä terminologioita. Terminologioiden kehittelyssä mentiin 1960-luvulla niin pitkälle, että alettiin puhua "kovalla työllä hankitusta akateemisesta tietämättömyydestä", koska eri yhteiskunnallisia näkemyksiä edustavat tutkijat eivät pystyneet väittelemään keskenään. Kielenkäytöstä uhkasi tulla suojamuuri, salakieli, kielellinen julkisivu. Erityisesti porvarilliseen sanastoon tottuneet tutkijat väittivät, että juuri marxilainen käsitteistö johti tutkijoita pohtimaan "tarpeettomia asioita ja puhumaan epämielekkyyksiä kummallisella fraseologialla" (Jari Sivonen 1984).

Vasemmistolaisten tutkijoiden mukaan kaikkiin käsitteisiin voidaan liittää ideologisen arvottamisen kriteereitä kuten valhe, totuus, oikeellisuus, hyvyys. Missä on käsite, siellä on myös ideologia.

Sellaiset arvosidonnaiset käsitteet kuten vapaus, demokratia, Euroopan turvallisuus, tuotannon parantaminen, turvallisuus, liennytys, saavat puhujasta riippuen erilaisia merkityksiä.

Myös eri tieteenalojen tekniset kielet voivat muodostaa sellaisen ymmärtämiskehyksen, joka on vaikea ylittää. Ammattilainen ei välttämättä ymmärrä toisen alan ammattilaista tai asiakkaan uniikkia tilannetta. Yhteinen sana, organisaatio tai toimitila ei sinänsä vielä ole yhteinen merkitys, koska merkityksen juuret voivat olla syvemmällä historiassa. Asialla on eri tahoille erilaisia sivumerkityksiä. Sivumerkityksestä voi tulla jollekin myös päämerkitys. (filosofi Erkki Kemppainen, Kanava 7/15)

Suuret ideologit ovat menestyneet tarjoamalla yksinkertaisia määritelmiä ja vaihtoehtoja. Hyvä määritelmä on helppo ymmärtää, se painuu alitajuntaan ja motivoi  toimintaan. Politiikassa pärjäävät tällöin parhaiten ne, jotka onnistuvat määrittelemään sanan merkityksen. Iskusanalla on se ominaisuus, että siitä vähitellen tulee niin merkittävä, että kaikkien on käytettävä sitä voidakseen osallistua keskusteluun (toimittaja Pekka Karvonen, Kun vaikuttaja iskee sanalla hän hallitsee ihmisiä, kätkee valtaa ja yksinkertaistaa vaikeita asioita, hs 18.8.1991).

On puhuttu rahanpesusta – nyt olisi aika alkaa puhua käsitteiden pesusta. Kielellä ja rahalla on yhteinen historia: molemmat ovat olleet alun perin vaihdon ja kommunikaation välineitä, mutta muuttuneet sittemmin itseisarvoiksi. Tiedemiehiä, tekniikoita ja tutkimuslaitteita ei enää tueta ja osteta siksi, että totuus ja yhteinen hyvä edistyisi, vaan että joku ryhmä voisi lisätä omaa valtaansa. Tähän tarvitaan sanoja, joilla on yleinen merkitys. Suorituskykyä mitataan termeillä tehokkuus, optimointi ja panos/tuotos -ajattelu. Kuka määrittelee, mitä on tehokkuus? Jos et pelaa meidän kielipeliämme, häivy! Jotta pääset piiriin sisälle, on tunnettava käytetty kieli, termit ja järjestelmät.

Käsitteen merkityksen valtaaminen on taistelumuoto

Jo 1970-luvulla saksalainen politiikan tutkija kirjoitti: "Seuraavaa sotaa ei käydä sotatantereilla vaan se on sota sanoista. Se jolla on mahdollisuus määritellä sanojen sisältö, on voittaja." Juristi Kurt Biedenkopf julisti vuoden 1973 kristillisdemokraattien puoluekokouksessa:

Kriittisen kielentutkimuksen ohjelmanjulistuksessa (Language and Control, 1979) puhutaan tee se itse kielitieteestä, sellaisesta kriittisestä lingvistiikasta eli kielenkäytön erittelytavasta, jonka kuka tahansa voi omaksua, esikuvana George Orwell.

Politiikassa on aina turvauduttava kieleen, ellei sitten yritetä saada päämääriä läpi väkivallalla. Poliittinen kieli on aina taistelua sanoilla sanoista. Julkiseen mielipiteeseen vaikutetaan merkityssisällöillä enemmän kuin asiasisällöillä pyrittäessä voittamaan kansalaisia omien ajatusten taakse. Se tarkoittaa vaikuttamista sanan denotaatioon ja konnotaatioon eli sisältöön ja tunnemerkitykseen.

Jos sanan ekstensio kasvaa, vähenee intensio. Kun kestävä kehitys -käsitettä käytetään yhä enemmän, on samalla sen merkityksestä tullut yhä epämääräisempi.

Erityisesti niiden puolueiden ja lobbareiden valta kasvaa, jotka voivat antaa merkityksen sellaisille tutuille käsitteille kuin perhe, koulutus, sosiaalinen markkinatalous, ja jotka voivat määritellä, mitä tarkoittaa vapaus, tai työtön. Mitä tarkoittaa sana köyhä, sosiaalisesti heikko? Entä mitä on vapaus, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus?

Sukupuolineutraalista avioliitosta keskusteltaessa moni vastustaja vetoaa raamattuun. Se on historioitsija Jukka Korpelalle punainen vaate: Ei raamattua saa tulkita, jos ei osaa lukea sitä alkukielellä. Siellä ei mainita edes risti-sanaa ja kansallisvaltiot, kuten Israel, on lisätty vasta 1800-luvun käännöksiin. Olivatko nämä keskiajalla siunatut veljesliitot sitten homoliitoja? Homoseksuaalisuus on sanana hyvin tuore. On vaikea tutkia homoutta kulttuurissa, jossa sille ei ollut käsitettä. (Jukka Korpela hs 5.7.2011)

Ihmisoikeudet yksi vaikeimmista käsitteistä

Kun YK:n ihmisoikeuksien julistus hyväksyttiin, käsitettä arvostelivat muun muassa kulttuuriantropologit. Julistuksessa käsite oli heidän mielestään länsimainen eikä kiinnittänyt huomiota erilaisiin kulttuureihin ja uskontoihin. Erityisesti keskustelu erilaisista hyvän käsitteistä ei ole yksinkertainen.

Yhdysvaltojen presidenttien entinen poliittinen neuvonantaja Samuel Huntington (Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys 1996) sai 1990-luvun lopulla aikaan kiivaan väittelyn esittämällä, että länsimaisilla ideoilla individualismista tai ihmisoikeuksista on vain vähän merkitystä islamilaisessa tai japanilaisessa kulttuurissa. Mikä merkitys annetaan käsitteille kuten perhe, halventava kohtelu tai oikeus riittävään elintasoon? Uskonnonvapaus voi olla ristiriidassa sananvapauden kanssa ja vapautta lisäävät oikeudet ristiriidassa turvallisuuden kanssa. Ihmisoikeus on poliittisempi kysymys kuin saatetaan ajatella.

Oikeustieteen tohtori ja ihmisoikeuksien kielestä väitellyt Jari Pirjola toimi Suomen edustajana Euroopan neuvoston kidutuksen vastaisessa komiteassa. Pirjola kirjoitti:

Yksi ihmisoikeuksiin liittyvä varjopuoli on johtanut käsitteen inflaatioon. Kun yhä useampia yhteiskunnan huolenaiheita vaalitaan ihmisoikeuksina, sanan käyttö lisääntyy tarpeettomasti ja menettää muutosvoimansa. Mikä on ihmisoikeuksien merkitys, kun keskustellaan ilmastonmuutoksesta, talouskriisistä tai uskontojen kohtaamisesta? Riittääkö se, että pyritään vain yhä enemmän kunnioittamaan ihmisoikeuksia?

Poliittinen kieli

Poliittinen kieli ei tarkoita samaa kuin poliitikon kieli. Talousjohtajat voivat yhtä hyvin käyttää poliittista kieltä (politologi Wolfgang Bergsdorf, Politik und Sprache 2013). Poliitikkojen ei kannata käyttää juurikaan ammattikieltä – se on vaikeaselkoista ja tulee helposti väärinymmärretyksi.

John Locke kirjoittaa: "Siinä missä ase on sotilaan työkalu, sana on yhteiskunnan työkalu." Painotekniikan myötä filosofinen ajattelu ja käsitteellinen kommunikaatio alkoivat levitä laajoille kansankerroksille. Sanojen avulla luotiin abstraktinen käsite (jumala, raha, valtio, hyvyys), jolle piti antaa merkitys. Maailmankuva alkoi muuttua symboliseksi. Toisaalta myös matematiikan ja fysiikan kehittyminen vaikutti siihen, että pyrittiin löytämään yleisiä mekaanisia lakeja myös humanistisissa tieteissä ja kielitieteissä. Sanoille oli pystyttävä antamaan sellaisia merkityksiä, että ne ohjaavat kuulijan ajatukset määrättyyn suuntaan (Gustav Blanke, Einführung in die semantische Analyse). Sanojen haluttiin täyttävän yhteiskunnallisen järjestelmän ja talouselämän niille määräämän tehtävän.

Sosiaaliset, maailmankatsomukselliset ja ideologiset seikat määräävät, mitä sanoja milloinkin pidetään synonyymeinä, heteronyymeinä ja antonyymeinä. Näiden erilaisten semanttisten suhteiden sosiaalinen riippuvuus näkyy ennen kaikkea poliittisessa ja ideologisessa kielenkäytössä. Tällöin 'poliittisella sanastolla' käsitetään sanoja, jotka viittaavat suoraan yhteiskunnalliseen elämään ja koskettelevat niitä luokkaetuja, jotka näkyvät myös ideologioissa. (Thea Schippen 1984)

Poliittinen viestintä ei onnistu perinteisellä mallilla, jossa puolue ensin asettaa selkeän päämäärän, joka sitten ojennetaan kansalle. Yhdysvalloissa todellisia asiakysymyksiä pidetään niin monimutkaisina, ettei niitä voida käyttää vaalikampanjoissa hyväksi. Koska politiikka käy monimutkaisemmaksi, on sitä laajennettava uusille, helpommin omaksuttaville alueille. Kulttuuritutkija Stuart Hall luettelee kodin, ruuan ja seksin kaltaiset asiat, kepeämmät ja dramaattisemmat arkipäivän ympyrät.

Sanalla politiikka on ollut vuosisatojen aikana monenlaisia käyttötapoja. Sanan käyttö vaihtelee maan, kielen, puhujan ja tilanteen mukaan. Kreikkalaiseen sanaperheeseen kuuluvaa sanaa polis on käytetty erilaisten verbien ja nominien kanssa – politisoida, sosiaalipolitiikka. Sanan käyttötapa on suuresti laajentunut - se on "rikastunut semanttisesti". Sillä voidaan ilmaista yhä erilaisempia asioita ja yhä useampiin sanoihin ja henkilöihin voidaan liittää attribuutti poliittinen. Siksi ei ole mahdollista keskustella asiallisesti esimerkiksi politiikan ja valtion suhteesta.

Poliittiseen kieleen kuuluu
1. instituution kieli – eduskunta, hallituskoalitio
2. keskinäisen kanssakäymisen sanasto – skandaali, päätös, kompromissi, keskustelu
3. ammattikieli – diplomaattien, talousalan, ympäristön. (Varzig Bazil: Politische Sprache: Zeichen und Zunge der Macht, ZpuZ 8/2010)

Politisaation prosessit ovat käyttövoima, jonka avulla valtiovalta uudistuu ja hengittää. Politisoiminen tarkoittaa, että jokin ongelma nostetaan julkiseen tietoisuuteen, poliittisen kiistan aiheeksi, jolloin siihen on mahdollista löytää uusia ratkaisuja. Asioiden politisoimisen tiellä on kuitenkin monenlaisia esteitä. Esimerkiksi erityisasiantuntemuksen vaatiminen ja hallinnon tai talouselämän käyttämä kieli vaikuttavat kansalaisryhmien kykyyn nostaa asioita poliittisen kiistan kohteiksi.  Myös politiikan instituutioiden byrokratisoituminen on keskeinen ongelma. Se kaventaa entisestään niiden toimijoiden joukkoa, joka tuntee poliittisen toiminnan mahdolliseksi ja mielekkääksi.  Poliittinen toiminta vaatii kollektiivista tunnetta siitä, että jotain on muutettavissa ja johonkin voi vaikuttaa. Tämä tunne luultavasti puuttuu lähiöistä, joissa asuu "neljäs maailma" – rikkaiden ja demokraattisten hyvinvointivaltioiden köyhät, syrjäytetyt, osattomat sekä eri tavoin turhiksi ja ei-tervetulleiksi tuomitut.

Metafora ja kielellisesti ilmaistu symboli

Käsitteiden lisäksi sanomaa voidaan ohjailla mielikuvilla. Käsitteellisyystutkija Yrjö Mikkonen puhuu kielen symboliarvosta. Suomen vuoden 1918 sisäisestä selkkauksesta käytetyt käsitteet osoittavat lyhykäisyydessään puhujan ideologisen taustan, sanojen manipulaation voimaa: sisällissota, vapaussota, luokkasota, veljessota. Näillä sanavalinnoilla puhuja tuo selvästi esille oman käsityksensä ja pyrkii luomaan hyväksyntää omille ehdotuksilleen. Samalla hän kritisoi vastakkaisten ryhmien tulkintaa. Punainen väri kykenee eri yhteyksissä merkitsemään sekä joulua, verta, vasemmistolaisuutta, rakkautta että ajokieltoa.

Myös perinteisesti selkeitä yleiskäsitteitä pilkotaan ajan myötä alakäsitteisiin esimerkkinä avioliitto, joka on saanut rinnalleen käsitteet avopari, avoliitto, parisuhde, avoin parisuhde, osittaisparisuhde ja uusimpana käsitteen sukupuolineutraali avioliitto. Samalla nämä uudet käsitteet rapauttavat alkuperäisen käsitteen asemaa ja käyttöä ja myös muuttavat ihmisten käyttäytymistä. (Mikkonen, Kanava 5/2011)

Politiikassa on aina käytetty sanallisia ja kuvallisia symboleita päätöksen teon apuna ja perusteluna. Suomi on vaalitapansa vuoksi henkilöihin kiinnittynyt demokratia. Esko Aho pystyi käsitteellistämään Suomen talouselämän kahteen sanaan: Siperia opettaa. (televisiossa presidentin vaali-iltana 1994). Symbolinen taso on tärkeä, koska se järjestää kaoottiselta ja hankalalta vaikuttavaa politiikkaa.

Kansainvälisten suhteiden tutkimuksen käännettä osoittavat poliittiseen retoriikkaan kuuluvat metaforat. Viittaukset ”sotilaalliseen tyhjiöön” tai ”harmaaseen vyöhykkeeseen” ovat metaforeja, joissa kahta toisiinsa liittymätöntä sanaa samaistetaan ilman kuin-sanaa käsitteen ilmaisuvoiman korostamiseksi ja sen tunnelatauksen muuttamiseksi. Esimerkiksi idea tyhjiöstä tulee ilmanpaineen laskettua nollaan ja ajatuksena on, että on olemassa joku kaava, jonka mukaan sotilaallinen ”tyhjiö” pyrkii täyttymään. Kielikuvalla on vahvoja vaikutuksia poliittisten käytäntöjen järjestäytymisestä. ”Harmaa vyöhyke on puolestaan jossain mustan ja valkoisen rajalla. Oletuksena on, että kaiken pitää olla joko mustaa tai valkoista. Metaforisesti rakennetut käsitteet voivat olla vaarallisen harhaanjohtavia.” (maailmanpolitiikan tutkija Heikki Patomäki, hs 5.2.1997)

"Eri puolilla maailmaa käytetään nykyään samoja sanoja ja käsitteitä, kun luonnehditaan yhteiskunnallisen vallanjaon perusteita. Sanojen merkitykset kuitenkin muuttuvat ja ne saavat käytännössä erilaisia sisältöjä." (Jukka Kekkonen hs 10.8.2011)

Harhauttaminen perustuu sanojen merkityksen venyttämiseen ja niiden käyttöön häikäilemättä vertauskuvallisesti. Yhdestä peruskäsitteestä voidaan johtaa koko maailmankaikkeuden selitysjärjestelmä. Leibnitzilla sellainen peruskäsite oli monadi, Hegelillä maailmanhenki, Schopenhauerilla alkutahto, Marxilla luokkataistelu. (Juha Rikama, Kanava 4/2012)

Kreikka liittyi EU:n vuonna 1981. Euro tuli käyttöön maassa vuoden 2002 alussa. Kreikkalaisten suhde euroon ei alun alkaenkaan ollut ongelmaton, sillä euro äänestettiin aluksi Kreikassa sen englanninkielisen kieliasun mukaan ”juoroksi”, jolloin se kuulostaa samalta kuin kreikan kielen sana "virtsa”. Sittemmin sanan kreikkalaista ääntämisasua ”evroó” yritettiin vakiinnuttaa. Ongelmana on se, että euro-sana ei sovi kyseisessä muodossa nykykreikan kieliopilliseen järjestelmään. Euro lausutaan nykykreikaksi evroó, jossa paino on viimeisellä tavulla. Virtsa taas on úuro, paino ensimmäisellä tavulla. Painon paikka erottaa merkityksiä kreikassa, ja siitä syystä sanat hahmottuvat painollisen tavun mukaan, vaikka muuten lausuttaisiinkin vokaalit epäselvästi. Kreikkalaiset käyttävät euron sadasosan nimenä vanhaa drakman sadasosaa leptoa eivätkä senttiä niin kuin muualla. (toimittaja Petri Turunen, IS 2.11.2011)

 "Onko outoa, että niin monet uskoviksi itseään kutsuvat päättävät ripustautua ihmisen kirjoittamaan sanaan sen sijaan, että etsisivät Jumalaa sanojen takaa?"(Mielipide Janne Ikonen, hs 30.10.2010)

Hannah Arendt on tullut kuuluisaksi ajatuksesta Free indirect citation, mikä tarkoittaa, että ei käytetä suoraa eikä epäsuoraa lainausta, käytetään attribuuttia - ei sanota sosialisti, vaan “Se mitä kommunistit kutsuvat sosialistiksi. Attribuutin avulla voi osoittaa, mihin ideologiseen kehykseen sana kuuluu ja sitä käytetään kirjoituksessa. Vaatii semanttista valppautta, että osaa tehdä eron kansandemokratian ja demokratian välillä.

Abraham Lincolnin tunnettu arvoitus on yhä ajankohtainen: Montako jalkaa on lehmällä, jos kutsutaan häntää jalaksi? Viisi. Ehei, neljä, koska ei se että kutsutte häntää jalaksi tee vielä hännästä jalkaa.

Mitä ymmärtäminen vaatii?

200 vuotta sitten elänyt teologi Friedrich Schleiermacher puhui hermeneuttisesti kehästä. Semanttinen samoin kuin hermeneuttinen ymmärtäminen on kehässä pyörimistä. Kehän kokonaisuus määrittelee sen osia, ja osat puolestaan synnyttävät kehän. Asioita ei voi ymmärtää niiden itsensä avulla vaan osana laajempaa kokonaisuutta. Kuulija on itse osa tätä kehää. Tekstin ymmärtäminen vaatii kykyä eläytyä kirjoittajan tilanteeseen sekä paljon historiallista taustatietoa. Ilman tällaista eläytymistä ei ole mahdollista ymmärtää sitä, mitä joku sanoo ja tarkoittaa.

Sanakin on ymmärrettävä käsitteellisesti eikä vain konkreettisesti.

Ymmärtäminen on vain passiivista, jos se ei liity jokapäiväisiin toimintoihin eikä yksimerkityksellisyyttä voi soveltaa muuhun kuin "pysähtyneeseen objektiin" (Wolfgang Girke, Sprachwandel,1974) Karl Marxin mukaa kieli toimii välittäjänä silloin kun teoria muuttuu arkipäivän kokemuksessa vallaksi. Kun merkitys tällä tavoin on syöpynyt ihmisten mieleen ja kun kielellisistä ilmaisuista on tullut osa arkipäivän kielenkäyttöä, voidaan niiden avulla saavuttaa sosiaalisia ja poliittisia päämääriä. Hän tarkoitti sanan mahtia siinä mielessä, että jos sana on syöpynyt ihmisen mieleen syvälle, muuttaa sana ensin käsitettä ja sitten itse tilannetta.

Tavallisessa gallupkysymyksessä ”Oletteko kiinnostunut politiikasta” tutkija ei kerro, mitä hän politiikalla tarkoittaa, eikä myöskään odota, että vastaaja kertoisi sen, miten hän politiikan ymmärtää. Politiikalla oletetaan tarkoitettavan jotain, mikä on itsestään selvää ja yleisesti tunnettua.

Kun tutkija ei pelkää, että vastaajat ymmärtävät kysymyksen väärin tai kritisoivat koko kysymystä, on voitu tehdä tutkimusta, jossa tutkijan ja tutkittavan suhde on sama kuin geologin suhde kiveen. (käsitehistorioitija Kari Palonen 1983)

Vuosikymmeniä sitten erityisesti semantikot yrittivät kehittää ymmärtämisen 'laskuoppia', nyt tekoälypioneerit ovat samalla asialla. Kielellisten ongelmien ratkaisuun on löydettävä kaava, liikennemerkkijärjestelmä, joka järjestää käsitteiden käytön pelisäännöt. Tällaista matemaattisen tarkkaa mekaanista laskuoppia sanojen merkityksen mittaamiseksi oli aikaisemmin vaikea kehittää, voitiin esittää vain erilaisia teorioita erilaisiin tilanteisiin. Koska selitykset ilmiöille eivät löydy kielen itsensä sisältä vaan kulttuurikonteksteista, kielitieteilijät eivät pystyneet ratkaisemaan uskonnoista ja valtiollisista ideologioista esiin tuomiaan ongelmia ilman sosiologeja ja valtiotieteilijöitä.(teknisen viestinnän tutkija Tytti Suojanen 1982). Sanat eivät ole olemassa kuin esineet tilassa, vaan ne ovat jotain, mitä ihmiset kantavat mukanaan. Ihminen näkee maailman niiden lasien läpi, jotka oma kieli hänelle antaa.

Vanhan tekstin ymmärtäminen vaatii kuulumista traditioon. Ymmärtäminen edellyttää, että osaa esittää sellaisen kysymyksen, johon tekstit voidaan käsittää vastaukseksi. (hermeneuttinen filosofi Hans-Geor Gadamer)

Erityisesti rauhantutkimus vaatii laaja-alaisuutta

Rauhantutkimus on kuulunut niin kutsuttuun realistiseen lähestymistapaan kansainvälisessä politiikassa. Puhtaan realistisen tieteen alttarille on uhrattu pehmeät arvot kuten kieli ja mieli. Rauhan- ja konfliktintutkija Pertti Joenniemen mukaan sellaiset kulttuuriset asiat kuten kieli ja maailmankuva ovat siksi jääneet vähälle huomiolle rauhantutkimuksessa. Kielen ja todellisuuden suhdetta on pidetty ongelmattomana. Kieltä on analysoitu korkeintaan propagandana. Kieli on kuitenkin enemmän kuin puijaamisen väline tai ihmisten mobilisaation väline. Kielellä on dualistinen luonne. Se on passiivinen instrumentti, jargon, ja se muovaa ja ilmentää maailman kuvaa. (Arms and Language 1982)

Sanojen valta on ajoissa oivallettava, jotta ei tarvitsisi vastaisuudessa Samuli Parosen tapaan kysellä, että monikohan sodan uhreista tahtoi kuolla sen hölynpölyn tähden, jonka tähden niin monien miljoonien täytyi kuolla. (Pertti Joenniemi, Kieli Laukaisualustana, hs 14.4.1983).

Eri puolilla maailmaa käytetään jatkuvasti samoja sanoja ja käsitteitä luonnehdittaessa yhteiskunnallisen vallanjaon perusteita, vaikka sanojen merkitykset muuttuvat ja ne saavat käytännössä erilaisia sisältöjä. Se mikä toteutti yhdenvertaisuutta tai oli kansallisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien kannalta riittävää sata tai kaksikymmentä vuotta sitten, ei ole sitä välttämättä enää nykyään. (oikeushistorioitsija Jukka Kekkonen 10.8.2011)

Tulevaisuuden tutkimisen menetelmänä semantiikka tarjoaa kiinnostavan näkökulman keskinäistä ymmärtämystä etsiville. Kun ennen yritettiin rajoittaa epätervettä kehitystä lain ja rahan voimalla, on tulevaisuuden vaikutuskeinoja informaatio, osallistuminen ja yhteistoiminta. Tulevaisuuden vaikutuskeino on silloin kieli. Siis sanat. Tulevaisuudessa ei anneta enää virkamiesmäisiä yksityiskohtaisia määräyksiä, vaan toimintaperiaatteita. Keskitetty ongelmanratkaisu muuttuu paikalliseksi, missä ihmisillä on mahdollisuus ymmärtää asia samalla tavalla ja arvioida laajat vaikutukset.

Matka sivistyneeseen ja toisiamme kuulevaan keskusteluun ei kuitenkaan lyhene, jos harkitsemattomia möläytyksiä tulkitaan tieten tahtoen väärin. Sen sijaan, että Jussi Niinistöltä tivataan, haluaisiko hän todella turvautua aseelliseen väkivaltaan kuullessaan puhuttavan parlamentarismista, tulisi kysyä, mitä Niinistön mielestä on se todellinen parlamentarismi, jota tulisi puolustaa. Sen sijaa että Jussi Halla-ahon otsikoidaan vaatineen Kreikkaan sotilasjunttaa, tulisi otsikoida Halla-ahon pitävän demokraattista yhteiskuntamallia Kreikan kriisin ongelmana. Ja sitten voisi kysyä: voisitteko hieman tarkentaa. (Ville Blåfield hs 17.9.2011)

Osmo Soininvaara selventää väärinymmärrystä blogissaan:

On aika typerää käydä keskustelua siten, että henkilö A sanoo olevansa vaikka hypoteisti ja määrittelee sanan omalla tavallaan. Henkilöllä B on sanalle hypoteisti aivan oma täysin erilainen määritelmänsä. Sen jälkeen hän syyttää henkilöä A kaikesta siitä pahasta, mitä hän itse omalla määritelmällään on tuohon sanaan sisällyttänyt. Vaikka A sanoo, ettei hän tarkoita tätä, B sanoo, että hänen määritelmänsä on oikea ja siksi A on kaikkea sitä pahaa, mitä hän liittää tuohon sanaan. (6.10.2010)

Jotta sanoilla olisi yhdistävä vaikutus, on niiden tueksi voitava esittää konkreettisia toteutuksia, abstraktin terminologian on saatava rinnalleen konkreettisia toimia.

Hallitseminen kielen ja iskusanojen avulla

Keitä me milloinkin olemme ja miten meitä kutsutaan mukaan tietynlaisiin merkityksiin? Mihin joukkoon meidät yhdistetään? Millaisin kielellisin konstein meistä tehdään sellaisia kuin meidän halutaan olevan? Kriittisen lingvistiikan koulukunta analysoi aktiivisesti tällaisia kielen ja vallan suhteita.

Taustalla voi nähdä vaikutteita kriittisistä yhteiskuntateorioista, muun muassa Frankfurtin koulukunnasta, joka aloitti kriittisen viestintätutkimuksen 1930-luvulla. (filosofi Douglas Kellner 1998) Alettiin pohtia strategista viestintää. Milloin kommunkaatio perustuu strategiseen suunnitteluun? Se, millaiseksi joko ilmiö ymmärretään, riippuu siis aina paitsi ilmiöstä itsestään myös kielen tavasta jäsentää maailmaa merkityksellisiksi kokonaisuuksiksi. Kriittinen kielitiede pyrkii pureutumaan varsinkin kielen ja vallan sekä kielen ja ideologian välisiin suhteisiin.

"Samalla hetkellä kun maailmanhistorian tanssisaleissa suuri sovintojuhla lähestyy loppuaan, alkaa takahuoneissa katkera taistelu juhlaillallisen tähteistä.
Takertuminen sellaisiin taikasanoihin kuin demokratia tai markkinatalous rikkaissa teollisuusmaissa sisältää sen vaaran, että globaali kriisi koko syvyydessään ja laajuudessaan jää näkemättä." (psykiatri, kirjailija DDR, Hans-Joachim Maaz 2012) 

Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Mika Panzar moittii tiedotusvälineitä siitä, että ne seuraavat iskusanoja orjallisesti ja tekevät niistä liiankin totta. Näin julkisuus määrittelee yhä enemmän totuuden sisältöä ja sen kriteereitä. Pantzar varoittaa jakamasta ihmisiä A- ja B-luokan kansalaisiin, koska siitä tulee vähitellen totta, ihmiset luokitellaan kuin makkarat. Monet iskusanat voi korvata selkeämmillä sanoilla. Esimerkiksi kilpailukyvyn sijasta voisi puhua yritysten voitoista tai työvoimakustannusten alentamisesta ja elvytyksen sijaan yritysten tukemisesta. (hs 18.8.1991)

Kansankiihotusta osoittaa se, että järkeen ei vedota, vaan auktoriteettiin tai tunteeseen.

Sana demokratia on valtiotieteellisen tutkimuksen vedenjakaja: kuukausipalkkainen tutkija määrittelee demokratian kansanvallaksi, vapaa tutkija lähtee kysymään kuka on kansa, mitä on valta.

Tasa-arvosta on alettu yhä enemmän puhua mahdollisuuksien tasa-arvona eikä niinkään vanhassa sosiaalidemokraattisessa hengessä lopputulosten tasa-arvona. (tutkija Mikko Kuisma, hs 6.6.2010)

Itsemurha-attentaattia kuvataan monissa maissa terroristeina, mutta militantit islamilaiset kutsuvat heitä kunnioittavasti marttyyreiksi. Kun Intiassa maanpaossa elävä tiibetiläinen hengellinen johtaja 14. dalai-lama Tenzin Gyatso rukoili ja paastosi polttoitsemurhissa kuolleiden tiibetiläisten puolesta, Kiinan ulkoministeriö tulkitsi rukousten olevan "terrorismia valepuvussa" (hs 21.10.2011).

Juuri tässä on vapaan sanan voima: se miten reagoit sanoihin, paljastaa sivistyksesi todellisen tason. (hs ulkomaantoimittaja Jukka Huusko 20.3.2010)

Kielitieteilijä Mati Hint kertoo Suomalaisten kielentutkijoiden kokouksessa, jossa käsiteltiin kielen ja vallan suhteita: ”Kansallisuuksien nimittäminen omilla nimillään ei ollut Neuvostoliiton virallisessa politiikassa kohteliasta. Ei saanut sanoa, että Virossa asuu virolaisia ja venäläisiä, vaan että siellä asuu peruskielinen ja venäjänkielinen kansanryhmä. Näin saatiin aikaan se vaikutus, että Viron kansa poistuu terminologian tasolla näyttämöltä.” Hit luetteli: ”Jos yrittää puhua siihen tapaan, että Viroa asuttaa Viron kansa, nousee esille sellaisia termejä kuin kansallinen itsekkyys, paikalliset intressit, paikan päällä puhuttava kieli ja nurkkakuntainen isänmaallisuus. (hs 21.4.1990)

Kun amerikkalaisilta kysyy, onko ilmastonmuutos huono asia, 63 prosenttia vastaa kyllä. Kun termin vaihtaa toiseen, ilmaston lämpenemiseen, huolestuneiden joukko kasvaa 76 prosenttiin. Arkipuheessa termejä käytetään synonyymeina, vaikka tieteellisesti niiden merkitys eroaa. Ilmaston lämpenemisellä tarkoitetaan alailmakehän ja merien keskilämpötilan nousua. Ilmastomuutos käsittää ilmaston, lämpötilan, sademäärien ja tuulien pitkän aikavälin muutoksen. Gallupien tuloksiin voidaan vaikuttaa sillä, miten niiden kysymykset muotoillaan. Vuonna 2002 Yhdysvaltain republikaanisen puolueen srategi neuvoi George W. Bushin hallintoa lopettamaan ilmaston lämpenemisestä puhumisen, jos haluaa voittaa ympäristöpropagandataistelun. Republikaanit vaihtoivat heti ilmastonmuutokseen. Helsingin Sanomissa ja Ilta Sanomissa on termiä ilmastonmuutos käytetty vuoden 1990 jälkeen 7567 jutussa, ilmaston lämpenemistä 2012:ssa. (toimittaja Perttu Kauppinen 9.6.2014)

Iskusanojen käyttö lisääntyy yleensäkin politiikan "demokratisoituessa". Tämä johtuu siitä, että poliittiset puheet on kohdistettava yhä suuremmille joukoille ja siksi on käytettävä yksinkertaisia sanoja ja lauserakenteita.

Miten talouspolitiikasta keskustellaan?

Globaalien talousratkaisujen yhteiskunnallista eriarvoisuutta lisäävien päätösten valaisemiseksi on perustettu kansainvälinen ATTAC-järjestö. Järjestö on kunnostautunut erityisesti taloudessa käytettävien käsitteiden avaamisessa.

Mitä sanoja ja ilmaisuja käytetään julkisuudessa, ja mitä niillä oikein tarkoitetaan? Liittyykö käytettyihin sanoihin ja fraaseihin ongelmia? Miten vastata leikkauspolitiikkaa ajavaan puheeseen? Onko mitään retorisia keinoja mitä leikkauspolitiikan kritiikissä kannattaa käyttää? (Attacin vuosikokouskysymykset 12.3.2016)

Kun Kalevi Sorsa alkoi 1970-luvulla puhua elvytyksestä, tarkoitti hän yritysten tukemista. Esko Aho otti käyttöön rousseaulaisen iskusanan yhteiskuntasopimus. Käsite luo mielikuvan, että kaikkien on yhdessä sovittava laman aikaisista epämiellyttävistä päätöksistä. Ne jotka eivät tähän suostu, tavoittelevat vastuuttomasti vain omaa etuaan. Etujärjestöjen piti kantaa yhteiskunnallinen vastuu eli yhtyä hallituksen linjaan. Muita iskusanoja olivat hätätila, kilpailukyky, hallittu rakennemuutos, kasinotalous, kulutusjuhla, konsensus. (toimittaja Pekka Karvonen, hs 18.8.1991). 

Entä mitä ovat markkinavoimat, joiden pyörteissä talous toimii? Kärjekäs kulttuuritoimittaja Hannu Taanila irvisteli kauan sitten, että ekonomisti Timo Tyrväisen mukaan vajaat 500 000 ihmistä on markkinavoimat. Ekonomi Esko Seppänen todisti, että kansantaloustiede on uskonto, jossa pääosassa ovat fundamentalistit, jotka tekevät rottakokeita ihmisillä. Seppäsenkin mukaan maailma luodaan kielen avulla, kieli ei siis heijasta jotain ulkoista, metafyysistä, muuttumatonta ideaa. Markku Jokipii sanoo, että talouskasvu ja kilpailukyky vastaavat entistä YYA liturgiaa Neuvostoliittoineen. Ja jo Pentti Haanpääkin näki 1933, että Wallstreetillä ovat nykyajan isät, pojat ja pyhäthenget." (Yle etsintäkuuluttaa Markkinavoimia, hs 19.8.2011)

Myös kielentutkija Pirjo Karvosen mukaan ”talousvoimien käsittely sisältää kansanuskon piirteitä. Julkisuus mielellään sekoittaa yleisen ja yksityisen. Erityisen kiinnostavaa hänestä on, että tapahtumista säännöllisesti puuttuvat tekijät. Uutiset ovat muotoa "investointien kasvu hidastuu". (Teksti ja ideologia. Kieli ja valta julkisessa kielenkäytössä 1996) Toinen kielentutkija Erkki Lyytikäinen esittelee Karvosen kirjaa vahvistamalla, että arvoista, uskomuksista ja tunteista vapaata objektiivista kielenkäyttöä ei ole. Ihmisen toiminnan peittävällä kielenkäytöllä voi päästä hyvinkin pitkälle. Valtaeliitin tutuksi tai kansanomaiseksi tekemisellä ei vähennetä sen valtaa. Arkistamisen avulla pikemminkin kätketään avoin vallankäyttö. (hs 13.3.1996)

Kerran uutisoitiin: Sorsat aiheuttivat ketjukolarin. Kirjoittajan tekemät valinnat tulevat näkyviksi, kun kirjoittaa otsikon uusiksi: Autoilija väisti sorsia, toiset ajoivat perään.

Myös sana globalisaatio on kiinnostava keksintö. Sana jolla ei ole monikkomuotoa antaa lähes myyttisen voiman ja se sanotaan aina passiivimuodossa, näin kielellä on valtava kyky ohjata ajatuksia, tuntemuksia ja arvoja. (kielitieteilijä Josef Klein, Sprache und Macht ZpuZ 8/2010)

Berliiniläisessä teatterissa kirjailija Elfriede Jelinek hyökkäsi tyhjien ilmausten talouspuhetta vastaan. Esityksessä hän kävi niiden sanojen kimppuun, joilla ihmisiä talouskielessä hallitaan: turvallisuus, yksilöllisyys, vapaus. Yksi kerrallaan sanat saivat tarkan analyysin ja osoittautuvat tyhjiksi. (hs 25.5.2010)

Työntekijä antaa työtaitonsa toisen käyttöön pelkkää rahamaksua vastaan ja häntä nimitetään työnantajaksi, ja toinen on työntekijä. Ranskalainen ei nimittäisi kapitalistia työnantajaksi. (Pääoman esipuheessa Engels)

Kun luodaan "yhä joustavammat työmarkkinat", tarkoittaa se, että ihmisiä voidaan heitellä yhä kevyemmin palkkatyön perässä. Esko Seppäsen mukaan Pekka Himasen opissa eläkeiän nosto on työurien parantamista, suurituloisten veroalennukset ”vertauksen kannustavuutta” ja sosiaaliturvan leikkaukset ”hyvinvointipalvelujen uudistamista”. Hallitus itse on keksinyt lumekäsitteiksi rakenteiden uudistamisen. (hs 8.9.2013)

Perussuomalaisten mukaan ”kansaa” yhdistävät kyllästyminen ”talouden etua ajavaan politiikkaan” ja ”oikeudenmukaisemman järjestelmän” vaatimukset. Mitään näistä käsitteistä ei ole määritelty tarkasti. Mitä tyhjempiä käsitteet ovat sitä useampi ihminen ja ryhmä näkee niissä omat tavoitteensa.  Aivan samoin kuin muukalaisuuden käsite tuhoutuu, kun sen todellinen sisältö paljastuu. (toimittaja Sarah Hudson, hs 3.12.2010)

Toimittaja Johanna Korhonen valittaa tyhjän puheen piinaa:

Voiko ihminen tulla allergiseksi tyhjälle puheelle? Kriisifirma myydään: upea mahdollisuus, uuden ajan alku, merkittävä käännekohta. Johtajaihminen saa potkut: hyvässä yhteisymmärryksessä. Luottamuksellinen sopimus, kohti uusia haasteita. Rivi-ihmiselle ei ole työtä: kiitämme kiinnostuksestasi yritystämme kohtaan, pidämme hakemuksesi mielessä. Puhesfääri pursuaa puhetta, joka ei tarkoita mitään, ja puhetta, jonka tarkoitus on peitellä sitä, mitä varsinaisesti on kyse. Mediassa vitsauksena on jutun näköinen juttu. On tekstiä, on kuvia, mutta mieleen ei jää oikein mitään, enintään vastaamattomia kysymyksiä. (hs 11.9.2013)

Dublinin yliopiston tietotekniikan tutkijat selvittivät 18 000 pörssijutun kieliasua verkossa vuosilta 2006-2010. Pörssikieli yhtenäistyy ennen romahdusta. Kielikuvat samanlaistuvat. Ennen romahdusta yleistyvät sanonnat kuten ”kurssit nousivat taas” ja ”ennätyksiä rikottiin”. (hs 26.7.2011)

Avainsanat – tyhjiösanoilla on vain mielikuvamerkitys

Avainsanat liittyvät usein laillisuuteen ja järjestelmään ja sulkevat siten yksittäisten asioiden merkityksen, henkilökohtaisen ja satunnaisen poliittisen kehityksen pois. Avainsanojen tarkoitus on antaa vaikutelman, että tulevaisuus voitaisiin ennakoida ja sitä voitaisiin suunnitella ja että tulevaisuus olisi rationaalinen. Siinä prosessissa niillä on irrationaalinen viehätysvoima.

Se mitä kutsutaan ”todelliseksi maailmaksi” on jotakin, joka muodostuu monien kuvitelmien ”kiistana”. Näin romahtavat absoluuttiset totuudet ja dogmaattiset järjestelmät, jotka vielä mekaanisen teknologian aikakaudella pitivät ihmistä otteessaan.

Tutkijoidenkin on pärjätäkseen ammennettava samoista tyhjiösanoista ja toisteltava niitä: ”Mitä sitten ovat eurooppalaiset arvot, joita Euroopassa asuva muslimi haluaa puolustaa? Ne ovat klassisia valistusfilosofian arvoja, kuten moniarvoinen demokraattinen yhteiskunta, ihmisoikeudet, tasa-arvo ja rationaalinen kansalaiskeskustelu.”  (historioitsija Toni Alaranta, hs 24.9.2010)

Kun poliittinen riita purskahtaa julkiseksi, poliitikot kuittaavat: ”On hyvä, että keskustellaan.” Väärinkäytöksistä kommentti kuuluu: "Hyvä että tutkitaan." Työrauha tarkoittaa, että ei saa arvostella. Kun poliitikko julistaa hoitavansa isänmaan asioita, hän ylentää itsensä arvostelun yläpuolelle. (kirjallisuuskriitikko  Vesa Karonen, hs 17.6.2011)

Jos joku ryhmä saa vaikka vähänkin enemmän valtaa, sen ei tarvitse enää toimia avoimesti ja tästä seuraa tyhjiösanojen voimakkuus. Taloudessa hinta ja voitto mittaavat tuloksellisuuden, politiikassa ei päde sama laki.

Sanan merkitys muuttuu eri yhteyksissä

Yksi internet-suosikeista on ollut Facebook-ryhmä nimeltä Kielletyt sanat ja sanonnat.

"Sanat eivät ole joko huonoja tai hyviä, mutta kaikki sanat eivät käy joka paikkaan", sanoo Kielitoimiston sanakirjan päätoimittaja Eija-Riita Grönros. Kielen tyyliseikat eivät lopulta eroa suuresti vaikkapa vaatemuodista. Tennissukat sopivat erinomaisesti urheiluun, mutta harva käyttää niitä juhlatilaisuuksissa. Ei pidä unohtaa, että samalla kun kieli muuttuu, joidenkin sanojen tyylilaji voi hahmottua uudelleen. (Ville Eloranta, hs kielenhuollosta vastaava artikkelitoimittaja 1.9.2011)

Kun Moskovasta tulleissa uutisjutuissa esiintyy ”konservatiiveja”, paljastuvat nämä konservatiivit ihmisiksi, jotka suosivat tuotantovälineiden yhteisomistusta ja tasa-arvoa amerikkalaisen politologi Mika LaVaque Mäntyn mukaan. Tällaiset piirteet kuuluivat hänen mukaansa ennen ”sosialisteille” ja ”vallankumouksellisille”. Yhdysvalloissa ”konservatiiveiksi” ei kutsuta ihmisiä, jotka kannattavat suunnitelmataloutta ja vallankumouksia kolmannessa maailmassa ja rikkaiden marginaaliveron korottamista 80 prosenttiin. Kun Moskova-uutisessa törmää sanaan "demokratian kannattaja" kutsuvat venäläiset sosialistit sitä se autoritäärisen kapitalismin tai "markkinastalinismin" edistäjäksi. (Kuinka "kapitalistisiasta" tuli "radikaali uudistusmielinen", hs 2.8.1990)

Tietokirjailija Tommi Uschanov puhuu kehysvaikutuksesta. Sosiaalipsykologiassa kyselyissä on todettu, että samaa asiaa koskeviin kysymyksiin saadaan sanamuotoa vaihtelemalla aivan eri vastauksia. Eri sanamuodot aktivoivat vastaajien aivoissa täysin erilaisen mielleyhtymän. Koska kehysvaikutus ohjaa ihmisten vastauksia niin suurelta osin, kansanäänestyksen tuloksen määrää usein se taho, joka päättää kysymyksen tarkan sanamuodon. Ja tästä sanamuodosta taas ei ikinä päätetä kansanäänestyksellä. (Luotatko mediaan vai tiedotusvälineisiin?, hs 2.2.2014 )

Lauseen "Venäjä korottaa sotilaallisia menoja" erilaiset tulkinnat havainnollistavat tilanteen ja puheyhteyden merkittävyyttä. Ilmiselvät vaikka ääneen lausumattomat implikaatiot tästä lauseesta ovat:

-taloustieteilijä: kulutustavaroiden tuotanto laskee

-NATO:n edustaja: länsiliittoutuman täytyy korottaa puolustusmenoja

-venäläinen diplomaatti: Venäjä täyttää sotilaallisia velvoitteitaan

-kiinalainen: uhka pohjoisrajalla kasvaa.

Karol Jan Borowieckin tutkimuksen aineistona oli 1400 Mozartin, Beethovenin ja kirjoittamaa kirjettä. Kirjeiden kielellinen analyysi tehtiin tietokoneiden avulla, jotka etsivät tekstistä erityisesti positiivisiin ja negatiivisiin tunteisiin liittyviä sanoja. Tulosten pohjalta hän päätteli, milloin säveltäjät olivat kokeneet elämässään erityisiä kriisejä. Mestariteokset syntyivät pahoinvoinnin seurauksena (hs 30.7.2016)

Kiertoilmaisujen kulta-aikaa

George Orwellin kuvaamassa yhteiskunnassa puhutaan uuskieltä, jossa sotimisesta huolehtii Rauhanministeriö, väkivaltakoneistosta Rakkauden ministeriö. Uuskieli etäännyttää, hämärtää vaikutussuhteita ja kääntää todellisuuden ylösalaisin.

Mikko Mikkala valittaa, että elämme kiertoilmaisujen aikaa. ”Puhume haasteista emme vaikeuksista. Puhumme epätasa-arvosta, emme vääryydestä. Puhumme henkisestä kehitysvajeesta uskaltamatta myöntää että ongelmamme ovat arvostuksissamme ja arvopohjassamme (hs 25.8.2014).

Poliitikoille on tyypillistä puhua passiivimuodossa ja käyttää substantiiveja. Kaunistelevasta kiertoilmauksesta, eufemismista, on kyse silloin, kun ei puhuta kuolemasta vaan poisnukkumisesta, kotiinpaluusta. Käytetäänkö sanaa raskauden keskeytys vai murha, abortti vai tappo? Keskeytys viittaa siihen, että nainen voi halutessaan jatkaa raskautta. Vallankaappaus nimetään vallankumoukseksi, muukalaisviha maahanmuuttokriittisyydeksi. Sotasuunnittelijoiden kielessä ei ketään tapeta eikä mitään tuhota. Siinä eliminoidaan, poistetaan, ehkäistään, täytetään annettuja tehtäviä.

Spinnaus tai termien tietoinen arvolataaminenkaan eivät ole tämän ajan ilmiöitä. Uusi ilmiö on, että omia termejä yritetään saada yleiseen kielenkäyttöön. Spinnaus on tehokkaampaa, jos viesti on positiivinen. Siis kilpailu, ei työehtojen kiristäminen. (Ville Blåfield, Voima 8/2017)

Aikanaan atomilobby sai tahtonsa läpi ja alettiin puhua atomivoiman sijasta ydinenergiasta. Ydin ja atomi – atomilla on negatiivinen konnotaatio – atomipommi, atomisota. (Varzig Bazil Politische Sprache: Zeichen und Zunge der Macht, ZpuZ 8/2010). Ytimellä on positiivinen konnotaatio – ydinperhe, ydinasia, ydinvehnä.

Lingvistiseen tekstintutkimukseen erikoistuneen Vesa Heikkisen mukaankaan asioiden nimeäminen ei ole millään tavalla maailman puolueetonta kuvaamista. Jokaisessa nimeämisessä on mahdollisuus myös kannanottoon ja arvottamiseen. Jokaisessa nimeämisessä otetaan väistämättä kantaa. (Kielen voima, Gaudeamus 2007) Nykyään ei puhuta enää luokkaeroista vaan sosioekonomisista ryhmistä tai kuluttajasegmenteistä.

Amerikassa alkoi 1980-luvulla liike kielellistä diskriminaatiota vastaan (political correctness) Kritiikin Uutisten päätoimittaja filosofi Martti-Tapio Kuuskoski antaa täyslaidallisen George W. Bushin kielenkäytöstä.

Siinä ei ole kyse pelkästä retoriikasta, vaan hän tuottaa toistolla totuuksia, hämärtää käsitteiden suhdetta todellisuuteen ja saa todellisuuden näyttämään hyvän ja pahan väliseltä tahtojen taistelulta. Bushin doktriini asettaa hämärrettyjen ”vapauden” ja ”demokratian” käsitteiden tueksi selkeät ja (moraalista) järjestystä luovat ekspansiivisuuden ja voimankäytön ideat. Vastaavasti rakentui myös Hitlerin ideologia. Bushin ”vapaan maan” ja ”demokratian” käsitteet ovat natsi-ideologian ”rotupuhtauden” kaltaisia hämärrettyjä ja samalla dynaamisia käsitteitä, joiden varaan uusi selkeä järjestys voidaan perustaa. Kun Bushin politiikassa vapaat maat määrittyvät sen kautta, kuinka valmiita ne ovat vapauttamaan maailman epävapaista elementeistä, emme ole enää kaukana logiikasta, joka mahdollisti juutalaisten joukkotuhon natsi-Saksassa."(hs 28.11.2003)

Ppsykologian dosentti Jukka Saarinen Helsingin yliopistosta kysyy vieraskynä-artikkelissaan (hs 29.4.1996): "Tyytyykö sivistyneistö myös jatkossa vain perustelemaan valtaeliitin päätöksiä ja levittämään tietoa, vai pyrkiikö se nykyistä enemmän analysoimaan ja kritisoimaan sen ratkaisuja?” Saarinen syyttää nykyistä keskustelua erityisesti tyhjistä käsitteistä ja historiattomuudesta.

Sivistyneistön edustajat ja erityisesti poliittiset päättäjät viljelevät kernaasti puheissaan suurelle yleisölle avautumattomia muotitermejä. Koska asiat samaan aikaan irrotetaan taustoistaan ja niitä käsitellään historiattomasti, vain tässä ja nyt, suuri yleisö vieraantuu entisestään ja kokee maailman aiempaa pirstaleisemmaksi. Jos tällainen kielteinen kehitys halutaan saada päättymään, se on epäilemättä sivistyneistön tehtävä. Historia joutui sotien jälkeisinä vuosikymmeninä tekemään tilaa yhteiskuntatieteille. Lopulta ne löysivät haastajansa filosofiasta. Löytyisikö historiasta taas apua kaaokseen? (hs pääkirjoitus 30.4.1996) 

Oppositiopoiitikko Aleksei Navalnyi: ”Samat ihmiset muuttuvat fasisteista Venäjän ystäviksi yhtä nopeasti kuin vesi muuttuu höyryksi.” (Euroopan äärioikeiston kokous Pietarissa, hs 23.3.2015)

Käännös on aina kyseenalaistettava

Kaikkiin kieliin ovat varastoituneet eri kulttuurien ilmiöiden käsitteelliset vastineet. Semanttisen ja loogisen ohella kielessä on esteettinen puoli. Esteettinen kieli vihjaa, välittää tunnesisältöjä, saa mielikuvat kulkemaan. Helsingin yliopiston kielitieteilijä Anna Idström muistuttaa käännöksen vaarallisuudesta.

Maailmassa puhutaan kuutta tuhatta kieltä. Kieli on monimutkainen järjestelmä, joka on mukautunut puhujayhteisönsä arvoihin, luonnonympäristöön ja sosiaalisen kanssakäymisen näkymättömiin sääntöihin. Kulttuuri ei koostu vain sellaisista kevyesti vaihdettavista symboleista kuten pukeutumissäännöistä tai juhlapäivien perinneruoista.  Aivan tavallisiin sanoihinkin sisältyy informaatiota, jota ei normaalissa puhetilanteessa tiedosteta, mutta joka katoaa tai muuttuu, kun tekstiä käännetään. Kielellisiin ilmauksiin vakiintuneet kielikuvat, metaforat, usein toistuvat kielessä muodostaen järjestelmän. (Anna Idström, hs 27.8.2007)

Suomentajan tehtävä on muodostaa itselleen käsitys siitä, miksi näin on sanottu, kääntäjä Juhani Lindholm summaa. Romaani on tietoinen konstruktio ja sen tuhrittu selkeys on täysin harkittua. Kääntäjä puolestaan on suppilo, jonka tarkoitus on tuottaa melkein tarkalleen sama summittaisuus. Tulkki kääntää ja kääntäjä tulkitsee. Asia paljastuu kun tekstiä rupeaa siirtämään toiseen koodijärjestelmään ja ellei sille tee jotain, tuloksena on rautalankahäkkyrä, josta kukaan ei ota selvää. (Karri Kokko, Lidholmin haastattelu Parnasso 7/2010)

Erilaisiin kieliin liittyy erilainen mielikuvamaailma eli mentaalinen malli, toisin sanoen jossain olennaisessa suhteessa erilainen tapa hahmottaa todellisuuden rakenteita, sanoo kielitieteilijä Frode Strömnäs. Indoeurooppalaisissa kielissä olennaista on jatkuva, pysähtymätön liike kolmiulotteisessa maailmassa. Elokuvissa olennaista on toiminnan esittäminen, jääkiekkoselostus seuraa kiekon liikettä. Tämä liikkeen periaate liittyy rajattomuuteen. Suomalais-ugrilaisessa mentaalisessa mallissa liike tapahtuu rajojen sisällä, henkilöiden välillä. Siihen liittyy luontevasti suhde rajoihin. Suomalais-ugrilaisessa kielimaalimassa olennaista ovat henkilöt ja heidän välisensä suhteet. Liike on suhteessa henkilöön ja toimijaan. (Eero Ojanen, Kanava 6/2021)

Kataisen hallituksen uuskieli 2011

Onko kokoomus palkannut entisestä DDR:stä propagandajohtajan, kyseltiin 2011. Ohjeiden mukaan on käytettävä sille ryhmälle tärkeitä sanoja, johon halutaan vaikuttaa, Eduskuntavaleissa 2011 kokoomus yllätti mainostamalla itseään ”työväen puolueena”. Kesällä 2010 kokoomus oli vihreiden puolue, kun porvarispuolueet yrittivät vallata sanan ympäristönsuojelu.

Puoluesihteeri Tarja Turusen (2006–2014) luotsaama hallitusohjelma oli kielitieteilijöiden aarrearkku. Jyrki Kataisen kirjoittamaa puhetta hallituksen nimittämisjuhlallisuuksia varten pidettiin Kataisen simultaanitulkkauksena. "Alkuperäistodellisuuteen verrattuna teksti oli käännetty aikamoiseksi poliittiseksi uuskieleksi. Kataisen tulkkauksen mukaan ”prosessi oli pitkä ja monipolvinen” ja ”sopimisen ja vastuunkantamisen kulttuuri on taas osoittanut toimivuutensa”. Toimittajat tulkitsivat nämä ilmaisut valtiotalouden madonluvuiksi. (hs 27.6.2011)

Pääministeri Kataisen erityisavustaja filosofi Juho Romakkaniemen mukaan totuuden puhuminenhan on radikaaleinta, mitä tässä maailmassa voi tehdä. Vuodet puheenkirjoittajana ovat herkistäneet häntä merkityskamppailuille, jotka liberaalissa demokratiassa käydään ’vapauden’, ’tasa-arvon’ ja ’oikeudenmukaisuuden’ ympärillä. Käsitteet ja niiden filosofia ovat hänen mukaansa poliittisen puheen ytimessä.(hs Visio1.4.2024)

89-sivuisessa ohjelmapaperissa kehitetään-sana esiintyi 116 kertaa, aktiivimuoto kehittää toistui 13 kertaa ja kehittäminen 31 kertaa. Uutta lupaavia verbejä käytettiin 116 kertaa: uudistetaan 48, tehdään 38, toteutetaan 30. Verbien passiivimuoto ihmetytti. ”Vastuu asiasta ei siis ole erityisesti kenenkään.” ( hs toimituspäällikkö Kimmo Pietinen, 21.6.2011)

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta Vesa Heikkinen vertaa kapulakieltä ja byrokraattista puppua ilmaan: ”itsessään selvä asia, johon kiinnitämme huomiota vasta kun olemme tukehtumaisillamme” (hs 27.7.2011). "Tätä uuskieltä taitaisi Orwellikin kadehtia", kirjoitti valtiosihteeri Raimo Sailas hallitusohjelmasta. (Kanava 5/2011)

Koska ”musiikkivideosukupolven keskittymiskyky” ei riitä poliittisten linjapuheiden kuunteluun, laatikin Politiikan kulmapöytä Rovaniemen puoluekokousväelle Katais-bingon. Yleisö voisi kaivaa ruudukon ja kynän esiin Kataisen puheen ajaksi ja merkitä iskusanat:

tolkku talonpoikaisjärki vastuunkanto maltti
kotiläksy yhteistyö kompromissi aidosti
katsotaan tilanne rauhassa luottamus suomalaiset arvot ratkaisukeskeiset suomalaiset
työ kuri uuden kasvun luominen vaarallinen. (hs 16.6.1912)

Kun puolueet kuvaavat mielellään toimintaansa vastuulliseksi, johtuu se siitä, että vastuullisuus on positiivisia mielleyhtymiä herättävä arvoneutraali käsite, joka arkielämässä liittyy toisista huolehtimiseen. Miksei puhuta huolehtimisesta ja välittämisestä?, kysyy myynti- ja markkinointikonsultti Matias Murole. ”Onko kaikkien puolueiden ideologisessa ytimessä yksi ja sama vastuullinen politiikka? Mitä vastuullisella politiikalla tarkoitetaan ja minkälaisesta käytännön toiminnasta se koostuu? Tilanteen mukaan ”vastuulliseen ratkaisuun” voi liittyä esimerkiksi omaehtoisuuteen kannustamista tai heikommista huolehtimista tai yhteisöllisyyden vaalimista.” (vieraskynä hs 11.5.2012)

Hallituksen ohjelmassa luvattiin hankkia ”toimintaohjelma lainsäädännön, virnaomaisviestinnän ja asioinnin kielen kehittämiseksi.” Kyse oli demokratian avoimuuden ja kansalaisten tasavertaisen kohtelun edistämisestä, koska sen mukaan historiasta periytyvä ajatus viranomaisen yläpuolisuudesta suhteessa kansaan näkyi yhä monissa virkateksteissä. Kun vuonna 1982 Sorsan hallitus oli päättänyt parantaa viranomaisten kielenkäyttöä, toivoi se tekstien olevan sellaisia, että ”peruskoulun käynyt kansalainen voi sen ymmärtää”. Vuoden 2004 Vanhasen hallituksen säädöksen mukaan on käytettävä ”asialista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä” ja otettava huomioon kansalaisen näkökulma.

Katainen käyttää kirjoituksessaan säännönmukaisesti termiä “suomalainen hyvinvointimalli”. Kyseessä on retorinen harhautus. Poliitikko joka puhuisi Suomesta pohjoismaisena hyvinvointivaltiona, syyllistyisi valehteluun. Siksi viime aikoina kieleen on alkanut hivuttautua “suomalainen malli”. Keskeinen ero suomalaisen ja pohjoismaisen mallin välillä on tapa, jolla tasa-arvo määritellään. Pohjoismaisessa mallissa tuloerojen tasaaminen on kaiken ydin. Kataisen määrittelemässä suomalaisessa mallissa puhutaan tasa-arvoisista mahdollisuuksista “tavoitella unelmiaan”, jotka saavutetaan koulutuksen kautta. Rikkaiden maiden tuloerojen kasvussa Suomi on kirkas ykkönen. (Susanna Kuparinen, Voima 4/2010 arvostellessaan kirjaa Mikä meitä jakaa?)

Pellervon taloustutkimuksesta Kimmo Mäkilän mukaan ”Jyrki Kataisen kaudella kokoomus muljautti kieltä taitavan mainonnan ja viestinnän keinoin kohti asetelmaa, jossa kokoomus yksin toimi järjellä ja muut ideologian rasittamina.” Mäkilä kysyykin: ”Jos valtio on kuin yritys, keitä me sitten olemme? Asiakkaita, osakkaita – vai hankalia työntekijöitä, joille annetaan monoa Suomi-firman seuraavissa yyteissä, kun insinöörikieli pyrki häivyttämään politiikkaa pois politiikasta? (hs 29.5.2015)

Perussuomalaisen päätoimittaja Matias Turkkilan mukaan kokoomus ”yritti puhaltaa suomalaisen terveydenhuollon kansainvälisille terveysjärjestöille toistelemalla vastuullinen markkinatalous-mantraa tarkoituksenaan liittää vastuullisuus ja kokoomus yhteen. Valinnanvapaus, voiko sen positiivisempia asioita olla kuin valinta ja vapaus. vastasi tähän toimittaja Jaakko Lyytinen. (Arvolatautuneet iskusanat, hs 28.4.2019)

Skepsis ry:n hallitukseen entinen puheenjohtaja Jussi K. Niemelä käyttää termiä sanamagia: kieltä muuttamalla todellisuuskin muuttuu.

Kimmo Mäkilä kyseli Sipilän hallituksen aloittaessa 2015, ”kun voitosta tuli jytky”, sopeutuuko uusi hallitus vai leikkaako se, puhuuko se vapaustaistelijasta vai terroristista, pakkoruotsista vai ruotsista, tasa-arvoisesta avioliittolaista, Ukrainan sodasta vai kriisistä? Mäkilän mukaan ”kieli on jatkuvan kamppailun areena. Kamppailua käydään siitä, miten ymmärrämme maailmaa. Se on kamppailua vallasta. Sanat muokkaavat nykyisyydestä ja menneisyydestä aina erilaista.” (hs 29.5.2015)

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Paavo Raution mukiaan ”maltillinen” ja ”haastava” ovat sitä ärsyttävää uussuomea, jossa ikävä ja pessimistinen sana piilotetaan. ”Maltillisen” kanssa käy vielä niin päin, että sana luo positiivista auraa kielteiselle asialle. Kitulias kasvu on muuttunut maltilliseksi. Ja malttihan on hyve. Se edustaa kärsivällisyyttä ja sitä kannattaa toivoa. ( hs 18.3.2015). Yhteisvastuu on samanlainen ilmaisu kuin perustulo, p-sana. Jokainen voi rakentaa sanoille sellaisen sisällön, jota on helppo puolustaa tai vastustaa. Sitten voi leikkiä omatekoisen käsitenuken kanssa ja panna sen taistelemaan toisinajattelijan käsitenukkea vastaan. (Paavo Rautio, 27.9.2017)

Uuskielen tarkoitus on vähentää sanojen alkuperäinen voima ja aito merkitys. Kukaan itseään muodikkaana pitävä pomo ei enää uskalla sanoa, että tehtävä on vaikea, hankala, työläs, vaativa, kelju, kurja tai peräti toivoton. Työ on haastava.

Ruotsin entinen valtiovarainministeri Anders Borg (2006–2014) puhuu maltillisen kokoomuksen strategiasta, jossa käsitteet ja kieli olivat merkittävässä roolissa. Kokoomus luopui jyrkän oikeistolaisesta retoriikasta, joka oli omiaan karkottamaan äänestäjiä sosiaalidemokratian mallimaassa. Se ei enää puhunut esimerkiksi yksityistämisestä vaan ”palveluiden valinnanvapaudesta” ja ”moninaisuudesta”. Työttömyyden sijaan puhuttiin ulkopuolisuudesta”. (Elina Kervinen hs 8.3.2015)

Valehteleminen ei ole semanttinen tutkimuskohde, sillä valhe ei muuta käytettyjen sanojen merkitystä. Väite ”olen omaisuuden turvaamisen kannalla”, kun toisaalta sosialisoidaan, ei muuta vielä sanan omaisuus sisältöä. Filologi Harald Weinrich määrittelee kirjassaan Linguistik der Luge (1966) valheen seuraavasti: valhe ilmenee vasta siellä, missä eri tavalla puhuminen seuraa tiedostettua hämäyspyrkimystä. On myös annettu määritelmä, että se valehtelee, joka sanoo jotain muuta kun mitä ajattelee.

Polysemia ja sanansisällön epämääräisyys ovat poliittisten sanojen ja ideologiakielen erityisiä tuntomerkkejä. Filologi Walther Dieckmann (Sprache in der Politik 1969) muistuttaa, että kieli sallii leikkimisen. Jos lukija tietää, että sanoilla on eri merkityksiä ja käyttää tätä tietoa oikein tilanteessa, propagandisti ei voi käyttää tätä metodia. Jos puhujan poliittinen tausta on kuulijalle tuttu, tietää hän mitä sanoilla tarkoitetaan. Sanojen taktinen hyväksikäyttö on puhujan oveluutta. Jos kadunmies luulee, että kokoomus on nyt todella vihreällä asialla, koska se sanoo niin mainoksessaan, niin ei ole kielen syy eikä varsinaisesti kokoomuksenkaan. Tässä auttaa vain tukiopetus vihreän politiikan päämääristä.

Jos oikeasti haluaisi hypätä kehityksen eturiviin, pitäisi puhua semanttisesta verkosta, joka tuntee käyttäjän tarpeet ja muuttuu niiden mukana. (Uusi Kultakausi, Sosiaalinen media muuttaa kaiken 2011)

Suomen kieli selkeäksi

 Keski-Suomen lääninhallituksen tiedotuslehdessä 20/1981 annettiin ohjeita virastokielen siivoamiseksi:

Poista 90 prosenttia kaikista pyrkiä ja suorittaa -verbeistä

Tee jotakin jonkin puitteissa vain, jos teet sen ikkunalla.

Muuta resurssit ihmisiksi, vehkeiksi ja rahaksi

Jos kirjoitat olemassa olevista asioista, niin tarkista samalla millaisia ovat ne olemassa olemattomat asiat

Muuta suuruusluokkaa olevat asiat isoiksi tai pieniksi.

Käytä kohdistua -verbiä vain, mikäli kirjoitat automaattipyssyistä.

Poista kaikki taholla – ilmausketju tarkista missä jotakin tehdään.

Poista kaikki toimesta -ilmaukset ja tarkista, kuka tekee ja jos niin mitä.

Käytä ilmaisua hyväksikäyttää, jos kirjoitat yksinkertaisista, jymäytettävistä ihmisistä.

Työvoimaministeriö tulee tekemään päätöksiä, jos ministeri lähtee virkahuoneestaan ja todella tulee jonnekin, muuten ei.

Poista 50 % kaikista tapahtua -verbeistä

Kirjoita kehikosta vain, jos tarkoitat puusepäntyötä.

Selosta asiaa jonkin henkilön osalta, mikäli todella tarkoitat henkilön osia, päitä, käsiä tai jalkoja.

Kerro kartoitustyöstä, mikäli hallitset maanmittausalaa.

Muista, että johtuen -sana on aina väärin.

Poista kaikki -kohtaiset, ellet tarkoita esim. vastakohtaisia.

Jonkin asian huomioiminen ei ole vielä yhtään mitään.

Jos sinulla on kokonaisvaltainen asia niin selvitä ensin, mikä on kokonaisvalta.

Perustavaa laatua olevia ei ole.

Ideologinen iskusanojen käyttö

Ei tarvitse pitkään ihmetellä, mitä tarkoitettiin sanalla demokratia Bushin hallinnossa ja sanalla realismi Putinin hallinnossa. Yhdysvaltojen ulkopoliittisten käsitteiden merkityksistä en ole nähnyt tutkimuksia, mutta semanttista sotaa yhtä kaikki. Olen perehtynyt saksalaiseen ja neuvostovenäläiseen kielifilosofiaan.

Saksalaisilla on kokemusta, toisilla jopa kaksinkertaisesti siitä, miten valtio ryhtyy muovaamaan kieltä poliittisten tarpeiden mukaan. Ensin natsit kehittelivät filologi ja propagandaministeri Joseph Giebbelsin johdolla omaa uuskieltään tuhatvuotisen valtakunnan tarpeisiin. Kansallissosialistinen Kolmas valtakunta loi vain harvoja uusia sanoja, mutta muutti sanojen arvoja ja esiintymistiheyksiä. Yksi tuon kielen peruskäsitteitä oli das Volk, kansa, joka johdannaisineen riitti kaikkiin tarpeisiin. Sinänsä epämääräiset sanat kuten Lebensraum, elintila, Rasse, rotu ja arsch, arjalainen muuttuivat kirjaimellisesti tuhoisiksi. Kaasukammioissa kuolleista todettiin, että oli toteutettu Endlösung, lopullinen ratkaisu. Valtakunnan romahdettua kahdentoista vuoden jälkeen kommunistit astuivat esiin vastakkaisen uuskielen luojina. Itä-Saksassa rauha sanaa käytettiin muodossa ”taistelu rauhan puolesta imperialismia vastaan”. Sanakirjasta Dudenista poistettiin sanat kuten poliisivaltio, oikeusvaltio, bordelli, individualismi. Kun DDR:ssä puhuttiin kaupankäynnin voitosta, oli se mitä läntinen kauppias teki Profit, itäinen Gewinn. (Max Rand, hs 31.12.1983)

DDR:ssä niin kuin Neuvostoliitossa tarkennettiin 1970-luvulla sanan sisältöä attribuuteilla. Tapa on yleistynyt länsimaihin: sosiaalinen markkinatalous onkin ekososiaalinen markkinatalous, harjoitetaan todellista ympäristönsuojelua eikä vain teknistä. Jälleenkäsittelylaitos on sama kuin ydinjätteen kaatopaikka, atomia sisältävä myrkkyvuori. DDR:n kielessä käytettiin myös määrättyjä adverbejä kuten aina ja vielä, jatkuvaa edistymistä kuvaavia verbejä kuten jatkaa, oppia edelleen sekä adjektiivien derivaatteja kuten parantaa, suurentaa.

Historioitsija Ira Jänis-Isokangas on tutkinut, mitä sana huliganismi on tarkoittanut neuvostoyhteiskunnassa 1920-luvulla. Lapsena huliganismi oli tarkoittanut hänelle tuhmuuksia. ”Halusin selvittää mitä salainen poliisi sillä tarkoittaa ja mitä merkityksiä käsite on historiassa saanut ja mitä siitä on seurannut. Venäjän vallankumousvuosina 1905-1906 politisoitunut huliganismin käsite laajeni tarkoittamaan myös epäsuoraa vastarintaa. 1920 luvulla siitä tuli rikosnimike, joka saattoi viedä vankilaan. Lähihistoriassa käsitteen poliittinen lataus on noussut uudelleen, erityisesti Pussy Riotin ansiosta vuonna 2012.” Yleisesti huliganismi tarkoittaa epäsuoraa kapinointia, jolla valitsevia arvoja ja normeja kyseenalaistetaan tai rikotaan. Tällainen toiminta on taiteelle tyypillistä. (hs 25.9.2019)

Max Jakobsonin mukaan "aktiivinen" Venäjän tukeminen tarkoittaa, että ruoka-apu on kytketty "demokratian" ja "markkinatalouden" edistämistahtiin.

Konservatiivit eivät filosofi Georg Klausin mukaan yhdistä merkitystä puhujan luokkakantaan, vaan kuvittelevat, että kuulijat ymmärtävät sanoilla samoja asioita, jos vain niin tahtovat (Sprache der Politik 1971).

Dieckmannin mukaan 1900-luvulle saakka käytettiin valtiollisista asioista keskusteltaessa erityistä kieltä ja poliittisella sanastolla oli porvarillinen tausta. Poliittisen kielen sanasto oli suunnattu pienelle sosiaaliselle ryhmittymälle. Arkipäivää kuvaavat sanat kuten perhe, onni, moraali ja velvollisuus ovat ideologisesti merkittäviä. Niiden tunne- ja lisämerkitykseen voidaan yhteiskunnallisesti vaikuttaa.

DDR:ssä oli sanaan perhe liitetty useita sosialistisia yhteyksiä, kuten perhesuunnittelu, perhekasvatus, äitiysloma, lapsivuosi, toivelapsi, sosiaaliohjelma tai vanhempainlaina

Ymmärtämisen saavuttamiseksi puhujan ja kuulijan on kuuluttava samaan kieliyhteisöön ja "näitä yksilöitä on ympäröitävä samanlainen sosiaalinen tilanne, ts. he ymmärtävät toisiaan ihmisinä tietyltä pohjalta" (lingvisti Valentin Volosinov).

Neuvostomarxismi

Kielen kannalta "universumin valloittajatieteellä" oli kohtalokas seuraus, sillä yksityinen ja julkinen kieli erotettiin Neuvostoliitossa. Ihmiset oli saatava toimimaan määrätyn säännön mukaisesti, mutta sääntö oli opetettava kielellisillä menetelmillä. Malleja ja kokemusta ei ollut. Julkisesta kielestä tuli kaavamainen ja jäykkä. Se rinnastettiin matemaattiseen merkkijärjestelmään, jota uskottiin hallittavan formaalisten lakien mukaan. Subjekti ja objekti erotettiin toisistaan. Mekanistinen yhteiskuntateoria pyrki operoimaan tarkoilla käsitteillä ja terminologialla, siksi käytetyt käsitteet määriteltiin yhteiskuntaopin peruskursseilla, selvittäviä sanakirjoja oli paljon ja niitä ilmestyi usein.

Kielen käyttöön kuuluivat loputtomien määritelmien lisäksi iskusanat, sloganit, stereotyyppiset sanat sekä vakiintuneet attribuutin ja substantiivin yhdisteet. Vakuuttavuutta lisättiin toistamalla samoja sanoja ja lauserakenteita. Lauseeseen kuului aina yksi sana menneisyydestä, joka loi turvallisuuden tunteen siitä, että menneet uhraukset eivät ole olleet turhia. Sanat ja todellisuus erkaantuivat toisistaan. Länsimaiset kremlologit pitivät puhetta kaunisteluna, vääristelynä, manipulaationa, aivopesuna, poliittisena liturgiana tai valehteluna. Sotilaallisti hävitty sota voitiin voittaa jälkeenpäin kielellisesti kaunistelemalla.

Kun tieteen käsitteistö oli eri, emme päässeet puhumaan edes samasta asiasta (Markku Salomaa 4.4.1997).

Ideologia, politiikka, kulttuuri, taloustiede, kasvatustiede ja koulutus kuuluivat yhtenäiseen käsitejärjestelmään (Klaus 1971). Tähän "tieteellisesti tarkkaan kehikkoon" kuuluvat käsitteet oli tarkoin määritelty. Tekstissä käytettiin runsaasti antonyymejä ja synonyymejä.

Lenin antoi suuren arvon sanojen selkeydelle. "Me emme saa johdattaa itseämme sanoilla harhaan", varoittaa Lenin nimenomaan Buharinin ja Trotskin puheita analysoidessaan (Proletaarisen vallankumouksen sotilaallinen ohjelma, syyskuu 1916). Vieraskielisille sanoille on hänen mukaansa annettava "poliittinen määritelmä". Vierasperäiset sanat on pystyttävä selittämään, sillä "manifestien sanoilla emme saa aikaan luottamusta"(12.5.1917 Neuvostolaiset kielitieteilijät puhuvat Leninin "synonyymisestä määrittelystä", kun Lenin puheissaan sanoi esimerkiksi "neuvostolainen - puolustaja" tai "organisoida - liittää yhteen" (Arbatski 1977. Usein lausuttiin kaksi synonyymistä lausetta peräkkäin. Ensimmäinen kertoi yleisen teoreettisen totuuden, jälkimmäinen sovelsi sitä käytäntöön tai nykypäivään. Ensimmäisenä on esittelylause, jossa käytetään erittäin yleisiä sanoja, seuraavassa lauseessa se tarkennetaan: "Taistelu rauhan puolesta, yhteiskuntajärjestelmältään erilaisten valtioiden rauhanomaisen rinnakkainolon puolesta, on nykyään myös imperialismin vastaista taistelua". 

Stalin puhui universaalisesta kommunikaatiosta, kielen sosiaalisesta neutraliteetista. Stalinille kieli ei ollut edes sosiaalinen kategoria. Kieli on kaikkien luokkien ja kaikkien ihmisten yhteinen. Sanojen merkitys ei vaihtele sen mukaan, missä ja miten ihminen elää ja sanoja käyttää. Stalinilla ei ollut ymmärrystä sanojen monimuotoisuudelle. "Ketä hyödyttäisi, että jokaisen kumouksen jälkeen muutetaan kielen rakenne, kielioppi, perussanasto hävitetään ja korvataan uudella kuten tapahtuu päällysrakenteelle? Ketä hyödyttäisi, että vesi, maa, vuori, metsä, joki, ihminen, kävellä, tehdä jne. ei nimitettäisi vedeksi, maaksi, vuoreksi jne.? ... Miksi pitäisi käydä kielen vallankumous? Miksi kieli tarvitsisi uuden rakenteen yhteiskunnan talousrakenteen muuttuessa?"

Neuvostoliitto ei missään yhteydessä vakuuttanutkaan haluavansa elää länsimaiden kanssa eli kapitalismin kanssa rauhassa rinnakkain. Sen perustuslaissa, puolueohjelmissa ja virallisissa dokumenteissä rauhanomainen rinnakkainolo määriteltiin kommunistiseksi vallankumoukseksi ydinaseiden aikakaudella. Länsimaat eivät pinnallisessa terminologisessa tietämyksessään ja arkipäivän politiikassaan paneutuneet venäläisten kirjoituksiin, vaan alkoivat syyttää manipulaatiosta, sanojen ja tekojen ristiriidasta. Suomalaisille poliittisille johtajille sen sijaan oli tyypillistä mainitun käsitteen uudelleen määrittely: ” Rauhanomainen rinnakkainolo tarkoittaa Suomen ja Neuvostoliiton välisiä ystävällisiä ja hyvään naapuruuteen perustuvia suhteita”, sanoi presidentti Mauno Koivisto. Vain muutama vuosikymmen aikaisemmin Neuvostoliiton perustuslaki oli määritellyt: ” Rauhanomainen rinnakkainolo tarkoittaa luokkataistelua”. Suomalaiset diplomikielenkääntäjät uskoivat olevansa ovelia, kun he käänsivät rreloksi, elohan on aktiivista ja rinnakkainen antaa kuvan positiivisuudesta. Saksan ja englannin kielessä ekstenssi antaa laajemman mahdollisuuden tulkinnoille.

Rauhanomainen rinnakkainolo oli reilu ideologinen subversio. Määrittelihän Neuvostoliitto tarkasti, mitä se käsitteellä tarkoitti. Vahinko että länsimaat ottivat sanat sanoina eivätkä merkityksenä. (Heikki Aittokoski hs 7.3.2015)

Minun näkökulmani on toinen. En pidä neuvostovenäjää ensisijaisesti manipulaationa, tietämättömyytenä tai liturgiana, vaan malliesimerkkinä äärimmilleen viedystä fallisuudesta. Neuvostomarxilaisen kielen käyttäjät ovat pyrkineet sanomansa selkeyteen.

Tutkimusmenetelmän kehittelijä Ludz nimittää menetelmää kriittisen immanentiksi tai positiivisesti kriittiseksi (Ludz 1977). Immanentti tarkoittaa Ludzin käsitteistössä yhteiskunnan ja poliittisten johtajien tarkastelemista heidän omista lähtökohdistaan ja itse asetetuista päämääristä käsin. Kriittinen tarkoittaa kykyä toteuttaa itse asetetut päämäärät (Gransow 1980).

Feministinen käsitys kielestä

Filosofi ja psykoanalyytikko Julia Kristevan mukaan ideologia, demokratia, kommunismi ovat miehen viljelemiä abstraktioita, joille saadaan ”ruumis” vain sillä, että ne määritellään. Julkinen kieli on aina fallista. Kielen avulla voidaan luoda todellisuus, joka ei huomioi niitä osia todellisuudesta, joita se ei pidä tärkeinä. Naisen tapana ei ole määritellä. Naisen tapana on toimia, elää symbioosissa käsitteen kansa.

Valtiotieteen teoriat eivät käsittele ihmiselämän, miehen ja naisen eksistentiaalisia perusteita. Sellaiset biologiset välttämättömyydet kuin ravinnon tarve, seksuaalinen tarve ja kuolemisen välttämättömyys eivät kuuluu politologiaan. Miten nämä tarpeet vaikuttavat ihmisen ajatteluun ja hänen suhteeseensa maailmaan? Ja yhteiskuntaan?

Marx kehitti ravinnon tarpeesta teoreettisen järjestelmän, jonka mukaan ihmisen ajatuksia muokkaa hänen tekemänsä työn laatu.  Eksistentialistit ovat osoittaneet, miten tietoisuus kuolemisesta vaikuttaa ihmisen ajatuksiin ja psykoanalyytikot kuten Sigmund Freud, miten libido vaikuttaa tajuntaan, siihen mitä maailmasta yleensä edes yritetään tajuta.

Nainen kerää tietoa vuorovaikutuksessa, jossa toimitaan tyypillisesti pienissä kahden tai kolmen hengen keskusteluryhmissä, ei suurissa julkilausumissa ja kongresseissa. Tapahtumia ei tulkita pelkästään sanojen ja tekojen pohjalta, vaan myös ei-kielellisten vihjeiden pohjalta, kasvonilmeiden, äänensävyn tai asennon perusteella. Empaattisuus ja palaute antavat lisätietoa.

Osmo Lampinen kirjoittaa, että intuitio syventää älyllistä tietoa. Hän siteeraa Radhakrishnanin ajatusta, että intuitio on samaistumalla saatua tietoa asioiden aitoudesta. Intuitiossa ihminen tulee yhdeksi tiedon kohteen kanssa. Tieto ei ole minän ulkopuolella, vaan osa minää.

Filosofit ovat käsitelleet hyvin vähän syntymää, luomakunnan filosofiaa, sillä se on nainen joka kantaa sisässään uutta ihmistä. Kristevan mukaan mies on raskaana keinokehosta, porvarillisesta yhteiskuntajärjestelmästä, vaikka suurin osa ihmisistä myöntää yksityiselämän vaikuttavan myös politiikkaan. Suurten valtiomiesten ja sotapäällikköjen sukupuolielämästä on tehty tutkimuksia, mutta vasta uhrien lapset tai päiväkirjojen lukijat kertovat, mitä kotona todella tapahtui.

Mies (tai nainen) jättää jälkeensä maamerkkejä. Maamerkkinä toimiva rakennus, järjestelmä tai ajatus ei saa sulautua luontoon, koska silloin se pyyhkiytyisi pois, häviäisi ja siittäjän merkitys unohtuisi.

Harding ja Hintikka puhuvat nykytieteen yhteydessä seksistisestä vääristämisestä. Heidän mukaansa patriarkaalinen tiede pohjautuu käsitteellisen ajattelun ytimeen. Immanentti tieto pohjautuu vaistoon ja intuitioon, ei mekaanisesti todistettaviin faktoihin. Kieli on välittäjänä rajallinen. Albert Einstein on sanonut, että jos hän olisi pitäytynyt kielen luoman maailman rajoihin hän ei olisi saavuttanut keksintöjään. Intuitiivista tietoa ei voi aina edes ilmaista käsitteillä.

Sanoille ja käsitteille ei myöskään voi muodostaa yksiselitteisiä merkityksiä. Tämän tietävät erityisesti kielenkääntäjät. Merkitykset syntyvät sanoja käyttävien ihmisten kasvu ja kouluttautumisympäristössä. Kieli on aikaan ja paikkaan sidottu. Ludwig Wittgenstein sanoo: sanan merkitys tulee esille sen käytössä. Tieteellinen väittely on siten kiinnostava vain, jos väittelijät ovat omaksuneet käsitteet samasta lähteestä. Joidenkin tutkijoiden mukaan kuva on verrattomasti parempi tapa lisätä ymmärrystä jostain kohteesta kuin puhe. Siksi he kehittävät malleja teorioiden siasta. Naisten kielellistä valta-aluetta on ollut arkinen ja intiimi puhe.

Georg Orwellin newspeak kuulostaa lilliputilta verrattuna siihen, mitä naisen on kestettävä valtio-opissa, valtiossa, ideologisissa järjestelmissä.

Väitöskirjassani en tutkinut kieltä manipulaationa enkä tyhjänä fraseologina (http://dissidentti.org/vaitoskirja). Feministinen näkökulma antoi eväitä yhteiskuntapsykologiseen lähestymistapaan - Neuvostovenäjä malliesimerkkinä fallisesta kielestä. Kieli ei ollut harmitonta maskuliinisuutta, loukkaavaa seksistisyyttä eikä holhoavaa patriarkaalisuutta.

Tutkimusmenetelmänä semantiikka on silta maskuliinisen mittaavan ja eksaktin tieteellisyyden ja femiinisen aistillisen ja holistisen tutkimuksen välillä. Semanttisilla menetelmillä saadaan esille merkityksen mielekkyys. Semantiikan avulla on mahdollista osoittaa, miten inhimillinen olemassaolo ja kulttuuri vaikuttavat oppeihin ja teorioihin. Tutkimusmenetelmä on tällöin osa tutkimusta.

Samoin kuin kieltä, on myös luontoa vaikea tutkia empiirisesti. Kun nykyaikainen tiede sai alkunsa 1600-luvulla, tieteen päämääräksi tuli ihmisen herruus luonnon yli. Isäjumalasta tuli Luontoäidin korvike. Mitä enemmän tieteellinen rationaliteetti kehittyi sitä enemmän ihminen erottautui luonnosta. Maailman piti olla hallittava.

Semanttinen analyysi

Semantiikka on se kielitieteen osa, jossa sanan merkitystä ei etsitä ensisijaisesti sanakirjasta, vaan merkityksen määrittelyssä otetaan huomioon puhetilanne, kulttuuritausta ja sanaa määrittävät lauseen jäsenet. Sanan merkitystä selvennetään siis sanan käyttöyhteyksiä laskemalla. Muuttujia on enemmän kuin lingvistisissä tutkimuksissa eivätkä kriteerit ole yhteismitallisia. Yleensä sanoilla ei ole merkitystä vaan merkityksiä. Näitä merkityksiä voi jäljittää tutkimalla konteksteja. Siinä missä leksikaalinen määritelmä on abstrakti, ylimalkainen, monimutkainen, semanttinen merkitys on kapea-alainen, tarkka, yksilöllinen, konkreettinen ja merkityksen määrää se ympäristö, missä sana esiintyy, konteksti.

Semantiikka ei tarkoita niinkään sanan merkitystä, vaan laajempaa merkityksen mielekkyyttä (die Bedeutung des Sinns). Semantikko etsii ideaa sanan takana.

Se joka näkee asian, ja se joka näkee idean asian takana, puhuvat aina eri kieltä.

(Maria Jotuni)

Saksalainen filosofi, loogikko Gottlob Frege (k.1925) pohti matemaatikkona kielen filosofiaa. Hänen teostensa pohjalta merkityksen mielekkyydestä on annettu useita esimerkkejä. Kun sanotaan, että lasi on puoleksi täysi tai että lasi on puoleksi tyhjä, on molemmilla lauseilla sama merkitys (Bedeutung). Fregen mukaan ne väittävät saman asian. Merkitys on eräänlainen suora käännös tai abstraktio. Mutta ensimmäinen tarkoittaa optimistista näkökulmaa, jälkimmäinen pessimististä. Elämän tarkoitus (der Sinn des Lebens), ei ole sama kuin elämän merkitys (die Bedeutung des Lebens). Kun liikennemerkissä sanotaan "ei pysäköintiä", on sillä autoilijalle välitön merkitys (Bedeutung). Kieltotaulun mielekkyys (Sinn) sen sijaan on pitää osa kadusta vapaana autoista.

Pluralistisessa yhteiskunnassa kielitieteen tarkoitus ei ole sen sensurointi, mitä saa sanoa ja miten sen saa sanoa. Päämääränä on kuulijan valmentaminen. Jotta voisi päätellä, onko kielellisillä menetelmillä yritetty informaation sijaan yritetty manipuloida tai häivyttää joitakin asioita, analysoidaan sekä kielellisesti ilmaistu realiteetti että arviointiperinne. Puhujalta on vaadittava perusteluja ja arvioinnin ulottuvuuksia. Mitä mittaria käytetään silloin, kun syytetään puhujan yrittäneen manipuloida tai esitellä asia väärässä valossa?

Jos espanjalainen mies sanoo rakastavansa minua, tiedän semantikkona pistää hänen lauseensa määrättyyn laatikkoon. Kun venäläiset sanoivat Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden olevan malliesimerkki rauhanomaisesta rinnakkainolosta, kukaan venäläinen tutkija tai poliitikko ei väittänyt, että sanat tarkoittaisivat rauhaa ja rinnakkainoloa. Miksi suomalaiset menivät mukaan kielipeliin? Suomettuminen on oiva käsite kuvaamaan kielipelien seurauksia.

Olen tutkinut väitöskirjassani (1992) käsitteen rauhanomainen rinnakkainolo sisältöä. Etsin tekstien ja indeksin perusteella, missä lause- ja puheyhteyksissä rauhanomaista rinnakkainoloa on käytetty. Pyrin menemään niin alas käsitteen hyponyymejä eli alakäsitteitä, että pääsen arkipäivän termeihin. Sanan mielekkyyden osoitin laskemalla virkkeiden kontekstit, lauseissa käytetyt synonyymit, antonyymit ja muut täsmentävät määreet. Tutkimuksen tarkoitus on esittää tarkempi määritelmä käsitteelle rr, etsiä sen sisäinen logiikka ja dynamiikkaa. Voiko se selventää menneitä kahinoita ja vähentää tulevia. Jos onnistun tuomaan uuden selvän näkökannan käsitteen ymmärtämiseksi, saattaisi olla hyödyksi soveltaa menetelmää muihin iskusanojen tilanteisiin. Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet ovat malliesimerkki rr. Tämän lauseen totuusarvoa ei ole tarkoitus asettaa kyseenalaiseksi.

Semanttisessa analyysissa osoitetaan, mitä on sanottu, mitä kuulijalla oletettiin jo olevan tiedossa (presuppositio) ja mitä sanalla saattoi ymmärtää, vaikka ei erikseen sanottukaan (implikaatio). Näin estetään se, että joku mielipide julistetaan sanan merkitykseksi, historiallinen prosessi pysäytetään ja että yksi jakso merkityksen kehityksessä julistettaisiin ainoaksi oikeaksi. Lisäksi käytetään termiä denotaatio, joka tarkoittaa "kirjaimellista" merkitystä, sanan perusmerkitystä ja jossa määritellään kaikki ne oliot, joihin sanalla voidaan viitata. Käsitteelle annetaan sellaista tietoa, jonka avulla voidaan tehdä omia johtopäätöksiä puhujan tarkoituksista. Etymologiaan nojaavassa sana-analyysissa oletetaan, että jokaisella sanalla on todellinen ja luonnollinen merkitys ja merkityksen saa parhaiten selville sanan ensikäytöstä, historiasta. Sanan muuttunut merkitys tulee esille attribuuttien ja lisämääreiden avulla. Deskriptiivinen merkitys tarkoittaa lisämerkityksiä. Konnotaatiolla tarkoitetaan perusmerkityksen ulkopuolelle jääviä lisä- tai sivumerkityksiä. Esimerkiksi sanan mies merkitykseen liitetään usein sellaisia konnotatiivisia lisämääreitä kuin 'voimakas', 'luotettava' jne. Voidaan esimerkiksi sanoa Ole mies!, jolloin ei viitata niihin biologisiin ominaisuuksiin, jotka määrittävät sanan denotaatio.

Selvitysmenetelmää kutsutaan semanttiseksi kolmioksi. Semanttisen triangelin kärkinä ovat merkki (sana), referentti (tarkoite, viittaus, selostus) ja idea (ajatuksellinen mielikuva) (word, concept. reality).

Ennen kirjoittamista on aina tilanne, missä poliitikko miettii, millä kielellisillä keinoilla hän voi vakuuttaa sanomansa kuulijalle. Mitä tietoja kirjoittaja operationalisoi ja instrumentalisoi tekstissä?  Mitä tietoja kuulija voi tulkita? Jokainen joka tuottaa tekstiä, ottaa huomioon kuulijan tiedon, motivaation, mielikuvan, asenteen. Kun kirjoitin tulevaisuus kirjaani (Kestävän vuosituhannen neljä peruspila, permakulttuuri, ekokylä, tantra, kvanttihengellisyys) kertoi ensimmäinen haamulukijani heittävänsä koko kirjan roskikseen, koska mainitsin Karl Marxin ja palkkatyön kirouksen. En tiennyt hänen olevan ultraoikeistolainen. Toinen kieltäytyi edes lukemasta, koska oli googlannut sanan tantra.

Opiskelemalla Venäjän ja Neuvostoliiton ajan poliittisia teoksia sen oman sisäisen logiikan ehdoilla, pääsee retoriikan ja propagandan tuolle puolen. (Venäjän kulttuuritutkija William Husband) Iranin ja Irakin välisen sodan jälkeen Yhdysvaltojen puolustusministeriö ei palkannut lisää strategian tutkijoita eikä sotilasasiantuntijoita, vaan islamilaisen uskonnon ja Koraanin tutkijoita.

Julkaistu Helsingin Sanomat Mielipide

Semantiikka tarjoaa sanoihin kiinnostavan näkökulman

Horn Marketta 16.12.2006

"Tulevaisuuden taisteluissa ei vallata toreja ja parlamenttitaloja vaan sanoille merkityksiä!" Näin ennusti saksalainen politologi jo vuonna 1978. Sunnuntaikolumnissaan 10. joulukuuta otsikolla "Taistelu sanasta realismi" Pentti Sadeniemi erittelee kiinnostavasti yhden Irakin sodassa käytetyn sanan merkitystä. Hänen mukaansa sanaa realismi "heitetään kuin taisteluhansikasta vastapuolen silmille".

Sanan valtio-opillinen merkitys tarkoittaisi valtion oman valta-aseman kasvattamista ja sanan arkikielinen merkitys jotain muuta. Sadeniemi antaa omankin määritelmänsä sanalle realismi. Hänen mukaansa tuon sanan "lähin synonyymi on todellisuudentaju".

Tulee mieleen vanha väittely sanasta demokratia. Sanakirjan mukaan demokratia tarkoitti kansanvaltaa. Tällöin keskustelu siirtyi automaattisesti siihen, kuka on kansa ja mitä on valta. Mitähän tarkoittaa sana "todellisuudentaju" kahdelle niin erilaista elämää viettävälle valtio-oppineelle kuin Pentti Sadeniemi ja Marketta Horn, joiden kuitenkin olettaisi ymmärtävän toisiaan saman koulutuksen pohjalta. Aleksandr Litvinenkon myrkytyksen yhteydessä kerrottiin, että venäläiset eivät ole koskaan väittäneetkään, että demokratia maassa tarkoittaisi vapaita tiedotusvälineitä. Samoin kävi aikoinaan käsitteelle rauhanomainen rinnakkainolo.

Missään neuvostoliittolaisessa julkilausumassa ei väitetty, että käsite tarkoittaisi rauhaa ja rinnakkaineloa. Sanapari rauhanomainen rinnakkainolo esiintyi Nkp:n puolueasiakirjoissa enimmäkseen sanojen kommunismi, vallankumous ja luokkataistelu yhteydessä. Suomen presidentit julistivat pahaa aavistamatta Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden olevan esimerkki rauhanomaisesta rinnakkainolosta. Niinpä ei tarvitse ihmetellä, että saksalaiset politologit alkoivat tutkia ilmaisua suomettuminen. Saksalaisessa tutkimuksessa käsitteen "friedliche Koexistenz" perään tuli yhtäläisyysmerkki tarkoittamaan samaa kuin kommunistinen vallankumous. Tulevaisuuden tutkimusmenetelmänä semantiikka tarjoaa kiinnostavan näkökulman keskinäistä ymmärtämystä etsiville. Semanttisessa analyysissa tutkitaan sanan merkityksen mielekkyyttä. Sanan mielekkyyden kullekin puhujalle voi yrittää osoittaa laskemalla virkkeiden kontekstit, lauseissa käytetyt synonyymit, antonyymit ja muut täsmentävät määreet. Ei tarvitse pitkään ihmetellä, mitä tarkoitetaan sanalla demokratia Bushin hallinnossa ja sanalla realismi Putinin hallinnossa.

Sanoilla ei voi ampua kuin nuolilla poliittisen vastustajan selkään, jos molemmat osapuolet ovat riittävän avarakatseisia ymmärtääkseen sanojen ja varsinkin käsitteiden rajallisuuden syvien tarkoitusperien seulojina.

Marketta Horn, valtiotieteen tohtori, Hollola

Kielitieteen kehitys hidasta Helsingin yliopistossa

Helsingin yleisen kielitieteen laitos painottui vuosikymmeniä (juuri kun olisin kaivannut ohjeistusta semanttiseen väitöskirjaani) tietokonelingvistiikkaan, kielen tutkimiseen tietokonemallien avulla. Siihen saattoi joidenkin mukaan vaikuttaa se, että tietokonelingvistiikka sai helpommin ulkopuolista rahoitusta kuin kielitiede yleensä. Ylekin alkoi lähettää mediakriittistä ohjelmaa nimeltä Maailma sanojen vankina (1992-98). Ohjelmassa käsiteltiin tiedotusvälineiden tapaa uutisoida politiikan ja yhteiskunnan ilmiöistä. Ohjelma alkoi samana keväänä kun väitöskirjani julkaistiin 19.2.1992

Kielitieteen päivillä 1990 keskusteltiin esimerkiksi siitä, mitä tapahtuu, kun kieltä yritetään kuvata tiukan muodollisilla kieliopeilla ja malleilla. Suomen kielen professori Auli Hakulinen kuvasi kielitiedettä kansainvälisesti hierarkkiseksi alaksi. Tieteen ydinaluetta on tutkimus, joka ei välitä itse puhujista ja kuuntelijoista. Puhutun kielen tutkiminen ei ole minkään arvoista. Myös kielitieteen ja kieliteknologian professori Fred Karlssonin mukaan Suomessa formaalisten teorioiden suosio oli huipussaan 60- ja 70-luvulla. Vasta 1990-luvulla uusiksi aiheiksi tulivat keskustelun, kielenkäytön sekä merkityksen tutkiminen.

Alettiin puhua jopa kielellisestä käänteestä. Poliittisiakin tapahtumia alettiin tutkia sanoja ja käsitteiden käyttöyhteyksiä laskemalla. ”Kun niin sanotun prosessikoulukunnan mukaan keskinäisessä kommunikaatiossa siirretään sanoma, semioottisen koulukunnan mukaan siirretään merkitys, jolloin sanomaan sisältyy merkkirakennelma. Edellisessä tieto koskee totuutta, jälkimmäisessä ymmärrys koskee sitä, mitä ilmiöt tarkoittavat. Merkitystä ei synny ilman kokemuksellista ja opittua taustaa.” (Pauli Niemelä, Systemaattinen ihmiskäsitys 2014)

Suomen varhaiset suuret merkityksen tärkeyden ymmärtäjät tulivatkin filosofian laitokselta: Jaakko Hintikka ja Georg Henrik von Wright.

Filosofi Jaakko Hintikan jalan jäljillä

Filosofi Jaakko Hintikka tutki kieltä ja kielen suhdetta maailmaan. Viime vuosisadan filosofia voidaan hänen mukaansa hahmottaa kahden keskenään kilpailevan kielikäsityksen kamppailukenttänä. Näkemys kielestä universaalina ilmaisuvälineenä, jonka ovat omaksuneet Gottlob Fregen, Bertrand Russellin, Ludwig Wittgensteinin ja W.V. Quinen kaltaiset klassikot, olettaa, että meillä on loppujen lopuksi vain yksi kieli ja yksi ainoa maailma. Tuon kielen ulkopuolelle emme kerta kaikkiaan pääse. Emme voi astua ainutkertaisen, korvaamattoman universaalikielen ulkopuolelle katsomaan, kuinka sen ilmaisut viittaavat todellisuuteen eli kuinka sanat poimivat maailmasta olioita ja kuinka lauseet ilmaisevat maailmassa vallitsevia asiantiloja. Heidän mielestään ei voi puhua semantiikasta eli niistä kielen ja maailman välisistä suhteista, joihin kielen ilmaisujen merkitys perustuu.

Hintikan itse edustaman kannan mukaan kieli on kalkyyli, joka voidaan aina tulkita uudelleen. Sitä tulkitaan erilaisia päämääriä varten eri tavoin ja tarvittaessa tulkintaa vaihdetaan. Kielen ja maailman välisistä semanttisista suhteista voidaan puhua – semantiikka on ilmaistavissa. Hintikan mukaan Wittgensteinin kielipeli-ideaa voidaan kehittää teoreettisesti suuntaan, johon Wittgenstein itse ei ollut halukas kulkemaan. Kielipeleistä kulkee luonteva tie ns. peliteoreettiseen semantiikkaan, jossa käsitys kielestä eräänlaisena sääntöjen hallitsemana pelinä hyväksytään kirjaimellisesti. (filosofi Sami Pihlström hs 9.8.1998)

Hintikka erikoistui "mahdollisten maailmojen semantiikkaan". 80-vuotis haastattelussa Hintikka kertoo kiinnostuneensa myös "riippumattomuusystävällisestä logiikasta" ja "äärettömän syvästä logiikasta". Kielifilosofia ja kvanttiteoria kiinnostivat häntä erityisesti. "Hintikan mielestä filosofian anti itse kullekin voisi olla kriittisen ajattelun taito. Kaikista filosofeista juuri Gottfried Leibniz, saksalainen yleisnero, osasi nähdä yhteyksiä hyvin erilaisten asioiden välillä. (filosofi Markku Leppänen, hs 12.1.2009)

Georg Henrik von Wright ja sosiaaliset perusrakenteet

Toisen suomalaisen filosofin Georg Henrik von Wrightin mukaan ihmisyksilön elämä ja kulttuurin kaikki yksilölliset ilmaisut ovat syvästi ankkuroituneet sosiaalisiin perusrakenteisiin. Kyseiset rakenteet ovat hänen mukaansa Wittgensteinin sanoin elämänmuotoja ja niiden ilmentymiä ovat kielipelit. Se onko vieraan kielen sana käännetty oikein, riippuu siitä roolista, mikä tällä sanalla on heimon koko elämässä, tilanteista, joissa sitä käytetään, tunneilmauksista, jotka tavallisesti seuraavat sen mukana, ajatuksista, jota se herättää tai jotka aiheuttavat sen lausumisen. von Wright: Mikä on elämänmuodon ja kielipelin välinen suhde Wittgensteinilla? Kielipeli kytkeytyy taustana toimivaan elämänmuotoon.

Merkitysten maailma, Mikko Lehtonen

Tampereen yliopiston mediakulttuurin professorina vuosina 2002-2021 toiminut Mikko Lehtonen: (Merkitysten maailma, Vastapaino 1996, 2000) kysyy missä ja miten merkitykset muodostuvat suhteessa sisältöön. Hän kutsuu tutkimusta radikaaliksi kontekstualismiksi. Punainen väri kykenee eri yhteyksissä merkitsemään sekä joulua, verta, vasemmistolaisuutta, rakkautta että ajokieltoa. Kulttuurissa on loputon joukko symboleja, jotka meidän oletetaan tuntevan: Nyrkkiin puristettu käsi symboloi kamppailuvalmiutta, pääkallo ja sääriluut taas myrkyllisyyttä. Piikkilanka symboloi vapauden puutetta ja kyyhkynen rauhaa, vaaka oikeudenmukaisuutta, viikunanlehti merkki häveliäisyydestä, korttitalo huteruutta, Mona Lisa korkeakulttuuria, pöllö viisautta.

Lehtosen mukaan merkityksillä on yhteiskunnallista vaikututusta, poliittisia seuraamuksia ja kulttuurista valtaa. Merkitykset ja sosiaaliset suhteet ovat kietoutuneet niin tiiviisti toisiinsa, että kummastakaan ei voi puhua ottamatta huomioon toista. Kieli syntyy kanssakäymisestä toisten ihmisten kanssa. Todellisuus ei jakaannu itsessään ja itsestään merkityksellisiin osiin – olioiksi, ilmiöiksi, tapahtumiksi jne. vaan se jaetaan niiksi vasta inhimillisissä käytännöissä.

Kieli ei heijasta passiivisesti itsensä ulkopuolella olevaa todellisuutta. Merkitys on sosiaalinen tuotos, käytäntö. Maailma on tehtävä merkitsemään. Kieli ei ole olemassa olevien olioiden nimeämistä, vaan merkitysten aktiivista tuottamista, maailman tekemistä merkitykselliseksi jollakin tietyllä tavalla. Kieli on aina havaitun todellisuuden esittämistä tietynlaiseksi. Samojen kielten sisältämät erilaiset puhetavat eli diskurssit jakavat maailman merkityksellisiin osiin eri tavoin. Kieli on tärkeällä tavalla taistelukenttä. Merkitykset ovat historiallisia eli aikaan ja paikkaan sidottuja.

Teksti on tullut suomen kieleen klassisesta latinasta. Sen kantasana on latinan verbi texo, joka merkitsee kutomista, punomista ja mutkikkaan kokonaisuuden rakentamista. Niin tekstin analysoimisen voi ajatella kudoksen purkamiseksi, sillä tekstissä ei ole valmiita merkityksiä. On vain tuottavia merkityksiä, jotka ovat tulosta tekstin ja lukijan välisestä neuvottelusta. On metafora sanoa Se mies on sika, mutta lause Se mies on kuin sika, on sen sijaan analogia. Sanan merkitys ei ole siinä itsessään, vaan sitä märittävät ideologiat. Althusser tarkoittaa ideologialla sitä tapaa, jolla yksilö aktiivisesti elää roolinsa yhteiskunnallisessa kokonaisuudessa. Ideologia saa tietyt identiteetit näyttämään luonnollisilta ja itsestään selviltä. Ne ohjaavat ikäänkin huomaamatta sitä, miten ihmiset toimivat ja kuinka he kokevat itsensä ja maailman.

Rauhankone ymmärryksen lisäämiseksi

Tekoälytutkimuksessa tarkastellaan sanoja siinä ympäristössä, missä ne esiintyvät, koska maailmaa ei voi ymmärtää vain syntymän perusteella annettuna vaan se muodostuu oppimisen ja kokemuksen kautta. Tällaista analyysia varten sanat asetetaan taulukon eri riveille ja sarakkeille sijoitetaan näiden sanojen asiayhteydet. Asiayhteyksiä ovat ne dokumentit, joissa sanat esiintyvät tai mitä sanoja niiden lähistöllä tekstissä esiintyy. Merkityksessä voidaan erottaa sanakirjamerkitys ja pragmatiikka eli se, mitä kirjallisella ilmaisulla, sanoilla, lauseilla ja virkkeillä tarkoitetaan, kun niitä käytetään tietyssä asiayhteydessä.

Tekoälytutkija Timo Honkela (Rauhankone, Gaudeamus 2017) tutki kieltä ja merkitystä. Kun tekoäly oppii erottamaan, mitä merkityksiä itse kukin ihminen sanoille antaa, kyettäisiin estämään väärinymmärrystä. Kun aineistoa on kerätty valtavia määriä, kone voi analysoida ja vertailla eri ihmisten sanasta tekemiä tulkintoja ja sitä miten sanaa on käytetty erilaisissa konteksteissa. Tarvittaessa rauhankone ilmoittaa keskustelijoille, milloin heidän käyttämänsä sana merkitsee vastaanottajalle jotakin muuta kuin puhuja ajattelee. (hs 24.10.2017)

Timo Honkelan rauhankoneessa on kaksi vaihetta, ne kuvaavat vuorovaikutusta ja tulkitsevat tunteita. Laitteet kuuntelevat keskustelua, tekevät merkitysanalyyseja ja kommentoivat keskustelua tulkitsemalla osapuolille sanojen merkityksiä ja tunteita. Koska jokainen tulkitsee sanoja eri tavalla ja tunteet, joiden juuret voivat olla syvälläkin, vaikuttavat sanat tiedostamatta reaktioihin. Esimerkkejä: Merkitysneuvottelija kertoisi Pekalle, että Liisa ymmärtää ihan eri tavalla sen, mitä sinä sanot. Tunteiden tulkitsija puolestaan selittäisi Matille, että sinun äskeinen reaktiosi johtui lapsuudenkokemuksesta. Kone ei vain käännä vaan tulkitsee.

Tekoäly pystyy kyllä mallintamaan ihmisen aivojen toimintaa (ksml 5.7.2017). Siksi teknologia voisi toimia ihmisten muistuttajana ja voitaisiin välttyä konflikteilta. Aikanaan sanottiin, että kone voisi valmistua viidessä vuodessa. Honkelo kuoli.

Nykyään on Yhdysvaltojen presidenttien puheita tutkittaessa löydetty koneellisella analyysillä merkittäviä sanojen tulkintaeroja republikaani- ja demokraattipresidenttien välillä.

Oulun yliopistossa pyritään edistämään Honkelon aloittama työtä Rauhankone-ohjelmakokonaisuuden kautta. Timo Honkelan tytär, Johanna Honkela, pitää tärkeänä saada Google ja Facebook mukaan rauhan rakentamiseen. Kirjallisuuden tutkija Paavo J. Heinonen oli sitä mieltä, että jos sosiaalisessa mediassa pystytään lietsomaan vihaa, niin samoilla eväillä voisi tehdä myös hyvää ja rakentaa rauhaa. (24.10 2021)

Itseorganisoituva kartta, self organizing map SOM on akateemikko Teuvo Kohosen 1980-luvulla julkaisema menetelmä isojen tietokantojen luokittelemiseksi, jossa käytetään neurolaskenta-algoritmejä. Tällöin tilastolliset yhteydet suuren datajoukon pohjimmaisten (alkioiden) välillä muunnetaan geometrisiksi suhteiksi, jotka voidaan näyttää esimerkiksi kaksiulotteisena karttana. Kartta on eräänlainen keinotekoinen verkosto, jossa samanlaiset havainnot ja asiat hakeutuvat toistensa läheisyyteen. SOM perustuu ihmisen aivojen toimintoihin, joiden neuroverkoissa solut joko kiihdyttävät tai hillitsevät naapurisolujen aktiivisuutta.

Mutta mikä ihme on Venäjän ”semanttinen arkisto”?

Lähes kymmeneen vuoteen arkistosta tai siihen liittyvistä länsimaisista ”hyödyllisistä hölmöistä” ei ole enää kirjoitettu eikä tutkija Arto Alajoutsijärven toiminastakaan.

GRU (Glavnoje razvedyvatelnoje upravlenije), eli päätiedusteluhallinto on osa Venäjän puolustusministeriötä. YLE kertoi (16.12.2015), että Suomessa voi olla Venäjän sotilastiedustelun "nukkuvia agentteja", jotka aktivoituvat kriisin aikana. Salaisiin operaatioihin ja harhautukseen erikoistunut sotilastiedustelupalvelu GRU on noussut Venäjällä aiempaa vahvempaan rooliin. GRU:n erikoisosaamista taisteluissa on väärän tiedon levittäminen ja ”maskirovka” eli harhauttaminen. Operaatioissaan se käyttää apureina ”hyödyllisiä hölmöjä” eli omalle tavoitteelleen soveltuvia ja disinformoituja henkilöitä.

Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelijana ja tutkijana toiminut Arto Alajoutsijärvi kirjoittaa artikkelissaan: Venäjällä vuonna 1998 perustettu CIS on KGB:n tietoteknniikkakeskuksen suora seuraaja. Se käyttää internetin tiedonhakuun soveltuvaa ”Semanttinen arkisto” - nimistä tietojen analysointiohjelmaa, jonka toimittaa Analytic Business Solutions -niminen ohjelmistoyritys. Tätä semanttista arkistoa käyttävät muun muassa Venäjän turvallisuuspalvelu FSB ja sisäministeriö avointen lähteiden, kuten median, blogien, internetin ja sosiaalisen median seuraamiseen.

Selvästi erottuva piirre on dokumenttien semanttisten fragmenttien käsittely. Semanttinen webiin perustuva järjestelmä on suunniteltu tietokoneita varten, järjestelmä pystyy etsimään vastauksen tiettyyn ongelmaan, asiaan tai henkilöön liittyen. Se automatisoi käsittelijän koko työn. Se on paras analysointiohjelma operatiiviseen tutkimustoimintaan.

Systeemin toiminnassa on seuraavat vaiheet:

1) automaattinen tietojen kerääminen ja käsittely heterogeenisissa sisäisistä (asiakirjat, omat tietokannat, sähköpostit) ja ulkoisista lähteistä (online-tietokannat, tiedotusvälineet, blogit, sosiaalisen median verkostot)

2) kaikkien tietojen ja asiakirjojen säilyttäminen yhdessä yhtenäisessä tietokannassa.

3) tietolähteiden koostamien eli tiivistäminen

4) tietopohjan ja asiakirjojen kerääminen tietyistä hankkeista jne.

5) kohteiden piilotettuina olevien ja implisiittisten suhteiden paljastaminen

6) visuaalinen tiedon esittely semanttisen verkon muodossa.

(Arto Alajoutsijärvi Kanava 5/2013)

Merkityksen mielekkyys - totuus menneestä?

Hieno asia on oppia tajuamaan historia suhteellisesti: Tieto ja arvot eivät ole absoluuttisia vaan sidoksissa aikaan, paikkaan, ideologiaan, valtapyrkimyksiin.  Tästä syystä juuri historiallisen romaanin suhde todelliseen historialliseen tapahtumaan on ongelmallinen. ”Ensinnäkin tietty välimatka erottaa teoksen syntyajan sen kuvaamasta ajanjaksosta. Lukija saattaa nykyisen maallistuneen ajattelun mukaisesti kuvitella, että kristinusko ei tuolloinkaan voinut olla toiminnan aito ensisijainen motiivi, vaan sen takaa on etsittävä psykologisia, taloudellisia, ideologisia tai vallanhimoon liittyviä vaikuttimia." Nehän ovat tämän ajan erilaisia selitysmalleja. Mutta nykyajassa tilanne on samankaltainen. ”Emme me muodosta historian päätepistettä. Sadan vuoden kuluttua meidän arvostuksemme tullaan moittimaan ja kummastelemaan yhtä lailla kuin me nyt katselemme esimerkiksi viktoriaanista aikakautta.” Historian tutkimuksen tarkoitus on kuitenkin valottaa historian virran kuljettamaa inhimillistä olemassaoloa. Ihmiset ovat osa oman aikansa historiallista erityisluonnetta. Vaikeaselkoisten poliittisten ja moraalisten ongelmien ymmärtäminen tulisi olla tutkimuksen päämäärä, ei järjen antaminen jälkikäteen. Historiallisia periodeja pidetään inhimillisen olemassaolon keskeisenä määrittelevänä tekijänä, eikä enää ikuisen ja muuttumattoman ihmishengen pinnallisina vaihteluina. Tietty periodi on vaikuttava voima. Hegelin ja hänen  seuraajiensa mielekkyyttä korostavan tehtävän täytti 1800-luvun edistysusko. Keskeisiin periaatteisiin Välskärin kertomuksissa ja Topeliuksen historianfilosofiassa kuului kaitselmusaate. Yleinen lainalaisuus olisi se, että maailmanhistoriassa on Jumalan määräämä suunta ja mieli. Topeliuksen sovelluksen mukaan Jumala seuraa ja ohjaa nimenomaan Suomen kansan vaiheita.

Historian todellisuuden kuvauksen ongelma on jälkiviisaus. Tutkijalla on tietoa kuvaamaansa ajanjaksoa myöhemmistä vaiheista. Hän tietää, ketkä ovat historian voittajia ja ketkä häviäjiä, mitkä kuvatun ajanjakson piirteistä tulisivat voimistumaan, mitkä heikentymään. Kehityksen suunnat näyttävät mielekkäiltä ja väistämättömiltä, vaikka ne oikeastaan ovat myöhemmän aikakauden projektioita.  Topeliuksen romaanit sijoittuvat vuosiin 1632 – 1772. Tuskin kukaan saattoi silloin nähdä Suomen tulevaisuutta erillisenä kansakuntana. Mutta kirjailija voi siitä huolimatta kuvata tätä ikään kuin sen olemukseen kuuluisi tällainen sisäänrakennettu kehityksen suunta, funktio, arvojen pönkittäminen. Tämän tehtävän historiallinen romaani täyttää muun muassa antamalla henkilöiden vaikuttimista ”modernin”, heidän omalle ajalleen ominaisesta itseymmärryksestä poikkeavan kuvan. Taipumus idealisointiin ja moralisointiin käy erityisen ilmeiseksi.  Esimerkkinä luku Vihan suu eli Pierre Barrotin muotokuva Edvind Johnsonin romaanista Tulia ja ruusuja. Siinä selvitetään syyt siihen, että mainittu pappismies taisteli 1600-luvun Ranskassa erityisen kiivaasti demoneja ja kirkon periaatteista poikkeavaa Urbain Brainieria vastaan. Romaanitekstin mukaan Barrot on lapsena kärsimänsä pahoinpitelyn seurauksena rujo ja häpeää rujouttaan, minkä vuoksi hän kammoaa seksuaalisuutta pelästyttyään poikana näkemäänsä isänsä alasonta rakastajatarta. Hänellä on siis hyviä henkilökohtaisia syitä vihata ja vainota komeita naisia puoleensa vetävää ja seksuaalisesti aktiivista Grainieria, semminkin kun tämän avovaimo herättää Barrotissa täyttymätöntä lemmenkaipuuta. Tällainen Adlerilta ja Freudilta lainattu kompensaatio ja traumapsykologia saa Johnsonin romaanissa korvat tai ironisesti ylittää aikalaisen näkemyksen jonka mukaan Barrot oletettavasti oli ensisijaisesti ankara hengenmies, joka kirkon valtuuttamana puolusti kristinuskoa ja uskovaisten sieluja oman aikansa parhaan ymmärryksen mukaan. Kirjailija katsoo ymmärtävänsä 1600-luvun ihmisiä paremmin kuin he ymmärsivät itsensä.” Walter Scott vahvisti kansakunnan identiteettiä ja itsetuntoa tuomalla elävästi mieleen sen yhteisen historian. Ingemann julkaisi Tanskan keskiaikaan sijoittuvaa romaania. Tanska olisi aina kukoistanut silloin kun sekä kuningas että kansa ovat antaneet jumaluskon ohjata elämäänsä. 1800-luvun kirjallisuudessa historiallisen romaanin funktio on kansallistunteen pönkittämiseen eli yleisten historiallisten lainalaisuuksien löytäminen tai keksiminen. Onko historian virta, tämä alta paljastunut inhimillisen elämän perustekijä, vain sattumanvaraisten pyörteiden loputonta leikkiä vailla suuntaa tai mieltä tai logiikkaa? Yritys löytää mieli on mielekäs kehityskulku. (tiivistäen kirjoituksesta: Torsten Pettersson Mahdottoman genren sitkeä elinvoima eli historiallisen romaanin funktiot, Parnasso 1/1999)

Matemaattisen kulturomiikan ja tietämyystekniikan avulla saavutetut tulokset vähäisiä                           

Gottfried Leibniz kehitteli 1600-luvulla universaalia yleiskieltä. Hänen tavoitteenaan oli välttää sanojen monimielisyys loogisten laskelmien avulla ja ratkaista filosofiset ongelmat laskemalla. 1900-luvulla Frege, Wittgenstein, Russell ja muut matemaattisen logiikan uranuurtajat päätyivät samanlaisiin kehittelyihin.

Käsitteiden operationalisointi eli käsitteiden muuttaminen kvantitatiivisesti käsiteltäväksi dataksi kiehtoo tutkijoita yhä enemmän ja on nykyisen tietotekniikan ansiosta vaivatonta. Koska käytettävissä olevan dokumentaatioaineiston numeerinen mittaus ja tilastollinen järjestäminen luovat johtopäätösten teolle pelkkää kvalitatiivista analyysiä jäsentyneemmän perustan. Näin tapahtuu, kun kvalitatiiviset tunnuspiirteet muutetaan kvantitatiivisiksi ja data järjestellään historiallisten jaksojen mukaisesti. 

Kulttuurin tutkimisesta on puuttunut aineistoja, joilla voitaisiin testata määrällisesti eri olettamuksia. Nyt sellaisia aineistoja on tehty. On perustettu uusi tieteenala, kulturomiikka. Se perustuu luonnontieteistä tuttuihin lukuihin, matematiikkaan ja tietokoneisiin. Matemaattiset biologit Erez Lieberman Aiden ja Jean-Baptiste Michel pyysivät googlea skannaamaan maailmankirjallisuudesta 12 miljoonaa teosta. Tutkijat olettivat, että kulturomiikka on genomiikan vastine kulttuurin tutkimuksessa ja paljastaisi kulttuurin perustavat tekijät ja muuttujat – sanojen avulla. He tutkivat sanojen esiintymisen taajuuksia laskemalla 1,2 ja kolmen sanan yhdistelmiä ja kuinka usein sana esiintyy tiettynä aikana ja mitä se merkitsi. Heidän mielestään sanat ovat kulttuurin kehityksen yksi perusta, hieman samaan tapaan kuin elämä perustuu geenien toimintaan. Skannauksessa oli mukana 10 prosenttia Gutenbergin jälkeen (ensimmäiset kirjat painettiin vuonna 1450) painetuista 129 miljoonasta kirjasta. Otos sisälsi noin 500 miljardia sanaa. (Kimmo Pietiläinen, Kulttuurin kehitystä voi mitata sanoista, hs 1.2.2011)  Yksi tuloksista osoitti, että uusia sanoja syntyy yhä hitaammin ja vanhoja sanoja häviää. Uskonnon osuus kirjoituksissa vähenee, politiikan lisääntyy. Kiinnostavampia tuloksia yhä odotetaan.

Vermontin yliopistossa laskettiin miljardeja sanoja eri kielellisistä teksteistä, kun pyrittiin tunnistettiin 10 000 eniten käytettyä sanaa. ”Loppulaskennan tulos oli, että kaikki tutkitut kielet suosivat myönteisiä sanoja. Onnellisimmaksi kieleksi osoittautui espanja ja vähiten onnelliseksi kiina.” (hs 10.2.2015)

Kun Dublinin yliopiston tietämystekniikan tutkijat selvittivät 18 000 pörssijutun kieliasua verkossa vuosilta 2006-2010, tuloksista selvisi, että aina ennen romahdusta pörssikieli yhtenäistyy ja raporttien kielikuvat samanlaistuvat. Yhteenvetona todettiin: "Pörssin käänteistä kertova kieli mediassa kertoo markkinoiden tilanteesta, kunhan kieltä osataan lukea." (hs 26.7.2011) 

"Professori Pertti Alasuutari on tutkimuksessaan kartoittanut median maaseudusta käymää keskustelua. Tutkimusaineistossa oli 784 artikkelia vuosilta 2000-2009. Aineistosta etsittiin sanoja maaseutu, maalainen ja haja-asutusalue eri taivutusmuodoissaan. Tutkittavana ajanjaksona maaseutumainintojen määrässä näkyi huomattava lasku. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa oli vielä vuonna 2000 maaseudusta 1159 mainintaa, kun vuonna 2009 mainintoja löytyi enää 641." (Sitran tiedote 23.3.2011)

 Helsingin Sanomat on pyytänyt Kansan Muisti ry:tä muokkaamaan eduskunnassa keväällä 2011 pidetyt puheet perusmuotoon. Puheista laskettiin yleisimmät perusmuotoiset sanat, kuvastelevathan puoluejohtajien suosikkisanat  poliitikoille tärkeitä aiheita. Tuloksista saattoi päätellä, että suomalaisten kansanedustajien ajattelu on kovin valtiokeskeistä. Kansanedustajien ehdottomia suosikkisanoja ovat Suomi ja hallitus. Vihreiden Ville Niinistö oli poikkeus, sillä hänen suosikkisanansa ei ollut hallitus. "Niinistön puheissa kiinnostavaa on se, mitä sanoja hän ei käytä. Ympäristöministerin puheessa Itämeri on sijalla 16, eikä luontoon viittaavia sanoja juuri ole." (hs 4.3.2011)

Mielipidesivujen toimitus selvitti, mitkä sanat tulivat useimmin esille vuoden mittaan julkaistuissa yhteensä noin 4000 kirjoituksessa. Suosikkisanoista kumpusi tavallisen kansalaisen ja yhteiskunnan vaikuttajien välinen vuoropuhelu. Kaikkein suosituin sana oli työ, josta julkaistiin kirjoituksia monelta kantilta: työkulttuurista, työttömyydestä, työn arvosta, arvostuksesta, palkasta, yrittäjyydestä, pätkätöistä jne. Lapset nousivat keskustelunaiheena korkealle. Lasten perusturvan pelättiin horjuvan ja perheiden eriarvoisuuden lisääntyvän. Kolmanneksi suosituin sana oli valtio. Lukuisia kirjoituksia julkaistiin valtionyhtiöistä ja valtionohjauksesta, budjetista ja verotuksesta. Kymmenen suosituimman sanan joukkoon mahtuivat myös nuori, ihminen, vanhempi, tutkimus, työntekijä ja yliopisto.” (hs 31.2012)

Helsingin Sanomien puolueellisuuskin avautuu sanoista käsin. Katri Vallaste on väitöstutkimuksessaan tuonut esille, miten Helsingin Sanomat väheksyy eurokriitikoita: "Euroskeptikoihin liitettiin liki poikkeuksetta väheksyviä termejä, kuten passiivinen, irrationaalinen ja tietämätön sekä negatiivissävytteisiä uudissanoja kuten eu-pessimisti ja eurofoobikko." (hs 14.3.2013)

Helsingin Sanomatkin on ryhtynyt 2000-luvulla käyttämään sanojen laskentaa niiden merkityksen selventämiseksi tai sanoman avaamiseksi. Vuonna 1993 lehden sivuilla esiintyi ”haastava” 195 kertaa ja ”haasteellinen" 70 kertaa. 20 vuoden kuluttua saldo oli: 853 kertaa haastava ja 188 kertaa haasteellista. (Pekka Mykkänen 19.1.2014)

Ehkä hiukan banaliteetin puolelle menee filosofian tohtori Suvi Aholan historiaa käsittelevien kirjojen laskenta, mutta hänkin on seurannut nykytrendiä:

Edessäni on toistakymmentä peruskoulun ja lukion historiankirjaa. Lasken niissä miesten ja naisen nimiä. Edellisiä on kirjaa kohti 80-90 prosenttia mainituista. Joku varmaan kysyy: Entä sitten? Historia kuuluu miehille. He ovat jakaneet maat ja käyneet sodat. Tasa-arvoisessa Ruotsissa nimiä laskettiin jo tammikuussa Dagens Nyheter -lehteen, ja sielläkin järkytyttiin. Jotain tärkeää nimet ja niiden sukupuolijakauma silti paljastaa. Hallitsijoiden ja sotien korostaminen kertoo siitä, miten historiaa on totuttu käsittämään ja käsittelemään. (hs 10.2.2015)

Myös Amerikasta oppia hakeva Saska Saarikoski on huomannut, mitä hyötyä sanojen laskemisesta saattaa olla. ”Jos olisin kielentutkija, tekisin pikatutkimuksen sisu-sanan esiintymisestä Suomessa viime vuosikymmenien aikana. Se saattaisi kertoa jotain olennaista suomalaisuuden muuttumisesta. Kun kirjoitin sanan ”sisu” Helsingin Sanomien arkiston hakukenttään, sain tulokseksi 4033 osumaa. (hs 11.10.2015)

Seuraavana vuonna tulokset oivat vielä yksityiskohtaisempia. ”Sunnuntaina (4.3.2012) luin Helsingin Sanomien uutissivujen pääjuttua Poliitikot puhuvat Suomesta ja hallituksesta. Jutun alaotsikon mukaan HS selvitti, mitkä ovat puoluejohtajien puheiden suosikkisanat. Jutussa on paljon kiinnostavaa tietoa. Sen mukaan esimerkiksi pääministeri Jyrki Katainen käyttää eduskuntapuheissaan useimmin sellaisia sanoja kuin Suomi, maa, tehdä, pitää ja hallitus. Jutussa myös tulkitaan sitä, mitä sanoilla tehdään: esimerkiksi Mari Kiviniemestä sanotaan, että hänen puheensa kohteena on usein pääministeri. (Vesa Heikkinen Kotus-blogi 5.3.2012)

Perinteisesti myös presidenttien Uuden Vuoden puheista on etsitty vihjeitä muutoksesta listaamalla  avainsanoja. "Uudenvuodenpuheessaan 2014 presidentti Sauli Niinistö ei maininnut kertaakaan sanoja Venäjä tai Nato. Vuonna 1915 Venäjä mainittiin seitsemän kertaa ja Nato kerran. Muutenkin presidentin murheet olivat vaihtuneet uusiin." (Iltalehti 1.1.2015)

Uusivuosi 2014
Syyrian murhenäytelmä
Afrikan hätä
Euron tilanne
Teollisuuden murros, yt-neuvottelu

Uusivuosi 2015
Ukrainan sota
Venäjän ja lännen vastakkainasettelu
Puolustusrahojen lisätarve
Rohkeiden talouspäätösten tarve
Ilmastonmuutos

Toimittaja Heikki Aittokoski antaa toisen esimerkin: ”Löysin verkosta kiinnostavan tutkimuksen Lundin yliopistosta. Eurooppa-tutkimuksen maisteri Eleftherios Ntsotsikas oli lopputyötään varten käynyt läpi Kreikan oppositiojohtajien parlamenttipuheet kesäkuusta 2012 joulukuuhun 2013. Sinä aikana Alexis Tsipras piti 30 puhetta. Hän mainitsi Saksan tai saksalaiset 78 kertaa, joista 77 kielteisessä valossa. Joka kolmas maininta viittasi Saksan miehitykseen tai natsismiin.” (hs 29.1.2015)

Joskus asioiden tarkentuessa, sanatkin muuttuvat, vaikka alunperin on kyse samasta asiasta:  ”Kasvihuoneilmiön huippukausi oli 1990-luvun taitteessa, nykyisin se ei enää erityisemmin kiinnosta. Samoin on käymässä ilmastomuutokselle. Viereisen kaaviokuvan käyrät kuvaavat sitä, kunka paljon kunakin vuonna on näitä sanoja käytetty hs ja Ilta-Sanomissa. Vaikka tuo ilmiö on pysyvä ja kai kiihtyväkin, muodit muuttuvat ja ihmisten mielenkiinto herpaantuu. Ehkä meidän olisi otettava käyttöön taas uusi sana, jotta asia ei unohtuisi. (Lauri Malkavaara hs kuukausiliite 4, 2013) 

Sanojen voima on ollut poliitikkojen tiedossa. Vuonna 2002 Yhdysvaltain republikaanisen puolueen srategi neuvoi George W. Bushin hallintoa lopettamaan ilmaston lämpenemisestä puhumisen, jos hän haluaa voittaa ympäristöpropagandataistelun. Republikaanit vaihtoivat sanan heti käsitteeseen  ilmastonmuutos. Helsingin Sanomissa ja Ilta Sanomissa termiä ilmastonmuutos on vuoden 1990 jälkeen käytetty 7567 jutussa, ilmaston lämpenemistä 2012:ssa. (Perttu Kauppinen hs 9.6.2014)

Kaupallinen hyödyntäminen on selkeää. suomiwebsites on kerännyt tiedot yli 751,213 avainsanasta ja hinnoittelee ne käytön mukaan. Ja niiden näkyvyyttä maksullisissa mainoksissa. 

”Rauhanomainen rinnakkainolo oli reilu ideologinen subversio. Määrittelihän Neuvostoliitto tarkasti, mitä se käsitteellä tarkoitti. Vahinko että länsimaat ottivat sanat sanoina eivätkä merkityksenä.” (Heikki Aittokoski hs 7.3.2015)

Oikeusministeriökin hyödyntää semantiikkaa!

Oikeusministeriön Finlex-tietokantaan perustuva Semanttinen Finlex on yhteydessä Linked Data Finland -julkaisualustaan. Näin aineistojen sisällöt tukevat toisiaan dataa linkittämällä, oikeusopillisten käsitteistöjen kanssa. Semanttinen Finlex: Laki ja oikeus semanttisessa webissä. Semanttinen Finlex -selain linkittää verkossa olevan Finlex-palvelun HTML-sivujen ja PDF-dokumenttien sanoja ja pidempiä ilmauksia reaaliajassa ja automaattisesti niitä taustoittaviin tietoihin. Se hakee termien määritelmiä kolmesta eri datalähteestä, semanttisia suosittelulinkkejä lakiin liittyviin muihin aineistoihin. Tässä tapauksessa linkit johtavat 1) samoja teemoja käsitteleviin toisiin lakeihin, 2) samoja teemoja käsitteleviin oikeustapauksiin ja 3) samoja teemoja käsitteleviin uutisiin. Tietokantaon kehitetty Aalto-yliopiston Semanttisen laskennan tutkimusryhmässä.

Eduskunnan semanttinen hakulaite!

”Semanttinen parlamentti (SEMPARL) on konsortiohanke, jossa luodaan eduskunnan tietokannoista uudenlainen linkitetyn avoimen datan (Linked Open Data) palvelu ja tutkimusympäristö, "Parlamenttisampo", jonka avulla hanke tutkii parlamentaarista politiikkaa ja poliittista kulttuuria. Hanke rakentaa semanttisen webin teknologioille perustuvan julkisen avoimen palvelun tutkijoita ja rikastaa eduskuntadataa muilla tietolähteillä kuten biografisella tiedolla, sosiaalisen median tiedoilla (Twitter) ja lainsäädännöllä. Tutkimushanke on kiinnostunut parlamentaarisesta, edustuksellisesta kulttuurista ja poliittisen kielen käytöstä pitkällä aikavälillä, ja tarkastelee näitä kansanedustajien, heidän verkostojensa, lainsäädäntötyön ja poliittisen kommunikaation kautta. Hanke tutkii myös uusien digitaalisten viestimien vaikutusta parlamentaariselle kulttuurille. Työssä voidaan hyödyntää Semanttisen laskennan tutkimusryhmän (SeCo) 'Sampo-mallia' ja -ohjelmistoja, ja työ yhdistyy laajempaa hankekokonaisuuteen LODI4DH, jonka tavoitteena on rakentaa kansallista digitaalisten ihmistieteiden linkitetyn datan tietoinfrastruktuuria.” (Näin hirveää kapulakieltä Wkipediassa vielä 18.10.2020)

Digitaalisten ihmistieteiden yhteinen arkisto

Semanttisen laskennan tutkimusryhmän (SeCo) kerää digitaalisten ihmistieteiden "sampoja" yleiseen käyttöön:

Kulttuurisampo: Suomalainen kulttuuri semanttisessa webissä (2008)

Matkailusampo: Mobiili kulttuurimatkailun palvelu (2011)

Kirjasampo: Suomalainen kaunokirjallisuus semanttisessa webissä (2011), jossa oli vuonna 2018 kaksi miljoonaa käyttäjää. Palvelua pitävät yllä yleiset kirjastot.

Sotasampo: Talvi- ja jatkosota semanttisessa webissä oli vuonna 2015) 570 000 käyttäjää

Biografiasampo: Suomalaiset elämäkerrat semanttisessa webissä

Nimisampo: Nimistöntutkijan työpöytä

Sotasurmasampo 1914-1922: sisällissodan uhrit ja taistelut

Kehitteillä ja valmistumassa on myös Manuscript Micration Mapper (MMM) (keskiaikaiset käsikirjoitukset), Löytösampo (arkeologia ja kansalaistiede) ja Lakisampo (oikeusministeriön Semanttinen Finlex -lakiaineistoihin liittyen).

Suomessa on tarkasteltu vuodesta 1921 lähtien julkaistuja komiteanmietintöjä, jotka ovat pyrkineet hallinnon rationalisointiin. "Kysymys on kielipelistä. Kielikuvilla on koetettu saada aikaan vaikutelmaa, jonka mukaan hallinnon kehittämisellä on luotavissa tehokkaampi, pätevämpi, hallittavampi sekä entistä paremmin yhteiskunnan tarpeita vastaava julkinen hallinto." (Kielen vallassa. toim. Matti Mälkiä ja Jari Stenvall 1998)

Kaupallinen hyödyntäminen on selkeää. suomiwebsites on kerännyt tiedot yli 751,213 avainsanasta ja hinnoittelee ne käytön mukaan. Ja niiden näkyvyyttä maksullisissa mainoksissa.

Aldous Huxley, Saari 1963 – dystopiasta utopiaa kielen filosofian avulla?

Tieteiskirjailija (k.1963) kertoi viimeisessä kirjassaan kauniista utopiasta kaiken dystopiakirjoittelunsa jälkeen: Nuori opettaja piirsi taululle pieniä ympyröitä ja numeroi ne 1,2,3 ja niin edelleen ja kirjaimen N. Nämä ovat ihmisiä. Sen jälkeen hän piirsi jokaisesta pienestä ympyrästä viivan, joka yhdisti ne liitutaulun vasemmassa laidassa olevaan neliöön. S, hän kirjoitti neliön keskelle. S tarkoitti symbolijärjestelmää, jota ihmiset käyttävät halutessaan puhua keskenään. Samalla alueella asuvat ihmiset puhuvat yhteistä kieltä, hän sanoi. Sanat ovat julkisia, ne kuuluvat kaikille tietyn kielen puhujille ja ne on lueteltu sanakirjoissa. Vilkaistaan seuraavaksi mitä tuolla tapahtuu. Opettaja osoitti ulos avoimesta ikkunasta. Puolentusinaa papukaijaa leijaili kirjavana ryhmänä valkeaa pilveä vasten. Opettaja piirsi toisen neliön liitutaulun vastakkaiseen laitaan ja merkitsi sen T:llä, mikä tarkoitti tapahtumia. Hän yhdisti myös sen viivoilla ympyröihin (ihmiset). Ulkomaailman tapahtumat ovat julkisia tai ainakin suhteellisen julkisia, hän täsmensi. Ja kun joku puhuu tai kirjoittaa sanoja, sekin on julkista. Mutta se mitä näiden pienten ympyröiden sisällä tapahtuu, on yksityistä. Hän painoi käden rinnalleen, yksityistä. Hän hieraisi otsaansa. Yksityistä. Hän kosketti silmäluomiaan ja nenänpäätään tummalla sormellaan. Tehdäänpä yksinkertainen koe. Sanokaa sana nipistää. Nimistä! Luokka toisti monta kertaa nipistää. Se on julkista ja sen jokainen voi katsoa sanakirjasta. Mutta nipistäkääpä sitten itseänne, kovaa. Kovempaa. Pystyykö kukaan tuntemaan, mitä vieressä istuva tuntee? Äänet huusivat kuorossa eitä. Näyttää siltä, nuori opettaja sanoi, että täällä oli kuinka monta meitä onkaan. Näyttää siltä, että täällä oli kaksikymmentä kolme erilaista ja toisistaan erillistä kipukokemusta. Miltei kolme miljardia koko maailmassa. Ei ole mahdollista välittää yhden kipukeskuksen kokemusta toiselle. Niiden välillä ei ole mitään yhteyttä paitsi epäsuorasti S:n kautta. On vain yksi julkinen sana kipu ja se koskee kaikkia kolmea miljardia yksityistä kokemusta.

Käsitykseni mukaan tämä Huxleyn tarina vahvistaa raamatullista tarinaa kielen ainutlaatuisuudesta: Baabelin tornin rakentamisessa kiteytyy yritys hallita ympäristöä ja rakentaa globaali yhtenäiskulttuuri. Ihmiskunta tunsi olevansa yhdistynyt, yksikielinen ja yksimielinen, ja ihmiset halusivat rakentaa tornin tavoittaakseen taivaan ja Jumala suuttui ihmiskunnalle sen ylimielisyydestä. Siksi hän sekoitti ihmisten kielet ja ihmiset hajaantuivat ympäri maailmaa. Ihmiskunnan yksimielinen yhteenliittyminen ei tämän jälkeen enää onnistu, koska kielelliset ja kulttuuriset erot vaikeuttavat keskinäistä ymmärtämistä ja aiheuttavat epäsopua.

Toisen kertomuksen mukaan: Baabel oli kaupunki, joka yhdisti ihmiskunnan, kaikki puhuivat samaa kieltä. Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet. Ja Herra sanoi: ”Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt heille ei ole enää mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä." Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta. Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.

Maallisena selityksenä voisi kuvitella, että Baabelin kielten sekaannus ei johtunut siitä, että kaikki olisivat sen jälkeen alkaneet puhua eri kielillä, vaan päinvastoin siitä, että ihmiset yhä yrittävät puhua ”yhteisiä” kieliä, kuten nyttemmin englantia (miljardi ihmistä) tai mandariinia (miljardi ihmistä). Toisen ihmisen ymmärtäminen käy mahdottomaksi, jos kuvitellaan, että pelkästään saman kielen (sanojen) puhuminen tekee kommunikaatiosta ymmärrettävää. Kun ihmiset kuvittelevat, että he voivat ymmärtää toisiaan pelkän kielen avulla, syntyy taas ryhmittymiä, heimoja ja kansoja – merkitysten sekaannus.

Samoin filosofi Jean-Francoise Lyotard kirjoittaa, että yhteisymmärrys on arvona vanhentunut ja herättää epäilyksiä. Hänen mukaansa vain oikeudenmukaisuus on tavoiteltava arvo (filosofi Antti Hautamäki, hs 23.4.1986). Lyotard on sitä mieltä, että koko maapallo jakautuu kielellisiksi pilviksi, ja siksi myös maantieteellisesti omavaraisiksi alueiksi. Näin romahtavat absoluuttiset totuudet ja dogmaattiset järjestelmät, jotka vielä mekaanisen teknologian aikakaudella pitivät ihmistä otteessaan. Se mitä kutsuimme todelliseksi maailmaksi, on jotakin joka muodostuu monien kuvitelmien kiistana. Karl Marxin mukaan valtion virastojen ja asukkaiden välinen suhde on laadultaan taloudellinen. selitti sata vuotta myöhemmin, että enää ei ole kyse pelkästään taloudellisista suhteista, vaan ihmistä nöyryytetään kielellisillä suhteilla.