2.3.1. Semanttinen kolmio
Vaikka sanojen suuri vaikutus ihmisten välisessä kommunikaatiossa on pitkään myönnetty, puuttuu yhä teoria sanojen tutkimiseksi: ”Semantiikka on tieteenhaara, joka vielä etsii itseään”, totesi Greimas 1979. Dieckmann puhuu jopa semanttisesta sodasta, koska ei ole vielä kehitetty niitä menetelmiä, joilla merkitystä ja ymmärtämistä voitaisiin mitata. Miller kirjoittaa:
“Vaikka on vaikea löytää kirjaa, missä tätä metodia olisi varta vasten sovellettu ja missä se olisi määritelty, on varmasti totta, että paljon tärkeitä tutkimuksia poliittisesta teoriasta on viime aikoina tehty lingvistisin menetelmin.”
Monet semantikot ovat yrittäneet kehittää ymmärtämisen laskuoppia. He uskovat löytävänsä kaavan kielellisten ongelmien ratkaisuun, liikennemerkkijärjestelmän, joka toimisi oppina käsitteiden käytön pelisäännöistä.
Yhteisen teoreettisen perustan luominen erilaisten kulttuuri- ja ideologiasidonnaisten käsitteiden ymmärtämiseksi on sitä vastoin vaikeasti toteuttavissa. Semanttisten teorioiden moninaisuus lienee osoitus siitä, että tällaista matemaattisen tarkkaa mekaanista laskuoppia sanojen merkityksen mittaamiseksi ei voida kehittää. Voidaan vain esittää erilaisia teorioita erilaisiin tilanteisiin. Vaikeuksia luo ennen kaikkea tutkimuskohteen subjektivisuus. Tutkija on itse kielen vaikutuksen alainen ja siten osa tutkimustaan. Hän hahmottaa tutkimuskohteen oman käsityksensä ja elämänkokemuksensa pohjalta. Semanttiset tunnuspiirteet kuuluvat kieleen ja riippuvat siksi tutkijan intuitiivisesta esitiedosta. Arja Suojanen kirjoittaa:
“Se mitä sanotaan, miten sanotaan, kuin sanottu tulkitaan ja mitä sanomisesta seuraa, riippuu aikaisemmin tapahtuneesta, keskusteluun osallistuvista ja heidän suhteistaan, keskustelijoiden tiedoista, käsityksistä, asenteista, käytetyistä kanavista ja koodeista, kulttuurista, jossa toimitaan, maailmasta josta puhtaan ja mahdollisesti vielä muustakin. Kaikki ei vaikuta kaiken aikaa, mutta ilmauksen täysi ymmärtäminen vaatii aina joidenkin kontekstikytkentöjen huomioon ottamista.”
Semantiikkaa on kutsuttu opiksi merkityksen merkityksestä. Mutta mitä on merkitys, kysyy ruotsalainen kielitieteilijä Peter Sjögren. Oikeammin tulisikin kutsua semantiikkaa opiksi mielekkyydestä tai merkityksen ideasta. Sekaannusta on lisännyt myös se, että semanttisessa analyysissä on kyse sekä konkreettisista että abstraktisista sanoista. Konkreettisista sanoista kuten kuppi, tuoli, ja pöytä ei vallitse suurta erimielisyyttä, mutta sanat kapitalismi ja demokratia tuottavat tulkitsemisvaikeuksia, koska ne käsitteinä viittaavat kulttuuriyhteyteen.
Semantikkojen mielestä sanan merkitystä etsittäessä ei riitä pelkkä lingvistinen tulkinta ja leksikaalinen kääntäminen. Lingvistiikan menetelmät toimivat lähtöasetelmissa. Semantikot ihmettelevät, miksi kielitieteen tulisi pysähtyä siihen, missä tutkimus alkaa muodostua kiinnostavaksi. Ilman sosiologeja ja valtiotieteilijöitä kielitieteilijät eivät pysty ratkaisemaan niitä ongelmia, joita ovat tuoneet käytännön tarkasteluun, koska selitykset merkityksille eivät löydy kielen itsensä sisältä, vaan kulttuurikonteksteista, uskonnoista ja valtiollisista ideologioista.
Semanttinen tutkimus on osa makrolingvistiikkaa. Siihen kuuluu myös syntaktinen tutkimus, jossa on kyse ongelmista, jotka voidaan selvittää kieliopin avulla. Lähellä semanttista tutkimusta ovat myös semiotiikka ja pragmatiikka. Semiotiikassa otetaan huomioon ne erilaiset signaalit, kuvat, äänet ja symboliset merkit, jotka rajaavat sanan merkitystä. Pragmatiikassa määritellään merkin käyttäjän suhde syntaktisesti muotoiltuun ja semanttisesti tulkittuun merkkiin. Pauli Saukkonen tiivistää lingvistisen tutkimuksen seuraavasti:
”Pragmatiikan kontekstirakenne pyrkii vastaamaan kysymykseen miksi, kun semantiikan merkitysrakenne vastaa kysymykseen mitä ja kieliopillis-sanastollinen ilmausrakenne kysymykseen miten. Sosiolingvistiikka etsii kielen ulkoisesta ympäristöstä vastausta kysymykseen, miksi kielenkäyttö on sellaista kuin kuloinkin on.”
Kun semantiikka määritellään merkityksen merkityksen (mielekkyyden) tutkimiseksi, viitataan siihen eroon, mikä on sanan ja sanan luoman mielikuvan välillä. Semanttisessa tutkimuksessa puhutaan semanttisesta kolmiosta. Kopion kärjistä käytetään eri nimiä. Sjögren käyttää triangelissa sanoja uttryck, begrepp, referent. Ullmannin triangeliin kuuluvat todellisuus, käsite ja sana (reality, concept, word) Tässä tutkimuksessa semanttisen triangelin kärkiä kutsutaan Ilkka Niiniluodon sanoilla muoto (sana), referenssi (viittaus, selostus), idea (ajatuksen mielikuva).
Semantikkojen piirissä ei hyväksytä ajatusta objektiivisen todellisuuden olemassaolosta. Wittgensteinin mielestä kielitieteissä tulisikin lopettaa käsitteiden essenssien eli absoluuttisten merkityssisältöjen etsiminen kokonaan. Hänen kieliteoriansa keskeinen ajatus on kielen sosiaalisuus. Sanat eivät ole olemassa kuin esineet tilassa, vaan ne ovat jotain, mitä ihmiset kantavat mukanaan. Ihminen näkee maailman niiden lasien läpi, jotka oma kieli hänelle antaa. Kuitenkin useimmat kelitutkijat pyrkivät selvittämään sanan todellista merkitystä.
Todellista sänkyä, materiaalista kappaletta, ei ole olemassa kielellisenä ilmaisuna. Objektiin vaikuttaa aina subjekti, se joka tarkkailee objektia. Objekti ja subjekti ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Sjögren valaisee ongelmaa esimerkillä pöydästä:
”Sana pöytä ei tarkoita mitään erityistä pöytää, mutta ei myöskään mitä tahansa pöytää. Pöytä on yleinen käsite, joka kunkin filosofisesta käsityksestä riippuen on metafyysinen idea pöydästä tai kuvitelma tyypillisestä pöydästä. Nominalisti väittäisi, että ei ole olemassa mitään yleistä käsitettä pöytä, ei mitään semanttista kolmiota, vaan pelkästään linja A - C.”
Tämän mukaan sanan merkityksellä ei tarkoitettaisikaan jotain ulkomaailman esinettä tai todellisuutta, objektiivista maailmaa, vaan tajunnan sisältöä, mielikuvaa maailmasta tai asiasta. Todellisuus on prosessi, inhimillisen toiminnan tulos. Sana kuvaa tätä ihmisen tajuntaa eli mielikuvaa maailmasta. Koska objektiivista todellisuutta ei ole olemassa, ihminen ei miellä esimerkiksi asetta vain aseena. Hän mieltää sen kokemuksiensa perusteella esimerkiksi metallikappaleeksi tai tuhovälineeksi. Havainto välittyy ajatuksellisena kuvana, tuntemuksena, aistimuksena, käsitteenä, sanontana ja teoriana. Yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa ei ole olemassa. Jokaisella käsitteellä on useita vaihtoehtoisia tulkintoja: ”Suhteellisuus ei ole tekstin heikkous eikä virhe, pikemminkin päinvastoin, mutta se vaikeuttaa sisältöanalyysin tekemistä huomattavasti.”
Dieckmannin mukaan semantiikan tarkoitus on löytää asian ja sitä kuvaavan merkin välinen suhde:
”Semantiikassa tutkitaan niitä ehtoja, jolloin merkki esittää jotain esinettä, ominaisuutta tai asiaa ulkopuolisessa maailmassa. Sen avulla voidaan määrätä milloin merkki voidaan korvata toisella merkillä.”
Niiniluoto luettelee eri kielitieteilijöiden käyttämiä termejä ideasta ja referenssistä: ex-tensio - komprehensio (intentio), denotaatio - konnotaatio, Bedeutung - Sinn, Donaation - sense, reference - meaning). Idea on ihmismielessä oleva käsite ja ”tarkoittaa ilmaukseen liittyviä ideoita lähettäjän tai vastanottajan mielessä” (ideatonaalinen teoria).
2.3.2. Semanttiset indikaattorit
Semanttisessa tutkimuksessa merkitystä pyritään etsimään seuraavilla menetelmillä:
a) lasketaan syntaktisia indikaattoreita eli niitä sanoja, jotka esiintyvät tutkittavan merkin yhteydessä. Näitä ovat subjektit, predikaatit, objektit ja predikatiivit. Merkin kielellistä järjestäytymistä tutkimalla saadaan selville lisämerkitys ja tunnearvo sekä lauseyhteys - assosiatiiviset, tautologiset ja synonyymiset yhteydet sekä ekstensio/intentio.
b) tutkitaan puhe- ja tekstiyhteys eli suurkontekstit, jotka antavat käsitteelle sisällöllisen määritelmän asettamalla sen määrättyyn sanakenttään.
Tavallisesti semanttisessa niin kutsutussa diakronisessa analyysissa kiinnitetään huomiota seuraaviin seikkoihin:
- etymologia: sanan ja käsitteen alkuperäinen merkitys, perusmuoto ja kielelliset juuret
- sanan merkityksen kehitys
- merkityksen siirtymä
- merkityskenttä
- merkityksen suhteellisuus (polysemia, synonymia)
Tässä tutkimuksessa semanttisina indikaattoreina on käytetty käsitteiden syntaktisia yhteyksiä sekä käsitteiden sijoittumista ideologiseen sanakenttään. Käsitteestä rauhanomainen rinnakkainolo on tutkittu sen syntaktinen yhteys tutkimalla niistä lauseista, joissa käsite esiintyy attribuutti ja pääsana-yhteyksiä, liitesanoja ja sanan osia sekä tautologisia yhteyksiä. Vahvin vaikutus käsitteen merkitykseen on niillä sanoilla jotka ovat välittömässä syntaktisessa (kieliopillisessa) yhteydessä. Erityisesti ideologiaan liittyvät sanat saavat yhteiskunnallisesti relevantin merkityksensä siitä, mitä adjektiiveja tai yhdyssanoja niihin liitetään. Ideologisten käsitteiden lähisanojen tutkiminen osoittaa, mihin ideologiaan käsite kuuluu ja mitä yhteiskunnallista ryhmittymää puhuja edustaa.
Tutkimuksessa on etsitty myös synonyymejä kirjaamalla attribuutin ja pääsanan yhdistelmät sekä sanan yhteydessä käytetyt predikatiivit. Mitä enemmän samoja lauseenjäseniä sanoihin voidaan liittää merkityksen muuttumatta sitä lähempänä niiden merkitys on toisiaan. Synonyymeiksi käsitetään samaan referenssikohteeseen viittaavat ja saman denotaation sisältävät ilmaukset.
Politiikan kielessä Dieckmann käyttää termiä synonyyminen erottelu silloin kun yhtä käsitettä kuvataan kahdella eri sanalla sen mukaan, onko kyse omista vai vastakkaisen puolen olosuhteista, esimerkiksi puolustusministeriö - sotaministeriö. Myös antonyyminen eli vastakohtaisuuksien etsiminen edesauttaa sanan merkityksen täsmentämistä.
Mitä enemmän puhuja voi edellyttää kuulijan tietävän asiasta entuudestaan sitä vähemmän hänen tarvitsee sisällyttää tietoa tekstiin. Tekstin eksplisiittisyys riippuu siis tilanteeseen kuuluvasta presuppositiosta. Mitä suurempi on kuulijoiden lukumäärä sitä pienempi on presuppositio.
2.3.3. Semanttinen kenttäteoria
Tässä työssä tutkitaan käsitteitä osana sanakenttää. Semantiikan perusajatuksen mukaan jokainen sana on osa suurempaa kokonaisuutta, palapeliä, ja saa merkityksen suhteessa muin sanoihin samassa kentässä. Merkitys ei tule esille itse sanassa, vaan riippuu sanan asemasta merkitysjärjestelmässä. Usein käytetään vertausta, jonka mukaan sanat ovat kuin karttoja, joita tarvitsemme, koska emme pääse itse maastoon (todellisuuteen). Jos meillä on väärä kartta tai jos tulkitsemme karttamerkkejä väärin, eksymme. Kieli voi toimia karttana vain jos käytettyjä sanoja voidaan tutkia järjestelmänä eli jos sanat liittyvät säännönmukaisesti toisiinsa. Tällöin ei ole kyse yksittäisistä sanoista, vaan sellaisista yhteyksistä, joilla on määrätty tarkoitus. Kokonaisuuden avulla voidaan määritellä sanan kotipaikka sen omassa kielessä.
Semantikot uskovat, että se mitä tekstistä tulkitaan ei ole sattumanvaraista vaan voidaan jäljittää. Sanojen välillä on säännönmukaisia suhteita. Teksti voidaan avata sana kerrallaan. Merkitykset kasvavat toistensa sisältä. Lähimerkityksiset sanat muodostavat semanttisen kentän, kentät taas verkon. Kenttäteoria perustuu ajatukseen, että ihmisen tietoisuus on strukturaalinen ja jakautuu niiden yhteyksien mukaan, jotka yksittäinen henkilö on elämänsä aikana mieltänyt. Koulutuksen ja perinteen vaikutuksesta käsitteet ja sanonnat ovat syöpyneet syvälle alitajuntaan. Sanakentän tarkoitus on osoittaa havainnollisesti, miten merkitys on kehittynyt.
Tunnetut semantikot ovat nimenneet rakentamiaan kenttiä eri tavoin. Saussure puhuu assosiaatiokentistä, Ipsen merkityskentistä, Trier mielikuva-alueista, Lyons leksikaalisista kentistä ja Schippen käsitekentistä. Tutkijan oma kiinnostus ja tutkimuksen kysymyksenasettelu vaikuttavat ratkaisevasti siihen, miten kenttiä valitaan.
Sanakenttien avulla rakennetaan käsitteille hyponymiasuhteita. Hyponymia tarkoittaa ”olla osana jotakin”. Kreikkalainen sana hypo tarkoittaa alla. Tutkimuskohde jaetaan merkitysyksikköihin eli niihin osiin, joista merkityksen uskotaan muodostuvan. Tämä tarkoittaa käsitteen hierarkkisuuden selvittämistä: etsitään käsitteen alapuolella olevia sanoja, seemejä. Esimerkiksi nainen on sanan ihminen hyponyymi.
Seemi nähdään sen pyramidin huippuna, jonka perusta ja tasot pyritään löytämään ja määrittelemään. Mitä vähemmän tasoja on pyramidin perustan ja huipun välillä sitä epämääräisempi on sanan semanttinen selitys. Sanalla on sitä laajempi merkitys mitä vähemmän ominaisuuksia siitä tunnetaan. Seemejä etsittäessä kysytään, mitkä ovat tekstissä ne sanat, käsitteet ja yhteydet, jotka esimerkiksi käsitteellä rauhanomainen rinnakkainolo voidaan korvata. Hierarkkiset seemit eivät ole synonyymejä vaan merkkejä, joita käsite joissakin tilanteissa edustaa tai tarkentaa. Kaikille objektia kuvaaville merkityksille on yhteistä, että ne voidaan korvata samalla kielellisellä minimaalimerkinnällä. Niiden sisällöllä on ainakin yksi yhteinen ominaisuus, semanttinen tunnusmerkki. Kentän kaikki sanat sisältyvät alkusanaan, kuuluvat sen pihapiiriin. Kentän sisällä olevilla sanoilla on tällöin semanttinen suhde.
Kenttiä rakennettaessa pyritään etsimään hyvin alkeellisia merkitysyksikköjä, seemejä. Alkeelliset primääri- eli peruskäsitteet kuvaavat kiinteää objektimäärää suhteellisen vähillä ominaisuuksilla. Niiden yläpuolella olevat käsitteet ovat abstrakteja. Peruskäsite on omassa lajissaan yksinäinen. Sitä ei voi ilmaista tyydyttävästi muilla sanoilla, ja se erottautuu selvästi muista objekteista. Sen avulla syntyy yhtenäinen mentaalinen kuva. Näitä ovat esimerkiksi paljon käytetyt ja tutut sanat, jotka yhtenevät mahdollisimman yksiselitteisesti leksikaalisen määritelmän kanssa.
Hyperonyymi tarkoittaa sanan yleisempää muotoa. Jos sanan ekstensio sisältyy toiseen sanaan, on se edellisen hyperonyymi. Rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen hyperonyymejä ovat ihmiskunnan kehitys, kansainvälisen kommunistisen liikkeen strategia ja taktiikka, proletaarinen diktatuuri sekä kommunismin materiaalinen ja tekninen perusta. Hyponyymin ja hyperonyymin asemesta puhutaan myös käsitehierarkiassa korkeammalla ja alemmalla olevasta sanasta.
Hyponymiatutikmukseen kuuluu tutkimus kohyponyymeistä. Käsitteelle rauhanomainen rinnakkainolo ovat kohyponyymejä nykyinen historiallinen jakso, sosialistinen vallankumousteoria, maailman sosialistinen järjestelmä, kapitalismin kriisi, kansainvälinen työväenliike, vapautusliike ja maanviljelijöiden kysymys. Joissakin konteksteissa ne kaikki johtavat käsitteen rauhanomainen rinnakkainolon käyttöön.
Erityisiä ongelmia semanttiselle tutkimukselle aiheuttaa merkitysten samanaikaisuus. Semanttisen tutkimuksen osat ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Mitään tasoa ei voi täydellisesti tutkia ellei ole tietoa ylemmästä tasosta, jonka voi sanoa sisältävän alemman tason. Uudet tutkimustulokset muuttavat koko ajan jo tehtyä työtä. Aikaisemmin esitettiin vertaus mosaiikkitaulusta. Semanttisessa kentässä tapahtuvat muutokset eivät aiheuta kenttään semanttisia aukkoja, vaan muutos vaikuttaa koko kenttään. Kukkonen puhuu aukottomasta merkkipeitteestä. Jokainen kentän osa ja näin koko mosaiikkikuva muuttuu kokonaisperiaatteen mukaisesti, kuten Grönforsin abduktiivisessa tutkimuksessa.
Yleensä diskurssi eli puhetilanne, makrokonteksti, määrää sanakentän valinnan. Sanan sisältö ilmaistaan eri tavalla eri tilanteissa ja erilaisissa kielellisissä ja erityisesti kielen ulkoisissa konteksteissa. Puhetilanteen perusteella annetaan käsitteelle ja sen tuntomerkeille erityissisältö. Makrokonteksti vaikuttaa ratkaisevasti siihen, mitä merkityksiä sanasta aletaan tutkia. Hoffmann kirjoittaa:
”Taksi, bussi ja raitiovaunu ovat kaikki liikennevälineitä, joilla pääsee nopeasti työpaikalle. Vain osa objektien ominaisuuksista on merkityksellisiä.
Yleisiä sääntöjä ei ole, vain kontekstisidonnaisia tendenssejä. Sama kielen elementti voi olla yhteen normiin verrattuna merkitsevä, mutta johonkin toiseen verrattuna neutraali. Tilanteesta riippuen esimerkiksi sana punainen herättää erilaisia mielikuvia, kielellisiä, filosofisia, psykologisia tai sosiologisia. Samoin termiä työ käytetään eri merkityksessä taloustieteissä, poliittisessa ekonomiassa, fysiikassa ja yleisessä kielessä. Jos sitä käytetään muilla tieteenaloilla tulee siitä usein näennäistermi.
Lauseen Neuvostoliitto korottaa sotilaallisia menoja erilaiset tulkinnat havainnollistavat tilanteen ja puheyhteyden merkittävyyttä. Ilmiselvät, vaikka ääneen lausumattomat implikaatiot ovat:
- taloustieteilijä: kulutustavaroiden tuotanto laskee
- Naton edustaja: länsiliittoutuman täytyy korottaa puolustusmenoja
- neuvostolainen diplomaatti: Maa täyttää sotilaallisia velvoitteitaan
- kiinalainen: uhka pohjoisrajalla kasvaa.
Teksteillä ei ole absoluuttista kielenkäytön ulkopuolista yleismerkitystä. Kaksi tekstiä voi olla denotatiivisesti synonyymisia, vaikka niillä ei ole yhtään yhteistä ilmaisua. Asunnoton voi nimittää palatsiksi taloa, jota miljonääri sanoo tönöksi. Tönö ja palatsi ovat tällaisessa tilapäiskäytössä synonyymejä siitä huolimatta, että ne kielenkäytöstä ja yksittäistarkoitteista erotettuina eivät ole synonyymejä. Erottavana tekijänä on erilainen konnotatiivinen merkitys, mihin on syynä perspektiivin erilaisuus. Kaikkia tekstin aineksia ei voi siis tarkastella samalla tasolla. Tekstiin kätkeytyy kaksinkertainen semanttinen suhde, toisaalta ne merkit, joista teksti koostuu, merkitsevät jotain ja viittaava johonkin, ja toisaalta teksti kokonaisuutena merkitsee lisäksi jotain.
Dieckmann jakaa poliittisen puheen neljään eri tyylilajiin: lain, hallinnon, neuvottelun ja suostuttelun kieleen. Eri tyylilajien pelisäännöt poikkeavat selvästi toisistaan. Valitusta kielestä voi päätellä, millä argumenteilla mielipiteenmuodostus pyritään viemään läpi. Lakikieli herättää luottamusta, koska se ensi lukemalta vaikuttaa rationaaliselta ja selkeältä. Erimielisyyksien sattuessa epäilyt kohdistetaan lain toteuttajiin. Jos lakikieltä tarkastellaan semanttisesti, osoittautuu se kaikkea muuta kuin yksimerkitykselliseksi. Juristien tutkittaviksi jäävät sellaiset käsitteet kuin yleinen etu, sukupuolielämän puhtaus, yleinen uskonnollinen vakaumus. Esimerkiksi hyvä tapa on määriteltävä jokaisessa tapauksessa erikseen. Lakikielen erityinen vaikeus on stabiilisuuden säilyttämisen ehto. Samaan viittaavat eksegetiikan harjoittajat Raamattua kääntäessään ja kremlologit neuvostokieltä selittäessään: vanhahtavia sanoja ei voida muuttaa, koska kielellisten muutosten pelätään aiheuttavan lisää tulkinnallisia muutoksia.