Suomalainen diskurssi

Suomen ja Neuvostoliiton välisiä suhteita on 1960-luvulta lähtien pidetty malliesimerkkinä rauhanomaisen rinnakkainolon periaatteen toteuttamisesta. Juhlapuheissa ja sopimuksia solmittaessa on virallisissa yhteyksissä painotettu suhteiden esimerkillisyyttä kahta eri yhteiskuntajärjestelmää edustavan valtion yhteistyössä. Neuvostolaiset ja osittain myös suomalaiset virkamiehet ovat pitäneet rauhanomaista rinnakkainoloa tärkeänä maailmanrauhan edistäjänä sekä taloudellisten, sotilaallisten ja kulttuurisuhteiden edistäjänä.

Ensimmäisen kerran sanaliittoa käytettiin Bulganinin ja Hrushtshevin vieraillessa Suomessa kesäkuussa 1957, jolloin "yhteiskunnallisten järjestelmien erilaisuudesta huolimatta" suhteiden todettiin edustavan "avomielisiä naapuruussuhteita". Vaikka suhteet ovat erilaiset, on niitä "pidettävä esimerkillisinä" (7.6.1957, UPLA, s. 134). Puheessaan Kremlissä keväällä 1958 Kekkonen ylisti suhteita, jotka ovat "rauhanomaiset ja ystävällismieliset" ja joita on "määritelty juhlavissa sopimuksissa" maailmalle yhä laajemmalti. Maiden väliset suhteet ovat "mallikelpoisena todistuksena rauhanomaisen rinnakkaiselon elinkelpoisuudesta". Rauhanomaisen rinnakkainolon nimissä harjoitettu "uraauurtava naapurisopu on kunniaksi meille molemmille" (25.5.1958, UPLA, s. 144). Moskovan vierailun jälkeen annetussa tiedonannossa kerrottiin ystävällisten ja rauhallisten suhteiden olevan todistus "rauhanomaisen rinnakkaiselon periaatteiden elinkelpoisuudesta". Tiedonannossa selvitettiin, että "poliittisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten järjestelmien erilaisuudesta huolimatta maat voivat "elää rinnatusten", "vuorovaikutuksessa" ja "sovussa" (Moskovassa 30.5.1958, UPLA, s. 136). Ja samassa tiedonannossa rauhanomainen rinnakkainolo hyväksyttiin perustaksi "valtioiden välisten ystävällisten suhteiden kaikinpuoliselle kehittämiselle kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden lujittamiseksi" (UPLA, s. 138). 

Kansainvälisen oikeuden periaatteet tuotiin selvimmin esille Hrushtshevin vuonna 1960 tapahtuneen vierailun yhteydessä annetussa tiedotteessa. Siinä "rauhanomaisen rinnakkaiselon" sanottiin toteuttavan Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan sellaisia periaatteita kuin kansalliset edut, suvereenisuus, riippumattomuus, kunnioitus ja puuttumattomuus (4.9.1960, UPLA, s. 102).

Rauhanomaisen rinnakkainolon suomalaisen määritelmän kannalta ensimmäinen tapahtuma on ministeri Enckellin puhe YK:n yleiskokouksessa vuonna 1957, nk. 'rauhanomaista rinnakkainoloa koskeva lausunto'. Neuvostoliitto oli esittänyt toivomuksen asiasta keskusteluun. Enckell sanoi puheessaan, että "jos koeksistenssillä tarkoitetaan tässä keskustelussa poliittiselta, taloudelliselta ja yhteiskunnalliselta järjestelmältään erilaisten suvereenien valtioiden välisiä rauhanomaisia ja ystävällismielisiä suhteita", on Suomen ja Neuvostoliiton suhteet "paikallaan mainita", vaikka Suomi ei olekaan "pyrkinyt sovittamaan menettelyään minkään olemassa olevan kaavan mukaan":

"Meidän oli löydettävä ratkaisu eräille elintärkeille ongelmille suhteissamme naapurinamme olevaan suurvaltaan. Tätä teimme niin hyvin kuin taisimme ja päämääränämme omien kansallisten etujemme edistäminen. Jos näiden osaltamme tekemiemme ponnistusten tulosta tahdotaan sanoa koeksistenssiksi, olemme valmiit hyväksymään tuon määritelmän." (12.12.1957, UPLA, s. 43)

Suomi on halunnut Enckellin mukaan osoittaa naapurilleen, että sillä ei ole syytä tuntea epäluuloa sen luoteisrajalla asuvaa kansakuntaa kohtaan. Koska Suomen ulkopolitiikka perustuu "muutamille varsin yksinkertaisille periaatteille", ei Enckell tässä yhteydessä halunnut puhua kommunismista eikä kapitalismista, ei edes järjestelmien erilaisuudesta, vaan pelkästään idästä ja lännestä:

"Emme mielellämme näe maailman, jossa elämme jakaantuvan erillään oleviin valtioryhmiin. Sellaisten käsitteiden kuin itä ja länsi tulisi meidän mielestämme kuulua yksinomaan maantieteen piiriin." (UPLA 1957, s. 45)

Hän otti jo tällöin vuonna 1957 pitämässään puheessa kantaa seuraavina vuosikymmeninä usein toistuviin syytöksiin Suomen itsenäisyyden menettämisestä tämän politiikan nimissä: "On myös toisinaan sanottu, että nuo suhteemme ovat edullisia Neuvostoliitolle ja että pitämällä niistä kiinni Suomi edistää Neuvostoliiton etuja". Enckel vastasi: "Rauhanomaiset ja ystävällismieliset" suhteethan noudattavat myös Suomen etuja.

Sinä ajanjaksona, kun rauhanomainen rinnakkainolo oli Neuvostoliiton ulkopolitiikan päälinja (1956-1986) Suomen ulkopolitiikassa käytti korkeinta päätösvaltaa presidentti Urho Kekkonen (1956-1981). Suomen ulkopolitiikka tuli tunnetuksi länsimaissa esimerkkinä nk. suomettumisesta. Presidentti Kekkonen ei länsimaalaisille suunnatuissa puheissaan nostanut Neuvostoliiton ja Suomen suhteita esimerkiksi rauhanomaisesta rinnakkainolosta. Pienen ja suuren valtion välisistä hyvistä suhteista ja sillanrakentajaroolista hän kyllä puhui. Vuonna 1967 Kekkonen totesi:

"Olemme hankkineet itsellemme sillanrakentajan usein epäkiitollisen, aina tärkeän aseman. Meidän esimerkkiämme seurataan." (Kirkkopäivillä Vaasassa 6.1.1967, UPLA, s. 18)

Kekkosen mielestä rauhanomaisen rinnakkainolon toteutuminen maiden välissä suhteissa ei hyödyttänyt niinkään

"Olen eräille ulkomaalaisille lehtimiehille sanonut, että minkään maan ei pitäisi toivoa Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden huononemista. Siitä ei näet olisi mitään asiallista vahinkoa Neuvostoliitolle, siitä ei olisi hyötyä millekään vieraalle valtiolle, ja se ei auttaisi vähimmässäkään määrin Suomea, vaan päinvastoin." (Radio- ja televisiopuhe 10.12.1958, UPLA 1956-58, s. 65).

Rauhanomainen rinnakkainolo tarkoitti Kekkoselle ennen kaikkea isänmaallista ja kansallista politiikkaa. "Kansallinen välttämättömyys" on suhteiden pohjana ja perustana "oikein ymmärretty kansakunnan etu" (Bulganinin ja Hrushtshevin vierailu, 7.6.1957, UPLA, s. 134). "Laupias sallimus varjelkoon maailmaa, että tämä ymmärrettäisiin ajoissa", varoitti Kekkonen Suomen "kestävän rauhantahtoisen ulkopolitiikan" arvostelijoita (Bulganinin ja Hrushtshevin vierailu, 7.6.1957, UPLA, s. 134). Kuitenkin hän myönsi rauhanomaisen rinnakkaiselon ohjaavan suhteita määrättyyn suuntaan. Niiden säilyttämiseksi on kyettävä "mielipiteenilmauksissa osoittamaan malttia" (Paasikivi-seurassa 27.11.1962, UPLA, s. 44) ja "sivistynyttä itsehillintää" (Kekkonen 1980, s. 56). 

Minkälaisissa asia-, lause- ja sanayhteyksissä Kekkonen käytti rauhanomaisen rinnakkainolon käsitettä?

Noin yhdeksässä kerrassa kymmenestä kyse oli niin kutsutusta päivällispuheesta tai Neuvostoliiton ja Suomen johtomiesten vierailun johdosta annetusta tiedonannosta. Niissä puhuttiin lähes poikkeuksetta periaatteesta, synonyymejä olivat ystävyys, luottamus, yhteistoiminta, naapuruus, rauha. Vuoteen 1964 saakka oli kyse kahta erilaista yhteiskuntajärjestelmää edustavasta valtiosta, sen jälkeen enimmäkseen vain kahdesta valtioista.

Suomessa on Neuvostoliiton virallinen ulkopoliittinen päämäärä ollut tabu. Kommunismin levittämisstrategiasta eli maailman vallankumouksellisesta prosessista, ideologisesta taistelusta, luokkataistelusta tai taloudellisesta kilpailusta Suomessa ei ole keskusteltu. Jos joku on erehtynyt sen tekemään, on hän joutunut siitä vastuuseen, esimerkiksi saanut Kekkoselta syytöksen valehtelemisesta. Kun Jussi Talvi kirjoitti keväällä 1975, että Suomen kommunistit olivat saaneet Moskovassa ohjeita, "miten vallankumouksellista liikettä Suomessa olisi vahvistettava", oli Kekkosen mielestä kirjoitus "hyökkäys naapurimaatamme vastaan" ja Suomen vapauden ja turvallisuuden heikentämistä. Talven mielestä NKP:n neuvot "tuskin lujittavat kansojen välistä ystävyyttä ja edistävät kansojen välistä rauhanomaista rinnakkaiseloa". Kekkonen vastasi tähän:

"Ettekö te miesrukka käsitä, että juuri Teidän kirjoituksenne ovat pahinta myrkkyä rauhanomaisen rinnakkaiselon edistymiselle?" (1983, s. 233)

Kirkkopäivillä vuonna 1967 Kekkonen esitti, että kapitalismin ja kommunismin vastakohtaisuutta on tasoittanut "rauhanomaisen rinnakkaiselon oppi ja käytäntö" (UPLA, 6.1.67, s. 14)

Kekkosen rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteelle antamia määritelmiä on löydettävissä hänen Neuvostoliiton ja Suomen välisiä suhteita käsittelevistä puheistaan, mutta hieman kriittisempiä myös muiden muistelemina:

"Kekkonen halusi osoittaa jyrkästi ja usein, että Neuvostoliitto on eri homma. Systeemi kenties sopii heille, mutta ei meille... Kun joku aina yritti venkoilla rauhanomaisesta rinnakkaiselosta, niin Kekkonen vastasi siihen, että systeemien sotkeminen olisi rauhanomaista päällekkäin oloa." (SK 18.7.1986: Kekkosen varaääni, Topi Pulkkisen haastattelu).

Useissa puheissaan hän korosti, että "rauhanomaiseen rinnakkaiseloon kuuluu toisen osapuolen omaehtoisen elämän kunnioittaminen" (25.5.1958, UPLA s. 145). Tämän hän mainitsi myös Sovetskaja Rossijalle vuonna 1959 antamassaan haastattelussa, jonka aiheena oli nimenomaan "erilaisen yhteiskuntajärjestelmän omaavien maiden rauhanomainen rinnakkaiselo". Päivällispuheessa Moskovassa 1960 Kekkonen pohti käsitteen merkitystä:

"Rauhanomainen rinnakkaiselo, joka maidemme välillä vallitsee, tarkoittaa ymmärtääkseni arkikielellä ilmaistuna ennen muuta suvaitsevaisuuden ja toisen osapuolen näkökantojen ymmärtämistä." (21.11.1960, s. 106)

Hrushtshevin Suomen vierailun yhteydessä syksyllä 1960 Kekkonen kertoi perehtyneensä tapaamisen aikana nimenomaan Hrushtshevin ajatuksiin rauhanomaisesta rinnakkaiselosta. Hän oli tullut siihen tulokseen, että "niihin perustuva" naapuruus-suhde on "ainoa järjellinen tapa hoitaa asioitamme" (3.9.1960, UPLA, s. 98). Hän kertoi hyvin tietävänsä, että joillekuille "tuottaa hengenahdistusta sen tunnustaminen" että rauhanomaiseen rinnakkaiseloon perustuva suhde on "ainut järjellinen" (UPLA, s. 98): 

"Jotkut sanovat tähän, että hyvä on, mutta eläessään rauhanomaisella tavalla suuren Neuvostoliiton naapuruudessa Suomesta tulee ennen pitkää kommunistinen maa. Minä puolestani olen vakuuttunut siitä, että vaikka koko muu Eurooppa muuttuisi kommunistiseksi, Suomi jää perinteellisen pohjoismaisen kansanvallan pohjalle, jos Suomen kansan enemmistö näin tahtoo, niin kuin uskon."(4.9.1960, Hrushtshevin vierailu, UPLA, s. 100)

Vielä vuonna 1980 ilmestyneessä Tamminiemi-kirjassaan hän valitti "aika ajoin liikkeellä olevasta ajatuskummajaisesta", jonka mukaan Suomi muuttuisi aste asteelta kommunistiseksi valtioksi harjoittaessaan rauhanomaista rinnakkaiseloa Neuvostoliiton kanssa (1980, s. 52) tai että Suomi "joutuu väistämättä alistussuhteeseen" (1980, s. 55). Samassa yhteydessä Kekkonen kuitenkin antoi oman määritelmänsä rauhanomaiselle rinnakkainololIe ja sanoi sen  tarkoittavansa "kiinteitä naapuruus-suhteita".

Kekkonen kirjoitti myllykirjeen kansanedustaja Veikko Svinhufvudille vuonna 1963 onnitellakseen rauhanomaista rinnakkaiseloa suosittelevan kansalaisviestin järjestelytoimikunnasta. Tässä Kekkonen kertoi niitä taustoja, miksi oli tärkeä hyväksyä neuvostolaisten esitys rauhanomaisesta rinnakkaiselosta. Suomen on luotava itsenäisyys ja riippumattomuus "sen pahan päivän varalle", joka saattaa kohdata. Kekkonen oli pohtinut asiaa siihen suuntaan, että jos Neuvostoliitossa joskus olot kärjistyvät, ystävyys Suomeen jatkuisi "koska epäystävällisempi suhtautuminen meihin olisi ristiriidassa" 1950- ja 1960-luvulla luodun politiikan ja "neuvostokansaan juurtuneen Suomelle ystävällisen peruskäsityksen kanssa ja historiallisen kehityksen kanssa" (1976, s. 164). Vastustajien tulisi ainakin kertoa, mikä toinen politiikka voisi olla tarkoituksenmukaisempi.

Mielenkiintoinen on käsitteen kirjoitustavan kannalta, että kun Kekkonen Paasikivi-seurassa pitämässään puheessa vuonna 1973 siteerasi Brezhnevin käsitystä valtioiden rauhanomaisen rinnakkainolon tuloksellisuudesta, sitaatissa käytettiin muotoa rinnakkainen eikä rinnakkaiselo kuten Kekkonen itse aina sanoi (UPLA, s. 77).

Presidentti Kekkosen muistotilaisuuteen saapui sähke, jossa presidentti Gorbatshov kiitti Urho Kekkosen toimintaa rauhanomaisen rinnakkainolon politiikan edistäjänä:

"Urho Kekkosen nimeen ja hänen väsymättömiin henkilökohtaisiin ponnisteluihin liittyy suoraan Suomen ja Neuvostoliiton yhteistyön jatkuva kehittyminen kaikilla alueilla. Se on voimakkaasti vahvistanut eri yhteiskuntajärjestelmiä edustavien maitten rauhanomaisen rinnakkainolon politiikan hedelmällisyyttä ja lupaavaa luonnetta." (Mihail Gorbatshov, surunvalittelusähke 1.9.1986).

Presidentti Kekkonen näytti hyvin tietävän, että rauhanomaisella rinnakkainololla on muitakin merkityksiä kuin mitä hän antoi puheissaan ymmärtää. Hän oli ottanut käsitteen synonyymiksi ystävälliset naapuruussuhteet. Kekkosen puheista saa sen vaikutelman, että Kekkonen piti Neuvostoliittoa valtiona valtioiden joukossa - kommunismi, maailman vallankumous tai luokkataistelu eivät liittyneet hänen käsitteistöönsä. Kommunismia ideologisena päämääränä hän ei koskaan ottanut vakavasti. Hän piti Neuvostoliittoa paasikiviläisittain suurvaltana, jonka kanssa Suomen oli tultava toimeen. Ilmeisesti hän uskoi, että nöyryys joskus palkitaan. Hän piti tehtävänään estää keskustelun kiperistä filosofisista kysymyksistä. Yhteisen politiikan hän löysi siinä, että kumpikin valtio pyrkii välttämään sotaa ja edistämään kaupankäyntiä.

Mauno Koivisto käyttää käsitettä neuvostolaisten puoluejohtajien ja muiden suomalaisten poliitikkojen tapaan kuvaamaan Suomen ja Neuvostoliiton hyviä ja luottamuksellisia suhteita:

"Valtioiden välisissä suhteissa on 40 vuotta rauhanomaista rinnakkainoloa, keskinäinäistä luottamusta ja ystävyyttä varsin pitkä aika. Itsenäisen Suomen historiasta tämä ajanjakso kattaa suurimman osan. Hyvään naapuriystävyyteen ja keskinäiseen luottamukseen perustuvat suhteemme ovat erinomainen esimerkki erilaisen yhteiskuntajärjestelmän omaavien maiden yhteistoiminnasta." (Mauno Koivisto, lausunto välirauhasopimuksen 40-vuotispäivän johdosta suomalais-neuvostolaiseen tv-ohjelmaan 21.9.84, Seuratieto 6/1984).

Kremlissä vuonna 1982 pitämässään puheessa Koivisto kiitti ensin "pitkää kokemusta rauhanomaisen rinnakkaiselon politiikan menestyksellisestä harjoittamisesta Neuvostoliiton kanssa" (UPLA 1982, s. 80). YYA-sopimuksen vuosipäivänä vuonna 1986 Koivisto puhui niistä

"monitahoisista yhteyksistä, joista on muodostunut vakuuttava esimerkki rauhanomaisesta rinnakkaiselosta ja ETYK-henkisestä yhteistyöstä eri yhteiskuntajärjestelmiä edustavien maiden välillä" (6.4.1986).

Suomalaisten tutkijoiden asema on tässä dualistisessa tilanteessa ollut vaikea. He ovat pyrkineet säilyttämään tieteellisen "objektiivisuuden" käsitettä määritellessään, mutta yrittäneet olla vaikuttamatta Suomen viralliseen ulkopolitiikkaan. Aina 1970-luvulle saakka myös yliopistollisissa tutkimuksissa rauhanomainen rinnakkainolo määriteltiin virallisen kaavan mukaan rauhaksi ja rinnakkainoloksi. Jopa suomalaisessa ulkopolitiikan oppikirjassa on rauhanomaiselle rinnakkainololle annettu synonyymeiksi puuttumattomuus, molemmille edullinen yhteistyö. "Maiden väliset suhteet rakentuvat rauhanomaiselle rinnakkaiselolle". Voimme harjoittaa Paasikiven-Kekkosen linjaa  aktiivisesta :

"Muut kysymykset Suomen ja Neuvostoliiton välillä järjestetään niiden rauhanomaisen rinnakkaiselon periaatteiden mukaisesti, jotka säätelevät yhteiskuntajärjestelmiltään erilaisten valtioiden suhteita ja joiden johtavana ajatuksena on puuttumattomuus sisäisiin asioihin ja rauhanomainen yhteistyö. Tältä pohjalta rakentuvien luottamuksellisten idänsuhteiden turvin Suomi voi Paasikiven-Kekkosen linjan mukaan kehittää hyviä suhteita myös muihin maihin ja erityisesti perinteistä yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa. Mutta hyviä lännen suhteita ei voida rakentaa hyvien idän suhteitten kustannuksella. Kylmän sodan päättyminen, rauhanomaisen rinnakkaiselon vakiintuminen ja jännityksen lieventäminen ovat luoneet edellytyksiä myös aktiivisemmalle ulkopolitiikalle." (Apunen 1977, s. 53). 

1980-luvulla alkoi näkyä merkkejä sovjetologisesta objektivismin diskurssista ja immanentista tutkimusotteesta, jolloin uskottiin Neuvostoliitolla olevan ideologisia päämääriä, joita se toteuttaa rauhanomaisin keinoin. 1990-luvun taitteessa esiintyi jo kriittisiä huomautuksia sekä sanan käytöstä että leniniläisestä ulkopolitiikan teoriasta. 

Vasemmistopoliitikot ja asiantuntijat ovat puhuneet rauhanomaisesta rinnakkainolosta, oikeistolaiset poliitikot rauhanomaisesta rinnakkaiselosta. Vasemmistolaisilla on ollut mielessään neuvostomarxilainen käsitys historiallisesta lainalaisuudesta ja ilmeisesti leniniläinen Genovan konferenssin mukainen määritelmä rauhanomaisesta rinnakkainolosta. Joka tapauksessahan rauhanomainen muutos on parempi kuin väkivaltainen. Rauhan ja konfliktin tutkimuslaitoksen tutkijan mukaan rauhanomainen rinnakkainolo kuuluu nimenomaan sosialististen maiden ulkopolitiikkaan ja tarkoittaa "suhteiden laajentamista kapitalistisiin maihin sekä talouden että kulttuurin alueella" (Käkönen 1976, s. 57). Käkönen selvittää käsitteen merkityksen muita neuvostomarxilaisia ulkopolitiikan avainsanoja käyttäen:

"Käytännössä rauhanomaisen rinnakkainolon politiikka kytkeytyy historialliseen aikakauteen, jolloin sosialismi ja kapitalismi ovat vastakkain maapallolla ja se on osa sosialististen maiden ulkopolitiikkaa, jonka muina muotoina ovat kansainvälinen solidaarisuus ja proletaarinen ja sosialistinen internationalismi." (Käkönen 1976, s. 50)

Iivonen pyrkii status quo määritelmällään objektiivisuuteen muistuttamalla, että rauhanomaisessa rinnakkainolossa on kyse kahden "antagonistisen järjestelmän" välisestä suhteesta. Vaikka vastakkaisuus säilyy, se ei saa johtaa väkivaltaisuuksiin:

"Rauhanomainen rinnakkainolo on selvästi kahden vastakkaisen voiman suhde. On olemassa kaksi toisilleen vastakkaista sosiaalista järjestelmää, kapitalistinen ja sosialistinen, mutta niiden keskinäiset suhteet voidaan järjestää rauhanomaisesti. Marxilaiset teoreetikot ovat kehittäneet rinnakkainolon mahdollisuutta vuodesta 1915 asti." (Iivonen 1986, s. 5)

1. Rauhanomainen rinnakkainolo on esimerkki muille länsimaille siitä, että sosialistinen ja kapitalistinen valtio voivat toimia yhdessä niin, että toiminta vastaa kummankin valtion etuja. Esimerkillisyyden yhteydessä painotetaan sitä, että Suomen ja Neuvostoliiton välinen yhteistyö perustuu rauhanomaisen rinnakkainolon ohella myös "YYA-sopimukseen, Paasikiven-Kekkosen linjaan, Leninin naapuruuspolitiikkaan". Myös yhteisissä julkilausumissa korostetaan yhteistyön esimerkillisiä kokemuksia:

"Neuvostoliittolais-suomalaisten suhteiden hedelmällisestä kehityksestä saatu kokemus osoittaa erityisen havainnollisesti rauhanomaisen rinnakkainolon politiikan ja keskinäisesti edullisten ja yhdenvertaisten yhteistyösuhteiden elinvoimaisuuden". (Kiova, Neuvostoliittolais-suomalainen tiedotusalan seminaari 18.5.1986, Seuratieto 3/1986)

2. Rauhanomaisen rinnakkainolon politiikan on sanottu tasapainottavan tilannetta pohjolassa:

"Suomalais-neuvostoliittolaiset suhteet kehittyvät menestyksellisesti. Pohjautuessaan yya-sopimuksen horjumattomalle perustalle niistä on tullut esimerkki erilaista yhteiskuntajärjestelmää edustavien maiden rauhanomaisen rinnakkainolon käytännön toteutuksesta sekä tärkeä vakauttava tekijä Pohjois-Euroopassa ja koko maanosassa" (N.A.Osetrov, varaoikeusministeri, YY A-sopimuksen 37-vuosipäivänä Helsingissä 1985, Seuratieto 3/1985).

3. Rauhanomaisen rinnakkainolon politiikkaan on ETYK yhdistetty prosessina. ETYKin päätösasiakirja on joissakin neuvostolähteissä nimetty jopa rauhanomaisen rinnakkainolon peruskirjaksi. Tällöin tuodaan esille, että rauhanomaisen rinnakkainolon politiikalla tarkoitetaan sellaisia suhteita, joita on pidetty yllä Neuvostoliiton ja Suomen välillä:

"Suomen keskustapuolueen ja NKP:n suhteet ovat ainoalaatuinen rauhanomaisen rinnakkaiselon esimerkki. Se on seurausta Paasikiven-Kekkosen ulkopoliittisen linjan jatkuvasta toteuttamisesta maassamme... keskustapuolueen ja NKP:n yhteydet ovat maailmalle oivallinen näyte liennytyksen ja rauhanomaisen rinnakkaiselon voimasta." (Suomenmaa, pääkirjoitus 23.6.1981)

Myös YYA-sopimuksen on sanottu ilmentävän sekä ETYKin velvoitteita että rauhanomaisen rinnakkainolon periaatteita:

"Käytännössä YYA-sopimus on osoittautunut kahden tasa-arvoisen maan väliseksi sopimukseksi, joka perustuu ajatukseen rauhanomaisesta rinnakkainolosta, ongelmien ratkaisusta neuvotellen ja keskustellen". (ministeri Eino Uusitalo, sähke Moskovaan 10.3.1983)

4. Rauhanomaisen rinnakkainolon politiikan toteuttamisen on sanottu vahvistavan Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan päämääriä ja periaatteita. Esimerkiksi pääministeri Sorsan virallisen Neuvostoliiton vierailun johdosta annetussa tiedonannossa sanotaan:

"Jännityksen kasvaessa maailmassa Suomen ja Neuvostoliiton välisen yhteistyön tuloksellisesta, kansainvälisen tilanteen vaihteluista riippumattomasta kehityksestä, saatu kokemus on havainnollisella tavalla vahvistanut yhteiskunnallisilta järjestelmiltään erilaisten valtioiden välisen rauhanomaisen rinnakkaiselon elinvoimaa sekä Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan päämäärien ja periaatteiden ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin päätösasiakirjan määräysten johdonmukaisen toteuttamisen tärkeän merkityksen." (tiedonanto 19.2.1984)

5. Rauhanomaisen rinnakkainolon politiikka vahvistaa kummassakin maassa johtajien asemaa, koska se edellyttää "valtioiden päämiesten hyviä ja jatkuvia suhteita" sekä "kansalaisten varauksetonta tukea ja hyväksyntää":

"Hyvä naapuruutemme heijastaa kaikkia niitä etuja, joita on yhteiskuntajärjestelmiltään erilaisten valtioiden rauhanomaisen rinnakkainolon politiikkassa. Rakennamme keskinäiset suhteemme pitkäaikaisten, periaatteellisten ja lujien tekijöiden pohjalle. Vuoden 1948 sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja avunannosta on hyvän kumppanuutemme luotettava tae. Yhtä luotettavana takeena ovat maidemme valtionjohtajien poliittinen yhteisymmärrys ja se laaja kannatus, jota yhteistyön suunta on saanut Suomen ja Neuvostoliiton kansoilta osakseen." (Konstantin Tshernenkon tervehdys suomalaisille välirauhasopimuksen 40-vuotispäivän johdosta 21.9.1984, Seuratieto 6/1984)

"Rauhanomainen rinnakkainolo on keskinäisen kunnioituksen ja kummankin maan kansalaisten etujen huomioonottamisen periaatteiden luja pohja" (Nikolai Tihonov, pääministerin päivällispuhe 25.9.1984 pääministeri Sorsan vierailun yhteydessä). 

6. Vasemmistopoliitikkojen mukaan rauhanomaisen rinnakkainolon tuoma yhteistyö vähentää myös viholliskuvia. Heidän mukaansa kommunistit ovat eniten myötävaikuttaneet siihen, että vihamielisistä naapureista on tullut rauhan edelläkävijöitä:

"Laaja yhteistyö luo tilanteen, jossa viholliskuvat eivät 'mene perille', ne eivät ole uskottavia eivätkä saa kansan kannatusta. Tie rauhanomaiseen rinnakkainoloon ei ole ollut helppo. Suomi oli 1920- ja 1930-luvuilla Neuvostoliiton vihamielisin naapuri. Me kommunistit olimme edelläkävijöinä kamppailemassa rauhanomaisen rinnakkainolon puolesta ensin yli neljännesvuosisadan maanalaisuudessa ja sitten julkisuudessa tehden uhrautuvaa ja kovaa työtä." (Jouko Kajanoja, Tiedonantaja 12.11.1967, puhe painettu myös Pravdassa)

Vasemmistopoliitikot ovat nostaneet puheissaan etusijalle taloudellisten suhteiden hyödyllisyyden. Kajanoja yhdistää rauhanomaisen rinnakkainolon sekä laajentuviin kauppasuhteisiin että vallankumoukseen:

"Meillä on Suomessa viime vuosikymmeniltä laaja kokemus rauhanomaisesta rinnakkainolosta, taloudellisesta kehityksestä sen puitteissa. Suomen kokemus vahvistaa sen, että liennytyksen ja turvallisuuden on kapitalismin ja sosialismin välillä perustuttava laajaan yhteistyöhön syvälle kansan keskuuteen levinneelle luottamukselle siihen, että voidaan uskoa toisten aikeisiin, että ne eivät ole uhkaavia." (Kremlissä järjestetyssä puolueiden ja yhteiskunnallisten liikkeiden tapaamisessa, Tiedonantaja 12.11.1967, puhe painettu myös Pravdassa)

Eniten sanaparia rauhanomainen rinnakkainolo on käytetty yhteisissä tiedotteissa ja YYA-sopimuksen merkkipäivinä. Suomalaista tulkintaa on hionut neuvostolainen status quota tai jopa nationalistista määritelmää tavoitteleva käyttöyhteys, jonka maalaisliitto/keskustapuolue on omaksunut. Sen sijaan Suomen kommunistisen puolueen lausunnoista on pääteltävissä rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen leniniläinen ymmärrys.

Yhteisistä tiedonannoista voi päätellä, että rauhanomaisella rinnakkainololla on tarkoitettu rauhaa, naapuriyhteistyötä, luottamusta ja erimielisyyksien ratkaisua neuvotellen. Rauhanomaisen rinnakkainolon määritelmäksi on omaksuttu juridinen määritelmä yhteistyö, molemminpuolinen etu. Poliitikoille rauhanomainen rinnakkainolo käsitteenä tarkoittaa riitojen ratkaisua neuvottelemalla ja aseellisten yhteenottojen välttämistä.

Sitä ei ole mietitty, miten konkreettisesti sosialistisen ja kapitalistisen valtion etu saadaan yhteen sovitettua. Neuvostolaiseen edun käsitteeseen kuuluu taloudellisen edistymisen lisäksi olennaisena osana rauhanomaisen rinnakkainolon edistämä ideologinen muutos eli  perimmäiseltä määritelmältään valtioiden irtautuminen suurpääomasta ja kansainvälisestä finanssijärjestelmästä.

Käsitettä on käytetty kuvaamaan myös olosuhteita yhteiskunnan sisällä sekä pohjoisen ja etelän välisiä suhteita. Tämä on johtanut siihen, että alkuperäisen neuvostolaisen rauhanomaisen rinnakkainolon käsitteen merkitys on hämärtynyt. Esimerkiksi Erkki Tuomioja kirjoitti 1960-luvulla, että rauhanomainen rinnakkaiselo "itseisarvona" ei ole toivottavaa. Tällöin hän antoi rauhanomaiselle rinnakkainololle määritelmän rinnakkain, toinen toistensa oloihin vaikuttamatta. Hän viittasi köyhien ja rikkaiden valtioiden väliseen eroon, joka on pyrittävä poistamaan rauhallisilla menetelmillä ennen kuin he itse tekevät sen väkivaltaisesti (Tuomioja 1968, s. 35). 

Tähän erilaisten valtioiden välisen eron poistamiseen rauhallisilla menetelmillä pyrkii Neuvostoliittokin opillaan rauhanomaisesta rinnakkainolosta. Vastoin Tuomiojan käsitystä Kekkosen mielestä Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden tuloksella on nimenomaan "pysyvä itseisarvo", vaikka suhteet samalla ovat osa "dynaamisesti kehittyvää" kansainvälistä kokonaisuutta (Kekkosen puhe Neuvostoliiton hallitusvaltuuskunnan vierailulla Suomeen 5.4.1978, UPLA 1978, s. 77).

Myös suomalainen lehdistö, sitoutumaton ja porvarillinen lehdistö mukaan lukien, on omaksunut rauhanomaisen rinnakkainolon synonyymeiksi käsitteet yhteistyö ja luottamus. Lehdistömme on pitänyt itsestään selvänä, että Neuvostoliitossa toteutetaan erilaista yhteiskuntajärjestelmää kuin Suomessa. Kommunistisesta vallankumouksesta ja sen toteutumisesta Neuvostoliiton ja Suomen välisen rauhanomaisen rinnakkainolon kehittyessä ei lehdistössä ole syntynyt keskustelua. Lehdistö on ottanut sen kannan, että funktionaalisia suhteita voidaan kehittää erilaisista yhteiskunnallisista päämääristä huolimatta:

"Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden pohjana on rauhanomainen rinnakkainelo. Siihen sisältyy, että tunnustetaan yhteiskuntajärjestelmien erilaisuus, kehitetään yhteistyötä tuosta erilaisuudesta huolimatta eikä puututa toisen osapuolen sisäisiin asioihin." (Helsingin Sanomat, pääkirjoitus 19.3.1975)

Suomen lehdistö pitää myös itsestään selvänä, että kyse on supervallan ja perifeerisen pikkuvallan suhteista ja että rauhanomaisen rinnakkainolon ansiosta suhteet on hoidettu molempia maita tyydyttävällä tavalla. Kommunistien käyttämää leniniläistä ja NKP:n puolueohjelman mukaista rauhanomaisen rinnakkainolon varsinaista merkitystä selventäviä kirjoituksia pidetään maiden välisten suhteiden heikentämisenä ja jopa Neuvostoliiton ulkopolitiikan mustamaalaamisena:

"Ilman rauhanomaisen rinnakkainelon periaatetta on vaikea uskoa suurvallan ja pienen maan suhteiden luottamuksellisuuteen... tuntuukin oudolta, että suomalaiset kommunistit jatkuvasti yrittävät heikentää uskoa rauhanomaisen rinnakkainelon, Suomen sodanjälkeisen ulkopolitiikan perustaan... Vihjailevat vaatimukset, joiden mukaan SKP:lle muka kuuluisi ulkopoliittisista syistä jonkinlainen erityisasema, merkitsevät rauhanomaisen rinnakkainelon kieltämistä ja Neuvostoliiton ulkopolitiikan mustaamista." (Helsingin Sanomat, pääkirjoitus 19.3.1975)

Suomen Kuvalehdessä yritettiin vuosina 1983-1984 antaa käsitteelle jopa NKP:n ohjelman mukainen määritelmä toisen järjestelmän aktiivisesta muuttamisesta, mutta laajentamalla muuttamisoikeus molemmille:

"Suomalaiset tietävät Neuvostoliitosta perin vähän, neuvostoliittolaiset Suomesta sitäkin vähemmän. Tiedotusvälineillä on tässä suhteessa tärkeä tehtävä. Jotta se tulisi hoidetuksi, on ensimmäiseksi muistettava, että rauhanomaisen rinnakkainolon aate - erilaisuuden salliminen - koskee myös tiedotusvälineitä". (Suomen Kuvalehti, pääkirjoitus 3.6.1983)

"Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden perustana on kuitenkin periaate, joka mahdollistaa kahden yhteiskuntajärjestelmiltään erilaisen valtion rauhanomaisen rinnakkaiselon. ja kun tästä periaatteesta pidetään kiinni käytännössäkin eikä vain juhlapuheissa, ei pidä vaatia ideologista yksituumaisuutta, ei viestimiltäkään." (Suomen Kuvalehti, pääkirjoitus 25.5.1984)

"Tuskin on alaa, jossa ei voitaisi sanoa mennyn eteenpäin. Kun maailmanpolitiikassa vaikuttavat yhä kylmemmät tuulet ja jotkut sodanlietsojat pyrkivät heikentämään kansojen luottamuksellista kanssakäymistä, on tärkeää osoittaa Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa rauhanomaisen rinnakkaiselon edullisuus." (Suomenmaa, pääkirjoitus 1.4.1982).

Lehdistö on käyttänyt Suomessa omaa erityistä määritelmäänsä rauhanomaisesta rinnakkainolosta määrittelemällä sen erilaisuuden sallimiseksi. Tämän käsitteelle itse antamansa määritelmän perusteella se on vedonnut Neuvostoliittoon niin, että sekin sallisi mielipiteen vapauden sellaisena kuin läntinen lehdistö sen ymmärtää.

Suomessa on tutkittu vain vähän Suomen ja Neuvostoliiton välisiä suhteita ja yleensä Neuvostoliiton ulkopoliittista teoriaa. Läntiset sovjetologit ovat tehneet omat johtopäätöksensä siitä, että Neuvostoliiton piskuinen länsinaapuri ei tuota omaa tutkimusta. Vaikka Suomessa syytökset suomettumisesta (Neuvostoliiton vasallina) on tyrmätty, Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden tutkimuksen väitetään toisaalta olleen jo pitkään "perverssiä" (Lauri Haataja, Helsingin Sanomat 12.10.1987). Siksi Neuvostoliittoa käsittelevä tutkimus olisi Suomessa vähentynyt. Haatajan mukaan "luontevasti naapuriinsa suhtautuneet tutkijat" ovat "tämän huomattuaan poistuneet näyttämöltä".