Teräsvaeltajatar: Yhden naisen teltalla Suomeen
Suomineitoon peukalokyydillä tupsahtanut charmantti saksalainen luomuviljelijä pohdiskeli kanssamme nykyelämän menoa. Rensburgin lähellä asuva opettaja alkoi matkustella täytettyään 50 vuotta, aluksi yhden naisen teltan ja pyörän kanssa. Pyörällä hän tuli Suomineitoonkin, 70-vuotiaana kansallisasuisena valkotukkaisena pienenä naisena.
Hän oli tutustunut kahteen nuoreen mieheen työskennellessään yliopistolla. He olivat olleet lähdössä Suomeen ja hän lähti mukaan. Hänen oli opeteltava ajamaan 10-vaihteisella pyörällä. ”Ensin ajoimme Saimaan ympäri. 18 vuotta olemme tehneet suuria neljä kuukautta kestäviä matkoja pyörällä ja vaeltaneet Alpeilla. Tavallisesti vaellamme kolmas osan ajasta , muun ajamme pyörällä. Telttailemme jossain järven rannalla. Suomeen leirintäalueita on tullut vasta viimeisen 10 vuoden aikana. Aikaisemmin oli vain kylmää vettä, avoimet keittiöt. Sateella pystyi tuskin löytämään suojaa. Nykyään on joka puolella jopa kuivaushuoneita. Vuonna 1981 kiersimme Espanjaa, 90 yötä teltassa ja pyörällä.”
Minä en omista mitään!
Minulla ei ole autoa, ei televisiota, ei puhelinta, ei pesukonetta. Oikeastaan minulla ei ole mitään. Elän yksinkertaisesti. Ostan kehitysmaakaupasta tai paikallisilta tuottajilta. Korjaan ja ompelen itse. Teen miesten paidoista itselleni puseroita. Käyn kirpputoreilla. Koska en osta juuri mitään, jää rahaa matkustamiseen. Asun matkakodeissa ja kesällä teltassa. Ja yö metsässä ei maksa mikään. Tarvitsen vain vähän ruokaa, koska en voi paljon kantaakaan. Leipää, voita, keksiä, teetä, sämpylöitä, pullaa, valmiskeittoja, kasvislevitettä, sokeria. Arabit juovat sokerivettä kun ovat koko päivän menossa. Otan oppia eri kulttuureista.
”Hormooneja en tarvinnut vaihdevuosinani. Olen vaeltanut ja pyöräillyt muutoksen paineet sisältäni.”
Luonnonpuutarha kotona
Toukokuussa täytän 70. Tytär ja poikani asuvat Rensburgissa. He eivät ole koskaan löytäneet kaltaistaan ystävää ja syövät nykyään ihan normaalia ruokaa supermarketeista. Minun on hyväksyttävä heidän elämäntyylinsä. Täytyy vain tyytyä. Mieheni kuoli 30 vuotta sitten syöpään. Hän työskenteli rautateillä. Jouduin lopettamaan koulun vuonna 1945 16-vuotiaana. Työskentelin maanviljeliöiden luona viisi vuotta ja opin kaiken. Kotini oli ollut suuri maatila. Naimisiin, lapset, avioliitto, mies kuoli, otin nuorisoryhmiä vastuulleni, työskentelin viisi vuotta hautausnaalla puutarhurina, jaoin lehtiä. Usein retkeilin koululuokkien kanssa. Braunschweigin lukio omisti vuoristossa muutamia taloja ja teimme siellä lomailun ohessa remontteja. Oppilaat siivosivat ja tekivät ruokaa. Seuraava bussiryhmä odotti jo pihassa, kun edellinen luokka vielä siivosi. Jokainen oppilas maksoi 18 Fmk vrk ja sillä tuli saada ruoka ja täysihoito.
Elämää saksalaisessa pikkukaupungissa
Meillä on luonnonpuutarha. Se tarkoittaa, että kaikki saa kasvaa kuten luonnossa - ei lannoitteita, villejä kasveja, hedemäpuita. Nurmikko kasvaa niittynä ja villikasvit ovat itse tulleet. Lintuja on paljon.
Luomukaupassani on nurkassa vaaka. Voin itse punnita ja kirjoittaa paperille ostokseni. Vihanneshyllyn alla on laatikko, jonne jokainen voi tuoda vanhoja pussejaan ja niitä käytetään uudestaan. Jyviä on säkeissä ja liikkeessä saa itse jauhaa ryynejä ja jauhoja.
Jäteämpäreitä on kolmen kokoisia ja maksu määräytyy koon mukaan. Vuoden alussa jokainen ostaa keltaisia ja sinisiä jätesäkkejä. Joka toinen maanantai haetaan keltainen pussi, jossa on vain muovia - jugurtista, juustosta, shampoopulloista. Seuraavana maanantaina haetaan sininen pussi, johon tulee pahvi ja paperi. Metalli viedään määrättynä aikana neljä kertaa vuodessa keräilypaikkaan. Samoin ongelmajätteet kuten maalit. Aikaisemmin tuotiin kortteliin lava, johon sai lajitella metallijätteet. Useilla on myös kompostisäkki, mutta meillä on oma komposti puutarhassa.
Ihana rauha
Meillä on luontoa enää vähän suhteessa 80 miljoonaan ihmiseen. Ihmiset ovat vain suurta massaa. Heitä tulee ja menee eri maista. Olemme Eurooppaa. Kaikilla on kiire. Joka puolella kuuluu melua ja autoja. Lentokone lentää yläpuolella, tehdas pauhaa vieressä. Ei voi vetäytyä mihinkään.
Suomessa voi vaeltaa 50 km tai 100 km kuulematta melua. Rauha -Stille -on kaikkein kauneinta. Ihmisetkin ottavat etäisyyttä. Meillä kysellään ja ihmetellään, mutta täällä jätetään rauhaan. Jos tarvitsee neuvoa, autetaan.
Ihminen pitää itseään liian erinomaisena
Kornerius on asunut 20 vuotta Suomessa ja ottanut osaa Ekologisen puolueen ja luomuviljelyn temmellyksiin. Kornelius Reinhard kertoo visiitillään Suomineidossa:
Tulin Suomeen vuonna 1974. Muuttopäätös oli alitajuinen, kuten kaikki muutkin onnistuneet päätökseni. Kotona sain pietistisen jäykän kasvatuksen, jossa arvostettiin niukkuutta, mutta muista kuin ekologisista syistä. Itseluottamuksesta on ollut pulaa. Uskon, että jos on saanut tarpeeksi rakkautta, on miehelläkin itseluottamusta ja suhteet onnistuvat.
Kävin Saksassa kolmivuotisen siirtomaakoulun, jossa perehdyttiin trooppiseen maanviljelyyn, ja asuin sen jälkeen viisi vuotta Afrikassa kehitysyhteistyön merkeissä. Suomessa olen viljellyt koko ajan. Viisi vuotta Tohmajärvellä ja nyt Savonlinnassa 17 vuotta.
En ollenkaan häpeä sitä, että otan työmarkkinatukea. Työttömänä oleminen on ylituotantoyhteiskunnassa ainut oikea tapa elää. Tällöin ei tuota lisää, eikä myöskään kuluta. Myös luomutuotanto on vahingollista. Tavaraa on liikaa. Turhanpäiväisestä touhuamisesta ei tule etsiä hyvää oloa. Pakolliset työt on tehtävä, mutta sitä ei mietitä mitä tehdään sen jälkeen. Ihminen saa suurta tyydytystä, kun tekee oman ruoan ja vaatetuksen edestä
työtä. Kokee, että tekee jotain järkevää.
Niukkuusajattelu on tärkeää. Se ei tarkoita pelkästään sitä, että säästämme luontoa, vaan että meillä on myös vähemmän ajateltavaa. Niukkuuden kautta pääsemme lähemmäs luontoa. Systeemi yksinkertaistuu. Ihmiset Karjalassa ovat huomattavasti onnellisemmassa asemassa kuin me. He tietävät, minkä edestä tekevät työtä. He asuvat yhteisöissä ja suvun keskellä. Kova elämä on kaikkein paras ihmiselle.
Yhteisö on ihannemuoto. Mutta miten helposti vetäytyykään viljelemään yksin, kun tuntee, että kaikki ei toimi niin kuin pitäisi oikeana. Systeemi sinänsä on niin vahva, että se ei anna mahdollisuutta yhteiseen elämiseen systeemin sisässä. Monia ihmisiä tulee yhteisöön myös pakon sanelemana. Olemme yksinäisiä ja haluamme jutella.
Historia osoittaa, että ihminen on tuhonnut luontoa, koska on yliarvioinut itseään ja omaa kykyään. Jopa luonnonsuojelussa on alettu käsittää ihminen erillisenä, jolloin hänen omaa näkökulmaansa korostetaan. Ihminen on niin erinomainen, että kuvittelee löytävänsä ratkaisuja.
Motivaatio tultava koko kehosta
Ihmisen on nöyrryttävä. Meidän pitää tajuta, että emme ajattele vain päällämme, vaan myös jaloillamme, käsillä ja vatsalla. Luonnon tuhoutuminen johtuu juuri liiallisesta pää-ajattelusta. Kilpailemme keskenämme ja jokainen haluaa olla erinomainen. Tämä tunne ajaa ihmisen siihen, että ei puhuta asiasta vaan hänestä, hänellä on oikeat ratkaisut.
Toinen ihminenkin on toiselle luontoa ja ottaa vastaan viestejä. Mutta aina muulla lailla kuin pään kautta.
Luonnollinen ympäristö viestii, mitä on tehtävä. Mutta nyt luonto on niin kaukana, että emme pysty ottamaan viestiä vastaan. Seikkailulomat ovat suosiossa. Tehdään niin rankkoja juttuja, että pää ei määrää, vaan tilalle pääsee vaistomainen toiminta. Seikkailumieli pitäisi liittää jokapäiväiseen elämään eikä ainoastaan Himalajan kiipeilyyn.
Ihmisellä tulee olla niin vankka motivaatio, että hänelle tulee hyvä olo, kun hän tekee luonnon kannalta oikeat ratkaisut. Motivaatio tuntuu koko ruumiissa, ei vain päässä.
Alitajuinen motivaatio on jäänyt alakynteen. Nyt toimimme kuten TV ja koulutus opettavat, rakennamme ympäristömme kuten mediat ja EU sanelee.
Puhuminen korvattava yhteisellä työnteolla
Pidän kirjoitettua sanaa valheena. Se antaa väärää informaatiota, jos ei tunneta toista. Varsinainen kommunikaation muoto tarkoittaa yhdessä tekemistä. Työnjako yhteiskunnassa on mennyt niin äärimmäisyyteen, että yhteinen tekeminen puuttuu.
Minkälainen on kestävä yhteiskuntamalli?
Ihmisyhteisössä on aina vallinnut luottamusjärjestys, hierarkia. Se tarkoittaa luottamusjohtamista. Jokainen ei touhua miten mieleen juolahtaa. Hömpötys tasa-arvosta tulee päästä, ei ruumiista. Tasa-arvon korostaminen ei ole luonnollista eikä johda tasapainoon. Se yliarvostaa ihmistä. Ihmiset, joilla on karismaa nousevat politiikassakin, eivät ne puhu asiaa, vaan Niinistöä äänestetään hänen karismansa takia.
Paluu entiseen on väistämätön. Se tarkoittaa heimoyhteiskuntaa. Valta- ja luottamusasioiden hoitamiseksi yhteisössä olisi oltava pappi, shamaani, joka hallitsee kokonaisuuden, ja jolla on kaikkien luottamus. Luottamushenkilö voi vaihtuakin. Perusajatus on, että yhteisö on hierarkkinen, ei tasa-arvoinen.