Tiedemaailman ihmiskone

Tieteellinen ajanjakso alkoi Nikolaus Kopernikuksen todistettua, että maa ei olekaan universumin keskipiste. Ihmisen asuttama maa on vain yksi monista planeetoista. Tämä havainto riisti ihmiseltä (mieheltä) hänen asemansa luomakunnan kruununa.

1500-luvulta lähtien alettiin ”tieteellisiin” tutkimuksiin vedoten muuttaa käsitystä ihmisestä. Ihminen ei ollut enää luonnollinen osa luomakuntaa. Carolyn Merchant kirjoittaa:

Tieteellisiin tutkimuksiin vedoten alettiin erotella, yksinkertaistaa ja suoraviivaistaa ihmisen olemassaoloa. Tuli tärkeäksi osoittaa, että tiettyä tapahtumaa seuraa tarkoin määritelty tapahtumaketju. Luonnossa samoin kuin ihmisessä alettiin nähdä säännönmukaisuuksia ja kausaalisia eli syy- ja seuraussuhteita. Maailmankuvan muutosta johtivat herrat nimeltä Kopernikus, Galilei, Newton, Bacon ja Descartes. Locke sovelsi mekanistisen maailmankuvan lakeja yhteiskuntaan ja Freud ihmiseen. Nämä tieteellisen ajan oppineet herrat erottuivat aikaisemmista oppineista siinä, että he uskoivat ihmisen kykyyn hallita täydellisesti sekä itseään että luontoa. He pitivät ihmiselämän tarkoituksena ja suurimpana päämääränä yhä täydellisempää luonnon hallintaa.

Askel askeleelta 300 vuoden kuluessa läntiselle ihmiskunnalle ujutettiin ajatusrakennelma, jonka mukaan ihminen ja luonto sekä henki ja ruumis toimivat kuin kellon ratas mekaanisen tarkasti toisistaan riippumatta. Jos yhdessä rattaassa tapahtuu vaurio, se voidaan korjata ja koneisto jatkaa toimintaa kun se on korjattu. Valtiollliset ja taloudelliset uhat voidaan poistaa jotain yksittäistä mallia parantamalla. Lopuksi on tultu siihen, että myös seksuaalisuhteille annettiin sama toimintakaava - kunhan löydetään klitoris ja siittimen päähermot, nautinto nousee ekstaasiin.

Kuitenkaan seksuaalista mielihyvää ei voitu selittää tieteen menetelmillä, siksi siitä tehtiin tabu. Seksuaalisuus alennettiin takaisin fyysiseksi toiminnaksi, jonka tarkoitus oli lasten siittäminen. Sen sijaan rakkaus nostettiin henkisyyden jalustalle. Erotiikka, joka yhdistää fyysisen seksuaalisuuden ja henkisen kehityksen, ei mitenkään sovi mekaaniseen tieteelliseen maailmankuvaan.

Mekanistinen maailmankuva

Ranskalainen filosofi Rene Descartes väitti 1600-luvulla, että kaikki voidaan pilkkoa osiksi. Asiat voidaan selittää kun osoitetaan, minkälaisista yksittäisistä asioista ne koostuvat. Todellisuus on vain osiensa summa. Descartesin käsityksen mukaan luontokin toimii mekaanisen kaavan mukaan, samoin kuin täydellinen kone. Hän piti ihmisen kehoa vain koneena. Descartes kirjoittaa:

Länsimaisessa ajattelutavassa tämä kartesiolainen ruumiin ja sielun erottelu on pitänyt tiiviisti pintansa. Se on johtanut nykyiseen tilanteeseen, jossa henkistä työtä pidetään hienompana kuin ruumiillista, lääkärit hoitavat vain sairauksien fyysisiä ilmentymiä eivätkä psykologit ota kantaa potilaidensa fyysiseen terveyteen.

Kartesiolaista mekaanista maailmankuvaa täydensi Isaac Newton. Hän kehitti häikäisevän täydelliseltä vaikuttavan matemaattisen kaavan mekaanisesta luonnonkäsityksestä laskemalla liikkeen yleisen lain, jonka mukaan kaikki esineet liikkuvat, niin tavalliset kivet kuin koko aurinkojärjestelmä. Legenda kertoo, että Newtonille itselleen keksintö olemassaolon lainmukaisuudesta välähti hänen seuratessaan omenan putoamista puusta. Hän päätteli, että saman painon voimasta kuin omena putoaa maahan, liikkuu koko planeetta auringon vetämänä. Tämän vakaan valkotukkaisen vanhuksen maailmankuvan mukaan maapallo on täydellisesti toimiva maailmankone, jossa kaikki ilmiöt voidaan selittää yksittäisten osasten käyttäytymistä tutkimalla. Tapahtumille löytyy selitys niiden välisestä painovoimasta. Newtonin mekanistisessa maailmankuvassa Luoja loi alussa kokonaisuuden osat, osien välisen voiman ja liikkeen peruslain. Universumin kehitys on näiden tosiseikkojen tulos. Jospa Newton olisi ottanut huomioon, että Eeva saattoi noin vain poimia omenan puusta eli ihmisellä ja hänen tahdonvoimallaan on vaikutusta kehitykseen!

Mekanistinen maailmankuvan mukaisesti luotiin kaava myös miehen ja naisen välisiin suhteisiin. Mies oli se, joka hallitsi koneen säännöt, rakensi matemaattisen tarkat moottorit ja mastot. Naisen tehtäväksi jäi huolehtia kotoisista puitteista miehen keksinnöille. Miehinen siitostalous voitti lopullisesti naisellisen sulautumistalouden.

1600-luvun lopulla John Locke alkoi soveltaa mekaanista käsitystä luonnosta yhteiskunnan kehitykseen. Locke oli vakuuttunut siitä, että ihmisten käyttäytyminen riippuu yhteiskunnallisesta järjestelmästä samalla tavalla kuin atomien ja molekyylien kaasujen liikkeistä. Tämän lockelaisen yhteiskuntafilosofian mukaan ihminen on syntyessään kuin tyhjä taulu, tabula rasa. Ihmisessä itsessään ei ole mitään. Kaikki mitä hän syntymänsä jälkeen ajattelee, perustuu siihen, mitä hän on kokenut tai mitä hänelle on opetettu. Ihmiset ovat syntyessään samanlaisia. Heidän kehityksensä riippuu täysin ympäristöstä. Jokaisen ihmisen tauluun kertyy väriä sen mukaan, mitä hän oppii ja kokee elämänsä aikana. Locken teoria tyhjästä taulusta pyrki vahvistamaan sitä mekaanista käsitystä, että henkisellä perimällä ja intuitiolla ei ole merkitystä.

Mekanistisen maailmankuvan mukaan seksuaalinen mielihyvä kuuluu sukupuolielinten alueelle. Sukupuolivietin tarkoitus on joko lisääntyminen tai mielihyvä. Niinpä jopa avioliiton epäonnistumisesta syytettiin väärää orgasmitekniikka. Tuohon aikaan kuului, että teollisuuden aiheuttamat ongelmat uskottiin voitavan poistaa sopivalla suodatinmenetelmällä.

Freudin mekanistinen ihmismalli

Vuosisadan aikana myös psykologia, biologia ja lääketiede omaksuivat mekaanisen, kartesiolaisen paradigman eli ajattelukaavan. Psykoanalyytikot alkoivat tarkastella ihmisen ajatuksia ja henkistä elämää niiden mekaanisten periaatteiden mukaan, joilla kuvattiin fysikaalista maailmaa.

Sigmund Freud toimi psykologeille mekanistisen maailmankuvan oppi-isänä. Freudin päämäärä oli saada ihmisen ruumis toimimaan ”rationaalisesti”. Ruumiin tulisi olla työväline, nimen omaan taloudellisen tuotannon työväline. Sen tuli toimia luotettavasti ja totella erityisesti yleisesti hyväksyttyjä määräyksiä. Tunteiden määräysvaltaa tuli vähentää. Freud pyrki nostamaan psykoanalyysin ”tositieteiden” joukkoon. Freudilainen psykoterapeutti erotti hengen ja ruumiin niin totaalisti toisistaan, että fyysisen kosketuksen välttämiseksi hän saattoi kieltäytyä tervehtimästä asiakkaitaan kädestä!

Vaikka Freud piti ihmistä koneena, jonka käyttövoima on suhteellisen vakio, toimi hänen mukaansa polttoaineena kuitenkin sama mystinen voima kuin raamatullisessa luomiskertomuksessa ja antiikin eros-taruissa. Freud kutsui polttoainetta libidoksi, viettienergiaksi. Libido aiheuttaa kivuliaan jännityksen, kutinaa jalkojen välissä, jota ei voi laukaista mikään muu kuin ”ruumiillinen tyydytys”. Hän nimitti vapautusta tästä kivuliaasta jännityksestä mielihyväksi. Jännityksen poistuttua kehon kemikaalit lisäävät uudestaan libidon määrää. Ihmisessä nousee yhä uudestaan halu ”laskea jännitystä”. Tätä tuskan ja rentoutuksen vuorottelua Freud nimitti halun periaatteeksi. Halun periaate on vastakohta todellisuuden periaatteelle. Todellisuuden periaatteella hän tarkoitti ihmisen elinmahdollisuutta siinä maailmassa, johon hän on syntynyt. Ihmisen olisi henkisen tasapainonsa ylläpitämiseksi löydettävä tasapaino näiden kahden periaatteen välillä. Psyykkiset vaikeudet johtuvat siitä, että jompikumpi näistä elämää ylläpitävistä periaatteista horjuu.

Freud halusi todistaa, että ihminen on sitä primitiivisempi eli alkukantaisempi, mitä suuremman osan haluistaan hän pyrkii tyydyttämään, koska täydellisesti tyydytetty ihminen ei pysty luomaan sen paremmin kulttuuria kuin sivilisaatiotakaan. Kemiasta Freud löysi käsitteen sublimaatio. Sublimaatioteorian mukaan ihminen voi kanavoida seksuaalisen tarpeensa henkisiin arvoihin. Luova ihminen luopuu itsensä ”täydellisestä tyydyttämisestä” ja korvaa himonsa henkisillä urotöillä. Eikä tässä kaikki: Mitä kehittyneempi kulttuuri on sitä paremmin ihminen pystyy korvaamaan primitiivisiä himojaan.

Freudilaisessa yhteisössä ihminen on hyvin pukeutunut, hyvin ruokittu ja sukupuolisesti tyydytetty. Seksuaalisuus on kemiallinen jännite ruumiissa, jonka täytyy purkautua tavalla tai toisella. Sivilisaation perustan muodostaa työprosessi ja libidon purkautumistavan tulee vahvistaa työprosessia. Freud ei yhdistänyt seksuaalisia tarpeita henkistymiseen, vaan kyvyttömyyteen sublimoida.

Eikö freudilaisessa yhteiskunnassa masturbaatio olisi ihanteellinen tapa tyydyttää seksuaalinen jännite? Huippuunsa kehittyessään ihmiset ovat automaatteja, jotka eivät rakasta toisiaan vaan vaihtavat tarvikkeita. Freud ei kuitenkaan suositellut itsetyydytystä. Päinvastoin, hän uskoi, että seksuaalinen tyydytys on osa onnellista ja sivistynyttä avioliittoa.

Sosialismin fyysinen seksi

Pisimmälle seksuaalisuuden mekanisoinnissa mentiin 1900-luvun alussa Neuvosto-Venäjällä. Koska Neuvostoliitossa pyrittiin suunnittelemaan koko yhteiskunnallinen prosessi tieteellisellä tarkkuudella, vaadittiin myös yhteiskunnan ja ihmisen tutkimista mekaanisina järjestelminä. Kommunistisen vallankumouksen aikoihin opetettiin, että niin rakkaus kuin sukupuolisuuskin ovat vain fyysisiä tarpeita, jotka tulee tyydyttää samoin kuin nälkä ja jano ilman tunteilua. Lenin käytti vertauskuvana niin kutsuttua vesilasiteoriaa: Ihmisten tulee olla huojentuneita, jotta he voivat keskittää energiansa yhteiskunnalliseen muutokseen. Vallankumouksen tekijöiden tulee tyhjentää seksuaalinen jännitteensä aika ajoin kuten he tyhjentävät lasillisen vettä. 

Neuvosto-Venäjällä ei tiedetty Marxin nuoruuden ajan kirjoituksista, joissa Marx yhdisti ihmisen osaksi luontoa, ei konetta. Tieteellisen tarkka konekeho ei ollut Karl Marxin tavoite. Marxia vaivasi tehdastyöläisten vieraantuminen työstä, työn tuloksista, toisistaan ja myös itsestään. Marxin mukaan ihmisen on oltava vapaa:

Marxin talousteoriassa tulee esille käsitys yhteiskunnan ja luonnon erottamattomasta yhteydestä. Hyväksikäytettyjä ovat sekä ihminen että luonto. Kehitys kapitalistisessa maataloudessa osoittaa Marxin mukaan sen, miten maanviljelijää rosvotaan ja toiseksi, miten maata rosvotaan. Siksi tuottavuuden kohottaminen tarkoittaa samalla yhä suurempaa vieraantumista. Marx kirjoittaa:

Marxin tutkimuskumppani Friedrich Engels arvosteli 1500 - 1700 lukujen empiiristä luonnontiedettä, joka piti luontoa kuolleena ja irtonaisina palasina:

Miten paljon parempi paikka maailma olisi tänään, jos sosialismia olisi alettu toteuttaa Marxin luonnonsuojelullisten kirjoitusten eikä matemaattisten laskelmien pohjalta?