Virallisen ympäristöpolitiikan näivettyessä 

taloustoimijoiden vallan alle tarvitaan toisenlaisia keinoja 

ekologiseen itsepuolustukseen. 

Suoratoiminta on tehokas ja huomiota herättävä keino puuttua ympäristölle vahingollisiin toimintoihin. Miksi suora toiminta/kansalaistottelemattomuus? Mitä sillä voidaan saavuttaa?

www.sosiaalifoorumi.fi


Suora toiminta

Kansalaisrohkeus

Syitä Leo Tolstoin valtiovastaisuuteen

"Kenelläkään ei ole oikeutta totella."

"Suomi oli siili Stalinin sylissä"



Suoran toiminnan kurssi Helsingin Oranssi-ryhmälle (Vesa Peippinen)

12.1.1988/Horn

Käsikirja suorasta toiminnasta ja väkivallattomasta vastarinnasta
(poliittinen jiujitsu)

Moi!

Seuraavilla sivuilla on lyhyesti käännetty se oppimateriaali väkivallattomasta vastarinnasta (nonviolence), jota sai ostaa pasifistien maailmankonferenssissa Ahvenanmaalla kesäkuussa 1988.

Aiheeseen liittyvässä työryhmässä opetettiin valmentajien valmentamista.

Seuraavista aiheista on saatavissa lisäoppaita:

1. Väkivallattomuus:

  • historiikki
  • esimerkkejä
  • väkivallaton vastine henkilökohtaisen väkivalla uhkaan
  • kysymyksiä kansalaistottelemattomuudesta ja väkivallattomuudesta

2. Painostus ja sorto: olemme kaikki samassa veneessä

  • miesten ylivalta, feminismi, rasismi
  • vammaisuus, homofobia
  • luokkatietoisuus

3. Laillisuus

  • kieltäytyminen yhteistoiminnasta
  • laillinen käsittelytapa
  • itsensä edustaminen
  • solidaarisuus putkassa

4. Kannustus- ja sukulaissielu (hengenheimolaisuus)-ryhmät  (Affinity-groups)

  • kysymyksiä pienryhmä-työskentelystä
  • ryhmän päätöksiä ja sisäistä työnjakoa
  • ohjelmaa seuraavaan opintopiiriin
  • kannustus ennen ja jälkeen toimintaa sekä sen aikana

5. Ryhmässä työskentely ja konfliktin ratkaisu

Aiheeseen kuuluu esimerkkejä roolileikeistä, peloista ja tunteista, opetuksen arvioinnista.

Lisätietoja: New England War Resisters League, Box 1093, Norwich, CT 06360. 

 

Historiikki

Väkivallattoman toiminnan historia on lyhyt. Ensimmäisen kerran ajatusta toteutti Mohandas Gandhi käymässään kampanjassa Etelä-Afrikassa vuonna 1906 ja sen jatkotoimista Intiassa. Myös muissa valtioissa ovat kansalaiset kieltäytyneet vastaamasta väkivaltaan väkivallalla. Työväenliike on käyttänyt lakkoja vaatimustensa läpiviemiseen. Monessa maassa on toteutettu istumalakkoja, bussiboikotteja, sotilaspassien polttamista, liikenteen estämistä, virastojen saartoa, nimikirjoitusten keräämistä.

Menetelmät

Periaatteessa on olemassa kolme eri tapaa toimia väkivallattomasti vääryyttä kohdatessaan:

1. Mielenosoitus, protesti, suostuttelu, esim. lentolehtiset, saarto, valvonta, marssit, opetustilaisuudet.

2. Yhteistyöstä kieltäytyminen, yhteistyöhaluttomuus, esim. sosiaalisen toiminnan boikotointi, opiskelijamielenosoitus, lakko, veronmaksusta kieltäytyminen, boikotti, vaalien boikotti, kieltäytyminen noudattamasta huonoja lakeja, kieltäytyminen sotapalveluksesta.

3. Sekaantuminen, esim. istuma-mielenosoitus, valtaus, vaihtoehtoisten taloudellisten kanavien käyttö, jarrutus.

 

Poliittinen huomautus:

Valtaa itsessään voi vain harvoin vastustaa väkivaltaisilla menetelmillä, koska esim. valtiollisella vallalla on käytössään kaikki alistamisen välineet: laki, poliisi, virkavalta.

Mikä sitten olisi turvallinen tapa taistella alistamista vastaan?

Väkivallattomuus perustuu siihen, että olemme valmiita ottamaan henkilökohtaisen riskin, vaarantamaan itsemme asettamatta muita ihmisiä vaaratilanteeseen.

Tärkeintä on tehdä ero ihmisen ja järjestelmän välillä. "Vihollinen" on järjestelmä, ei ihminen yksilönä. Väkivallaton toiminta kohdistuu asioita ja järjestelmää vastaan, ei henkilöitä vastaan. Kun vastustettava asia nostetaan henkilökohtaisen tason yläpuolelle, tulee sen varsinainen kohtuuttomuus ja epäoikeudenmukaisuus esille. Tällöin on helpompi muuttaa asioita.

Väkivallattomuudella pyritään siihen, että sortajakaan ei voi käyttää väkivaltaa. Pyritään puhumaan yleisestä elinehtojen säilyttämisestä, ei väkivallankäyttäjien henkilökohtaisista heikkouksista.

Henkinen ja fyysinen väkivalta lannistaa myös vastustajan ja vähentää siten asianmukaista ratkaisua. Avoimuus ja rehellisyys ovat tärkeimmät ominaisuudet pyrittäessä saavuttamaan väkivallattomilla menetelmillä luottamus ja kunnioitus. Epärehellisyys vie uskottavuuden.

 

Mitä on väkivallaton toiminta?

Väkivallaton toiminta on aktiivista toimintaa, johon ei liity väkivalta. Se tarkoittaa protestia, sekaantumista ja kieltäytymistä yhteistyöstä.

Toiminta perustuu humaanisuuteen sekä siihen vakaaseen uskoon, että jokaisella meistä on ihmisarvo:

  • Toiminnan avulla pyritään etsimään totuutta ja oikeudenmukaisuutta.
  • Osallistujat eivät hyväksy väkivaltaisia menetelmiä eikä väkivaltaista asennoitumista.
  • Osallistujat puolustavat rohkeasti ystävällisiä ja hyväntahtoisia menetelmiä ja
  • pyrkivät muuttumaan itse ja muuttamaan muita niin, että yhteiskunnassa tapahtuisi yhä vähemmän epämiellyttäviä asioita.
  • Ihminen kokee mieluummin itse kärsimystä kuin aiheuttaa sitä muille.
  • Kosto ja pako eivät kuulu väkivallattomaan toiminaan.

 

Martin Luther Kingin kuusi filosofista ja toiminnallista määritelmää väkivallattomasta vastarinnasta:

1. Väkivallaton vastarinta tarkoittaa kaiken pahan ja alistavan vastustamista. Se on inhimillinen tapa taistella.

2. Väkivallattomassa vastarinnassa ei pyritä voittamaan tai nöyryyttämään vastustajaa, vaan voittamaan tämän luottamus, ymmärrys ja ystävyys.

3. Väkivallattomassa vastarinnassa taistellaan pahuutta vastaan, ei niinkään niitä henkilöitä vastaan, jotka käyttävät pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta.

4. Väkivallaton vastarinta tarkoittaa valmiutta ottaa vastaan kärsimystä ilman koston aikeita.

5. Väkivallattomassa vastarinnassa vältetään rajuja ulkoisia, fyysisiä, sisäisiä ja psyykkisiä otteita: ei kieltäydytä vain ampumasta vaan myös vihaamasta vastustajaa. Väkivallattomuus nojaa "eettiseen ystävyyteen".

6. Väkivallattomassa vastarinnassa luotetaan syvästi tulevaisuuden mahdollisuuksiin ja uskotaan universumin voimien olevan oikeudenmukaisuuden puolella.

Ihminen voi vastustaa vihollisen aikomuksia paremmin osoittaessaan humaanista kiinnostusta häntä kohtaan. Juuri huoli ihmisestä itsestään samalla kun vastustetaan sitä mitä hän aikoo tehdä, saattaa antaa mahdollisuuden vaikuttaa hänen toimintaansa. Kunnioitamme hänen ihmisoikeuttaan ja vilpittömyyttään käyttäytymällä itse vilpittömästi omien päämääriemme saavuttamiseksi.

 

Kahden käden menetelmä

Vihollista painostetaan kahdella eri tavalla:

  • ensinnäkin uhmaamme häntä,
  • toisaalta kunnioitamme hänen ihmisarvoaan.

Yhdistettyinä nämä kaksi painostuskeinoa ovat erityisen tehokkaita. Vastustajalla on kuin kaksi kättä rinnassa: toinen käsi rauhoittaa ja tekee kysymyksiä samalla kun toinen panee hänet liikkeelle.

 

Konventionaalinen ja ei konventionaalinen poliittinen vaikuttaminen

Konventionaalinen vaikuttaminen

1. Poliittisten uutisten lukeminen sanomalehdestä (saksalaisista 74%)

2. Keskustelu poliittisista kysymyksistä (44%)

3. Ystävien taivuttelu oman kannan puolelle (20%)

4. Osallistuminen poliittisiin tilaisuuksiin (15%)

5. Yhteistyö kunnan asioissa (9%)

6. Yhteydenotto poliitikkoon (7%)

7. Toiminta puolueen tai ehdokkaan hyväksi (7%)

Ei konventionaalinen vaikuttaminen

1 .Osallistuminen nimien keruuseen (61%¨saksalaisista olisi valmis vuonna 1980 tehdyn tutkimuksen mukaan)

2. Osallistuminen mielenosoitukseen (26%)

 

Kansalaisrohkeutta vaativa vaikuttaminen

3. Osallistuminen boikottiin (16%) .

4. Kieltäytyminen vuokran, hinnan tai verojen maksusta (8%)

5. Liikenteen pysäyttäminen mielenosoituksella (7%)

6. Osallistuminen laittomaan lakkoon (5%)

7. Tehtaan, viraston tms. valtaaminen (3%)

8. Osallistuminen kansanliikkeeseen (54%)

(vuonna 1980 tehdyn tutkimuksen mukaan) 

 

Lähiryhmä - oma jengi

Lähiryhmän muodostaa 5-15 henkilöä, joilla on sama päämäärä. Suoran toiminnan piirissä on tärkeää, että jokaisella on lähiryhmänsä. Sen tarkoitus on kannustaa jäseniään, muuten saattaa syntyä yksinäisyyden ja syrjäytymisen tunteita sekä ryhmästä että maailmasta yleensä. Lähiryhmän tuella ulkopuolisten sättiminen ei tunnu läheskään niin pahalta!

Suorassa toiminnassa jokainen lempiryhmä muodostaa oman päätöksenteon ryhmänsä. Se suunnittelee itsenäisesti, miten ryhmän sisällä tehdään päätöksiä ja miten niitä sovelletaan. Ryhmä päättää, minkä osan se ottaa mielenosoituksessa itselleen ja miten se suhtautuu virkavaltaan. Jokaisella ryhmällä saattaa olla omat periaatteensa esim. feminismistä tai elämäntavasta.

Tapaaminen lähiryhmän kanssa on tärkeää ennen mielenosoitusta, jotta ihmiset oppivat tuntemaan toisensa. Myös mielenosoituksen jälkeen on tärkeä tavata lähiryhmän kanssa ja vaihtaa mielipiteiden.

Lähiryhmän tehtävä ennen mielenosoitusta

1. Sovitaan minkälaiseen mielenosoitukseen ollaan ottamassa osaa

2. Minkä on ryhmän asema

3. Minkälaiseen toimintaan ryhmä valmistautuu (itsepäisyys, saarto, vahvistus, rajojen ylittäminen).

4. Mitä mieltä ollaan yhteistyöstä viranomaisten kanssa? Suhtaudutaanko väljästi, ollaanko valmiita pidätykseen, kieltäydytäänkö henkilötietojen ja sormenjälkien antamisesta, ollaanko solidaarisia?

Lähiryhmän toimintasääntöjä

- toimihenkilöt: juontaja, ajanpitäjä, suhteiden ylläpitäjä, lehdistötiedottaja. Lehdistölle on tärkeä kertoa, että puhut vain oman lähiryhmäsi puolesta. On tärkeä vaihtaa rooleja niin että kukaan ei jää syrjään eikä kukaan pitkästy

- kaikkia toimijoita ei voi helposti vaihdella: kontaktihenkilö, sairaanhoitaja, kannustajat.


Ryhmäpäätös: konsensus

Koko ryhmä tekee yhdessä määrätyn sisältöisen päätöksen. Kaikkien ideat yhdistetään niin, että jokainen voi hyväksyä lopputuloksen. Tarkoitus ei ole vain tehdä parempia päätöksiä vaan lisätä luottamusta ja empatiaa.

Mitä eroa on äänestämisellä ja konsensuksella?

Äänestettäessä valitaan yksi päätös ylitse muiden, se on tapa jossa joko hävitään tai voitetaan ja jossa ihmisiä kiinnostaa enemmän se, kuinka monta ääntä heillä on kuin asia itse. Siinä ei huomioida yksittäisiä tunteita tai mielipiteitä. Äänestäminen on kvantitatiivinen, ei kvalitatiivinen tapa tehdä päätöksiä.

Konsensus on vaikea saavuttaa ellei ryhmällä ole minkäänlaista yhteistä perustaa. Jos perusteista ollaan samaa mieltä, on toiminta huomattavasti helpompaa. Toiminta voi vaikeutua vain, jos joku ei hyväksy sitä tosiasiaa, että jollakin toisellakin saattaa olla hyvä idea! Jos ihminen ei itse tunne työskentelevänsä riittävän tehokkaasti, tulee hänen vaihtaa toiseen lähiryhmään.

Konsensuspäätöksessä 

  • tulee yksittäisenkin ihmisen hyvin perusteltu ehdotus kuulluksi. 
  • Hyvät ideat eivät mene hukkaan. 
  • Päätös ei aina ole paras, mutta kukaan ei kuitenkaan tunne jääneensä totaalisen syrjinnän kohteeksi.


Mitä teen, jos joudun viranomaisen kanssa vastatusten?

1. Kerro tavoitteesi selvästi. Päämääräsi on oltava realistinen. Sinun on oltava oikeudenmukainen ja pystyttävä selvittämään tilanne vastustajalle.

2. Älä ole pelästynyt. Pyri pitämään yllä silmäkontakti.

3. Älä toimi uhkaavasti. Älä tee äkkinäisiä liikkeitä. Liiku hitaasti. Jos mahdollista kerro vastustajallesi mitä aiot tehdä ennen kuin teet sen. Älä sano mitään pelottavaa, kriittistä tai vihamielistä.

4. Älä pelkää sanoa sitä, mikä on kaikille itsestään selvä, esim. "satutat kättäni", "huudat minulle".

5. Älä käyttäydy kuin olisit uhri. Rikoksentekijä usein kuvittelee uhrinsa käyttäytyvän määrätyllä tavalla. Jos käyttäydytkin eri tavalla, et esim. uhkaile häntä - saattaakin tilanteen väkivaltainen eteneminen pysähtyä. Pyri luomaan vastustajallesi yllättävä uusi tilanne.

6. Yritä löytää vastustajasi parhaat puolet. Jopa kaikkein raaimmallakin meistä on kunnollisia ominaisuuksia, joista on hyötyä väkivallattoman vastarinnan käyttäjälle.

7. Älä luovuta fyysisenkään väkivallan edessä. Parasta on vastustaa niin lujasti kuin mahdollista, mutta samalla pyrkiä estämään vihan tai väkivallan lisääntyminen. Koeta eri menetelmiä. Yritä ennen kaikkea muuttaa vastustajasi ennakkokäsitystä tilanteesta.

8. Pyri puhumaan ja kuuntelemaan koko ajan. Yritä saada vastustajasikin puhumaan ja kuuntelemaan. Rohkaise häntä kertomaan omista toiveistaan, peloistaan ja uskomuksistaan. Älä väittele mutta älä myöskään anna vastustajalle sitä kuvaa, että hyväksyisit hänen sellaisetkin mielipiteet, jotka ovat julmia tai moraalittomia. On tärkeämpi että kuuntelet kuin että puhut.

(Mark Morris, 24.1.1974, WIN)

 

Harjoitus alistamisen tiedostamisesta

Esittely: Keskustelkaa siitä, miksi tarvitaan harjoitus alistamisesta, miten alistaminen vaikuttaa toimintaamme (10 min)

Kyselyrinki: Puolet osanottajista istuu piirissä kasvot ulospäin,

toiset piirissä heidän edessään. Jokainen vastaa sille joka on häntä vastapäätä ja jokaisen kysymyksen jälkeen ulkopiirissä istuva siirtyy vasemmalle seuraavan henkilön kohdalle. (20 min)

Kysymyksiä:

1. Milloin olet kohdellut jotain ihmistä erilailla siksi, että hän edusti toista kansalaisuutta? Jos et keksi ainuttakaan esimerkkiä voit kertoa milloin ja missä olet nähnyt niin tapahtuvan.

2. Milloin olet kohdellut toista ihmistä erilailla siksi että hän on nainen? 

3. Milloin olet kohdellut toisia erilailla siksi että he olivat lesboja tai homoja?

4. Milloin olet kohdellut toista ihmistä erilailla siksi että hän on vammainen?

5. Milloin olet kohdellut toista ihmistä erilailla siksi että hän on erilainen kuin sinä itse?

6. Miten sinuun on suhtauduttu erilailla siksi, että kuulut määrättyyn kansalaisuuteen?

Keskustelua kysymyksistä: Ensivaikutelmia, erityiskysymyksiä voidaan tehdä, esim. miksi sinulla oli oikeus kohdella jotain erilailla? Olitko mielestäsi vahvempi vai heikompi kuin se toinen?

Piirrustusharjoituksia (20 min)

Osanottajat jakautuvat 3-5 hengen ryhmiin. Jokaiselle ryhmälle annetaan neljä suurta paperia ja kynät. He piirtävät niihin kuvat joiden aiheina ovat rasismi, seksismi, homofobia ja luokkaerot. Kuvat esitetään ryhmälle ja niistä keskustellaan

Nopea mielipidekysely (15 min)

Puheenvuorojen aikana tulee esille ongelmia alistamisesta. Nopea kiertokysely siitä, miten kyseiseen alistamiseen tulisi suhtautua. Mielikuvitus mukaan. (10 min)

Miten sinun mielestäsi voisi vastustaa alistamista? Kerro siitä muulle ryhmälle.

Miltä tuntuu olla mies? Kerro siitä muulle ryhmälle!

Määritelkää alistamisen muotoja ja tehkää suunnitelma sellaisesta yhteisöstä, jossa ketään ei alisteta!

 

Väkivallattoman toiminnan

harjoitusistunto

Koska väkivallattomuudesta ei ole yhtä ja ainutta oikeaa määritelmää, tulisi harjoituksen päämääränä olla erilaisten määritelmien, historiikkien ja esimerkkien esilletuominen.

 

Menetelmä

  • Esittely: Roolileikki (20 min)
  • Pikainen yleinen kysely väkivallattomuuden määritelmistä (5 min)
  • Keskustelu annetuista määritelmistä (10 min)
  • Siteerauksia väkivallattomuudesta - mieluiten noin neljän henkilön ryhmissä (20 min)
  • Keskustelu koko ryhmän kanssa edellisiin harjoituksiin perustuen väkivallattomuuden filosofiasta kuitenkin niin, että perusasiatkin tulevat esille (15 min)
  • Keskustelu väkivallattomuuden historiasta (15 min)
-ryhmän jäsenet kertovat kokemuksiaan
-historian pääkohdat
  • Ohjeiden läpikäynti (5 min)
  • Ryhmästä riippuen voidaan soveltaa seuraavia ideoita:
  • Historia: esitelmän sijasta voidaan esittää kortteja, joihin on kuvattu tapahtuma ja kirjoitettu se minä-muodossa. Osanottajat lukevat ne vuoronperään.
  • Kertomuksia: osanottajat kertovat milloin itse ovat nähneet väkivallattoman vastarinnan toteutuvan.
  • Määritelmiä jotka on kerätty pieniltä ryhmiltä. Jokainen ryhmän jäsen lisää lauseen josta muodostuu määritelmä.
  • Nopea kierros, jonka aikana jokainen kertoo mitä ymmärtää väkivallalla/ väkivallattomuudella ja seksismillä/feminismillä ja vertaa niitä. Video tai kuvaesitys.
  • Kertomus - joka kerraksi tulisi löytää uusi juttu siitä, miten väkivallatonta toimintaa on sovellettu.
  • Voima: läsnäolijat painavat pareittain toinen toistaan 15-30 sekuntia. Seuratkaa toistenne liikkeitä ja keskustelkaa voiman ja vallan yhteydestä.
  • Esimerkki "kahden käden" teoriasta. Nopea kierros siitä, miten jokainen määrittelee nuo kaksi kättä.
  • Muista: Vetäjän tehtävä ei ole puolustaa väkivallattomuutta. Hänen tehtävänsä on saada kuulijat määrittelemään ja ymmärtämään se!

 


Kansalaisrohkeus


Muradiye Karakus, Dieter Lunse: Zivilcourage – eine demokratische Tugend, Aus Politik und Zeitgeschichte 8/2000

Sanaa kansalaisrohkeus käytetään, kun joku suojelee väkivallan kohteeksi joutunutta tai estää väkivaltaa. Tällöin ei huomioida kansalaisrohkeuden muita puolia: uskallusta toimia eri lailla kuin muut ja uida vastavirtaan. Sehän on ristiriidassa muiden demokratian arvojen kanssa?


Demokratia perustuu yhteisen hyvän tavoitteluun. Omapäisyys ja henkilökohtainen onnen tavoittelu eivät ole osa demokratiaa. Oman nahkansa pelastaminen, siis halu olla sekaantumatta riitaan, olla edes katsomatta väkivallan kohteeksi joutuvaa ja uhrata aikaansa eli egoistiset päämäärät voittavat demokraattisessa ympäristössä. 


Konfliktien ratkaisuun vaaditaan uudenlaisia ratkaisutapoja – konflikteja ei saa välttää eikä olla huomaamatta niitä. Konflikti tarkoittaa erilaisten käytöstapojen yhteentörmäystä. Morten Deutschin mukaan konflikti täytyy aina nähdä positiivisena, sillä henkilökohtainen ja sosiaalinen muutos tapahtuu aina konfliktin kautta. Jos konflikteihin osataan suhtautua konstruktiivisesti, lisäävät ne ihmisen ja yhteiskunnan positiivista muutosta.
Konfliktin osapuolet näkevät tilanteen subjektiivisesti vastakkaisena. Kumpikaan osapuoli ei voi saada läpi omaa käsitystään ongelman ratkaisusta. Tällöin on kyse subjektiivisesta realiteetista, ihmisen omasta todellisuuskäsityksestä. Siksi riidassa tulee pitää avoin mieli, laajentaa näkökulmaa, jotta tavoitetaan kaikki asiat, jotka vaikuttavat henkilöiden mielipiteisiin. Helposti syytetään kulttuurien erilaisuutta huomaamatta, että kulttuurissakin ovat määräävässä asemassa henkilökohtaiset käsitykset.


Keskustelussa tärkeimpiä ominaisuuksia ovat aktiivinen kuuntelu, empatia, avointen kysymysten esittäminen, yhteenveto, feedback ja minä-muodossa puhuminen.
Aktiivisessa kuuntelussa tärkeää on pyrkiä itse tuntemaan toisen sen hetkinen sisäinen tunnelma niin kuin se olisi oma. Toisen puhetta ei lähdetä analysoimaan vaan pääpaino on sanomisen ymmärtämisellä sitä arvostelematta.

Syitä Leo Tolstoin valtiovastaisuuteen

Leo Tolstoi ei hyväksynyt valtiota, koska hänen mukaansa valtio levittää väkivaltaa ja korruptiota. Kirkko tukee valtiota ja on vääristänyt alkuperäisen opin, siksi kirkonkaan auktoriteettiin ei voi luottaa. Hän vastusti avioliiton instituutiota eikä hyväksynyt yksityistä omaisuutta. 

Tolstoi piti vääränä vallitsevaa yhteiskuntaa, koska sen perustana on kilpailu ja monet elävät toisten tekemän työn varassa. Hän alkoi itse toimia esimerkkinä hyvästä elämästä. Oli todella radikaalia, että aatelismies alkaa yhtäkkiä saarnata näitä oppeja. Perinteinen säätyvalta ja keisarin valta olivat juuri tuohon aikaan menettämässä mahtiasemaansa, myös kirkon merkitys vähenemässä. Tolstoin teos Jumalan valtakunta on sisälläsi on inspiroinut monia, muun muassa Mahatma Gandhia.

Tolstoi korosti järkeä ja arvosti Jeesuksen opetusta. Jeesus ei ollut hänelle jumalallinen olento vaan filosofi, jonka opetuksen voi kuka tahansa ymmärtää oikeaksi, pelkästään ajattelemalla. Vuorisaarna sisältää eettiset käskyt: Ihmisellä on omatunto, joka on yhtä kuin jumalan ääni ja ihmisen tehtävä on elää sen mukaan. Kaikkien pitää rakastaa niin kuin Jumala rakastaa itseään. Ihmisten on tehtävä hyvää toisilleen, käännettävä toinen poski. Sukupuolista puhtautta on vaalittava eikä toisia saa alistaa.

Arvid Järnefeltin ansiosta Tolstoin opit tulivat tunnetuiksi Suomessa. Järnefeltin äiti oli tolstoilainen. Järnefelt kuului aatelissukuun, hän oli lupaava lakimiehen alku, mutta käsitettyään tolstoilaisuuden idean hän siirtyi suutarin oppiin. Se ei lyönyt leiville ja hänestä tuli maanviljelijä. Tärkeintä oli oppia elämään oman käden töillä.

Hän halusi muokata evankeliumin järkiperäiseksi, poistaa siitä kaiken mitä piti epäolennaisena. Ihmisen tulisi kilvoittella itsensä kanssa, omantunnon kanssa. Ajatus että ihmisen pitää seurata pelkästään omaatuntoaan, olisi riisunut vallan kaikilta auktroriteeteiltä. Siksi omantunnon nostaminen on voimakas yhteiskunnallinen kannanotto. Tärkeintä on, että ihminen muuttaa itsensä eikä maailmaa.

Jumalan tahdon mukaisessa yhteiskunnassa ihmiset ovat veljiä keskenään. Ihanneyhteiskuntia ei voi suunnitella, sillä suunnittelussa ihminen seuraa omaa tahtoaan ja jos hän ohjaa omalla tahdollaan, lisääntyy kärsimys väistämättä.

Vähitellen Järnefeltin toiminnasta tuli kuitenkin yhä yhteiskunnallisempaa. Vuonna 1889 hän perusti ystäviensä Eero Erkon ja Juhani Ahon kanssa nykyisen Helsingin Sanomat, mutta vuoden 1907 ja ensimmäisten eduskuntavaalien jälkeen hänen merkityksensä väheni. Ensimmmäinen maailmansota tuntui kuoleman iskulta, koska se osoitti ihmisten pahuuden ja sen, että he eivät seuraa Jumalan tahtoa. Sisällisota oli pettymys: ”Maailmaa voi katsoa muillakin silmillä kuin niillä, joihin on totuttu. Totuttua pidetään itsestään selvyytenä, mutta perehtyminen tolstoilaisuuteen auttaa huomaamaan, minkälainen maailma on ja miten siinä pitäisi elää.”

Petra Kelly

Väkivallattoman toiminnan korkein arvo on, että ei edes tavaroita rikottaessa oteta riskiä, että samalla tuhotaan myös ihmisiä. Ihmisen arvon ja hänen ruumiillisen koskemattomuutensa kunnioittaminen kuuluvat väkivallattomaan käyttäytymiseen. Petra Kelly kirjoittaa:


"Ihmiselämän koskemattomuus on kaiken muun yläpuolella. Väkivallattomuus tarkoittaa ihmiselämän puolustamista toimimalla valtaa vastaan ilman valtaa. Väkivallattomuuden periaatteen taustalla on vakaumus siitä, että valtaa käyttävät vastustajatkin ovat ihmisiä. Siksi heidät tulee vapauttaa heitä orjuuttavasta väkivallasta. Väkivallattoman toiminnan periaatteena on aseistariisunta, tiedottaminen, uhkaavan vaaran estäminen. Niin sanotulle vastustajalle tulee antaa mahdollisuus muuttaa käyttäytymistapaansa ja samalla oppia tiedostamaan, että ei hän vaan hänen virka-asemaansa sisältyvä väkivaltaisuus on syytöksen kohteena.” (Um Hoffnung kämpfen! Gewaltfrei in eine grüne Zukunft. Lamuv-Verlag, Bornheim-Merten 1983)

Tämän mukaan vastustajassa nähdään enemmänkin ekologista tietämättömyyttä, ymmärryksen puutetta, lyhytnäköisyyttä ja välinpitämättömyyttä kuin pahantahtoisuutta. Siksi toimenpiteet on suunniteltava vastustajaa arvostaen, mutta selväsanaisesti: elämän edellytyksiä ei saa vaarantaa.

Mielenosoituksissa ja protestitempauksissa “tottelemattomat kansalaiset" pyrkivät osoittamaan, että valtio on valinnut väärän kurssin. Tempauksilla on symbolinen merkitys."


"Kenelläkään ei ole oikeutta totella"

Andrea Pabst Ziviler Ungehorsam: Annäherung an einen umkämpften Begriff (Aus Politik und Zeitgeschichte 11.6.2012)


Kansalaistottelemattomuus on vuodesta 2010 lähtien kokenut uuden renessanssin Saksassa. Käsitteellä ei tarkoiteta niinkään perinteistä tottelemattomuutta tekona vaan nykyisiä protestin muotoja.

Kansalaistottelemattomuus on tarkoittanut, että vähemmistö painostaa enemmistöä moraalisesti. Itse käsitteestä käydään poliittista kädenvääntöä. Johtaako se nykyjärjestelmän radikaaliin muutosprosessiin vai vain kosmeettisiin korjauksiin järjestelmän sisällä? Se on tarkoittanut myös radikaalia transformaatiopotentiaalia. Sana siviili (siviilivastarinta) tarkoittaa sotaveäen vastakohtaa, mutta viittaa myös ranskalaiseen sanaan citoyen, kansalainen. Juridisesti katsottuna kansalaisuus ei tarkoita kaikkia ihmisiä, siksi puhutaan sosiaalisesta, demokraattisesta, poliittisesta ja radikaalista tottelematomuudesta. Naisilla, tummaihoisilla, maahanmuuttajilla, alkuperäiskansoilla, orjilla ja turvapaikanhakijoilla ei ole aina samoja oikeuksia. Oikeusopillinen ja filosofinen keskustelu on perua Sokrateen ajoilta. Hannah Arendt lie radikaalein väittäessään: ”Kenelläkään ei ole oikeutta totella.”


Historiallisesti kansalaistottelemattomuus-käsite perustuu Henry David Thoreaun (1817–1862) kirjoitukseen vuodelta 1849, Civil Disobedience. Thoreau itse puhui valtion vastustamisesta, mutta kustantaja muutti otsakkeen muotoon tottelemattomuus. Alaotsikko käännettiin saksaksi Velvollisuudesta olla tottelematta valtion määräyksiä. Thoreau kieltäytyi maksamasta veroja, koska ei hyväksynyt orjuutta eikä Yhdysvaltojen sotaa Meksikoa vastaan.


Tunnettuja siviilirohkeita ovat olleet Mohandas K. (Mahatma) Gandhi (1869–1948) ja Martin Luther King, Jr. (1929–1968). He ovat kirjoittanet ja harjoittanet tottelemattomuutta, tosin toisin kuin Thoreua, vain kollektiivisesti. Gandhi teki menetelmästä 1800-luvun lopulla suurille joukoille sopivan vastarintakonseptin Etelä-Amerikan apartheidia ja Intiassa tapahtuvaa brittiläisten siirtomaaherruutta vastaan. Kingistä tuli 1950-luvun lopussa Yhdysvaltojen afroamerikkalaisten puhemies.


John Rawls ja Jürgen Habermas ovat jatkaneet akateemista keskustelua aiheesta. Habermas määrittelee kansalaistottelemattomuuden seuraavasti: „Tottelemattomuus on moraalisesti perusteltu protesti, jonka pohjana ei ole henkilökohtainen etu tai uskonto. Se on julkista toimintaa, josta ilmoitetaan tavallisesti poliisille ja jota poliisi seuraa. Se tarkoittaa yksittäisen oikeusnormin tahallista rikkomista, mutta ei oikeusjärjestelmän uudistamista kokonaisuudessaan. Se tarkoittaa myös, että osallistujat ovat valmiita kantamaan lain rikkomisesta koituvat oikeudelliset seuraukset. Lain rikkomisella on symboolinen merkitys ja protesti on siten aina väkivallaton.“


Thoreaun sanoin: „Olen valmis tunnustamaan vain yhden velvollisuuden, ja se on tehdä aina, mikä minusta näyttää oikealta.“ Habermas on muuten samaa mieltä, mutta hänen mielestään tottelemattomuus ei saa olla henkilökohtainen asia. Robin Celikates painottaa, että tottelemattomuudella pyritään oikeuslaitoksen politisoimiseen ja päätöksenteon demokratisoimiseen.


Väkivallaton vastarinta on mahdollista vain oikeusvaltiossa, koska vain siellä voidaan asettaa laki kyseenalaiseksi. Siellä voidaan vaatia lain muutosta, kuten rasistisen epätasa-arvon lopettamista tai lain kunnioittamista kuten osallistumista Saksan perustuslain kieltämään hyökkäyssotaan. Rawlsin mukaan ennen protestia on selvitettävä kaikki lailliset mahdollisuudet ja asian on oltava rajattu niin että koko perustuslakia ei vaaranneta. Kuitenkaan niissä tapauksissa joissa on vedottu kansalaistottelemattomuuteen, eivät edelliset tuntomerkit ole toteutuneet, esim. Itä-Euroopan muutoksessa 1989/90.


Globalisaatioprosessissa ei-valtiolliset organisaatiot kuten pankit ja suuryritykset ovat nousseet protestien kohteiksi. Thoreau taisteli vain valtiota vastaan, mutta Gandhi määräsi jo boikotoimaan brittiläisiä tuotteita.

Suuri kysymys onkin, mitä väkivallattomuus tarkoittaa. Onko tavaroiden vaurioittaminen väkivaltaa?


Passiivinen tottelemattomuus saattaa tarkoittaa boikottia tai kieltäytymistä yhteistyöstä, torin valloittamista kuten Kairossa tammikuussa 2011. Passiivisella viitataan siihen, että ei suostuta tekemään kaikkea, mitä valtio määrää. Helmikuussa 2012 estettiin neonatsien marssi Dresdenissä ja vastustettiin uraanijätteen kuljetuksia. G8-kokousta vastaan Heiligendammiin vuonna 2007 tuli paikalle 10.000 ihmistä.

"Suomi oli siili Stalinin sylissä"

Max Mehlem (Neue Zürcher Zeitungin kirjeenvaihtaja) hämmästelee: Neuvostoliiton kanssa sodassa voittama nelimiljoonainen kansa, miltei aseista riisuttu ja ulkopoliittisesti eristetty, kuitenkin elää – vastoin kaikkea poliittista logiikkaa – rautaesiripun tällä puolen. Mehlem purkaa usein tätä historiallista arvoitusta kirjoittamalla suomalaisten vähäeleisestä kurinalaisuudesta ja kyvystä sietää surkeaa elintasoa, mutta pelastustarinan varsinaiset perusteet ovat toisaalla. Uppiniskaisen Suomen sulauttaminen Neuvostoliittoon olisi ollut työlästä ja vahingoittanut Stalinin kansainvälistä asemaa. Kremlissä muistettiin, miten Suomi nöyryytti Neuvostoliittoa talvisodan alussa ja jatkosodan lopussa. Vuoden 1944 asekätkentä´osoitti, että sama henki oli yhä täysissä voimissaan. Suomi oli tiukasti Stalinin sylissä, mutta se oli siili jonka teräviä piikkejä piti varoa." (Jukka Tarka Seikko Eskolan kirjaa arvostellessaan hs 6.12.2014)


Ollakseen tottelematon, täytyy olla valtasuhde,

joka kieltää änkyröinnin.