Ainoakaan ihminen ei katsele maailmaa ulkopuolisen silmin, hän näkee sen sellaisena miksi sen ovat muovanneet tietyt tavat, laitokset ja ajatustottumukset... jopa hänen käsityksensä oikeasta ja väärästä riippuu häntä ympäröivistä perinteistä ja tavoista.

Yksilön elämä on ennen kaikkea sopeutumista hänen sosiaalisen ympäristönsä perimmäisiin kaavoihin ja periaatteisiin. Syntymästä lähtien tavat, joiden piirissä hän on maailmaan tullut, muokkaavat hänen kokemuksiaan ja käyttäytymistään. Puhumaan oppiessaan hän on kulttuurinsa pikku luomus, samoin vartuttuaan aikuiseksi ja aktiivisesti osallistuttuaan sen elämään. Sen tavat ovat hänen tapojaan, sen uskomukset hänen uskomuksiaan ja siltä kielletyt asiat hänenkin saavuttamattomissaan.

Jokainen saman yhteisön lapsi oppii nämä tavat hänen kanssaan, mutta yksikään, joka on syntynyt jonkin toisella puolella maapalloa sijaitsevan yhteisön piirissä, ei koskaan voi omaksua niistä edes tuhannesosaa.

Ei ole ainoatakaan sosiaalista kysymystä, jota meidän olisi tähdellisempää ymmärtää kuin tätä tapojen merkitystä. Ennen kuin olemme oppineet tuntemaan niiden lait ja muunnokset, emme kykene käsittämään ihmiselämän suurimpia pulmia."(Benedict 2)

Länsimaissa oli toisen maailmansodan päättyessä hyvin vähän tieteellisesti pitävää tietoa Neuvostoliitosta. Maan viimeinen väenlaskenta suoritettiin vuonna 1926. Vain muutama länsimainen tutkija oli päässyt oleskelemaan Neuvostoliitossa. Venäläisiä koskeva tutkimus perustui enemmän oppineiden opittuun spekulaatioon kuin empiiriseen aineistoon.

Kun tutkijat pääsivät vapaasti matkustamaan Venäjälle, yleistyivät erityisesti kvantitatiiviset kyselytutkimukset. Kyselytutkimuksilla saadaan tietoa syvällä olevista asenteista.

Ne jotka pitivät Neuvostoliittoa suljettuna ja repressiivisenä yhteiskuntana ja ihmisiä monoliittisena massana, alkoivat verrata neuvostoelämää länsimaisiin teorioihin ja poliittiseen kulttuuriin. Tutkimukset olivat epäluotettavia ja antoivat ristiriitaisia tuloksia. Jotkut kyselytutkimukset osoittivat selvästi, että venäläiset täyttävät länsimaalaiset demokratiavaatimukset, toiset taas osoittivat autoritaarista luonnetta. Tutkimuksia yhdisti yksi tulos: kansallisen murroksen ja jopa trauman aiheuttama poliittisen kulttuurin epästabiilisuus ja muodon etsiminen.

Ensimmäisen tietolähteen olivat muodostaneet ne miljoonat venäläiset, jotka olivat lähteneet maasta. Heistä tehtiin Harvard Refugee Interview Project vuonna 1956. Sitä on vuosien varrella käytetty ja siteerattu paljon. Haastatelluista 90 % oli juutalaisia tai naimisissa juutalaisen kanssa. He olivat joko venäläisiä tai ukrainalaisia ja erosivat keskivertovenäläisistä paitsi kulttuurin myös korkean koulutuksen takia.

Kun seuraava suuri muuttoliike alkoi 1970-luvulla, alettiin valmistella uutta yhtä laajaa kyselytutkimusta. Vuonna 1979 kutsuttiin Soviet Interview Projectin nimissä koolle sata Neuvostoliiton tutkijaa ja kyselytutkimusten erikoistuntijaa. Tutkijaryhmältä edellytettiin viiden vuoden sitoutumista. Rahoittajina toimivat mm CIA ja muita Yhdysvaltojen keskushallinnon virastoja. Kysymyksiä ja käännöksiä kehiteltiin ja testattiin pari vuotta. Yhdysvalloista löydettiin 33000 emigranttia, joista valittiin hastatteluun 3700. 65 % kutsutuista suostui haastatteluun ja heistä 75 % oli kotoisin suurkaupungeista. Toisin kuin Harvardin tutkimuksessa, tekijät olivat lähes kaikki professoritason sovjetologeja ja kyselyssä käytettiin uusinta tietotekniikkaa. Vuonna 1985 alkoi seuraava Soviet lnterview Project.

Harvardin haastateltavat olivat viettäneet jonkin aikaa Saksassa tai muissa Neuvostoliiton lähivaltioissa karkotettujen leireillä. Heillä oli aikaa kertoa tarinansa haastattelijalle, jonka kanssa he viettivät jopa kolme päivää. SIP:n haastateltavat kerättiin eri puolilta Yhdysvaltoja, he eivät pitäneet erityisenä kunniana haastatteluun osallistumista ja kolmen tunnin haastatteluaika tuntui pitkältä. Kaikki olivat lähteneet maasta vapaaehtoisesti ja joutuneet jopa kärsimään päätöksestään kotimaassa ennen lähtöä.

Harvardin tutkimuksen aikoihin kiinnostavin kysymys kuului, vähensikö tuotantovälineiden yksityisomistuksen lopettaminen yhteiskunnan jakautumista luokkiin, kuten Marx ja neuvostoideologit olivat väittäneet. Oliko Neuvostoliitto uudentyyppinen yhteiskunta. Tulos oli James Millarin mukaan täysin selvä: Neuvostoliitto oli samanlainen teollistunut luokkayhteiskunta kuin länsikin. Kansallisuus, ikä tai sukupuoli ei jakanut ihmisiä vaan se, mihin luokkaan he kuuluivat.

Sen sijaan SIPissä sosiaalinen luokka ei osoittautunut päämuuttujaksi, vaan nuorten ja vanhojen välinen ero. Esille tuli myös, että nuoret ja yleensä koulutetut kannattivat hallitusta vähiten. SIPin vastaajat pitivät parhaimpina puolina Neuvostoliitossa tuotantovälineiden valtiollista omistusta sekä ilmaista terveydenhoitoa. Yllätykseksi nousi, että venäläisten sosiaalinen ja taloudellinen ajattelu muistutti enemmän kolmannen maailman jakoa kuin autoritääristä yhteiskuntaa ja yhteisenä piirteenä oli modernisaation arvostus.

Yleisellä tasola tutkimuksissa osoitettiin, että mitä paremmin henkilön materiaaliset tarpeet oli tyydytetty sitä enemmän hän kannatti maan hallitusta. Politiikasta kiinnostuneet kannattivat enemmän yksityistä kontrollia kuin ne joita politiikka ei kiinnostanut. Keskiluokka ei ollut tyytyväinen, vaikka koko vallankumous tehtiin sen aseman parantamiseksi. Keskiluokka kasvoi koko ajan, mutta koulutuksen laajentuessa oli sen toiveita yhä vaikeampi tyydyttää. (Brian D. Silver)

Kun SIPissä otettiin lähtökohdaksi venäläisen yhteiskunnan analysointi "läntisellä tieteellisellä standardilla", tulokseksi saatiin, että Neuvostoyhteiskunta kyllä eroaa länsimaista, mutta ero ei tule esille kehityksen tavassa vaan asteessa. James Miller pitää tätä perustavana tutkimustuloksena (differences are in degree rather than in kind). Miller toteaa: "Jos tutkimus tuottaisi yllätyksiä, tulisi sovjetologeille antaa potkut työstään". Yllätyksiä tuli tekijöiden mukaan niillä alueilla, joita oli tutkittu vähemmän eli yhteiskunnan mikrotasolla: sukupolven, sukupuolen, koulutuksen, tulojen ja asunpaikkakunnan vaikutuksessa ihmisten käsityksiin.

Yllätys kuitenkin oli, että Harvardin tutkimuksessa nuoret ja koulutetut olivat tukeneet järjestelmää. Stalinin aikana ja pian sen jälkeen nuoret ja korkeasti koulutetut suhtautuivat positiivisesti neuvostojärjestelmään, valtion omistuksessa olevaan kevytteollisuuteen, valtion hyvinvointipalveluihin ja yleensä Neuvostoliiton saavutuksiin. Tuolloin mitattiin pääasiassa elintasoa ja tyytyväisyyttä siihen. SIPissä juuri päinvastoin - vanhat ja kouluttamattomat kannattivat yhteiskunnan perusarvoja. Nuoret eivät ajatelleet, mikä on parannusta entisestä, vaan mikä on tilanne nyt. Myös jonkinlaista yksityistymistä oli havaittavissa. Ihmiset käyttivät suhteita välttyäkseen sotaväeltä tai saadakseen työpaikan.

Haastattelijoita kiinnosti hallituksen menetelmä saada kannatusta. Stalinin aikana oli käytetty terroria. Sen jälkeen agitaatiota ja propagandaa sekä koulutusta. Myöhemmin alettiin antaa aineellisia palkintoja.

Maastamuuton syitä oli 80. Ne jaettiin neljään ryhmään: poliittiset, taloudelliset, uskonnolliset ja perhe/ystävät.

Kun kysyttiin, mitä kukin haluaa säilyttää neuvostosysteemistä, 28 % sanoi koulutuksen, 24 % terveydenhuollon. Samoin oli vastattu Harvardin tutkimuksessa. 59 % oli sitä mieltä että maataloustuotanto pitäisi olla yksityistä. Tieteestä olivat eniten kiinnostuneet miehet, nuoret ja ei uskonnolliset venäläiset. Haastattelussa kysyttiin myös henkilökohtaisesta elämästä viitenä vuonna ennen päätöstä muuttaa Yhdysvaltoihin.

Kysymyksiä olivat mm.: Käyttääkö valtio enemmän varoja naisten vai miesten koulutukseen? Lisääkö koulutus poliittista konservatismia? Miksi naiset tienaavat vähemmän kuin miehet?

Tutkimuksen mukaan modernisaatio ja teollistuminen vaikuttivat yhteiskunnan kehitykseen enemmän kuin erityisesti venäläinen perinne. Kritiikissä mainitaankin, että tutkimus ei kuvannut Neuvostoliittoa, ainoastaan vertasi länttä. 90 % venäläisyydestä jäi peittoon. Esim. kun kysyttiin, miten palkka vaikuttaa arvostukseen, länsimaiset tutkijat yrittivät saada selville, miten hyvin Neuvostoliitto vastasi niihin päämääriin, joihon länsi itse oli pyrkimässä. Muitakin sosiologisia tutkimuksia vaivaa tarkoitushakuisuus, etsitään merkkejä joko demokraattisesta ja markkinataloudellisesta kehityksestä tai auktoritaarisuudesta. Kolmatta kehityksen tietä ei haluta tai ymmärretä nähdä.

Kun Moskovassa erään asuinalueen 504 ihmistä haastateltiin vuonna 1990 (Gibsen et al., 1992), voitiin osoittaa, että suurin osa koulutetuista asukkaista, varsinkin nuoriso ja miehet, kannattivat sellaisia demokraattisia arvoja kuin vapaa mielipiteen ilmaisu, sitoutumattomat tiedotusvälineet ja monipuoluevaalit. Kuitenkin hämmennystä herätti, että samat henkilöt eivät hyväksyneet poliittisia vastustajiaan. Poliittisia vapauksia ja oikeuksia ollaan valmiita ottamaan itselleen, mutta ei annettu tilaa poliittisille vastustajille. Ja demokraattisten arvojen merkitys oli suuri, vaikka samalla tuettiin vahvaa poliittista johtajaa. Tästä Reisinger on päätellyt, että venäläisillä täytyy olla erilainen käsitys demokratiasta (1994).

Vuonna 1993 vain 12 prosenttia venäläisistä kannatti joko markkinataloutta tai suunnitelmataloutta. 3/4:lle oli tärkeää, että taloudellinen eriarvoisuus ei kasva.

Reisinger etc (1994) tekemässä tutkimuksessa asetettiin kolme hypoteesiä kyselyn pohjaksi: historiallinen jatkuvuus, indoktrinaatio ja modernisaatio. Näistä modernisaatio selitti parhaiten kerättyä aineistoa.

Parhaimmat tulokset ovat antaneet sellaiset tutkimukset, joissa ei ole testattu määrättyä teoriaa, vaan esitetty erilaisia kysymyksiä. Alexanderin (?) mielestä tulisikin rakentaa mikroteorioita makroteorioiden sijasta. Suurten mielipidekyselyjen sijasta tulisi tehdä ruohonjuuritason tutkimuksia eri paikkakunnilla. Alexander suosittelee tutkijoiden oleskelua Venäjällä ja asettumista tarkkailijan asemaan, jotta saadaan luotettavaa teoriaa Venäjän kehityksestä:

"Through a more ethnographic approach (which would include living in a local environment and perhaps participant observation and qualitative interviews) scholars can arrive at a contextual understanding of Russian society that will allow the development of testable, grounded theory." (s.125)

Espoossa 13.6.1993

Venäläisen emigrantin maailmankuva

1. Tutkimuksen lähtökohdat ja tutkimusmenetelmä

2. Venäläisten länteen muutto vuoden 1989 jälkeen

3. Emigrantin mielikuva Venäjästä ennen Neuvostoliittoa

3.1. Oma käsitys

3.2. Oletus siitä, mikä kuva lännessä on Venäjästä ennen 1906

4. Mitä tapahtui vuosina 1906-1923

4.1. Emigrantin mielikuva vallankumousvuosien tapahtumista

4.2. Oletus läntisestä tulkinnasta

5. Arkielämää Neuvostoliitossa (syvähaastattelu) ro

5.1. Auktoriteetit

5.2. Koulutuksen painopisteet

5.3. Keskustelut omien vanhempien ja isovanhempien kanssa

5.4. Tulevaisuuden utopiat

5.5. Oletus länsimaisen ihmisen käsityksestä Venäjän arkielämästä

6. Muutto Neuvostoliitosta

6.1. Muutosajatuksen kypsyminen

6.2. Käytännön järjestelyt

6.3. Käsitys Venäjän tulevaisuudesta

7. Elämä Suomessa

7.1. Vaikutelma suomalaisten maailmankuvasta

7.2. Oman maailmankuvan muutokset

8. Kulttuuriset edellytykset idän ja lännen rinnakkaiselolle Euroopassa

Tarkastelen maailmankuvaa yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kohteena. Maailmankuvalla ymmärrän sen tiedon kokonaisuutta, jonka “yksilö tuntee ja hallitsee perinteen ja kulttuurin eri muodoissa” (Juha Pentikäinen 1980, s. 238). Analyysin kohteena ovat kognitiiviset järjestelmät, uskomusjärjestelmät, motivaatio ja toiminta (Löfgren 1981, s. 34). Maailmankuva sisältää ihmisen määritelmän itsestään, suhteestaan luontoon, toisiinsa ja yhteiskuntaan.

Tutkimusaineisto kerätään teemahaastatteluina ja haastateltavat valitaan seuraavien kriteerien perusteella:

1. Syntymävuosi 1950-1955. Koska Stalin kuoli vuonna 1953, on oletettavissa, että vuosina 1959-1963 koulunsa aloittavat neuvostovenäläiset ovat käyneet sosialisaatioprosessin hirmuvallan päätyttyä ja teoreettisen keskustelun kommunismin päämääristä vakiinnuttua.

2. Haastateltavat ovat asuneet Suomessa vähintään viisi vuotta. Maailmankuva on helpommin esiteltävissä suomalaisessa kulttuurissa asuvalle lukijakunnalle, kun haastateltavilla on kokemusta suomalaisesta kulttuurista. Rausteen tutkimuksissa on tullut esille, että ihmiset tulevat tietoisiksi sosiaalisista sääntörakenteista vasta esimerkiksi siirryttyään toiseen kulttuuriin.

Teesejä Neuvostoliitossa muodostuneesta maailmankuvasta

Seuraavassa on esitetty 20 väittämää Neuvostoliiton elämäntyylistä ja arvoista. Väittämät on laadittu prof. Markku Kivisen luentosarjan pohjalta Venäjän tulevaisuus Pyhä ja maallinen, kevät 1997. Teesit liittyvät mielikuviin, eivät niinkään historiallisiin tosiasioihin.

Tässä keskustelussa halutaan kuulla, minkälaisia ajatuksia ja muistoja ne herättävät Sinussa.

Teesi 1: Neuvostoliitto oli utopian yhteiskunta. Valtion ja puolueen päämääränä oli luoda vapauden valtakunta, kommunistinen yhteiskunta.

Markku Kivinen kuvaa tavallisen kansan ja talonpoikien perinteistä ajattelua. Siihen liittyi pelko ja viha seuraavia asioita kohtaan: valta ja auktoriteetti, kaupungit, keskushallinto, vauraus ja luksus, juutalaiset ja muut ulkomaalaiset, tiede, teknologia ja koneet (1997, s. 14)

Neuvostoliitossa oli vallalla hallinnollinen perinne. Se pohjautui ajatukseen Venäjän vaikeasta hallittavuudesta. Sen mukaan tarvitaan kovia kurinalaisia muotoja. Teollinen tuotanto ja sotilaallinen armeija vaativat myös kuria. Kuria osoittavat sellaiset perinteet kuten paraatit. Kaupunkeja suunniteltiin geometristen muotojen mukaan.

Mikä oli sinun utopiasi ihanneyhteiskunnasta 1960-1970 -luvuilla?

Teesi 2: Vuoden 1917 Helmikuun vallankumouksen jälkeen kaduilla tanssittiin ja laulettiin: “Ei koskaan enää sortoa, ei riistoa eikä sotaa! Ei vankiloita eikä salaista poliisia! Nyt toteutetaan kaikki unelmat!”

Muistuuko mieleesi tapahtumia vuosilta 1953 -1992, jolloin olisit laulanut kadulla tai kotonasi tai iloinnut erityisesti jostain muutoksesta Neuvostoliitossa?

Teesi 3: Venäjän kansaa on liikuteltu niin rakentamisen kuin sodankin tarpeisiin.

Kenen tutun henkilön siirto tulee sinulla ensimmäiseksi mieleen ja mitä muistat siitä seuranneen?

Teesi 4: Niin venäläisessä kuin neuvostoliittolaisessakin kulttuurissa sankarina on kollektiivi, yhteisö. Kapitalismissa ylistetään yksilön kokemusta ja sankaritekoa. Nikolai Tshernitsevski kirjoitti romaanin Mitä on tehtävä. Romaanissa vallitsee vapauden ihanne, jossa yksityinen sulautuu saumattomasti yhteiseen. Ihanteena on kollektiivii ja tasa-arvo. Haluttiin korvata porvarillinen minä kollektiivisella meillä.

Mikä tapahtuma ja kuka henkilö nousee sinun mieleesi sankarina tai sankarillisena tekona Neuvostoliitossa tai Venäjällä?

Teesi 5: Vallankumous edellyttää poikkeuksellista toimintaa, uhrauksia ja kieltäytymistä. Neuvostoliitossa oltiin sitä mieltä, että hyvää on tiede, edistys, tuotantovoimien kehitys, kaupunki, proletariaatti, puolue. Näiden piirteiden piti tulla esille kasvatusperiaatteissa, elämäntavassa, järjestötoiminnassa, poliittisissa puheissa ja sotilaallisissa toimissa.

Mitä piirteitä eniten ihannoit Neuvostoliitossa, ja miksi pidit niistä?

Teesi 6: Neuvostoliitossa vallitsi vankkumaton usko siihen, että tekniikka ratkaisee suurimmat tulevaisuuden ongelmat. Science fiktion kirjailija ja lääkäri, bolsevikkien johtaja vuosina 1905-1907, nimimerkki Bogadanov kirjoitti romaanin Punainen planeetta. Siinä Mars-planeetalla vallitsee proletaarinen luonnonfilosofia, jossa sota, orjuus, luokkataistelu ja kuolema on ylitetty. Vihanneksia kasvatetaan hydrofonisesti maan alla, tuotanto, kontrolli ja jakelu hoidetaan kellokorttien avulla. Tietokoneet hoitavat talouden, jossa rahaa ei tarvita. Työpäivä on voitu lyhentää kahteen tuntiin. Marsilaisten maailma on siis uljaan kollektivismin todellisuus, joka on tieteellisesti edistynyt, tietokoneiden avulla rationaalisesti organisoitu, viisas ja energinen. Ihmisten keskinäissuhteita leimaa solidaarisuus, keskinäinen apu ja kiintymys. Yksityisomistuksen fetissi ja porvarillinen minä oli korvattu kollektiivin tarpeilla.

Mitä teknisiä uudistuksia pidit nuorena realistisina ja mistä odotit helpotusta arkipäivän elämään?

Miten kuvittelet tekniikan parantavan elämääsi ja mitä tekniikkaan liittyviä unelmia sinulla on?

Teesi 7: Vuosisadan alun romaaneissa luokan ensisijaisuus yksilöön nähden saa metafyysiset mittasuhteet. Wuolijoki kirjoittaa vuonna 1909: Hän on luokkatietoinen työmies. Hän elää luokassaan. Jos Hän kuolee, niin se on hänestä luokkaruumiin osan aineellisen muodon muuttamista, jotta koko luokka voisi elää, jatkaa elämäänsä ja taisteluaan ja Hän muassa siinä.

Mitä Sinulle tapahtuu kun kuolet?

Teesi 8: Majakovskin runossa sanotaan: Ja tietä näytti punatähti, punatähti miljoonalle. Iljitsh oli kanssamme, huolehtien jokaisesta. Kerrotaan, että Neuvostoliiton rituaaleihin kuului lasten lokakuulaistaminen, oktarbnia, kastamisen sijaan. Punaisiin häihin kuuluivat asiaankuuluvan väriset pöytäliinat, Leninin kuvat, morsiusparin lupaukset omistautua paitsi toisilleen myös kommunismille, "Kansainvälisen" kajauttaminen ja häälahjaksi Leninin ja Zinovjevin teoksia.

Mitä muistikuvia sinulla on omasta ja omien lastesi kastamisesta ja häistä?

Teesi 9: Palvovan suhde tieteeseen oli jo 1800-luvulla ominaista venäläiselle intelligentsijalle. Berdjajev piti tätä keskeisenä ilmauksena venäläisen hengen totalitaarisesta luonteesta: Kun venäläinen intelligentsia omaksui darvinismin, tuo oppi ei enää ollut heille kiistoja aiheuttava tieteellinen teoria vaan dogmi, ja jokainen joka ei hyväksynyt tuota dogmia oli omiaan herättämään moraalisia epäilyksiä.

Muistuuko mieleesi joku asia, jota tieteellisyyden nimissä edistettiin, mutta jota itse tai joku tuttavasi piti vääränä tai kyseenalaisena?

Teesi 9: Vuoteen 1941 saakka Neuvostoliitto kaupungistui huimaa vauhtia. Talonpoikaiseen maailmaan tottunut, suurelta osin lukutaidoton työvoima oli opetettava samanaikaisesti käyttämään koneita, totuttautumaan vieraisiin ja mutkikkaisiin organisaatioihin, opetettava lukemaan, kunnioittamaan auktoriteetteja, toimimaan kellonajan mukaisesti ja käyttämään sylkykuppia tai nenäliinaa. Tämä nopea muutos aiheutti ongelmia ihmisten sopeutumiselle ja se ilmeni huliganismina, juopotteluna ja pinnauksena töistä.

Mitä maalaiselämän piirteitä kaipasivat kaupunkiin ja tehdastyöhön muuttaneet ihmiset eniten?

Teesi 10: Rikollisuus, byrokratia ja tuhlaus olivat sosialismin pahimmat vitsaukset.

Tuttavapiirissäsi oli varmaankin edustajia kaikista ihmistyypeistä. Voitko luetella, miksi tuttavasi käyttäytyi lainvastaisesti, byrokraattisesti tai tuhlailevasti?

Teesi 11: Neuvostonuorisolla luetettiin Nikolai Ostrovskin vuonna 1934 ilmestynyttä teosta Kuinka teräs karaistui kuin katekismusta. Siinä ihminen luopuu koko ruumiillisuudestaan ja aistillisuudestaan kollektiivin hyväksi. Sellaiset transgression muodot, joissa ihminen samanaikaisesti kohtaa yhteisönsä ja oman ruumiinsa autenttisuuden kuten eroottinen intohimo, nauru tai jopa aidon surun tuottamat kyyneleet ovat vieraita.

Muistatko saaneesi satinkutia vanhemmiltasi tai koulussa, työpaikalla tai viranomaisilta jonkin käyttäytymisesi vuoksi?

Teesi 12: Tolstoi on kirjoittanut, että rautatiet ovat liikkumiselle samaa kuin bordelli rakkaudelle. Hän kuvaa ihannoivasti talonpoikaista ajatusmaailmaa. Kuitenkin Neuvostoliitossa teknologia, koneet ja suuret tuotanto-organisaatiot edustivat tavoiteltavaa todellisuutta.

Mitä sinä muistat lukeneesi tai kuulleesi Tolstoista? Minkälaista elämää käsityksesi mukaan Tolstoi yritti edistää?

Teesi 13: Vaikka Venäjän vallankumoukselliset olivat 1900-luvulta lähtien vastustaneet vimmatusti köyhyyttä, ei heidän tavoitteenaan ollut kulutukseen suuntautuneen onnen luominen. Myös Venäjän työväenliike korosti henkilökohtaisen onnen toissijaisuutta. Plehanovin mukaan moraali ei perustu henkilökohtaisen onnen tavoitteluun vaan kokonaisuuden, kansan, luokan ja ihmiskunnan onneen. Se edellyttää enemmän tai vähemmän itsensä uhraamista. Bolshevikkien ensimmäinen sukupolvi sai elämänsä onnen osallistumisesta poliittiseen työhön ja tuotantoon. Proletaarisen kollektiivisuuden uudet hyveet olivat solidaarisuus, yhtenäisyys, erityisetujen alistaminen ryhmän intresseille.

Onko sinulla mielikuvaa siitä, mitä Marx piti hyvänä elämänä? Entä Lenin? Mitä sinulle on hyvä elämä?

Teesi 14: Jukka Gronow on erottanut kaksi erilaista neuvostoluksuksen muotoa. Varhaisempi on lähinnä neuvostoliittolaisen elämäntavan omaa tuotetta. Siihen kuuluvat sellaiset tuotteet kuin samppanja, konjakki, kaviaarivoileivät, suklaakonvehdit, tortut sekä hajuvedet. Juhlaan kuuluivat myös ravintolat, tanssi, musiikki, estraditaide, karnevaalit ja kansanjuhlat.

Miten sinun perheessäsi vietettiin juhlia?

Teesi 15: Jo 30-luvulta lähtien eli nomenklatura Neuvostoliitossa omaa elämäänsä datshoineen, autonkuljettajineen, ulkomaanmatkoineen, eliittikouluineen ja valuuttoineen.

Mitä erityisetuja sinulla oli Neuvostoliitossa?

Teesi 16: Suhde talonpoikaiseen populaarikulttuuriin ja elämäntapaan oli ongelma bolsevikeille. Tulevaisuutta kantavan proletaarin ominaisuudet - askeettisuus, kurinalaisuus, ahkeruus ja sitoutuminen tuotantoon, olivat jyrkästi vastakkaisia maaseudun elämänmenolle, jota näytti pikemminkin leimaavan laiskuus, juoppous ja kaikenlainen holtittomuus, voimakkaat tunteenpurkaukset ja fyysinen läheisyys (yhteisuinnit, tappelut).

Mikä mielikuva sinulla on maaseudun elämästä Neuvostoliitossa?

Teesi 17: Kaupunkien asuinkommuuneissa ei yhdistetty vain tavaroita vaan myös kaikki muu: aika ja tila, huvit ja huolet, ystävyys ja parhaassa tapauksessa rakkauskin.

Mitkä ovat sinulle hauskimpia ja huonoimpia kokemuksia kaupunkielämästä?

Teesi 18: Hrutshevin kausi merkitsi käännettä talonpoikaiston suuntaan. Jo vuonna 1949 hän oli ehdottanut agro-kaupunkeja. Kolhoosien kohtuuttomat luovutuskiintiöt poistettiin ja maatalouteen suunnattiin investointeja, jotka johtivat elintarviketuotannon ja kulutuksen kasvuun.

Muistuuko mieleesi joitakin Hrutshevin aikaisia uudistuksia?

Teesi 19: Stalinistisessa todellisuudessa tuli esille ne kaksi keskeistä piirrettä, jotka esim. Indonesiassa ja Kamputseassa ovat tehneet mahdolliseksi miljoonien ihmisten tuhoamisen. Ensinnäkin surmaajat kokevat itse olevansa hengenvaarassa ja toiseksi todennäköisyys joutua vastuuseen konkreettisista murhista ja kidutuksista oli lähes olematon.

Mitä syitä sinulle on kertonut joku, joka on osallistunut kidutuksiin?

Teesi 20: Stalinin kuoleman jälkeen NKVD muutettiin KGB:ksi. Sillä ei ollut enää hallitsevaa asemaa suhteessa ylimpään puoluejohtoon. Suoranaisen terrorin sijaan tulivat lähinnä hallinnolliset menetelmät, esimerkiksi työpaikan tai koulutusmahdollisuuksien menettämisen uhka.

Oletko sinä tai joku tuttavasi kokenut jotain "hallinnollisia menetelmiä"?

Teesi 21: Neuvostoliittolaisten suhtautumista "viralliseen pyhään" ei voi kuvata vain ulkoiseksi tai pakotetuksi. Vaikka voimakas kaupungistuminen tapahtuikin pakkokollektivisoinnin vaikeissa oloissa, kysymys ei ollut vain ulkoisesta pakosta. Osallistuminen tuotantovoimien kehitykseen perustuu myös erityisiin rituaaleihin: työn sankareiden palvonta, stahanovilaisuus jne. Proletariaattiin kuuluminen oli perusta positiiviselle identiteetille. Erityisesti silloin, kun tarjolla oli sosiaalisen nousun mahdollisuus ja muita parempi elämä siksi, että on työläinen. Ihmisten kuuliaisuus ei johtunut ainoastaan järjestelmän tuottamasta kauhusta ja pakosta niin kuin totalitarismin teoria korostaa, vaan tarjoaa myös lupauksia sosiaalisesta noususta ja yksilöllisestä onnesta.

Miksi sinä liityit aikoinaan Komsomoliin tai osallistuit kommunistisen propagandan näyttötilaisuuksiin?

Teesi 22: Kolmekymmentäluku merkitsee lopullista askelta bolsevismista stalinismiin. Tuolloin tapahtui perinteisten arvojen kulttuurinen restauraatio. Stalin rinnastetaan tsaariin, Leninin palvonta mukautetaan kansanperinteen kertomuksiin. Vanhan kulttuurin elementit kuten auktoriteetti, hierarkia, pätevyys ja kuri perheessä, koulussa ja tehtaassa otetaan uudelleen käyttöön.

Mikä oli seuraava suuri kulttuurin murros?

Teesi 23: Kaikki viralliset rituaalit kuten kokoukset, osallistuminen sosiaalityöhön tai ideologisiin kampanjoihin alettiin nähdä tyhjinä seremonioina, moraalisina velvollisuuksina joita kutsuttiin uusiksi sosialistisiksi riiteiksi.

Muistuuko mieleesi joku tapahtuma, johon olisit osallistunut velvollisuuden tunnosta?

Hei Markku Kivinen,

kun olen esittänyt oheisia kysymyksiä, olen huomannut, että venäläiset eivät itse tiedostaneet kollektiivista sankaruutta, Leninille tai aatteelle uhrautumista eivätkä tekniikan ensisijaisuutta. Joten vähennän niitä kysymyksiä.

Länsimaisia tutkimuksia syytetään usein siitä, että meillä on ennakkoasenne, johon haemme vahvistusta. Mutta jos ei ole hypoteeseja, ei näköjään vastauksista saa muuta kuin ympäripyöreitä. Miten voin välttää nolla-tutkimuksen? Miten saada haastateltavista mahdollisimman paljon irti?

Sinun luentomonisteestasi lainatut esipuheet ovat nopeuttaneet keskusteluun pääsyä. "Punaiset häät" Leninin palvomiseksi ja Punainen planeetta tieteen palvomiseksi ovat saaneet suurta vastustusta. Ihmiset eivät kuulemma palvoneet Leniniä eivätkä tiedettä, vaan olivat realistisia. Vastustus on ollut ehkä hiukan liian suuri, se on jäänyt mietityttämään.

Kysymys kommunistisesta utopiasta on myös mielenkiintoinen. Sujuvasti suomea puhuvat väittävät yhtäkkiä, että eivät osaa SUOMEN KIELELLÄ selittää, mihin neuvostoyhteiskunnassa pyrittiin. Vedän tästä saman johtopäätöksen kuin oli väitöskirjassani: neuvostomarxilaisille sanoille ei muodostunut Neuvostoliitossa universaalia merkitystä. Sanat olivat koodeja, joita ei tarvinnut avata. Merkitys oli "vaistonvarainen" eli ei sanoiksi puettava.

Anna-Stiina Nykäsen haastattelussa Markku Kivinen
(hs 9.2.2012)

Vanhaan aikaan itänaapuri esitteli aina isoja viljapeltoja traktoreineen. Mikä nyt on Venäjän ylpeyden aihe?...

Venäjän brändeistä tunnetuin on yhä Kalashnikov. Sota on ylpeyden aiheista ykkönen. Suuresta isänmaallisesta sodasta, siis toisesta maailmansodasta, puhutaan paljon. Voitonpäivä 9. toukokuuta on iso juhla nuorillekin. Voiton päivän oranssimustia nauhoja, samanlaisia kuin neuvostoarmeijan urhoollisuusmitaleissa, roikkuu autoissa siinä missä meillä karvanoppia ja wunderbäumeja. Venäjällä sota on läsnä. Lisää sotaveteraaneja on tullut Afganistanista ja Tshetsheniasta. Katukuvassa näkyy ”samovaareja”, raajattomia invalideja, jotka liikkuvat pyörillä varustettujen lautojen päällä. Sankaritarinat ovat kuuluneet Venäjän kulttuuriin aina, oli kyse sitten pyhimysten elämänkerroista tai bolshevikeista. Siellä puhutaan yhä venäläisestä messianismista. Monikulttuurisuus on sekin imperiumin ylpeyden aihe. Venäjällä panostetaan patriotismiin. Isänmaallisuus on kouluissa oma oppiaineensa. Kansallistunnetta kohottavat myös urheilu, kirkko ja media. Se on soft poweria. Kodeissa vaalitaan historiaa ja kulttuuria, juhlissa lauletaan ikivanhoja lauluja ja syödään perinneruokia. Venäjällä luetaan klassikoita, ne kaikki pönkittävät ajatusta ainutlaatuisesta venäläisyydestä, myyttisestä Venäjästä. Nyt kouluissa pakollisiin kuuluu myös Aleksandr Solshenitsynin Vankileirien saaristo, joka Neuvostoliitossa oli kielletty. Venäjällä on valtavasti myös viihdettä ja huuhaatieteet menestyvät. He ovat niissäkin itseriittoisia. Silti puheissa pitää siteerata ulkoa Pushkinia ja käyttää oikeita puheenparsia. Ja on osattava puhua kaunista kieltä. Suuri ylpeys ovat myös venäläiset naiset, maailman kauneimpia, he uskovat. Naisvankiloissa on avioliittokoulutusta, siinä on tapakasvatusta, meikkausta, vaatetusta ja kävelytyyliä, Kivinen kertoo. Kaikkialla Venäjä puolustaa omiaan. Minne ikinä venäläiset menevät, he luovat nopeasti omat verkostonsa. Kohta on kaupan venäläisiä elintarvikkeita ja oma radioasema soittaa venäläistä musiikkia. Yhteisöllisyys on perua maaseutuelämästä. Eikä kommunismissa olisi selvitty ilman omia verkostoja. Tutkimusten mukaan tuo tapa on säilynyt, he ovat edelleen verkostoitumisen maailmanmestareita. Menestyneet emigrantit ovat Venäjän ylpeys."

Maailmankuva Venäjällä 2000

(RUFI), Suomalais-Venäläinen-Yhdistys ja Friedrich-Ebert-Stiftung ovat tehneet tutkimuksen Venäläiset venäläisistä. Tutkimusta varten haastateltiin maaliskuussa 2000 2050 venäläistä. He olivat 18-60-vuotiaita 11 eri talousmaantieteellisellä alueella 58 paikkakunnalla. (Osteuropa 2/2001)

Tulokset ovat lähes sokeeraavia, mutta antavat myös toivoa siihen, että Venäjä ei sittenkään seuraisi länsimaita omassa kehityksessään.

Vain 4,2 % piti oikeana väitettä: ”Polkupyörää ei tarvitse välttämättä keksiä uudestaan, länsimainen kehitysmalli on tehokkaampi ja meidän on seurattava sitä.” 39 % oli sitä mieltä, että Venäjä voi kehittyä vain oman viisautensa avulla kulkemalla omia teitä eikä sen tule kopioida muiden maiden kokemuksia. 95,5 % uskoi Venäjän onnistuvan.

40 % oli sitä mieltä, että yhteiskunnallinen uudistaminen on aloitettava taloudesta, poliittinen järjestelmä ja demokratia eivät ole ensisijaisia. Alle 50 % piti perestroikaa positiivisena muistona.

30 % oli sitä mieltä, että Venäjä voi edistyä vain, jos sillä on vahva johtaja.

Onnistuminen elämässä tarkoitti yli 60 %:lle perhettä ja lapsia. Seuraavalla sialla 17 asian ryhmässä oli vajaalla 40 % kiinnostava työ. Hajonta nuorten ja vanhojen välillä oli suuri. Kun yli 50 vuotiaista 61 % piti tärkeänä rehellisyyttä, oli se vain alle 16 % 30-vuotiaista tärkeä. Sitä vastoin luotettavia ystäviä piti tärkeänä lähes puolet nuorista kun vanhoista vain 28 %.

Viimeisen 15 vuoden aikana ihmissuhteissa on tapahtunut muutoksia. 91 % on sitä mieltä, että aggressiivisuus ja raakamaisuus on lisääntynyt, rakkaus ja auttamisen halu vähentynyt. 80 % on myös sitä mieltä, että kunnioitusta vanhempia ja naisia kohtaan, avoimuus ja rehellisyys on vähentynyt. Yli 90 prosenttia pitää pahimpina asioina kidutusta, huumeita ja valtion kavaltamista. Maaseudulla asuvat ihmiset eivät ole huomanneet yhtä voimakkaasti negatiivista käyttäytymistä kuin kaupungeissa asuvat. Oikeuslaitokseen luotetaan entistä vähemmän, sitä vastoin odotetaan vahvaa johtajaa ja vahvaa valtiota. Putinin virkamiehiin kuului runsaasti sotilaita. Älymystön, viranomaisten ja ammatti-ihmisten vaikutus vähenee koko ajan.

Yhä useampi toivoisi väärin jaetun omaisuuden palauttamista valtiolle (1995: 45 %, 2000: 63 %). 20 % olisi valmis kieltämään kaikki vaalit muutamaksi vuodeksi. 45 % kannattaa sotilastoimia Venäjän yhtenäisyyden vahvistamiseksi, kun 1995 vain 26 %.

Yhä useammat haluaisivat rajoittaa ulkomaille matkustamista. Amerikan vastaisuus kasvoi 1990-luvun lopulla (1995: 9%, 2000: 43 %). Länsi-Eurooppa näytti läheisimmältä partnerilta 65 % mukaan, mutta 57 % oli sitä mieltä, että jos Venäjä olisi vahvempi, se vaarantaisi Euroopan turvallisuutta ja siksi Eurooppaa ei kiinnosta Venäjän nousu.

Lähes puolet venäläisistä uskoi auktoritaariseen ja tekniseen modernisaatioon.

Uusia naiskremlologeja: Poliitikkojen maailmankuva Elsa Osipova hs 5.8.2020
Ira Jänis-Isokangas Aleksanteri-instituutti,
Veera Laine Ulkopoliittinen instituutti, Heidi Berg väitöskirja
Presidenttien uskomusjärjestelmät

*****