Johtaja Susanna Miekk-oja Dansken Bankin varallisuudenhoidosta sanoo olevansa hämmästynyt siitä miten kauan kestävän sijoittamisen, jonka yksi kärki hiilikuplailmiö on, rantautuminen Suomeen on kestänyt. ”Vuodesta 1992 asti olen toivonut kestävyyden trendin saapuvan, ja joutunut pettymään aika monta kertaa. Nyt on sellainen hytinä, että aletaan olla lähempänä näiden asioiden vakavasti ottamista, Sijoittajat ovat hyvin vahvasti hereillä.” OP-ryhmän vastuullisen sijoittamisen johtaja Mika Leskinen yhtyy havaintoon. Hän sanoo, ettei ole uransa aikana nähnyt ikinä vastuullisen sijoittamisen ilmiötä, joka olisi edennyt yhtä nopeasti kuin hiilikupla nyt. Hiiliriski tulee todella voimalla sijoitusmaailman tietoisuuteen.” Eläkeyhtiöt seuraavat jo hiilikuplaa silmä kovana. ”Onhan tämä todella suuri trendi, ja sen merkitys tulee vain kasvamaan”, pohtii eläkeyhtiö Ilmarisen analyytikko Tiina Landau. Vastaava selvitys on meneillään Kirkon eläkerahastossa. Nordea aikoo määrittää vuoden loppuun mennessä jokaisen sijoitusrahastonsa hiilijalanjäljen eli sijoituskohteiden hiilidioksidipäästöjen määrän, kertoo yhtiön vastuullisen sijoittamisen johtaja Antti Savilaakso. (Paavo Teittinen, hs 18.2.2015)
Esitelmä 28.5.1990
Tietopalvelupäivät 1991: Vihreä kuluttaja
Sijoitusraha ja vihreä kuluttaja
Miten rahaa voi käyttää ja sijoittaa eettisesti?
Tiivistelmä: Voiko ympäristötiedosta olla hyötyä rahamarkkinoilla? Minkälaisia eettisiä rahoitusyhtiöitä on Englannissa, Yhdysvalloissa ja Saksassa? Mitä ovat eettiset, sosiaaliset ja ekologiset kriteerit? Mitä menetelmiä Suomessa on kehitetty sijoitusten ja tuotannon eettisen ja ekologisen vastuullisuuden mittaamiseksi? Missä vaiheessa on Ekopankki-hanke 1991?
Sijoittaminen särähtää monen korvassa, erityisesti vihreän osakkeenomistajan sydämessä. Se yhdistetään häikäilemättömyyteen ja kylmään monetaariseen laskelmointiin. Aivan viime vuosina on kuitenkin alettu maailman pörsseissä, erityisesti Lontoossa ja New Yorkissa tarjota myös ekologista vaihtoehtoa ekonomisteille.
Yhdysvalloissa 20 % kaupoista eli noin 500 miljardia dollaria käydään eettisin perustein. Tämä tarkoittaa, että yksi viidestä osakkeita ostavasta kansalaisesta haluaa olla varma siitä, että hänen rahoillaan ei tueta sosiaalisesti ja ekologisesti vastuuttomia yrityksiä.
Englannissa noin 10% sijoittajista haluaa kantaa eettisen vastuun. Siksi ei olekaan ihme, että yhtiöt Yhdysvalloissa ja Englannissa ovat viime vuodesta lähtien olleet yhä kiinnostuneempia pääsemään vihreälle listalle. Investointeja on alettu ohjata niin, että vihreillä sijoittajillakin olisi valinnanvaraa ja vihreillä kuluttajilla ostamista.
Ympäristöstään huolta kantava ei enää ole taloudellisestikaan häviäjä.
Vuonna 1989 eettisen sijoitussalkun arvo Englannissa nousi 30% samalla kun muiden osakkeiden arvo nousi 20%. Vuodesta 1984 kveekareiden Priends Provident on ollut menestyksekkäin. Sen voitot ovat nousseet 214% verrattuna kaikkien osakkeiden luetteloon Lontoossa, mikä on 27%. On huomattu, että ympäristön hyväksi tehty ratkaisu koituu pitkällä tähtäimellä myös taloudellisesti voitolliseksi. Riskit perinteisissä sijoitusyhtiöissä ovat yhä suurempia, koska niillä on monenlaisia vaikeuksia edessään. Ne valmistavat myös tuotteita, joita tulevaisuudessa ei ehkä enää haluta ostaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa markkinataloudellinen ympäristöongelmien ratkaisu on johtanut nk. saastuttamisoikeuksien myyntiin (Clean-Air Act, Bubble-Policy), joissa ilmaisille ympäristöseikoille kuten ilmalle määrätään hinta. Ympäristö- ja haittaverot alkavat tulla käyttöön jo useimissa maissa.
Tuotannon eettisyyden huomioonottaminen on australialaisen Earthbank Societyn (Maanpankki yhdistys) mukaan myös taloudellisesti kannattavaa siksi, että
1. yhtiö on todennäköisemmin pitkäikäinen, kun se valmistaa kestäviä tuotteita ja perustaa toimintansa kestäviin asiakassuhteisiin
2. ilmaa ja vettä saastuttavat yhtiöt joutuvat ennen pitkää maksamaan puhdistuslaitoksista ja jätteiden käsittelystä
3. työntekijöiden vaikutusmahdollisuus edistää tuotantoa.
Suomi pankkimaailman villi-itä
Suomi on sekä pankkimaailman että sijoitusmaailman villi-itä. Vihreällä ja vastuullisella sijoittajalla ei ole täällä muuta mahdollisuutta kuin pitää rahoja sukanvarressa tai lahjoittaa se hyvänä pitämäänsä tarkoitukseen. Suomessa vain antroposofit ovat kehittäneet Mercurius-säätiön ja Yhteisöpankin, joissa voi antaa rahojensa poikia hyvän tarkoituksen puolesta. Ekopankkia on kehitelty kolme vuotta ja se aloittanee toimintansa syksyllä.
Eettiset rahalaitokset valtaavat alaa ulkomailla
Anglikaanista lainsäädäntöä edustavissa maissa toimii eettisiä sijoitusyhtiöitä, sitä vastoin germaanisilla alueilla on perustettu eettisiä pankkeja. Esimerkiksi Länsi-Saksassa kirkoilla on oma pankki, samoin sosiaalisten järjestöjen kuten Punaisen Ristin varat ovat Bank fur Sozialwirhaft Berlin hallinnassa, luonnonsuojelijat ja vihreät perustivat kaksi vuotta sitten Ökobankin. USAssa on yli 20 erilaista
eettistä investointirahastoa. Chicagoon perustettu South Shore Bank on ollut esimerkkinä lukuisille lähiöpankeille ja SHARE-rahastoille (Self Help Association for a Regional Economy) tukien paikallista omaa apua.
Englannissa on parin viime vuoden aikana aloittanut toimintansa 16 eettistä sijoitusyhtiötä. Myös useat perinteiset rahalaitokset ovat alkaneet tarjota eettistä sijoittamista asiakkailleen ja eläkerahastot tarkistaneet sijoituksiaan. Tunnettuin on Merlin Ecology Fund. Sen perustaja, 29-vuotias ympäristöopiskelija Tennant toimi aluksi Yhdysvaltojen eettisessä sijoitusyhtiössä. Taiteilijat ja maan menestyskirjailijat kuten Ken Follet ja Jo Spencer ovat ympäristöä säästävän sijoitusyhtiön tunnetuimmat jäsenet.
Kanadassa toimii SRI-rahasto (Socially Responsible Investments Fund) Australiassa nk. Earthbank vuodesta 1983. Sveitsissä on kerätty peruspääoma ekopankkia varten. Itävallassa aloitettiin 1988 eri kansalaisjärjestöjen yhteistä verkostorahoitusta. Ruotsissa ja Tanskassa on toiminut jo 10 vuotta JAK (Jord Arbete Kapital), joka antaa jäsenilleen lainaa omakustannushintaan. Ruotsissa asunto- ja eläkerahat eivät koidu pankkien eduksi. Norjassa ollaan aloittelemassa Norgenfondia, jossa säästäjä itse määrää koron. Belgiassa ja Hollannissa on antroposofisen Waldorf pankin lisäksi eettisiä lainayhteisöjä.
Kirkkokunnat alullepanijoita
Yhdysvalloissa sosiaalisesti vastuullista sijoittamista ovat voimistaneet alkuaan Vietnamin ja Watergatin kokemukset. Alullepanijoita ovat olleet kirkot ja uskonnolliset ryhmittymät. Vuonna 1970 metodistinen kirkko organisoi Pax World Fund -sijoitusrahaston, jossa rahoja ei sijoitettu yrityksiin, jotka ovat yhteydessä aseteollisuuteen.
The Interfaith Center on Corporate Responsibility on noin 250 uskonnollisen instituution sijoitusyhtiö. Sen salkkujen arvo on yhteensä yli $ 150 miljardia. Siitä on tullut eniten kasvava liike USA:ssa. Se pitää yhteyttä osakkeenomistajiin, järjestää boikotteja, kirjekampanjoita ja tekee ehdotuksia yhtiöiden periaateohjelmiin. Useimmat aloitteista liittyvät Etelä-Afrikkaan. Muissa vaaditaan esim. lisää tietoja osakkeenomistajille, American Electric Power voimaloiden sulkemista, naisten ja vähemmistöjen aseman kohentamista, sijoitusten lopettamista Chileen, kunnes hallitus takaa demokraattiset oikeudet, maailman velkojen korkojen uudelleenarviointia ja atomiaseiden ja atomivoiman tuotannon lopettamista.
Etelä-Afrikka yhteinen vastuskohde
Amerikkalaisista pankeista enää vain Citybank lainaa rahaa Etelä-Afrikalle. Yhtiöistä 60 on vetäytynyt sieltä pois, mutta 200 käy vielä kauppaa. Citybankin edustaja puolusteli pankkinsa päätöstä rahoittaa Etelä-Afrikkaa: “Vaikutamme joka päivä enemmän rotusyrjinnän lopettamiseksi ja mustien auttamiseksi kuin voidaan vaikuttaa pitämällä mielenosoitus New Yorkissa Park Avenueli“. Kuitenkin Citybankin työntekijöistä Etelä-Afrikassa vuonna 1985 vain 15% oli mustia. Protestiliike on organisoinut postikorttikampanjan ja osakkaat ovat valittaneet pääkonttoriin. Kun vuonna 1985 verrattiin 125 yritystä, jotka tekivät kauppaa Etelä-Afrikan kanssa ja 125 yritystä jotka eivät tehneet, oli jälkimmäisissä voitto 20,4% ja edellisissä 16,6%.
Kuka on vihreä sijoittaja?
Minkälaiset ihmiset etsivät eettisiä sijoitusmahdollisuuksia? Yleensä aivan tavalliset kansalaiset. Kuitenkin alkuvaiheessa sijoittajista oli naisia jopa kaksi kertaa enemmän kuin miehiä. Arvellaan, että Länsi-Euroopassa on nk. vihreitä kuluttajia ainakin ne 20 milj. kansalaista, jotka kuuluvat erilaisiin ympäristöjärjestöihin. Heidän maailmankuvansa ei suinkaan ole niin yksioikoinen, että heihin voitaisiin vaikuttaa sellaisilla markkinointi- ja hokkuspokkuskikoilla, joita tässä seminaarissa esitellään.
Vihreä kuluttaja ja vihreä sijoittaja kuuluvat eri ihmisryhmiin. Vastuullisen sijoittajan maailmankuvaan ei enää mahdu kasvu. Hän kieltäytyy kuluttamasta aina kun se on
mahdollista, kierrättää hankkimansa tuotteet, haluaa tietää niiden taustat ja niiden yritysten liiketaloudelliset periaatteet, joiden tuotteita hän käyttää. Teollisuusmaissa on ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet sellaisen varallisuuden tason, että heillä on jo varaa kiinnittää huomiota myös elämisen laatuun. Suomalaisten tutkimusten mukaan melkein kolmannes kansalaisista on valmiita tinkimään elintasostaan vähentääkseen energiantuotannosta aiheutuvia ympäristöhaittoja.
Kunnalliset ostajat määräävät sijoituksista
Suuri osa vihreistä sijoittajista tulee yllättävältä taholta: paikalliset virkamiehet. Eettiset investointirahastot työskentelevät ahkerasti myös heidän kanssaan. Paikallisten virkamiesten vastuulla on ympäristön suojelu, päästöjen rajoitus ja suunnitelmien kontrollointi. Tästä esimerkkinä voi mainita Espoon ympäristötoimiston. Sinne on palkattu henkilö, joka selvittää kaupungin hankintojen ympäristövaikutuksia. Kaupunki tekee tavarahankintoja vuosittain yli 200 miljoonalla markalla. Projektin vetäjä Ari Nissinen sanoo tutkivansa tuotteen koko elinkaarta.
Minne menevät eläke- ja vakuutusrahat?
Englannissa uutena ovat tulossa myös eläkerahastot. Rahamarkkinoilla eläkerahastojen osuus on suuri: ne hallitsevat 240 miljardia puntaa eli kolmanneksen Englannin pörssin osakkeista. Perinteisesti eläkeläisten sijoitukset ovat olleet eettisesti ja ekologisesti "passiivisia". Englantilainen eläkerahastojen sijoitustoiminnasta vastaava yhtiö piti Lontoossa puoli vuotta sitten seminaarin vihreän sijoittamisen strategiasta (Socially Responsible Investment). Sen mukaan eläkerahastojen toiminta ulottuu samoin kuin vakuutusyhtiöidenkin toiminta pidemmälle kuin lyhyen aikavälin finanssivoitot. Siksi PIRC neuvoo osakkeidenomistajia ja laatii yhteisen toimenpidekaavion yhtiökokouksiin. Se kertoo asiakkailleen yritysten sosiaalisesta vastuullisuudesta, yhtiön taseesta, asiakkaiden äänen kuulemisesta ja tarjoaa keskusteluyhteyden osakkeenomistajien ja yhtiön välille.
Vastuullinen kuluttaja?
Etiikka vai moraali toiminnan pohjaksi?
Tässä esitelmässä teen jyrkän eron moraalin ja etiikan välillä: moraali on ulkoapäin opittu, etiikka on jokaisella ihmisellä sisällään. Moraaliin liittyy laki, auktoriteetti, sovitut pelisäännöt. Moraalin asettaa joku - liikkeenjohto, jumala, valtio. Nykyinen moraali on kasvuhakuinen, ihmiskeskeinen. Se on johtanut ihmiskunnan nykyiseen katastrofipisteeseen ja yksityishenkilön konkurssiin.
Etiikka sen sijaan tarkoittaa maailmankuvaa, jossa ihminen itse päättä, mikä on oikein. Eettinen vastuu on huomattavasti laajempi kuin poliittinen, taloudellinen ja uskonnollinen välittäminen.
Ihmisen toiminnan perustana on hänen oma käsitys itsestään ja oman olemassaolonsa ja elämänsä tarkoituksesta. Eettinen ihminen kunnioittaa ympäristöä sen itsensä takia, ei vain siitä saamansa hyödyn vuoksi. Ihmiskunnan poliittisessa kulttuurissa on aina ollut suuri saavutus kun muita ihmisiä on alettu pitää yhtä arvokkaina kuin itseään -orjia, värillisiä, ulkomaalaisia, naisia, lapsia, vammaisia. Perusoikeudet laajenevat eettisen ajattelun myötä myös muuta elävää kohtaan. Oikeudenmukaisuuden periaate tarkoittaa, että ne jotka ovat samanlaisia tulisi olla samanlaisuuden suhteen tasa-arvo ja erilaisuuden suhteen käsitellä eri lailla mutta tasa-arvoisesti.
Fyysikko ja luonnonfilosofian professori Essenin yliopistolla Klaus Michael Meyer-Abich on laatinut luettelon siitä, miten ihminen ihmisenä kasvaa ja kehittyy. Tason määrittelee se, mistä ihminen välittää sen itsensä takia. Ensimmäistä ja toista tasoa hän kutsuu egosentriseksi, kolmatta isänmaalliseksi. Antroposentristä etiikkaa vastaa neljäs ja viides taso. Kuudes on buddhistinen ja seitsemäs Albert Scweizerin elämänkunnioittaminen eli "vapaus alentumiseen luonnon edessä".
Ylimmälä eli kahdeksannella "luokalla" ei tätä rajaa enää vedetä lainkaan: ihminen antaa oikeuden kaikelle olevaiselle olla olemassa, vaikka ihmiselle siitä ei olisikaan hyötyä.
1. Jokainen ottaa huomioon omat etunsa ja tarpeensa.
2. Jokainen ottaa itsensä ohella myös perheensä, ystävänsä, tuttavansa ja heidän esi-isänsä huomion.
3. Jokainen ottaa huomioon itsensä, läheisensä, oman kansansa ja lähimenneisyyden perinteen. 4. Jokainen ottaa itsensä, läheisensä, kansansa ja nykyisen sukupolven huomion.
5. Jokainen ottaa itsensä, läheisensä, kansansa, ihmiskunnan, esi-isänsä sekä syntyvät sukupolvet, siis koko ihmiskunnan huomioon.
6. Jokainen huomioi koko ihmiskunnan ja kaikki ne olemmassaolevat jotka pystyvät jotain tuntemaan.
7. Jokainen huomio kaiken eläväisen, ihmisen ja eri lajit.
8. Jokainen huomioi kaiken.
Osoitus siitä, että ihmisen omakuva on teollistuvassa yhteiskunnassa väärä, on luonnon kuoleminen. Jos ihminen tieten tahtoen tuhoaa sitä, mistä hänen ylläpitonsa tällä planeetalla riippuu -ilmaa, vettä, maata, täytyy hänen ajatuksessaan olla jotain perin harhauttavaa. Ympäristön saastuminen on osoitus siitä, että ihminen on rakentanut elämänsä väärille arvoille. Siksi useat ekofilosofit pitävät ympäristökriisiä ennen kaikkea arvojen kriisinä.
Liike-elämässä on jo pitkään tunnettu juridinen henkilö. Ekopankki tuo mukaan "luonnon" henkilön. Myös joella tulee olla oikeus tehdä valitus, jos sen rannalla oleva teollisuuslaitos laskee myrkkyjä sen veteen. Nykyisessä oikeusjärjestelmässä ekologinen ja ekonominen ajattelu ovat usein ristiriidassa. Tämän mukaan maapallo itsessään on kuin avaruuslaiva. Avaruuslaiva ilman kotimaata. Meille ei ole paikkaa mihin voisimme palata tankkaamaan tai suorittamaan huoltotoimia. Tällä avaruuslaivalla nimeltä maa on kuitenkin se etu, että se pystyy lataamaan itseään yhä uudestaan. Selviytymisen ensimmäinen periaate onkin: kaikki tuotteet on valmistettava niin, että ne pystytään käytön jälkeen palauttamaan takaisin joko luonnolliseen tai taloudelliseen kiertokulkuun tai voidaan säilyttää vaarattomina.
Minkälainen tekniikka lisää ympäristöongelmia?
Ympäristöongelmia ollaan ratkaisemassa tekniikan avulla. Tekniikan avulla niiden syntyminen tulisi estää, ei korjata. OECD maissa kuluu nyt jo yli 10 % bruttokansantuotteesta pelkästään ilman aiheuttamien vahinkojen korjaamiseen. Ympäristösuojelullisia investointeja tarvittaisiin yhtä kiireellisesti myös veden, maan ja melun aiheuttamien vahinkojen korjaamiseen, energiansäästön ja ympäristöteknologian edistämiseen, ympäristötilan seurantaan ja ympäristön suunnitteluun, asumisympäristön parantamiseen.
Miltä kuulostaa:
< tehokas ilmansuojelu vaatii teollisuuden, voimalalaitosten ja liikenteen suhteen katalysaattoreita, puhdistuslaitoksia ja suodattimia
< veden puhtaanapito puhdistuslaitteita, jätevedenpuhdistamoja ja vesistöjen puhdistamista ja kalkitusta,
< rationaalisempi energiankäyttö ja energiansäästö toimia kaukolämmön toteuttamiseksi, hukkalämmön vähentämiseksi ja lämmöneristykseen
< jätteidenpoisto vanhojen kaatopaikkojen saneerausta, ongelmajäte keskuksia, jätteen hävittämisen ja uudelleenkäyttölaitoksia
< ympäristöteknologia vaatii päästöjen, jätteiden ja vähämyrkyllisten ympäristöteknisten ratkaisujen tutkimista ja kehittelyä
< ympäristönvalvonta käsittää ilman puhtaanapitosuunnitelmia ja valvonnan. vahvistamista
< asuinalueiden parantaminen melunsuojia,
Onko tässä kaikessa kyse luonnonsuojelusta, elinolosuhteiden turvaamisesta tällä planeetalla vai uudesta tekniikan haarasta? Kun Itä-Eurooppaan ja kolmanteen maailmaan ei enää voi laajentaa markkinoita eikä kulutustavaroita lännessä kulu yhtä paljon kuin teollisuuden investointikyvyn ylläpitäminen vaatii, on keksitty ympäristöteknologia. Jotkut tutkijat kutsuvat sitä jopa teknologiseksi imperialismiksi. Se on uusi teollisuuden haara, joka varmasti tuottaa voittoa ja jolla varmasti on tulevaisuutta. Mutta luonto näyttää meille parempaa esimerkkiä. Luonnossahan ei luonnollisesti synny jätettä. Luonto käyttää ja hyödyntää jossain muodossa kaikki mikä syntyy ja kuolee. Tämän näkö kannan mukaan se mitä nimitetään tuotannoksi on tarkemmin ilmaistuna ekologista kulutusta.
Sveitsiläinen insinööri ja tiedemies Mueller-Wenk toi vuonna 1973 esille ajatuksen ekologisesta kirjanpidosta. Kaikki ne tuotantolaitokset, jotka on velvoitettu pitämään kaupallista kirjanpitoa, joutuisivat osoittamaan myös ekologista kirjanpitoa. Se sisältäisi seuraavia luokituksia: Kuormitus tuotannossa, Materiaalin käyttö, kiinteät jätteet, pöly ja kaasunomaiset jätteet, jätevedet, energiankäyttö. Tähän tulisi vielä melu, maankäyttö, biologisten järjestelmien häiriintyminen ja säteilyn vaikutus.
I
Miten voin rahoillani vaikuttaa?
Yhteiskuntamme perustuu kysyntään ja tarjontaa. Kuluttaja on kuningatar, mutta onko hänellä tietoa ja vaihtoehtoja? Kuluttaminen on vakavaa vaikuttamista. Jokainen kulutuspäätös muovaa tulevaisuuden yhteiskuntaa. Aikaisemmin ihminen vaikutti suoraan lähiympäristöönsä, nykyään kulutusketju on pitkä. Nykyajan individualistisessa kulttuurissa yhä useampi meistä vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen äänestämällä rahoillaan. Tähän on kolme eri mahdollisuutta:
1. Voimme välttää tiettyjä ostoja. Ympäristöystävällistä kulutusta ei ole olemassakaan. Ympäristömerkillä myydään lähinnä hyvää omaatuntoa. Nykyisen kulutusyhteiskunnan käyttövaroista 80 % muodostu sellaisista raaka-aineista, joita ei voi enää sen jälkeen korvata, kun ne kerran on käytetty. Vihreiden piirissä on suunniteltu painonvartioiden tapaisia mittauskokouksia, joissa läsnäolijat kertovat ideanomaisesti, kuinka paljon ovat pystyneet vähentämään mitäkin tuotetta kuukauden aikana ja millä oppineet sen tarpeen korvaamaan. On laskettu, että 2/3 kaikesta kulutuksesta on turhaa. Vastuullisen kuluttajan ensimmäinen sääntö on ostaa paikallisituotteita ja välttää pakattuja ja jalostettuja tuotteita.
2. Voimme osallistua boikottiin. Erityisesti Yhdysvalloissa ja Länsi-Saksassa ostoboikotit ovat toimineet hyvin. Siellä on huomattu, että kielteinen julkisuus puree hitaasti mutta varmasti. Suurimpia boikotteja Amerikassa ovat olleet vuonna 1976 aloitettu Nestle-boikotti ja nykyään General Electric boikotti atomivoimaa vastaan.
Vuosisadan alussa oli harvinainen boikotti Suomessa, kun Henning von Rettig testamenttasi rahojaan vain Åbo Akadem’lle, ei Turun yliopistolle. Tupakkakauppiaat ja tupakoitsijat vaihtoivat merkkiä. Perikunnan oli pakko perääntyä testamentin tahdosta. Nykyaikana Suomessa menestyvin on ollut Auto- ja työntekijäliiton kieltäytyminen käsittelemästä Etelä-Afrikkaan meneviä lasteja. Tuloksia on saavuttanut myös vuonna 1986 Etelä-Afrikassa toimivaa Shelliä vastaan kohdistettu boikotti, jonka alullepanijoita olivat kansainvälinen ammattiyhdistysliike ja eri kirkkokunnat. Turun ja Savonlinnan kaupunki luopui yli kuuden miljoonan markan sopimuksesta Shellin kanssa. Suomalaisista yrityksistä esimerkiksi Kemiran boikotoiminen ei onnistu, koska Kemiralla on monopoliasema. Ympäristön suojelijoiden arkkivihollisen Jaakko Pöyry OY:n boikotoiminen osoittautuu myös hankalaksi, koska konsulttiyrityksellä ei ole konkreettisia tuotteita.
Jatkuvalla boikottilistalla ovat kahvi, tee, tonnikala, tupakka. Kahvi syö ihmisiä, on ollut iskulause jo kaksi vuosikymmentä: Jos haluat edelleen juoda kahvia, juo pikakahvia Africafe kehitysmaakaupoista. Teestä Lipton, Lyons ja Twings eivät kuuluu eettiseen rahankäyttöön. Ne ovat monikansallisten yhtiöiden omistuksessa. Tonnikala samoin kuin kirjolohi ovat boikottilistalla. Kirjolohta syötetään kolmannesta maailmasta ostetulla rehulla. Tupakka on tuhoaja numero yksi. Yhden tonnin tupakan lehtien kuivaamiseen täytyy kaataa hehtaari puita. Joka kahdeksas puu kolmannessa maailmassa kaatuu tupakan kuivaamiseen. Puiden kaatamisen vuoksi sadevesi ei ennätä imeytyä maahan ja pohjavesiin, vaan virtaa jokia pitkin mereen. Nestle on boikotissa vauvanruoka-mainontansa vuoksi. Siihen kuuluu myös nestea, nescafe, lancome, maggi. Kemianteollisuuden jättiläinen DUPONT omistaa virvoitusjuomateollisuuden, siis jokaisen cocacola, sprite ja fantapullon tuotto menee yhdelle ainoalle suvulle. Banaaneja myyvä United Brand on maailman pahamaineisin, samoin Del Monte. Näiden yhtiöiden myyntivoitosta vain 11 % jää tuottajamaihin.
UNILEVER on maailman suurin elintarvikeyhtiö. Se ei myy omalla nimellään tuotteitaan. Sahelin kuluisan nälänhädän aikana maan pelloista yli puolet oli maapähkinäviljelyssä - UNILEVER vei öljyjä länsimaihin. Paasivaara ja Turun Saippua ovat tämän yhtiön omistamia valekaapuja Suomessa - muistammehan florat, mildat ramat ja omot, surfit, coralit, sunlightit, pepsodentit, Pierre Robertin kosmetiikan, blåbandit ja dronningholmit.
Kehitysmaissa tuotanto-ongelmat johtuvat ennen kaikkea siitä, että 3 % kansalaisista kontrolloi 80 % maankäytöstä. Paras maa tietysti käytetään tyydyttämään läntisen maailman tarpeita: viljellään puuvillaa, kahvia, tupakkaa, sokeria, hedelmiä. Maa pystyisi ruokkimaan omat kansalaiset kolminkertaisesti, jos ne annettaisiin viljan viljelyyn.
Boikotoinnin kohde on myös mainonta. Puhutaan sähköisestä diktatuurista - mainonta luo kulutusta, yhteiskunnallista passiivisuutta ja mikä pahinta: henkilökohtaista impotenssia. Mainonnan avulla ~ ihminen ostaa yhä enemmän kulutustavaroita. Muoti tunnetusti kuluttaa enemmän vaatteita kuin ihminen.
Ekopankki-ajattelu
Silloin kun raha oli vielä väline, jota käytettiin tavaran vaihdon helpottamiseksi ja sillä oli vastine kullassa, oli sen käyttö myös sosiaalisesti perusteltavissa. Rahasta on kuitenkin tullut arvon mitta. Pankkien tarkoitus on muuttunut samaan tahtiin. Nyt kansalaisia kehotetaan kysymään pankeilta: Haluan kuulla miten lainaatte rahaa ja mihin sitä lainaatte. Kuinka paljon teillä menee lainoihin ja kuinka paljon oman varmuutenne kasvattamiseen? Kuinka monta prosenttia noista lainoista on myönnetty omalle alueelle? Minkälaisiin lainoihin? Kuinka moni johtajista on naisia tai muita vähemmistöjä? Moni pitää ristiriitaisena sitä, että hän harkitsee tarkkaan, miten kasvattaa lapsensa, missä käy ostoksilla, mitä syö ja kuinka äänestää, mutta kuitenkin antaa pankeille oikeuden sijoittaa talletuksensa millaisiin tarkoituksiin tahansa.
Ekopankki on vastaus tämän ajan konkreettiseen ongelmaan sen omilla ehdoilla. Lain mukaan jokainen pankki voi määritellä, minkälaiselle hankkeelle se antaa lainaa. Nykyinen "egopankki" antaa lainaa sille, joka varmasti maksaa takaisin. Pankkia ei kiinnosta mihin rahoja käytetään. Kun pankki antaa luottoja öljyteollisuudelle tai freonitehtaalle, se tekee samalla eettisen päätöksen olla tukemassa luonnon tuhoamista. Monelta ympäristökatastrofilta vältyttäisiin jo sillä, että rahoittajat vaatisivat öljytankkereihin tuplapohjat. Pankeissa seurataan luotto-, rahoitus-, valuutta- ja korkoriskejä sekä henkilö ja järjestelmäriskejä. Kukaan ei seuraa luottojen ympäristöriskejä, sanoo Suomen Pankin riskitutkija ja Ekopankin hallintoneuvoston puheenjohtaja Hannele Luukkainen.
Ekopankissa tallettaja voi vaikuttaa siihen, mitä hänen säästöillään rahoitetaan. Lainoja myönnetään sellaisiin ekologisesti ja sosiaalisesti kannattaviin yrityksiin, jotka käyttävät uusiutuvia luonnonvaroja, eivät saastuta ja joissa on viihtyisää ja turvallista työskennellä. Pankki ei kerää itselleen voittoa itselleen. Ekopankki on tällä vuosikymmenellä verrattavissa siihen uudistukseen, jota työväenpankki ja osuuspankki edustivat vuosisadan alussa.
Suomeen perustettiin tällainen Ekopankki 21.1.89. Perustaminen yksistään ei tarkoita vielä paljoa - lain mukaan ketkä tahansa sata Suomen kansalaista voivat perustaa pankin. Toimilupaa haettiin 25.5.1990. Pankin on osoitettava, että se ei ole yleisen edun vastainen ja että sillä on riittävästi pääomaa kannattavaan toimintaan. Lain mukaan tarvitaan 500.000 mk - siis vain Helsingin keskustassa sijaitsevan yksiön verran - toimiluvan saantiin. Koska vuodenvaihteessa vaadittava peruspääomaosuus noussee 20-kertaiseksi, oli Ekopankilla kiireinen urakka.
Suomessa ekopankki jatkaa siitä mihin säästö- ja osuuspankit lopettivat. Siinä missä vuosisata sitten työläiset halusivat vetää rahansa pois rikkaiden pankeista ja rahoittaa omia asuntoja ja tilattomat tarvitsivat avustusta omatoimisuuteen, tulee Ekopankki niiden tarpeeseen, jotka eivät halua voimattomina katsella nykypankkien rahoittamien kohteiden sosiaalisia ja ympäristöllisiä seurauksia. Samoin kuin osuuspankit aikoinaan, auttaa ekopankki yhteisvastuullisen tuotannon aloittamista.
.
Eettisistä sijoitusrahastoista Suomessa ei vielä puhutakaan. Suomalaisen täytyy vielä itse etsiä kohde sijoitusrahalleen. Suomessa vasta 0,2 % pörssin osakkeista sijoitetaan sijoitusrahastojen kautta, kun se Ruosissa on 16 % ja muualla vielä enemmän. Ekopankki avannee syksyllä oman eettisen sijoitusrahaston, kun se on saanut luvan pankkitoiminnan aloittamiseen.
Tähän saakka suomalainen piensijoittaja on ollut uskollinen omistamalleen yhtiölle. Hän merkitsee kiltisti lisää osakkeita yhtiönsä osakeanneissa, yhtiön johdon määräämään hintaan. Kerran vuodessa yhtiön johto kutsuu piensijoittajan yhtiönkokoukseen, jossa useimmiten ollaan hiljaa tai rupatellaan mukavia. Ja juodaan kahvia. Tilanne on kuitenkin muuttumassa.
Mikä on eettisesti vastuullinen sijoitus?
Eettisyys on eettisen investoinnin vaikeimmin ratkaistava kriteeri. Kuinka esim. pisteytetään yhtiö, joka ei rakenna atomivoimaloita, mutta jonka tehtävä on auttaa niiden purkamisessa? Tai vedenpuhdistusyhtiö, joka myy Etelä-Afrikkaan puhdistavia kemikaaleja? AEG valmistaa jääkaappeja, joissa ei käytetä otsonia tuhoavaa CFC:tä, mutta yhtiön omistaa eräs suurimmista aseiden valmistajista. Suomessa hyvä esimerkki on Nokia. Luonnonystävä kokee toimivansa luonnon puolesta ostamalla Nokian luontoystävällistä vessapaperia. Sama yhtiö ratkaisee oman ympäristömyrkkyongelmansa upottamalla myrkyt mereen. Oliko luonnonystävä oikeassa vessapaperia ostaessaan? Nokia tunnetaan myös aikomuksestaan erottaa liikaa sairastelleet työntekijät. Sijoitustoiminnassa ei kiinnosta yksi tulos vaan miten se on saatu aikaiseksi.
Ongelma on Englannissa ratkaistu niin, että jokaista yhtiötä tarkastellaan erikseen ja sijoittajille ilmoitetaan kaikki yksityiskohdat. Sijoittaja ratkaisee, mitkä hänen mielestään ovat ekologisesti ja eettisesti vastuullisia.
Eettistä sijoitusta laajempi nk. vaihtoehtoinen sijoitustoiminta. antaa etusijan osuuskunnille, kylähankkeille, ekologiselle asumiselle ja yleensä sellaisille hankkeille, joissa pyritään ~uuttamaan ympäristön lisäksi myös työelämää. Vastuullisella talouselämällä tarkoitetaan, että taloudellisia päätöksiä tekevät ne, joihin päätökset vaikuttavat -työläiset, kuluttajat, naapurit, sijoittajat. Tällöin päätöksen mittasuhteet pysyvät oikeina ja paikallisessa kontrollissa. Sosiaalisia kriteereitä pisteytettäessä tutkitaan
1. työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet päätöksentekoon, omistukseen ja yhtiön voittoon
.2. tuottaako yhtiö sosiaalisesti tärkeitä tarvikkeita ja palveluja. 3. ovatko tuotteet ympäristön kanssa sopusoinnussa ja
4. miten paljon tietoa työntekijöillä on tuotannon vaikutuksista.
5. ammattiyhdistysasiat, terveys ja turvallisuus yhtiössä, miten on varauduttu onnettomuuksiin, ; 6. miten on vastattu maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin ja
7. tekeekö yritys uudistuksia jopa nopeammin kuin valtio on vaatinut.
Englantiin on perustettu EIRIS (The Ethical lnvestment Research and lnformation Service), joka opastaa vihreitä sijoittajia. Yhdysvalloissa tietoja eettisestä sijoittamisesta saa PeaceNetin välityksellä. Tietoverkostoon kootaan "Eth-Invest"-nimikkeellä tietoja yritysten taustoista, atomivoimaloita omistavista yrityksistä, esitellään kulloinkin sata suurinta puolustusvoimien alihankkijaa ja kaikki tähtien sota hankkeeseen liittyneet yritykset sekä ne, jotka yhä käyvät kauppaa Etelä-Afrikan kanssa.
Vaikeutena on tällä hetkellä se, että yhtiötä ei missään maassa velvoiteta julkaisemaan täydellisesti kaikkia toimia ja yhtiöiden sosiaalisuudesta ja ympäristöystävällisyydestä on olemassa varsin vähän tietoa.
Vihreä aalto on vaikuttanut tähän mennessä mm. polttoaineen tuotantoon, aerosol- pakkauksiin, valkaisumenetelmiin ja yhteiskuntasuunnitteluun. Uskotaan, että tulevaisuudessa vihreä sijoitustoiminta tulee näkymään ennen kaikkea puunjalostuksessa, atomivoimaloiden purkamisessa, vesien suojelussa, jätteiden hyödyntämisessä ja kierrätyksessä yleensä. Nämä alat muodostavat jo nyt huomattavan osan minkä tahansa maan bruttokansantuotteesta.
Useimmissa nykyajan eettisissä sijoitusyhtiöissä salkun määrittelemiseksi käytetään negatiivisia kriteereitä. Yhtiöstä etsitään niitä ominaisuuksia, jotka eivät täytä eettisiä vaatimuksia. Näistä negatiivisista tunnusmerkeistä yleisimpiä ovat suhteet Etelä-Afrikkaan sekä hankinnat atomivoima- ja aseteollisuuteen. Tuote ei saa kuluttaa paljon energiaa tai uusiutumattomia luonnonvaroja, sen valmistuksessa tai käy tässä ei saa syntyä paljon jätettä, eikä se saa riistää uhanalaisia alueita kuten sademetsiä tai uhanalaisia eläinlajeja. Tuote ei saa vaarantaa kuluttajan tai muiden ihmisten terveyttä eikä sen valmistukseen tai testaukseen saa käyttää eläinkokeita. Tuotteen valmistus ei saa riistää kehitysmaita. Positiivisesti määriteltynä erityisesti tuetaan ympäristöasioita, työntekijöiden hyviä sosiaalisia oloja ja yritystoiminnan avoimuutta.
Eettinen investointi tarkoittaa, että sijoituksen kohteena oleva yhtiö ei valmista eikä ole alihankkijana seuraavia tuotteita valmistavissa yrityksissä:
1. alkoholi, tupakka ja uhkapeli
2. Etelä-Afrikka ja muut ihmisoikeuksia loukkaavat hallitukset
3. kolmannen maailman ihmisten tai luonnonvarojen hyväksikäyttö
4. atomivoima
5. atomi aseet, sotalaitos, käsiaseet
6. huumeet ja perinteinen terveydenhoito
7. väkivalta ja pornografia joukkotiedotusvälineissä
8. eläinten hyväksikäyttö, eläinten tappaminen tutkimuksen takia
9. ympäristön saastuminen
10. naisten tai muiden vähemmistöjen diskriminointi
11. huono tai vääristelevä mainonta.
Eettisen sijoittajan kannalta tärkeää on, että yritys
1. kunnioittaa työläisten etuja ja
2. hyviä työolosuhteita
3. valmistaa korkealaatuisia tavaroita ja palveluja
4. käyttää uudistuvia energialähteitä ja harrastaa energian säästöä
5. harrastaa ympäristön suojelua
6. ja vaihtoehtoista lääkintää ja sairaanhoitoa, aborttia ja perhesuunnitteluneuvontaa
7. koulutusta ja kommunikaatiota
8. vaihtoehtoista teknologiaa
9. työn tasapuolisuutta
10. pientä liiketoimintaa ja
11. asunnon hankintaa.
Pisteytystä on aloiteltu Suomessakin
Suomessa on tähän mennessä ainoastaan Pehmeän teknologian seura ja Ylioppilaslehti kehittänyt kriteereitä yritysten eettisyyden arvioinniksi. Edellisen suosituksesta Mikkelin ekoläänitoimikunta kehitti kriiteristön ekoläänihyödykkeelle. Sen mukaan:
1. hyödykkeen tuottamiseen käytetystä työstä, raaka-aineista ja energiasta pääosan on oltava Mikkelin läänistä
2. työyhteisön on tyydytettävä sosiaalisia tarpeita
3. hyödykkeen on oltavan mahdollisimman luonnonmukainen, mitataan luonnonvarojen kulutus tuotannossa, jakelussa, kulutuksessa ja jätehuollossa sekä saastevaikutus.
Esimerkiksi uudistumattomien luonnonvarojen kustannusosuus laskettiin seuraavasti: raaka-aineiden ja energian kustannuksista laskettiin noin puolet, koska 1/3 Suomen sähköstä tuotetaan täysin uudistumattomalla energialla ja 1/3 atomivoimalla, joka on käytössä lähes uudistumatonta ja 1/3 uudistuvalla vesivoimalla. Sen lisäksi pisteytettiin kuljetus- ja matkakustannukset ja se, kuinka suuri määrä hyödykkeeseen käytetyistä luonnonvaroista voidaan käyttää uudelleen. Viimeksi laskettiin kemikaalien määrä. arvioitiin: käyttömäärä (laskennallinen osuus tuotteen hinnassa), kemikaalin vaarallisuus tai tuntemattomuus (arvio) ja käytön ja päästöjen kontrolloitavuus (arvio) Pisteytysjärjestelmässä kustakin ominaisuudesta sai 0 pistettä, mikäli se saavutti keskimääräisen tason. Jos hyödyke jonkin ominaisuuden suhteen ylitti keskimääräisen tason, se sai +pisteitä ja vastaavasti -pisteitä. Ekoläänihyödykkeeksi hyväksyttävän tuotteen on saatava vähintään 0 pistetä.
Ylioppilaslehden parasiitti -kokeilu
Ylioppilaslehti aloitti keväällä 1987 vastuullisen sijoittamisen kampanjan. Ylioppilaslehden perustama Oy Parasiitti Ab, osakepääoma 100 000 mk, määritteli itsensä "rehellisen epärehelliseksi yhtiöksi", joka nimensä mukaisesti hyödyntää toisten tekemää työtä ostamalla ja myymällä osakkeita. Johtavana periaatteena oli mahdollisimman suuri voitto, keinoja kaihtamatta. Seuraajakseen se sai Lupiinin, yhtiön vastuulliseen sijoittamiseen Se tarkasteli suomalaisessa pörssissä olevien yhtiöiden toiminnasta seuraavia seikkoja:
1. työnantajana: saako työntekijä äänensä kuuluviin, sukupuolten tasa-arvon toteutuminen johdossa, henkilöstöannit ja rahastot, rakennemuutosta pehmentävän koulutuksen laajuus
2. vastuuta ympäristölle aiheutetuista vahingoista,
3. tiedonkulkua. Tieto on vastuullisen sijoittamisen avain. Vuosikertomuksesta näkee, miten paljon tietoa yhtiö on valmis antamaan toiminnastaan. Esille tuli, että koska markkinoiden reaktiota on mahdotonta arvata etukäteen, tiedottavat yritykset mahdollisimman niukasti. Mikä lain mukaan täytyy sanoa, sanotaan mahdollisimman epäselvästi. Suomessa tilinpäätöskäytäntö on laadittu verottajaa, ei sijoittajaa varten. Ylioppilaslehti havaitsi, että tiedontuotantokoneisto on valjastettu raportoimaan ainoastaan yhtiön taloudellista tilaa koskevaa tietoa. Sen saman yhtiön muuta
toimintaa koskeva tieto on hajautettu kymmeniin eri virastoihin, julistettu jossain salaiseksi tai sen hankkiminen on tehty niin vaikeaksi, että kunnollisten arvioiden esittämien on lähes mahdotonta.
4. ulkomaankauppasuhteita
5. tytäryhtiöiden henkilöstö- ja ympäristöpolitiikkaa ulkomailla
6. yhtiöiden valmistamien tuotteiden tarppeellisuutta
Pörssiyhtiöitä on yli 50, useimmat niistä monialayrityksiä tai yrityksiä, joiden tehtävänä on omistaa muita yhtiöitä. Omistus- ja valtasuhteet olivat monimutkaisia. Koska urakka oli valtava, Ylioppilaslehti päätti keskittyä vain metsäteollisuusyrityksiin ja arvioi niitä neljästä näkökulmasta: työelämän suhteet ja taloudellinen demokratia, ympäristönsuojelu, : ulkomaankauppasuhteet ja tiedonkulun avoimuus. Tämän mittauksen mukaan Metsä-Serla ja Yhtyneet Paperitehtaat voittivat, Kymmene, joka "sotkeutui aikanaan pahiten Etelä-Afrikan kauppaan, rakentelee mökkejä Saimaan viimeisille vapaille rannoille, ei erittele ympäristöinvestointejaan vuosikertomuksessa" ja Tampella, jonka "tiedotuspäällikkö ei tiennyt mitä tarkoittaa henkilöstön hallintoedustus ja jonka vuosikertomus on Euroopan ohuimpia", olivat ylivoimaiset häviäjät. Tampella tuottaa sen lisäksi myös aseita. Sukupuolten tasa-arvoa ajava etsii sijoituskohteensa muualta kuin suomalaisesta metsäteollisuudesta. Ylioppilaslehden mukaan metsäteollisuus on täysin miesten miehittämä. Suurten firmojen hallituksissa istuu vain yksi nainen: Metsä-Serlan hallituksen sihteeri.
*************************
Suomen Kuvalehti 27.7.1990
Vastine S1mo Knuuttilalle pörssistä ja etiikasta.
Talouskuoleman etiikka
Ekonomian moraali ja ekologian etiikka
Teologisen etiikan professori Simo Knuuttila kirjoitti Pörssi-sivu1lla SK 29/90 talouselämän eti1kasta. Koska hän käytti orastavalle Ekopankille ja eettiselle sijoitus- ja vakuutusyhtiölle olennaista sanaa varsin kepeästi, selvennän eettisyyden käsitettä.
Knuuttila myöntää, että keskustelu etiikasta on jo nyt vaikuttanut "yritysten sisäiseen ja ulkoiseen t1edottamiseen". Etiikkaa ei hänenkään mielestään vielä ole havaittavissa sopimusten luotettavuudessa, johtajien asenteissa eikä yritysten yhteiskunna11isessa vastuussa, vaikka myös nykyajan kansalainen, jolle "lääkintöhallitus lähettelee kondomeja", haluaa tietää, mitä päämääriä yhtiöllä on.
Ammattietiikan ja yritysetiikan puuttuminen osoittavat hänestä, että moraalikysymyksiä ei ole otettu huomioon. Hänen mielestään moraalinen ihminen on taloudellisesti järkevä. Yritysten johtajilta puuttuu moraalinen vastuu eivätkä he ymmärrä, että pitkällä tähtäimellä edun maksimointi heikentää markkinoiden toimintaa. Ihmiset tarvitsevat moraalista kapasiteettia, jotta he pystyisivät toteuttamaan etiikan vaatimuksia Knuuttilalle yleisen viihtyvyyden kasvu onkin sama kuin talouden kasvu. Eipä siis ihmee että hänestä "kaikkien sydämiin kirjoitettu moraalilaki" on sama kuin Jumalaan uskominen Knuuttilalle se tarkoittanee Raamattuun uskomista?
Kävikö jollekin selväksi, mikä ero on moraalilla ja etiikalla? Niin Knuuttilan jutussa kuin yleensä pörssijutuissa on aikamoinen käsitysten sekamelska. Se lie tarkoituksellista. muutenhan pikkusijoittajakin ymmärtäisi, mihin pörssissä ollaan matkalla. Puhutaan pörssin eettisistä periaatteista ja johtajien moraalista silloin kun tarkoitetaan mahdollisimman suuria rahallisia voittoja mahdollisimman pienellä inhimillisillä panoksilla.
Jos tunnustan, että minulla on korkea etiikka mutta ei moraalia 0llenkaan, luuletko voivasi kunnioittaa minua?
Saksalaisessa ekofilosofisessa kirjoittelussa moraalin ja etiikan välillä tehdään jyrkkä ero: moraali on ulkoapäin opittu, etiikka ihmisellä sisällään, "sydämeen k1rjoitettu”. Moraaliin liittyy laki, auktoriteetti, sovitut pelisäännöt. Moraalin asettaa joku -liikkeenjohto, jumala, valtio, mies. Talouselämän sisällä vallitsee oma talousmoraali. Nykyinen moraali on kasvuhakuinen, ihmiskeskeinen. Se on johtanut sekä ihmiskunnan että yks1ttäisen ihmisen katastrofipisteeseen. Esimerkiksi
PUUTTUU YKSI SIVU
kiertokulkuun tai voidaan säilyttää vaarattomina.
Ekologisessa ekonomiassa uskotaan, että taloustieteilijöiden on tulevaisuudessa opittava uudenlaisia tehtäviä. Heidän on pystyttävä laskemaan taloudellisen tuotannon aiheuttamat sosiaaliset ja ekologiset kustannukset.
Sveitsiläinen insinööri ja tiedemies Muller-Wenk toi vuonna 1973 esille ajatuksen ekologisesta kirjanpidosta. Kaikki ne tuotantolaitokset, jotka on velvoitettu pitämään kaupallista kirjanpitoa, joutuisivat osoittamaan myös ekologista kirjanpitoa.
Yhdysvalloissa ja Englannissa puhutaan eett1sistä s1jo1tuksista. Ne perustuvat siihen, että lähituleva1suudessa on jokaiseen teolliseen tuotteeseen lisättävä maksu, joka nostaa sen hinnan siihen, mikä se olisi tuotettuna 1lmaa ja ympäristöä p1laamatta. Eettisest1 vastuull1sten yhtiöiden osakkeet nousevat suhteessa nykyiseen pi1pputeollsuuteen ja ylikansalllseen tuotantoon verrattuna.
Riskit perinteisissä sijoitusyhtiö1ssä ovat suurempia, koska niillä on monenlaisia vaikeuks1a edessään. Ne valm1stavat myös tuotteita, joita kukaan e1 tuleva1suudessa halua ostaa. Jopa Kymmenen edustajilta Saksassa tivataan, millä menetelmillä paperi on valkaistu, mitä energiaa tuottamiseen käytetty ja miten työntekijät voivat vaikuttaa yhtiössä.
¨¨¨¨¨¨
Lyhytjänteisten sijoittajien käyttäytyminen syventää
kriisit. Valuutta-, korko ja raaka-ainemarkkinoilla mekanismit ovat
samankaltaisia kuin osakemarkkinoilla. Sijoittajat noudattavat kahta
ansaintalogiikkaa: ”valitse huolella ja pidä pitkään” on muun muassa useiden
yksityishenkilöiden, pääomarahastojen ja eläkerahastojen suosima malli, joka kokemusten
mukaan antaa hyvän tuoton pitkällä aikavälillä. Kulut ovat alhaiset, kun sijoitussalkkua
muokataan vain harvakseltaan. Huolellinen kohdeyritysten seuranta ja harkittu
salkun hajauttaminen pitävät riskit kohtuullisina. Sen sijaan toinen ansaintalogiikka
eli ”Osta hintojen alkaessa nousta ja myy laskun alettua” on
transaktiokuluiltaan kallista sekä riskialtista.
Lyhytjänteinen arvopaperi- ja johdonnaiskauppa on paisunut jättimäiseksi ja sen globaalitransaktiovolyymi ylittää monikymmenkertaisesti pitkäjänteisen sijoittamisen vastaavan volyymin. Keinottelevat sijoittajat määräävät käytännössä pitkienkin sijoitusten markkinahinnat. Non-stop-kaupoissa kylmäverinen pitkäjänteisempi sijoituskohteen tuotto/riskianalyysi unohtuu tarpeettomana. (Jukka Peltola, Kanava 5/2010)