Vuosi Ähtärin Kaijanniemessä
Vuosi sitten (29.5.1997) kysyin tiedotteemme etukannessa: Mitä Suomineidolle kuuluu tänään? Koska jutussa oli uusia perustavanlaatuisia elämäntyylillisiä asioita ja väitteitä, jotka ovat jääneet asiaa seuranneiden mieleen, käyn tekstin läpi yhtä vuotta viisaampana: Onko vuosi tuonut maata alle vai kasvattanut siipiä yhä ylemmäksi lentää?
Olemme allekirjoittaneet ostosopimukseen ja siihen liittyvän vuokrasopimuksen sekä Keuruulla että Ähtärissä. Keuruulla aletaan rakentaa permainstituuttia ja maatiaisakatemiaa. Mukaan tarvitaan ihmisiä, joita kiinnostaa mallipuutarhan ja eläintenhoidon parissa askartelu, kurssitus ja matkailu. Ei ole kuitenkkaan perustettu kahta paikkaa. Keuruun Suomineito on muuttunut Keuruun ekokyläksi eikä meillä ole valitettavasti yhteistoimintaa.
Alkuperäinen toiveeni, että permakulttuurisia omavaraisuuteen pyrkiviä yhteisöjä syntyisi eri puolelle Suomea ei ole edistynyt. Olemme saaneet 400 puhelinsoittoa tai kirjettä. Siksi olen yhä vakuuttuneempi, että yhteisasumisesta ollaan kiinnostuneita. Toivon, että eri tyylisiä paikkoja alkaa nousta.
Oma kehitykseni on mennyt siihen suntaan, että toivon yhä hiljaisempaa ja vaatimattomampaa ympäristöä.
Ähtäriä kutsumme ekoluostariksi
Lehdistö on ominut ekoluostarinimikkeen. Varmaankin riittävän myyvä nimi... Sen otti käyttöön Seuran toimittaja Hannu Holvas hankkeemme kummisetäkirjoituksessaan Seura 1/97. Sen jälkeen on ilmestynyt muitakin juttuja ja viiden vuoden hiljainen suunnittelu on alkanut kantaa hedelmää.
Vierailijoidemme mielipiteet vaihtelevat nimen ekoluostari suhteen. Joidenkin mielestä on liikaa painottaa kahta nyky-yhteiskutaa kyseenalaistavaa asiaa kuten ekologisuusja luostarimaisuus. Joidenkin mielestä siinä on juuri valttimme.
Meille ovat tervetulleita ihmiset, joita kiinnostaa omavaraistaloudellinen elämänmuoto ja hiljaisuus.
Näin on yhä. Mutta omavaraisuus on venyvä käsite. Jotkut mukana olevat ovat miettineet, miten välttyä juuston ostamiselta, mutta useimmille riittää peruna- ja porkkanaomavaraisuus. Kitkemistalkoilla maksetut valkosipulit ja luomutilalta hankitut ja itse jauhetut jyvät vievät useimpien mukaan oikeaan suuntaan. Ostimme kahden tuhannen markan pumppujärjestelmän uutena saadaksemme navettaan vettä. Osoittaako se omavaraisuutta? Taloomme tulee Helsingin Sanomat, vaikka naapurista saisimme lehden päivänn vanhana. Onpa lehdelle kuitenkin kymmenen lukijaa.
Nyt keskustelemme, hankkiako traktori vai. Mitä sähkölaitteita on tarkoituksemukaista käyttää rakentamisessa? Kanelia ja kardemummaa pullaan emme vielä aseta kyseenalaisiksi, kylläkin rasvan. Saako rypsiöljyä tehdyksi itse? Mitä tulisi maksamaan voi omasta Mansikista?
Kuitenkin ylivomaisesti rankimpia asioita ovat olleet - kahvia ja margariiniä ei edes uskalla asettaa kyseenalaisiksi – tarvitaanko päivittäin lämmintä suihkuvettä. Ison kiinteistön kiertoveden käyntiinpano vaatii vaivaa ja hiellä hankittuja rankoja. Onko isossa kivitalossa pidettävä joka päivä 18 asteen lämpötila? Kylmä ja lämpö kun tulevat viiveellä.
Näyttää siltä että vierailijat eivät mielellään keskustele vessa-asioista. Vaikka uriini on steriiliä ja 80 prosenttista typpilannoitetta, ei saisi pissiä ämpäriin, korkeintaa kuin muilta piilossa. Kuitenkin peltomme kaipaavat typpilannoitetta ylitse muiden. Miksi niin monet haluavat tehdä isot ja pienet asiat samaan pyttyyn ja mieluiten huuhdella juomavedellä Ähtärin puhdistuslaitokselle!
Moni meillä käynyt taas huomaa, että ei se yhteisruokailu tai pölyimurin käytön lopettaminen sittenkään sovi hänelle.
”Monet meistä Ähtäriin muuttajista ovat viimeisellä matkalla.”
Tämä lause tuntuu karkoittaneen monia. Lausetta kirjoittaessani ajattelin, että jos ihminen haluaa päteä virkaurallaan, luoda nimeä tai mainetta, tulisi hänen asua muunlaisessa yhteisössä. Maalliset ja materiaaliset toiveet vievät mieltä alaspäin. Pyrkimys luonnonmukaiseen elämään tulee ylhäältä päin. Osho jonka 3000 henkilöä käsittävä yhteisö Intian Punassa on maailman suurimpia, kirjoittaa: ”Jos mieli vie seksiin, on harjoitettava seksiä. Kieltämisellä ei synnytetä muuta kuin ahdasmielisyyttä.”
Minun käsitteistössäni viimeinen matka tarkoittaa matkaa kohti maailman käyttäytymisen dynamiikkaa. Olen osa Wilhelmiina-vuohta, monihaaraista pihakoivua, Kaijanniemen ulapan kiviä. Korkein tavoitteeni on säteillä rakastavaa energiaa, ymmärtää ja ahkeroida maan parantamiseksi. Alkutiellä olen, sen tiedätte te, jotka olette täällä käyneet. Elämänkoulu jatkuu.
Emme aseta elämälle muita toiveita kuin elämä omavaraisyhteisössä
Ehkä kuitenkin muitakin toivomuksia. Minun päämääräni on harmonia elämää ylläpitävien perusvoimien kanssa ja kehittyä niin, että ensi elämässä ei tarvitse tehdä enää samoja kivuliaita kokemuksia. Lapseni ovat tulleet tälle planeetalle minun halustani ja heitä haluan varjella. Monet asiaamme seuraavista haluavat eroon jostain mikä kipeyttää heidän kehonsa tai joillekin pankki ja rahatalous on tehnyt tenän elämän mielekkyyden kokemisen kanssa. On monia syitä muuttaa Kaijaan ja kaikkia on kunnioitettava. Ekologisia syitä näyttää loppujen lopuksi olevan vähän.
Kaijanniemi on kaunis
Kaijanniemi on paljon kauniimpi kuin koskaan kuvittelinkaan. Niemen puusto oli kasvanut umpimetsää monta vuotta ja ranta
pajukoitunut. Harventaminen tuo kauniin paikan esille. Sen näki hiihdellessään talvella jäällä. Joensuussa elää nelihenkinen perhe yhden hehtaarin tilan tuotoilla ympäri vuoden. Meillä on 10 ha ja ainakin puolella asukkaista eläke. Mutta tosi on, että meillä on liian vähän rehu- ja laidunmaata, jos lähimulta menee vihanneksille ja yrteille. Nyt maan vähyydestä on vain etua, koska EU-tukien vuoksi maanviljelijät saavat viljelystä maksun, eivät pelkästään myynnistä. Hyödymme molemmat. Maata on ympärillä ja myös mukavia ihmisiä. Kenties joku nai jonkun, tai jotain luonnollista tapahtuu ja saamme lisää laidun- ja viljamaata.
Kehittämme maatilaa niin, että jokainen voi vaikuttaa oman asumisensa muotoihin
Aluksi yritimme venyä jokaisen mukaan. Ruoka-aikoja muuteltiin. Tasapainoilimme kasvis- ja eläintuotteiden kanssa. Siirsimmme TV:tä ruokahuoneesta sivuhuoneisiin. Seurasimme postin kertymistä pöydältä toiselle, vaatteiden, tuliaisten ja romppeiden kasaantumista.
Ekologisuus tai omavaraisuus päämäärinä eivät ratkaise sisätilojen eivätkä edes pihan siisteyttä. On oltava muitakin periaatteita. Nämä periaatteet muovautuvat vähitellen. Tämä ei ole laitos vaan koti.
Kuitenkin kaikki päätökset tehdään niin, että pyrkimys toimia omavaraisesti ja omaehtoisuus toteutuu.
Jotkut tänne tulleet ihmiset kysyvät, onko tämä järkevää, onko tämä taloudellista. Useinkaan toimintamme ei ole taloudellista, jos työlle laskee tuntipalkan. Vuohien hoidon tuntipalkka ei ylitä edes 20 penniä, mutta vuohesta saa päivään rytmiä, turvallisuutta tuulisessa maailmassa. Ei mikään vaippaikäinen aiheuta yhtä suuria tuhoja nälkäisenä riehuessan. Kuitenkin pidämme vuohista.
Ähtäriin voi tulla tupsahtaa. Ota omat eväät ja yöpymisvälineet mukaan. Majoitustilaa on noin 40 henkilölle ja maksut ovat kolehtiluontoisia.
Meille voi yhä tulla ilmoittamattakin. Tämä on kuitenkin kotimme. Uteliaat voinevat maksaa enemmän ja ne jotka vakavasti harkistsevat muuttoa vähän vähemmän. Kun meitä on 35, pidämme vierailupäiviä sunnuntaisin, muuten maatila tulee olemaan yksityisalue. Saksan Steyerbergin permakylässä yksittäinen vierailuesittely maksaa 200 mk. Suomalaisista kylistä tiedän, kuten eräs sanoi: "Menin jo puukon kanssa ruokakomeroon piiloon kun kuulin auton tulevan pihaan."
Kun oma yksityiselämä vaatii pohdintaa, ei jaksa olla 24 tuntia varuillaan esitelläkseen maatilaa. Joka tapauksessa:
Tervetuloa tutustumaan mh