Yhteisöelämän hauskuus ja vaikeus

Pentti Linkolan mukaan mikään ei ole niin tärkeää kuin elämän säilyminen tällä planeetalla.

Elonkehän turvaaminen on tärkeää, mutta sitä tapaa millä elämä saadaan säilymään, kannattaa kunnioittaa. Kuka viisas sanoikaan:

Asemalle pääsy ei ole tärkeintä vaan kulkemisen tapa!

Pidä huoli tunneista ja päivistä - viikot ja kuukaudet pitävät huolen itsestään.

Näitä pieniä askeleita yritämme ottaa Suomineito-yhteisössä. Läheltä elämäämme seuranneet pyytävät päiväkirjan tapaista autenttista kuvausta yhteisöelämän nauruista ja itkuista. Ehkäpä pian on sen aika.

Turvallinen mieli tulee, kun kellari ja komerot ovat täysiä. Yhteisössä internetin aikakaudella on kaikki mitä tarvitsen päivittäin lähellä kävelyetäisyydellä.

Ihmisiä on niin moneen lähtöön, että aina on joku, joka ymmärtää ja tukee. Ja aina on joku joka haukkuu pataluhaksi.

Kun jakaa 24 tuntia vuorokaudessa monenlaisten ihmisten kanssa, saa tilaisuuden tutustua perusteellisesti erilaisiin elämänasenteisiin Kulkemalla yhdessä haalareissa ja aamutakissa, tekemällä askareita yhdessä navetassa ja metsässä, oppii toisen elämän logiikan.

Tässä elämäntavassa tutustuu itseensä. Päivittäisissä keskusteluissa näkee, miten erilailla asioihin voi suhtautua ja oppii peilaamaan omaa käyttäytymistään keskivertoon. Kun toistuvasti löytää itsensä samasta tilanteesta ja samojen vaikeuksien edestä, tietää tasan tarkkaan, missä on petraamisen varaa omassa kehityksessä.

Ekoyhteisössä ei tarvitse toimia yhdessä ihmisten kanssa, jotka ovat elämän jatkumisen kannalta tällä planeetalla vaarallisia.

Perinteiset juhla-ajat kärjistävät valtion kriisiä. Täällä on mukava viettää juhannukset ja joulut yhdessä. Ei tarvitse suunnitella vierailuja eikä odotella kutsuja eikä lahjoja.

• Tunnistaa sairas ahdinkoisesta. Yhteisöömme on tullut ihmisiä hyvin erilaisista elämäntilanteista. Aina ei tiedetä, johtuuko yksilöllinen käyttäytyminen uutuuden viehätyksestä vai päähän jääneestä kangistuneesta ajatuskuviosta. Mielen sairastuminen ja alkoholi ovat aiheuttaneet yllätyksiä.
• Alkoholi-ongelmaisia yhteisö sietää tasan yhden. Mieleltään järkkyneitä aloitteleva yhteisö ei siedä yhtään. Koska he näkevät syyn vaikeuksiinsa muissa kuin itsessään, joutuu jokainen yhteisön jäsen heidän läsnä ollessaan syytösten ryöppyyn.
• Halpa asuminen houkuttelee myös ulosoton edessä kamppailevia kaupunkilaisia. Ajoittain on vaikea erottaa ihminen joka todella kärsii hätää ja joka muuttaa vain huijatakseen. Kokemus osoittaa, ettei kukaan joka on todettu varattomaksi ja ulosottoon, ole maksanut meilläkään vuokraansa sopimusten mukaisesti.

Sanotaan että ekokylässä tulisi asua vähintään 50 ihmistä, jotta kahden ihmisen erimielisyydet eivät vaikuta koko yhteisöön. Mutta hienosti on saatu sovittua omat reviirit täälläkin. Yhteisössä on isot tilat ja monet askareet. Ei tarvitse liikkua samoissa tiloissa niiden kanssa, joiden käyttäytyminen ärsyttää.

Miten moni elääkään kädestä suuhun. Elämä riippuu kelan päivämääristä. Pankit lie pitäneet huolen siitä, että säästöjä on vain pienellä murto-osalla. Tai sitten ihminen on mieltänyt elämänsä niin, että sukanvarsirahoihin tai vanhuuden varaan ei kajota. Eletään juuri sillä päivärahalla tai eläkkeellä, mikä kerran kuukaudessa kellon tarkkuudella tilille siirretään.

Olen miettinyt, miten alussa ihmisen evoluutio on. Olemme joutuneet kohtaamaan rajuja juttuja niin yksin asuessamme pienperheessä. Miten monet vaikeudet johtuvatkaan omasta jääräpäisyydestämme tai unelmien lennosta. Monien syynä on pitkävihaisuus ja urautuneisuus.

Suomineidon kaltaisen alkutuotannon parissa työskentelevä säilyttää yhteyden itseenä. Hän säilyttää myös yhteyden luontoon ja luomakuntaan.

Omavaraiseksi tulisi pyrkiä vähentääkseen suurinta saastumisen syytä: tavaroiden kuljettelua ja siihen liittyvää fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Kuljetettu tuote on pakattava ja varastoitava. Se vaatii markkinointia, välikäsiä ja suoja-aineita.

Varautuminen tulevaan: kun infrastruktuuri menee poikki, selviytyminen ilman alkutuotantoa on mahdotonta.

Permakulttuurissa puhutaan ruoan tuottamisesta itse. Ruoka on tuotettava siellä missä asutaan, näin saadaan makkijätteidenkin hyötykäyttö toimimaan.

Myös lämmityksen oma tuotanto on tärkeä näillä leveysasteilla. Käsitykseni omavaraisuudesta on muotoutunut niin etten enää pidä ihanteena kaiken ruoan tuottamista itse. Vaihtokauppa naapurien ja kyläläisten kanssa opettaa paikallista kulttuuria ja yhteistä elämästä selviämistä. Ruoka on saatava pyörämatkan päästä.

Joka maanosalla on omat energiavarantonsa ja riippuu vain ihmisen älykkyydestä, miten hän asumuksensa lämmittää ja elantonsa tuottaa omilla kotikonnuillaan.

Tarve-esineitä tarvitaan hyvin vähän, koska vielä saa paljon käytettyinä kirpputoreilta ja roskiksista. Se helpottaa siirtymäkautta. Aine on paikallista - henki globaalia!

1. Valtiovallan tulisi päättää perustulosta (1500 mk kk). Jokainen joka muuttaa pois suuria investointeja vaativasta kaupunkikulttuurista ja jokainen, joka ei kasvata Suomen ulkomaanvelkaa omilla ostoksillaan, on paikkansa ansainnut. Omavaraisyhteisössä voi elää 1500 mk kuukaudessa. Mutta sekin on jostain tienattava.

2. Toivon myös, että permakulttuurista suunnittelua aletaan toteuttaa niin kaupungeissa kuin maalla: kasvien, eläinten, rakennusten ja energiavirtojen yhteistoiminta suunnitellaan niin, että elämä säilyy. Ihmiset kasvattavat itse suuren osan käyttämästään ravinnosta. Talojen pohjoissuuntaan rakennetaan varastot ja etelään ikkunat. Päivittäiset luonnonsuojelulliset asiat suunnitellaan niin, että laiskakin jaksaa välttää jätettä, kierrättää, lämmittää ja työskennellä kasvimaalla.

Itselleni toivon rauhallisuutta ja kykyä nähdä jokaisessa ihmisessä hänen laadullisuutensa.