Guyanan lääneistä numerojärjestyksessä ensimmäinen on maan luoteisosa, Venezuelan rajan tuntumassa sijaitseva Barima-Waini. Alue on melko alavaa, ja asumukset on useimmiten rakennettu kukkuloille. Alueelle pääsee  joko veneellä tai lentäen.

Mabaruman alue on tämän läänin läntisin alue. Sinne menee Georgetownista kerran kahdessa viikossa rahtilaiva, mutta kiireisimmille on olemassa päivittäiset reittilennot pienkoneella.

Mabaruma on itse asiassa ryhmä pieniä kyliä, joista viereisessä kuvassa on Aruca-joen varrella sijaitseva satamakylä Kumaka. Sitä kautta Mabarumaan saadaan kaikki elämälle olennainen roina, kuten kiinalainen elektroniikka ja tekstiili, käytetyt autot, tupakka ja olut.  Polttoaine ei tule laivalla virallisia reittejä pitkin, vaan pienillä veneillä Venezuelan rajan yli. Illan hämärtyessä ja ilman polttoaineveroja, tottakai.

Kumaka on eräänlainen kokoontumispaikka ympäröivien kylien asukkaille. Koska kylät ovat usein melko rauhallisia ja tylsiä, pitää Kumakassa pistää heti elämä risaiseksi. Pienissä katukuppiloissa saa guyanalaista ja venezuelalaista olutta, ja erilaisia viinaksia pitkin maailmaa. Musiikki on tietenkin täysillä. Kapakassa on oma lapsiparkki, jonne tenavat voi jättää pelaamaan räiskimispelejä siksi aikaa, kun isukki ottaa muutaman huurteisen.  Tiistai on toripäivä, jolloin väkeä on liikenteessä hieman tavallista enemmän. 


Alueen keskus on Mabaruman kylä, jossa sijaitsee kouluja, postikoppero, lentokenttä ja muut hallinnolliset palvelut. Mabarumassa on myös lankapuhelin ja kaksi teleoperaattoria, joten puheyhteys maailmaan toimii hyvin. Kaikkia alueen kyliä yhdistävä tie on monilta osin asvaltoitu, joten ajaminen onnistuu ilman nelivetoakin. Joissain kohdin on jopa hidastetöyssyjä, jos rankkasateet ovat sattuneet jättämään tiehen pitkiä vauriottomia pätkiä. Tarina myös kertoo kaupunkilaismiehestä, joka tuli Mabarumaan ajaman kuorma-autoa. Kun hänelle kerrottiin tien vieressä olevien puiden olevan kumipuita, hän oletti niiden olevan pehmeitä ja joustavia, ja päätti kokeilla miten kuorma-auto pompahtaa puun rungosta takaisinpäin. Olisikohan alkoholilla ollut osuutta asiaan?

Sähköä saadaan usean tunnin ajan generaattorilla sähköverkkoa pitkin taloihin. Onnekkaimmat kotitaloudet ovat päässeet kiinni paikallisen puhelinoperaattorin GSM tukiaseman generaattoriin, joka on käynnissä yötä päivää. Valitettavasti generaattorin ympärivuorokautisesta melusta ja kärystä jää joskus vaikutelma, että asiat olisivat paremmin ilman sähköä. Ikään kuin peittääkseen generaattorin melun monet kodit huudattavat vielä omia poppikoneitaan kipukynnyksen rajamailla, joten maaseudun rauhasta ei Mabaruman keskustassa voi puhua. Onneksi kaupungista ei tarvitse kovin kauaksi kulkea, niin melu alkaa vaimeta ja sekä luonto että maalaistunnelma alkaa tulla esille.




Sama tie kulkee miellyttävän Hosororo-kylän kautta, jossa voi ostaa paikallista maapähkinävoita, kassavaleipää tai kaakaopuikkoja. Kaakaopuikoissa on kaakaovoi vielä tallella, joten siitä saa perinteiseen kaakaohon verrattuna melko tuhtia juomaa. Puikko sulatetaan kiehuvaan veteen, ja sekaan laitetaan ruokosokeria ja maitojauhetta. Maku on hieman erilainen, mutta ihan hyvä.

Samaa ainokaista tietä edettäessä päästään vielä Waunan kylään, jossa on mm. Guyanan suurin biodiesel-jalostamo. Tie on monelta osin huonossa kunnossa, mutta kukkulaisella reitillä maisemat ovat miellyttävät. Välillä tulee huomaamattomia risteyksiä, joista pääsee mm. White Waterin tai Tobago Villagen kyliin, mutta ulkolaisena risteyksistä ei juurikaan ota selvää. Onneksi tieverkko on sen verran suppea, ettei kovin kauaksi pääse eksymään.