Suomesta nopein yhteys Guyanaan lienee Finnairin päivälento New Yorkiin ja sieltä Deltalla Georgetowniin. Deltan lähtöaika yhdeltä yöllä, joten New Yorkissa on on aika pitkä välilasku.

Helsinki-New York

Finnairin päivälento on aika yksitoikkoinen ja lapsiperheen toive olisi luonnollisesti, että lapset ottaisivat useamman tunnin nokoset sen aikana. Meillä näin ei käynyt, koska koneen viihde-elektroniikka piti lapset liian virkeinä.

New Yorkissa oli vielä kirkas auringonpaiste, vaikka meille kello oli jo melkein puolenyön maissa. Tullin ja turvatarkastusten kanssa meni melkein kaksi tuntia, ja lapset alkoivat ymmärrettävästi olla jo aika levottomia. Kahdesti kävi niin että virkailijaa tiedusteli meiltä matkamme kohdetta ja tokaisi sitten olevansa itse kotoisin Guyanasta. Muistankin jossain kuulleeni, että suurin osa guyanalaisista asuu muualla kuin Guyanassa.

Päätimme ottaa JFK:n kentältä taksin Manhattanille, vaikka ulkona alkoi jo hämärtää ja olimme kaikki todella väsyneitä. Iso Omena oli meille vielä vieras kaupunki, ja olisi ollut sääli, jos emme olisi ehtineet nähdä kaupungin keskustaa edes vilaukselta.

Taksijono eteni yhtä hitaasti kuin muutkin lentokentän jonot. Kun lopulta päästiin taksiin, olikin lapsilla jo pissahätä. Onneksi molemmat nukahtivat pian.

Manhattan

Alunperin ajattelimme piipahtaa keskuspuiston tuntumassa, mutta kun oli jo hämärää vaihdoimme kohteeksi Times Squaren. Paikka oli niin tehokkaasti valaistu, ettei kamerassa tarvittu edes salamaa. Kello oli jo noin kaksi yöllä Suomen aikaa, joten kovin pirteinä emme olleet.

Yritimme päästä kahteen eri Starbucksin kahvilaan, mutta kumpikin oli täynnä. Vain ToysRUsin lelukaupassa ehdittiin käydä, ennenkuin uupumus iski ja piti ottaa taksi kentälle. Jos joku kysyy, olemmeko olleet New Yorkissa, voimme sanoa että kyllä. Melkein tunnin.

Lentokentällä oli vielä noin viitisen tuntia aikaa. Kun pääsimme turvatarkastusten ohi lähtöportille valtasimme sieltä syrjäisimmän nurkkauksen ja rupesimme koisimaan.




Deltan kone oli aika vanha, mutta uusin viihde-elektroniikka oli saatu siihenkin asennettua. Tällä kertaa lapset nukkuivat suurimman osan matkasta, ja heräsivät vasta hieman ennen laskua. Trinidadiin.


Lentäjä kuulutti että aamusumun takia ei Georgetowniin voinut laskeutua joten jouduimme tekemään saareen ylimääräisen välilaskun. Noin kaksi tuntia odottelimme koneessa, kunnes tiedotettiin sumun hälvenneen ja pääsimme taas nousemaan kohti Guyanaa. No, voimmepahan kehua käyneemme myös Karibian saarilla.

Cheddi Jaganin lentokenttä on kuuma paikka. Siltä se ainakin vaikutti kun koneesta astui ulos. Lentomme piti saapua aamukuudelta, mutta olikin jo keskipäivän paahtava helle.

Ensimmäinen kontakti paikalliseen guyanalaiseen oli kiivas väittely tullivirkailijan kanssa. Hän oli sitä mieltä, ettei päästä meitä maahan, kun sanoin tulleeni kahden vuoden työjaksolle YK:lle. Pitäisi olla joko työlupa, tai edes paluulippu. Meille taas oli vakuutettu, että kaikki hoidetaan sitten paikan päällä. Osasin odottaa jotain vastaavaa, tullissa kun aina sattuu ja tapahtuu.

Onneksi meitä noutamaan tullut YK:n kuljettaja sai selviteltyä tilanteen ja hikisten laukkusulkeisten jälkeen matka jatkui ilmastoidussa valkoisessa maastoautossa Demerara-joen vartta kulkevaa maantietä pitkin kohti tulevaa kotikaupunkia.