Aloiytettu 1995
Päivitetty 22.9.2017

Marketta Horn 4.7.1995

Sivari & Totaali -lehti

Kansalaispalveluvuosi kaikille nuorille!

Haluaisin herättää keskustelua kahdesta siviilipalveluliiton imagoon liittyvästä seikasta. Käsitykseni mukaan Suomessa on erityisen vähän siviilipalvelusta haluavia nuoria miehiä. Syynä on tuskin pelkästään imagokysymys, mutta sekin vaikuttaa. Olen kahden nuoren miehen äiti ja vuosien varrella seurannut heidän ja heidän koulukavereidensa käsityksiä armeijasta ja sen vaihtoehdoista.

Ensimmäinen pitkäaikainen pohdintani koskee logoa ja yleensä liiton käyttämiä kuvia. Kypärien kääntäminen kukkaruukuksi tai pyssyn puolittaminen kuuluu samaan semioottiseen kenttään eli mielikuvagalleriaan kuin aseet ja sota. Jos ei haluta aseita ja sotaa, ei tulisi myöskään luoda mielikuvia niistä. Eikö logossa voisi olla terve ja voimakas nuori mies, joka tekee jotain tuiki tarpeellista maan - siis sen maan, jota meillä on jalkojen alla - puolustamiseksi?

Toiseksi toivoisin, että siviilipalveluliitto ottaisi käyttöönsä toisenlaisen lyhenteen. Sivari kuulostaa alentavalta. Nekään pojat, jotka ovat miettineet armeijan arvopohjaa eivät halua tulla kutsutuiksi joksikin sivariksi.

Samalla olisi tärkeä, että ne henkilöt, jotka puhuvat aseettoman palvelun puolesta, ovat itse poikamaisen, terveen ja reippaan näköisiä. Nyt kuulee usein, että eihän siellä ole kuin niitä ponihäntäisiä vauvojen hoitajia, androgyynejä.


Kansalaispalveluvuosi kaikille nuorille!

Olen miettinyt, mikä voisi olla reaalinen vaihtoehto armeijalle, asepalvelulle. Vihollisiahan riskiyhteiskunnassa riittää.

1. Siviilivastarinnan opit vaativat nuorelta luonteen lujuutta erilailla kuin aseiden käytön opetteleminen. Ei tulisi antaa sitä harhaluuloa, että aseeton puolustautuminen on pään pensaaseen laittamista tai vaikeuksien kiertämistä. 

2. Pelastusta ja ensiapua on hyvä oppia. Ylenmääräinen kuluttaminen, myrkkytehtaat ja atomivoimalat vaativat vielä pitkään uhrinsa. Luonnonkatastrofeja ja saastepilviä vastaan on opittava suojautumaan ja pelastautumaan. En pidä pelkästään sosiaalista työtä minään kehuttavana vaihtoehtona asepalvelukselle.

Ehdotan että ryhdytään aktiivisesti miettimään minkälainen voisi olla kansalaispalveluvuosi, johon jokainen 18-vuotias sukupuolesta riippumatta osallistuu. Se sisältäisi ainakin elämästä selviämisen kursseja, metsässä asumista, luonnonmukaista elämää ja ravinnon tuotantoa, onnettomuuksien jälkihoitoa, siviilivastarinnan opettelua.



Keuruun sotamiesalokkaan kokemuksia 6.12.

 
Ensi viikolla harjoittelemme loppusotaa varten. Meille opetetaan ryhmähyökkäys, puolustus ja sillanrakentaminen sekä miten pääsemme panssarivaunuilla vesistön yli. 

Viime kerralla aloitimme klo 13 päivällä, oli valoisaa. Rakensimme siltaa 14 tuntia, konejoukkue oli auttamassa. Tärkeintä oli, että silta ei heiluisi. Osat olivat valmiina, mutta varsinkin poikkipalkit olivat raskaita. Niitä oli kuusi miestä nostamassa, ne painoivat 400 kg kappale. Yhden alokkaan jalka murtui, koska hänellä ei ollut turvasaappaita vaan oli hölmöyksissään pannut kumpparit. Sen jälkeen meillä oli taisteluharjoitus metsässä. Hän tuli mukaan murtuneella jalalla, vaikka linkutti. Kun pääsimme kasarmille, meillä oli liikkeen edistämisharjoitus, varautumistehtäviä ja päivystimme. Hän sai 50 päivää vapautusta. 

Miinoitus

Simi tarkoittaa sirotemiinojen raivaamista, tulppa varamiinoitteiden tekemistä ja vihollisen kohtaamista. Viime kerralla ensimmäinen ryhmä joukkueesta eteni kärjessä. Ensimmäiset tekivät miinoitteen, vihollinen jäi siihen, perääntyi toisen ryhmän asemiin. Vihollinen ajoi toisen kerran, mutta oli jo varautunut eikä enää ajautunut miinoihin. Koitimme kahden ryhmän voimin pidätellä vihollista ja välttää miestappioita. Kaksi ryhmää perääntyi kolmannen ryhmän luo ja siellä oli vielä varamiinoite.

Lähdimme tekemään miinoitteita jo aikaisemmin, niitä tehdään paljon ja ne merkitään. Näemme satelliiteista, mikäli vihollinen on tulossa. Suomi on ainut maa joka merkkaa miinoitteensa. Se tehdään oranssilla muovinarulla. On myös kaistatikku, yli metrin mittainen oranssikeppi, joka painetaan jalalla maahan. Niitä asetetaan kymmenen metrin välein ja joka toiseen tulee miinoitettu kyltti, kolmio. Miinanauhaa käytettäessä merkitään vain päädyt.


Harjoituksissa taistelemme kuvitteellista K-valtiota vastaan

Taisteluharjoituksissa raja kulkee aina Keuruun itäpuolella, Multialla. Keuruu kuuluu eturintamaan. Ennen taisteluharjoitusta meillä on varo-oppitunnit: ”Tällä hetkellä Suomi on sodassa K-valtiota vastaan. Tehtävämme on hankaloittaa vihollisen etenemistä miinoitteilla.” Jalkamiinoja käytetään tähystämällä. Katvealueille, joille ei voi ampua, käytetään putkimiinaa, 800 gramman vesisirpaloitua mötikkää. Sen räjähtäessä lähtee sirpaleita ja vihollinen kuolee. Jalkaväkimiinoja ei saa enää käyttää ansamiinojen kanssa.


Apilaksen kanssa hyökkäämään

Viime viikolla lähdimme hyökkäämään. Otimme kaksi telamiinaa ja taisteluvyön koukkuihin roikkumaan vielä kahdelle jätkälle. Jokaisella on taistelupari, kukaan ei koskaan lähde yksin. Minulle lyötiin vielä apilas, raskas kertasinko, jolla saa ampua vain kahdesti. Jos sillä ampuu useammin, vaurioittaa se aivoja. Se on paksu, yli metrin putki ja siinä on erilaisia värkkejä. Taistelussa tuhoutuu joka ikinen, jos sillä ampuu.

Lähdimme kävelemään apilasten kanssa, mukana taisteluvyö, rynnäkkökivääri ja kypärä. Yhteensä paino 20 kg , 4,5 kg telamiinat 12 kg kappale, apilas painaa ehkä 15 kg. Lähdimme menemään käskynantopaikalle, jonne oli kolme kilometriä. Olin tiedustelijana. Ryhmä ei kulje yhdessä kasassa vaan viiden metrin välein jonossa. Etujoukko kulkee 50 metriä edellä, ällän muodostelmassa. Jos he kohtaavat vihollisen, ei koko ryhmä kuole vaan vain kaksi jätkää.

Minulta oli lähteä taju, kun raskaat varustukset vetivät kaulasta. Lumi alkoi sulaa, kannatin miinoja, vaivuin lumeen, jatkoin matkaa. Sain annettua alikersantille telaketjut. Matkaa oli enää 200 metriä, kun kohtasimme takaa koukkaavan vihollisen. Heitimme miinat sivulle, kun luulimme vihollisen tulevan sieltä. Saimme ammuttua ja jatkoimme matkaa. Vihollisia oli tien samalla puolella vain yhdeksän, suojelukomppaniasta. Hyökkäsimme viisi kilometriä, tiellä ei saanut kävellä, vain metsässä, se oli rankkaa, vaikka lunta oli vain 20 cm, kova pakkanen, jähmeää, apilas poikittain selässä. Kerroin että meinasin pyörtyä, muut ottivat telamiinat pitkin hampain.

Meille tuli suojeluvaroitus, eli valmistimme kaasunaamarin, vedimme kaasunaamarin, hupun ja sadepuvun ylle ettemme saa kemiallisia laskeumia. Jatkoimme tehtävää, oli tulppa menossa. Onneksi tuli ruokailu. Huomasin että luutnantti valmisteli tiellä kranaatteja heittokuntoon. Osa noutaa, jakaa ja purkaa, osasto vie pois. Upseeri oli juuri ottanut laatikon kouraansa, tuli suojeluhälytys, ei kyynelkaasua. Oli 10 sekuntia aikaa vetää kaasunaamari päälle. Halusin koettaa vielä, että onko se kyynelkaasua vai mitä ja hengitin sitä tahallani sisään.

Hepuli on ehkä pahinta mitä olen kokenut

Sodan tehtävä on pelastaa taistelukaasuille altistuneita miehiä ja varusteita. Lähdimme henkilöpuhdistuslinjalle eli hepulille. Ajoimme kaksi tuntia, koska joukkueenjohtaja katsoi kartasta paikan väärin, umpikuja, pieniä hiekkateitä. Pääsimme perille. Upseerit raottivat pressua, työnsivät kaksi lappua, auton lavalla oli pimeä eikä siellä nähnyt mitään. Papereissa oli kuminauha. Otin molemmat käteeni. Jouduin baareille, koska minulle oli tullut selkävamma, jalat eivät tunteneet mitään, tajunnan tila häilyvä. Minut kiikutettiin baareilla hepuliin. Ensimmäisessä teltassa heitetään muut kuteet pois paitsi kaasunaamari ja seuraavaan telttaan mennään alasti. Telttojen välissä on muutama metri. Siinä on suihku, jossa peseydytään. Viimeisessä teltassa vaihdetaan kuiville baareille ja kiikutetaan lääkintämiehelle. Koko ajan oli törkeän kylmä. Hepuli on ehkä pahin mitä olen kokenut.

Loppusodassa voi joutua vielä uudestaan samaan tilanteeseen.

Pioneerit tuvissa

Joukkue on jaettu kolmeen ryhmään, joihin kuuluu 8-12 pioneeria. Jokaisella ryhmällä on yksi tupa. Ryhmät on muodostettu kuntoisuusluokan mukaan, jokainen on saanut määritellä ryhmänsä oman kuntonsa mukaan. Jos joku ei liiku juuri yhtään, on läski, joutuu hän ykkösjoukkueeseen. Jos on oman käsityksensä mukaan kova kuntoinen, pääsee kolmanteen joukkueeseen. Kun kerroin, että tulee käytyä kalalla, jouduin kolmanteen aika kovakuntoiseen joukkueeseen.

Keuruulla on komento-, huolto- ja konejoukkue. Huoltojoukkueeseen ovat ilmoittautuneet vähän huonokuntoisemmat. He toimittavat ammuksia ja räjähteitä. Jos miehiä kaatuu, otetaan huoltojoukkueesta täydennyksiä.

Loppusodan jälkeen tullaan vielä kasarmille, kaksi päivää lomilla, tiistai-iltana takaisin, keskiviikkona ja torstaina kasarmilla, torstai iltana lomille, silloin on jouluaatto, pitempi loma torstaihin saakka, kasarmille perjantaiksi ja taas lomille. Viimeinen viikko alkaa. 

Yksi päivä puolustusvoimissa vastaa kolmea siviilipalveluspäivää niille, jotka jättävät kesken.

Armeijassa opetetaan vain sodan toimiin, miinat ovat pääasia. Suomihan vain puolustaa.

Puolustus on keskittynyt itärajalle, sinne viedään nopeasti joukkoja. Ruotsi ei hyökkää, eikä Norja.

 

Sotaväki

Hoitoon vuosina 1939-1945 joutuneiden määrä vastasi viittä täysvahvuista jalkaväkirykmenttiä. Jokaista Mannerheim-ristin ritaria (191) kohden lähes sata sotilasta päätyi sotapsykiatriseen hoitoon. Henkisestä vammautumisesta sodassa tuli stigma siihen kertomukseen, joka oli luotu kansallismieliseksi kohotukseksi. Se pohjasi Topeliuksen luomiin mielenmaisemiin ja Runebergin raudoittamaan eetokseen ja heroismiin. Tärähtäneen sotilaan paikka oli kertomuksen marginaalissa sodan aikana, ja sinne se myös jäi sodan historiaa kirjoitettaessa. Sankarikuolema ja haavoittuminen nähtiin miehisen uhrivalmiuden ilmentymänä. Sodan väkivallalle annettiin kansakuntaa regeneroiva sisältö. Kansalliskristillisessä ”koti, uskonto, isänmaa” - ideologiassa sotilaan uhraukset liittyivät historialliseen jatkumoon - uudet sukupolvet ovat aina uudestaan valmiita antamaan uhrinsa lunastaakseen isänmaan tulevaisuuden. Se oli Ateenalaisten laulun viestin mukaisesti: ”Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut. Taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin.” Ajatus uhrista ja tulevaisuuden lunastamisesta antoi sodalle vahvan yhteisen merkityksen. Mieleltään järkkyneet sotilaat olivat tässä mielessä historiattomia. Psyykkinen selviäminen edellytti identiteettimuutosta. Minän päälle iskostettiin rintamajermun suojakerros. Pienryhmä tarjosi henkistä tukea. Se ilmeni erityisessä slangissa, huumorissa, käytöksessä ja ulkoisissa tunnusmerkeissä. Mentaalisia selviytymiskeinoja olivat rukoilu, fatalismi, yksilölliset rituaalit, alkoholi. Ja erityisesti äitien kirjeet. (Ville Kivimäen väitöskirjasta sotapsykiatriasta, Risto Lindstetin jutusta Suomen Kuvalehti 27/2013)


Pääesikunta ohjeisti varusmiehiä välttämään pimeällä yksin kulkemista lomapuvussa.

Linjaus on kuumentanut Ilta-Sanomien lukijoiden tunteita. Se voi olla syy siihen, että varusmiespalvelukseen liittyy monilla henkilökohtaisia muistoja. Eräs varusmies kertoi nimettömästi IS:lle, että heidän komppanialleen sanottiin lomapuhuttelun yhteydessä suoraan, että ohjeistus liittyy Turun puukotuksiin. Marokkolaisen 22-vuotiaan Abderrahman Bouananen puukotti kaksi naista kuoliaaksi ja haavoitti useita Turun torilla. Suomen Kuvalehti uutisoi, että hänen alkuperäisenä iskukohteena oli mahdollisesti varusmies.
– On mennyt maailma mallilleen, kun ei saa edes varusmies maataan edustaa, ihmettelee nimimerkki Minttu. Nimimerkki ITpatteri muistelee, että hänen aikanaan varusmiehiä kunnioitettiin. – Tässähän mennään nyt täysin näiden puukkoveijareiden ehdoilla ja annetaan pelolle valta. Uskomatonta touhua. 80-luvulla sai mm. Oulun "letkupuistossa" liikkua iltalomilla rauhassa ja varusmiehiä jopa kunnioitettiin. Terrorismintutkija Atte Kaleva totesi yleisellä tasolla, että univormuun sonnustautuneet sotilaat ja poliisit ovat terroristeille selkeitä kohteita. Heihin on kohdistunut iskuja muun muassa Britanniassa ja Ranskassa. Hän näkee Pääesikunnan linjauksen huolestuttavana.
– Pelätään, että jihadisteja on niin paljon, että he saattavat provosoitua ja hyökätä. Nyt olisi korkea aika suhtautua asiaan vakavasti. Ei tämä voi jatkua näin, että pyrimme jatkuvasti siihen, ettemme vain provosoisi heitä. Mutta varmaan tämä Pääesikunnan ohjeistus oli aiheellinen. Varmaan siinä on ollut jotain tietoa taustalla.
Jokke 69v kysyy, että jos edes sotilaat eivät voi kadulla liikkua, niin miten sitten vanhukset, lapset ja muu kansa. Nimimerkki Kaupunkijorma pitää ohjetta outona. – Hmmm. Hieman outo ohje. Sanoisitko naiselle, että älä lähde lyhyessä hameessa kaupungille, koska se voi provosoida häirintään.
Nimimerkki Varusmies vm.64 kirjoittaa, että hänen aikanaan tilanne oli suorastaan päinvastainen kuin nykyinen ohjeistus. – On aikoihin eletty, kun täytyy piilotella, että palvelee Suomen armeijassa. Minun aikaan ei saanut käyttää siviilivaatteita lomalla kuin erillisluvalla. On kunnia kantaa ja näyttää, että palvelee Isänmaata. Sitä ei saa pelätä.


Naisten kansalaispalvelu?

Ilkka Kanerva teki ehdotuksen: naiset myös asevelvollisuuden piiriin mutta eri tavalla kuin miehet. Oma koulutus, eri tarkoitus ja kesto.Se kouluttaisi naiset kriisinhallinnan tehtäviin. Perustuslaissa maanpuolustusvelvollisuus koskee kaikkia, vaikka asevelvollisuus vain miehiä.
- Keskustan Mari-Anna Jarva: naisilla on jo lasten saantiin ja hoitoon liittyviä fyysisiä velvoitteita ja poissaoloja työmarkkinoilta.
- Marianne Laxen: Buure-Hägglundin käsitys on että tasa-arvo toteutuu kun naiset pääsevät tekemään kaiken sen mitä miehet tässä yhteiskunnassa tekevät, siis elämään miesten elämää. Joten ”kun on yhtä paljon alkoholisteja, vankeja ja itsemurhia naisten ja miesten keskuudessa, tasa-arvo on toteutunut.” (Suomen Kuvalehti 33/2017)