Katso myös: http://dissidentti.org/hyotypuutarhatkouluihin





"Parinkymmenen vuoden kuluttua opettajainhuoneita ei välttämättä enää ole. Eri ammattikunnat - opettajat, työnohjaajat, yhteisöpedagogit ja kuraattorit - työskentelevät ryhmissä oppimisen ja hyvinvoinnin keskuksissa, joita perinteen vuoksi kutsutaan yhä kouluiksi. Oppilaat ovat läsnä sekä fyysisesti että virtuaalisesti ikä- ja kehitysvaiheensa ja opetettavien ainekokonaisuuksien mukaan. Oppiminen tapahtuu projekteissa, joissa yhdistyvät teoreettisuus ja käytännön työ. Tulevaisuudessa kunnissa voi myös toimia pedagogisia johtajia, joiden tehtävänä on verkottaa kulttuuri- ja liikuntatoimi, järjestöt ja yritykset osaksi koulun oppimisympäristöjä. Myös eri kouluasteet tekevät yhteistyötä keskenään. Kaikki tämä on mahdollista, jos opetuksen kehittäjät uskaltavat irtautua satavuotisesta perinteestä. Nähdäkseni työelämässä on enää harvoja piirteitä vuosisadan takaa - ajalta, johon nykyajan koulun käytännöt perustuvat." (Kirsi Pohjola, Kuopion yliopiston nuorisokasvatuksen professori, hs 22.12.2009)

(Mahtoi Kirsi Pohjolaa keljuttaa, kun hs oman ideologiansa mukaisesti oli otsikoinut loistavan artikkelin Koulu ei ymmärrä lasten mediakulttuuria!)


 

Virtuaaliopettaja

Vuonna 2004 analyytikko Salman Khan joutui antamaan tukiopetusta serkkutytölleen. Etäopetuksen piti tapahtua puhelimitse ja pikaviestien avulla. Hän huomasi, että omatahtinen ja omaehtoinen opiskelu videon parissa oli lapsista vapauttavampaa kuin asian tankkaaminen kolmenkymmenen oppilaan luokassa. Oppilas saattoi kelata videota edestakaisin omaan tahtiinsa, kunnes oli varmasti ymmärtänyt asian. Eikä virtuaaliopettaja tivannut oppilaalta: ”Ymmärsitkö varmasti?” Sukulaisille annetusta matematiikan videotukiopetuksesta sai alkunsa eräs hätkähdyttävimmistä opetusalan nykyilmiöistä: Khan Academy. Pian verkkokoulussa oli 3100 oppituntia ja akatemiasta oli ladattu 142 miljoonaa oppituntia. Kaliforniassa opettajat päättivät kääntää koko koulun idean päälaelleen. Oppilaat katsovat opetusvideoita omaan tahtiinsa, ja varsinaiset oppitunnit pyhitetään harjoitustehtäville opettajan johdolla. Samalla lapsista on tullut toistensa tukioppilaita. Tavoitteena on maailman ensimmäinen ilmainen huippuluokan koulu, jossa kuka tahansa voi opiskella mitä tahansa. Khan ei halua syrjäyttää opettajia vaan mullistaa oppimisen. (Jaakko Lyytikka, hs 24.4.2012)

Nyt Kahnin nettiakatemiassa voi opiskella itse tai opettajan valvonnassa lähes mitä tahansa fysiikasta taidehistoriaan. Koulu on kuin tasohyppelypeli: kahdenkymmenen minuutin videon katselusta saa 700 pistettä ja kolme ansiomerkkiä. Eteenpäin ei pääse, ennen kuin tehtävät sujuvat täydellisesti. Opettajat ja vertaisarvioijat näkevät yksityiskohtaisista graafeista, jos oppilaalla on ongelmia vaikkapa epäsäännöllisten verbien kanssa. Näin he pystyvät puuttumaan juuri oikeisiin ongelmiin. Khan Academy ei ole ainoa laatuaan. Esimerkiksi Stanfordin yliopiston tietotekniikan professori Sebastian Thurn veti tekoälyä käsittelevän kurssin netissä. Myös Harvard ja Massachusetts Institute of Technology ovat järjestäneet sähköisiä kursseja.

• Codeacademy – opi koodaamaan vuodessa
• Coursera – eri yliopistojen online-kursseja
• Khan Academy – opettajan puhe pitää pystyä keskeyttämään ja sitä on voitava kelata. Nettiakatemia perustettiin 2008
• Team Treehouse – nettikoulu opettaa uusinta tietoa
• Udacity – nettikursseja         (Aurora Rämä hs Nyt 8.6.2012)
  

Lapset oppivat itsekseen pienryhmissä internetin avulla, todistaa toinen intialainen professori. Hän itse poistuu luokasta kun oppiminen alkaa: ”Kysy jotain, joka herättää lapsissa uteliaisuuden. Sitten poistu. Jätä lapset tietokoneen ääreen. Älä neuvo, äläkä opeta yhtään mitään. Äläkä ainakaan keskeytä lapsia. Ei aikaakaan, kun he itse tulevat luoksesi ja vielä oikean vastauksen kanssa. Lapset juttelivat keskenään siitä mitä verkosta pitää hakea. Näin opettaa lapsia professori Sugata Mitra. School in the Cloud.



Rajakallio puhuu insinöörinä, joskin Futuran entinen päätoimittaja, nuorista "laskennallisina ikäluokkina" ja "työvoimana" eikä se tunnu kauniilta. Virtuaaliopetusta on jo alettu antaa ja siitä on kerätty ensimmäiset tulokset: "Opiskelijat voivat suorittaa oman ammattikoulunsa tarjonnan lisäksi opintojaksoja myös muista ammattikorkeakouluista Virtuaaliammattikorkeakoulun portaalin välityksellä. Tämä on lisännyt liikkuvuutta. Virtuaaliopiskelijat kaipaavat enemmän opiskelua tukevia toimia kuten opettajan ohjausta, selkeämpiä ohjeita ja aikatauluja. Opintojaksokuvauksia voisi vastaajien mukaan tarkentaa, jotta niistä ilmenisi opintojen vaatimustaso, aikataulu ja työläys. Jos opiskelijat perehdytettäisiin käytettävään oppimisympäristöön, tekniset ongelmat eivät johtaisi keskeyttämisiin (joka 10. keskeyttää). Merkitystä on myös opettajien aktiivisella otteella ja ohjauksella verkkoympäristössä. Opiskelijat pitivät kuitenkin verkkoympäristöä hyvänä ja joustavana vaihtoehtona lähiopetukselle." (Opettaja 16.10.2009)

Wikikoulu

Jos sekä opettajat että oppilaat ovat väsyneitä ja rasittuneita, miksi jatkaa vuosisadan alkuun kuuluvaa tehdasmaista koulujärjestelmää?

"Koko maailman tuntema Terminaattori-kuvernööri paukutti Piilaakson äänenkannattajansa sanomalehdessä, kuinka internetiä, iPodia, Twitteriä ja matkapuhelinta suvereenisti käyttävillä kalifornialaislapsilla on aina uusin tieto taskussaan. Arnold Schwarzenegger haluaa korvata yläasteikäisten perinteiset matematiikan, biologian, fysiikan ja kemian koulukirjat internetissä jaettavalla opetusmateriaalilla - textbooks pois, flexbooks tilalle: "Miksi heidän pitää raahata mukanaan kalliita ja painavia aatamin aikaisia koulukirjoja? Kalifornia on ohjelmistojättien, biotieteiden pioneerien ja huippuluokan yliopistojen koti. Silti koululaistemme oppimateriaali on Gutenbergin painokoneesta." (Annamari Sipilä, HS 14.6.2009)

”Jere Wessman ehdotti taannoin mielipidesivuilla lukioiden oppimateriaalin tuottamista wikitekniikalla. Ajatus ei ole utopistinen, sillä perustin vuonna 2006 lukiota käydessäni wikiCodexArtiumiksi nimetyn wikioppikirjaston. alun perin perustamiseen vaikutti kaksi tekijää. Ensinnäkin opintotukien käyttäminen oppikirjoihin oli hyvin turhauttavaa. Lisäksi en ollut erityisen motivoitunut kirjoittamaan esseitä, jotka heitetään arvostelun jälkeen roskiin. Wiki-oppikirjaston lanseeraamisella on vahvoja pedagogisia perusteita. Se motivoi opiskelijoita tekemään tehtäviään hyvin. Lisäksi mahdollisuus korjata toisten tekstejä kouluttaa opiskelijoita kriittiseen lukemisen. Kun useilla nuorilla on erilaisia näkemyksiä siitä, miten mikäkin asia tulisi selittää, nuoret oppivat puolivahingossa perustelemaan mielipiteensä sekä keskustelemaan konsensushakuisesti.” (Tom Himanen 21v, hs 4.6.2011)

Moocit eli massiiviset, avoimet verkkokurssit ovat oppimisen murros. Niiden avulla itselleen voi opettaa vaikka koodaamista, videoiden editoimista tai kirjanpitoa. (hs Veera Luoma-aho 14.7.2013)

 

Inhimillisyys unohtuu?

Jarno Paalasmaa, Steinerkasvatuksen liiton puheenjohtaja arvostelee välineellistä suuntausta: Opetus "mcdonaldisoituu"; se standardisoituu ja tehdään riippumattomaksi opetusta antavista. Tavoitteet ja sisällöt ilmaistaan mitattavien osaamiskriteerien muodossa ja erilaiset testit yleistyvät. Välineellisyys lisääntyy inhimillisyyden vähetessä. Koneisto on johtanut siihen, ettei vuorovaikutusta arvosteta. Merkittävä osa opetuksesta tapahtuu tietoverkkojen avulla.

Väitöskirjassaan Tanja Kirjavainen toteaa, että tehokkaassa lukiossa opettajien asenne on huolehtiva ja välittävä ja oppilaat myös osallistuvat yhteiseen toimintaan. "Kiireettömät kohtaamiset, keskusteleminen ja osallistuminen koulun asioista päättämiseen ovat jääneet asetettujen tavoitteiden saavuttamisen jalkoihin. Kiireessä ei jää aikaa oppilaan ajatusten ja kokemusten kuuntelulle. Oppilailla ei ole myöskään aikaa ajatteluun ja opiskeltavien asioiden ymmärtämiseen. Koulujen tilanteesta kertoo se, että jopa 20 prosenttia lukiolaistytöistä potee jonkinlaista koulu-uupumusta. Jos kysymään ja pohtimaan ei opita koulussa, miten siihen voisi yhtäkkiä oppia yliopistossa? Mitä ennalta määritetyillä ja ahtaisiin rajoihin puristetulla koulutuskulttuurilla on saavutettu verrattuna ajattelua ja kiireettömyyttä painottavaan kulttuuriin? Kumpaan näistä kuuluvat länsimaisen ajattelun ja länsimaisten yhteiskuntien perusarvot demokratia, kriittisyys ja ihmisarvon kunnioittaminen?"

Päiväkodissa lapset oppivat pienestä pitäen ositettuun työhön. Tuo työ kuuluu apulaiselle, tuo lastenhoitajalle, lastentarhanopettajalle. Paljon hyvää elämää menee myös hukkaan, kun eri-ikäiset ihmiset pyritään tehokkaasti eristämään toisistaan. Yhteiskunnasta on tullut kanalayhdyskunta, missä asioita voidaan hoitaa kuin nykyaikaista kanalaa, missä untuvikot, nuorikot, broilerit, munivat kanat, kukot, johtajat ja tuottamattomat sijoitetaan erillisiin osastoihin omine tarpeineen. Kanalanhoitaja on saanut asukkailta valtakirjan jakaa muninnan tuotto eri osastojen kesken keskimääräisen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Hoidon painopiste on siellä, missä kaakatus ja kuopiminen on kovinta.

Turun Runosmäen koulun opettaja Maarit Korhonen haluaa räjäyttää koko peruskoulun opetussuunnitelman. Maailma on muuttunut, mutta koululaitos pysynyt samana, hän sanoo. Pulpettien hävittäminen oli vasta alkua. Korhonen haluaisi poistaa puolet pakollisista kouluaineista ja tuoda tilalle jotain sellaista jota kohtaan lapset tuntevat intohimoa. Tarvitaan luovuuden, innovointikyvyn, tiimityön ja jatkuvan oppimisen opetusta. Parempi tapa oppia olisi vaikka iskeä koululaisen pöytään kuollut ahven, jonka he avaisivat. Historianopetus pitäisi aloittaa oman kodin ja lähipiirin historiasta – siitä mikä merkitsee. (hs 11.9.2014)

Itsekokeilua ja puuhastelua

Nuoret lukiolaiset valittivat passiivista istumista: "On vaikea laskea sitä tähtitieteellistä tuntien määrää, joka kuluu oppilaiden ojennukseen; ne voitaisiin erilaisella opetusmetodilla ohjata itse opetukseen." (Marjaana Larpa).

"Eiköhän myös lähes jokainen kouluikäinen tyttö valitsisi osallistuvan, kokeilevan ja leikinomaisen opiskelutavan, jos siihen suinkin olisi mahdollisuus. Itse ainakin ehdin peruskoulun aikana tympääntyä todella pahasti teoreettiseen opiskeluun ja passiiviseen istuskeluun sekä kuuliaisuutta ja persoonattomuutta tukevaan järjestelmään. Uskoisin, että he kaikki kaipaavat mielenkiintoista ja mielekästä tekemistä, ongelmanratkaisua, elämänhallinnan ja sosiaalisten taitojen opettelua ja monipuolisempia roolimalleja." (Kaisa Koskela, hs 9.10.2009)

Laajempia kokonaisuuksia kouluun: ”Ajatus, että lapsen ja nuoren tieto jakautuisi 10-15 erillisen määrämittaiseen oppiaineeseen, on vanhentunut. Peruskoulun nykyinen työskentelytapa ei ole mielekäs. Opettajaa voidaan verrata jalkapallovalmentajaan, jonka ohjauksessa harjoitellaan erikseen esimerkiksi juoksemista, pallon potkaisemista ja sivurajaheittoja pääsemättä koskaan varsinaiseen jalkapallon pelaamiseen. Peruskoulu elää yhä itsenäisesti omassa todellisuudessaan, johon muun yhteiskunnan muuttuminen vaikuttaa kovin hitaasti. Opetuksen eriytyminen useaksi kapeammin rajatuksi oppiaineeksi voitaisiin jättää peruskoulun viimeisille luokille. Alaluokkien työviikko koostuisi enintään viidestä laajasta aihealueesta. Vieraiden aineiden opiskelusta vastaisivat eri alojen asiantuntijat yhdessä. Taide- ja taitoaineet tukisivat kunkin oppilaan oman luovuuden löytymistä. Kouluun luotaisiin myös muita kasvatusta tukevia työtehtäviä.” (Timo Tossavainen, opettajakouluttaja Itä-Suomen yliopisto, hs 12.9.2010)

"Toiminallisuutta tulisi hyödyntää kaikissa aineissa. Esimerkiksi matematiikkaan ja fysiikkaan voisi perehtyä pyöräilemällä ylämäkeä, jolloin painovoiman, massan ja kiihtyvyyden aistii kehollaan. Kerran päästin oppilaani vaatteet päällä jokeen ja opetin heitä pelastamaan toisiaan. Uimakoulun päätarkoitus on pitää suomalaiset hengissä vesillä. Yhdellä tunnilla hölkkäsin lukiolaisten kanssa Seinäjoen kulttuurikohteelta toiselle, ja samalla tutkimme Alvar Aallon luomuksia." (Seikkailija ja liikunnanopettaja Timo Pollar hs 17.8.2013)

Vuosina 2002 – 2005 joustavaa koulupäivää kokeiltiin nimellä eheytetty koulupäivä seitsemässä koulussa eri puolella Suomea. Aamu- ja iltapäivätoiminnan sisältö rikastutettiin harrastuksilla oppilaiden ja vanhempien toiveiden mukaisesti. Oppituntien ulkopuolisesta toiminnasta vastasivat kouluohjaajat ja alueella toimivat yhteistyökumppanit. Opettajat ohjasivat halutessaan harrastekerhoja eri korvauksesta. Sekä opettajat että oppilaat viihtyivät paremmin, kodin ja koulun yhteistyö parani ja koulukiusaaminen väheni. Harrastusmahdollisuudet iltapäivällä rauhoittivat iltoja perhe-elämälle. Musiikkiin ja kuvataiteisiin sekä kädentaitoihin liittyviin kerhoihin 2-3 vuoden ajan osallistuneilla oli olennaisesti paremmat työskentelytaidot kuten keskittymiskyky, koulumenestys ja sosiaaliset taidot. (Lea Pulkkinen hs 15.8.2013)


Mitä on itseopiskelu? UnCollege ohjeistaa, että tutkintojen perinteisen ansioluettelojen sijaan pitää laatia itsestään oppimisportfolio, jossa on todisteita erilaisista oppimiskokemuksista ja taidoista vapaaehtoistöistä, atk taidoista, harjoitteluista, itsenäisestä opiskelusta, julkaisuista teksteistä, valokuvista, koodatuista verkkosivuista. Professorien sijaan on etsittävä itselleen mentoreita. Itseopiskelija aloittaa asioita: nettisivuja, yrityksiä, järjestöjä, yhteiskunnallisia liikkeitä. Hän ajattelee, kirjoittaa ja julkaisee ideoitaan. Termin unschooling otti käyttöön John Holt 1970-luvulla. Holtin mukaan ihmisten pitäisi johtaa omaa koulutustaan. Lapset oppivat hänen mukaansa parhaiten osallistumalla kotitöihin, lukemalla, matkustamalla ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Miksi taideaineet puuttuvat: "Suomen lukiolaisten liiton yhdessä opetusministeriön kanssa tekemän verkkokyselyn mukaan kolmasosa lukiolaisista katsoo, että pakollisten kurssien yhteismäärä on liian suuri. Mielipiteet menevät myös ristiin, sillä melko paljon löytyy niitäkin, joiden mielestä taito- ja taideaineissa pakollisten kurssien määrä on liian pieni. Liian vähäisenä pakollisten kurssien määrää pidetään erityisesti psykologiassa, opintojenohjauksessa, liikunnassa sekä terveystiedossa. Tulokset kertovat nykylukion suuresta oppisisältöjen määrästä ja lukiolaisten halusta valita henkilökohtainen opintosuunnitelma, sanoo Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Ville Virtanen. (Marjukka Liiten, hs 11.11.2009)

Eräät talouselämän johtaja vaativat 1990-luvulla niin sanottujen taide- ja taitoaineiden poistamista koulusta. Opetussuunnitelmassa ratkaistaan, onko peruskoulun tehtävä tulevaisuudessakin oppilaiden eheän persoonallisuuden kehittäminen vai korostuuko ajan hengen mukainen oppilaan välinearvo kansakunnan kilpailukyvyn ja menestyksen takaajana. Entä korvaako kone-elämä inhimillisen vuorovaikutuksen herkät vivahteet? Vanha opettajakeskeinen tiedon kaataminen oppilaiden päihin ei enää käy. Mietintä vuodelta 1970 antaa opettajalle eväät oppilaiden eheän kasvun tukemiseen. Mietintö korostaa opetuksen eettisiä ja sosiaalisia tavoitteita, toisten perusoikeuksien kunnioitusta, hyviä tapoja ja kasvatusta yhteiselämään. (Kari Uusikylä hs 7.4.2014)

Oppia arkipäiväänkin

”Opetussuunnitelman ehdotuksen keskeisimmät puutteet ovat, että kestävän kehityksen tavoitteet eivät konkretisoidu, siihen ei ole sisällytetty kestävän tulevaisuuden rakentamisen taitoja, ja lisäksi teknologia ja yksilökeskeisyys saavat siinä huomattavan suuren painoarvon. Verkkohaastatteluun vastanneet 60 000 nuoret halusivat koulun opettavan enemmän jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taitoja. Kestävämmän elämäntavan ratkaisemiseksi tarvitaan teknologian lisäksi muutoksia elintavoissa, arvomaailmassa, talouden ja yhteiskunnan rakenteissa." (Liisa Rohweder, Hanna Nordström, WWF Suomi, hs 7.9.2010)

Jos lapsen oppimisen keskeyttää, niin tiedolle avoin osa sulkeutuu aivoissa. ”Mitran itseohjautuvaan vertaisoppimiseen sisältyy valtavia mahdollisuuksia", sanoo Atti Rajala opettajankoulutuslaitoksesta. Kouluttomaan yhteiskuntaan - se oli 1960-luvun informaalia oppimista korostaneen Ivan Illichin kohutun kirjan nimi. Hän vaati jo 1970-luvulla koulutonta yhteiskuntaa, jossa oppilaat käsittelisivät ja tuottaisivat tietoa vertaisoppimisen kehissä ilman oppimista rajoittavaa koulua.

Moni opettaja on järkyttynyt siitä, miten paljon koulu vaati nimien ja vuosilukujen muistamista sekä oppikirjojen taulukoiden ulkolukua. Vähemmistössä olivat tehtävät joissa asioita piti soveltaa tai kytkeä aiemmin opittuun ja kaikkeen maailmassa jaa ympärillä tapahtuvaan. Onneksi on hyviäkin esimerkkejä. Eräässä lukiossa ruotsinopettaja pani oppilaat kokeen sijaan nettiin ruotsinkielisille keskustelupalstoille juttelemaan. Harjoitus konkretisoi varmasti monelle kielitaidon tason paraneminen kuin yksikään koenumero. Ja mikä parasta, tehtävä muistutti, että opittavilla asioilla on käyttöä koulun jälkeenkin. (Tuomas Kaseva, hs 6.8.2013)


 
Marketta Horn, Aamulehti  23.11.2010:

Nikkariverstaita nuorille joka niemeen ja notkoon!

Aamulehdessä 15.11. oli jäänyt hiukan vähälle huomiolle Mikko Kiion varsinainen ammatti pikkunikkareiden pitkäaikaisena luovuuden lähteenä Espoon kaupungin iltapäiväkerhoissa.

Pidimme luomumummolaa viime keväänä Lahden 4H:n kotieläinpihassa. Lapset olivat riemuissaan eläimistä, kangaspuista, karstamyllyistä, jyvämyllyistä, mummojen ryppyisistä käsistä, mutta ylivoimaisesti suosituimmaksi osoittautui Mikko Kiion tuoma nikkaripöytä.

Mielikuvituksella ei ollut rajoja, kun jo seitsemänvuotiaat tytöt ja pojat sahasivat, naulasivat, kaiversivat, veistelivät – syntyi naulakkoja, hyllyjä, keppejä, nuken sänkyjä, varjostimia. Nikkaripöytä ei ollut missään kellarissa, vaan ompelukoneiden ja kangaspuiden vieressä. Yllätyimme että juuri ylivilkkaat ja heikosti keskittymiseen pystyvät lapset tulivat paikalle jo hyvissä ajoin ennen muita eivätkä olisi millään lähteneet pois.

Nikkaroinnissa yhdistyy luovuuden ja kekseliäisyyden lisäksi raaka voima ja kova teknologia. Ja tuotoksia voi oikeasti käyttää. Nikkaroidessa tulee selväksi, mitä välitöntä hyötyä on ammattitaidosta ja voimasta, juuri sellaisesta, johon meistä jokainen pystyy.

"Suomalainen koulu on kuin Pisan torni" - unohtaa tunteet

Koulu on jo nykyisellään tehokas tiedon välittäjä, mutta ei riittävästi huomioi koko persoonallisuutta ja tunne-elämän kehitystä. Kasvatustieteen professori Kari Uusikylä on käyttänyt aiheesta osuvaa vertausta: suomalainen koulujärjestelmä on kuin Pisan kalteva torni, kansainvälinen nähtävyys, mutta kallellaan tietoon. "Nyt olisi jo aika oikaista tornia! Tiedon merkitys on ylikorostunut sosiaalisen ja emotionaalisen kasvatuksen kustannuksella. On totta, että nykymaailmassa tarvitaan monia erityistietoja ja -taitoja, mutta erityisesti kaipaisimme kykyä toimia ihmisarvoa ja luonnonarvoja kunnioittaen sekä asioiden merkityksellisinä näkemistä.”

Pisa-tutkimukset eivät kerro luovuudesta, tunne-elämän kehityksestä, empatiakyvystä tai vuorovaikutustaidoista. 

Vaikutuksen opettaminen, itsetuntemus

Koulun keskeinen tavoite on turvata kaikkien lasten ja nuorten terveen itsetunnon kehitys eli se, että lapsi tuntee omat vahvat ja heikot puolensa sekä osaa arvioida toimimaansa realistisesti ja tarkasti. Terveeseen itsetuntoon kuuluu hyvä itseluottamus, halu ja kyky toimia yhdessä sekä iloita omasta ja muidenkin menestymisestä. Jokainen oppilas voi saavuttaa terveen itsetunnon, se näkyy rohkeutena, luovuutena ja rajojen kunnioittamisena. Pieni koulu on paras oppimisympäristö lasten terveen itsetunnon kehityksen kannalta, jokainen lapsi saa osakseen toisten huomiota. Kun oppilaskokoja on kasvatettu on samalla viety liian monelta lapselta ja nuorelta myönteisen kehityksen eväät, kun hänen tarpeisiinsa ei ole osattu eikä ehditty vastata. (Eira Korpinen, opettajakoulutuksen emeritusprofessori)

Presidentti Obaman kertoo lapsilleen ja kaikille maansa ja maailman lapsille, mitä ihmisen ominaisuuksia hän pitää tavoittelemisen arvoisina. Niitä ovat luovuus, älykkyys, rohkeus, viisaus, laulun ja hengen vimma, kunnioitus, hyväsydämisyys, sitkeys, uskallus, innostus, yhteenkuuluvuus, aatteellisuus ja suvaitsevuus. (Barack Obama: Laulan sinusta – kirje tyttärelleni 2011).

"Koulujärjestelmämme perustuu pakkoon: kaikkien pitää opiskella samaan tahtiin henkilökohtaisesta kiinnostuksesta riippumatta. Pakko on kitkerää myrkkyä lapsen valtavalle oppimishalulle. Aiemmin pakkoon kannatti taipua, koska koulutus takasi vakaan työn. Nyt elämässä tarvitaan itsetuntemusta, intohimoa, itsenäistä ajattelua ja kykyä raivata itselleen sopiva paikka yksilöllisen osaamisensa avulla. Entäpä jos häiriökäyttäytyminen on vain luonnollinen reaktio järjestelmän järjettömyyteen muuttuneessa maailmassa?” (Iida M. Korpela Turun vapaa koulu -hanke hs 1.3.2013)

Uusmarxilainen kasvatus

Erityisesti ihmisten yhteistoiminnallisuus on innoittanut Marxin ajatuksista ammentaneita kasvatustieteilijöitä.
Uusmarxilaisessa kasvatuksessa opetetaan ihmiselle kriittistä ajattelua ja tietoisuutta yhteiskunnassa vallitsevista aatteista. Näin ihminen voi oppia tunnistamaan yhteiskunnassa olevia epäkohtia ja vääristymiä. (Kalijärvi & Muranen, 2004, s. 23)
1900-luvun puolivälin kasvatusfilosofit kehittivät Marxin ajatusten hengessä uusia pedagogisia malleja. Heidän työtään yhdistää ajatus siitä, että koulutusta on tarkasteltava siltä kannalta, siirtääkö se yhteiskuntaan valmiita toimintatapoja, jotka ylläpitävät eriarvoisuutta. Erich Fromm kiinnitti huomiota sisäistyneiden valtarakenteiden tuottamaan ahdistukseen ja näitä rakenteita opetuksessa purkamalla saavutettuun psyyken vapautumiseen. Louis Althusser tarttui siihen, miten yhteiskunnan ”ideologinen valtiokoneisto” ylläpitää myyttejä markkinoista, uskonnosta sekä yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista. Näiden merkitysjärjestelmien taakse kannattaa kurkistaa, kun haluamme ymmärtää itseämme paremmin. (Saari, 2021, ss. 159–162) Paulo Freiren pedagoginen malli perustuu siihen, että kovia kokeneet nuoret saavat yhdessä toteutetuista taideprojekteista onnistumisen kokemuksia, jolloin heidän itsearvostuksensa ja omanarvontuntonsa vahvistuvat, ja yhteisöllisen tekemisen voimasta syntyy ymmärrys (Nivala & Ryynänen, 2017, ss. 86–87). Sekä Fromm että Freire ajattelivat, että yhteiskunnan inhimillistyminen ja vuoropuheluun perustuva oppiminen vapauttaa yksilöiden luovuutta ja muutosvoimaa (Saari, 2021, ss. 168–170)
McLaren nostaa esille teoksessaan Life in Schools, että koulutuksen tulee olla osallistavaa ja osallistuvaa, missä annetaan käsitteellisiä välineitä käytänteiden ymmärtämiseen ja muuttamiseen.
Näin toimien pyritään vähentämään luokkahuoneiden kapitalisoitumista ja taloudellisten edunvalvontakysymysten liiallista korostamista.
Sirpa Gylling, Tuula Ikonen & Piia Kolho, HAMK Marxilainen ihmiskäsitys: Ihminen on yhteiskunnallinen olento, 03.05.2022

Koulu ja planetan hätätila

Suuri osa koulutusjärjestelmästä on keskittynyt tarjoamaan opiskelijoille kapeita näkökulmia, joiden oletetaan mahdollistavan heidän panoksensa vauraaseen tulevaisuuteen. He tarvitsevat enemmän kuin koskaan ennen selkeitä näkökulmia siitä, kuinka voi elää sopusoinnussa elämän kanssa maan päällä. Onko planeetan hätätilanteessa syvä ekologinen muutos, modernin yhteiskunnan "megamorfoosi", edelleen mahdollista? Mitä koulutus voi antaa? Herbert Girardet, Ecologist 2022

Talouskasvun taidot etusijalle?

Jyväskylän opettajankoulutuslaitoksen opettajat Pekka Räihä ja Matti Rautiainen kysyvät: "Onko niin, että tehokas lukio tuottaa tehotonta yliopisto-opiskelua? Vai onko lukio sittenkin vain näennäisen tehokas opinahjo, joka tuottaa oppilaille hyviä arvosanoja ylioppilaskirjoituksissa, mutta ei välttämättä edes oppimista?"  (hs 8.10.2009)

 ”Kaikissa teollisissa maissa koulu on lajittelujärjestelmä, joiden kautta seulotaan työvoimaa yhteiskunnan tarpeisiin. Pedagoginen malli auttaa pitämään järjestystä.” (Nuorisofoorumi, Göteborgin yliopistosta Keith Roe, hs 27.10.1987)

Opetetaanko koulussa oikeita asioita? Amerikkalainen filosofi Martha Nussbaum näkee yhteyden koulutuspolitiikan ja talouskasvusta kohkaavan eliitin välillä. Länsimainen koulu on yhä useammin alistettu kasvutalouden palvelukseen. Koulusta on kiire tuottamaan – ja on ihan sama, mitä tuotetaan, kunhan tuotetaan! Demokratia on vaativa järjestelmä, koska se edellyttää aktiivisia, kriittisiä, tietäviä ja välittäviä kansalaisia. Demokratia edellyttää sivistystä. Tuotantokoneen osaksi kasvatettu ihminen ei osaa kritisoida valtaa, ei kyseenalaistaa, ei eläytyä toisen osaan eikä ottaa vastuuta yhteisöistä. Sitä vastoin hän pitää ahneutta normaalina, vieroksuu erilaisuutta ja ajattelee, että elämäntarkoitus on uusia auto. Tärkeimmät kouluaineet ovat kriittinen ajattelu, myötätunto, mielikuvitus ja henkilökohtainen vastuunotto. Mistä niitä saa: humanistisista aineista ja taiteista. Jos koulutus tekee meistä palikoita, edessä on demokratian perusteita horjuttava ongelma. (Johanna Korhonen hs 29.2.2012)

 Moni koulun uudistamisen puolestapuhuja sitoutuu tiukasti talouden ehtoihin ei sivistysideaan tai sen pohjalla oleviin filosofisiin käsityksiin ihmisestä ja maailmasta. Koulutus on sidottava vahvemmin osaksi elinkeinoelämää ja sen muutoksia. Osaaminen on tässä ajattelussa omaisuutta, joka on tuotteistettava ja käännettävä voitoiksi.” (Timo Paukku hs 7.12.2013)

Onko työryhmän (tieto- ja viestintätekniikka opetustyönä) motiivina yksinkertaisesti tietotekninen kilpavarustelu naapurimaiden kanssa? Miksi etsiä sähköisesti rakennettua todellisuutta tietoverkkoista, kun todellisuus on moniaistisesti koettavissa elävässä elämässä? Olisiko koulun tehtävä tutustuttaa nuoret myös muuhun kuin digitaaliseen maailmaan? Todellinen inhimillinen kohtaaminen ja moniaistinen todellisuuden ja suomalaisen luonnon havainnointi kun eivät millään muotoa kartuta bruttokansantuotetta. (Opettaja Tiina Kilpeläinen hs 6.12.2010)

Riane Eisler hylkäisi sotien päivämäärät: "Koulutusjärjestelmä on jäänne teollisuusyhteiskunnasta. Se ei anna nuorille niitä mentaalisia välineitä joita he tarvitsevat kuten itsestään, muista ja luonnosta huolehtiminen. Sen sijaan lapsiin iskostetaan sellaista käyttäytymistä, jota tarvitaan juuri siinä maailmassa, jota emme halua: koira syö koiran, ympäristöllisesti kestämätön, väkivaltainen. Lasten täytyy yhä opetella ulkoa sotien päivämääriä. Minkälaisen viestin annamme sillä? Älä ole väkivaltainen, mutta toisaalta, jos haluat pysyä historiankirjoissa, juuri väkivallan avulla pääset. Opettajien tulee ohjata, ei kontrolloida. Jokaisen lapsen erikoisia lahjoja täytyy tukea." (Tomorrow's Children 2000)

Prof.Matti Bergström ei kannata logiikkaa vaan arvoja: ”Lapset laitetaan tietokouluun. Mutta mitä tieto on? Se on eilen tutkittua ja aina vanhaa. Sen vuoksi lapset pakenevatkin koulusta. He ovat mieluummin internetissä kuin koulussa, joka opettaa vanhaa tietoa. Lapset käyvät jo toista koulua, sillä heidän luontainen ymmärryksensä on mahtava. Logiikka ei kehitä meitä, se vain ylläpitää saavutettua kehitysastetta. Vain arvot ja niihin uskominen takaavat kehittymisemme.”

Ensimmäinen marxilainen väitöskirja kapitalismin, korkeakoulutuksen ja ekologisen kriisin yhteydestä Toni Ruuska
”Nykymuotoinen korkeakoulutus on ekologisesti kestämätöntä, sillä sen yksi päätehtävä on tukea kapitalismia. Korkeakoulutus tukee kapitalismia kouluttamalla työntekijöitä, jotka työelämään siirtyessään tulevat osaksi järjestelmää, jossa tavoitellaan pääomien kasaamista ja talouskasvua. Lisäksi korkeakoulutus tuottaa tietoa, palveluja ja innovaatioita markkinoille, jotka niin ikään tähtäävät taloudellisiin voittoihin. Jatkuva talouskasvu on kuitenkin ekologisesti kestämätöntä, nimenomaan materiaalinen kasvu.”
Näin esittää kauppatieteiden tohtori Toni Ruuska. Väitöskirja on ensimmäinen marxilainen korkeakoulututkimus, jossa tuodaan esille yhteys kapitalismin, korkeakoulutuksen ja ekologisen kriisin välillä. Kilpailu ja tuloksellisuus on yhtä kovaa yliopistoissa kuin yksityisellä puolella. Yliopistot tuijottavat indikaattoreita ja rankingeja, ja jos haluaa olla töissä siellä, pitää julkaista tietyissä paikoissa, Ruuska kuvailee.  Valtion tavoitteet ja vaatimukset korkeakoulutusta kohtaan liitetään tiiviisti kasvutalouteen, pitämään yllä talouskasvua ja kilpailukykyä. Koulutuksesta on tullut osa tietokapitalismia. Ja hyödyke muiden joukossa. (hs 17.6.2017)

”Nykyiset puheet koulun uudistamisesta eivät verso sivistyksen ideasta vaan talouden ehdoista."

Suomalaisen koulun muutokset ovat aina heijastelleet vallanpitäjien vahvaa tahtoa. Tsaari Aleksanteri II antoi 1850-luvulla Suomen senaatille määräyksen Suomen kouluolojen kehittämisestä. Liberalismista innostunut tsaari sai mitä halusi, aivan kuten vasemmistopoliitikot 1960-luvun Suomessa. Poliitikkojen ääni on kuihtunut olemattomiin. Politiikan ja talouden lähtökohdissa on kuitenkin ero, jonka vuoksi asiat on pidetty erillään muun muassa peruskoulussa: talous on pääasiassa yksityistä ja politiikka julkista toimintaa. Politiikan jäädessä kakkoseksi hyvinvointi, kuten koulutus, jää yhä enemmän ihmisten itsensä vastuulle. Samalla yleisen hyvän edistäminen jää ihmisten hyväntahtoisuuden varaan. Yrittäjät ja työnantajien edustajat kannattavat sen sijaan äänekkäästi koulun uudistamista. Moni koulun uudistamisen puolestapuhuja sitoutuu tiukasti talouden ehtoihin, ei sivistysideaan tai sen pohjalla oleviin filosofisiin käsityksiin ihmisestä ja maailmasta. Tämän ajattelun mukaan opetuksen tulee olla myös tuotteistettavissa. Tällainen puhe sisältää ajatuksen, että koulutus on sidottava vahvemmin osaksi elinkeinoelämää ja sen muutoksia. Osaaminen on tässä ajattelussa omaisuutta, joka on tuotteistettava ja käännettävä voitoiksi. Voitto kuuluu markkinatalouden logiikan mukaan yksilölle. Kun ihminen sisäistää tällaisen tuotteistamisen, hänen toimintansa muuttuu vaihtoehdottomaksi ja pakonomaiseksi. Koulutuksesta on tullut talouden kiinteä osa, mikä näkyy puheen lisäksi yhä enemmän tekoina. hankkeet ovat enimmäkseen luonteeltaan tuotannollisia. Ne joko sovittavat koulutuksen ja elinkeinoelämän suoraan yhteen tai jäljittelevät tuotantoprosesseja. Demokratiaa ja sen kehittämistä ei enää edes mainita kärkihankkeissa, saati sitten poliitikkojen puheissa. Kun talous määrää suunnan, maailma alkaa rakentua enemmän pakolle ja vaihtoehdottomuudelle kuin vaihtoehdoille ja toisin näkemiselle. Kasvatuksessa ja koulutuksessa aletaan kysyä "mitä" ja "miten" sen sijaan, että kysyttäisiin "miksi".  (Matti Rautiainen ja Olli-Pekka Moisio, Jyväskylän yliopiston lehtoreja hs 19.9.2015)

Sivistyskö koulusta?

“Perinteisesti sivistys liitetään tietoon ja oppimiseen sekä ulkonaisiin tapoihin ja käyttäytymiseen. Toisinaan sivistys samaistetaan läheisesti kulttuurin ja sivilisaation käsitteiden kanssa. Sivistyksen yhteydessä puhutaan usein myös humanistisesta ja henkisestä kulttuurista." (Jarno Paalasmaa, Steinerkasvatuksen liiton puheenjohtaja, hs vieraskynä 19.6.2009). Perinteisen selityksen mukaan sivistys on oman sivilisaation historian pääpiirteiden, filosofian, tieteen ja taiteen muotokielen ja pääteosten tuntemista.

Pentti Linkola 1971, Oppi ojaan kaataa: "Koulutusyhteiskunta ei inhimillisellä tasolla merkitse muuta kuin nuoren ihmisen rääkkäämistä sulkemalla hänet pariksi kymmeneksi vuodeksi erimuotoisten oppilaitosten syövereihin. Nuorten pitäisi loikoa niityllä, soudella järvillä ja poimia lumpeenkukkia, laulaa ja naida ja rakastaa – sen sijaan että heidät sullotaan oppilaitoksiin opiskelemaan asioita, joita enimmäkseen ei ole mitään syytä tietää."

Vanhan osuvan sanonnan mukaan sivistys on sitä mitä jää jäljelle, kun tiedot unohtuvat.

Filosofi Eero Ojasen (Sivistyksen filosofia, 2008) mukaan sivistyksen idean kannalta olennaista on sydämen sivistys. “Sen mukaan sivistys on ennen muuta sisäinen asenne, tapa suhtautua maailmaan ja elämään“. Saksalaisessa filosofiassa nähdään sivistys "ihmiseksi tulemisena“. Sivistys on ihmisen oman sisäisen idean toteutumista. Ihmisyys on jonkinlaista yhteyden löytämistä maailmaan.

Eero Ojasen kirjaa Sivistyksen filosofia esitteli Pekka Wahlstedt (hs 27.5.2008): "Sivistyksellä tarkoitetaan arkipuheessa usein korkeaa koulutustasoa ja käytöstapoja. Tällöin sivistys nähdään muodollisena asiana, joka omaksutaan ulkoapäin. Sivistys on kuitenkin alun perin filosofinen käsite, ja se viittaa ihmisen henkiseen ja eettiseen kasvuun. 1700-luvun saksalaisen idealismin edustajat Vilhelm von Humboldt, Kant, Hegel ja Herder kehittivät käsitteen Bildung eli sivistys."

Vai niin. Minun kielipääni mukaan käsitteellä Bildung ei ole mitään tekemistä sivistyksen kanssa, liittyyhän sanaan sellaisia instituuioita kuin Bildungsanstalt, bildungsfähig, Bildungsgrad, Bildungsmittel, Bildungstufe.

Liekö Wahlstedtiltä vai Ojaselta käsitys, että "(Bildung) Sivistys viittasi ihmiseen Jumalan kuvana. Ihminen kantaa sisimmässään jumalallista kipinää tai mahdollisuutta, ja sivistyminen on tämän mahdollisuuden toteuttamista, pääsemistä yhteyteen Jumalan kanssa? Samoin saksalaisten filosofien mukaan ihmisen sivistys on piilevän ihmisyyden toteuttamista, tulemista siksi, mitä sisimmässään jo on. Kantille sivistyminen on täysi-ikäiseksi kasvamista, mikä tarkoittaa rohkeutta ajatella itse ja ottaa moraalista kantaa yhteiskunnan asioihin."

”Snellman painotti pamfletissaan Akateemisesta opiskelusta vuonna 1840, että tietoa ei saa ottaa vastaan valmiina pakettina, vaan se tulee omaksua kriittisen ja omakohtaisen arvioinnin tuloksena. Ojanen toteaa, että hyvinvointivaltio ilmaisine kouluineen ja muine sivistyslaitoksineen heijastaa Snellmanin edustamaa sivistysajattelua. Tänään kuitenkin raadollinen talousvaltio on ajamassa sivistynyttä hyvinvointivaltiota nurkkaan."

Wahlstedtin loppukaneetti: "Sivistyksen filosofia haastaa arvioimaan uudelleen niin talouden, politiikan kuin koulutuksenkin tavoitteita. Pelkkä talouden ja kuluttamisen ihannointi vie ihmiskuntaa takaisin barbaariseen aikaan."


Uusi sivistyspohjainen yhteiskunta on Liekki Lehtisalon mukaan järjestyksessä kolmas. Ensimmäinen oli – Suomeen sovellettuna – kansallisen herätyksen snellmanilainen sivistys, ja toinen taas teollistumiseen ja itsenäisen valtion rakentamiseen tiiviisti liittynyt koulutusyhteiskunta. Siinähän jo itse sana koulutus käsitti oppijan lähinnä koulutuksen objektiksi. Kolmannen sivistyksen käsitteeseen pureutumalla päästään vähitellen sen perussanomaan: yksilön omalähtöiseen kehittämis- ja kasvuajatteluun ulkoapäin annetun koulutuksen vastapainona. Ihmisen henkisen kasvun asettaminen koulutusajattelun perustaksi jatkaa Reijo Wileniuksen vahvistamaa perinnettä. Ammattityöstä ja teknologiasta irrallinen sivistyskäsitys on liian ohuena auttamatta aikansa elänyt. Samoin tietysti myös toisin päin. Yhtä ohutta tulee olemaan yleissivistyksestä erillinen ammattitaito. (Jaakko Itälä, Kanava 3.7. 2003 Liekki Lehtisalon kirjaa tieto, oppiminen, sivistys 2002 arvostellessaan)

Saksan vihreiden ensimmäisestä ohjelmasta 1979

Koska peruskoulutus on turvattu kaikille, tulisi vähitellen alkaa kehittää yksilöllisiä mahdollisuuksia ja lapsen koko persoonallisuutta. Teknokraattisen ja kilpailukykyisen kansalaiskasvatuksen sijaan henkinen, sosiaalinen ja eettinen koulutus, samoin kuin käytännöllisten, fyysisten ja ennen kaikkea luovuutta edistävien taitojen tulisi saada enemmän huomiota.

Koulujen tulisi kehittää oppilaista erityisesti ekologisesti tiedostavia, sosiaaliseen, solidaariseen ja oikeudenmukaisuutta edistävään toimintaa valmiita ja kanssaihmisiään kohtaa suvaitsevaisia kansalaisia.

Koulujen opetus tulee olla käytännönläheistä. Musiikki, teatteri, maalaamien, veisto ja leikkiminen kuuluvat myös kouluun. Koulun ja vapaa-ajan välille ei enää tule tehdä suurta eroa. Elävä todellisuus koulun sisälle!  Päämääränä on kokonaisvaltaisen ajattelun kehittäminen ja niiden yhteyksien ymmärtäminen, jotka ovat yhteiskunnan ja siinä asuvien ihmisten ristiriitojen pohjalla. Koululaiset oppivat tiedostamaan omat kiinnostuksenkohteensa ja omat tarpeensa, toteuttamaan niitä yhteisessä toiminnassa yhteisvastuullisesti ja tasapuolisesti.

Kouluissa tulisi oppilailla, opettajilla ja vanhemmilla olla yhteisvastuu. Lainsäädäntöä tulisi vaihtoehtokoulujen osalta yksinkertaistaa.

"Teknokraattisen ja kilpailukykyisen kansalaiskasvatuksen sijasta henkinen, sosiaalinen ja eettinen koulutus, samoin kuin käytännöllisten, fyysisten ja luovuutta edistävien taitojen kehittäminen. Koulujen opetus tulee olla käytännönläheistä. Koulun ja vapaa-ajan välille ei enää tule tehdä suurta eroa.

Ranskan opetusministeri Luc Chatelia haluaa, että koululaisten päivä alkaisi moraalin ja arvojen pohtimisella. Opettajat voisivat valita, sopiiko pohdintaan keskustelu, roolipelit tai kirjan lukeminen. Muutama minuutti pohdintaa vaikka joka päivä. Oikeasta ja väärästä, sääntöjen kunnioituksesta, rohkeudesta, avomielisyydestä. Moraaliopetus lisättiin koulujen opetusohjelmaan jo vuonna 2008, mutta sitä ei noudateta toivotulla tavalla. Lapsen moraaliseen kehitykseen pitää kiinnittää yhtä paljon huomiota kuin älylliseen ja fyysiseen kehitykseen. Opetuksen ytimessä ovat kohteliaisuus, käytöstavat, yhteistyö ja kunnioitus. Lapset pitäisi myös tutustuttaa pikku hiljaa suurten ajattelijoiden moraalikäsityksiin ja ihmiskunnan perusarvoihin. (toimittaja Jenni Virtanen hs 3.9.2011)

 

Mitä haluamme kaikista eniten lapsillemme?

Tavallisesti vanhemmat vastaavat tähän puhumalla onnellisuudesta, terveydestä, itsevarmuudesta, tasapainoisuudesta, tyytyväisyydestä elämään, rakkaudesta. Toisin sanoen, vanhemmat haluavat lapsensa kasvavan hyvinvoiviksi.

Mitä koulut opettavat lapsillemme? Useimmat vastaavat tähän puhumalla
tiedosta, päättelytaidosta, lukutaidosta, matemaattisista taidoista, kurinalaisesta työskentelystä, kokeissa pärjäämisestä, määräysten tottelemisesta. Toisin sanoen, koulut pyrkivät opettamaan kuinka menestyä
työelämässä.

Huomaa, että nämä kaksi listaa eivät sisällä juuri lainkaan päällekkäisyyksiä.

Lasten koulutus on yli vuosisadan ajan rakentanut polkua aikuiseen työelämään. Minulla ei ole mitään menestystä, lukutaitoa, määrätietoisuutta ja kuria vastaan, mutta haluan sinun kuvittelevan niitä mahdollisuuksia, jotka avautuvat, jos koulu voisi opettaa sekä hyvinvoinnin että työssä menestymisen taitoja tekemättä kompromisseja kummankaan suhteen. Haluan sinun kuvittelevan mitä olisi myönteinen koulutus.

Frank Martela