Maailmankaikkeuden jumalallinen ulottuvuus




    * Mestari Eckhart 1260: ”Nyt siis rakas ystävä, voiko sinulle olla haitaksi, että sallisit Jumalalle mahdollisuuden olla sinussa Jumala?”

    * Filosofi Gottfried Leibniz: Miksi on jotain sen sijaan ettei olisi mitään?
    * Filosofi Ludwig Wiitgenstein: Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan että se on.

    * Kirjailja Sami Lopakka: Mitä tässä galaksien mittakaavassa ovat yhden ihmisen huolet, suru, ahdistus? Ne ovat kaikki, jos sinä olet se ihminen.

    * Friedrich Nietzsche: Elämä on kamppailua. Todisteet luonnon verisistä kynsistä ja hampaista ovat siitä kouriintuntuvat osoitukset.” Miten löytää edistyksen askel kokemuksen väkivaltaisuuden ja olemisen kauneuden välillä?


Usko ei ole katoamassa mutta uskonnot muuttuvat. Nyt enkelit vastaavat johonkin, mihin miesten johtamat kirkot eivät vastaa.  Moni pitää omaa kokemusta jumalallisesta tärkeämpänä kuin institutionaalista uskoa. Ensi kertaa vuosituhansiin ihmiset saavat itse päättää mihin uskovat. Tai ovat uskomatta.  Subjektiivisia kokemuksia ei voi lähestyä luonnontieteen keinon. Se on sama kuin sanoisi rakastuneelle, että et ole rakastunut, sinulla on vain hormoneja. Kaikki eivät halua jakaa kyynistä ja materialistista maailmankuvaa. (sosiaalipsykologi Leena Rancke, väitöskirja yliluonnollisista tapahtumista, Kuukausiliite 4/2018)


 

Egoilluusio


Saksassa tehdään ero käsitteiden ich ja selbst välillä, minä ja itse. Jos minusta tulee koko identiteettini, sitä mitä minulla on ja mitä olen tehnyt, en koskaan opi tunteman itseäni. Ego haluaa, että katsot itseäsi ulkoa päin. Sisällä todellinen itse on jumalan voima sisässämme. Ihmisessä asuu kuin kaksi ihmistä. Ego ajattelee vain sitä mitä mieli tuo esille. Se herättää tunteita ja haluja, joista seuraa jotain tekoja. Jos haluja ei saa tyydytetyksi, tulee surulliseksi tai vihamieliseksi.

On myös suurempi ego – ihminen identifioi itsensä perheeseen, työhän, johonkin harrastukseen.

Kun ego ei enää hallitse, pääsee buddhaluonto esille.

Ego on ajatustoiminnan ja muistin kasauma, joka on syntynyt kulttuurisen ja henkilökohtaisen ohjelmoinnin seurauksena. Kulttuuri opettaa, mihin uskoa, miten uskoa ja miten tehdä asioita. Tätä ulkoa opeteltavaa käyttäytymiskoodia kutsutaan moraaliksi, erotuksena eettisyydelle. Jokainen lisää tähän soppaan vielä omat mausteensa, omat pienet variaationsa, jotka syntyvät omakohtaisten kokemusten myötä. Tuloksena on elämää hallitseva ohjelma, joka jauhaa päivästä toiseen samoja ajatuskaavoja. Egon vallassa elävältä jää näkemättä ja kokematta olemassaolon rajattomuus, sillä ego on aina rajallinen. Se ei voi koskaan nähdä rajojen ulkopuolelle.

Egon alkuperäinen tehtävä on ollut huolehtia kehon tarpeista ja elämän jatkuvuudesta. Siksi ego etsii jatkuvasti ympäristöstä uhkia, jotka voisivat vaarantaa olemassaolon. Se etsii jatkuvasti myös tyydytyksen kohteita, jotka tuottavat mielihyvää. Siksi egon varassa eläminen on ainaista tasapainottelua pelon ja halun välillä. Ensin haluamme jotain. Kun saamme sen, pelkäämme menettävämme sen. Ohjelmoitu elämä on jatkuvaa rutiinia vailla todellista iloa, luovuutta, rakkautta, kauneutta ja spontaanisuutta. Teemme asioita niin kuin muut tekevät, ajattelemme asioista niin kuin muut ajattelevat. Elämä vain lipuu ohitse ilman, että itse otamme siihen osaa. Päivät ja vuodet lipuvat ohitse, kunnes jossain vaiheessa huomaamme, että olemme vanhoja ja elämä ei koskaan alkanutkaan, vaikka onnen piti aina olla aivan nurkan takana.

Todellisuudessa kaikki virtaa ja kaikki muuttuu, virtaamisen estäminen on elämisen estämistä. Kaikki muodot ovat katoavaisia ja jatkuvassa muutoksessa. Ego on kuin virtaan muodostunut pato. Ego on aikaan ja ajallisuuteen sidottu eikä se pysty koskaan ymmärtämään ikuisuutta. Se tarvitsee aikaa ollakseen olemassa. Elämä tarkoittaa egon vallasta vapautumista, kuolemista vanhalle ja täysin uuden syntymistä. Tähän viittasi mestari Jeesus, kun hän sanoi, että itsensä löytääkseen on ensin hävitettävä itsensä.



Mitä on Zen?

Klassinen vastaus kuuluu, että toiselle ei voi selittää, miltä mango maistuu. Mutta jos kaksi ihmistä maistaa mangoa, he pystyvät keskustelemaan siitä. Niin voi kuvata myös zen-harjoitusta. Tarkoitus on olla kaikin voimin läsnä tässä hetkessä. Ymmärtää maailma sellaisena kuin se on. Zen ei ole sen kummempaa kuin elämistä sopusoinnussa luonnon ja maailmankaikkeuden kanssa. Kun hillitään mieltä, mieli hiljenee. Kun mieli hiljenee lisää, näkee syvemmin ja laajemmin. Syvähengitykseen keskittymällä voi mietiskelyllä irrottautua hyppelehtivistä ajatuksista ja mielikuvista, ns. apinatajunnasta. Jokainen tekemätön työ on rasite mielelle.

John Hickin mukaan kaikissa uskonnoissa on sama pelastustie: itsekeskeisyydestä todellisuuskeskeisyyteen. Kaikki uskonnot pyrkivät opillisista eroistaan huolimatta samaan päämäärään: täydellisen onnellisuuden saavuttamiseen.
Filosofinen buddhalaisuus torjuu jumalat sekä uskonnolliset rituaalit. Niiden sijaan keskitytään inhimillisen kokemuksen analyysiin, kärsimyksen syyksi paljastuu katoavaisten asioiden hautominen. Kansanomaisessa itämaisessa buddhalaisuudessa liitetään keskeiset rituaalit ja uskomukset valaistusolentoihin. Lännessä harjoitetaan vähemmän vuosituhansiin liittyviä rituaaleja.


Linkolan mielestä aikaamme kuvaa sellaisten sanojen kuin uhrautuminen ja luopuminen katoaminen kielestä. Pyhyyden tunto ja vakaumus ovat kadoksissa. Hänelle elonkehän, biosfäärin pyhyys on tärkeä arvo.
(puheessa Zeitgeist ´92-seminaarissa, Yliopisto 9/1992)


Ihminen on keskeneräinen ja hänen keskeneräisyytensä koskee ihmisyyttä, joka on hänessä vasta puhkeamassa. Olemme vastuullisia itsellemme ja sille jota me alustavasti voimme sanoa Suureksi Elämäksi, Luonnoksi tai Jumalaksi. Tämä eettisyys nostaa eteen kysymyksen kuka ihminen on: kuka on tuo olento joka kykenee tajuamaan universaalista ja siten kokemaan äärettömyyttä ja ajattomuutta, ymmärtämään keskellä rajallista elämäänsä jotain, mikä selkeästi näkyy äärettömyyden käsitteessä. Kuka on se olento, jonka näkymään kuuluu täydellisyyden ihanne tulevaisuuden hahmona, joka ei vielä ole mutta jonka pitäisi olla ja jonka hän ajattelee kerran voivansa saavuttaa, kun hänen ihmisyytensä on puhjennut? Tämä kysymys koskee ihmisen varsinaista itseä, sitä hänen todellista subjektiaan, jota Sven Kroon nimittää ihmisen ydinolemukseksi. Tämä itse ilmentää sitä mitä voi kutsua sanalla hyvä tahto. Se suuntautuu totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen. Se on jokaisessa siemenenä, uinuvassa tai vain puolihereillä olevassa tilassa. Aavistuksena hän kokee, että tuonpuoleisena hän ei ole kuolevainen vaan kuolematon. Platon puhuu ihmisen kuolevasta ja kuolemattomasta sielun osasta. ”Kuitenkin hän tänne heitettynä elää kuollakseen, kuten Heidegger asian ilmaisee. Ilman vastakohtia, ilman niin sanotun pahan tuntemusta, meidän hyvyytemme olisi ainaisessa uinuvassa tilassa. Tullaksemme tietoisiksi siitä, mitä todella perimmältä olemme, meidän tarvitsee kokea vastakohtia. Älyihmisen ihanne on totuus, tunneihmisen kauneus ja tahtoihmisten päämäärä ja syvin pyrkimys hyvyys. Henkisyyden kehitys ja täydellistyminen koetaan kolmessa vaiheessa. Ensin tulee älyllinen havahtuminen. Ihminen melkein ajattomassa silmänräpäyksessä saa innostuksen vallassa todellisuudesta valovoimaisen näkemyksen, joka avaa järjen aktiivisuudeksi. Monet filosofit ovat kokeneet tämän kaikkiyhteyden. Jokaisen henkisen kokemuksen mukana seuraa kiusaus. Ensimmäinen kiusaus on ylpeys, putoamme todellisesta itsestämme harhaminäämme, jolloin olemme ylpeitä älyllisyydestämme. Onnen etsijä saattaa pudota aistillisuuteen ja kolmas vaihe koskee tahtoa ja valtaa.” (Sven Krohn, Tiedepolitiikka 3/1994 Ydinihminen ja henkinen kehitys.)



Ihmisen seitsemän prinsiippiä ja maailmankaikkeuden prinsiipit


Mikä tämä laki sitten on? Koko evoluutiokulku perustuu samaan ideaan eli parempien käyttövälineiden rakentamiseen itseilmaisua varten, jotta sisäinen jumalallisuus voisi ilmentyä. Jokainen rakentaa itselleen käyttövälineen, jotta tästä välineestä tulisi sopivampi ja jalompi sisäisen jumalallisuuden henkistä itseilmennystä varten. Evoluutioksi kutsutaan sen paljastamista, mikä oli aiemmin sisäänkätketty. Maailmankaikkeus muodostuu eri kehitysvaiheissa olevista olennoista, aivan kuten ihminen. Kaikki on tietoisuutta, ja kaikilla asioilla on alkuperänsä näkymättömässä avaruudessa. Ihmisen käyttövälineet eli verhot palaavat kosmiseen lähteeseensä. Mikään elävä ja hengittävä, fyysisellä tasolla ilmenevä, ei voi kestää.

Fyysinen ruumis muodostuu elävistä soluista. Nämä solut vuorostaan molekyyliryhmistä, jotka taas muodostuvat atomeista. Atomit ovat eläviä, sillä muuten ne eivät voisi muodostaa elävää solua. Se tosiasia, että ne tuottavat tai muodostavat elävän solun, on todiste siitä, että atomit ovat eläviä samoin kuin protonit ja neutronit, jotka kiertelevät ympäriinsä. Kaikilla näillä on jonkinlainen oma tietoisuutensa. Vaikea kuvitella, että esimerkiksi kehossani olevalla elektronilla ei olisi minkäänlaista ymmärrystä tai käsitystä kehoni liikkeistä tai puheestani. Kaikki nämä solut, molekyylit ja jokainen atomi ja trotoni, kaikki nämä toisiinsa liittyvät voimat antavat keholleni selkeän toimijan. Ihminen pitää niitä kaikkia yhdessä omassa vaikutusalueessaan. Hän vaikuttaa niihin ajatuksillaan ja tunteillaan, ne ovat kaikki osa hänen auraansa." (Ingo de Jong ,Teosofi 6/2012)

Bhaktijoogassa oppii sen mikä joogan päämäärä oikeastaan on,
Hatha-yoga-pradipika sanoo, että jooga on aistien hallintaa.
Yoga-sutra sanoo, että yoga on mielen hallintaa.
Bhagavad gita sanoo, että jooga on suhdetta jumalaan. Todellinen kokonaisvaltainen jooga on yhteys korkeimpaan.

17.6.2016, 22:01, Mi Ta kirjoitti:
Meidän sielumme on ikiaikaisen viisas.
Se kantaa aina mukanaan tietoa kokonaisuudesta.
Ja muistoa itsestään osana tuota kokonaisuutta, täydellisenä.
Ollen sekä tietoisuus kokonaisuudesta, että kokonaisuus josta ollaan tietoisia.
Meidän sielumme on oma henkiparantajamme.
Joka tietää aina miten korjata itsensä.
Miten palata eheyteen ja tietoon kokonaisuudesta.
Kyeten tuon tiedon valossa ylittämään oman pikkumielen.
Löytäen oman tehtävänsä osana suurempaa suunnitelmaa.
Nähden suoraan ongelmien lävitse, syvemmälle.
Meidän sielumme ymmärtää, osaa ja tietää kaiken tarvittavan.
Ainoa haaste on hiljentää mieli.



Pelkkä tiede ei voi koskaan kuvata täysin luonnon pyhyyttä tai tunneperäistä ja hengellistä elämää luonnossa. Luonnon jumalallisten voimien todelliset piirteet ovat inhimillisen käsityksen tuolla puolen. Luonnossa Jumala tulee lihaksi.


Transsendentaalinen maailmankuva
Hengellinen pakanallisuus
Ei luontokaan ole lopullinen maailma.


Kristinuskon mystisessä uomassa elää panteistinen juonne, jonka mukaan Jumala on läheisesti läsnä kaikessa mitä on. Tätä ei mielletä niin, että ajateltaisiin luonnon itsessään olevan jumalallinen, vaan niin että Jumala on Luojana tai Pyhänä Henkenä jatkuvasti läsnä luomakunnassa ja samalla jotain sen tuolla puolen, suurempaa ja käsittämätöntä. (Pauliina Kainulainen Kanava 7/2015)

Saksalaisen teologi Eugen Drewermannin syvyyspsykologinen tulkinta uskon syntymisestä: Usko ei edellytä Raamatun teksteihin sisältyvän ilmoituksen omaksumista, vaan ihmisen sisimmästä löytyvä luomisilmoitus riittää sen perustaksi. Jeesus Nasaretilainen on ihminen, mutta sisäisen Kristuksen kuvansa eli minuutensa löytänyt, esikuvallinen ihminen.



Sivistys on filosofinen käsite,

ja se viittaa ihmisen henkiseen ja eettiseen kasvuun, ihmiseen Jumalan kuvana. Ihminen kantaa sisimmässään jumalallista kipinää ja mahdollisuutta. Sivistyminen on tämän mahdollisuuden toteuttamista, pääsemistä yhteyteen Jumalan kanssa. Ihmisen sivistys on piilevän ihmisyyden toteuttamista, tulemista siksi, mitä sisimmässään jo on, täysi-ikäiseksi kasvamista, mikä tarkoittaa rohkeutta ajatella itse ja ottaa moraalista kantaa yhteiskunnan asioihin. Snellman painotti erityisesti vuonna 1840 pamfletissaan Akateemisesta opiskelusta, että tietoa ei saa ottaa vastaan valmiina pakettina, vaan se tulee omaksua kriittisen ja omakohtaisen arvioinnin tuloksena. Ojanen: "Sivistyksen filosofia haastaa arvioimaan uudelleen niin talouden, politiikan kuin koulutuksenkin tavoitteita. Pelkkä talouden ja kuluttamisen ihannointi vie ihmiskuntaa takaisin barbaariseen aikaan." Vanhan osuvan sanonnan mukaan sivistys on sitä mitä jää jäljelle, kun tiedot unohtuvat.

Schelling ajatteli, että todellisuuteen kuuluu irrationaalinen elementti, joka ei ole edes periaatteessa ymmärrettävissä. McGrath kutsuu tätä "Jumalan tiedostamattomaksi". Ei niin että tämä olisi jokin tietty järjeltä suljettu pesäke todellisuudessa, vaan siinä mielessä, että elävä todellisuus kokonaisuutena on aina enemmän kuin mikään ymmärrys siitä.

Jumala on uskontojen ylä- ja ulkopuolella. Uskonnot ovat vain erilaisia tulkintoja transsendenssista. Immanuel Kantin kehittelemä transsendentaalinen idealismi tekee eron yksilön kokemuksen ja olioiden sinänsä välille. Sen mukaan voimme tietää vain millainen on oma kokemuksemme jostakin asiasta. Tietämyksen ulkopuolelle jää millainen tuo asia todellisuudessa on. Puhdistunut ja vilpitön järki kykeni siis kohoamaan refleksion korkeimmille tasoille, ja siten se loi lujan perustan olemisen, transsendenssin ja absoluutin havainnoimiselle. Pakanat pääsivät transsendenssiin miehen ja naisen yhtymisen kautta. "Vaikka usko onkin järjen yläpuolella, uskon ja järjen välillä ei voi kuitenkaan milloinkaan vallita todellista ristiriitaa: sillä sama Jumala, joka ilmoittaa salaisuudet ja antaa uskon, on pannut ihmishenkeen järjen valon. Tieteellinen totuus ei kata ihmisen koko älykkyyttä. Analyyttinen filosofia erottaa vain oikean ja väärän. Horkheimerin mukaan vain instrumentaalisen järjen. Luova järki ei tule analyyttisessä filosofiassa. (Timo Honkela Rauhankone, Gaudeamus 2017)



David Hume

Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta


Mikään ei ole olemassa ilman syytä. Tämän maailmankaikkeuden (on millainen tahansa) alkuperäistä syytä kutsutaan jumalaksi. Kysymys kuuluu: pitääkö aine sisällään järjestyksen lähteen itsessään vai erilaiset alkutekijät muodostavat tuntemattomasta sisäisestä syystä järjestyksen? Vaikka viskaisi kuinka monta teräskappaletta ilmaan, ei niistä koskaan muodostuisi kelloa. Ilman arkkitehtiä kivestä ja laastista ja puusta ei koskaan rakennu taloa. Mutta ihmismielen ideat järjestyvät muodostaakseen kellon tuntemattoman, selittämättömän järjestäytymisperiaatteen vuoksi. Kokemus siis osoittaa, että alkuperäinen järjestäytymisperiaate piilee mielessä, ei aineessa. Mikään yksi osa ei voi muodostaa sääntöä toiselle osalle. Jos näemme seinässä olevasta halkemasta pienen osan auringosta, päättelemme, että jos seinää poistettaisiin, näkisimme koko taivaankappaleen. Muistuttaako jumaluus lisääntymisen ja kasvun vai järjen ja suunnittelun syytä? Miten eläin voisi säilyä, jos sen osat eivät sopisi yhteen? Se katoaa heti kun yhteensopivuus lakkaa ja sen pilaantunut aine yrittää jotain uutta muotoa. Maailman osat sopivat niin hyvin yhteen, että jokin säännöllinen muoto välittömästi julistaa jonkin pilaantuneen aineen omakseen, ja jos niin ei olisi, voisiko maailma säilyä? Elämä kantaa olemassaolonsa perusteita itsessään. Miten millään mikä on ollut olemassa ikuisesti voi olla syy, sillä syysuhde edellyttää ajallista edeltävyyttä ja olemassaolon alkua. Tämä maailma on maailmankaikkeuteen verrattuna pelkkä piste, tämä elämä ikuisuuteen verrattuna vain hetki. Tarkoitus, aikomus ja suunnittelu tekee kaikkialla vaikutuksen. Luonto ei tee mitään turhaan. Ihmisen anatomiaan kuuluu 6000 erilaista lihasta ja jos joku tarkastelee niitä asianmukaisesti, hän saa selville että jokaisessa niistä luonnon on pitänyt sovittaa ainakin kymmentä eri asianhaaraa päämääräänsä – oikea muoto, sopiva suuruusluokka, eri tarkoitusperien oikea järjestely, kokonaisuuden asento, useiden hermojen, suonien, valtimoiden asianmukainen säilyttäminen. Näin pelkästään lihaksissa täytyy muodostaa ja toteuttaa yli 6000 näkemystä ja aikomusta. Luiden määräksi hän laskee 284, rakenteen eri tarkoitusperien määräksi yli neljäkymmentä. Jo tarkastelemme ihoa, nivelsiteitä, tiehyitä, ruumiinnesteitä, mitä ihmetystä niin taidokkaasti säädettyjen osien määrän ja monimutkaisuuden täytyykään meissä herättää! Kaikki näkymät eivät edes ole ulottuvillamme -osien hieno sisärakenne. Jos jumala, joka ei välittömästi paljastuu aisteillemme, olisiko hänen mahdollista antaa voimakkaampia todisteita olemassaolostaan kuin ne jotka ilmenevät koko luonnon kasvoilla? Koska luonnon työt ovat paljon analogisempia meidän taitomme ja kekseliäisyytemme vaikutusten kanssa kuin meidän hyväntahtoisuutemme ja oikeudenmukaisuutemme kanssa, meillä on syy päätellä, että jumaluuden luonnolliset ominaisuudet muistuttavat enemmän ihmisen luonnollisia ominaisuuksia kuin hänen moraalinsa muistuttaa ihmisen hyvyyttä. Ihmisen moraaliset piirteet ovat lajissaan puutteellisempia kuin hänen luonnolliset kykynsä. Pienikin painovoima kukistaa suurenkin yllykkeen, koska mitään iskuja ei voida toistaa niin jatkuvasti kuin vetovoiman ja painovoiman vaikutuksia.

Tämä ”objektiivinen henki” tarkoittaa, että yhteisö on systeemi, jossa esimerkiksi ideologia ja talous, sosiaalinen järjestys ja uskonto, kaikki riippuu kaikesta. Ollessaan osa absoluuttista maailmanhenkeä ihminen tietää siveellisen maailmanjärjestyksen ja hänen omatuntonsa todistaa, että hänellä on korkeampi kutsumus, joka nostaa hänet kaiken yksityisolentona koetun yläpuolelle.

Rakastaminen on kaikkein tärkeintä elämässä, koska se on suhde jumalaan.



Ihmiskäsitysvirtauksille on luonteenomaista painottaa jotakin ihmisen peruspiirrettä ihmisen aitona ja varsinaisena olemuksena. Kyseessä on yleensä katsomus jonkinlaisesta hyvästä ja alkuperäisestä olemassa olemisesta. Sittemmin katsotaan että on ilmaantunut jokin paha ilmiö sitä häiritsemään. Usein tuo alkuperäinen hyvä kuvataan yhteytenä johonkin. Ja vastaavasti paha kuvataan kyseisestä yhteydestä vieraantumisena tai erkaantumisena. Vieraantumisen voittamispyrkimykset ovat menetelmiä alkuperäisen yhteyden palauttamiseksi. Kyse on aina ollut suhteesta johonkin merkittävään. Kasvu merkitsee tulemista tietoiseksi ihmisessä olevasta yleisestä olemuksen laista, jonka kuva ihminen on. Humanistisen ihmiskäsityksen mukaan kaikilla ihmisillä on yhtäläinen luonto. Ihmisen yläpuolella on idea ihmisen lajista, jonka kuva hän on. Tällainen ihmisen lajiolemus, Gattungswesen, toteutuu vain yhteisössä. Yhteisö on edellytys ihmisen persoonallisuuden kehitykselle. Jo antiikin kreikkalaiset ja Aristoteles ajattelivat, että olennaista ihmisen elämässä on jäljitellä luontoa. Permakulttuuri perustuu tälle ajatukselle. Olennaista on ottaa huomioon luonnon ja elämän omat lait. Kreikkalaiseen perinteeseen kuuluukin luonnon oikeus -ajattelu, jonka roomalaiseen oikeuskäsitykseen perustuva ajattelutapa on sivuuttanut. Systeemiajattelu merkitsee kokonaisuuden hahmottamista riittävän jäsentyneesti, se tarkoittaa osajärjestelmien ja niiden ympäristöjen suhdetta. Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Yhteisvaikutteisten menetelmien kehittely alalla onkin tulevaisuuden suuri haaste. Fraktaaliteorian periaatteen mukaan järjestelmän rakenne toistuu niin mikro- kuin makrotasolla, makrokosmos on verrattavissa mikrokosmokseen. Ydin on itsenäinen. Ympäristö on vain referenssi, kehys. Systeemi elää suhteessa siihen mutta ei ole siitä riippuvainen. Systeemin ydin on ikään kuin suljettu, ympäristö ei muuta sen rakennetta eikä tehtäviä. Tämänkaltainen käsitys korostaa ihmisen osalta hänen pysyviä olemuksellisia, essentiaalisia piirteitä. Ihmisellä on pysyvä ydinolemus, mutta toisaalta hän muuttuu, kehittyy jatkuvasti. Ihmisen kulttuurinen ja sosiaalinen taso ei saa jatkoa tämän järjestelmän puitteissa vaan seuraavan järjestelmän puitteissa, jonka alkuna se toimii. (Pauli Niemelä 2014)


Pentti Saarikosken - Jumala: Näin On!

Pentti Saarikoski oli jo lapsena saapunut rippikouluun kreikankielisen Uuden testamentin kanssa. Saarikoski oli luterilaista kirkkoa kohtaan allerginen: kirkko, joka selittää ja saarnaa, tuo ikään kuin pelikentälle asian, josta ei voi äänestää, sillä Jumala sijoittuu alueelle, josta ei voi käyttää sanoja. Niinpä ei ole ihme, että Saarikoski lähestyi Jumalakäsitystä täysin uusilla käsitteillä. Jumalan niminä Näin On ja Ynnä Muuta, Järjestetty, sumu, pimeä, hämärä. On viittaa Vanhan testamentin nimeen Jahve, Ynnä Muuta ilmaisee, että Jumala on ihmiskielen tavoittamattomissa. Jumala on kätkössä passiivimuotoisena, isolla alkukirjaimella kirjoitetun verbin Järjestetty takana. (Saarikosken uskonnollisesta kielestä väitellyt pastori Arto Köykä 2017)



Miten ihmisen sielu käynnistyy?


Aku Välimaa, 6 vuotta, kysyi Miten ihmisen sielu käynnistyy. Vastauksen antoi Turun yliopiston uskontotieteen professori Matti Kamppinen: "Tieteessä ei yleensä käytetä sanaa sielu, vaan puhutaan tietoisuudesta, itsetietoisuudesta tai mielestä. Sen olemassa­olon ja toiminnan tiedetään perustuvan aivojen kehitykseen. Olosuhteet tietoisuuden syntymiselle ovat kohdallaan jo ihmissikiön ollessa 6–7 kuukauden ikäinen. Itsetietoisuuden syntyminen on mahdollista vauvaiässä, jolloin ihminen alkaa osallistua vuorovaikutukseen ympäristön kanssa. Voidaankin sanoa, että sielu käynnistyy varsin hitaasti ja kehittyy sitten läpi koko elämän. Monien maailman uskontojen ja henkisten perinteiden harjoittajat kuitenkin ajattelevat, että sielu on itsenäinen olio, joka voi siirtyä ihmisestä toiseen. Siirtyminen voi tapahtua joko suoraan kuolleesta ruumiista uuteen tai eräänlaisen välivaraston kautta. Tällaisten käsitysten mukaan sielu on siis aktiivinen koko ajan ja käynnistää ihmisruumiin asettuessaan siihen. Joidenkin henkisten perinteiden mukaan ihmisellä on useita sieluja. Niiden mukaan ihminen syntyy, kun voimasielu elävöittää ruumiin, ja kuolee sielun poistuessa. Järkisielu puolestaan vastaa ajattelusta, ja sen karatessa ihminen menettää järkensä. Jotkut uskovat, että sielut voivat myös matkustella ihmisen ulkopuolella esimerkiksi linnun hahmossa. Erityisesti noidilla ja parantajilla ajatellaan olevan tällaisia tiedonhankinnassa käteviä tiedustelusieluja. Tavallisten ihmisten irralliset sielut ymmärretään suojelushengiksi tai -enkeleiksi, joita ihminen kuljettaa mukanaan matkoilla. (hs 21.4.2017)



Mikä raamattu-uskonnoissa mättää?


Abrahamilaiset uskonnot ovat dualistisia ja uskoon perustuvia: juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa ihmissielun ajatellaan olevan erillinen Jumalan jumalallisesta todellisuudesta. Ihminen on erossa jumalallisesta auktoriteetista ja Hän rankaisee jokaista, joka hautoo mielessään epäilystä.

Ero itämaisen ja länsimaisen filosofian välillä liittyy abrahamilaisen uskonnon ja sen sielua koskevien oppien vaikutukseen. Kristinusko asettaa vaikuttavia esteitä ihmismielen luonteen älylliselle pohdinnalle väittäessään, että on olemassa yksilöllisiä sieluja, jotka joutuvat kokemaan Jumalan ikisen tuomion. Buddhalaisia meditaatiotekniikoita ja itsetutkiskelumenetelmää voi harjoittaa ilman, että uskoo karman lakiin tai mystikkojen ihmetekoihin. Kristitty sen sijaan joutuu heti alkajaisiksi hyväksymään kymmenkunta epäuskottavaa seikkaa Jeesuksen elämästä ja Raamatun alkuperästä. Buddhalaisuudesta voi hyvin puhua viittaamatta ihmetekoihin ja järjenvastaisiin oletuksiin. Se ei ole uskoon perustuva uskonto ja sen keskeiset opit ovat puhtaasti empiirisiä. Saamaa ei voi sanoa kristinuskosta tai islamista. Siddhartha Gautama oli vain mies, joka heräsi erillisen minän unesta. Ei kiinnitetä tarkkaa huomiota minään, vaan omaan kokemukseen tässä ja nyt. Ajatukset itse eivät ole ongelma, vaan ajattelu ilman, että tiedostaa ajattelevansa. Piintynyt tapa samastua ajatuksiin, eli kyvyttömyys tunnistaa ajatusten olevan ajatuksia, tietoisuuden ilmiöistä, on myös inhimillisen kärsimyksen ensisijainen lähde. Siitä johtuu myös se harhakäsitys, että ihmisen pään sisällä asustaa erillinen minä. Vaatii keskittymiskykyä ylipäätään huomata mielen harhailu. Ihminen viettää elämän ajatusten vallassa. Kysymys kuuluu mitä mieltä meidän pitäisi olla tästä? Lännessä tähän on vastattu ”Ei paljon mitään”. Idässä ajatusten valtaan joutumista pidetään inhimillisen kärsimyksen alkulähteenä. Ajatukset sinänsä eivät ole ongelma, vaan ajatuksiin samastuminen. Ajatukset ovat kuin tyhjään taloon tunkeutuvia varkaita – oppinutta ne eivät pysty enää viemään mukanaan. On valtava ero siinä, onko ihminen omien ajatustensa vanki vai tiedostaako hän kahleettomasti ja arvostelematta kokemuksensa tässä ja nyt. (Sam Harris, Herääminen 2016).




Mietittävää kristinuskosta (anarkisti Bakunin 1882)

Jehova, niin kuin kaikki hyvät ihmisen palvomat jumaluudet, oli epäilemättä kaikkein mustasukkaisin, turhamaisin, julmin, epäoikeudenmukaisin, verenhimoisin, despoottisin ja ihmisen vapauteen ja arvoon vihamielisimmin suhtautuva jumala.
...hän kielsi ihmistä selvin sanoin koskemasta tiedonpuuhun. Hän halusi siis, että ihminen, vailla tietoisuutta itsestään, jäisi ikuiseksi eläimeksi ja olisi aina kontallaan ”elävän” Jumalan, luojansa ja isäntänsä edessä… Hän lähetti maan päälle välittäjäuhriksi ainoan poikansa, jotta ihmiset hänet tappaisivat. Tällaisia ovat ne päättömät tarinat, joita saamme kuunnella ja hirviömäiset opit joita meille opetetaan keskellä XIXttä  vuosisataa, kaikissa Euroopan kouluissa hallitusten nimenomaisella käskyllä.
Kansa hyväksyy kritisoimatta ja yhtenä möhkäleenä uskonnolliset perinteet, koska se on perinteiden ympäröimä heti lapsuudesta ja kaikissa elämäntilanteissa ja niitä pitävät yllä keinotekoisesti kaikenlaiset viralliset tyrkyttäjät, sekä papit että maallikot, ja ne muuttuvat sille mentaaliseksi tottumukseksi, joka liian usein on tervettä järkeä vahvempi. Niin kauan kuin emme kykene hahmottamaan sitä, millä tavoin yliluonnollisen tai jumalallisen maailman idea on syntynyt ja miten se on pystynyt kehittymään ihmismielen historiassa, meidän ei auta olla tieteellisesti vakuuttuneita tämän idean absurdiudesta. Emme koskaan onnistu juurimaan sitä yleisestä ajattelusta jos emme saa siitä otetta ihmismielen syövereissä, jossa se on syntynyt. Näin meidän täytyisi vain tyytyä taistelemaan sitä vastaan pinnallisella tasolla. Niin kauan kuin maailmamme hämmentävien järjettömyyksien juuria ei ole tuhottu, usko Jumalaan jää elämään ja tuottaisi taas uusia versoja.
Koska Jumala on herra, ihminen on orja. Hän ei kykene omin voimin löytämään oikeaa, totuutta ja ikuista elämää. Jumalallista järkeä vastaamaan ei ole inhimillistä järkeä, ja Jumalan oikeutta vastaan ei ole maallista oikeutta, joka pysyisi. Ihmiset ovat Jumalan orjia ja näin heidän täytyy olla myös Kirkon ja Valtion orjia. Hyväksymme tieteen ehdottoman auktoriteetin, koska tieteellä ei ole muuta päämäärää kuin materiaalisen, älyllisen ja moraalisen elämän luonnonlakien harkittu ja mahdollisimman systemaattinen esitys, tämä koskee yhtä hyvin fyysistä kuin sosiaalista maailmaa, niiden kahden ollessa yhtä ja samaa luonnollista maailmaa… sanalla sanoen hylkäämme kaiken lainsäädännön, kaiken etuoikeutetun auktoriteetin ja vaikuttamisen, kaiken patentoidun, virallisen ja laillisen vallan, olkoonkin se yleisen äänioikeuden aikaansaamaa, vakuuttuneena siitä, että se ei koskaan hyödytä muuta kuin vallassa olevaa… Tiede käsittää todellisen ajattelemisen, ei todellista itsessään, elämän ajattelemisen, ei elämää itsessään. Siinä sen rajoitukset, sen todellinen ylittämätön rajoite, sillä se perustuu ajatteluun, joka on tieteen ainut instrumentti. Tieteen ainut missio on elämän valottaminen, ei sen hallitseminen. Tiedemiehinä heitä voivat kiinnostaa vain yleiset totuudet ja lainalaisuudet, muu ei heille kuulu. Heillä ei ole järkeä ja sydäntä ymmärtää eläviä yksilöitä… Yksilöllisyys todellisena ja elävänä on vain toisen elävän yksilön havaittavissa, ei ajattelevan yksilön joka on abstrahoimisensa kautta asettanut itsensä elämän välittömän kosketuksen ylä- ja alapuolelle.  …Tiedemiehet seuraavat voimakasta intohimoa ja tyydyttäessään tämän henkilökohtaisen intohimonsa, jota ilman koko elämä menettää heidän silmissään merkityksensä, he yleensä ajattelevat jotakin aivan muuta kuin tekonsa muuttamista oppijärjestelmäksi, kun taas ne jotka laativat oppijärjestelmiä, yleensä unohtavat muuttaa ne teoiksi siitä yksinkertaisesta syystä, että oppi tappaa elämän ja teon elävän spontaanisuuden. Ranskassa osa porvaristoa alkoi ymmärtää, että tilanteen säilyttäminen ennallaan ja vasta kootun omaisuuden turvaamiseksi oli kiireesti sammutettava kansan kyltymätön nälkä taivaallisen mannan lupauksilla. Historian todellinen päämäärä, ainoa oikeutettu, on inhimillistäminen, emansipaatio, oikea vapaus, jokaisen yhteiskunnassa elävän ihmisen kukoistus.
(Bakunin Jumala ja valtio,Savukidas 2016, alkuperäinen 1882)



Tieteellinen maailmankuva ei riitä. Tiede ei tarjoa meille tietoa perusarvoista, olemassaolon syistä, tarkoituksesta tai todellisesta laadusta. Emmehän mekään toki enää odota tieteen vastaavan kaikkiin näihin kysymyksiin eikä tiedekään enää oleta voivansa vastata kaikkeen tyhjentävästi. Tieteellinen tiedonhankintametodi – toistettava, kontrolloitava koe – voi vain tuoda esiin sen mikä on meitä ”pienempää” koska vain se on kontrolloitavissa. Tästä johtuu, että ”totuus” on aina suurempi kuin tiede pystyy todistamaan. (Jakob von Uexkull, vaihtoehtonobelin perustaja)

Monet uskonnot esittävät kuolemanjälkeisen elämän jopa varsinaisen elämän tarkoituksena mikä näyttää usein vallanpitäjille kätevänä keinona pitää kansalaiset nöyrinä ja hiljaisina. Matteuksen evankeliumista löytyvät vuorisaarnan sanat ”autuaita ovat hiljaiset sillä he saavat maan periä. Ei kuulu sattumalta Raamatun siteeratuimpiin kohtiin. (Arla Kanerva hs 22.3.2017)

Lauri Viita: Riippuu näkökulmasta ja maailmankatsomuksesta mikä kelpaa kulttuuriksi mikä ei. Uskonnollisen ja historiallisen näkökulman voi hylätä ilman muuta, koska ristiinnaulitsemista, kidutusta, vanhusten kurjistamista, lasten heitteille jättämistä, sydämen riistoa elävän ihmisen rinnasta, ympärileikkausta ja päänahan nyljentää ja sen semmoista on mahdotonta kunnioittaa kulttuurina

Tarmo Kunnas: Pahan idea on kristillinen idea: paha.

Uskonto on joukkotuhoase, perusteli ystäväni kun kysyin sosiaalisessa mediassa, pitäisikö uskonnon olla yksityisasia vai ei. Hänen vastauksensa oli, kyllä, ehdottomasti yksityisasia. Kun usko on yksityisasia, se on myös vapaata eikä kukaan voi siihen pakottaa. Usko voi olla yksityisasia mutta uskonyhteisöjen toiminnan on hyvä olla julkista. Jos uskoa harjoitetaan piilossa, kukaan ei tiedä, mitä jumalan nimissä tapahtuu.” (Satu Vasantola, hs 10.10.2016).




Hannele Koivunen kirjoittaa arvokkaasta vanhuudesta



Elämänkulun hahmottaminen


Ihmiselämä jaotellaan neljään vaiheeseen: opiskelun vaihe, talollinen vaihe, erakkovaihe ja myöhäisvanhuus. Ensimmäisessä vaiheessa ihminen opettelee selviytymään elämän välttämättömyyksistä ja tulemaan toimeen maailmassa. Toisessa vaiheessa hän perustaa perheen, harjoittaa ammattiaan, rakentaa talon ja panee asioita toimeksi. Kolmannessa vaiheessa on vuorossa isovanhemmuus, luopuminen aineellisista arvoista, henkisyyden etsiminen ja vetäytyminen rauhaan. Neljäs vaihe on vapautuksien aikaa, jolloin omistaudutaan askeesille, mietiskelylle ja nuorempien opettamiselle.

Sosiaalisissa suhteissa ikääntyminen merkitsee yksinäisyyden tarpeen kasvua. Kiinnostus ylenmääräiseen sosiaalisuuteen vähenee. Se tarkoittaa suurempaa valikoivuutta ihmissuhteissa. Pinnalliset suhteet eivät kiinnosta. Itsetarkoitukselliset sosiaaliset normit ohitetaan. Poissaolevien sukulaisten ja ystävien läsnäolo voimistuu. Yhteyden tunne tulevien sukupolvien kanssa vahvistuu. Materiaalisten asioiden rasite väistyy. Elämän tarkoitus on oleminen, ei olemassaolon todistaminen. Ilo havaitaan ulkonaisesti vaatimattomissa oman arjen mikrokosmoksen tapahtumissa, jotka edustavat elämän suurta ideaa, makrokosmosta. Luonnosta tulee tärkeä ulottuvuus ja aikaa käytetään enemmän meditaatioon ja hiljaisiin hetkiin. Elämän ja kuoleman hahmottaminen selkiytyy, elämän mystinen ulottuvuus ja selittämättömyys hyväksytään. Kuoleman pelko vähenee tai katoaa. Ajan lineaarisuuden kokemus kaikkoaa, hyvän olon lähteet selkiytyvät.

Elämänperspektiivi muuttuu, henkiset elämänarvot korostuvat ja aineelliset asiat jäävät vähemmälle, suuntaudutaan materiaalisesta ja rationaalisesta kosmiseen ja transsendentiseen eli maailmankaikkeuteen ja aistittavuuden ulkopuolella olevaan tilaan. Sitä voidaan pitää viimeisenä vaiheena siinä luonnollisessa kehityskulussa, joka johtaa kypsyyteen ja viisauteen. Tajunnassa sulaudutaan universaaliin kokonaisuuteen. Tila muistuttaa mielenrauhaa, jossa koetaan kosmista yhteyttä maailman hengen tai ajatuksen ykseyden kanssa. Ollaan osa maailmankaikkeuden läpi kulkevaa energiavirtaa.


Onnellisessa vanhuudessa ihmisen paikka maailmankaikkeudessa näyttäytyy suhteellisena. Lapsuuden iloiset muistot toimivat osana identiteetin eheytymistä. Minuus oivalletaan osana elämän palapeliä. Rauha ja yksinäisyys auttavat näiden näköalojen saavuttamisessa. Näin Veda kulttuurissa.


Mutta miten meillä lännessä? Seniorin ihmisyys määritellään sen mukaan, onko hän aktiivinen, jatkaako iloista kuluttamista, kestääkö potenssi. Aktiviteetti ja taloudellinen kuluttaminen on nostettu lähestulkoon ihmisarvon normeiksi.
Buddhalaisuus ja hindujen advaita vedanta -koulukunta ylittävät dualismin. Niiden mukaan tietoisuus on yhtä kuin todellisuus.


Aivotutkija Timo Järvilehto sanoo, että tunne on tapahtuma, jossa ihminen saa tietoa suhteestaan omiin tavoitteisiinsa. Tämä tarkoittaa, että tunnekäsitettä voi hänen mielestään määritellä ”havainnoimisella” ja ”tavoitteellisuudella”.

Jos tavarassa ei ole kertomusta se on kuollut tavara.


Paloheimo Elonkehän haastattelussa: Aine ajattelee ja tuntee, vihaa ja rakastaa, ja me olemme vain ainetta. Minuuskaan ei ole kuin aineen rakenne, kuolleessa rakenne murtuu ja aine menettää tietoisuuden kyvyn. Siten minuus katoaa, mutta aine pysyy, muuttaa muotoaan ja uusia tietoisuuksia syntyy siitä.