Maailmankaikkeuden jumalallinen ulottuvuus

Spinozismi on näkemyksestä, että Jumala ja luonto ovat yhtä
Deus sive natura, Jumala tai luonto.

Me etsimme Jumalaa, Kaiken Luojaa, väärästä paikasta, kun aukaisemme raamatun.

Nuori nainen saapui Mestari Eckhardin luo: ”Te olette ilmeisesti tavannut Jumalan. Auttakaa minua tuntemaan jumala yhtä hyvin kuin te hänet tunnette.” Mestari Eckhard vastasi: ”Se on hyvin yksinkertaista, Tapaat Jumalan samalla tavoin kun minä olen Hänet kohdannut, ja ymmärrät, kuka katsoo maailmaa sinun silmilläsi.

Tuomas Holopainen, Nightwish-yhtyeen perustaja: Human Nature perustuu tähtitieteilijä Carl Saganin (1934-1996) mottoon, jonka mukaan ”ihmiskunta on universumin yritys ymmärtää itseään”. Holopainen innostuu: ”Ensimmäistä kertaa evoluutio on tuottanut planeetalle eläinlajin, joka on kykenevä ymmärtämään sellaisen asian kuin universumi. Siinä on jotain todella hienoa ja tuottaa minulle suurta ylpeyttä olla ihmiskunnan jäsen.” Holopainen päättelee, että universumi on tuottanut ihmiskunnan ilman jumaluuden ohjausta. Hän pitää uskontoja ”äärimmäisen mielenkiintoisina” ja puoltaa niiden opetusta historian - ei uskonnon tunneilla. ”Pyhissä teksteissä on paljon eettistä ja kaunista, mutta paljon karmeuksia myös. Vain erehtyväiset ihmiset voivat yrittää sanoa mitä otetaan ja mitä jätetään. Jos on valinnut puolensa eikä uusi tieto saa muuttamaan kantaa, on tribalisminsa orja. Vakaumus on maailman vaarallisin sana.” (hs 8.4.2020)

Mestari Eckhart 1260: Nyt siis rakas ystävä, voiko sinulle olla haitaksi, että sallisit Jumalalle mahdollisuuden olla sinussa Jumala?

Filosofi Ludwig Wittgenstein: Mystistä ei ole se, miten maailma on, vaan että se on.

Kirjailja Sami Lopakka: Mitä tässä galaksien mittakaavassa ovat yhden ihmisen huolet, suru, ahdistus? Ne ovat kaikki, jos sinä olet se ihminen.

Friedrich Nietzsche: Elämä on kamppailua. Todisteet luonnon verisistä kynsistä ja hampaista ovat siitä kouriintuntuvat osoitukset. Miten löytää edistyksen askel kokemuksen väkivaltaisuuden ja olemisen kauneuden välillä?

Pentti Linkola: Aikaamme kuvaa sellaisten sanojen kuin uhrautuminen ja luopuminen katoaminen kielestä. Pyhyyden tunto ja vakaumus ovat kadoksissa. Elonkehän, biosfäärin pyhyys on tärkeä arvo.

Pelkkä tiede ei voi koskaan kuvata täysin luonnon pyhyyttä tai tunneperäistä ja hengellistä elämää luonnossa. Luonnon jumalallisten voimien todelliset piirteet ovat inhimillisen käsityksen tuolla puolen. Luonnossa Jumala tulee lihaksi.

Marjatta Horjander: Elämässä vastaan tulevien vaikeuksien voittaminen avaa henkisen elämän näköaloja ja perspektiivejä, joita aineellinen arvoihin nojaava elämä ei pysty antamaan. Silloin ymmärtää, että Jumala on meidän hengessämme oleva tajunta, jota meidän tulee tavoittaa itsessämme.

Leena Kuronen: Ihanteen mukaan jokaisessa ihmisessä on se Jumala-kipinä. Miksi en siihen uskoisi ja alkaisi kohdata myös muita ihmisiä.

Senega: Ihmisen olemassaolon ehto ja ihmisen essentiaalinen konstruktio ovat sosiaaliset suhteet.

Buddhalaisuuteen ja antroposofiaan tutustumisen jälkeen käsitykseni
olemassaolon luonteesta muuttuivat.

Gott – eine Art besseres Ich des Menschen. Sehr vereinfacht gesagt. Got kann nur dort sein, wo er uns was bedeutet. Irgendein Jenseits kann es nicht sein (Volker Gerhardt)
Jumalaa voisi kuvailla, että se on kuin parempi osa minua. Jumala voi olla vain siellä missä se merkitsee minulle jotain. Joku tuonpuoleinen se ei voi olla.

Kivessä tietoisuus uinuu, kasvissa tietoisuus herää, eläimessä tietoisuus liikkuu, ihmisessä tietoisuus toteutuu, toimii.

Ihmisen kohtalo on, että hän ei kykene kestävään minä-sinä-suhteeseen todellisuuden kanssa. Mutta ihmisen ja jumalan välisessä suhteessa se on mahdollinen. Yhteys on mystinen eikä se ole sanoilla määriteltävissä. Kun Kierkegardin käsityksen mukaan ihmisen suhde jumalaan edellyttää yksinäisyyttä ja eristäytymistä, on Baberin mielestä nimenomaan ”yhteys ihmiseen oikea vertaus yhteydelle Jumalaan”. (Martin Buber, Minäja sinä, WSOY 1993)

Usko ei ole katoamassa, mutta uskonnot muuttuvat. Nyt enkelit vastaavat johonkin, mihin miesten johtamat kirkot eivät vastaa. Moni pitää omaa kokemusta jumalallisesta tärkeämpänä kuin institutionaalista uskoa. Ensi kertaa vuosituhansiin ihmiset saavat itse päättää mihin uskovat. Tai ovat uskomatta. Subjektiivisia kokemuksia ei voi lähestyä luonnontieteen keinoin. Se on sama kuin sanoisi rakastuneelle, että et ole rakastunut, sinulla on vain hormoneja. Kaikki eivät halua jakaa kyynistä ja materialistista maailmankuvaa. (Leena Rancke, väitöskirja yliluonnollisista tapahtumista, Kuukausiliite 4/2018)

Miten selitetään jumaluutta?

Läsnäolo on elämistä sopusoinnussa jumalallisuutensa kanssa. Läsnäolon käsitettä, kuten niin monia pyhyyttä käsitteleviä sanoja, on yhtä vaikea selittää, kuin mangon makua. Mutta jos kaksi ihmistä maistaa mangoa, he pystyvät keskustelemaan siitä.

Teologi Keith Wardille jumala on kosminen ja ruumiiton mieli, puhdas henki ja tietoisuus, olemus ja täyteys, korkeampi voima.

Saksalainen Max Planck, fyysikko joka voitti Nobel palkinnon vuonna 1916, paljasti 1944: "Voin todeta teille atomia tutkittuani, ettei materiaa sellaisenaan ole olemassa! Kaikki materia syntyy ja säilyy vain siitä voimasta, joka saa atomihiukkasen värähtelemään ja muodostamaan niistä pienen pieniä atomin ”aurinkokuntia”. Meidän täytyy hyväksyä, että tämän voiman takana vaikuttaa tietoinen järjellinen henki. Näkyvä, mutta häviävä materia ei ole realiteetti, todellinen todellisuus, vaan todellista on näkymätön, kuolematon henki. Fyysiset silmät näkevät tähtitaivaan, auringonnousun, luonnon heräämisen keväällä, tyynen merenpinnan, ukkospilvet ja salaman iskut, revontulet ja kevyen lumisateen, mutta eivät sitä olentomaailmaa, joka on näiden luonnonilmiöiden taustalla."

Arthur Koestelin kehittämä käsite ”holon” on peräisin kreikan kielestä ja merkitsee kokonaisuutta, joka samanaikaisesti on aina osa suurempaa kokonaisuutta. Atomi on osa molekyyliä, tämä kokonaisen solun osa, joka puolestaan on osa kokonaista organismia. Mikään ei ole yksistään osa tai kokonaisuus, vaan kaikki ovat sekä osa suuremmasta että osien summa. Holossa on kaksi pyrkimystä: sen tulee pysyä kokonaisuutena ja samanaikaisesti olla osa suuremmasta. Holon täytyy ylläpitää suhdettaan kokonaisuuteen ja samalla säilyttää oma identiteettinsä, muuten se häviää.

Kristinuskon mystisessä uomassa elää panteistinen juonne, jonka mukaan Jumala on läheisesti läsnä kaikessa mitä on. Tätä ei mielletä niin, että ajateltaisiin luonnon itsessään olevan jumalallinen, vaan niin että Jumala on Luojana tai Pyhänä Henkenä jatkuvasti läsnä luomakunnassa ja samalla jotain sen tuolla puolen, suurempaa ja käsittämätöntä. (Pauliina Kainulainen Kanava 7/2015)

Kyky tuntea jumala tai kaikkivoipa viisaus on ihmiselle luontaista. Jumalan tuntemiseen ei tarvita mitään maallista väliintuloa. Jumala oli olemassa, joskin käsittämättömänä, toisin sanoen ihminen ei ymmärrä mitään siitä mitä on vaan vain, että hän on. Sitoutuminen luonnosta jäljitettävään älykkääseen suunnitteluun on rationaalisesti perusteltavissa. Suunnittelun havaitseminen toimii todisteena älykkäästä suunnitelmasta. Newton ajatteli päässeensä kiinni jumalan mieleen. Darwin piti kristinuskoa ja uskonnollisuutta ajallisen edistymisen ylimenokautena. Hän etsi kelloseppää, mutta valitti löytäneensä vain rikkinäisiä kellon puolikkaita. Syvällisimmillään usko ei ole vastaus elämän kysymyksiin, vaan halukkuutta elää tietäen, että on asioita, joita ei voi tietää. (Teemu Taira, Väärin uskottu? Ateismin uusi näkyvyys Eetos 2014)

"Maailmankaikkeus muodostuu eri kehitysvaiheissa olevista olennoista, aivan kuten ihminen. Kaikki on tietoisuutta, ja kaikilla asioilla on alkuperänsä näkymättömässä avaruudessa. Ihmisen käyttövälineet eli verhot palaavat kosmiseen lähteeseensä. Mikään elävä ja hengittävä, fyysisellä tasolla ilmenevä, ei voi kestää sellaisenaan. Mikä tämä laki sitten on? Koko evoluution kulku perustuu samaan ideaan eli parempien käyttövälineiden rakentamiseen, jotta sisäinen jumalallisuus voisi ilmentyä. Jokainen rakentaa itselleen käyttövälineen, jotta tästä välineestä tulisi sopivampi ja jalompi sisäisen jumalallisuuden henkistä itseilmennystä varten. Evoluutioksi kutsutaan sen paljastamista, mikä oli aiemmin kätketty ihmisen sisään."

Anastasia kysyy Vladimirilta:
- Kerro minulle, onko sinun mielestäsi olemassa jonkinlaista intelligenssiä jossain ulkopuolellamme? … Onko universumissa olemassa joku mieli, kosmisessa näkymättömässä maailmassa. Mitä luulet?”
- Uskon niin. Jopa tiedemiehet puhuvat siitä, samoin kuin meediot ja Raamattu.
- Ja tämä jokin, mikä olisi paras sana sen kuvaamiseen? Onko se mieli, intelligenssi, oleva, valon voima, tyhjiö, absoluutti, rytmi, Jumalan henki? (Megre)

Jokaisessa on täydellisyyden siemen

Ihminen on vastuullinen itselleen ja sille jota voi alustavasti sanoa Suureksi Elämäksi, Luonnoksi tai Jumalaksi. Tämä eettisyys nostaa esille kysymyksen, kuka ihminen on: kuka on tuo olento joka kykenee tajuamaan universaalista ja siten kokemaan äärettömyyttä ja ajattomuutta, ymmärtämään keskellä rajallista elämäänsä jotain, mikä selkeästi näkyy äärettömyyden käsitteessä. Kuka on se olento, jonka näkymään kuuluu täydellisyyden ihanne tulevaisuuden hahmona. Tämä kysymys koskee ihmisen varsinaista itseä, hänen todellista subjektiaan, ihmisen ydinolemusta. Tämä itse ilmentää sitä mitä voi kutsua sanalla hyvä tahto. Se suuntautuu totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen. Se on jokaisessa siemenenä, uinuvassa tai vain puolihereillä olevassa tilassa. Aavistuksena hän kokee, että tuonpuoleisena hän ei ole kuolevainen vaan kuolematon. Platon puhuu ihmisen kuolevasta ja kuolemattomasta sielun osasta. Kuitenkin ihminen tänne heitettynä elää kuollakseen, kuten Heidegger asian ilmaisee. Ilman vastakohtia, ilman niin sanotun pahan tuntemusta, meidän hyvyytemme olisi ainaisessa uinuvassa tilassa. Tullaksemme tietoisiksi siitä, mitä todella perimmältä olemme, meidän tarvitsee kokea vastakohtia.
Älyihmisen ihanne on totuus, tunneihmisen kauneus ja tahtoihmisten päämäärä ja syvin pyrkimys hyvyys.

Esa Saarisen ”ihanuuden siemen”
Miten meistä voi tulla parempia ihmisiä ajattelemalla sitä mitä me ajatellaan? Kantava ajatus on, että jos ajattelemme itsemme ihmisolentona niin jokaisessa ihmisessä on jotain semmoista hyvää, joka vain ei ole tullut esiin, jota hän ehkä ei itsekään tiedä. Jossain myöhemmässä tilanteessa hyvyys aivan kuin leskenlehti lähtisi tulemaan asvaltin raosta. Ihmisen olemukseen liittyy semmonen jota Kirsti Paakkanen, Marimiekon johtaja, kutsui ihanuuden siemeneksi. Kun hän esitteli minua kolmannelle henkilölle hän sanoi että ”tää on siinä suhteessa erikoinen kaveri että hän uskoo että kaikissa ihmisissä on semmonen ihanuuden siemen.” Uskon että ihanuuden siemen toisessa ihmisessä siis meissä itsessämme varmasti on, joka vaan ei ole tullut toteutumaan. Ihminen on olento joka on sisäänrakennettu tekemään asioita paremmin kuin nyt on. Oman elämän ajatteleminen, että ajattelee toisin, ajattelee paremmin on kantava ajatus mikä on myös filosofian alunperäinen ajatus. (Efter Nio 12.12.2022)

Ihminen on yksi osa kokonaisuutta

”Fyysinen ruumis muodostuu elävistä soluista. Nämä solut vuorostaan molekyyliryhmistä, jotka taas muodostuvat atomeista. Atomit ovat eläviä, sillä muuten ne eivät voisi muodostaa elävää solua. Se tosiasia, että ne tuottavat tai muodostavat elävän solun, on todiste siitä, että atomit ovat eläviä samoin kuin protonit ja neutronit, jotka kiertelevät ympäriinsä. Kaikilla näillä on jonkinlainen oma tietoisuutensa. Vaikea kuvitella, että esimerkiksi kehossani olevalla elektronilla ei olisi minkäänlaista ymmärrystä tai käsitystä kehoni liikkeistä tai puheestani. Kaikki nämä solut, molekyylit ja jokainen atomi ja trotoni, kaikki nämä toisiinsa liittyvät voimat antavat keholleni selkeän toimijan. Ihminen pitää niitä kaikkia yhdessä omassa vaikutusalueessaan. Hän vaikuttaa niihin ajatuksillaan ja tunteillaan, ne ovat kaikki osa hänen auraansa." (Ingo de Jong,Teosofi 6/2012)

Meidän sielumme on ikiaikaisen viisas.
Se kantaa aina mukanaan tietoa kokonaisuudesta.
Ja muistoa itsestään osana tuota kokonaisuutta, täydellisenä.
Ollen sekä tietoisuus kokonaisuudesta, että kokonaisuus, josta ollaan tietoisia.
Meidän sielumme on oma henkiparantajamme.
Joka tietää aina miten korjata itsensä.
Miten palata eheyteen ja tietoon kokonaisuudesta.
Kyeten tuon tiedon valossa ylittämään oman pikkumielen.
Löytäen oman tehtävänsä osana suurempaa suunnitelmaa.
Nähden suoraan ongelmien lävitse, syvemmälle.
Meidän sielumme ymmärtää, osaa ja tietää kaiken tarvittavan.
Ainoa haaste on hiljentää mieli.
(17.6.2016 Mi Ta)

Saksalaisen teologi Eugen Drewermannin: Usko ei edellytä Raamatun teksteihin sisältyvän ilmoituksen omaksumista, vaan ihmisen sisimmästä löytyvä luomisilmoitus riittää uskon perustaksi. Jeesus Nasaretilainen on ihminen, mutta sisäisen Kristuksen kuvansa eli minuutensa löytänyt, esikuvallinen ihminen.

Immanuel Kantin mukaan historiaa ohjaa luonnon salattu suunnitelma, eräänlainen maallistettu kaitselmus. Kant määritti maailmanhistorian lopulliseksi päämääräksi ihmiskunnan yhdistymisen koko maailman kattavaksi oikeusyhteisöksi. Ihmiset ovat vastuussa siitä, että kasvattavat itseään ja kulkevat järjen ohjaamana vapauteen ja edistykseen.

Tekoälytutkija prof. Timo Honkela: Sivistys on Jumalan ilmentymä ihmisessä

Jumala on uskontojen ylä- ja ulkopuolella. Uskonnot ovat vain erilaisia tulkintoja transsendenssista. Immanuel Kantin kehittelemä transsendentaalinen idealismi tekee eron yksilön kokemuksen ja olioiden sinänsä välille. Sen mukaan voimme tietää vain millainen on oma kokemuksemme jostakin asiasta. Tietämyksen ulkopuolelle jää millainen tuo asia todellisuudessa on. Puhdistunut ja vilpitön järki kykeni siis kohoamaan refleksion korkeimmille tasoille, ja siten se loi lujan perustan olemisen, transsendenssin ja absoluutin havainnoimiselle. Pakanat pääsivät transsendenssiin miehen ja naisen yhtymisen kautta. Vaikka usko onkin järjen yläpuolella, uskon ja järjen välillä ei voi kuitenkaan milloinkaan vallita todellista ristiriitaa: sillä sama Jumala, joka ilmoittaa salaisuudet ja antaa uskon, on pannut ihmishenkeen järjen valon. Tieteellinen totuus ei kata ihmisen koko älykkyyttä. Analyyttinen filosofia erottaa vain oikean ja väärän. Horkheimerin mukaan vain instrumentaalisen järjen. Luova järki ei tule analyyttisessä filosofiassa esille.

Ihminen kantaa sisimmässään jumalallista kipinää tai mahdollisuutta. Jospa sivistys voisikin viitata ihmiseen Jumalan ilmentymänä. Sivistyminen on tämän mahdollisuuden toteuttamista, pääsemistä yhteyteen Jumalan kanssa. Sivistys on piilevän ihmisyyden toteuttamista, tulemista siksi, mitä sisimmässään jo on. Se on rohkeutta ajatella itse ja ottaa moraalista kantaa yhteiskunnan asioihin. Tietoa ei saa ottaa vastaan valmiina pakettina, vaan se tulee omaksua kriittisen ja omakohtaisen arvioinnin tuloksena. Sivistyksen filosofia haastaa arvioimaan uudelleen niin talouden, politiikan kuin koulutuksenkin tavoitteita. Pelkkä talouden ja kuluttamisen ihannointi vie ihmiskuntaa takaisin barbaariseen aikaan. Vanhan osuvan sanonnan mukaan sivistys on sitä mitä jää jäljelle, kun tiedot unohtuvat.

Ajatusmallit, paradigmat, ohjaavat kaikkea toimintaa. Ne ovat oletuksia, joihin ihmiset perustavat näkemyksensä todellisuudesta. Jokaisella on ikään kuin oma ikkunansa, josta hän tarkastelee maailmaa, työyhteisöään, itseään. Ikkunanpokat ovat meidän omia arvojamme, ennakkoluuloja, asenteita.
(Rauhankone, Gaudeamus 2017)

Johan Gottlieb Fichte: Ihminen syntyy alastomana, eläimillä on jo vaatteet yllä. Luoja on luonut kaikki eläimet täydellisiksi, vain ihmisen kohdalla hän nosti kätensä pystyyn ja antoi siten ihmiselle luvan tulla siksi miksi tämä toivoi.

Koska ihminen ei voi kuvata toista muuta kuin oman itsensä piirteisiin verrattuna, on jokaisen pidettävä sisäisesti toista kaltaisenaan.

"Luterilainen pitkä piimä muokkasi niemeläisten luonteita: perisynti alkoi painaa parrelleen ja elämä lusittiin peräseinä silmissä, maailmanloppua odotellen. Runolaulu, ihmisenä olemisen ja kokemisen rikkaus, säilyi vain raukoilla rajoilla, minne papit eivät joutaneet. Villit, pakanat ja karvapeskit jäävät kirkollisen kulttuurin satimeen, menettävät vapautensa. Se on kuvaus uskonnon lukitseman järjen kamppailusta kohti valistuksen valoa." (Juha Hurme 2017)

David Hume

Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta

Mikään ei ole olemassa ilman syytä. Tämän maailmankaikkeuden (on millainen tahansa) alkuperäistä syytä kutsutaan jumalaksi. Kysymys kuuluu: pitääkö aine sisällään järjestyksen lähteen vai muodostavatko erilaiset alkutekijät tuntemattomasta sisäisestä syystä järjestyksen? Vaikka viskaisi kuinka monta teräskappaletta ilmaan, ei niistä koskaan muodostuisi kelloa. Ilman arkkitehtiä kivestä ja laastista ei koskaan rakennu taloa. Mutta ihmismielen ideat järjestyvät muodostaakseen kellon tuntemattoman, selittämättömän järjestäytymisperiaatteen vuoksi. Kokemus siis osoittaa, että alkuperäinen järjestäytymisperiaate piilee mielessä, ei aineessa. Mikään yksi osa ei voi muodostaa sääntöä toiselle osalle. Muistuttaako jumaluus lisääntymisen ja kasvun vai järjen ja suunnittelun syytä? Miten eläin voisi säilyä, jos sen osat eivät sopisi yhteen? Maailman osat sopivat niin hyvin yhteen, että jokin säännöllinen muoto välittömästi julistaa jonkin pilaantuneen aineen omakseen, ja jos niin ei olisi, voisiko maailma säilyä? Elämä kantaa olemassaolonsa perusteita itsessään.

Tarkoitus, aikomus ja suunnittelu tekee kaikkialla vaikutuksen. Luonto ei tee mitään turhaan. Ihmisen anatomiaan kuuluu 6000 erilaista lihasta ja jos joku tarkastelee niitä asianmukaisesti, hän saa selville, että jokaisessa niistä luonnon on pitänyt sovittaa ainakin kymmentä eri asianhaaraa päämääräänsä – oikea muoto, sopiva suuruusluokka, eri tarkoitusperien oikea järjestely, kokonaisuuden asento, useiden hermojen, suonien, valtimoiden asianmukainen säilyttäminen. Näin pelkästään lihaksissa täytyy muodostaa ja toteuttaa yli 6000 näkemystä ja aikomusta. Luiden määrä on 284, rakenteen eri tarkoitusperien määrä yli neljäkymmentä. Jos tarkastelemme ihoa, nivelsiteitä, tiehyitä, ruumiinnesteitä, mitä ihmetystä niin taidokkaasti säädettyjen osien määrän ja monimutkaisuuden täytyykään meissä herättää! Kaikki näkymät eivät edes ole ulottuvillamme - osien hieno sisärakenne puuttuu.

Olisiko jumalan, joka ei välittömästi paljastu aisteillemme, mahdollista antaa voimakkaampia todisteita olemassaolostaan kuin ne jotka ilmenevät koko luonnon kasvoilla? Koska luonnon työt ovat paljon analogisempia meidän taitomme ja kekseliäisyytemme vaikutusten kanssa kuin meidän hyväntahtoisuutemme ja oikeudenmukaisuutemme kanssa, meillä on syy päätellä, että jumaluuden luonnolliset ominaisuudet muistuttavat enemmän ihmisen luonnollisia ominaisuuksia kuin hänen moraalinsa muistuttaa ihmisen hyvyyttä. Ihmisen moraaliset piirteet ovat lajissaan puutteellisempia kuin hänen luonnolliset kykynsä. Pienikin painovoima kukistaa suurenkin yllykkeen, koska mitään iskuja ei voida toistaa niin jatkuvasti kuin vetovoiman ja painovoiman vaikutuksia.

Tämä ”objektiivinen henki” tarkoittaa, että yhteisö on systeemi, jossa esimerkiksi ideologia ja talous, sosiaalinen järjestys ja uskonto, kaikki riippuu kaikesta. Ollessaan osa absoluuttista maailmanhenkeä ihminen tietää siveellisen maailmanjärjestyksen ja hänen omatuntonsa todistaa, että hänellä on korkeampi kutsumus, joka nostaa hänet kaiken yksityisolentona koetun yläpuolelle.

Rakastaminen on kaikkein tärkeintä elämässä, koska se on suhde jumalaan.

Luonnonfilosofit 1500-luvulla: Luonnolla on joku sisäinen elämä

Aristotelismissa päämääräsyitä pidettiin olennaisina luonnonilmiöiden selittämiseksi.
Luonto nähtiin teleologisena ja siten fyysisillä olioilla ja tapahtumilla oli
tarkoituksensa. Maailma oli jatkuvassa prosessissa kohti jotakin päämäärää.

Arvi Grotenfelt esittelee vuonna 1913 ilmestyneessä Uuden ajan filosofian historia Paracelsiuksen maailmankuvaa: ”Maailma on elävä kokonaisuus, organismi. Hän nimittää läpi koko maailman käyvää yleistä voimaa, jumalallista maailman sielua Vulcanukseksi. Jokaisessa yksityisolennossa se yksilöityy erityiseksi sisäiseksi hengeksi, joka on sen vallitseva elonvoima ja astraalinen prinsiippi. Kaikissa olennoissa vallitsee sama luonnon sisäinen elämä, samat lait. Ihmistä, mikrokosmosta, voidaan sen vuoksi parhaiten päästä käsittämään siten, että tarkastellaan makrokosmosta, maailmaa. Keksimällä ja osoittamalla maailman kokonaisuuden sopusointuista olemusta on löydettävä oikea tie lääketaitoonkin.”

"Ollaan yleensä taipuvaiset luottamaan ”vanhoihin”, Giordano Bruno (s. 1548) sanoo. Mutta oikeastaanhan me nyt elävät olemmekin vanhimmat eli kokeneemmat kuin esi-isämme. Meillä on runsaampi kokemusvarasto, johon voimme nojautua. Meidän pitää vain osata käyttää sitä. Aate Jumalan immanensista, hänen asumisestaan maailmassa, toistuu kaikkialta Brunon teoksista. Jumala on se alkuyhteys, kaiken perustus ja syy, joka itsessään sisältää kaiken. Maailma on tämän yhteyden hajaantuminen lukemattomien muotojen moninaisuuteen. Luonto on itse ylhäinen jumaluus, jota meidän pitää palvella, physis optima Deitas... Jumala on samalla kuitenkin transsendentti, maailman yläpuolella. Hymni maailmankaikkeuden yhteydelle. Hän katselee samaa alkuperustetta toiselta puolen alkusyynä, joka on ennen maailmaa ja maailman yläpuolella, ja toiselta puolen maailmansielun eli elon prinsiippinä joka asuu ja vaikuttaa ilmiöiden moninaisuudessa. Maailma on ulosvuotanut jumalasta... Jumala on ääretön yleissubstanssi... Jokaisessa oliossa henkii sisäinen liike- ja elinvoima. Tässä yleisen sielullisuuden periaatteissa Bruno katsoo löytävänsä oikean sovituksen mekaanisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden periaatteiden välillä. Kaikki liikkuminen johtuu olioiden sisäisestä luonnosta, se on siten yhtä aikaa vapaa ja välttämätön. Tuo sisäinen voima, joka vaikuttaa kaikissa olioissa eikä ole muuta kuin yleissubstanssin omaa toimintaa, ei voi toimia mielivaltaisesti eikä satunnaisesti, vaan lakien mukaan."

"Fysiikassa on oletettava viimeiseksi elementiksi aineellinen atomi. Metafysiikassa monadi. Kussakin monadissa kuvastuu maailman kokonaisuus. Mutta Bruno ei silti luovu peruskäsityksestään, että sama alkusubstanssi liikkuu ja vaikuttaa kaikessa. Jokainen monadi on jumaluus itse, ainoastaan jakautuneena, individuaalisessa ilmaantumisen muodossa."

"Yksilöt saavat alkunsa heikosta alusta, kehittyvät, kärsivät, häviävät, mutta luonto kokonaisuudessaan on muuttumaton. Se ei koskaan voi olla muuta kuin jumalallisen voiman rajaton toteutuminen. Kaikki on, kokonaisuuteen katsoen ihanaa, hyvää, sopusointuista. Brunon aikomus oli käsitellä etiikkaakin sisäisen valon perustuksella... Eettinen ihanne on siinä, että ihminen antaa jumaluuden eli Pyhän Hengen vuotaa sisään itseensä, että indiviidi täyttyy yleishengellä, kohoaa kiinnittämään huomionsa maailmankaikkeuden suureen kokonaisuuteen ja unohtaa itsekkyytensä. Jotta voisi saavuttaa sen tarkoitusperän, on tarpeen tuo sankari-innostus, joka ei pelästy siitä, jos pyrintöön ihannetta kohti liittyy vaaraa ja tuskaa. Hän ei näy voivan tunnustaa kristillisille opinkappaleille muuta kuin symbolista totuutta. Ne lausuvat kuvaannollisella tavalla aatteita, joita filosofia voi pukea käsitteelliseen muotoon. Filosofinen ajattelu sisältää korkeamman totuuden, kirkollinen oppi on niitä varten, jotka ovat henkisesti heikkoja. Muutamissa hänen teoksissaan tavataan myrkyllistä ivaa kristillisiä käsitteitä ja oppeja, niin kuin esim. ihmeuskoa, Kristuksen jumala-ihmisyyttä, pyhäinpalvelusta, ehtoollisoppia ym. vastaan."

"Sielun kuolemattomuuteen katsoen Bruno ei näy olettavan, että ihmisen nykyinen inhimillinen minä-tajunta pysyy ikuisesti. Vaan se keskusmonadi, joka on yhtä kuin ihmisen sielu, on ikuinen ja häviämätön. Ja hän näyttää uskovan, että Jumala on asettanut maailmanprosessin määräksi sen, että kaikki sielunmonadit saavuttavat korkeimman mahdollisen jumalallisen täydellisyyden. Mutta se on saavutettavissa ainoastaan loppumattomassa kehityksessä. Sen vuoksi sama sielumonadi yhä uudelleen tulee keskukseksi uusiin elimistöihin, tämän maan päällä ja vielä sen hävittyäkin toisissa taivaankappaleissa loppumattomiin asti, kehittyen yhä täydellisyyttä kohti, jos se vain itse yhä pyrkii ylöspäin. Bruno kannattaa siis tavallaan sielunvaellusoppia."

"Hän lausuu, että kaikkien selittävien tieteiden perustukseksi on asetettava ensimmäinen filosofia, joka selvittää niitä perustotuuksia, jotka eivät kuulu yhteen määrättyyn tieteeseen, vaan ovat yhteisiä kaikille tieteille. Esimerkkeinä siitä hän mainitsee mm. juuri substanssin pysymisen periaatteen ja pari matemaattis-loogista aksiomaa esim. jos erisuuruisiin lisätään yhtä suuret, ovat tulokset erisuuruiset. Spiraculum on kuolematon sielu, jonka Jumala puhalsi minuun omasta hengestään."

Bruno sai sitten ajan hengen mukaisen palkkion: hänet poltettiin roviolla kirkollisen maailmankuvan häpäisijänä. Hänet poltettiin marttyyrina vakaumuksiensa puolesta, vapaan totuuden etsijänä. Hän selitti inkvisition edessä: "Filosofiselta kannaltaan dogmeilla on symbolinen merkitys. Mitä kirkko nimittää Pyhäksi Hengeksi, se on pythagoralaisten mukaan maailmansielu, joka pitää universumin koossa." Brunon omassa opissa on alkusiemeniä seuraavan ajan suuriin oppijärjestelmiin, Spinozan ja Leibnizin keskenänsä vastakkaisiin metafyysisiin perusaatteisiin. https://filosofia.fi/node/7328#top

"Cardano esitteli kaikkialle levinnyttä maailmansielua, joka ilmenee valona ja lämpönä. Samalla hän vaati, että kaikki olevainen selitettäisiin todellisista luonnonlaeista.”

Bernardino Telesio (s. 1508) julisti varsinaista pelastuksen sanomaa De rerum natura juxta propria principia (Olioiden luonnosta tekijän omien periaatteiden mukaan): ”Akatemiat on vapautettava Aristoteleen ja skolastiikan orjuudesta, ei platonisuuden eikä minkään muun systeemin hyväksi, vaan sijaan on pantava todellinen puolueeton kokemustieto. Luopukaa rakentamasta maailmaa käsitteistä, antautukaa pitkälliseen ja kärsivällisyyttä kysyvään työhön! Ajattelijat ovat jo niin kauan koettaneet ajatuksen ponnistuksella ja aatteittensa avulla käsittää maailmaa, mutta turhaan. He ovat uskoneet liian suuria omasta järjestään, ikään kuin olisivat Jumalan vertaisia viisaudessaan. Olkaamme nöyriä, pyrkikäämme ainoastaan inhimilliseen viisauteen, joka rajoittuu siihen, mitä aistit opettavat ja mitä voi päättää havaittujen esineiden yhtäläisyyksien nojalla. Tuo luulo, että ajatuskyky voi itsestään ammentaa tietoa todellisuudesta, on suurinta hulluutta. Non ratione sed sensu (Kaiken tiedon lähde on aistillinen havainto). Kun ulkovaikutuksen johdosta on muutamia kertoja syntynyt liikunto ruumiiseen ja sen johdosta henkeen, niin kehittyy niihin tottumus joutua samaan liikuntoon. Se tottumus on muisti. Niin asioita käsittäessämme voimme helposti ymmärtää, että kun esine, jota ennen on havaittu kokonaisuutena, sitten näyttäytyy ainoastaan osalta tai muutamilta ominaisuuksilta, niin osaamme yhtäläisyyden ja entisen vaarinottomme avulla täydentää, mitä puuttuu ja tajuta koko esineen. Telesio koettaa osoittaa, että kun päätelmillä on tultu johonkin johtopäätökseen, niin on siten saavutettu korkeintaan aavistus totuudesta. Siihen tarvitaan vielä lisäksi kokemuksen vahvistus.”

Bacon selvittää Grotenfeltin mukaan maailmankuvaa Brunon tavoin: ”Niin kuin taideteoksessa näemme taiteilijan, niin samoin luonnossa Luojan. Uskoisin ennemmin kaikkia legendojen, Talmudin, ja Koraanin juttuja kuin että maailma on rakennettu ajatuksetta. Totta on, että vähäinen määrä filosofiaa on omiaan taivuttamaan ihmisen mieltä ateismiin, mutta syventyminen siihen palauttaa ihmisen uskontoon. Mutta luonnollisen uskonnon alan Bacon supistaa melkein vain siihen, että se tekee varmaksi Jumalan olemassaolon. Luonnollinen ymmärrys ei voi opettaa tuntemaan Jumalaa eikä osoittamaan, mihin tarkoitukseen Hän on ihmisen määrännyt eikä mitä Hän ihmiseltä vaatii. Jatkuvuuden laki - lex inertia."

Descartes esimerkiksi kuvaa mekanistista luonnonfilosofiaa teoksessaan Filosofian periaatteet:
”Koko kaikkeudessa on siis olemassa vain yhtä ja samaa ainetta, ja se kaikki tunnetaan nimenomaan siitä yhdestä asiasta, että se on ulottuvaista. Myös kaikki ominaisuudet, jotka havaitsemme siinä selvästi, palautuvat siihen yhteen asiaan, että se on ositettavissa ja sen osat ovat liikkuvia ja että se voi näin saada kaikkia niitä ominaisuuksia, joita voimme havaita sen osien liikkeen vuoksi.”

Ihmisessä on yleinen olemisen laki

Ihmiskäsitysvirtauksille on tyypillistä painottaa jotakin ihmisen peruspiirrettä ihmisen aitona ja varsinaisena olemuksena. Kyseessä on yleensä katsomus jonkinlaisesta hyvästä ja alkuperäisestä olemassa olemisesta. Sittemmin katsotaan että on ilmaantunut jokin paha ilmiö sitä häiritsemään. Usein tuo alkuperäinen hyvä kuvataan yhteytenä johonkin. Ja vastaavasti paha kuvataan kyseisestä yhteydestä vieraantumisena tai erkaantumisena. Vieraantumisen voittamispyrkimykset ovat menetelmiä alkuperäisen yhteyden palauttamiseksi. Kyse on aina ollut suhteesta johonkin merkittävään.

Kasvu merkitsee tulemista tietoiseksi ihmisessä olevasta yleisestä olemuksen laista, jonka kuva ihminen on. Humanistisen ihmiskäsityksen mukaan kaikilla ihmisillä on yhtäläinen luonto. Ihmisen yläpuolella on idea ihmisen lajista, jonka kuva hän on. Tällainen ihmisen lajiolemus, Gattungswesen, toteutuu vain yhteisössä. Yhteisö on edellytys ihmisen persoonallisuuden kehitykselle. Jo antiikin kreikkalaiset ja Aristoteles ajattelivat, että olennaista ihmisen elämässä on jäljitellä luontoa. Permakulttuuri perustuu tälle ajatukselle. Olennaista on ottaa huomioon luonnon ja elämän omat lait. Kreikkalaiseen perinteeseen kuuluukin luonnon oikeus -ajattelu, jonka roomalaiseen oikeuskäsitykseen perustuva ajattelutapa on sivuuttanut.

Systeemiajattelu merkitsee kokonaisuuden hahmottamista riittävän jäsentyneesti, se tarkoittaa osajärjestelmien ja niiden ympäristöjen suhdetta. Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Yhteisvaikutteisten menetelmien kehittely alalla onkin tulevaisuuden suuri haaste. Fraktaaliteorian periaatteen mukaan järjestelmän rakenne toistuu niin mikro- kuin makrotasolla, makrokosmos on verrattavissa mikrokosmokseen. Ydin on itsenäinen. Ympäristö on vain referenssi, kehys. Systeemi elää suhteessa siihen, mutta ei ole siitä riippuvainen. Systeemin ydin on ikään kuin suljettu, ympäristö ei muuta sen rakennetta eikä tehtäviä. Tämänkaltainen käsitys korostaa ihmisen osalta hänen pysyviä olemuksellisia, essentiaalisia piirteitä. Ihmisellä on pysyvä ydinolemus, mutta toisaalta hän muuttuu, kehittyy jatkuvasti. Ihmisen kulttuurinen ja sosiaalinen taso ei saa jatkoa tämän järjestelmän puitteissa vaan seuraavan järjestelmän puitteissa, jonka alkuna se toimii. (Pauli Niemelä 2014)

Prof Matti Bergström esittää kirjassaan, että on olemassa erityinen jumalkanava, kolmas kanava, joka ei välity meille aistien eikä myöskään tajunnan kautta. Tämä kanava löytyi Bergströmin ja hänen vaimonsa tekemien alkiotutkimusten kautta. Jumalkanava löytyi kaikkein varhaisimmista aivo-osista, ensimmäisistä hermoverkoista, kun 1-6 viikon ikäinen ihmisalkio elää vedessä vapaassa, suhteellisen painottomuuden tilassaan. Lapsella on tuoreessa muistissa tämä rajaton painottomuuden tunne, sillä esimerkiksi keinuessaan lapsi nauttii ja hihkaisee aina korkeimmalla kohdalla, jossa voi kokea painottomuuden tunteen ennen paluuta takaisin. Jumala ilmenee siis aivoissa. Kun jumalkanava otetaan käyttöön, se tuo Bergströmin kukaan ajatteluumme rajattoman vapauden ja korkeamman älykkyyden.

Pentti Saarikoski - Jumala: Näin On!

"Pentti Saarikoski oli jo lapsena saapunut rippikouluun kreikankielisen Uuden testamentin kanssa. Saarikoski oli luterilaista kirkkoa kohtaan allerginen: kirkko, joka selittää ja saarnaa, tuo ikään kuin pelikentälle asian, josta ei voi äänestää, sillä Jumala sijoittuu alueelle, josta ei voi käyttää sanoja. Niinpä ei ole ihme, että Saarikoski lähestyi Jumalakäsitystä täysin uusilla käsitteillä. Jumalan niminä Näin On ja Ynnä Muuta, Järjestetty, sumu, pimeä, hämärä. On viittaa Vanhan testamentin nimeen Jahve, Ynnä Muuta ilmaisee, että Jumala on ihmiskielen tavoittamattomissa. Jumala on kätkössä passiivimuotoisena, isolla alkukirjaimella kirjoitetun verbin Järjestetty takana." (Saarikosken uskonnollisesta kielestä väitellyt pastori Arto Köykä 2017)

Miten ihmisen sielu käynnistyy?

Aku Välimaa, 6 vuotta, kysyi Miten ihmisen sielu käynnistyy. Vastauksen antoi Turun yliopiston uskontotieteen professori Matti Kamppinen: "Tieteessä ei yleensä käytetä sanaa sielu, vaan puhutaan tietoisuudesta, itsetietoisuudesta tai mielestä. Sen olemassaolon ja toiminnan tiedetään perustuvan aivojen kehitykseen. Olosuhteet tietoisuuden syntymiselle ovat kohdallaan jo ihmissikiön ollessa 6–7 kuukauden ikäinen. Itsetietoisuuden syntyminen on mahdollista vauvaiässä, jolloin ihminen alkaa osallistua vuorovaikutukseen ympäristön kanssa. Voidaankin sanoa, että sielu käynnistyy varsin hitaasti ja kehittyy sitten läpi koko elämän. Monien maailman uskontojen ja henkisten perinteiden harjoittajat kuitenkin ajattelevat, että sielu on itsenäinen olio, joka voi siirtyä ihmisestä toiseen. Siirtyminen voi tapahtua joko suoraan kuolleesta ruumiista uuteen tai eräänlaisen välivaraston kautta. Tällaisten käsitysten mukaan sielu on siis aktiivinen koko ajan ja käynnistää ihmisruumiin asettuessaan siihen. Joidenkin henkisten perinteiden mukaan ihmisellä on useita sieluja. Niiden mukaan ihminen syntyy, kun voimasielu elävöittää ruumiin, ja kuolee sielun poistuessa. Järkisielu puolestaan vastaa ajattelusta, ja sen karatessa ihminen menettää järkensä. Jotkut uskovat, että sielut voivat myös matkustella ihmisen ulkopuolella esimerkiksi linnun hahmossa. Erityisesti noidilla ja parantajilla ajatellaan olevan tällaisia tiedonhankinnassa käteviä tiedustelusieluja. Tavallisten ihmisten irralliset sielut ymmärretään suojelushengiksi tai -enkeleiksi, joita ihminen kuljettaa mukanaan matkoilla. (hs 21.4.2017)

Mari: Kaiken takana absoluutti. Absoluuttinen tietoisuus. Ihminen on kipinä tästä tietoisuudesta, näennäisesti erillinen kipinää. Emme voi ilmaista millään aineellisen maailman käsitteellä absoluuttista tietoutta, olemme rajallisia. Ihmisjärjen pohdinnat päättyvät, kun hän yrittää selvittää, mikä on absoluutti. Absoluuttinen tietoisuus – siihen päättyy se mitä ihminen voi tietää. Niin kauan kuin ihminen tietää jotain, on olemassa kaksinaisuus, subjekti ja objekti. Mutta absoluutti on ykseys. Kaksinaisuus ei voi ymmärtää ykseyttä, koska silloin sulautuu. Mitä alemmalla aineen tasolla tajunta on, sitä vaikeampi on oppia kaikkitietävyyttä ja sitä enemmän on emotionaalista illuusiota. Elämme fyysisen aineen tasolla. Fyysisen aineen taso on kaikkein alin ja vääristynein todellisuus. Olemassaolon idea on tietoisuuden tason kohottaminen.Osaa nousta kaksinaisuuden yläpuolelle. Sielu palaa alkulähteelle, häviää ja raportoi mitä täällä on oppinut.
Aaltohiukkasdualismin, kvanttifysiikan kautta saa yhteyden toiseen kopioonsa, koska atomit yhtyvät ja joskus sattuu tulemaan sama yhdistelmä.

Aristoteles kirjoitti 300-luvulla ennen ajanlaskun alkua kirjan nimeltä Sielusta sekä siihen liittyviä Pieniä tutkielmia. Aristoteleen mallin mukainen sielutiede ei rajoitu ihmisiin. Sieluja on hänen mukaansa kolmenlaisia: kasvisielu, eläinsielu ja järkisielu. Antiikin aikana tämän filosofian alan kysymyksiä pohdittiin laajalti ja yliopistojen syntyessä keskiajan Länsi-Euroopassa oppiala otettiin pysyväksi osaksi filosofian opetusohjelmaa. Sielu on aristotelisessa psykologiassa elävän olion toimintojen perusta. Kasvisieluun kuuluvat lisääntyminen ja aineenvaihdunta, eläinsieluun liikkeen aikaansaaminen ja aistiminen ja lopulta järkisieluun ajattelu sekä tahtomiseen liittyvät toiminnat. Kaikilla elävillä olioilla on siis sielu, mutta vain ihmisillä kaikki edellä mainitut sielullisen toiminnan tasot. Nykytieteestä poiketen myös taivaankappaleita kannattelevilla sfääreillä sekä enkeleillä ajateltiin olevan järkisielut. Enkeleiden tosin katsottiin poikkeavan ihmisistä siinä, ettei niillä ollut ruumista, eikä taivaan sfäärienkään sielujen yhteys sfäärin materiaan ollut yhtä kiinteä kuin ihmissielun tai eläinsielun yhteys ruumiiseen. Aristotelismissa päämääräsyitä pidettiin olennaisina luonnonilmiöiden selittämiseksi. Luonto nähtiin teleologisena ja siten fyysisillä olioilla ja tapahtumilla oli tarkoituksensa. Maailma oli jatkuvassa prosessissa kohti jotakin päämäärää.

Mikä raamattu-uskonnoissa mättää?

Abrahamilaiset uskonnot ovat dualistisia ja uskoon perustuvia: juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa ihmissielun ajatellaan olevan erillinen Jumalan jumalallisesta todellisuudesta. Ihminen on erossa jumalallisesta auktoriteetista ja Hän rankaisee jokaista, joka hautoo mielessään epäilystä.

Ero itämaisen ja länsimaisen filosofian välillä liittyy abrahamilaisen uskonnon ja sen sielua koskevien oppien vaikutukseen. Kristinusko asettaa vaikuttavia esteitä ihmismielen luonteen älylliselle pohdinnalle väittäessään, että on olemassa yksilöllisiä sieluja, jotka joutuvat kokemaan Jumalan ikisen tuomion.

Buddhalaisia meditaatiotekniikoita ja itsetutkiskelumenetelmää voi harjoittaa ilman, että uskoo karman lakiin tai mystikkojen ihmetekoihin. Kristitty sen sijaan joutuu heti alkajaisiksi hyväksymään kymmenkunta epäuskottavaa seikkaa Jeesuksen elämästä ja Raamatun alkuperästä. Buddhalaisuudesta voi hyvin puhua viittaamatta ihmetekoihin ja järjenvastaisiin oletuksiin. Se ei ole uskoon perustuva uskonto ja sen keskeiset opit ovat puhtaasti empiirisiä. Samaa ei voi sanoa kristinuskosta tai islamista.

Siddhartha Gautama oli vain mies, joka heräsi erillisen minän unesta. Ei kiinnitetä tarkkaa huomiota minään, vaan omaan kokemukseen tässä ja nyt. Ajatukset itse eivät ole ongelma, vaan ajattelu ilman, että tiedostaa ajattelevansa. Piintynyt tapa samastua ajatuksiin, eli kyvyttömyys tunnistaa ajatusten olevan ajatuksia, tietoisuuden ilmiöitä, on myös inhimillisen kärsimyksen ensisijainen lähde. Siitä johtuu myös se harhakäsitys, että ihmisen pään sisällä asustaa erillinen minä. Vaatii keskittymiskykyä ylipäätään huomata mielen harhailu. Ihminen viettää elämän ajatusten vallassa. Kysymys kuuluu mitä mieltä meidän pitäisi olla tästä? Lännessä tähän on vastattu ”Ei paljon mitään”. Idässä ajatusten valtaan joutumista pidetään inhimillisen kärsimyksen alkulähteenä. Ongelma on ajatuksiin samastuminen. Ajatukset ovat kuin tyhjään taloon tunkeutuvia varkaita – oppinutta ne eivät pysty enää viemään mukanaan. On valtava ero siinä, onko ihminen omien ajatustensa vanki vai tiedostaako hän kahleettomasti ja arvostelematta kokemuksensa tässä ja nyt. (Sam Harris, Herääminen 2016).

Yliluonnollisiin voimiin uskominen voi olla ihmisen evoluution sivutuote. Se on tapa hakea selitystä luonnonvoimille, jotka olivat ihmisen käsityksen ulottumattomissa. Yleisestä uskosta luonnonvoimia hallitseviin henkiin muotoutui konkreettisempia jumaluuksia. Hallitseminen oli helpompaa kuin maallisen lain tueksi kehitettiin yliluonnollinen selkänoja. Missä vaiheessa muinaiset ihmisyhteisöt alkoivat uskoa moralisoiviin jumaliin? Pienyhteisössä metsästäjä-keräilijä heimoissa oli niin vähän jäseniä, että kaikki tunsivat toisensa. Sosiaalinen paine piti ihmiset kurissa. Jos joku rikkoi sääntöjä, häntä rangaistiin. Isoissa yhteisöissä kurinpito on vaikeampaa. Yliluonnollisiin olentoihin nojaavan omantunnon iskostaminen ihmisiin auttaa säilyttämään vakauden. Usko tällaisiin jumaluuksiin kertoo siitä, että yhteiskunnan sääntöjä valvottiin yliluonnollisten rangaistusten avulla. (Jumalat keksittiin valvomaan isojen yhteisöjen moraalia, hs 28.3.2019)

Jokaisessa uskonnossa on oikeastaan kaksi uskontoa. On uskonto joka löytyy teksteistä ja uskonto jota ihmiset tekevät. Tutkimalla tekstiä ei voi ymmärtää sitä, miten uskontoa harjoitetaan. Kristillisyydessä uskontoon kuuluu pyhä teksti, mutta ei päde buddhalaisuudessa. Siinä ei ole mitään yhtä tekstiä jota eri buddhalaiset perinteet pitävät pyhänä eikä teksteillä ylipäätään ole samanlaista roolia kuin kirjauskonnossa Buddhalaisuuden eri muodot eivät ole ilmaisu totuudesta, vaan erilaisille ihmisille sopivia menetelmiä totuuden oivaltamisesta. (Jussi Ahlroth hs 24.12.2020)

Mietittävää kristinuskosta (anarkisti Bakunin 1882)

Jehova, niin kuin kaikki ihmisen palvomat jumaluudet, oli epäilemättä kaikkein mustasukkaisin, turhamaisin, julmin, epäoikeudenmukaisin, verenhimoisin, despoottisin ja ihmisen vapauteen ja arvoon vihamielisimmin suhtautuva jumala. Hän kielsi ihmistä selvin sanoin koskemasta tiedonpuuhun. Hän halusi siis, että ihminen, vailla tietoisuutta itsestään, jäisi ikuiseksi eläimeksi ja olisi aina kontallaan ”elävän” Jumalan, luojansa ja isäntänsä edessä. Hän lähetti maan päälle välittäjäuhriksi ainoan poikansa, jotta ihmiset hänet tappaisivat. Tällaisia ovat ne päättömät tarinat, joita saamme kuunnella ja hirviömäiset opit joita meille opetetaan keskellä XIX vuosisataa, kaikissa Euroopan kouluissa hallitusten nimenomaisella käskyllä.

Kansa hyväksyy kritisoimatta ja yhtenä möhkäleenä uskonnolliset perinteet, koska se on perinteiden ympäröimä heti lapsuudesta ja kaikissa elämäntilanteissa ja perinteitä pitävät yllä keinotekoisesti kaikenlaiset viralliset tyrkyttäjät, sekä papit että maallikot, ja ne muuttuvat sille mentaaliseksi tottumukseksi, joka liian usein on tervettä järkeä vahvempi. Niin kauan kuin emme kykene hahmottamaan sitä, millä tavoin yliluonnollisen tai jumalallisen maailman idea on syntynyt ja miten se on pystynyt kehittymään ihmismielen historiassa, meidän ei auta olla tieteellisesti vakuuttuneita tämän idean absurdiudesta. Emme koskaan onnistu kitkemään sitä yleisestä ajattelusta, jos emme saa siitä otetta ihmismielen syövereissä, jossa se on syntynyt. Näin meidän täytyisi vain tyytyä taistelemaan sitä vastaan pinnallisella tasolla. Niin kauan kuin maailmamme hämmentävien järjettömyyksien juuria ei ole tuhottu, usko Jumalaan jää elämään ja tuottaa taas uusia versoja.

Koska Jumala on herra, ihminen on orja. Hän ei kykene omin voimin löytämään oikeaa, totuutta ja ikuista elämää. Jumalallista järkeä vastaamaan ei ole inhimillistä järkeä, ja Jumalan oikeutta vastaan ei ole maallista oikeutta, joka pysyisi. Ihmiset ovat Jumalan orjia ja näin heidän täytyy olla myös Kirkon ja Valtion orjia. Hyväksymme tieteen ehdottoman auktoriteetin, koska tieteellä ei ole muuta päämäärää kuin materiaalisen, älyllisen ja moraalisen elämän luonnonlakien harkittu ja mahdollisimman systemaattinen esitys. Tämä koskee yhtä hyvin fyysistä kuin sosiaalista maailmaa, niiden kahden ollessa yhtä ja samaa luonnollista maailmaa. Sanalla sanoen hylätkäämme kaiken lainsäädännön, kaiken etuoikeutetun auktoriteetin ja vaikuttamisen, kaiken patentoidun, virallisen ja laillisen vallan, olkoonkin se yleisen äänioikeuden aikaansaamaa, vakuuttuneena siitä, että se ei koskaan hyödytä muuta kuin vallassa olevaa.

Tiede käsittää todellisen ajattelemisen, ei todellista itsessään, elämän ajattelemisen, ei elämää itsessään. Siinä sen rajoitukset, sen todellinen ylittämätön rajoite, sillä se perustuu ajatteluun, jonka on oltava tieteen ainut instrumentti. Tieteen ainut missio on elämän valottaminen, ei sen hallitseminen. Tiedemiehiä tulee kiinnostaa vain yleiset totuudet ja lainalaisuudet, muu ei heille kuulu. Heillä ei ole järkeä eikä sydäntä ymmärtää eläviä yksilöitä.

Yksilöllisyys todellisena ja elävänä on vain toisen elävän yksilön havaittavissa, ei ajattelevan yksilön, joka on abstrahoimisensa kautta asettanut itsensä elämän välittömän kosketuksen ylä- ja alapuolelle. Tiedemiehet seuraavat voimakasta intohimoa ja tyydyttäessään tämän henkilökohtaisen intohimonsa, jota ilman koko elämä menettää heidän silmissään merkityksensä, he yleensä ajattelevat jotakin aivan muuta kuin tekonsa muuttamista oppijärjestelmäksi, kun taas ne jotka laativat oppijärjestelmiä, yleensä unohtavat muuttaa ne teoiksi siitä yksinkertaisesta syystä, että oppi tappaa elämän ja teon elävän spontaanisuuden. Ranskassa osa porvaristoa alkoi ymmärtää, että tilanteen säilyttämiseksi ennallaan ja kootun omaisuuden turvaamiseksi oli kiireesti sammutettava kansan kyltymätön nälkä taivaallisen mannan lupauksilla. Historian todellinen päämäärä, ainoa oikeutettu, on inhimillistäminen, emansipaatio, oikea vapaus, jokaisen yhteiskunnassa elävän ihmisen kukoistus. (Bakunin, Jumala ja valtio, Savukidas 2016, alkuperäinen 1882)

Hannele Koivunen kirjoittaa arvokkaasta vanhuudesta

Elämänkulun hahmottaminen

Ihmiselämä jaotellaan neljään vaiheeseen: opiskelun vaihe, talollinen vaihe, erakkovaihe ja myöhäisvanhuus. Ensimmäisessä vaiheessa ihminen opettelee selviytymään elämän välttämättömyyksistä ja tulemaan toimeen maailmassa. Toisessa vaiheessa hän perustaa perheen, harjoittaa ammattiaan, rakentaa talon ja panee asioita toimeksi. Kolmannessa vaiheessa on vuorossa isovanhemmuus, luopuminen aineellisista arvoista, henkisyyden etsiminen ja vetäytyminen rauhaan. Neljäs vaihe on vapautuksien aikaa, jolloin omistaudutaan askeesille, mietiskelylle ja nuorempien opettamiselle.

Sosiaalisissa suhteissa ikääntyminen merkitsee yksinäisyyden tarpeen kasvua. Kiinnostus ylenmääräiseen sosiaalisuuteen vähenee. Se tarkoittaa suurempaa valikoivuutta ihmissuhteissa. Pinnalliset suhteet eivät kiinnosta. Itsetarkoitukselliset sosiaaliset normit ohitetaan. Poissaolevien sukulaisten ja ystävien läsnäolo voimistuu. Yhteyden tunne tulevien sukupolvien kanssa vahvistuu. Materiaalisten asioiden rasite väistyy. Elämän tarkoitus on oleminen, ei olemassaolon todistaminen. Ilo havaitaan ulkonaisesti vaatimattomissa oman arjen mikrokosmoksen tapahtumissa, jotka edustavat elämän suurta ideaa, makrokosmosta. Luonnosta tulee tärkeä ulottuvuus ja aikaa käytetään enemmän meditaatioon ja hiljaisiin hetkiin. Elämän ja kuoleman hahmottaminen selkiytyy, elämän mystinen ulottuvuus ja selittämättömyys hyväksytään. Kuoleman pelko vähenee tai katoaa. Ajan lineaarisuuden kokemus kaikkoaa, hyvän olon lähteet selkiytyvät.

Elämänperspektiivi muuttuu, henkiset elämänarvot korostuvat ja aineelliset asiat jäävät vähemmälle, suuntaudutaan materiaalisesta ja rationaalisesta kosmiseen ja transsendentiseen eli maailmankaikkeuteen ja aistittavuuden ulkopuolella olevaan tilaan. Sitä voidaan pitää viimeisenä vaiheena siinä luonnollisessa kehityskulussa, joka johtaa kypsyyteen ja viisauteen. Tajunnassa sulaudutaan universaaliin kokonaisuuteen. Tila muistuttaa mielenrauhaa, jossa koetaan kosmista yhteyttä maailman hengen tai ajatuksen ykseyden kanssa. Ollaan osa maailmankaikkeuden läpi kulkevaa energiavirtaa.

Onnellisessa vanhuudessa ihmisen paikka maailmankaikkeudessa näyttäytyy suhteellisena. Lapsuuden iloiset muistot toimivat osana identiteetin eheytymistä. Minuus oivalletaan osana elämän palapeliä. Rauha ja yksinäisyys auttavat näiden näköalojen saavuttamisessa. Näin Veda kulttuurissa.

Iso ajatus. Pitäisikö Jumalalle antaa vielä mahdollisuus?

Jo ennen ihmiskunnan aamuhämärissä esi-isät yrittivät hakea hahmoa sille mysteerille, jonka läsnäolon he luonnossa kokivat. Neandertalilaiset hautasivat kuolleensa 9000 ekr. Lascauxin maalauksen shamaani suoritti rituaalin, jonka tarkoituksena lienee luomakunnan lepyttäminen metsästyksen aiheuttaman kärsimyksen jälkeen. Olisiko niin, että ihmisen piti kehittää uskontoja saadakseen levottomana sinne tänne säntäilevä mieli kuriin, mutta eläimet, joita Eckhart Tolle pitää puhtaana tietoisuutena, tulevat toimeen ilmankin?

Elämä on täynnä odottamattomia tilanteita, onnettomuuksia ja kärsimystä, joihin ei koskaan voi täysin varautua. Rituaalit, myytit ja seremoniat ovat syntyneet, koska ihminen on tarvinnut kantapäihinsä siipiä, joilla kohota kokemusten yläpuolelle.

Calvinin perustelu ihmiseen asennetun jumala-aistin, sensus divinitatiksen, olemassaololle on, että jonkinlainen versio Jumalasta löytyy kaikista kulttuureista. Meillä on tieto olemassaolon rajallisuudesta. Ihminen elää kuoleman horisontissa, kuten filosofi Schopenhauer sanoi. Olemme kaikki kuolemansairaita ja kuolemaantuomittuja.

Kaikkivaltiaan Jumalan on pakko olla jotain niin käsityskyvyn ylittävää, että verbi ”olla olemassa” ei mitenkään voi tavoittaa sitä laajuutta, jolla Hän on. Yliopistollinen oppiaine teologiakaan ei tutki Jumalaa vaan ihmisen käsityksiä Jumalasta. Vaikkei Jumalaa olisikaan niin jotain on pakko olla. Sattuma ei kerta kaikkiaan ole tyydyttävä selitys sille, että planeetta Tellus on kehittynyt niin täydellisesti toimivaksi elämän tyyssijaksi.

Kosmologinen argumentti tarkoittaa, että olemassaololla ja koko maailmankaikkeudella pitää olla jokin syy.

Michelangelon mukaan ihmisen ja Jumalan välille ei tarvita pappeja, dogmeja eikä instituutioita. Jumala saattaa löytyä uskontojen ulkopuolelta. Jossakin täytyy olla ihmistä älykkäämpiä. Toisiaan tappavia ja omaa planeettaansa tuhoavia telluslaisia alkeellisempia olioita tuskin löytyy mistään aurinkokunnasta. Ihmiset lie koko maailmankaikkeuden säälittävimmät bio-organismit.

Kuinka moni on kokenut transsendenssin häivähdyksen, tai säteilyn väliintulon, kuten sitä kutsuu Carl Jung? Sitä voi myös kutsua pyhän kosketukseksi. Ihmisellä on syvä kaipaus jonkin itseään suuremman yhteyteen. Kuka uskoo selviävänsä elämän loputtomista ja yleensä ylivoimaisista haasteista ilman jonkinlaista jumalallista väliintuloa?

Maailmassa tapahtuu niin outoja asioita, että tieteellinen maailmankuva ei kerta kaikkiaan riitä.

Jos maailmankaikkeudesta poistaa Jumalan, poistuu sieltä merkityksellisyys. Jumala ja merkityksellisyys kulkevat aina käsi kädessä. Viktor Frankl kirjoittaa, että ne jotka tietävät miksi he elävät, löytävät aina vastauksen kysymykseen miten. Apollo 14 astronautti Edgar Mitchell kertoi aistineensa avaruudessa ollessaan ihmeellisen voiman, hän kuvaili sitä rakkaudeksi, siksi samaksi joka pelasti Franklin keskitysleiriltä.

Dani Shapiro uskoo että jokin ihmisiä yhdistää. Jokin joka oli ennen kuin ihminen päätyi tänne ja joka jää, kun ihminen poistuu. Hän uskoo että kaikkien meidän tietoisuutemme ovat sidoksissa tähän suurempaan itsetietoisuuteen. Monilla ihmisillä on utuinen kokemus läsnäolosta, joka tuntuu löytyvän sieltä, missä ei ole mitään. Ihmisen kuoltuaan hengitys muuttuu ilmaksi. Paul Kalanith kirjoitti When Breath Bocomes Air.

Jotta aurinkoenergia jollain lailla pystyisi muuttamaan muinaisen elottoman molekyylisopan monimutkaisiksi, järjestäytyneiksi ja uusiutuviksi eläviksi soluiksi ja sitten muuttamaan yksinkertaisten organismien kuten matojen populaatiot monimutkaisiksi, ajatteleviksi ihmisiksi, olisi tämän energian pakko olla varastoitunut ja muuntunut mutkikkaiksi ryhmiksi monimutkaisia koodeja ja ohjelmia. Muuten maahan tuleva lämpöenergia vain hajottaisi kaikki järjestäytyneet systeemit, joita sattumalta oli sinne ilmestynyt. Miten molekyylisopasta kehittyi sellainen mysteeri kuin tietoisuus? Kun alkaa pohtia maailmankaikkeuden ilmiöiden ja organismien monimutkaisuutta, tarkoituksenmukaisuutta ja hienosäätöä, alkaa tuntea vetoa älykkääseen suunnitteluun. Silmät, nuo kaksi palloa päässä eivät ainoastaan erota valoa ja varjoa vaan välittävät aivoille informaatiota, joka kääntyy tuossa harmaassa vetisessä pään sisäisessä massassa kuviksi, jotka sitten merkitsevät jotain. Miten yksisoluisesta oliosta kehittyi miljoonia vuosia kestäneen luonnonvalinnan seurauksena William Shakespeare? Ihminen ei suinkaan ole keksinyt digitaalista informaatiota, hän on löytänyt sen. Se oli olemassa ennen kuin hänestä oli mitään tietoa. Mistä tämä informaatio on peräisin? Miten se tuli?

Tietoisuus on hiljainen tarkkailija, jonka olemassaolosta tulee meditoidessaan tietoiseksi. Se on se osa ihmistä, joka saa kiinni siitä, mitä ihminen ajattelee, muutenhan vain hän ajattelisi eikä pystyisi arvioimaan ajatuksiaan. Ajatukset taas ohjaavat ihmisen läpi elämän. Ajatus on ainoa asia, jonka varmasti tietää todeksi.

Sinä olet Ei-mikään. Ei-mitään ei voi olla tyhjyyttä, koska siitähän tuli
kokonainen maailmankaikkeus. Sieltä tulin myös minä.
Minusta tuntuu, että Sinulla, oi suuri Ei-Mikään, on minun varalleni aivan omat suunnitelmasi.

Hynysen uutuuslevystä kirjoitettua: ”Hynynen on itse kutsunut albumia teemalevyksi, jossa Perkele ja ihminen käyvät vuoropuhelua. Tämä paholainen ei kuitenkaan odottele kuoleman jälkeen alakerrassa tai istu olkapäällä, vaan on jokaisen ihmisen pään sisällä. (Aki Lehti ksml 24.9.2018)

Kvanttispirituaalisuus

Kvanttifyysikko David Bohm kirjoitti aikoinaan vähän siihen suuntaan, että kvanttispirituaalisuudessa ajatellaan, että evoluutiolla on aina tarkoitus. Se ei ole summittaista muuntumista. Tarkoituksella on suunta ja se tekee elämän kaikkinensa kiinnostavaksi. Se että Darwinin mukaan kaikki maapallolla olevat eliöt ovat polveutuneet peritystä geenivarastosta ei ole ristiriidassa älykkään suunnitelman kanssa. Jotkut kutsuvat kehitystä universaaliseksi viisaudeksi, jotkut etsivät helpomman vastauksen: kaikkivoipa Jumala.

Rukouksen voima

Tutkimusten mukaan rukous voi torjua henkistä väsymystä ja lisätä keinoja suoriutua vaativissa tehtävissä ja palautua niistä. Rukoilemisella on merkittäviä vaikutuksia läheisiin suhteisiin, sillä se lisää kykyä antaa anteeksi sekä edistää luottamuksellisia suhteita. Lisäksi rukoileminen auttaa ratkaisemaan erimielisyyksiä ja lisää myötätuntoa ja läheisyyttä sekä ymmärtäväisyyttä keskinäisissä suhteissa.

Ne jotka rukoilevat tai käyttävät muita henkisiä hyvinvointia edistäviä keinoja ovat positiivisempia ja omavaraisempia selviytymisessään. Tutkimuksissa raportoidaan myös, että rentoutustekniikat, jooga, meditaatio ja toistuva rukoileminen sekä mantrat voivat aktivoida lukuisia ’taudin torjuntaan’ liittyviä geenejä kehossa. Nämä käytännöt näyttävät kytkevän päälle geenejä, jotka suojaavat erilaisilta sairauksilta. (Casan ystävät)

Joku ei kannata mielenhallinnan menetelmiä kuten meditaatiota, sillä ne sotkevat sisäisen korjaussysteemin.

Kristinuskon suhde kärsimykseen on omaa luokkaansa. Buddhalaiset tavoittelevat kärsimyksestä vapautumista opettelemalla irti päästämistä kaikesta. Kristityt taas pitävät kärsimyksestä kiinni, sillä tie pelastukseen on kapea ja kivinen.

Kymmenen käskyä ei kuulu kristinuskon viralliseen dogmiin vaan juutalaisuuteen, jonka laeista Jeesus meidät vapautti. Jumala-sanan etymologia viittaa valoon.

Istu ja sulje silmäsi. Hengitä muutaman kerran syvän sisään ja vielä syvempään ulos. Vietä hetki itseäsi kuunnelle. Anna tunteiden ja tuntemusten tuntua. Anna ajatusten virrata aivan vapaasti, niitä arvioimatta ja estämättä. Sano sitten hiljaa mielessäsi: Tapahtukoon sinun tahtosi.
Toista tätä mantraa muutamia kertoja. Istu sitten hetki hiljaisuudessa. Avaa silmäsi, kun siltä tuntuu.

"Kivessä tietoisuus uinuu, kasvissa tietoisuus herää, eläimessä tietoisuus liikkuu, ihmisessä tietoisuus toteutuu, toimii."

Tiede selvittää yksinkertaisia asioita ja esittää niistä kovia faktoja. Heti kun tilanne käy liian monimutkaiseksi, tiede ei pysty käsittelemään ongelmia. Tavallisetkin asiat ovat tieteelle liian monimutkaisia. Ihminen ja ihmisen toiminnat ovat paljon monimutkaisempia.

Ollessaan osa absoluuttista maailmanhenkeä, ”objektiivista henkeä”, ihminen tuntee siveellisen maailmanjärjestyksen ja hänen omatuntonsa todistaa, että hänellä on korkeampi kutsumus, joka nostaa hänet kaiken yksityisolentona koetun yläpuolelle. Historian järjellisyyden takia oikeus vääjäämättä lopulta toteutuu, se mikä vallitsee on se, minkä tuleekin (mikä voi) vallita kunakin aikana. Tämän deterministis-myyttistä voimaa korostavan ja osin fatalistaseltakin kalskahtavan, naturalismin taka-alalle torjuvan filosofian mukaan kaikella on aikansa. Kun se on osaansa esittänyt se häviää ja muuttuu iäiseksi.

Jokainen tekemätön työ on rasite mielelle. Kärsimyksen syyksi paljastuu katoavaisten asioiden hautominen.

Tolstoi arvosti Jeesuksen oppia, mutta inhosi kirkkoa koska kirkko on vääristänyt alkuperäisen opin. Jeesus ei ollut jumalallinen olento vaan filosofi. Hänen oppinsa ovat kenenkä tahansa löydettävissä, pelkästään ajattelemalla. Vuosisaarna sisältää eettiset käskyt: Ihmisellä on omatunto, joka on yhtä kuin jumalan ääni ja ihmisen tehtävä on elää sen mukaan. Ihmisten on tehtävä hyvää toisilleen, ”käännä toinen poski”. Sukupuolista puhtautta on vaalittava eikä saa käyttää valtaa toisten yli. (Leo Tolstoi: Jumalan valtakunta on sisälläsi)

Voiko elämää jatkaa lataamalla tietoisuus tietokoneelle?

Ihmisaivoissa on noin 100 miljoonaa neuronia ja jossain siellä syntyy myös tietoisuus.
Ovatko ajatukset ja tietoisuus vain hermosolujen välisiä kytkentöjä? Sitä yrittävät selittää tiede, filosofit ja uskonnot. Onko tietoisuus jotain fysikaalista vai onko se jotain henkistä, metafyysistä, elämälle ominaista, jota ei voi mallintaa tai muuttaa nolliksi ja ykkösiksi. Luonnontieteiden tutkijat ja filosofit ovat yrittäneet ymmärtää ihmisen tietoisuutta satoja vuosia. Edelleenkään emme kuitenkaan tiedä miten tietoisuus syntyy. Ja mikä se on.
Monia teknologiauskovaisia kiinnostaa, voisiko elämää jatkaa kuoleman jälkeen koneena. Ladataan tietoisuus tehokkaalle tietokoneelle. Åbo Akademin Jussi Jylkän mukaan ajatusten siirtäminen koneelle ei ole mahdoton ajatus, kirjoittaa Tekniikka & Talous.
– Kognitiiviset prosessit, mikä tarkoittaa pohjimmiltaan vain tietojenkäsittelyä, toki onnistuvat tietokoneessa.
Ihan pikku mylly ei riitä tietoisuuden jatkamiseen koneella, sillä ihmisen aivoissa on noin 100 miljardia neuronia eli hermosolua. Tekoälyn ja aivotutkimuksen kehittyessä ihminen ja kone lähestyvät toisiaan. Ihmistä ei voi kuitenkaan tiivistää pelkkiin ajatuksiin, vaan pitäisi tavoittaa myös tietoisuus. Kiivaasta tutkimuksesta huolimatta vielä ei tiedetä, mitä tietoisuus on. Tieteen termipankin mukaan tietoisuus on aina subjektiivinen kokemus. Se voi ilmetä esimerkiksi tuntemuksena, mielentilana, tunteena, muistona, ajatuksena. Tietoisuuskäsitysten alku voidaan sijoittaa René Descartesin (1596-1650) filosofiaan. Descartesin mukaan kaikki mentaaliset tilat ovat tietoisia ja ne ovat vääjäämättä subjektiivisia.
Myöhempinä aikoina tietoisuutta on pyritty selittämään fyysisillä tai neurologisilla käsitteillä. Tutkijat ovat jopa paikantaneet tietoisuuden sijainnin aivoissa. Kolme aluetta aivoissa näyttää olevan sen kannalta olennaisia. Löysimme yhteyden valvetilaa ylläpitävän aivorungon alueen ja tajuntaa ohjaavan kahden aivokuoren alueen välillä, kertoo tutkimusta johtanut Michael Fox. Tietoisuus on kuin mikä tahansa luonnonilmiö, jota voidaan havainnoida ja mallintaa. Jylkän mukaan tiede voi mallintaa sitä, miltä kokemukset tuntuvat, mutta mallin ja itse kokemuksen välillä on aina ero. Toinen perustuu piihin ja mikrosiruihin ja toinen taas neuroneihin.
On toki myös mahdollista, että tietoisuus ei olekaan fysikaalinen ilmiö vaan se kumpuaa jostain syvemmältä. Jostain, mitä emme voi ymmärtää. (Iltalehti 12.11.2019)

Viisaususkonto

Suurimpia kirjallisia myyntimenestyksiä maailmanlaajuisesti on ollut Harry Potter sarja, jonka vetovoima perustuu magiaan ja mielikuvituksen lentoon ja sen kannoilla seuraa Dan Brown. Viimeisimmässä romaanissa Alku symbologian professori Brown kyselee Jumalan olemassaoloa, evoluutiota, tekoälyä. Esoterian eli salatun tiedon perinteen suosio ja uskonnon murros osoittavat kiinnostusta uushenkisyydestä. Esoteerikkoja yhdistää ajatus tarkemmin määrittelemättömistä energioista, joiden vaikutuksen alaisina ihmiset ovat. Kyse on tietyn ryhmän hallussa olevasta henkisestä tiedosta. Ilmiöiden taustalla olevien syiden luonnetta ei toistaiseksi tunneta, mutta niiden uskotaan olevan tieteellisesti selvitettävissä. 1800-luvulla tätä edusti sähkö. Alkemia ja astrologia kiinnostivat Nikolaus Kopernikusta, Kepleriä, Galileita ja Newtonia. Edison oli teosofi. Teosofi-sanassa yhdistyvät kreikan theos eli jumala ja sophia eli viisaus. Myös Minna Canth kiinnostui uudesta jumalviisaudsta tai viisaususkonnosta. Pekka Ervast kirjoitti, miten kosmisessa evoluutiossa koko universumi, ihminen ja luonto ovat loogisesti etenevän kehityslain alaisia. Tämä sopi hyvin yhteen 1800-luvun lopun darvinististen teorioiden kanssa. Tyypillistä on nähdä luonto yhtenä kokonaisuutena, elävänä viisauden lähteenä ja ajatus henkisen kasvun mahdollisuutena. (Pirkko Kotiranta hs 28.3.2020)

Egon alkuperäinen tehtävä on ollut huolehtia kehon tarpeista ja elämän jatkuvuudesta. Siksi ego etsii jatkuvasti ympäristöstä uhkia, jotka voisivat vaarantaa olemassaolon. Se etsii jatkuvasti myös tyydytyksen kohteita, jotka tuottavat mielihyvää. Siksi egon varassa eläminen on ainaista tasapainottelua pelon ja halun välillä. Ensin ihminen haluaa jotain. Kun hän saa sen, iskee pelko sen menettämisestä. Ohjelmoitu elämä on jatkuvaa rutiinia vailla todellista iloa, luovuutta, rakkautta, kauneutta ja spontaanisuutta. Ihminen tekee asioita niin kuin muut tekevät, ajattelee asioista niin kuin muut ajattelevat. Elämä vain lipuu ohitse ilman, että hän itse ottaa siihen osaa. Päivät ja vuodet lipuvat ohitse, kunnes hän jossain vaiheessa huomaa, että on vanha ja elämä ei koskaan alkanutkaan, vaikka onnen piti aina olla aivan nurkan takana.

Todellisuudessa kaikki virtaa ja kaikki muuttuu, virtaamisen estäminen on elämisen estämistä. Kaikki muodot ovat katoavaisia ja jatkuvassa muutoksessa. Ego on kuin virtaan muodostunut pato. Se on aikaan ja ajallisuuteen sidottu eikä se pysty koskaan ymmärtämään ikuisuutta. Se tarvitsee aikaa ollakseen olemassa. Sen sijaan elämä tarkoittaa egon vallasta vapautumista, kuolemista vanhalle ja täysin uuden syntymistä. Tähän viittaa mestari Jeesus, kun hän sanoo, että itsensä löytääkseen on ensin hävitettävä itsensä.

Saksan kielessä tehdään ero käsitteiden ich ja selbst välillä, minä ja itse. Jos minusta eli egosta tulee koko identiteetti, sitä mitä minulla on ja mitä olen tehnyt, ei ihminen koskaan opi tuntemaan itseään. Ego haluaa, että katsot itseäsi ulkoa päin. Todellinen itse on jumalan voima ihmisen sisässä. Jokaisessa asuu kuin kaksi ihmistä. Ego ajattelee vain sitä mitä mieli tuo esille. Se herättää tunteita ja haluja, joista seuraa joitain tekoja. Jos haluja ei saa tyydytetyksi, hän tulee surulliseksi tai vihamieliseksi. Vielä turmiollisempi on suurempi ego – ihminen identifioi itsensä perheeseen, työhän, johonkin harrastukseen.

xxxxxx

Elämässä on tarkoitus olla kaikin voimin läsnä tässä hetkessä. Ymmärtää maailma sellaisena kuin se on. Länäolo, jota kutsutaan myös sanalla Zen, ei ole sen kummempaa kuin elämistä sopusoinnussa luonnon ja maailmankaikkeuden kanssa. Kun hillitään mieltä, mieli hiljenee. Kun mieli hiljenee lisää, näkee syvemmin ja laajemmin. Syvähengitykseen keskittymällä voi mietiskelyllä irrottautua hyppelehtivistä ajatuksista ja mielikuvista, ns. apinatajunnasta.

John Hickin mukaan kaikissa uskonnoissa on sama pelastustie: itsekeskeisyydestä todellisuuskeskeisyyteen. Kaikki uskonnot pyrkivät opillisista eroistaan huolimatta samaan päämäärään: täydellisen onnellisuuden ja levollisuuden saavuttamiseen. Jumalan käsitteessä on samankaltaisuutta kaikkialla maailmassa, jos kulttuurinen pinta raaputetaan pois.

Filosofinen buddhalaisuus torjuu sekä jumalat että uskonnolliset rituaalit. Niiden sijaan keskitytään inhimillisen kokemuksen analyysiin. Henkistä ihmistä ei kiinnosta materiaalisuus, myös uskomukset ovat toissijaisia verrattuna kokemuksellisuuteen. Kansanomaisessa itämaisessa buddhalaisuudessa liitetään rituaalit ja uskomukset valaistumiseen. Erityisesti Tiibetin buddhalaisuudessa. Läntisessä buddhalaisuudessa harjoitetaan vähemmän vuosituhansia vanhoja rituaaleja.

Henkisyys eroaa uskonnosta ja ateismista. Sillä tarkoitetaan sisäisen minän tutkiskelua, elämän tarkoituksen, holistisuuden etsimistä.

Massat eivät pysy mukana

Wilhelm Reich on kirjassaan Kristuksen murha osoittanut, miten vääristynyt eristäytyminen ihmisten välillä syntyy. Ennen kristinuskoa ihmiset käyttäytyivät kollektiivisesti, ryhmä-minä oli vahvempi kuin yksilö. Tuon vedenjakaja-ajan mestarit ja profeetat Buddhasta Jeesukseen olivat edistyneet pitkälle yksilöitymisessä. Mutta heitä kuunneltiin ja he joutuivat ottamaan yhteiskunnallista vastuuta. He joutuivat massojen johtajan rooliin. Siinä roolissa he auttamattomasti epäonnistuivat, se ei ollut heidän opetuksessaan sisällä. Mutta he olivat saaneet kannattajansa epätoivoisiksi herättämällä alempien sielujen toiveen yksilöllisestä pelastumisesta. (Rudolf Bahro, Logik der Rettung 1987)

Aine ajattelee ja tuntee, vihaa ja rakastaa, ja me olemme vain ainetta. Minuuskaan ei ole kuin aineen rakenne, kuolleessa rakenne murtuu ja aine menettää tietoisuuden kyvyn. Siten minuus katoaa, mutta aine pysyy, muuttaa muotoaan ja uusia tietoisuuksia syntyy siitä.

Uskonnot lujittavat maallista valtaa

Buddha opetti, että miellyttävien tuntemusten tavoittelu on itse asiassa kaiken kärsimyksen alkujuuri. Sellaiset tuntemukset ovat aina ohimeneviä ja merkityksettömiä väreitä. Emme tunne tyytyväisyyttä vaan haluamme vain koko ajan lisää. Saavuttaakseen todellisen onnen ihmisten on vähennettävä miellyttävien tuntemusten tavoittelua, ei lisättävä sitä. Buddhan mukaan me voimme kouluttaa mielemme seuraamaan, miten tuntemuksia koko ajan ilmestyy ja katoaa. Kun mieli oppii tunnistaman tuntemukset sellaisiksi kuin ne ovat – ohimeneviä ja merkityksettömiä väreitä – niiden tavoittelu lakkaa kiinnostamasta. Mitä järkeä on juosta jonkin sellaisen perässä, joka katoaa yhtä nopeasti kuin ilmestyikin? Mutta kapitalistiselle koneistolle onni on yhtä kuin nautinto.
Aina kun epäilemme maallisen maailman konventioita ja sopimuksia ja kuljemme kohti tuntematonta päämäärää, nimitetään sitä hengelliseksi matkaksi. Tällaiset etsintämatkat eroavat olennaisesti uskonnoista sillä uskonnot pyrkivät lujittamaan maallista järjestystä, kun taas hengellisyys pyrkii pakenemaan sitä. Hengellisiltä vaeltajilta edellytetään ennen kaikkea yhtä asiaa: heidän tulee kyseenalaistaa vallitsevien uskontojen ja uskomusten opit ja käytännöt. Zen-buddhalaisuudessa sanotaan: Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet. Jos ihminen kohtaa kulkiessaan institutionalisoidun buddhalaisuuden jäykät käsitykset ja lait, hänen on irrottauduttava myös niistä. Historiallisessa perspektiivistä katsoen hengellinen matka on aina traaginen, sillä se on yksinäinen matka, joka sopii paremmin yksilöille kuin kokonaisille yhteiskunnille. (Yuval Noah Harar: Homo Deus, Huomisen lyhyt historia, Bazar 2017)

Historijoitsija Lynn White Jr. 1967: Kristillinen ajatusmalli ihmisen ehdottomasta herruudesta luontoon nähden on koko länsimaisen filosofian pohjana ja syynä uhkavaan luonnolliseen elinympäristön riistoon. Kristinusko on ihmiskeskeisin uskonto, minkä maailma on koskaan tuntenut. Ongelmallista luonnon kannalta on myös monoteistinen jumalakuva. Se syrjäytti antiikin animistisen käsityksen, jossa luonnon eri kohteilla ajateltiin olevan oma suojelushenkensä.

Yhdysvaltalaisen eko- ja feministiteologin Sallie McFaguen ajattelussa keskeistä on metaforat. Hän kritisoi perinteisiä patriarkaalisia ja maskuliinisia metaforia niiden yksiulotteisuuden ja ulossulkevuuden vuoksi. Perinteiset metaforat esimerkiksi Jumala Isänä ja Kuninkaana korostavat Jumalan hallintavaltaa ja erillisyyttä suhteessa maailmaan. Näiden metaforien rinnalle McFague ehdottaa persoonallisia metaforia Jumalasta Äitinä, Rakastajana ja Ystävänä sekä maailmasta Jumalan ruumiina. (Pyhän kosketus luonnossa. Johdatus kristilliseen ekoteologiaan, toim. Pauliina Kainulainen, Kirjapaja 2007)

Henkisyys sodan aikana

Henkisyyden ja uskonnon kaipuu lisääntyy ihmisissä vaikeiden aikojen jälkeen. Näin esim. spirituaalisuuden kasvu Suomessa sotien jälkeen. Spiritualismissa viestit tulevat entisiltä sukupolvilta, sukulaisilta ja ystäviltä, ei enkeleiltä. Teosofisen Seuran tunnuslause ”Totuus on uskontoja korkeampi”Ja jos milloin niin nyt eletään hirveitä aikoja - ympäristö, yksinäisyys, masentuminen. Uusilla kosketuksilla iäisyyteen ja kaiken merkitykseen on nyt tarve. Filosofian tohtori Tea Holmin mukaan sotien jälkeen on tarve, kaiken mielettömyyden ja selitystä vailla olevan keskellä, uskoa johonkin spiritualismin kaltaiseen lohduttavaan asiaan. Spiritualismi oli yksi monista vaihtoehtoisista kulttuurivirtauksista. Sen etuna ajan muihin uskontoihin nähden oli se, että se selitti sotaa ja merkityksellisti sotakuolemia. Spiritualistinen selitys pehmensi menetyksen tuomaa tuskaa ja kuoleman lopullisuutta. Se antoi läheisensä menettäneille lähes vastustamattoman lupauksen ihmissielun jatkuvasta olemassaolosta sekä sielujen uudelleen kohtaamisista. Oman itsensä muuttamisesta ja sitä kautta maailman muuttamisesta. Henkisyyden harjoittajan halu tai tarve muuttaa itsensä ja ympäröivä maailma vaikuttaa vilpittömältä. Vaikeatkin tapahtumat voidaan tulkita niin, että niissä on tarkoituksen tuntua. (Uskontotieteilijä, filosofian tohtori Tea Holm Perttu Häkkisen haastattelussa: https://areena.yle.fi/audio/1-3897896)