Rakenteellinen muutos?

Päivitetty 2.3..2025

Rousseua: ihminen on hyvä, mutta rakenteet pakottavat hänet pahaan.

Dont hate the players, hate the game. Vika on systeemissä, ei sen rattaissa pyörivissä ihmisissä. 
(Kanava 7/2020)

Kun amatööri haluaa saada maan hallintaansa, hän käyttää aseita.
Ammattilainen käyttää yhteiskunnan rakenteita.

Viime aikoina on menty toiseen äärimmäisyyteen hävittämällä keskustelusta yhteiskunnalliset rakenteet. Puhutaan vain arkielämästä ja ihmisten kokemusmaailmasta.

Ennen kansalaisilla ja äänestäjillä oli valittavananaan todellisia poliittisia vaihtoehtoja. Niitä tarjosivat kommunistit, sosialistit ja monen sortin porvarit. Nyt on vain Suomi nousuun -lätinää vuodesta toiseen.
 (Jarkko Vesikansa SK 29/2014)

Taloudellisten rakenteiden muutos vaatii myös yhteiskunnallisten rakenteiden muutosta.

Rakennemuutokseen myöhemmin lisättiin joidenkin poliitikkojen toimesta – olisikohan asialla ollut Harri Holkeri? – toki etumääre ’hallittu’, mikä sekään ei osoittautunut yhtään mitään tarkoittavaksi. (Otso Kantokorpi)

 Maailmassa on niin paljon pahaa, että oireiden hoitamisen sijaan pitäisi muuttaa koko pahuutta synnyttävä systeemi. Emme voi enää poimia niitä helppoja, matalalla roikkuvia hedelmiä, kerätä vähän rahaa ja allekirjoittaa vetoomuksia. Meidän täytyy ajaa suurta rakenteellista muutosta, joka vie aikaa.”
(Amnestyn pääsihteeri Kumi Naidoo, hs 7.3.2019)

Voiman pitäisi pystyä tuomaan julkisuuteen sellaisia ääniä ja näkökulmia, jotka tarjoavat tukevaa arvo- ja tietopohjaa, argumentaation aineksia. Lopulta on esitettävä toisenlaisia maailmoja, ruokittava niiden mahdollisuuksia. Ne tulisi sitten pystyä yhdessä juurruttamaan kulttuuriimme. Silloin olisi hyvä olla suunnitelmia ja hyvää arvomaailmaa valmiina. (Voima-lehden päätoimittaja Jarkko Kumpulainen 1/2019)

Eletään suunnattoman politiikan aikaa. Ehkä vastausta on haettava toimivien subjektien ulkopuolelta. Todellinen hallitseva voima on nimeltään olosuhteiden tyrannia.

Miksi maat kehittyvät niin eritahtisesti? Maantiede ja kulttuuri? Onnekkuus? Hyvät johtajat? Ritva Reinikka uskoo, että vauraus ja vapaus ovat kiinni valtioiden rakenteista. Hän ei tarkoita virastoja ja organisaatioita, vaan maiden normeja, sääntöjä ja lakeja. Jos kansallisyhteiskunnan ja valtiovallan suhde ei ole tasapainossa, maa ei koskaan löydä reittiään käytävälle. Kansalaisilla on oltava kyky haastaa ja konrolloida valtiota. Ihmisten on voitava osallistua päämääriin, prosessiin. (The Narrow Corridor, hs 19.5.2020)

Pixarin Ed Catmull ei etsi syitä ongelmiiin ihmisistä, vaan rakenteista, jos joku ei toimi, rakennetta muutetaan ja silloin ihmisillä on turvallisempi olo. Systeemisen luovuuden ytimessä yksilöt eivät ole erillisiä toimijoita, vaan lähtökohtaisesti osa luovaa ydintä, jonka työ rakentuu aiemmin opitun päälle. Heikki Hyppösestä on karmaisevaa, että luovuuden demokratisoituessa merkittävä osa ikäpolven luovimmista aivoista menetetään kuluttajiksi tai ylläpitämään valitsevaa maailmaa.

Klingellä on pyrkimyksiä jotka eivät välttämättä näy hänen tutkimuksissaan. (hs 30.5.2020)

Nykyiset rakenteet

1. Elämän alistaminen rahataloudelliselle tuottavuudelle

2. Jatkuvasti kasvavan globaalin kulutuksen ihannointi

3. Kulttuurin ja kehityksen pinnallisuus

4. Suositus lainakierteiseen ja velkapohjaiseen elämänmuotoon

Nykyiset ongelmat

1. Uusiutuvien ja uusiutumattomien luonnonvarojen ja

2. luonnon monimuotoisuuden hupeneminen,

3. maaperän köyhtyminen

4. CO2-päästöt

5. mielenterveysongelmien lisääntyminen

6. työelämän ja koulutuksen epäinhimillistyminen tehokkuus- ja tuottavuuspaineiden alla

Rakennemuutoksen suunta

1. CO2 päästöjen lopettaminen

2. paikallisyhteisöjen kannustaminen

3. omavaraisuus 90 prosenttiseksi (2000 ihmistä)

4. ihmisten keskinäinen huolenpito ja jakaminen arvostukseen

Mitä rakennemuutos on merkinnyt eri vuosisatoina ja vuosikymmeninä

Rakenne tarkoittaa toiminnan perustaa - asioita, joissa kaikki vaikuttavat toisiinsa. Rakenne yhdistää eri ryhmien toiminnan, jopa ajan ja paikan yläpuolelle. Yhteiskunnan varsinaisia rakenteita ei ole helppo havaita. Tämän lisäksi päätösten pohjana on aina tiedostamaton  mielikuva rakenteista. Jos pyritään siirtymään yhdestä yhteiskuntatilanteesta toiseen, on juuri rakenteita tutkittava ja korjattava. (Émile Durkheim, Talcott Parsons, Niklas Luhmann, Pierre Bourdieu)

1800-luvun alkupuolen Suomen alueella asuvien ihmisten rakenteita muovasivat suuret tuloerot, omavaraisuuteen ja maatalouteen perustuva tuotantorakenne, maataloustuotannon vähäinen ylijäämä, pääoman niukkuus sekä suhteellisen nopea väestönlisäys Toisaalta myös keisarin toive Suomesta Venäjän valtakunnan mallialueena Euroopan suuntaan.

1900-luvun alussa kaupunkilaisten tuloista yli puolet  käytettiin ravintoon. Kulutusyhteiskunnan esiaste nosti päätään 1920- ja 1930-luvulla. Tuolloin rakenteisiin vaikutti tuotannon tehostuminen ja jakelujärjestelmien organisointi, yhteiskunnallisen työnjaon ja sosiaalisen liikkuvuuden lisääntyminen, yhteiskuntaelämän yksilöllistyminen sekä kannustus omistamiseen. Populaarikulttuurin markkinat olivat syntymässä amerikkalaisen mallin mukaan gramofonien ja elokuvien lisääntymisen myötä. Ensimmäiset mainostoimistot perustettiin 1923 ja reklaamimessut järjestettiin Helsingissä vuonna 1928.

1950-luvulla alettiin puhua joukkokulutuksesta. Kansaneläkejärjestelmän uudistaminen oli 1950-luvun suuri rakenteellinen uudistus.

1960-luku oli suuren rakennemuutoksen vuosikymmen 

Kulutuksen rakenne muuttui 1960-luvulla, kun yhä suurempi osa kulutusmenoista käytettiin liikenteeseen, asumiseen ja virkistykseen. Se oli autoistumisen vuosikymmen. Autojen tuonti vapautettiin Suomessa säännöstelystä vuonna 1962.

Maatalouden tehostaminen synnytti 1960-luvulla ylituotantoa, etenkin maitotaloustuotteiden kohdalla. Silloin moni tunsi kärsineensä vääryyttä ja poti tuskaa myös toisten kärsimysten takia.

Riitta Vartti kertoo lohduttomasta elannon hankinnasta:

Rakennemuutos koetteli lähes jokaista. Erilaisista taustoista tulleet nuoret olivat voimattomia ja hätä käänsi heidät jyrkästi vasemmalle. Siinä oli nostalgiaa, mutta myös närkästystä, kun huomattiin, että valkoinen Suomi oli vaiennut teoistaan ja vääristellyt historiaa. Vuoden 1918 haavoja ei käsitelty eikä suurta osaa kansasta oltu kelpuutettu "ihmisten" joukkoon.

1960-luvulla tämä asia lopulta purskahti esille ja aiheutti myöhäsyntyisen vihan aallon ja revanssiajatuksia: Solidaarisuutta Vietnamin, Chilen ja Suomen kansan puolesta. Toivoa paremmasta maailmasta sosialismin avulla, turvaan yksinäisestä kaupunkielämästä ja kylmästä individualismista. Suuret ikäluokat olivat tulleet siihen ikään, jolloin etsitään maailmankatsomusta ja paikkaa elämässä.

Vaikka taistolaiseen liikkeeseen järjestäytyi vain muutama prosentti opiskelevasta nuorisosta, heidän moraalinen intomielensä vastasi ajan yleistä henkeä. Unelmana oli oikeudenmukaisempi yhteiskunta, jossa ihmiset eivät jakaantuisi rikkaitten ja köyhien luokkiin, ei olisi riistoa eikä sortoa, nälkää eikä sotia. Kulutuksen suosimista.

Anna Kontulan mukaan taistolaisuus liittyi keskiluokkaistumisen ongelmaan. Uusilla, maalta ja työväenluokasta tulleilla nuorilla oli todella vaikeaa löytää paikkansa koulutetussa maailmassa. He eivät halunneet rakastaa "esineitä, kirjojen kansia, auton ovia, ihmisten kuorta". Uhrautuminen työväenliikkeen, rauhantyön ja kolmannen maailman hyväksi oli arvokkaampaa kuin urapyrkyryys. "Kylmien asemien yksinäisiä miehiä" piti rakastaa, ei "soopeliturkkeja" eikä "nahkaselkäistä vieraskirjaa".

Juha Siltala on sitä vastoin osoittanut, että 1960- ja 70-luvut olivat työtätekevän ihmisen kulta-aikaa, jolloin tuntui, että mennään koko ajan vain ylöspäin. Moni uskoi, että vauraus voi vain kasvaa ja sosiaaliturva voi vain parantua. Erkki Tumiojan mukaan Pekka Kuusen 1960-luvun sosiaalipolitiikka oli ”rakennemuutoksen avainteos”:

”Vielä vuonna 1960 peräti 35 prosenttia ammatissa toimivasta väestöstä toimi maa- ja metsätaloudessa. Muutosten tahti oli vuonna 1957 Köyhyys pesii maataloudessa -otsikolla rakennemuutoksen vauhdittamista vaatineen Pekka Kuusen mielestä liian hidasta ja sen suuntakin epävarma. Maatalouden tukemista oli vähennettävä: Ainoa tiemme on teollistamistie (Suomen Kuvalehti 23/1957). Tällaisessa tilanteessa Pekka Kuusen syyskuussa 1961 ilmestyneelle 1960-luvun sosiaalipolitiikalle oli vahva sosiaalinen tilaus rakennemuutoksen ja modernisaation käsikirjana. Innoittavin ja Suomessa uusin sanoma Kuusen kirjassa oli aikaisemmasta poikkeava käsitys sosiaalipolitiikan ja talouden suhteesta. Esimerkiksi Pekka Kososen mukaan sosiaalipolitiikan kasvua edistävää vaikutusta alettiin pitää käänteentekevänä, kun aiemmin Suomessa sosiaalipolitiikka koettiin taloudelliseksi rasitteeksi." (ANUS 4/2002)

Vaikka talouden rakenteissa siirryttiin maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan, vallitsi Nordenstrengin mukaan Suomessa 1960-luvulle tultaessa konservatiivinen asenneilmasto, suorastaan pysähtyneisyys. Hän käyttää käsitettä ”porvarillinen hegemonia”:

"Arvot ja asenteet laahasivat perässä. Mutta noina vuosina tapahtunut muutos niin tosielämässä kuin arvomaailmassa oli syvälle käyvä ja moninainen – todellinen vallankumous. Se näkyi keskioluen vapauttamisessa ja ehkäisypillereiden käyttöönotossa, mutta ennen muuta koululaitoksessa, kirjallisuudessa, teatterissa ja muissa taiteissa.” (Kaarle Nordenstreng 2010)

1970-luvulla julkisella kulutuksella alkoi olla merkittävä rooli kansantaloudessa. Silloin oli jo kaikkea, eläkkeet ja sairausvakuutus, peruskoulu ja terveyskeskukset. Suomen rakennemuutoksen moottorina oli teollisuus, jonka tuotanto kuusinkertaistui 1950- ja 1980- välisenä aikana.

1980-luvulla julkisessa keskustelussa rahamarkkinoiden säätelyn purkamista seurannut talouden ylikuumentuminen leimattiin virheellisesti "kulutusjuhlaksi". (Visa Heinonen)

Pekka Kuusi ennusti 1970-luvun lopulla työttömyyden uutta kasvua ja maaltapakoa seuraavaa pakoa tehtaista: ”Uutena kehityspiirteenä tulee 1980-luvun Suomessa olemaan teollisuustyövoiman jatkuva supistuminen. Työllisyysongelma tulee olemaan peruspulmamme.” (Jyväskylän talvi 1979) Lääkkeinä Kuusi esitti eläkeiän alentamista, työn uusjakoa, ansioperusteiden uudelleen arviointia ja julkisten menojen karsimista: ”Kun verotusaste on meillä jo verrattain korkea, 1980-luvun tehokkaalle työllisyyspolitiikalle raivaamme edellytykset lähinnä vain julkisten menojen karsinnalla.” Lihavien vuosikymmenten jälkeen Kuusen mielestä julkisissa menoissa olikin jo karsimiseen varaa.

1980-luvulla rakennemuutos näytti tarkoittavan luopumista sotaväestä, valtiollisista rajoista, pikku hiljaa myös valtioista, henkilöautoista, palkkatyöstä. Koululaitos kuten muutkin laitokset näyttivät kuuluvan jo silloin historiaan. Mutta kehityshän ei kehittynytkään.

Jo 1990-luvun alussa kaikki oli muuttunut. Järjestelmiä ja muureja kaatunut, lama alkanut.

2000-luvulla markkinahenkisten valtakaudella ihmiset saatiin uskomaan ikuiseen kilpailuun ilman toivoa muusta kuin Kiina-ilmiöstä. Mutta kuinka ollakaan, hyvinvointi kaventui kaventumistaan. Mitä iloa rahasta edes olisi, kun ekokatastrofi uhkasi yhä totaalisemmin?

Marko Junkkari painottaa sosiologian tärkeyttä:

”Kun Suomeen rakennettiin 1960-luvulla hyvinvointivaltiota, toimivat yhteiskunnallisen keskustelun vetureina sosiaalipoliitikot ja sosiologit – Pekka Kuusi, Erik Allart. Nyt kun jälleen uudistetaan, äänessä ovat lähinnä talousviisaat. Pekka Kuusen vuonna 1961 ilmestynyt teos 60-luvun sosiaalipolitiikka oli hyvinvointivaltion rakentajien raamattu. Kirjassa hahmoteltiin, millainen valtio pitäisi rakentaa teollistuvan ja urbanisoituvan Suomen tarpeisiin. Uskottiin suunnitteluun, jota tarjosivat nimenomaan sosiaalitieteilijät. Kuusen mukaan hyvinvointivaltio edistää talouskasvua. Nyt samaa asiantuntijavaltaa käyttävät taloustieteilijät. Hallituksen esittelemässä rakennepaketissa on isoja ja pieniä uudistuksia, mutta kellään ei ole suurta yhteiskunnallista visiota siitä, mitä tavoitellaan.” (Marko Junkkari hs 1.9.2013)

Uusien mallien luojiksi Junkkari ehdotetti Heikki Hiilamoa, Osmo Soininvaaraa, eniten prof. Juho Saarea. (Suomen sillat tulevaisuuteen, Marko Junkkari, hs 22.12.2013)

2010-luvulla ”rakennemuutos” tarkoittaa enää nykyjärjestelmän turvaamista

Suomen hallitus on puhunut yhä kiivaammin rakenteellisista uudistuksista 2010-vuodesta lähtien. Yhtäkään rakennemuutosehdotusta en kuullut enää vuoden 2015 eduskuntavaalitenttien alla. Rakennemuutoksen nimissä on puhuttu monista aiheista: Eläkeiän nostaminen, oppivelvollisuuden pidentäminen, opiskeluajan lyhentäminen. Ne lie vanhojen rakenteiden pönkittämistä. 2010-vuosikymmenen päätöksiä mainostetaan rakennemuutoksina, vaikka ehdotukset ovat säilyttäviä. 

"Virkamiesten valmistelulla on merkittävä rooli päätöksenteossa. Päätöksiin vaikuttaa jo se, mitä valitaan asialistalle." (Elina Lepomäki, hs 29.9.2013) Kukapa virkamies haluaisi sahata omaa oksaansa? Yhä oikeistolaisemmaksi käyneessä keskustelussa uusia ehdotuksia ovat: julkisten palvelujen yksityistäminen, työttömien velvoitteet, perhevapaat, kotihoidontuet, lyhennykset sosiaalihuollon kelpoisuusvaatimuksiin (hs 26.8.2013).

Nuoret eivät halua lyhentää opiskeluaikoja, keski-ikäiset pelkäävät eläkeiän korottamista ja yli 65-vuotiaat vastustavat tiukasti julkisten palveluiden yksityistämistä, perhevapaista ja kotihoidontuista ei haluta leikata (hs 26.8.2013). Siinä meillä rakennemuutosta... Näilläkö haetaan ratkaisuja Suomen ja maailman laajuisiin rakenteellisiin muutoksiin? Uudistusehdotukset liittyvät julkisen sektorin tuottavuuden kasvattamiseen, palkallisten työurien pidentämiseen sekä siihen, kuinka työikäisiä ja -kykyisiä saadaan enemmän palkkatöihin. Ovatko siis palkkatyö ja perustarpeiden rahalla ostaminen korvaamattomia luonnonlakeja? 

Suomen valtamedia Helsingin Sanomat elää niin tiiviisti nykyisessä rakenteessa ja on mennyt mukaan hallituksen kielipeliin, että se otsikoi surutta ”suurten muutosten” tapahtuvan, ne ovat jopa ”kasautumassa”, vaikka oikeasti odotettavissa on korkeintaan lyhennyksiä sosiaalihuollon henkilöstön joihinkin kelpoisuusvaatimuksiin. (hs 20.11. 2013)

Suomen pankin ex-pääjohtaja Sirkka Hämäläisen kommentti osoittaa, miten kapea on käsitys rakenteellisista uudistuksista: ”Nykyiset ongelmat ovat syvästi rakenteellisia, ja osa niistä on peräisin 1990-luvun alusta." (kslm 23.8.2015)

”Keynesiläisen suhdannepolitiikan ensimmäinen ehto on kyky tehdä ylijäämäisiä budjetteja hyvinä aikoina. The Economist ehdottaa Keynesin hautaamista. Lehti vetoaa OECD:n tilastoon, jonka mukaan valtiontalouden kasvavat alijäämät eivät johdukaan vain laskusuhdanteesta vaan myös rakenteellisista syistä. Esimerkiksi Ison-Britannian budjettivajeesta, 8,3 prosenttia kansantulosta, kaksi kolmannesta on rakenteellista. Siten alijäämä kasvaisi, vaikka suhdanne kääntyisi nousuun. Tulevaisuus huijaa ekonomisteja siksi, että he tuntevat huonosti politiikka. Poliitikot eivät hallitse rakenteellista budjettia. Budjetti ei ole strateginen keino asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Se on puolueiden ja etujärjestöjen tekemien laskujen maksamista. Poliitikot tähtäävät vaalivoittoon. Etujärjestöt kahmivat saavutettuja etuja. Byrokraatit pitää kiinni etuoikeuksistaan. Viestimille inflaation mataluus, kilpailukyvyn nousu ja yleensä terve talouspolitiikka eivät ole uutisia. Tästä kaikesta syntyy prosessi, jota ei hallitse kukaan. Parlamentaarisessa demokratiassa on aina helpompaa lisätä valtion menoja kuin karsia niitä. Siksi rakenteelinen budjettivaje kuuluu asiaan. Siitä hyötyvät vanhimmat etujärjestöt, jotka voivat lakolla uhaten kiristää itselleen lisää etuja. Samalla tulevia ongelmia siirretään tulevien sukupolvien piikkiin. Mitä suhteellisempi vaalitapa, sitä enemmän puolueita ja sitä heikompia hallituksia – ja sitä suurempi alijäämä ja valtionvelka. Päivän kysyys kuuluukin: Onko maallamme malttia köyhtyä?” (Jaakko Okker, hs 1.7.1993)

Mallimaa Britannian julkisessa keskustelussa ovat yhä markkinaliberalismi ja individualismi korkeassa kurssissa. Samalla ovat laisser-faire -politiikan seuraukset nähtävissä kaikkialla: alas puristetut julkiset palvelut, ryöstönhaluiset rautatieyhtiöt, myrkytys-skandaalit kurjan elintarvikevalvonnan seurauksena, lisääntyvä sosiaalinen syrjäytyminen, vankiloiden ylikuormittuminen. (Aimo Ryynänen 2009)

Rakenteeliset muutokset kolmannella vuosituhannella?

”Poliittisten järjestelmien syntyä ja kehitystä tutkineen Francis Fukuyaman mukaan jumiutuminen järjestelmiin, jotka eivät enää toimi muuttuneissa olosuhteissa, on historiallisessa tarkastelussa yksi varmimmista poliittisen rappion merkeistä. Yhteiskuntien kehittyessä myös syvälle yhteiskunnan rakenteisiin juurtuneiden eturyhmien määrä yleensä kasvaa. Jos näille ryhmille kasaantuu tarpeeksi valtaa, ne saattavat pystyä estämään kokonaisuuden kannalta hyödylliset muutokset. Tällaiseen pattitilanteeseen ajautuneet yhteiskunnat ovat vetokratioita. Päätöksiä ei saada tehtyä, koska liian monella taholla on niihin veto-oikeus. Yhteiskunnan kyky institutionaaliseen sopeutumiseen tai innovointiin riippuu siitä, kyetäänkö uudistuksia estävä pattitilanne murtamaan. Ne ratkaisut, jotka luotiin voimakkaan talouskasvun sävyttämänä yhteiskunnassa, jossa väestön mediaani-ikä oli 20 vuoden tietämillä, eivät välttämättä toimi stagnoituneissa yhteiskunnissa, joissa kolmannes väestöstä on eläkeiässä. Mikään ei takaa sitä, että yhdessä historiallisessa vaiheessa menestyksekkäiksi osoittautuneet liberaalit demokratiat säilyisivät menestyksekkäinä myös tulevaisuudessa. Myös niiden täytyy pystyä sopeutumaan muuttuneisiin olosuhteisiin."
(Hannu-Pekka Ikäheimo, hs 26.1.2016)

Claus Offen mukaan on kysymys kahdesta erilaisesta rationaalisuuden konseptista, käsityksestä siitä mikä on järkevää, kamppailusta politiikan rationaalisuuden kriteereistä ja politiikan määrittelystä. Weberiläinen teollisuuskapitalismin formaalinen rationaalisuus on ristiriidassa uusien liikkeiden edustaman rationaalisuuden kanssa, jota voidaan kuvata Walter Benjaminin lauseella: ”Ehkä vallankumoukset ovatkin tässä junassa matkustavan ihmiskunnan ote hätäjarrusta.”  

Rakennemuutos on alkanut, miten siihen vastataan?

1. Digitaalisuus koituu niin ihmiselle kuin luonnolle hyödyksi

Rakenteellisia muutoksia tapahtui vielä tämän vuosituhannen alussa harvakseltaan. Nyt digitaalisuus vaikuttaa kaikilla toimialoilla niin läpäisevästi, että suuret muutokset ovat rinnakkaisia.

SOK:n eronnut pääjohtaja Kuisma Niemelä teki palveluksen yhteiskunnalle lausumalla ääneen kaupan alaa odottavan valtavan rakennemuutoksen. Verkkokauppa on sen keskeinen osa, mutta vain yksi esimerkki internet-taloudesta, joka ei jätä mitään alaa koskematta. 

"Taloustieteilijä W. Brian Arthur vertaa menossa olevaa murrosta teolliseen murrokseen. Tämän kokoluokan murroksia tapahtuu noin 60 vuoden välein. Internet-talous vastasi jo vuonna 2016 maailman viidenneksi suurinta kansantaloutta. Internet-taloudessa pelisäännöt kirjoitetaan uudestaan. Internet-talous tuo mukanaan myös epäsuorat ansaitsemistavat ja uudet liiketoimintatavat. Liiketoimintaa täytyy osata johtaa aivan uudella tavalla. Verkkokauppa on esimerkki siitä kuinka maiden rajojen merkitys vähenee." (Reijo Paajanen, Digile Oy, hs 7.11.2013)

2. Paikan merkityksen häviäminen toteuttaa slogania: Aine on paikallista, henki globaalia

Rakennemuutoksissa on varauduttava tiivistämään kansallista kulttuuria, sillä muu elämä selvästikin globalisoituu. ”Pysyvät työyhteisöt käyvät harvinaisiksi. Lähes joka toinen ylempi toimihenkilö ja asiantuntija tekee työtään etänä, joskin termi on vanhentunut. Uutta työtä ei tehdä vain kotona vaan missä vain. Meitä on jo satojatuhansia: teemme työtä missä vain, milloin vain ja kenen kanssa tahansa.” (Päivi Ängeslevä, Suomen Kuvalehti 26.7.2013)

3. Palkkatyön verottamisen sijaan luononvarojen verottaminen

Kuka vielä ajaa kahdeksan tunnin työpäivää? Miten älytöntä on verottaa työn tekemistä. Verot tulisi tässä historiallisessa jaksossa kerätä saastuttamisesta. Täystyöllisyys ei millään voi olla enää yhteiskunnan päämäärä, vaan tekeminen ja toiminta järjestellään uudelleen. Termi harmaasta taloudesta voidaan unohtaa, kun ihmiset auttavat toisiaan siinä missä osaavat. Kaikille turvataan olemassaolon mahdollisuus myös palkkatyön ulkopuolella, vaihto- ja omavaraistaloudessa, koska täyspalkkatyöllisyys ei ole millään mittapuulla enää saavutettavissa.

Finansialisaation takia tavallisten ihmisten asema on heikko, niiden joilla ei ole muuta pääomaa kuin kaksi tervettä kättä. Heillä ei ole jatkuvan automatisaation takia mahdollista saada perinteistä palkkatyötä ja siksi heidän elinmahdollisuutensa riippuvat yhä enemmän yhteiskunnan tukiverkoista. Prekariaatin uutena muotona tulevat suuryrittäjistä riippuvaiset yksityisyrittäjät, Minä Oy. Heidän sosiaalinen arvonsa on heikko. 

Koska digitalisoidussa työympäristössä vanhat työaika- ja tavoitevaatimukset menettävät merkityksensä, tulisi työväenliikkeen  avautua siviiliyhteiskunnan puoleen, kansalaisiin, palkkatyössä tai ilman, globalisaatiota vastustaviin ryhmiin, oma-apuryhmiin ja muihin sosiaalisiin liikkeisiin. Mikä olisi se yhteinen päämäärä?  (Hans-Jürgen Urban, Arbeiterbewegung heute: Wandel der Arbeit – Wandel der Bewegung 2013)

Saksassa ideoidaan niin kutsuttua neljäyhdessä järjestelmää: työ, uusintaminen, kulttuuri ja politiikka. Laissa työaika säädettäisiin neljäksi tunniksi, mutta aina kun ihminen menee palkkatöihin, hänet velvoitettaisiin tekemään töitä myös sosiaalisella ja ekologisella alalla sekä reproduktiossa eli perheessä.

4. Valvontakapitalismin peikko tukitaan

Kapitalismi ja markkinatalous ovat muuttuneet finanssimarkkinakapitalismiksi. Shoshana Zuboffin mukaan "massiivisten tietokantojen analysointiin turvauduttiin alun perin ihmisten ja järjestelmien käytöksen epävarmuuden vähentämiseksi. Analyysien perusteella ennustettiin tulevaisuuden malleja."

Kun Google ja myöhemmin Facebook aloittivat massiiviset tietojen keruut, kehittyi käsite valvontakapitalismi. Samasssa mielessä kuin Ford ja General Motors kehittivät massatuotannon vuosisataa aiemmin, valvontakapitalismista on kehittynyt tietokapitalismin hallitseva muoto. Google ja Facebook kokosivat laajamittaisesti datapisteitä käyttäjistään voiton tuottamismielessä, mutta myös vaalikampanjointiin. Valvontakapitalismin mukaisesti asiakkailta ja tilaajilta kerätään tietoja, myös yritykset värväävät ihmisiä tietolähteiksi. Zuboff rinnastaa teollisen kapitalismin ja massatuotannon valvontakapitalismiin siinä suhteessa, että ensin mainitut olivat riippuvaisia väestöistä, joista rakentui niiden kuluttaja- ja työntekijäpohja. Tämä siirtää vallan valtioltä suuryrityksille ja kohti korporatokratiaa. Ihmiset menettävät itsemääräämisoikeuttaan joko tietämättömyyttään ajelehtimalla tai koska eivät ole tarkkaavaisia. Zuboffin mukaan ero teollisen- ja valvontakapitalismin välillä on se, että ensiksi mainittu hyväksikäytti luontoa, ja jälkimmäinen hyväksikäyttää ihmisluontoa (sopeutuvaisuutta).

Toinen peikko on jo 1980-luvulla alkanut finansialisaatio, "keinottelua rahoitusvarojen pitkän aikavälin kasvulla suhteessa bruttokansantuotteeseen".

Nämä salakavalat äärimmäisyyksiin menneet yksityisten mielihalujen urkinnan ja tietomassojen väärinkäytön vähentäminen vaativat rakenteellisia muutoksia kohti ajantasaisempaa järjestelmää. Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus, on tehnyt valvontakapitalismin toimeenpanemisesta takkuisempaa Euroopassa.

6. Ihmisillä ei ole tekemistä

Rakennemuutoksessa kysytään: mitä me ihmiset voimme tehdä, mitä me saamme tehdä? Nyt jo puolet suomalaisista katsoo televisiota neljä tuntia päivässä, koska ei ole muuta tekemistä. (hs 20.11.2013)

”Dokumentissa ei tapahdu juuri mitään, mutta se ei yllätä, koska sellaistahan päähenkilöiden elämä on, toimettomuutta yksin tai porukassa. Kamera toki seuraa sitä, kun päähenkilöt tekevät arkisia askareitaan, Mira käy sosiaalitoimistossa, Janne yrittää lainata tutuilta rahaa vuokraan ja Toni käy siivoamassa isoäitinsä luona.” (Virpi Suutarin ohjaama ja käsikirjoittama dokumenttiprojekti Hilton)

 Aivan samoin kuin uimaan oppii vedessä, kaikki oppiminen vaatii omakohtaista osallistumista. On hyvin mahdollista, että ainoa tapa, jolla ihminen ylipäätään oppii mitään, tapahtuu kantapään kautta.

7. Kaikki on erilaista kuin aikaisemmin

Ei kannata vastustaa kyläkauppojen lakkauttamista, koska kukaan ei enää kyläkaupoissa asioi, ei linja-autovuorojen lakkauttamista, koska kukaan ei enää linja-autoissa matkusta, kyläkoulujen lakkauttamista, koska kouluun ei riittä oppilaita, puhelinlankojen poistamista, koska kukaan ei enää lankapuhelimella soita. Tarvitaan rakenteiden muuttamista.

8. Näkymätön menoerä valtion budjetissa on verovähenykset

Milloin huomataan, että rakennemuutoksen ensi askel on verotuksen muuttaminnen ja ennenkaikkea verovähennysten lopettaminen!

Tulevaisuus on pienessä ja hajautettussa

”Yhdessä nämä trendit merkitsevät, että raskaasta teollisuudesta lähtenyt malli suurten yksiköiden tehokkuudesta ja siitä seurannut keskittämisen ideologia horjahtelee bittien edessä pahasti. Etätyö murtaa keskittämisen ihanuutta.” (Matti Mäkelä hs 25.9.2013)

”Ratkaisuja Suomen suuriin ongelmiin etsitään vanhentunein ajatus- ja toimintamallein. Nyt pitäisi valita aivan uusi lähestymistapa ja etsiä ratkaisuja Suomen kohtalonkysymyksiin. Viisas kansakunta käyttäisi kaikki henkiset voimavaransa hyödykseen kaikkina aikoina. Suomi, aktiivisen kansalaisuuden ja kansalaistoiminnan mallimaa, ei tähän kykene. Tilanne on surullinen. Ehdotan kansalaisjärjestöjen neuvottelevaa vuorovaikutusta, jossa etsitään uudenlaisia ratkaisumalleja avuksi poliittisille päättäjille ja talouspäättäjille.” (Aaro Harju, hs 22.12.2013)

Puhutaan ekologisesta sosiaalitekniikasta.

• Kun ennen yritettiin rajoittaa epätervettä kehitystä lain ja rahan voimalla, on tulevaisuuden vaikutuskeinoja informaatio, osallistuminen ja yhteistoiminta.
  
• Valtiollinen toiminta muuttuu niin, että ei anneta enää virkamiesmäisiä yksityiskohtaisia määräyksiä, vaan toimintaperiaatteita.
  
• Keskitetty ongelmanratkaisu muuttuu paikalliseksi.
  
• Politiikan muoto ei ole enää määräysvaltaista, vaan neuvottelevaa,
  
• ei jälkeenpäin vaan etukäteen.
  
• Koko poliittisen prosessin on muututtava, muuten ympäristöpolitiikka ei voi tulla osaksi kaikkia toimintoja, läpileikkaus kaikkeen.
  
• Siirrytään additiivisestä politiikasta integroituun politiikkaan.
  
• Entinen homogeeninen poliittinen verkosto, jolla on yhteydet suurteollisuuteen, väistyy ja sen rikkominen on tärkeintä uudistuksissa.
  
• Tilalle tulee laajempi verkosto.
  
• Hajauttaminen tuo päättäjät ja asianosaiset lähelle toisiaan.
  
• Tuottajat pelkäävät enemmän yksityistä boikottia kuin kankeaa ja hidasta valtiollista väliintuloa ja siihenhän he voivatkin itsekin vaikuttaa. 

Ruohonjuuritaso kehittyy sivusuunnassa

"Muutoskuvio, jossa ruohonjuuritasolta noustaan pystysuunnassa vallan ytimeen, ei vakuuta minua. Sen sijaan luotan enemmän toiseen menettelyyn, jossa ruohonjuuritaso kasvaa sivusuunnassa. Silloin ihmiset kehittävät vaihtoehtoisia malleja ilman (tai paljon vähemmällä) painolastilla. Silloin syntyy uutta, erilaista informaatiota joka luo sitovammat uomat, joita pitkin muutosvoima purkautuu. Tällä tarkoitan, että esim. väkivallattomasti käynnistynyt liike ei muutu niin helposti väkivaltaiseksi. Jos ihmisten muutoksentarve on sittenkin vähäinen, tulokset jäävät pieniks, mutta sekään ei ole hukattu suoritus. Sivusuunnassa kulkevan muutoksen tekijät eivät toimi minkään mandaatin varassa, joka oikeuttaa heitä pakottamaan muita jalon päämäärän nimessä. Tämä vaakasuuntainen muutos on juuri sen kokoinen, mihin ihmiset pystyvät. Jos se ei riitä ratkaisemaan elämämme ongelmia, silloin tuskinpa muutkaan keinot riittävät. Silloin ollaan vain omaan ymmärtämättömyyteensä kariutuva laji. Voin hyväksyä senkin. Pidän kuitenkin mahdollisena, että sivusuuntainen v*kumous voi toimia – tähän aikaan ja tilanteeseen sopivana." ( Lasse Nordlund)

Rakenteellinen uudistus: Kolmas tie

"Die Zeit -lehti analysoi kolmannen tien keskustelua. Se tarjoaa sosiaalipääomaa ideaalisena sosiaalidemokraattisena vastamyrkkynä markkinaliberaaleja uskomuksia vastaan. Kolmannen tien keskustelijat vainuavat mahdollisuuden palata oikeudenmukaisuuden, samanlaisten mahdollisuuksien ja reiluuden puolustajiksi. On lähdetty työn käsitteen edelleen määrittelemiseksi siten, että mukaan luetaan myös hyväntekeväisyys ja luottamustoimijuus. Ehkä tässä on kolmannen tien seuraava askel: löytää ansiotyölle uusi käsite, joka vastaa niin taloudellisia vaatimuksia kuin yhteiskunnallisia ideaaleja." (Aimo Ryynänen, kunnallisoikeuden prof. Tampereen yliopisto: Kolme näkemystä tulevasta valtiosta 2009)

"Jos valtion on luovutettava toimivaltuuksiaan ylös EU:lle ja alas alueille ja kunnille, mitä niistä sitten jää jäljelle? Eikö toimivaltuuksien kadottaminen heikennä valtiota vähitellen niin, että siitä tulee merkityksetön, että se jopa kuolee, kuten Karl Marx muinoin ennusti. Näin ei tarvitse käydä. Kun valtiosta tulee laihempi, kun sen rakenteet ja tehtävät tulevat transparenteimmiksi, tulee samalla kaikille havaittavaksi se, mihin tehtäviin valtio edelleen pysyy tarpeellisena.” (Kanava 3/1999)

”Kuntia käytetään yhä enemmän keskitetyn vallan välineinä hallitsevien ryhmien etujen mukaisesti. Suurkuntajärjestelmä on EU:n subsidiariteetin vastainen. Tuon periaatteen mukaan hallinnolliset päätökset pitää tehdä mahdollisimman lähellä niitä ihmisiä, joita ne koskevat. Periaate korostaa ihmispersoonien välistä läheisyyttä ja vuorovaikutusta, jota teknisten välineiden käyttö ei voi täysin korvata. Suurkuntahanke perustuu vanhentuneeseen käsitykseen ihmisestä ja yhteiskunnasta koneistoina, joita voidaan ohjata kuin teknisiä välineitä. Meidän aikanamme käsityksiä, arvoja ja tavoitteita ohjaavat yksipuoliset globaalin markkinatalouden edut. Maailmassa on muotoutumassa näkemys, jonka mukaan ihminen ja yhteiskunta eivät ole koneistoja vaan eläviä organismeja, omaehtoisia yhteisöjä, joissa kaikki osallistuvat luovasti yhteisön kehitykseen. Keskitetty ja virkavaltainen Suomi pystyy torjumaan heilahteluja paljon vähemmän kuin monimuotoinen ja joustava kansanvaltainen Suomi." (Heikki Kirkinen hs 24.8.1999)

Nykyisin jopa peruspäivärahalla elävät suomalaiset kuuluvat globaalisti ”ylikuluttavien rikkaiden luokkaan” ja toisaalta heidänkin kuluistaan suuri osa liittyy kalliin, monimutkaisuudessaan tuhlailevan yhteiskuntarakenteen ylläpitämiseen – vailla edes oikeutta maahan. Tarvitaan kestävää kulttuuria luovia toimintatapoja – omavaraisuutta sekä ihmisten keskinäistä jakamista ja huolenpitoa. (Kai Vaara 2015)

Nämä taidot saavat aikaan tietoisuusloikan ja muutoksen

1. planetaarisen elämisen taito: luonnon ja ihmisen monipuolinen ymmärrys
2. kompleksisuustaito: kyky ymmärtää informaatiota eri lähteistä ja etsiä oikea tieto
3. luovuuden taito: kestävyyskriisi ratkea uusilla keinoilla
4. empatian taito: kyky ymmärtää ihmisten erilaisia lähtökohtia
Markku Wileniuksen mielestä ihmisen pitää muuttua neljällä tasolla. Hän puhuu aktiivisuustaidoista. Niistä ensimmäinen on planetaarisen elämisen taito.
– Yksilön pitää ymmärtää, kuinka fyysinen maailma toimii: miten kasvit kasvavat ja kivet muodostuvat, miten oma ruumis toimii, mistä se tykkää ja mistä ei.
- Se, mikä toimi entisessä maailmassa, ei toimi enää. Emme voi enää matkia. Yhteiskunta muuttuu radikaalisti. Tarvitaan uusia näkökulmia. Maailma on monimutkainen ja informaatiota tulee monesta eri lähteestä. Siksi tiedon hallinnointi ja ymmärrys on tarpeen. Mikä tiedon sirpaleista on totta ja millä perusteella? Tämä kompleksisuustaito on ikään kuin lihas, eli sitä pitää harjoitella koko ajan, jotta pysymme kartalla alati muuttuvassa maailmassa.
- Myös luovuus on tarpeen maailman pelastamisessa. Ihmiset ovat hyviä kopioimaan; teollistuneessa modernissa maailmassa olemme matkineet ja pärjänneet sillä. Mutta nyt se ei enää toimi. Itseasiassa matkiminen on vaarallista nykyisessä tilanteessa. Sen sijaan meidän pitää tietoisesti määritellä, minkälaisia perinteitä haluamme jatkaa. Uusien näkökulmien löytyminen on äärimmäisen tärkeää, koska yhteiskunnan on muututtava radikaalisti. Aktiivisuustaidot saavat aikaan tietoisuusloikan.
―  Neljänneksi empatian taito. Maailma on globaali, ajatukset ja kulttuurit liikkuvat. On entistä oleellisempaa ymmärtää toista ihmistä ja hänen lähtökohtiaan. Empatian kyky edesauttaa todellista kohtaamista ihmisten välillä. (Tulevaisuudentutkija Markku Wilenius, Yle 11.4.2020)

Liberaalilta puuttuu ymmärrys valtasuhteista ja alistamisen rakenteista. Siksi jokainen arjen katkaiseva tapahtuma kouluampumisesta äärioikeiston nousuun ja talousromahduksesta Euroopan Unionin jakautumiseen tuntuu mahdottomalta käsittää. Koska liberaalilla ei ole käsitystä sorron syistä, hänestä ratkaisut ongelmiin ovat vain teknisiä ja jopa huvittavan riittämättömiä. Liberaalin mielestä ilmastonmuutos ratkaistaan kehittämällä teknologiaa ja lisäämällä päästökauppaa. Puhutaan yksityiskohdista, ei koneistosta, jonka seurausta nuo yksityiskohdat ovat. Yhteiskunnalliset konfliktit hahmotetaan yksilöitä laajempien valtasuhteiden kautta. Tietynlaiset yksilöt nousevat yhteiskunnallisesta valtarakennelmasta, ei päinvastoin. Ihmisiä hallitaan naamioimalla poliittiset oletukset ja tavoitteet ”terveeksi järjeksi”.  Liberaalin hallinnan alaiset ihmiset sisäistävät käskijän ja komentavat itse itseään. He lukevat selfhelp -kirjoja itsensä johtamisesta. Kun riistosuhde sijaitsee osittain ihmisen sisällä, hän ei kohdista aggressiota yhteiskuntaa kohtaan eikä lakkoile omistajia vastaan. Liberaali kapitalismi on menestynyt koska se on tuottanut myös nautintoa ja vaurautta 20 prosentille väestöstä. Tämä on yksi syy siihen, että elämme edelleen kapitalismissa emmekä ekokylien verkostoissa.(Veikka Lahtinen, Pontus Purokuru: Mikä liberalismia vaivaa? Kosmos 2020)

Rakenteelliset muutokset sisältävät muutoksia sosiaalisten instituutioiden rakenteessa tai johtamissäännöissä. Ne ovat siis pitkäaikaisia ja pysyviä muutoksia. Esimerkiksi globalisaatio on rakennemuutos. Se otettiin käyttöön maailman talouksien integroimiseksi maailmanlaajuisen verkostoon. Talouden kolme sektoria, nk. suhdannesykliä ovat tertiäärinen eli palvelusektori, primäärisektori (raaka-aineet) ja toissijainen sektori (valmistus, tuotanto, manufacturing).

Taloustieteessä rakennemuutos tarkoittaa muutosta markkinoiden tai talouden perustoiminnassa.
Tällaisen muutoksen voivat aiheutua sellaisista tekijät kuin talouskehitys, globaalit pääoman ja työvoiman muutokset, sodan tai luonnonkatastrofin tai luonnonvarojen löytämisen tai ehtymisen aiheuttamat muutokset resurssien saatavuudessa tai poliittisen järjestelmän muutos. Esimerkiksi omavaraisuustalous voidaan muuttaa tuotantotaloudeksi tai säännelty sekatalous voidaan vapauttaa. Maailmantalouden rakennemuutoksen nykyinen moottori on globalisaatio. Rakenteellisia muutoksia, jotka vievät maita kehitysprosessin läpi, tarkastellaan usein siirtymänä primäärituotannosta toissijaiseen ja lopulta tertiääriseen tuotantoon. Tekninen kehitys nähdään ratkaisevan tärkeänä rakennemuutosprosessissa, koska siihen liittyy taitojen, ammattien vanheneminen sekä pysyviä muutoksia menossa ja tuotannossa, mikä johtaa rakenteelliseen työttömyyteen.

Mallit ja muutokset yksittäisissä ammateissa ohjaavat kysyntää ja palkkoja. Sekä paikallisesti hankittujen tavaroiden että tuontituotteiden kysynnän muuttuminen on olennainen osa kehitystä.

 Toimeentulotalous (A subsistence economy) on suunnattu perustoimeentuloon (ruoan, vaatteiden, asunnon hankinta) markkinoiden sijaan. Se ymmärretään itsensä elättämiseksi vähimmäistasolla. Usein toimeentulotalous on rahatonta ja luottaa luonnonvaroihin perustarpeiden tyydyttämiseen metsästyksen, keräilyn ja maatalouden kautta. Omavaraisuustaloudessa taloudellinen ylijäämä on minimaalinen ja sitä käytetään vain perushyödykkeiden hankkimiseen, eikä teollistumista ole. Metsästys- ja keräily-yhdistyksissä resursseja käytetään vähän. Toisin sanoen toimeentulotaloudella on tarpeeksi hyödykkeitä, joita tietty kansakunta voi käyttää olemassaolonsa ylläpitämiseen, ja se tarjoaa vain vähän tai ei ollenkaan ylijäämää muille investoinneille. On tavallista, että ylimääräinen pääoma sijoitetaan sosiaaliseen pääomaan, kuten juhlaan.

Ihmiskunnan historiassa, ennen ensimmäisiä kaupunkeja, kaikki ihmiset elivät toimeentulotaloudessa. Kaupungistumisen ja työnjaon levitessä eri yhteiskunnat siirtyivät eri aikoina muihin talousjärjestelmiin.

Rakenteellinen väkivalta ja individualisaatio

Kun roolit ja rakenteet saadaan näkyviksi auttaa se kaikkia tulemaan tietoisiksi vallankäytöstä ja siihen liittyvistä rooleista, joita väistämättä muodostuu kaikissa ryhmätilanteissa.Rakenteellinen väkivalta tarkoittaa ihmisen perustarpeiden rajoittumista huomaamattomin ja laillisin keinoin. Rauhantutkijoista erityisesti Johan Galtung on puhunut rakenteellisesta väkivallasta: ihmisen aktuaalinen somaattinen tai henkinen mahdollisuus toteuttaa omia kykyjään ei saa olla heikompi kuin potentiaalinen kyky. Elämää ei tule rajoittaa sen alapuolelle, mikä on ihmiselle potentiaalisesti mahdollista. Tämän mukaan rakenteellisesta väkivallasta joutuvat kärsimään kaikki, jotka ovat erilaisia, myös ne jotka kärsivät epäoikeudenmukaisen talouselämän haasteista, koulutusmahdollisuuksien tarjonnasta ja saastumisen seurauksista.

 "The amateur who wants to dominate uses guns,
the professional uses sosial structure." (Johan Galtung)

Kun amatööri haluaa saada maan hallintaansa, hän käyttää aseita.
Ammattilainen käyttää yhteiskunnan rakenteita.

Galtungin mukaan strukturaalinen, rakenteisiin sidottu väkivalta ja hyväksikäyttö tulee esille, kun työntekijät jaotellaan ja erotetaan toisistaan. Silloin edut jakautuvat epäsymmetrisesti ja työntekijöiden mielipiteitä ja tietoisuutta pystytään helpoiten kontrolloimaan ja muovaamaan. Fragmentaatio ja marginalisaatio johtavat siihen, että yläluokalla on omat säännöt ja toimintatapansa.

Galtung kutsuu epätäydelliseksi tai lyhennetyksi väkivallan muodoksi rakenteellista ja epäsuoraa väkivaltaa. Erotuksena sille, että väkivallanteossa on yksittäinen toimija, se on suoraa tai henkilökohtaista. Galtung erottaa tämän institutionaalisesta väkivallasta.

- Väkivalta on rakennettu järjestelmän sisään, kuten poliisi tai sotaväki.

- Tai rakennettu niin, että instituutiota ei näy.

- Väkivalta tulee esille epätasa-arvoisissa valtasuhteissa tai mahdollisuuksina. Epäsuoraa ja strukturaalista väkivaltaa on sekin, jos joku kärsii nälkää samalla kun ruokaa on.

On monenlaisia tappamisen muotoja. Ihmisen mahaan voi työntää puukon, olla antamatta hänelle ruokaa, olla parantamatta häntä sairaudesta, jättää huonoon asuntoon, näännyttää työnteolla, johtaa itsemurhaan, käskeä sotaan. Monikaan näistä menetelmistä ei ole kielletty siellä mitä valtioksi kutsumme. (Bertol Brect)

Herbert Marcuse oli vielä tiukempi vuonna 1964 kirjoittaessaan yksiulotteisesta ihmisestä. Hän puhuu institutionaalisesta väkivallasta, jota ei voi päihittää reformeilla, uudistuksilla, vaan vaaditaan täydellistä muutosta.

Yhteiskunnan rakenteet eivät anna joillekin jäsenille mahdollisuutta toimia. Kuvaavaa on, että kukaan ei tunne syyllisyyttä, koska väkivalta on kuulunut jo pitkään rakenteisiin. Uhrit eivät tunnista kohtaamaansa rakenteellista väkivaltaa, koska he ovat jo sisäistäneet yhteiskunnan instituutioiden rajoittavat määräykset ja käytännöt. Beckin sanoin: he ovat nielaisseet sen kepin, jolla heitä on lyöty. Rakenteellinen väkivalta johtaa joko luovuttamiseen, lannistumiseen tai fyysiseen väkivaltaan.

Rakenteellista väkivaltaa on sekin, että vaikka kuinka säästän sähköä, siirtohinta on aina sama. Jatkuvasti suurempi kuin kuluttamani sähkön hinta. Vaikka kuinka vältän jätteen syntymistä, jätemaksuni on aina sama. Jätemaksuni on itse asiassa lähes suurempi kuin kuukauden ruokalaskuni. Miten tämmöisissä olosuhteissa ihminen ylipäätään voi elää ympäristöystävällisesti? Rahoitanko tuhlaajien kulutusta?

Kansalaisten tulee ymmärtää, että on vaihtoehtoja.

Näkymätön väkivalta

Rakenteisiin periytynyt väkivalta kuuluu tiiviisti vallitsevaan järjestelmään ja siksi sille ei voi nimetä varsinaisia tekijöitä. Kuka on narunvetäjä? Instituutiot, viranomaiset, säännöt vai toimintaympäristö? Rakenteellinen väkivalta vahtii, manipuloi, eristää, vieraannuttaa, erottelee. Meitä käsittelee väkivaltaisesti järjestelmä, eivät ihmiset. Raskasta on, että ”järjestelmää” ei voi hahmottaa. Rakenteisiin sidottu väkivaltakoneisto aiheuttaa passiivisuuta, köyhyyttä, ulkopuolisuuden ja syrjäytymisen tunnetta, häpeää, alemmuudentunnetta.

Yhteiskunnallinen, taloudellinen ja kulttuurinen järjestelmä estää jokaista ihmistä toimimasta parhaakseen.

• Väkivaltaa ei voi osoittaa eikä siitä voi syyttää yksittäistä ihmistä

• Ihminen ei osaa yhdistää rajallisia elinmahdollisuuksiaan hallitsevan luokan idologiaan

• Heikko-osaisuutta ei voi tuntea aisteilla vaan on ymmärrettävä rakenteita, järkeilemällä

• Ihmisen estot nousevat normeista ja perinteistä, joita ei voi rationaalisestikaan ajattelemalla huomata.

Kulttuurinen väkivalta tulee esille rasismina, seksisminä, kolonialismina, ympäristön tuhoamisena.
Sielulliseksi väkivallaksi kutsutaan koulu- ja työpaikkakiusaamista.

Miten tulee suhtautua rakenteisiin sidottuun väkivaltaan?

Verisissä poliittisissa vallankaappauksissa muutetaan oikeuslaitosta, hallitusta, poliittisia järjestelmiä ja poliittisia johtajia. Sen sijaan väkivallattomassa vastarinnassa tavoitellaan syvällisempää muutosta. Tarkoitus on muuttaa koko sitä ajattelutapaa, jolla perustellaan nykyinen elämäntapa. Erityisesti vastustetaan liiaksi itsenäistynyttä valtiollista valtaa. Vastustus kohdistetaan valtion rakenteisiin ja virkamiesten kasvottomuuteen.Vastustamisessa ei haluta toimia samalla lailla kuin vallitseva valta toimii. Väkivalta luo vastaväkivaltaa.

Valtion, politiikan ja talouden rakenteelliset uudistukset ovat tähän saakka olleet yhteiskuntatieteilijöiden tutkimuksen kohteina. Nyt mennään taloustieteilijöiden yksipuolisilla ehdoilla. Taantuman aikana rakenteelliset ongelmat nousevat erityisen suuriksi, niitä olisi pitänyt osata ennakoida nopean kasvun aikana. Tulevat rakenteelliset muutokset ovat suuria.

Mikä katastrofi, että paikallispolitiikankin tasolla on taipumus ajatella vaadittavia rakennemuutoksia etupäässä taloudellisina ja siinä erityisesti työllisyytenä. Paikallispolitiikkassa muutokset kuten tuotteiden suhteellisen hinnan muuttuminen, tuotteiden saatavuus ja hinta, ovat kyseenalaisia. Uudeksi tarkastelun kohteeksi ovat jo tulleet sosiaaliset ja ekologiset näkökulmat. Taloudellisia tosiasioita laajennetaan sosiaalisiin ja ekologisiin. Paikallinen talouspolitiikka laajenee sosiaalipolitiikkaan. (Wohin führt der strukturelle Wandel, Hans Elsasser 2012)

Rakenteellinen korruptio ja hyväveli-kerhot

Tutkija Paavo Isaksson kritisoi kirjassaan Korruptio ja julkinen valta 1997 lahjonnan kevyttä tulkintaa. Transparencyn vuosittainen eri maiden korruptiota vertaileva havaintoindeksi CPI perustuu kokemuksiin viranomaisten toiminnasta, ei varsinaiseen empiiriseen aineistoon.

Isaksson ilmaisee asian kärkevästi: ”Hyvä veli -verkostot, puoluerahoitus ja muut eliitin yhteydet ovat täällä niin systeemisiä, että eihän täällä edes tarvitse lahjoa ketään ja poliittisten päätöksentekijöiden ratkaisuihin vaikuttavat pienen maan tiiviit henkilösuhteet. Yritykselle hyvät yhteiskuntasuhteet ovat rahanarvoista pääomaa. Suomen poliittisessa ja hallinnollisessa systeemissä on niin sisäänrakennettuja käytäntöjä ja menettelytapoja, etteivät termit laiton ja laillinen avaa kyseenalaisia käytäntöjä. Suomessa korruption ytimessä ovat ne kuuluisat hyvä veli -verkostot. Niissä ei vaihdu raha. Kirjekuoreen sujautetun setelinipun sijaan systeemi voi tuottaa hyviä yhteiskunnallisia tehtäviä, arvonimiä, työpaikkoja ja monenlaista sosiaalisen aseman pönkittämistä, vaihdetaan luottamustoimia, tietoja ja etuja. Suomalaisessa korruptiossa on kyse yhteistyöstä ja kiitollisuudenvelasta, ei suorasta vastikkeellisuudesta. Huomio pitäisi kiinnittää siihen, miten henkilökohtaiset suhteet vaikuttavat virkamiehiin.” (Veera Luoma-aho, hs 19.7.2009)

Keskusrikospoliisin korruptiotilannekuvassa 2008 sanotaan, että korruptiivinen toiminta ei välttämättä ole rikosoikeudellisesti rangaistavaa, vaan hallinnollisesti tai moraalisesti moitittavaa. Isaksson selventää: "Meillä on paljon sellaisia liike-elämän ja kunnallisen päätöksenteon rajapintaan liittyviä käytäntöjä, joissa näyttää olevan kummallista kihinää. Ei kai se voi tapahtua aina aatteen puolesta."

”Suomelle tyypillisiä korruption muotoja ovat hyvä veli -verkosto, poliitikkojen ja virkamiesten liialliset sidonnaisuudet elinkeinoelämään sekä huonon hallinnon erilaiset piirteet”, arvioi Transparency Suomi -yhdistyksen toteuttama NIS-tutkimus vuonna 2012, mutta korruptiokeskustelussa keskitytään raportin mukaan lakeihin. ”Minusta ratkaisu ei ole juridiikan lisäys, vaan yleisen moraalikäsityksen kehitys", sanoo tutkimusryhmän vetäjä Ari Salminen. Kansalaisyhteiskunnan vähäinen aktiivisuus nähdään heikkoutena. (hs 17.2.2012)

”Katukorruption tarkoituksena ei yleensä ole saada lisäetuuksia, vaan turvata elämän perusedellytykset kuten veden ja muiden julkishyödykkeiden saatavuus. Pitkälle kehittyneissä maissa ei tarvita korruptiota perusedellytysten turvaamiseen, siksi katukorruptiota on vähemmän. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä ettei kehittyneissä maissa esiintyisi korruptiota. Nyrkkisääntö on: mitä kehittyneempi maa, sitä kehittyneempiä muotoja korruptio saa. Korruptio on suunnitelmallista, yhteiskunnallista valtainstituutioita hyödyntävää piilorikollisuutta. Jos yhteiskunta ei tunnista tätä ongelmaa, korruptiosta tulee osa virallista taloutta. Suomessa korruptiota esiintyy esimerkiksi kuntien julkisissa hankinnoissa. Global Corruption Barometerin mukaan korruptio on lisääntynyt kaikkialla, myös Suomessa. Sen havaitsemiseksi on otettava käyttöön rakenteellisen korruption määritelmä: valta-aseman väärinkäyttö omaksi tai taustayhteisön hyväksi. (Erkki Laukkanen, Transparency Suomen puheenjohtaja hs 12.9.2013).

Hallinnon avoimuus

"Ruotsissa hallinnon avomielisyys on todettu osin myytiksi. Pohjoismainen julkisuusperiaate on johtanut asioiden suullista valmistelua suosivaan hallintokulttuuriin, joka vähentää kansalaisen ja median tiedonsaantimahdollisuuksia. Ongelma ei haittaa pelkästään lehdistöä ja historiantutkijoita. Se haittaa myös äänestäjiä, jotka eivät voi tietää varmasti, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet päätöksiin. Päätöksentekoprosessien huono dokumentointi houkuttelee korruptioon." (Pekka Henttonen yliassistentti Tampereen yliopisto, hs 24.4.2010)

Korruptio-oikeudenkäynnissä

Riita-asioita käsittelevissä oikeudenkäynneissä on käytäntö, että molemmat osapuolet voivat tilata kirjallisia lausuntoja haluamiltaan asiantuntijoilta. Asiantuntijat voivat olla esimerkiksi oikeustieteilijöitä, lääkäreitä tai vaikkapa homevaurioita kommentoivia rakennusmestareita. Lausunnon maksaa sen tilaaja, ja hinta on salainen tieto. Palkkiot voivat olla jopa kymmeniätuhansia euroja. Tupakkaoikeudenkäyntejä ja niihin vaikuttamista tutkinut Heikki Hiilamo sanoo, että oikeudenkäynnin osapuolet kääntyvät suosiollisten asiantuntijoiden puoleen. Lausunnosta voi laskuttaa niin paljon kuin maksaja on valmis maksamaan. Jos oikeudenkäynnin osapuoli on vakavarainen, se voi olla valmis maksamaan todella isoja summia. Professori Jukka Kekkosen mukaan asiantuntijapalkkioiden pitäisi olla julkisia. Professori Jarno Tepora sanoo kuulleensa tapauksesta, jossa tilataan useita lausuntoja, kun ensimmäisen asiantuntijan näkemys ei ole miellyttänyt. Eipä mieluisia lausuntoja ole pakko tuoda oikeuteen."

"Lapin Kansasta erotettu päätoimittaja Johanna Korhonen on pyytänyt tutkimuseettiseltä neuvottelukunnalta kannanottoa tutkijatohtori Päivi Tiilikan oikeudelle antamista kirjallisista lausunnoista. Korhosen mukaan Tiilikan lausunnon keskeinen ajatus on peräisin Alma Median asianajajan aikaisemmasta lausunnosta. ”Olen vakavasti huolissani tästä riippumattomaksi uskottujen tieteentekijöiden roolista oikeudenkäyntien maksullisina lausunnonantajina.” (Esa Mäkinen, hs 26.4.2010)

Yliopisto

Tampere on kunnostautunut, kuten usein Turkukin, toisin kuin jähmettynyt Helsingin yliopisto. Rehtori Marko Nenonen kirjoitti, millä perusteilla tutkimusrahaa ja virkoja todellisuudessa jaetaan:

Poliitikot

”Jos poliitikko osallistuu päätöksentekoon, joka suoraan edistää hänen rahoittajansa etuja, kyse on lahjonnasta. Nyt olisi aika avata myös arkistot ja keskustella poliittisesta korruptiosta 1960-70-luvuilla. Miten olisi, jos tämä paise avattaisiin vihdoinkin? Jarkko Vesikansan erinomainen väitöskirja siitä, miten suomalainen talouselämä taisteli 1960-70-luvuilla laittomin ja salaisin keinoin uhkaksi kokemaansa vasemmistolaisuutta vastaan on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle.” (J P Roos, hs mielipide 1.7.2009)

Ketä tämän pitäisi yllättää? Ikehän on vuosia painottanut tuntevansa väkeä ja järkkäävänsä heidän asioitaan: Minne tahansa soittaa, löytyy tuttu – usein sellainen, jota on itse ollut saattamassa tähän positioon." (Juhani Mykkänen, hs 18.6.2011)

Hyvä veli -perinne lie kirkkaana myös Paavo Nikulan tapauksessa: "Nikulalla on mahtava kontaktiverkosto. Jos istuu komiteoissa lähes 30 vuotta, tulee tunteneeksi suomalaisen asiantuntijakatraan nuppi nupilta. Heitä Nikula on tavannut mm. Lakimiesharjoittelukomiteassa, asuntoturvatoimikunnassa, oikeusasiamiestoimikunnassa, oikeushallintokomiteassa, metsätalouskomiteassa, tasa-arvotoimikunnassa, lepäämäänjättämissäännösten uudistamistoimikunnassa. Nikula pyrki komiteauralle, koska näki siinä mahdollisuuden yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen." (Jaakko Hautamäki, hs 4.10.1997)

Anu Kantolan mukaan Suomen poliittinen ja taloudellinen eliitti omaksui 1990-luvun laman myötä talouden asemaa korostavan puhetavan. On arvostettu konsensusta ja pidetty vastaanväittäjiä vahingollisina veneenkeinuttajina. Poliittisten mielipide-erojen hyväksyminen luonnollisena osana yhteiskuntaelämää ei ole itsestäänselvyys.

"Voimakkaana pohjavirtana on pikemmin vaatimus asioiden sopimisesta ”järkevällä” tavalla. Tämä näkyi median ja monien poliitikkojen suhtautumisessa kevään pitkiin hallitusneuvotteluihin: tilannetta kuvattiin farssiksi ja neuvottelujen pitkittyminen tulkittiin puolueiden kyvyttömyydeksi sopeutua ”realiteetteihin”. Mutta eivätkö juuri puolueiden linjaerot ja kamppailu linjojen välillä ole olennainen osa tervettä demokratiaa? Miksi sitä pitäisi paheksua? Pyrkimys poliittisen vastakkainasettelun häivyttämiseen ja asioiden konsensushenkiseen sopimukseen heijastuu nuorten asenteisiin. Heille on muodostunut kuva, että politiikka on vaihtoehdottomiin ”realiteetteihin” sopeutumista, ei niiden kyseenalaistamista. Tämä on ongelma: jos kehitys ei näytä olevan demokraattisen päätöksenteon ohjattavissa, passiivinen asenne kansalaistoimintaa ja poliittista vaikuttamista kohtaan on odotettu – miksi vaivautua, jos osallistumiseni ei muuta mitään? Jos talouden välttämättömyyksien uskotaan sanelevan tulevaisuutemme, politiikasta tulee sopeutuvaa hallinnointia sen sijaan, että se oli kamppailua eri vaihtoehtojen välillä. Aktiivista suhdetta yhteiskuntaan edistää se, että asiat nähdään aidosti avoimina, kiistanalaisina ja eri tavoin ratkaistavina, siis poliittisina. Aktiivisen kansalaisuuden ”salaisuus” on huomata, että aina on erilaisia vaihtoehtoja ja ne vaikuttavat eri tavalla eri väestöryhmien elämään. Tulevaisuus ei ole ennalta määrätty, vaan kansalaiset voivat vaikuttaa sen muotoutumiseen." (Marko van den Berg, Kanava 7/2011)

Talouselämä

”Yritysmaailman eliitistä on tullut oma itseään täydentävä etujoukko. Yritykset rekrytoivat hallituksiinsa muiden yritysten johtajia tai niin sanottuja hallitusammattilaisia. Kelvollisten piiri on pieni. Ja laumasieluja yritysjohtajatkin ovat. Esimerkkinä tästä on yritysjohdon palkkaus, joka on 1990-luvun puolivälin jälkeen karannut kauas muun yhteiskunnan palkitsemiskulttuurista. Missä määrin samoissa ympyröissä liikkuva pieni piiri pikemminkin vahvistaa kulloistakin muotivirtausta kuin rohkaisee kyseenalaistamaan vallitsevaa oppia? Finnairin toimitusjohtaja oli myynyt asuntonsa hyvällä voitolla Ilmariselle, joka saman tien vuokrasi sen Finnairin toimitusjohtajalle työsuhdeasunnoksi. Asuntokauppa herätti arvostelua, koska Finnairin toimitusjohtaja istui Ilmarisen hallintoneuvostossa ja Ilmarisen toimitusjohtaja puolestaan Finnairin hallituksessa. Finnair on Ilmarisen tärkeimpiä työeläkeasiakkaita, Ilmarinen on Finnairin suurimpia omistajia ja yhtiöt perustivat asuntokaupan aikaan yhteisen rahdinkuljetusyhtiön... Finnairin oli välttämätöntä löytää rahtiyhtiöön suomalainen vähemmistöosakas. Näin rahtiyhtiö on suomalainen, mutta ei Finnairin tytäryhtiö. Kansainvälisessä lentoliikenteessä sitä kohdellaan suomalaisena yhtiönä, mutta sen ei tarvitse noudattaa Finnairin työehtosopimusta. Oma kysymyksensä tietysti on, miksi suuri suomalainen työeläkeyhtiö lähti osakkaaksi rahtiyhtiöön, jonka yhtenä lähtökohtana on kiertää suomalaista työehtosopimusta." (Antti Blofield, hs 16.9.2012)

Mihin hävisi Rooman klubi, ympäritökriisi 1990-luvulla?

Yksilöt eivät vaikuta suuren mittakaavan kehitykseen, vaan kehitystä johtaa historian ulkopuolinen voima – Jumala, kohtalo, sallimus. Tai sitten historiaa johtaa immanentti, sisäinen voima – edistys, järki. Fukuyanan historia loppui laadullisesti 1989. Liberaali demokraattinen historia oli viimeinen jakso, koska sille ei ole ideologista jatkajaa. Mutta vuonna1950 alkoi antroposeeni, uusi ihmisen aiheuttama geologinen aikakausi, ihmisen jälki tulee ikuisesti olemaan jäljellä, se on kuin laajennettu nykyhetki. Ympäristödeterminismistä (ilmasto, maaperä, kasvit, taudit) ovat kirjoittaneet Alfred Crosby, Armitage Joe David, Järed Diamond, Yaval Noah Harari

Ensimmäinen suuri tietokonetutkimus tulevaisuudesta? Jyrkät johtopäätökset? Valtahan ne nielaisi. Kasvun rajat -tutkimus päättyi siihen tulokseen, että kasvuun perustuvan järjestelmän romahdus on väistämätön. Kaikki tekniset ratkaisut ilman yhteiskunnallisten, taloudellisten ja poliittisten tekijöiden muutoksia vain viivyttävät romahdusta. Julkisuus unohti nollakasvu-keskustelun. Ihmiskunta tienhaarassa 1975, Rooman klubin toinen raportti, maailmalla ei ole varaa hoitaa yhtä kriisi kerrallaan. ”Uusi roomanklubilaisuus” keskittyi talouden sijasta sosialismiin ja henkisiin ulottuvuuksiin. Maailma unohti Rooman klubin myös siksi, että öljykriisi katosi tajunnasta. Kaikki saattoi jatkua entisellään. Sata intellektuellia oli valittu maailman eliitistä. Perustaja Aurelio Peccein kuoli. Klubin Suomen komitean jäseniksi valittiin: Partekin pääjohtaja, KOP:n johtaja, SYPn johtaja sekä Talouden suunnittelukeskuksen johtaja, päätoimittajien, kansliapäälliköiden ja kenraaliluutnantin ja muutaman johtajan lisäksi. (hs 11.7.1985)

Rooman klubin Helsingin  Finlandia-talolla kokouksessa 1984 järjestelytoimikunnan puheenjohtaja ministeri Sakari T. Lehto toivoo kokouksen muuttavan mielikuvaa Rooman Klubista nollakasvun kannattajana ja tietokonemallien nimeen vannojana. Raportti Kavun rajat leimasi koko klubin aivan väärin”, hän sanoo. (hs 10.7.1984) (paskiaisia suomalaiset – siihenkö se muutos loppui!)

 Vallanvaihdon uudet tekijät löytävät itsensä uusissa rooleissa ja erilaisessa ympäristössä. Kun he alkavat toimia, he ovat vähän kuin ajokortittomat, jotka sukeltavat yhtäkkiä liikenteeseen. Hyvin riskialtista hommaa, jossa oletettu kansan mandaattikin haihtuu nopeasti käsistä.

 Taloutta ei mallinneta tasapainosysteeminä, vaan se ymmärretään dynaamiseksi, itseorganisoituvaksi kokonaisuudeksi, jolle on ominaista emergentit – systeemin osien välisistä vuorovaikutuksista kumuloitavat, mutta vasta systeemitasolla havaittavat ilmiöt. Toimijoiden päätöksentekoa voidaan mallintaa käyttäytymistieteen löytöjen perusteella eikä rationaalisuuden, hyödyn maksimoinnin tai täydellisen informaation olettaminen ole välttämätöntä. (Pirta Palola)

Marx kirjoittaa porvaristosta ja maailmanmarkkinoista: porvaristo ei ole jättänyt muuta yhteyttä ihmisen ja ihmisen välille kuin paljaan itsekkyyden, tunteettoman ”käteismaksun”.  Kapitalismissa on ratkaistu kysymys ihmisen henkilökohtaisesta arvosta sillä, mikä on ihmisen vaihtoarvo. Näin on luotu ainoa ja kohtuuton käsite vapaudesta – vapaakauppa. Toisin sanoen hyväksikäyttö, joka on kyllä peitelty uskonnollisiin ja poliittisiin illuusioihin, ”häpeämättömän brutaalin ja paljaan hyväksikäytön”. Lenin kuvasi imperialismia: Valtava määrä finanssipääomaa on keskittynyt muutamille ja luonut erityisen tiheän ja laajalle levinneet suhteiden verkoston.  

lue Gramscin suostumus ja pakko
Strukturalistisessa teoriassa lähdetään siitä, että sellaiset sosiaaliset olosuhteet joista ihminen itse ei ole edes tietoinen, muovaavat hänen ajatteluaan ja toimintaansa. Tässä teoriassa käytetään lingvistisiä menetelmiä, joiden avulla pystytään selvittämään sosiaalisia olosuhteita.

Vihrealanka.fi

Pieniä esityksiä rakennemuutoksen suuntaan

Ennen vanhaan toivoimme: Vihreät eivät ole oikealla eivätkä vasemmalla vaan edessä. Mikä 30 vuoden jälkeen on etuvartion sanoma? Riittäkö rakennemuutokseksi eläkeiän nostaminen kolmella vuodella vai rohkenemmeko tehdä itse järjestelmää muuttavia esityksiä? Puuttuuko visio vai rohkeus?

Kuulimme Ekovihreiden vuosikokouksen panelisteilta (Anne Bland) yllättäen, että Euroopan parlamentissa Saksan vihreät eivät kannata perustuloa. Katsoin sikäläisten eduskuntavaalien ehdokkaiden perusteluja puolesta ja vastaan (https://www.gruene.de/partei/urwahl/frage-2-bedingungsloses-grundeinkommen.html) ja heidän muitakin ajatuksiaan.

Useimmat ehdokkaat kannattivat perustuloa, paitsi ykkösehdokas Jürgen Trittau pelkää perustulon jättävän monet täydelliseen syrjäytymiseen. Monet ehdottavat konsuumiveroa perustulon rahoittamiseksi! Luksustuotteille erityistä veroa, samoin kuin ympäristöä vaurioittaville tuotteille. Samalla tulisi laskea elintarvikkeiden arvonlisävero nollaan (paitsi lihan osalta), korottaa mineraaliöljyn veroja vuosittain kaksi prosenttia, omaisuusveroa viisi prosenttia ja työn verotusta vähennettävä. Rahoitus- ja osinkojärjestelmää on muutettava niin, että edistetään kestävää kehitystä pienemmillä koroilla, ja kaikkinensa sosiaalisuutta ja ekologisuutta. Kulutushyödykkeiden tulee olla kestävämpiä, kolmen vuoden tuotetakuun sijasta viiden vuoden takuu. Monet sanoivat, että perustulo edistää sosiaalista rauhaa ja luo ekologisesti kestävää politiikkaa. Se vähentää byrokratiaa ja lisää itsemääräystä, eihän palkkatyötä riitä kaikille.

Englannissa on voimassa makuuhuonevero, mikä tarkoittaa että asumistukea myönnetään yhdelle huoneelle per henkilö. Jos makuuhuoneita on enemmän, asumistukea supistetaan 14 prosenttia yhdestä huoneesta, kahdesta tai useammasta ylimääräisestä huoneesta tukea leikataan 25 prosenttia.Suomessa voisi koettaa toisin päin. Jokaiselle turvataan 35 m2 lämmintä tilaa ja ylimääräisistä neliöistä maksetaan luksusveroa. Voisiko Suomessa rahoittaa perustuloa ja parantaa vähätuloisten asemaa pitämällä sodan jälkeiseen aikaan verrattavia kiintiöitä. Se jolle ne eivät riitä, maksaa konsuumiveroa? Tai jokaisella on hiilijalanjälki kiintiö – kuka sen alittaa saa suhteessa vähennykseen perustuloa, ylittävät maksavat bonusta.

Saksan vihreillä oli muitakin pieniä ehdotuksia rakennemuutoksen suuntaan. Tuotannon ja palvelujen hiilijalanjälki täytyy tehdä läpinäkyväksi, jotta CO2-päästöjen määrä tulee pekka puupäällekin selväksi – kuinka paljon hiilijalanjälkeä itse kukin päivittäin tuotaa, säästää ja hyvittää.
Internetin aikana sähkön kysyntää ja tarjontaa voidaan koordinoida, jos sähkön hinta myötäilee tarjontaa. Jääkaapit ja pesukoneet ovat päällä silloin kun sähköä on saatavilla paljon. Älykkäiden koneiden avulla jokainen voi tehdä päivittäin energiapolitiikkaa. Rivitaloasuinoilla ja asuntoyhtiöllä tulee olla yhteinen energiantuotanto.
Kestävä (kasvava) kehitys on mahdollista aloilla kuten uusiutuvat energiat, koulutus, kestävä maanviljely. Myös digitaalinen kasvu on toivottavaa, jos energia tuotetaan kestävästi eikä työn takia tarvitse matkustaa. Verojen avulla rajoitetaan vaarallista kasvua.
Halpakulutus on loputtava.
On edistettävä kierrättävää taloutta, ei poisheittämiselle. Kaikelle on löydettävä uusiokäyttö. Maanviljelyn suunta on selvä: vain ekologista maanviljelyä, eläinten massatuotanto ja eläinkokeet kielletään, samoin kielletään elintarvikkeiden epäilyttävät lisä- ja väriaineet, edistetään lihatonta ruokavaltiota, ei rikkakasvien torjunta-aineita, kemiallisia lannoitteita, maatalouden geenitekniikkaa, tehomaataloutta eikä sademetsien kaatamista.
Fosiilista polttoainetta käyttävien autojen arvonlisävero kaksinkertaistetaan ja tuetaan sähköautoja. Vaikka sähkö tuotettaisiin vielä fossiilisilla, olisi tekniikka jo valmiina, kun uusiutuvaa energiaa on tarjolla riittävästi. Fossiilisen polttoaineen varaan rakennettu auto on kymmen vuoden kuluttua romua, vaikka se muuten kestäisi 30 vuotta.
Kaikkiin kattoihin on asennettava aurinkosähkö ja sen hyvitys korvattava energian hinnalla. Sovitaan eri tariffit aurinkosähkölle riippuen auringonpaisteesta ja asennetuista moduleista siksi, ettei halpatuonti Kiinasta kiihdy.
Kun velat on satu maksettua, ei jatkuva kasvu ole enää tarpeellista.
Paikallinen autarkia luo turvallisuutta. Kun uusiutuva energia on hajautettua, ei edes sotilaallinen isku lamauta. Investointeja haja-astusaleilla tuetaan, samoin ympäristöystävällisiä liikenneyhteyksiä niin että ihmiset eivät muuta kaupunkeihin ja kotiseutu säilyy. Ekologisessa resurssien hallinnassa turvataan jo siirtymävaiheen aikana paikallisia tuotantolaitoksia. Kasvu voi tarkoittaa vain suljettujen kiertojen tehostamista.
Energiayhtiöitä ei tule yksityistää, eikä ensimmäisen sukupolven bioenergiaa edistää. Osa bionergiaa tuottavista pelloista palautetaan luonnonsuojelualeiksi, ekologiseen maanviljelyyn, aurinkosähkön tuotantoon ja jätevesistä ja -kaasuista tuotettavien levien biomassatuotantoon. Jätteitä ruokitaan fotobioreaktoreilla, jolloin pinta-alatehokkuus nousee sataan.
Marketta Horn

Ekovihreiden julkilausumaehdotus

Ari, enpä nopeasti keksi mitään mikä kiinnostaisi enemmän kuin julkilausuma! Minkälaisista asioista ja temposta voimme ekovihreiden kesken päästä yksimielisyyteen??? Voidaanko koettaa?

Otetaan kohteeksi esim. hiilidioksidi. Suomalainen aiheutti vuonna 2003 keskimäärin 13 tonnia päästöjä vuodessa. Ilmastolaskureita on monenlaisia, mikä on paras henkilökohtaiseen käyttöön? Suomessa eniten hiilidioksidipäästöjä aiheuttaa asuminen, liikkuminen ja ravinto. Eiköhän meillä joukkona ole riittävästi tietoa, että voimme antaa edes yhden ehdotuksen miten CO2 päästöjä per henkilö voidaan vähentää? Olen haaveillut päästöhuutokaupasta tms. Me jotka kulutamme vähemmän kuin keskiarvo, saisimme bonusta? Siinähän sitä perustuloa.

Asumiseen minulla olisi yksi ehdotus: Jokaiselle turvataan 35 m2 lämmintä tilaa ja ylimääräisistä neliöistä maksetaan luksusveroa, kulutusveroa tms. Englannissa on ollut voimassa makuuhuonevero viime vuodesta lähtien. Asumistukea myönnetään yhdelle huoneelle per henkilö. Jos makuuhuoneita on enemmän, asumistukea supistetaan 14 prosenttia yhdestä huoneesta, kahdesta tai useammasta ylimääräisestä huoneesta tukea leikataan 25 prosenttia.

Ravinto lie helpoin: kasvisruoan suosiminen, ylijäämät tarvitsiville. Siihenkin henkilökohtainen laskuri niin eivätköhän viinirypäleet ja tuoreet tillit talvisaikaan tiskeiltä häviä.
Suomalainen aiheutti vuonna 2003 keskimäärin 13 tonnia päästöjä vuodessa. Ilmastolaskureita on monenlaisia.

Liikkuminen: liftarina toivon, että kimppakyydeistä palkitaan, hyväksytään yhteiskuljetukset koululaisille ja muille ryhmille, postille, kaupoille, kirjastolle. HSL on tehnyt arkiliikenteen laskurin. Työmatkojen verovähennysoikeus on asteittain poistettava.

Esim. 600 euron perustulo kuukaudessa niin, että sen päälle ei maksettaisi muita tukia. Antaisi mahdollisuuden kokeilla yhteisöllistä ekoelämää. sterilisaatiopalkkiota. Me jotka kulutamme vähemmän kuin keskiarvo, saisimme bonusta? Siinähän sitä perustuloa. Väestönkasvun suhteen olivat suomalaiset eurovaaliehdokkaat radikaaleja. Heidän mukaansa voisi harkita jotain 70 euron sterilisaatiopalkkiota.

Tommy Hellsten: Uhanalainen ihminen

Tekisimme viisaasti, jos emme etsisi syitä ihmisten pahaan oloon vain heistä itsestään, vaan uskaltaisimme kysyä, mikä tässä kulttuurissa on syynä siihen, että niin monet voivat pahoin.
– Miksi edelleen rakennamme yhteiskuntaa, josta olemme ajamassa itsemme ulos? Miksi yhä vahvistamme kulttuuria, joka ei vastaa ihmisenä olemisen syviin tarpeisiin? Kenelle tätä maailmaa oikein rakennetaan?
Uudessa kirjassaan Hellsten kirjoittaa: ”Kun yhteisöllisyys vähenee, syvä yhteys ihmisten välillä käy vaikeaksi siitä yksinkertaisesta syystä, ettei olla riittävän paljon toisten kanssa tekemisissä. Ei synny todellista ihmisten välistä kohtaamista, elämässä ei ole riittävästi hitautta ja samanlaisuutta. Kaikki on liian nopeaa ja tehokasta. Ihmisen arki muodostuu välähdyksenomaisista törmäämisistä sen sijaan, että se olisi syvällistä toisten kohtaamista. Yhteisöllisyys siis vähenee tai käy ohueksi.”
Pankkiasiat hoidamme betoniseinän tai oman tietokoneen kanssa. Ostoksilla käymme kasvottomissa jättimarketeissa. Koulut, terveyskeskukset ja sairaalat ovat kuin teollisuuslaitoksia, joiden toiminnan kustannushyötytehokkuus on systeemille tärkeintä. Joudumme jonottamaan loputtomasti erilaisiin suurten firmojen palvelunumeroihin, kun tarvitsemme apua käytännön pulmiin. Vapaa-aika menee tosi-tv:n parissa.
– Perheet ovat muuttumassa kulutus- ja kuljetusyksiköiksi ja paikoiksi, joissa yöpyä. Pitkäaikaiset parisuhteet alkavat jo olla harvinaisia, eikä naapureita enää tunneta. Työpaikoilla on usein huono tunneilmapiiri. Elävää pienyhteisöllisyyttä ei enää ole.
– Jäljelle jää pienin mahdollinen yksikkö: yksilö. Yksilön olisi itse kyettävä luomaan oma identiteettinsä, löytämään oma merkittävyytensä. Tämä on mahdotonta. Me ihmiset tarvitsemme toisiamme.