Sitaatteja Harrarin kirjasta

Yuval Noah Harrar: Homo Deus, Huomisen lyhyt historia

Bazar 2017



Veikka Lahtinen, Pontus Purokuru 


Mikä liberalismia vaivaa?

Kosmos 2020

Liberalismi: Liberalismi on taannut ihmisten vapaaehtoisen kapitalismiin osallistumisen.

Puuttuu käsitys rakenteista: Liberaalilta puuttuu ymmärrys valtasuhteista ja alistamisen rakenteista. Siksi jokainen arjen katkaiseva tapahtuma kouluampumisesta äärioikeiston nousuun ja talousromahduksesta Euroopan Unionin jakautumiseen tuntuu mahdottomalta käsittää. Koska liberaalilla ei ole käsitystä sorron syistä, hänestä ratkaisut ongelmiin ovat vain teknisiä ja jopa huvittavan riittämättömiä. Liberaalin mielestä ilmastonmuutos ratkaistaan kehittämällä teknologiaa ja lisäämällä päästökauppaa. Puhutaan yksityiskohdista, ei koneistosta, jonka seurausta nuo yksityiskohdat ovat.

Poikien kritiikki: Yhteiskunnalliset konfliktit hahmotetaan yksilöitä laajempien valtasuhteiden kautta. Tietynlaiset yksilöt nousevat yhteiskunnallisesta valtarakennelmasta, ei päinvastoin.

Menetelmät: Liberalismin joka päiväisen sodankäynnin keskeinen väline on ihmisten irrottaminen itsenäisistä elinkeinoista ja palkkatyöinstituution luominen. Liberaalin hallinnan alaiset ihmiset sisäistävät käskijän ja komentavat itse itseään. He lukevat selfhelp -kirjoja itsensä johtamisesta. Kun riistosuhde sijaitsee osittain ihmisen sisällä, hän ei kohdista aggressiota yhteiskuntaa kohtaan eikä lakkoile omistajia vastaan.
Henkilökohtaisen ja yksilöllisen elämänpolun hallinnointi ja optimoiminen on yhä useammin arjen tärkein sisältö. Yhteisestä elämästä kuten puolue-, liike- ja ammattiyhdistysaktivismin muodoista on siirrytty kohti kapseloitumista ydinperheisiin, yksilöprojekteihin ja kuluttamiseen.

Liberaali kapitalismi on menestynyt koska se on tuottanut myös nautintoa ja vaurautta 20 prosentille väestöstä. Tämä on yksi syy siihen, että elämme edelleen kapitalismissa emmekä ekokylien verkostoissa.

Hegemonia: Liberalismilla on hegemonia eli valta määritellä, mitkä asiat ovat yleisesti jaettuja itsestäänselvyyksiä. Gramscin kuvailema pehmeä vallankäyttö on suostumuksen tuottamista. Hegemonia on sillä joka pystyy määrittelemään, mitkä asiat ovat yleisesti jaettuja itsestäänselvyyksiä. Hegemonia tarkoittaa yleisen mielipiteen valtaamista. Hegemonisen väitteen tunnistaa siitä, että sitä vastaan on vaikea väittää, koska se tuntuu niin itsestään selvältä.  Ihmisiä hallitaan naamioimalla poliittiset oletukset ja tavoitteet ”terveeksi järjeksi”. Syvä liberalismi on hegemoniaa käytännössä, siis meissä toimivaa hallitsevan luokan ajattelua, jota emme itse tunnista sellaiseksi. Syvän liberalismin tarkoituksena on taata vapaaehtoinen osallistuminen kapitalismin toimintaan. Se on toimintatapoja, joiden kautta päivittäin tuotamme ja vahvistamme yhteistä liberalismin perusperiaatteisiin sekä kapitalistisiin tuotantomekanismeihin perustuvaa todellisuuttamme.

Mikä parempi maailma:Kun kapitalismi tekee kaikesta niukkaa, vaihtoehto on tehdä kaikesta runsasta, kunhan runsaus ei perustu fossiilisiin energianlähteisiin tai eläinten massatuotantoon.

Luksuskommunismissa kysytään myönteisesti, miten vedota ihmisten haluihin ja tunteisiin. Miten avata ihmisten poliittista mielikuvitusta ja tuottaa tunteita, jotka saavat meidät parantamaan elämää tässä ja nyt. Ei katsota asioita ensisijaisesti menettämisen vaan saamisen näkökulmasta. Voisiko lupaus uudenlaisesta vauraudesta eli vapaasta ajasta, nautinnosta, kokemuksista olla yksi vahvuus, jolla voitetaan sota kulttuurista ja politiikasta?

Kapitalismin säilyminen edellyttää, että itsenäisen elämän ja pakenemisen mahdollisuudet tukitaan, esim. yhteismaiden aitaamista ja irtolaisuuden kriminalisointia. Yhteisen alueen kutistuminen lisää hallittavuutta. Kapitalismissa yhteisessä käytössä olevat asiat siirretään lukkojen taakse ja niitä aletaan säännöstellä rahaa vastaan. Kapitalismi edellytti jatkuvaa ihmisten erottamista itsenäisen elämän välineistä.


Puuttuuko positiivinen tulevaisuuden kuva (?): Neljättä suuntausta yhdistää halu irtisanoutua modernista elämäntavasta. Siinä löydetään luopumisen kautta kestävämpi elämänmuoto. Päämääränä on fossiilisten energianlähteiden kulutuksesta ja luonnon hallinnasta irtautunut elämä, jonka mallina on metsä tai maaseutu. Koska suuntauksen ideana on vetäytyminen, siihen ei juuri liity näkyvää liikehdintää. Se ilmenee lähinnä syrjäytymistilastojen ja kulttuurisen keskustelun välityksellä – ja tietenkin liberaalien holhoavana huolena ”ihmisistä, joista kukaan ei ota koppia”. Rajoitukset, luopuminen, leikkaaminen, elintason lasku, kärsiminen, kieltäminen, ikävät velvollisuudet.

Tieto, tunne ja voima ovat muutoksen eri aspekteja. Jos keskitytään vain tietoon ja viestintään, nielemme liberaalin kertomuksen politiikasta. Ihmisten tunnustaminen toisiaan tarvitsevien ja hoivaavien olentojen verkostoksi sekä yksityisomaisuuden tekeminen yhteiseksi on liberalismin jälkeisen politiikan suunta.

Talouspolitiikka on jatkuvaa köydenvetoa siitä, kuinka neutraaleina – virkamiehitykseltään oikeistopitoisen – valtiovarainministeriön taustaoletukset pysyvät. Rahaliitto euro on suojattu demokraattiselta päätöksenteolta, koska tiukat sopimukset ja Euroopan keskuspankki suitsevat sitä.





Kvanttifysiikka


Gary Zukav 1979, The Dancing Wu Li Masters,

An Overview of the New Physics


Sana fysiikka käänetään kiinaksi Wu Li. Wu tarkoittaa asiaa tai energiaa ja Li universaalia järjestystä tai lakia, orgaanista mallia, elollisen energian mallia.

Kvanttifysiikan logiikan mukaan ei ole varma löytävätkö tutkijat uutta tietoa vai luovatko he uutta tietoa. Jos he luovat tietoa, ovat he lähes kuin runoilijat ja taiteilijat. Kuitenkin monet tutkijat ovat teknikkojaa, joita ei kiinnosta uusi vaan he soveltavat jotain mitä jo on. Teknikon näkökulma on kapea. Sanotaan että heidän nenänsä on kaivautunut puun kaarnaan ja siksi heidän kanssaan on vaikea keskustella metsästä.

Kvanttimekaniikassa tutkitaan atomin osasia tendenssinä eli taipumuksena tai oletuksena olla olemassa tai tulla tapahtumaan, koska kvanttimekaniikassa pystytään kuvaamaan jotain vain tilastollisesti. Niin kutsutun Kööpenhaminalaisen tulkinnan mukaan (1927) kvantti­mekaniikka ei ole deterministinen, se ei ennusta mittausten tuloksia varmuudella. Sen sijaan se osoittaa, millä toden­näköisyydellä saadaan mikäkin tulos. Siksi näyttää ilmeiseltä, että kvantti­mekaniikan taustalla on jokin syvempi todellisuus. Taustalla on todistettu olevan ainakin piilo­muuttujia. Jotkut fyysikot väittävät kuitenkin, että maailman­kaikkeuden toden­näköisyys­laskelman taustalla on deterministinen, objektiivinen perustava taso.

Ei ole olennaista, mistä kvanttifysiikassa syvimmältään on kyse vaan että se toimii käytännössä. Tämä oivallus muutti merkittävästi käsitystä tieteestä. 1700-luvulta lähtien tiede oli tarkoittanut ihmisen rationaalista puolta ja karsinut kaiken mitä ei voinut loogisesti osoittaa oikeaksi. Klassisessa fysiikassa todellisuutta selitetään niin, että fyysisen todellisuuden jokaista elementtiä vastaa vastaava elementti teorian puolella. Tieteen ja teorian oli kaikissa tilanteissa vastattava toisiaan. Oltiin ajateltu, että mieli liikkuu vain ideoiden parissa, mielessä ei voi luoda todellisuutta. Tieteellinen tieto on totta, jos se vastaa koetilannetta eli ennakoi tapahtumaa ja on siksi hyödyllistä. Totuus sanan sijasta tulisi uuden fysiikan mukaan käyttää sanaa hyödyllinen. Kvanttifysiikan vuoksi ihmisen käsityskykyä piti uudelleen laajentaa koskemaan jotain irrationaalista. Aiemminhan ihmiset pitivät menninkäisiä ja enkeleitä osana arkistakin ympäristöään ja nyt taas todellisuuden täydellinen ymmärtäminen vaati rationaalisen ajattelun ylittämistä. Einstein vastasi tähän:

Kvanttimekaniikka on hyvinkin huomion arvoinen. Mutta sisäinen ääneni sanoo, että se ei vielä ole oikeilla raiteilla. Teoria antaa paljon, mutta se tuskin johtaa meitä lähemmäksi Sen Vanhan salaisuuksia. Itse olen joka tapauksessa vakuuttunut siitä, että Hän ei pelaa arpapeliä.”
(The Born-Einstein letters: correspondence between Albert Einstein and Max and Hedwig Born
from 1916–1955, with commentaries by Max Born
, s. 91. Macmillan, 1971.)

Vuonna 1964 John Bell osoitti että järkevät päätökset eivät riitä. Pienimmissä asioissa, partikkeleissa, tapahtuu jotain mikä on järjen vastaista. On jotain mikä on nopeampaa kuin valon nopeus, jotain jota on vielä kvanttifysiikankin ulottumattomissa. Luonnon perusprosessit tapahtuvat aika ja paikka ajattelun tuolla puolen, vaikka ne tulisivatkin esille ajassa ja paikassa.

Bellin teoria on fyysikkojen maailmassa kuin Troijan hevonen, koska kvanttimekaniikka todistaa telepatiaa muistuttavia tapahtumia ja koska se asettaa vakavasti otettaville fyysikoille matemaattiset puitteet puhua asioista, joihin he eivät usko. Järjellä ei voi selittää subatomisia tapahtumia. Bellin teoreema osoittaa matemaattisesti, että jos kvanttiteorian tilastolaskentaan perustuva ennuste on oikea, silloin jotkut ihmisen tervejärkisetkin tiedot ovat perusteellisesti vääriä. Tilanteessa tapahtuu asioita, jotka eivät voi tapahtua ja joita ihminen ei usko olevan olemassa.

Myöhemmin osoitettiin, että epäyhtälöt rikkoutuvat aina 242 standardipoikkeaman tasolle saakka, siksi tilastollisia korrelaatioita ei voi selittää lokaaleilla piilo­muuttujilla. Paikalliset piilo­muuttuja­teoriat osoitettiin vääriksi, mutta ei-lokaalit piilo­muuttuja­teoriat ovat edelleen mahdollisia, mikä merkitsi tieteellistä varmuutta. Edellyttäen, että Bellin teoreema pitää paikkansa, jokaisen deterministisen piilo­muuttuja­teorian, joka on sovitettavissa yhteen kvantti­mekaniikan kanssa, on oltava ei-lokaalinen. Tämä merkitsee, että se, mitä jossakin paikassa A tapahtuu, voi välittömästi ja samanaikaisesti vaikuttaa siihen, mitä toisessa paikassa B tapahtuu, ennen kuin paikasta A valon­nopeudella lähetetty signaali ehtisi paikkaan B.

Nykyisin tunnetuin piilomuuttujateoria, fyysikko ja filosofi David Bohmin alun perin vuonna 1952 julkaisema "kausaalinen" tulkinta, on ei-lokaalinen piilo­muuttuja­teoria. Bohm oletti, että on olemassa sekä kvanttihiukkanen, esimerkiksi elektroni, että sen liikettä ohjaava kätketty ohjausaalto. Tämän teorian mukaan elektronit ovat selvästi hiukkasia. Kaksoisaukkokokeessa kunkin elektronin liike­rata kulkee jomman­kumman aukon kautta eikä aukko, jonka kautta elektroni kulkee, ei määräydy sattuman­varaisesti, vaan kulkua ohjaa piiloaalto, mikä johtaa havaittuun aalto­kuvioon. Bohmin teoria korostaa holistista näkemystä maailmasta, jonka eri osat ovat riippuvaisia toisistaan ja vaikuttavat toisiinsa Bohm kiinnostuikin vanhoina vuosinaan Jiddu Krishnamurtin ajatuksista.

Bohmin mukaan ei-lokaali kvanttipotentiaali sisältää oletuksen kätketystä järjestyksestä, joka ohjaa hiukkasia ja joka saattaa itse olla tulos jostakin toisesta pääteltävissä olevasta järjestyksestä, joka organisoi kenttää. Bohm edellytti ohjaus­aaltojen olevan abstraktissa moni­ulotteisessa ­avaruudessa, ei normaalissa kolmi­ulotteisessa avaruudessa "Valintatapahtumat voivat vain tulla olemaan, ja jotta se voisi tapahtua, niiden rakenteen on oltava luonnon sisäisten mekanismien ennalta määräämä. tosiasoita jotka eivät välttämättä vaikuta toisiinsa semmoisella kuin liikkeen lailla.

Länsimaiden tieteen menestys johtuu siitä että se on tuonut valtavia tapahtumia, yhdistänyt niitä toisiinsa. Newtonin tiede yrittää osoittaa erillisten asioiden välisen suhteen. Kvanttifysiikassa on päinvastainen epistemologia. On aloitettava kokonaisuudesta, asiaa tarkastellaan ilman mittausta.


Darwinin eloonjäämisoppi kumoutuu

Samaan tapaan kuin sähkön keksiminen teki kynttilät tarpeettomiksi, on kvanttifysiikka tekemässä tarpeettomaksi Darwinin eloonjäämisopin, jonka mukaan se joka on ravintoketjussa määrätyssä ympäristössä korkeimmalla, jää eloon. Jos fyysisenä ympäristönä pidetään vain sitä, mitä nähdään vain viidellä aistilla, on ihminen taipuvainen pitämään fyysistä eloonjäämistä evoluution huippuna, koska muuta evoluutiota ei voida havaita. Tästä näkökulmasta "vahvimman selviytyminen" näyttää olevan synonyymi evoluutiolle, ja fyysinen valta-asema näyttää merkitsevän kehittynyttä evoluutiota. Jos eloon jäisi se joka on tässä mielessä soveliain, elämän perustaksi tulee pelko ja välttämättömyys hallita ympäristöä ja kaikkea sen sisällä. Tällöin kaikkiin suhteisiin kuuluu jatkuva kilpailu. Se vaikuttaa siihen, mitä voidaan tuntea, haistaa, maistaa, kuulla tai nähdä. Tällainen tehokkuus on ulkoista voimaa. Ulkoista valtaa voidaan hankkia tai menettää osakemarkkinoilla, vaaleissa ja ihmissuhteissa. Se voidaan ostaa tai varastaa, siirtää tai periä. Sitä pidetään asiana, jonka voi saada joltain muulta tai jostain muualta. Yhden henkilön ulkoisen vallan voitto koetaan toisen henkilön menetyksenä. Vallan näkeminen ulkoisena johtaa väkivallasta ja tuhosta. Kaikki toimielimet - sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset - heijastavat käsitystä vallasta ulkoisena.


Viisi aistia ei riitä

Jos käsitys fyysisestä maailmasta rajoittuu siihen mitä jokainen ihminen tietää viiden aistin perusteella, on ihminen yksin fyysisessä universumissa. Viisiaistisen ihmisen mukaan fyysinen maailma ei ota vastuuta mistään tapahtumista ja siksi ihmisen on selvitäkseen pyrittävä hallitsemaan sitä. Ihminen joka tiedostaa ja hyväksyy muitakin aisteja ei ole koskaan yksin, ja maailmankaikkeus on elossa, tietoinen, älykäs ja myötätuntoinen.  Moniaistillinen ihminen näkee fyysisen maailman oppimisympäristö, jota ihmiset yhdessä luovat. Kaikki sen tapahtumat auttavat heidän oppimistaan. Viisiaistisen ihmisen mukaan aikomuksilla ei ole vaikutuksia, ihmisen teot vaikuttavat fyysiseen ympäristöön kuin myös ihmiseen, kaikki toimet eivät vaikuta meihin tai muihin. Moniaistillisen ihmisen käsityksen mukaan toiminnan tarkoitus määrittää sen vaikutukset, jokainen aikomus vaikuttaa sekä meihin että muihin, ja aikeiden vaikutukset ulottuvat paljon fyysisen maailman ulkopuolelle. Viisiaistinen ihminen pitää universumia arvaamattomana, jossa hän harhailee vastuuttomasti ja pyrimme hallitsemaan sitä selvitäkseen.

Moniaistisen ihmisen näkökulmasta emme ole koskaan yksin ja universumi on elävä, tietoinen, intelligentti ja myötätuntoinen. Moniaistillisen ihmisen mukaan fyysinen maailma on kaikkien sielujen yhdessä luomaa oppimisympäristöä, ja kaikki auttaa meitä oppimaan. Moniaistillisen ihmisen käsityksen mukaan toiminnan tarkoitus määrittää sen vaikutukset, jokainen aikomus vaikuttaa sekä meihin että muihin, ja aikeiden vaikutukset ulottuvat paljon fyysistä maailmaa laajemmalle.


Sielu lähtee, persoonallisuus jää

Ihmisen persoonallisuus on se, mikä syntyi, elää ja kuolee ajan kuluessa. Ihmisenä oleminen ja persoonallisuus ovat sama asia. Persoonallisuus, kuten kehokin, on jokaisen ihmisen evoluution väline. Maan päällä tehdyt päätökset ja toimet, joita itse kukin tekee, ovat keinoja kehittyä universaalissa kiertokulussa. Ihmisen jokainen aikomus ja se mihin hän keskittää huomiota muokkaa kokemusta. Nämä valinnat vaikuttavat evoluutioprosessiin, jokaisen ihmisen valinnat vaikuttavat. Viisiaistsen ihmisen mukaan millään aikomuksilla ei ole vaikutusta, tekojen vaikutukset ovat fyysisiä.

Vain persoonallisuus voi tuntea vihaa, pelkoa, kostoa, surua, häpeää, katumusta, välinpitämättömyyttä, turhautumista, kyynisyyttä ja yksinäisyyttä. Mutta rakkaus, myötätunto ja viisaus eivät tule persoonallisuudesta. Ne ovat kokemuksia sielusta. Sielu on osa sitä, mikä on kuolematon. Jokaisella ihmisellä on sielu, mutta persoonallisuus, joka on rajoitettu käsityksessään viiteen aistiin, ei ole tietoinen sielustaan. Ihmisen jokainen kokemus lisää hänen persoonallisuuttaaan lähestymään sieluaan. Jokainen tapahtuma ja tilanne antaa ihmiselle mahdollisuuden lähestyä sielua, kuten sanotaan: antaa sielusi loistaa sinun kauttasi, tuoda sinun kauttasi fyysiseen maailmaan loputon ja käsittämätön kunnioitus ja rakkaus elämään.


Sanat eivät riitä

Kieli ja sanat ovat muodostuneet arkipäivän tapahtumista vähitellen. Sanoilla kuvataan jotain, sanat eivät ole se jotain vaan ne ovat symboleja siitä jostain. Siksi sanoilla ei voi kuvata todellisuuden rajojen ylittävää kokemusta. Ongelma ei ole kielessä vaan kieli on ongelma. Symbolissa vallitsevat eri säännöt ja eri logiikka kuin siinä mitä ihminen on kokenut. Kokemuksen ja symbolin (sanan) välinen ero on ero myytin ja järjen (logoksen) välillä. Järkeen perustava sana matkii kokemusta, mutta ei voi koskaan korvata sitä. Logos on kuolleiden symbolien keinotekoinen konstruktio. Myytti on intellektuaalisuuden vastakohta. Jalkapallo-ottelujen seremoniaaliset laulut ovat esimerkki myytistä. Ne antavat kokemukselle voimaa, mutta eivät edes yritä korvata kokemusta. Miten kokemuksesta edes voisi kertoa toisille? Ei mitenkään, voi vain kertoa, miten kaikki tapahtui ja kuinka tapahtumaa mitataan. Muilla ei ole mahdollisuutta kokea samaa.

Valaistumisteorian mukaan kaikki on symbolista. Symboli jostain. Symbolien muodostama todellisuus on siis kuvitteellinen todellisuus. Mutta se on se todellisuus, jossa me elämme. Ei voida kuvata mitä on onnellisuus. Ihminen voi kertoa, minkälaisessa tilanteessa hän kokee onnellisuutta ja miltä se tuntuu, mutta ei onnellisuutta itseään.

Tantrasta ei voi sanoa paljon, se on koettava. Ei kuitenkaan tarvitse luopua rationaalisesta ajattelusta vaan symboleihin perustuva ajattelu on kohdistettava laajempaan tietoisuuteen, siihen jota kutsutaan valaistumiseksi. Jos siitä yritetään puhua, tulee eteen umpikuja.