Kestävän vuosituhannen

neljä peruspilaria

Kolmannen millenniumin toivo ihmiskunnalle:

perustarpeiden täyttyminen

ravinto, suoja, lisääntyminen, pyhyys

(permakulttuuri, ekokylä, tantra, kvanttihengellisyys)

Marketta Horn

Way of Life in the Third Millennium

Four chapters: Food (Permaculture), Shelter (Ecovillage), Reproduction (Tantra), Belonging (Quantum Spirituality)

Mikä on perusta ihmisen olemassaololle tällä planeetalla? Voidakseen elää ja olla olemassa päivästä päivään ihminen tarvitsee ensinnäkin ravintoa. Toiseksi hänen on suojauduttava kylmältä ja sateelta. Kolmanneksi ihmisen on lisäännyttävä. Muutenhan meistä ei ole enää kukaan täällä 90 vuoden kuluttua. Neljänneksi ihmisellä on sisäinen tarve löytää elämälleen merkitys. Näille ihmiselämän peruspilareille avaan neljä näkökulmaa: permakulttuuri, ekokylä, tantra, kvanttihengellisyys.

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet eli Agenda2030 sisältää 17 tavoitetta, jotka kaikkien maailman valtioiden tulee saavuttaa vuoteen 2030 mennessä. Jokaisen maan hallitus päättää niistä toimenpiteistä, joilla se edistää näitä tavoitteita ja niitä tarkentavaa 169 pykälää. Tässä kirjassa on neljä vankkumatonta pilaria, kussakin viidestä kuuteen ehdotusta – siis noin 24 muutoksen avainta. Jos pystyt kunkin pilarin esimerkeistä poimimaan yhden, jota voisit kuvitella toteuttavasi omassa elämässäsi, olet osoittanut, että kuvailemani kaltainen tulevaisuus ei ole utopiaa, vaan oikeasti mahdollinen. Muutoksen siemen on kylvetty. Tai: Jos mielessäsi pystyt ajattelemaan edes kolmen ehdotuksen kokeilua, olemme kaikki jo paremmalla tiellä.

© 2024 Marketta Horn

Kustantaja: Kolmas millennium

Valmistaja: Ellibs oy

ISBN 978-952-94-8692-2

Arvokkaista korjauksista kiitän. marketta.horn@gmail.com.

Huom. Taustaa kirjan tiedoille kotisivuillani:  http://dissidentti.org/ 

ja kokemuksiani esimerkeistä Ekomummo reissussa blogissa

https://ekomummo.blogspot.com.

Unelmoin yhteiskunnasta jota ei vielä koskaan ole ollut. Miksi en unelmoisi! On hauskempaa pyrkiä Utopiaan kuin tyytyä Dystopiaan. (Ville Dahl)

Ilmastonmuutoksen torjunnan esittäminen asketismia ja itseruoskintaa vaativana katumusharjoituksena sataa populistien laariin. (Petteri Taalas)

Ihminen on aina eniten intohimoinen, raivokas ja lihallinen. (Jani Toivola)

Sisällysluettelo

Elämänmenoa vuosituhansien saatossa 10

A. Ravinto - suhde minun omaan ravintooni 19

B. Asuminen – kotina koko kylä! 43

C. Elämänvietti eros omaan ohjaukseen 75

D. Kvanttihengellisyys - en olekaan täällä yksin! 125

Miten muutos? 159

Alkusanat

”Epävarmuus tulevasta voi kalvaa ihmismieltä jopa enemmän kuin varma tieto kammottavasta kohtalosta”, kirjoittaa aivotutkija Katri Saarikivi. Hänen mukaansa tulevaisuutta kuvitellessa aktivoituvat samat aivoalueet kuin menneisyyttä muistellessa. Tämä tarkoittaa, että tulevan suunnittelu perustuu vahvasti siihen, mitä itse kukin on kokenut menneisyydessään (YLE kolumni 8.6.2022). Mutta miten käy ihmismielelle, kun menneisyydessä ei ole rakennuspalikoita nykyisen kaltaisille ennen näkemättömille ristiriidoille? Maailmassa ei ole aikaisemmin tarvinnut pohtia luonnon ja ilmakehän muutoksen kaltaisia asioita. Eikä moninaisia toisiinsa kietoutuneita rajoja ole edes tunnettu. Ei ole myöskään törmätty ihmisten laajalle levinneeseen masennukseen ja pahaan oloon.

Tämä aika vaatii täysin uudenlaisia malleja tulevasta. Mallien luominen ja niiden kokeilu tulisi olla nykyisessä kaaoksessa jatkuvaa. Ilman malleja vähäinenkin toivon kipinä hyvästä elämästä jää kokematta.

Meidän tulee luoda uusi kuva elämästä itsestään ja siitä nouseva luonnollinen yhteys itseen, toisiin, luontoon ja kaikkeen siihen mikä elämää yhdistää. Nykyinen rahaan, valtaan, viihteeseen ja hyötyyn keskittyvä maailma ja sen tarpeisiin luodut järjestelmät ovat luoneet vahvasti addiktoivan elämäntavan - elämäntavan joka ei päästä lähelle todellisuutta, sitä mikä on. (tietokirjailija Timo Nikkilä, 2020)

Minulle tämä tarve poisoppimiseen tuli ensi kertaa esille opiskeluaikoina 1970-luvun villissä ja vapaassa Berliinissä, missä useita tiedekuntia edustavat professorit perustivat massiivisen vihreän tieteellisen kirjasarjan kuvaamaan planeetan laajuista hävitystä ja ratkomaan tietä ulos umpikujasta. Silloin oli jo julkaistu biologi Rachel Carsonin kirja Äänetön kevät, perustettu Luonnonsuojeluliittoja, Greenpeace, vihreitä puolueita. Sain syvän tuntuman siitä, että planeetan kestävyysrajojen tunnistamiseksi tarvitaan tieteen tuntosarvia, paljon perehtymistä ja opiskelua, mutta myös ajatuskehikon laajenemista biologiasta johonkin vielä käsittämättömään.

Ekologiset vaarat voi tulkita tuonnemmiksi, koska ne ovat kyteviä ja geneettisetkin muutokset tulevat esille vasta seuraavissa sukupolvissa. Ihmisten näkö- ja hajuaisti turtuvat samassa tahdissa kuin järjestelmän yllä lepäävä saasteverkko tiivistyy. Ihminen ei välttämättä havaitse itse likaa eikä kemikaaleja ympärillään. Vain tieto avaa silmät. Mitä enemmän tietoa ihmisellä on sitä enemmän hän ymmärtää niitä riskejä, joita elämän teknistyminen aiheuttaa. (sosiologi Ulrich Beck 1986)

Nykyiset ongelmat ovat sen laatuisia, että edessä on täydellinen irtaantuminen vanhasta järjestelmästä, sen luontoa kuluttavista päämääristä ja ihmistä sairastuttavista menetelmistä. Tässä kirjassa esittelen neljä peruspilaria, jotka ovat ikuisia meille ihmisille, jotka olemme biologisia olentoja. Pohdin niille tukevaa perustaa. Toivon, että kirjan sivuilla voi liikkua kuin supermarketissa: ota mikä tuntuu oikealta, jätä muut hyllyyn. Laajoilla alueilla Euroopassa ja myös Suomessa on jo kylvetty siemeniä toisenlaisesta maailmasta. Paljon kestäviä ja hienostuneita kokeiluja ja ideoita tulevaisuuden elämäntavasta on tehty joka puolella maailmaa.

Olen kiertänyt Euroopan, Aasian, Australian ja osin Etelä-Amerikankin kokeiluja ja asunutkin useissa niistä. Mikä ekokylissä ja yhteisöissä on näyttänyt hyvältä, minkälaisissa asioissa kaivataan lisää tutkimusta? Jos halutaan elämän jatkuvan, esimerkiksi tämä kolmannen vuosituhannen ajan, kehittämistä on vielä kaikissa kokeiluissa. Erityisesti asukkaiden keskinäisiin suhteisiin syntyy skismaa samoista juurisyistä kuin nykyisessäkin elämässä: seksi ja uskonto. Seksuaalisuhteisiin liittyy valta, omistaminen, salaaminen. Uskontoon liittyvät pitkät perinteet elämän tarkoituksesta, jumalasta, evoluutiosta. Ilman toimintaan vaikuttavien perustavien syvärakenteiden ymmärrystä eivät näppärätkään kokeilut jää pysyviksi.

En puhu viime kädessä kenenkään muun kuin itseni puolesta ja olen päässyt jo semmoiseen ikään, että se ehkä heijastaa jonkinlaista elämänkokemustakin. Minunkaan mielipiteeni eivät ole kilpailukykyisiä politiikassa. Vanhemmiten uskaltaa perustaa näkemyksensä henkilökohtaisiin pitkiin linjoihin. (Björn Wahlroos 2019)

Useimmissa kokeiluissa on kyse pyrkimyksestä omavaraisuuteen ja rauhan ratkaisuun. Niissä tehdään työtä perusresurssien, kuten veden, energian, ravinnon ja keskinäisen ymmärtämisen ja välittämisen, hyväksi. Jo 50 vuotta näitä aatteita on kehittänyt saksalaislähtöinen Tameran rakkauden kylä Portugalissa. Tamerassa kokeillaan monella rintamalla, miten voimme suojautua ja jatkaa elämää pitkällä aikavälillä, kolmannella vuosituhannella. (https://www.tamera.org/)

Tutkijoiden mukaan erityisesti tähänastinen ajatus- ja uskomusjärjestelmä tutisee ja siksi tuttuja rakenteita on perusteellisesti muutettava. Entiseen elämään ei ole paluuta. Ja onko joku joka sinne edes haluaisi?

Ekokriisin ylittäminen edellyttää sitä tuottavien ajattelu- ja toimintatapojen purkamista – siis tuhoisan sosialisaation pysäyttämistä. (kasvatustieteilijät Katri Jurvakainen, Veli-Matti Väri, hs 20.9.2022)

Länsimainen elämäntyyli saateltava historiaan

Länsimaissa tavoiteltava elämätyyli ja täällä normaaleiksi muodostuneet kulutustavat ovat aiheuttaneet saastumisen ja lisänneet globaalia kärsimystä. Ihmisen kuvan itsestään ja toiminnasta muiden kanssa on sopeuduttava luonnon antamiin rajoihin ja se vaatii uutta käsitystä ihmisestä ja maailmasta. On kyse tiedostamisesta, opettelemista tulemaan toimeen itsen, erilaisten askareiden ja erityisesti intohimojen kanssa. Nykyinen tuska on kerääntynyt yhteisöjen syviin rakenteisiin, joita ei paranneta tekniikalla, rauhanmarsseilla eikä vastarinnalla, vaan on opittava pois siitä, mitä meille on opetettu, sanoo Tameran perustaja Dieter Duhm. Muutos on tapahduttava ihmisen omissa aivoissa.

Eduskunnan alainen Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, on kirjoittanut tutkimuksissaan heikoista signaaleista. Tulevaisuustalon mukaan elämme postnormaalia yllätysten aikaa, jolloin vanhat näkemykset tulevaisuudesta eivät enää riitä. Tarvitaan toisenlaisia tarinoita tulevaisuuksista – ja nykyisten tarinoiden haastamista. Mitä jos tulevaisuudessa eletään huomattavasti nykyistä suuremmissa perheissä? Mitä jos jaamme jatkossa vanhemmuutta entistä enemmän ystävien, sukulaisten tai naapurien kanssa? Mitä jos kahden ihmisen pariskuntien sijaan valtaosa romanttisista suhteista olisi useamman ihmisen kokonaisuuksia? Mitä jos kotitalous on kiertotaloutta? Kaikki, mikä kotiin tulee, on osa jatkuvaa ja loppumatonta kiertoa? Mitä jos puhutaankin työn sijaan toimeliaisuudesta ja toimeentulosta? (Sitra, Heikot signaalit 2022)

Myös EU-maaseutuhankkeessa etsitään heikkoja signaaleja tulevasta kehityksestä. Niitä ovat energiayhteisöt, omavaraisuus ja yhteisöllisyyden eri muodot. Kun fossiilisista polttoaineista luovutaan, paikallisesti tuotettu energia ja muukin paikallinen tuotanto korostuvat kuin itsestään. Raportissa kysytään: Miten yksi tällainen omavarainen paikallisyhteisö saattaisi toimia? Syntyisikö taas kaupunkivaltioita? (https://www.futuresplatform.com/blog/city-states-wave-future)

Opettele antamaan enemmän merkitystä sille, mitä toivot tulevaisuudelta ja miten aiot turvata olemassaolosi kuin mitä raskaita asioita olet kokenut menneisyydessäsi. (kurssiohjelma Damanhur Academi, Italia2024)

Learn to let your present depend more on the setting of your future and the existential goals you intend to achieve rather than the heavy emotional burden of the past.

Karl Marxista pohdintani alkoivat

Ennen kuin perehdyin 1970- ja 80-luvulla täysin uuteen tapaan ajatella tulevaisuutta, olin saanut/joutunut tenttimään rautaisannoksen 1800-luvun hyljeksityn filosofin käsikirjoituksia. Hänen tarinaansa kerrottiin näin: Karl Marx istui nuorena filosofian opiskelijana vuonna 1840 pöytänsä ääressä Saksan Trierissä ja pohti pohtimistaan: Mikä elämässä on välttämätöntä. Mikä on perusta ihmisen olemassaololle? Asiaa kaikilta kanteilta mietittyään ja vertailtuaan vaihtoehtoja hän päätteli: Voidakseen elää ja olla olemassa päivästä päivään ja tunti tunnilta, ihminen tarvitsee ravintoa. Toiseksi hänen on suojauduttava kylmältä ja sateelta. Kolmanneksi ihmisen on lisäännyttävä."Voidakseen olla olemassa päivittäin ja tunti tunnilta, ihminen tarvitsee ravintoa, ihmisen on asuttava, ja ihmisen on lisäännyttävä. Siis ensimmäinen tutkimuskohde on oltava se miten ihminen turvaa fyysisen olemassaolonsa. Jo tuolloin tiedettiin, että ilman ravintoa ihminen kuolee kuukaudessa, ilman suojaa muutamassa vuodessa ja ilman sukupuolten välistä yhtymistä meistä ei ole 90 vuoden kuluttua jäljellä enää ketään. Näitä perustarpeita ei voi muuksi muuttaa. Ihminen on biologinen olento ja tunnemme vaistonvaraisesti nälkää, kylmää ja kiimaa. Nykyään puhutaan neljäntenä elämää ylläpitävästä voimasta myös uskonnollisesta vaistosta. Ihmisillä on sisäinen tarve löytää elämälleen merkitys.

Kun Marx oli tutkiskellut näitä kolmea perustarvetta eri kannoilta, hän teki seuraavan johtopäätöksen: Ravinto ja suoja ovat ihmisen elämän ensisijaiset vaistot. Siksi se tapa, jolla hän hankkii itselleen ruoan ja asunnon, antaa suunnan hänen muulle elämälleen. Marx oli vahvasti sitä mieltä, että jokaisen tulee voida itse vaikuttaa siihen, miten elämänsä järjestää. Mitä enemmän ihminen tekee työtä vieraalle tienatakseen rahaa, jolla ostaa tarvitsevansa tuotteet sitä enemmän hän vieraantuu itsestään, läheisistään ja luonnosta.

Tulevaisuuden vapauden valtakunta ei tarkoita raatamista, vaan ihmiselle jää aikaa filosofoida, kisailla ja ratsastaa. Kehitys on tuonut tuon vapauden valtakunnan yhä lähemmäksi kunhan otamme sen vastaan. (Karl Marx, mukaillen)

Mutta miten tyydyttää nälän, vilun ja kiiman tarve? Ihminen haluaa pysyä terveenä, säilyttää luomakunnan elinvoimaisena ja nauttia ystävien seurasta. Miten olemmekaan länsimaissa tulleet kehittäneeksi tapoja turvata ruoka, suoja ja ihmisen lisääntyminen niin, että näytämme päätyneen umpikujaan?

Ensimmäisellä vuosituhannella ei vielä tiedetty, että maapallo on avaruudessa pyörivä planeetta, ukonilmaa ja maanjäristystä pidettiin jumalten rangaistuksina. Se oli pappien ja luonnonhenkien herrasaikaa. Jossain näkymättömissä täytyi olla joku, jolla on valtava voima ja joka rankaisee ja palkitsee. Toisella vuosituhannella ymmärrettiin maailman olevan monipuolinen aarrearkku ja alettiin kehittää ihmisen iloksi koneita ja laitteita. Se oli pitkien piippujen fossiilista aikakautta, joka automaattisesti ojasi ihmisten elämää mekaaniseksi.

Nykyinen kolmas millennium kuuluu vanhojen saavutusten päivittämiseen. Meillä on tietoa luomakunnan toiminnasta ja miten sen kanssa eletään sopusoinnussa. Tiedetään myös minkälaisissa olosuhteissa ihmisen mieli jaksaa ja pysyy mukana elämän menossa. Ei enää sementtilinnoja ja kellokortteja, ei ihmisyhteisön ja maaperän elinvoimaa kuluttavaa kiirettä. Monet alkavat ymmärtää etteivät tekniset laitteet ja maapallon laajuinen markkina-alue takaa turvallista huomenta.

Minua on jäänyt erityisesti askarruttamaan ihmisen kolmas perusvaisto. Ratkaisun ihmisen lisääntymisen tarpeeseen Marx jätti terävien teorioidensa ulkopuolelle. Eikä hän lisääntymisviettinsä hallinnassa osoittanut suurta etevyyttä. Kun hänellä suurperheen isänä on kova rahantarve, anoi hän kirjurin työpaikkaa englantilaisessa satamassa. Häntä ei huolittu työhön huonon käsialansa vuoksi ja kurjuuden kruunasi vielä piian saattaminen pieniin päin.

Nälän tunteeseenhan ihminen vastaa syömällä ja vilun tunteeseen etsimällä suojaa. Ravinnon tuotantoa on opittu kehittämään kestävämpään suuntaan, samoin asumista ja infrastruktuuria. Ravinnon kestävästä tuotannosta on yliopistollisia tutkimuksia ja kansainvälisiä sopimuksia. Tiede on selvittänyt: ei monokulttuuria, ei öljyteollisuuden ja epäorgaanisen kemian avulla tuotettua, ei muiden lajien hyväksikäyttöä, ei pitkiä tuotantoketjuja, pakkaamista, kuljetuksia. Myös kestävän kehityksen mukaisen asumisen turvaamista tutkivat tieteelliset ja kokeelliset instituutiot. Vähennetään betonin käyttöä, lisätään energiatehokkuutta sekä terveellistä, turvallista ja esteettistä rakentamista.

Entä suvun jatkaminen? Mikä ettei lisääntymisvaistoa ole kehitetty niin, että sekin edistäisi kestävää kulttuuria? Kolmannen perustarpeen, ihmislajin jatkamisen, kiiman, annetaan kulkea hävityksen tietä. Vaiston tyydyttämisen ohjekirja on jätetty kirkkojen, terapeuttien ja kulutustalouden harteille. Miksi kolmatta perusvaistoa ei ole pohdittu yhtä ratkaisevana perusvaistona kuin ravintoa ja suojaa? Useissa maissa ja erilaisissa elämismuodoissa kierreltyäni ja asuessani, olen miettinyt, miten voisimme oppia toisista kulttuureista ja jalostaa lisääntymisvaistoa intohimon ja vastuun tasapainottumiseksi? Kestävän elämänmuodon saavuttaminen ei edellytä enää ihmiskunnan maksimaalista fyysistä lisääntymistä, mutta vietissä on jotain vastustamatonta. Se on syvällä ihmisen sisällä. Erityisesti itämaisissa kulttuureissa seksuaalivietti nähdään avaimena pyhyyteen.

Ajatusleikki nuorille

Viimeisen vuosisadan ajan on oletettu materiaalisen kasvun olevan todiste kehityksestä. Ihmiset on myös saatu tavoittelemaan omistamista turvallisuuden takeena. Viihdeteollisuus ja rahalla ostettavat nautinnot ovat kukoistaneet.

Minkä kolmesta perusvaistosta ja elementaarisesta tarpeesta (ruoka, suoja, lisääntyminen) nykynuori oppii turvaamaan itselleen? Nykyisellään voi ainoastaan tehdä jotain, mistä saa rahaa ja tällä rahalla ostaa itselleen ravintoa ja suojaa. Perustarpeiden tyydyttämiseen ei tarvita kenenkään toisen apua, ainoastaan rahaa.

Yksinäisyys johtuu siitä, että ihmisillä ei ole funktionaalisia syitä olla yhteydessä toisiinsa. Meidän täytyy olla toisistamme ­jotenkin riippuvaisia, jotta välitämme siitä, kuka se toinen ­ihminen on. (sosiaalipsykologi Katriina Kivinen, hs 6.12.2018)

Jokaisen ihmisen perustavanlaatuista pyrkimystä kuulua johonkin ja kokea arvokkuutta on aliarvioitu. Mihin tämä on johtanut? Alle 40-vuotiaiden miesten suurin kuolinsyy on itsemurha ja toiseksi yleisin kuolinsyy huumeiden yliannostus. Puolet ihmisistä syö mielialalääkkeitä. Mielenterveyden ylikuormitus alkaa ennen 25 ikävuotta. Joillain paikkakunnilla joka viides nuori aikuinen tarvitsee hoitoa mielenterveysongelmiinsa. Joka viides mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkettä hakenut nuori on yrittänyt itsemurhaa. Alle 25-vuotiaiden työkyvyttömyys on lisääntynyt lähes puolella. Eläkkeelle joudutaan masennuksen takia – hätää, turhautumista, ahdistusta. Sairaudellaan ihmisen mieli ja keho kertoo, että elämän dynaaminen tasapaino on järkkynyt. Yhteiskunta on liian vaikea paikka elää. (Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet, http://dissidentti.org/nuortenhata)

Maailma on niin järjetön, että täytyy olla todella sairas kestääkseen siinä terveenä. (kvanttifyysikko Fritjof Capra 1989)

Mielen sairastuminen on erityissairaanhoidon suurin menoerä. Jäähän nuori monessa tapauksessa koko elämänsä ajaksi kaiken ulkopuolelle. Yksityisissä perhekodeissa vuorokausihinta nousee 250 eurosta ylöspäin, laitoshoito tulee vielä kalliimmaksi. OECD:n raportin mukaan mielenterveyden häiriöiden kustannukset ovat Suomessa 11 miljardia euroa vuodessa, kun maamme koko budjetti oli 65 miljardia (2021). (https://mieli.fi/yhteiskunta/mielenterveys-suomessa/tilastotietoa-mielenterveydesta/)

Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n mukaan kestävä yhteiskunta vaatii kulttuurista muutosta: uudenlaisten perusarvojen, maailmankuvan ja ideologioiden omaksumista ja sosiaalisten, poliittisten ja taloudellisten järjestelmien panemista uusiksi. Raportissa kiinnitetään huomiota nuorten ja vähemmistöjen mielenterveyteen, joka on kovilla suurten muutosten ja ahdistuksen takia. Tämä ei ole mielipide, vaan todellinen tilanne. (IPCC 1.3.2022)

Syrjäytyneet nuoret sanovat, ettei yhteiskunnalla ole heille mitään annettavaa. Ei ole järkevää tekemistä, ei odotuksia tulevaisuudesta, vain turhautuminen. Reilu neljännes kokee kaiken viihteen keskellä arkensa ikävystyttäväksi.

Ei ole sairasta ihmistä, parisuhdetta tai perhettä. On ainoastaan sairaita pelisääntöjä, joiden avulla ihmiset perhe- ja ihmissuhdepelejään käyvät. (tietokirjailija Juha Drufva 2013)

Kirjailija Vladimir Sorokin vertaa sivilisaatiokriisiä konemaisen ihmistyypin esiinmarssiin. Tämä kyborgi elää massatuotannon ja massakulutuksen keskellä. Käynnissä on ihmisen totaalinen yhdenmukaistaminen. Ihminen on kuin ”lihasta tehty kone”. Kaupunkimainen elämä ja palkkatyö aliarvioivat ihmisen kykyjä ja toiveita. Jokaisella on tarve kokea itsensä subjektiksi, tekijäksi. Elämän ilo nousee siitä, että saa yrittää ja voi uskoa mahdollisuuksiinsa.

Kun työn tarkoitus on tuottavuuden lisääminen ja kuluttaminen, ei itsensä toteuttaminen tai auttaminen, tulee väistämättä eteen sosiaalinen romahdus. Henkinen pääoma tuhlautuu. Yhteistoiminnan pirstoutuessa lisääntyy irrallisuuden tunne. Miten voisi tuntea enää edes itseään?

Tulee päivä jolloin yksi ainut porkkana, maasta tuoreena tarkkailtuna, aloittaa vallankumouksen. Vain toimimalla perusasioiden parissa ihminen näkee oman vaikutuksensa. (Porkkanavallankumous aktivisti Rick Perillo 2007)

Nuoren itsetuntoa ei kohota mikään kurssi tai terapia, jos tarjottavissa töissä ei näy mielekkyyttä. Moni joutuu sulkemaan työssä käydessään silmänsä asioilta, jotka aiheuttavat ahdistusta: myydään ympäristöä kuormittavaa tavaraa ja tuotetaan voittoja ulkomaisille osakkeenomistajille. Työ tuottaa tekijälleen ainoastaan rahaa.

Kokeilimme permakulttuurista kiinnostuneiden ihmisten kanssa ruuan ja energian suhteen omavaraisuutta tavoittelevaa asuinyhteisöä vuosituhannen vaihteessa Ähtärin entisessä kunnalliskodissa. Kuinka paljon nuoria, innostuneita, toiveikkaita nuoria meille ekoyhteisöömme tulikaan seitsemän vuoden aikana! Ähtärin työvoimatoimisto löysi heille aina palkkatyöpaikan jossain päin Suomea alle kuukaudessa. Nyt myöhemmin tapaan heitä junassa mielialalääkkeillä posket punaisiksi paisutettuina. Suomessa jo 50 000 nuorta on kadonnut, heitä ei näy koulutuksessa eikä palkkatöissä, kertoo Aseman lapset ry 1.11.2022 Tilastokeskuksen tietoihin perustuen. Miksi nuorille ei tarjota muuta kuin vanhaa turmiollista kulutuskeskeistä palkkatyöelämää?

Yhteiskunnan hallintajärjestelmät tarjoavat nuorille valmiita identiteettejä; ota tai jätä, mutta jos jätät, hintana on hallinnan alempiarvoiseksi määrittelemä epäkansalaisen identiteetti. (Tuula Helne 2002)

Huolta tunnutaan kannettavan enemmänkin nuorten ”syrjäytymisestä” tai heidän oletetusta passiivisuudestaan kuin siitä maailmasta, jossa nuoret etsivät paikkaansa.

Nuorten auttaminen määritellään yhteiskunnallisissa käytännöissä tapahtuviksi proses-seiksi, joissa yksilön käyttäytymistä ohjataan ja suunnataan epäsuoriin vaikuttamis-mekanismeihin perustuvilla ”subjektivointistrategioilla”. Tarkemmin määritellen elämän hallinnalla tarkoitetaan kaikenlaista viranomaisten toimintaa, jonka tavoitteena on muokata nuorten haluja, pyrkimyksiä, kiinnostuksen kohteita ja uskomuksia erilaisten tekniikoiden avulla tiettyjä päämääriä kohti. Se tähtää nuorten kasvattamiseen tietyntyyppisiksi kansalaisiksi. Eli talouskasvuun. (sosiologi Rauno Perttula 2015)

Perttula puhuu minuuden ekonomisaatiosta. Valtio ei rohkaise aidosti autonomisen ihmisen ihanteeseen, vaan siihen, että nuori hallitsee itse itsensä toteuttaessaan valtion asettamia tavoitteita. Nuoren oma tavoite saattaisi olla itsehallinta omien pyrkimystensä tavoittelussa, esimerkiksi ravinnon omavaraisuus. Nuoriin kohdistuvat syrjäytymis- ja aktivointidiskurssit ovat siis talouskasvu- ja työllisyyskeskeisiä. Jos nuori ei ole sosiaalistunut palkkatyöyhteiskunnan normeihin, hän on ongelmainen nuori ja kuormittaa liikaa palveluita ja estää talouskasvua.

Kaikki nykyiset kamppailut liikkuvat tämän kysymyksen ympärillä: keitä me olemme? Ne tarkoittavat kieltäytymistä taloudellisen ja ideologisen valtion väkivallan tuottamista abstraktioista, jotka sivuuttavat sen, mitä me olemme yksilöinä. Ne ovat kieltäytymistä myös tieteen ja hallinnon tuottamista määritelmistä, jotka rajoittavat identiteettiämme." (filosofi Michel Foucault 1982)

Saksalaisen sosiologi Ulrich Beckin mukaan tekninen kehitys on alkanut aiheuttaa samanlaisia pelkoja kuin ennen vanhaan jumalat ja demonit. Aaveiden aseman ovat ottaneet näkymättömät, mutta joka puolelle tunkeutuvat myrkylliset aineet. Ennen vanhaan ei kukaan voinut olla huomaamatta vastaan tulevia uhkia: nälkää ja kulkutauteja. Ihmisen hätä oli silmin nähtävissä. Nykyisessä riskiyhteiskunnassa hätään liittyy jotakin, jota ei ole vielä tapahtunut, mutta saattaa tapahtua millä hetkellä hyvänsä. Ihmisten avuttomuutta kuvaa selvimmin tosiasia, että muureista, sotilaista tai poliiseista ei ole apua onnettomuuden sattuessa.

Itselleni tärkein havainto oli se, miten tuotantotalouden tarpeisiin muovattu yhteiskuntamme ei tarjoa millekään sukupuolelle kovinkaan mielekkäitä rooleja täytettäväksi. (YK:n pääsihteeristössä työskentelevä Alexander Puutio 2023)

Kaikesta pahoinvoinnista huolimatta nuorille tarjotaan yhä terapiaa ja täysin yksipuolisia ammatteja ja oppimisjaksoja. Työpäivämuotoilija ja työelämän kehittäjä Aku Varamäki listaa uusia työpaikkoja. Useimmat näistä tulevaisuusutopioista ovat insinööriaivojen tuottamia hourekuvia. Näistähän jokainen nykynuori haaveilee?

Mitä ihminen tekee tulevassa? Bottikäsikirjoittaja kirjoittaa erilaisia asiakaspalveluskenaarioita ja käsikirjoittaa, miten botti puhuu ja toimii erilaisissa tilanteissa. Chief Algorithms Officer (CAO) vastaa algoritmien kehittämisestä ja siitä, että ne tukevat liiketoiminnan tavoitteita. AI rekrytointikonsultti huolehtii, että yrityksellä on käytettävissään strategisesti oikeanlaista älyä, että yrityksen käyttämät tekoälysovellukset tekevät, mitä niiden halutaan tekevän ja että ne toimivat yrityksen tavoitteiden mukaisesti.Datahygienisti huolehtii, että tekoälysovelluksen käyttämä data on oikeellista ja että se on hankittu laillisin keinoin. Datahygienisti siivoaa datasta virheitä ja poikkeamia, jotka eivät kuulu datasetteihin. Robottimekaanikko korjaa robotteja ja huolehtii robottien toimintavarmuudesta. (Aku Varamäki, Future Proof - tulevaisuuden työkirja 2019)

Kiinnostava olisi lukea, mitä haaveita nuorilla itsellään oikeasti on. Niistä saisi hyvän kuvan vuoden 2023 ylioppilaskirjoituksista. Nuoret saivat valita jonkun seuraavista aiheista äidinkielen kirjoitustaidonkokeessaan:

Tulevaisuuden taitoja

Maapallon tulevaisuus

Kielteisiä ja/tai myönteisiä tulevaisuuskuvia

Tulevaisuuden ihminen

Varautuminen tulevaisuuteen

1. Elämänmenoa vuosituhansien saatossa

Ensimmäisen vuosituhannen mystisyys

Jo hyvin varhain ihmiset ihmettelivät suurta avaruutta ja sen tapahtumia. Maailma oli pannukakku, litteä, aurinkohan nousi yhdeltä puolelta ja laski toiselle puolelle. Koska ei ymmärretty, mistä sade syntyy, auringonpimennys johtuu, tuntui uskottavalta, että jonkun tai joidenkin täytyy olla jossakin näkymättömissä säätelemässä luonnon tapahtumia. Maanjäristys ja ukonilma ovat voimakkaita luonnonilmiöitä, siksi tuon näkymättömänkin on oltava valtava. Luonto tarjosi jatkuvia yllätyksiä eikä ihminen voinut ymmärtää luonnon ilmiöitä eikä mitenkään vaikuttaa niihin.

Niinpä koko maapallo oli alkuihmisille täynnä mystisiä olentoja, jokaisessa kivessä ja jokaisessa puussa asui henki ja kaikkia luonnon prosesseja hallitsivat ihmiselle käsittämättömät voimat. Ihminen käytti pyhiksi muodostuneita rituaaleja suojautuakseen viljakadolta ja maanjäristykseltä. Koska ihmiskunta joka puolella maapalloa hautasi vainajansa, usein eväiden ja varusteiden kanssa, on ihmisillä täytynyt olla jonkinlainen tunne toisesta maailmasta, mihin ihminen siirtyy kuoltuaan.

Kun Jeesuksen syntymän aikoihin ihminen oli jo asettunut paikoilleen viljelemään maata, elettiin aikaa, jolloin kirkko ja se mitä Jumalaksi kutsuttiin, ottivat luonnonhenkien aseman. Se, joka osasi ja sai tulkita Jumalaa ja kertoa Jumalan toiveista ja määräyksistä, nousi ehdottomaksi johtajaksi. Luonnonilmiöille nimettiin selityksiksi Jumalan valta. Se oli Jumala, joka palkitsi ja rankaisi ihmistä hänen tekojensa mukaan. Vain kirkko ja sen papit tiesivät, miten jokaisen tuli käyttäytyä ollakseen Jumalan mieleen. Kirkko otti määräysvallan myös arkipäivän asioista.

Pyhät kertomukset, rituaalit ja papilliset käskyt juurruttivat ihmisen mieleen koodin, jota joka ikisen miehen, naisen ja lapsen piti maallisen ja taivaallisen rangaistuksen uhalla seurata. Kun musta surma levisi 1300-luvulla ja lähes puolet eurooppalaisista kuoli, ei voitu ymmärtää minkään muun kuin Jumalan rangaistuksen olevan siihen syynä.

Toisen vuosituhannen fossiilinen muutos

Vähitellen alettiin esittää epäilyjä Raamatun kirjoituksia kohtaan ja erityisesti papeista kirjoitusten tulkitsijoina ja rangaistusten jakajina. Jumalan mystisyyttä alkoi horjuttaa viimeistään tähtitieteilijä Johannes Keplerin (k. 1630) osoitettua omiin laskelmiinsa perustuen, että tähdet liikkuvat ellipsin muotoisesti omaa rataansa eikä Maa ole universumin keskus. Charles Darwin (k.1882) todisti kasvien ja kaiken elollisen muotoutuneen evoluution kamppailussa alhaalta ylöspäin eikä Jumalan synnyttäminä, siinä taistelussa vahvempi voitti aina heikomman.

Toisella vuosituhannella huimat tekniset keksinnöt seurasivat toisiaan. Opittiin hyödyntämään kompassia, magneettia, ruutia.

Männällä toiminut höyrykone patentoitiin 1712, harkkorauta muutettiin teräkseksi 1857, polttomoottori otettiin käyttöön 1858, puhelin joka kuljetti ääntä sähkön välityksellä 1876 ja sähkölamppu 1878.

Toisen vuosituhannen loppuun mennessä oli ensimmäinen teollinen vallankumous tuonut mukanaan mekaniikan ja hiilen hyödyntämisen, toinen sähkön ja kemian käytön, kolmas informaation ja tietokoneet. Fossiilinen aika loisti. Tieteen ja tekniikan avulla pystyttiin selittämään asioita, jotka ensimmäisellä vuosituhannella olivat vain Jumalan ja pappien vallassa. Mutta vaikka fysikaalisia tapahtumia opittiin ymmärtämään ja käyttämään hyväksi, ongelmaksi jäi yhä, että vain epäorgaaniset kemikaalit näyttivät toimivan luonnonlakeina, eivät orgaaniset. Orgaaninen kemia eli elävä olento vaati yhä syntyäkseen ja kasvaakseen vitaalivoiman, jota teknikot eivät osanneet valmistaa laboratorioissaan. Elämää itsessään oli yhä pidettävä yliluonnollisena, sitä ei voitu tuottaa laboratoriossa.

Mitä saavutettiin toisella vuosituhannella, fossiilisen vallankumouksen aikana? Sataprosenttinen riippuvuus sähköstä. Sataprosenttinen riippuvuus paperista, jossa on numeroita eli rahasta. Kuvitelma maailmasta, jossa tavoiteltavinta on tavara ja materiaali. Kapitalismi, kolonialismi, kommunismi, militarismi ja urbanismi tulivat kaikissa länsimaissa tutuiksi.

Biologian ja tekniikan kieroutunut käyttö alkoi tehdä tuhoaan. Ajattelu ja elämä kehittyivät yhä teknisemmiksi ja luonnottomimmiksi, ihminen yhä kyltymättömämmäksi. Saaste- ja melusairaudet täyttivät erikoisklinikat, masennus ja dementia valtasivat ihmismieltä. Itävaltalaisen ydinfyysikon Fritjof Capran mukaan pyrittiin soveltamaan mekaanista, newtonilaista ja kartesiolaista käsitystä ja maailmankuvaa todelliseen elettävään maailmaan, vaikka fyysikot olivat jo todistaneet mekaanisten lakien riittämättömyyden. Yhä toivottiin välineellisten arvojen kuten tekniikan parantavan ihmisen elämää. Ihmisen itsensä merkityksen miettiminen olemassaolon rattaissa jätettiin yhä kirkon ja psykiatrien harteille. Tekniikan kehitystä pidettiin koko ihmiskunnan kehittymisenä.

Tämän tekniikan ylistyksen mukaisesti jopa historian pitkät kehitysjaksot nimettiin niiden materiaalien mukaan, joista miehet olivat valmistaneet tekniset välineensä: kivikausi, pronssikausi, rautakausi. 1900-luvulla tulivat automaatio, mikrotekniikka ja biotekniikka. Ihmisen itsensä evoluutiosta ei noussut uusia kehitysjaksoja minkään ajanlaskun aikana. Lisääntyminen hoidettiin niin, että se pystyi palvelemaan yhä paremmin teknistyvää maailmaa. Kun vuosisatoja aikaisemmin kirkkokunnat olivat saaneet aikaan sen, että ihminen yhä vähemmän suvaitsi toisella lailla ajattelevia, erotti suurteollisuus 1900-luvulla ihmisen yhä kauemmaksi myös luonnosta ja sen sykleistä. Pian alati paisuva markkinatalous sumensi ihmisen käsityksen jopa itsestään ja omista haluistaan ja intohimoistaan.

Tekniikka kehittyy nykyään omista edellytyksistään käsin. Yhteiskunta jää tekniikan armoille, kun päämääräarvot (itseisarvo) korvataan välinearvoilla: ei ole tärkeää mihin mennään, vaan millä mennään. (yhteiskuntafilosofi Timo Airaksinen)

Ihmiskunnan historiassa saavutettiin vaihe, jossa fossiilisen energian käyttö ja globaali pääoma- ja markkinatalous olivat kehittyneet niin pitkälle kuin ne pystyivät kehittymään tuhoamatta omia elinehtojaan. Ihmisen yhdestä ainoasta ulottuvuudesta, talousjärjestelmästä, oli tullut luomakunnan loiseläjä. Tämä parasiitti kehitti omaa logiikkaansa ja teknistä älyään yhä kauemmaksi luonnon perustasta ja sen vääjäämättömästä kiertokulusta. Samalla myös ihmisen luontaiset vaistot alkoivat tuhoutua ja tarpeet yksipuolistua. Lännen tekninen ja tieteellinen aikakausi, instrumentaalisen rationaalisuuden aika, toi esiin nurjat puolensa. Kun talous perustui fossiilitekniikkaan ja luonnon hyväksikäyttöön, ihmistenkin oli vaikea löytää paikkaansa, vieraannumme toisistammekin.

Kun 1700-luvulla muutos perustui höyryvoimaan ja tuotannon mekanisointiin ja 1800-luvun lopulla sähkövoimaan ja liukuhihnatuotantoon, tapahtui kolmas suurmuutos vuosituhannen vaihtuessa tuotannon tietokoneistamisen ja automatisoinnin myötä. Digikapitalismi tarkoittaa neljättä teollista vallankumousta. Nykyisissä digitaalisissa ja verkottuneissa markkinoissa tuotanto yhdistyy reaaliaikaisissa ketjuissa algoritmeihin, tekoälyyn ja pilvitallennukseen. Ihmiskunnan suuret rattaat hyödyntävät yhä enemmän finanssimarkkinoiden ja teknologisen rationaalisuuden mallia. Tavallinen ihminen jää auttamattomaksi muukalaiseksi. Lähimmäisen rakkaudenlle ei ole sijaa. Vaikka hän vielä osaisikin tehdä jotain, häneltä puuttuvat tarvittavat välineet.

Antropologi Joseph A.Tainter (s.1949) tunnetaan teoksestaan Kuinka yhteiskunnat romahtavat. Sivilisaatioiden romahduksen suurin syy on hänen mukaansa monimutkaisuuden kasvu. Kehittyessään yhteisöt erikoistuvat kaikilla aloilla. Tämä johtaa taloudelliseen eriarvoisuuteen ja ammattien ja taitojen eriytymiseen. Valtiot tarvitsevat yhä enemmän voimavaroja yhteiskunnan tukitehtävien ylläpitoon – lasten ja vanhusten hoitoon, työntekijöiden silmälläpitoon, valtavien riskien hallintaan. Lopulta talous voi kasvaa enää finanssitaloudessa. Sitä seuraa väistämätön romahdus.

 Kolmannella vuosituhannella toteutetaan vapauden kaipuuta

Saksalainen ekologi Herbert Grühl nimittää kolmannen vuosituhannen uutta tilannetta planetaariseksi käänteeksi. Elämää ei suunnitella enää historiasta käsin, vaan päinvastaisesta näkökulmasta – maapallon kestokyvystä, planeetan sietorajasta käsin. Maapallo toimii kuin avaruuslaiva, mutta sillä ei ole paikkaa, mihin palata tankkaamaan ja suorittamaan huoltotoimia. Korjausverstasta ei ole. Avaruuslaivalla voidaan vuosittain kuluttaa vain se, mikä vuosittain lisääntyy. Maapallon läpimitta on 12.713 kilometriä. Porauksilla on päästy 15 kilometrin syvyyteen maankuoren sisälle, mutta Maan vaippa kuoren alla on yhä tuntematon. Maankamaran yläpuolella on ilmaa kymmenen kimometriä. Nämä ovat niitä fyysisiä rajoja, joihin ihmisen on sopeuduttava. Ihminen voi vielä kiipeillä Himalajan huipulle kahdeksaan kilometriin ilman hengityslaitteita, mutta lintuja siellä ei enää näy.

Ekologinen paradigma vaatii kulttuurisen transformaation eli uskomusjärjestelmien, asenteiden ja käyttäytymisen muuttumista, puhutaan ihmisten ekologisesta kansalaisuudesta. Environmentalismi vaatii ihmiseltä sellaisia ominaisuuksia kuin oikeudenmukaisuus, välittäminen ja myötätunto. Taloudelliseen etuun vaaditaan oman edun tavoittelua, mutta ekologiseen motivoitumiseen oikeutta tehdä hyvin. Vapaa ihminen ei käyttäydy hyvin rangaistuksen tai sakkojen pelossa. (politologi Robert Garner 2019)

Kolmannella vuosituhannella valtio ei ole enää toimiva perusyksikkö. Valtio on liian pieni ratkaisemaan planetaarisia ongelmia, ja liian suuri suojaamaan paikallista toimintaa. Nykyään mielenosoittajat marssivat jo suoraan saasteita tuottavaan yritykseen, eivät parlamenttiin. Turvalliseksi perusyksiköksi muotoutuu bioregionalismi, tuttu maantieteellinen alue, missä kaikki tarvittava on lähellä.

Ilmastokriisi ei ole poliittinen kriisi, se on moraalinen ja spirituaalinen haaste koko ihmiskunnalle. (ent.varapresidentti Al Gore saadessaan Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2007)

Menneen vuosituhannen arvot kuten koti, isänmaa ja uskonto, pysyvät tärkeinä tälläkin vuosituhannella, mutta ne saavat uuden merkityksen. Luonnon kestokyky on arvoista suurin ja itse kunkin henkilökohtaiset asenteet ja teot ovat sille alisteisia, samoin kuin asenteet ensimmäisellä vuosituhannella olivat alisteisia luonnon hengille ja Jumalan sanalle, toisella vuosituhannella suuria pääomia vaativalle kapitalistiselle tuotantorakenteelle.

Kun Karl Marx kehitti teoriaansa ihmisen kestävästä elämäntavasta, ravinnon ja asunnon turvaamisesta kaikille, oli hänen johtoajatuksensa kehittää yhteiskunta, jossa jokainen voisi elää vapaata ja itsenäistä elämää. Mutta miten on käynyt? Nykyoloissa yksilön nauttima vapaus yhdenmukaistaa Tavoitteet ja elämäntavan. Monet käyttävät vapautta viime vuosituhannen mallien mukaisiin ajanvietteisiin. Ihminen joutuu korvaamaan eristyneisyyden tunteensa niin luomakuntaa kuin muita ihmisiä kohtaan ulkopuolisilla sirkushuveilla. Tunnettuja tapoja saavuttaa hurmiotila ja ekstaasi ovat viihde, huumausaineet ja orgiat. Kuitenkin ulkopuolisten hurmiotilojen vaikutus on lyhytkestoinen. Niiden käyttöä on pakko toistaa yhä uudelleen, ja mikäli mahdollista yhä voimakkaampina. Kulutusyhteiskunta tarvitsee juuri tällaisia ihmisiä, jotka ovat kyltymättömiä, ja niitä se on saanut.

Ihmisluonto janoaa vapautta. Ihmiset ovat mieluummin vapaita epätäydellisessä maailmassa kuin eläisivät täydellisessä maailmassa, joka rajoittaisi heidän vapauttaan. Utopian toteutuminen johtaisi väistämättä ihmisten alistamiseen. (kirjailija Fedor Dostojevski)

Näennäinen vapaus tuottaa uudenlaisia rajoituksia ja se on luonut rinnalleen valtavan valtiollisen valvontakoneiston. Minkään valtion valvonta- ja tarkastusbyrokratialla ei ole mahdollisuus valvoa edes vapaan liiketoiminnan seurauksia. Tuhansia kemiallisia ​​cocktaileja päätyy ulkoilmaan, maaperään ja veteen kaiken aikaa.

Unelma ihmisestä oman elämänsä valtiaana ei voi toteutua tekniikan varaan nousseessa valtiollisessa rakennelmassa. Vaikka ihminen osaisi tehdä jotain, hän ei kuitenkaan voi, koska häneltä puuttuvat työkalut. Ympärillä on vain automaatteja, joiden toiminta riippuu sähköstä ja tekniikan ihmeistä.

Nykyisessä koneiden valtakunnassa kansalaiset ovat korkeintaan proletariaattia, vaivaisia työläisiä ilman puhe- ja äänioikeutta. (tietokirjailija Herbert Grühl 1982)

Tekniikan takia vain harvoilla on edes mahdollisuus havaita omilla aisteillaan, mitä tapahtuu luonnollisessa ympäristössä. Monet saavat luonnosta enää toisen käden tietoa ja tietävät sen, minkä tiede ja tiedotusvälineet kertovat.

Tekniikan avulla luotiin viime vuosituhannella autolle sopiva kaupunki, televisiolle sopiva perhe ja koneelle sopiva valtio. Sähkö tulee töpselistä, vesi johdosta, raha seinästä ja ruoka kaupasta. Tekniikan keskellä ihmisellä ei ole pula ruoasta eikä suojasta, mutta vapaus on viety.

Hurmiotilat eivät auta olemassaolon perusongelmassa. Vapauden tuomia ristiriitoja aiheuttaa se, että ihmisen "subjektiivinen sisäinen vapaus” ei ole kasvanut yhtä nopeasti kuin "objektiivinen ulkoinen kehitys”, kirjoittaa filosofi Max Horkheimer. Mitä paremmin materiaaliset tarpeet on tyydytetty, sitä enemmän tarvitaan "itsenäistä ajattelua henkisen omaehtoisuuden” kehittymiseksi. Ihmisen on opittava käyttämään oikein vapautta. Ihminen on silloin vapaa, kun hän ymmärtää eron omien tarpeidensa ja ulkopuolelta annettujen tai jopa tyrkytettyjen tarpeiden ja arvojen välillä. Vapaata ihmistä ei pakota edes tarve.

Ihmisen psykologiset perustarpeet ovat autonomia eli omaehtoisuus, kyvykkyyden kokemus ja vilpitön yhteisöllisyys. Viettimaailma on altis ulkoiselle vaikutukselle toisin kuin nämä vaistot jotka periytyvät geeneissä. Viettimaailmaan vaikuttaa myös elinympäristö, kulttuuri, koulutus. Jo biologi Charles Darwin tiesi kertoa 1800-luvulla, että kaikkeen vaistomaiseen käyttäytymiseen liittyy myös järkevä, rationaalinen. Kukaan ei ole perimän etukäteen ohjelmoima robotti. Nyt näyttää siltä, että kulutuskulttuuri on käyttänyt ihmisen perusviettiä lahjakkaasti hyväkseen ohjaamalla vietit kulutusta lisäävään suuntaan.

Elämää luonnehtii kaksi keskeistä määritettä: omalakisuus ja tavoitteellisuus, ja ne määrittävät erityisesti kokemuksellisen elämän. Elävä olio on omalakinen. Se on synnynnäisesti määräytynyt liikkumaan tietyllä tavalla. Tavoitteellisuudessa on kaksi kohdetta: tavoite toisaalta (”mihin pyritään”), ja subjekti toisaalta (”mistä pyrkimys lähtee”). Vietti on vaistoa laajempi ilmiö. Se kuuluu ihmiskuntaan, se on muuttuva. Sen tavoitteet määrittyvät eri pohjalta kuin vaistossa, jossa ne ovat puhtaasti geneettisesti determinoituneet. Vietti on kunkin ihmisen tapa yrittää elää elämäänsä. (psykoanalyytikot Ikonen, Enckel 2022)

Saksan Vihreiden edesmennyt johtohahmo Petra Kelly otsikoi kirjansa Väkivallattomasti vihreään tulevaisuuteen viimeisen luvun "Eroottisen yhteiskunnan puolesta“. Hänelle se tarkoitti sitä, että ihmisen ja luonnon välisen suhteen tasapainottamiseksi on löydettävä hyvät ihmissuhteet. Kelly syytti nykyistä valtiota sukupuolisuuden teollistamisesta. Valtio pyrkii tyydyttämään ihmisen läheisyydentarpeen mekaanisella tuotantoelämällä. Kaikki suunnitellaan ja määritellään tarkoituksen mukaisesti, jolloin miehen ja naisen välinen suhdekin saa lähinnä käyttöarvon. Siitä tehdään kulutushyödyke ja menestyksen mitta. Tämä tavarayhteiskunta vaatii kansalaisilta yhdenmukaistumista, sopeutumista ja alistumista.

Lääkäri Sigmund Freud käytti vapauden rinnalla sanaa elämänvietti, libido. Hänelle se ei tarkoittanut pelkkää halua etsiä seksuaalista mielihyvää, vaan tuottaa mielihyvää myös elämän muilla osa-alueilla, vapaasti toimivana ihmisenä. Sosiologi Erich Fromm puhui luovasta toiminnasta – taiteilijoista ja käsityöläisistä. Kaikessa luovassa työssä ihminen muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden sen aineksen kanssa, jota hän käsittelee ja minkä on itse suunnitellut. Tehdas- ja konttoritöissä työntekijä on vain koneen tai byrokraattisen organisaation vähäpätöinen osanen.

Miksi ympäristökriisiin edes etsitään ratkaisua vain tekniikasta, taloudesta, biologiasta ja ekologiasta? Ei ihmiskunnan sosiaalisista saatikka seksuaalisten tarpeiden nykytilasta? Miten tuota viettiä voisi ohjailla ihmiskunnan vapauden ja tietoisuuden lisäämiseksi?

Eric Fromm pyrki kumoamaan maksimaaliselle tuotannolle ja kulutukselle perustuvaa yhteiskuntajärjestelmää tarjoamalla tilalle luovan vapauden vallankumousta. Vuosien yrityksen jälkeen hän jäi omien sanojensa mukaan neuvottomaksi vain yhden vastoinkäymisen edessä: nuorten radikaalien voimakkaan libidinaalisen ohjailun edessä. Hän ymmärsi, että kapitalismi teki nuorten kapinasta kauppatavaraa. Suuryritykset alkoivat esitellä sellaisia seksuaalisuuden muotoja, jotka edistivät myynnin kasvua ja pornografiasta tuli esimerkki seksuaalisuuden toteuttamisesta.

Don’t let others chance your life. Do it yourself.

Älä anna muiden muuttaa elämääsi. Muuta se itse. (Falco Tarassaco. Damanhur)

Elämän tarkoitus yhteenkuuluvaisuuden tajuaminen

Kolmannella vuosituhannella neljäs tukijalka kestävän tulevaisuuden rakentamisessa on löytää elämän tarkoitus, spirituaalinen yhteys.

Kun ihminen syntyy ja kuolee, on hän osa suurempaa järjestelmää, joka on jatkuvassa kehityksessä. Ihminen kuuluu ekojärjestelmään ja muodostaa jo itsessään sosiaalisen järjestelmän. Näiden yläpuolella on suurempi järjestelmä, biosfääri, koko kosmos. Miten saamme yhteyden tuota ekojärjestelmää laajempaan kosmiseen järjestelmään? (fyysikko Donah Zorah 1993)

Karl Marxille 1800-luvun ahtaassa katolilaisessa ilmapiirissä uskonto näyttäytyi kuin oopiumina kansalle – vaikka nyt kärsit, pian pääset paratiisiin. Mutta tulevaisuudessa saavat tilaa sellaiset tavat kokea pyhyyttä, jotka eivät leimaa ihmistä perisynnin raastamaksi pahan tekijäksi, vaan yrityksissäänkin erehtyväiseksi ja parastaan yrittäväksi luomakunnan jäseneksi.

Mitä pienempiä osia fyysikot ovat pystyneet tutkimaan, sitä suurempien kokonaisuuksien saloja on auennut. Ihminen ei olekaan sattumoisin syntynyt, vaan osa jatkuvasti kehittyvää vyyhtiä matkalla materiasta henkeen. (kvanttifyysikko Fritjof Capra 1987)

Elämän tarkoitus kirkastuu uudella tavalla lukemalla fysiikan oivalluksia rivien välistä. Kvanttifyysikot ovat todistaneet, että maailmaa ei voi nähdä toisistaan riippumattomien osasten summana, pelkästään yksittäisiä sektoreita analysoimalla. Vain kokonaisuudessa on koossapitävä voima. Eihän elämä olisi jatkunut 3500 miljoonaa vuotta, ellei maa, vesi, ilma sekä orgaaninen ja epäorgaaninen aine pitäisi yllä tasapainoa! Kosmos ja koko luomakunta on järjestelmä, jossa ei ole irrallisia osia. Jokaisen osasen käyttäytyminen vaikuttaa kokonaisuuteen. Niinpä myös jokainen ihminen on osa toista ja jokaisessa on osa kokonaisuutta. Keho elää jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Ihminen hengittää molekyylejä sisäänsä ja taas ulos. Joitakin niiden sisältämistä atomeista on jo Kleopatra aikanaan hengittänyt.

Meillä on maailmankaikkeudessa ainutlaatuisen hieno planeetta elettävänämme. Saamme tänne sopivasti lämpöä auringosta. Ilmakehä ja meret siirtävät lämpöä tropiikista Suomenkin leveysasteille. Ilmakehässä on happea, hiilidioksidia ja typpeä elollisen elämän tarpeisiin. Meristä haihtuu vesihöyryä, mitä ilmakehä kuljettaa mantereille, ja tiivistää sateeksi. Olemme myös suojassa avaruussäteilyltä, UV-säteilyltä ja meteoriiteilta ilmakehän ansiosta. Planeetastamme on syytä pitää huolta. (Petteri Taalas 2022)

Koska vielä ei tunneta kaikkia asioihin vaikuttavia yhteyksiä, on luovuttava klassisesta syy-seuraus -ajattelusta. Capra toteaa, että kun klassisessa mekaniikassa osasten käyttäytyminen määräsi kokonaisuuden, kvanttifysiikka osoittaa asiantilan olevan päinvastoin: kokonaisuus johdattaa osasten käyttäytymistä. Tapahtumilla on siis jonkinlainen päämäärä. Ketään ihmistäkään ei ole tänne sattumalta heitetty.

Uudet rakennuspalikat ovat kestävyys ja osallistuminen. Kyse ei ole vain ympäristön kestävyydestä, vaan siitä mihin ihminen pyrkii. Uusi näkökulma läpäisee kaikkia päätöksiä niin, että järjestelmässä ei synny jätettä eikä kukaan tunne itseään tarpeettomaksi.

Läntinen ihmiskunta on 2000 vuotta tarkastellut maailmaa Jerusalemin raamatullisesta näkökulmasta, ja pitänyt yllä monoteismiä eli yksijumalaisuutta. Nyt kolmannella vuosituhannella luonto ja ihmisen mieli kietoutuvat yhteen. Luonto on pyhä ja luonnossa on järjestys, voi puhua jumalallisesta järjestyksestä. Kvanttifysiikassa puhutaan varovaisesti piilomuuttujasta tuon järjestyksen ylläpitäjänä, mutta meistä jokainen on osa sitä.

 A. Ravinto - suhde minun omaan ravintooni

Everything we eat has a story to tell.

Ekologinen pääoma sisältää auringon, humuksen, veden - kaiken luonnon tuottaman energian, ravinteen ja geneettisen materiaalin. Ihmiskunnalle on tarjolla jatkuva ja vapaa aurinkoenergia, elämänvoima ja geneettinen pankki. Huolellisella hallinnalla voimme ylläpitää puhdasta ravinteiden saantia.

 Miten ihminen sai ravintonsa 1. ja 2. millenniumilla?

Ihmisen hengissä pysyminen edellyttää ravintoa päivittäin, jokapäiväistä leipää. Siirtyminen metsästys- ja keräilytaloudesta maatalouteen 10 000 vuotta sitten kiihdytti ihmiskunnan evoluutiota roimasti. Kehitys oli niin nopeaa, että nykyihminen eroaa geneettisesti enemmän 5 000 vuotta sitten eläneistä ihmisistä kuin he eroavat 30 000 vuotta aikaisemmin eläneistä neandertalinihmisistä.

Tarinan mukaan Mesopotamiassa (Irakin alueella), sivistyksen kehdossa, alettiin rakentaa kastelujärjestelmiä maanviljelyn mahdollistamiseksi 3000 eaa. Koska tuolloin raskas työ vaati paljon käsiä, ryhdyttiin tuomaan orjia ja ottamaan sotavankeja. Myös ne, jotka olivat pahasti velkaantuneita ja toisinaan myös löytölapset joutuivat tarinan mukaan ruokaplantaaseille töihin.

Muualla tuotti ihmiskunta vielä ajanlaskun ensimmäisellä vuosituhannella ravintonsa heimoittain. Kun Euroopassa ihmismäärä lisääntyi, yhdistyivät pienet heimoperäiset asuinalueet lääneiksi ja kuningaskunniksi. Kuninkaat ja valtiaat suojelivat alueella asuvia ruokakuntia muita lääninherroja vastaan ja palkkioksi nämä ihmiset tekivät töitä valtiaiden pelloilla.

Suomessa kehitys edistyi ainutlaatuisesti. Kun aikaisemmin metsästämisestä ja keräilystä ravintonsa saaneet asukkaat ryhtyivät viljelemään maata, alkoi täälläkin muodostua kyliä. Maantieteelliset luonnon olosuhteet määräsivät, minne vaeltamiseen tottuneet ihmiset asettuivat. 1700-luvulle saakka kyläläiset omistivat pellot yhdessä ja ne jaettiin tasapuolisesti perhekuntien viljeltäviksi. Jakoperusteena käytettiin sarkajakoa, jossa aurinkoon ja ilmansuuntiin perustuvalla menetelmällä kullekin talolle jaettiin kylän kaikista pelto- ja niittylohkoista kapeita sarkoja vuorovuosina niin, että kaikki saivat osansa eri laatuisista viljelysmaista tasapuolisesti. Yksittäisen talon sarkojen leveys tai lukumäärä määräytyi sen mukaan, kuinka paljon talo maksoi veroja kuninkaalle Tukholmaan. Samalla tuli voimaan niinkin edistynyt menetelmä kuin vainiopakko ja vuoroviljelyjärjestelmä peltojen viljavuuden säilymiseksi.

Kyläläiset muokkasivat maataan samaan aikaan, myös satoa kylvettiin ja korjattiin yhtä aikaa. Tarvittavat korjaustyöt tehtiin talkoilla. Vaikka 1300-luvulla annetun maanlain mukaan myös kylän metsämaa ja vesialueet tuli jakaa samalla periaatteella, käytiin kalalla ja metsällä yhä yhdessä. Tämä tasapuolisuus koski emäkylien talollisia. Uusien kylien talonpojat eivät saaneet samoja oikeuksia jakokunnan maihin ja metsiin. Isossajaossa vuonna 1757 alettiin sarkoja yhdistää, kullekin tilalle annettiin omat pelto- ja niittylohkonsa, myös metsät ja rannat jaettiin. Tiivis kylärakenne murtui ja ryhmäkylät hajosivat.

1700-luvulta lähtien myös torpparilaitos muodosti ravinnontuotantoyksikön. Torppari vuokrasi osan suuremmasta maatilasta ja maksoi vuokran tekemällä päivätöitä ja tuomalla omia tuotteitaan vuokranantajalle samoin kuin Euroopan vasallijärjestelmässä. Karjarahoja, kyytirahoja ja apupäivätyörahoja perittiin maaveron perusteella.

 Maanviljely muuttui hävitykseksi 1900-luvulla

Nykyisellä kolmannella vuosituhannella on paljon opittavaa tältä 1800-lukua edeltävältä ajalta ja silloin harjoitetuista tekniikoista ja talkoista. Vuoroviljely onkin yleistynyt, niin myös ainakin kaupunkien lähistöillä yhteiset talkoot kestävästi tuotettujen maataloustuotteiden turvaamiseksi.

30.000 sukupolven ajan ihminen on elänyt keräilijänä ja vasta 300 sukupolvea viljellyt maata. Vielä 30 sukupolvea sitten esi-isämme elivät luonnon helmassa. Ihminen eli kuin eläimet, joita hän pyydysti. Kehitys menee huimaa vauhtia eteenpäin. Mikä voisi olla seuraava evoluution taso parhaimmillaan?

Kun 1800-luvulta alkaen yhä suurempi osa asukkaista siirtyi kaupunkeihin ja tehdasalueille palkkatöihin, ravinnon suurtuotanto jäi kartanoiden ja valtion tilojen varaan. Maailmansotien jälkeen alkoivat pienet perheviljelmät tuottaa massiivisesti ravintoa kaupunkilaisille. Kun vielä 1940-luvulla viljavuutta pidettiin yllä vuoroviljelyllä ja eläinten ja ihmisten kompostituotteilla, 1960-luvulle tultaessa maanviljely alkoi muuttua öljyteollisuusvetoiseksi. Vietnamin sodasta saatiin näyttöä ja kokemusta kemiallisista aseista, jotka pian huomattiin tehokkaiksi myös tuholaisten ja rikkaruohojen hävittämiseen. Pellot kynnettiin entistä raskaammilla koneilla ja käsiteltiin epäorgaanisilla teollisilla keinolannoitteilla. Orgaanisen lannan korvikkeeksi louhittiin apatiittimalmia ja siitä irrotettiin fosforia. Typpeä ei otettu enää talteen uriinista eli eläinten ja ihmisten virtsasta, vaan monimutkaisessa prosessissa ilmakehästä. Prosessin tarvitsema vety vaatii 400 asteen lämpötilan ja 200 ilmakehän paineen, mikä tarkoittaa suunnatonta määrää fossiilista energiaa. Näistä teollisista raaka-aineista valmistettiin ja valmistetaan yhä lannoitetehtaissa väkevöityjä keinolannoitteita, joita myös apulannoiksi ja jopa kasvin parannusaineiksi kutsutaan.

Luonnonmukainen maanviljelytapa muuttui radikaalisti, kun alettiin käyttää orgaanisten aineiden sijasta louhittuja aineita viljasatojen kohottamiseen ja raskaita maatalouskoneita. Luonnolliseen kiertokulkuun lisättiin keinotekoisia tuotantomenetelmiä

Äänetön kevät

Ennen sotia luonnonsuojelu tarkoitti maiseman suojelua ja joidenkin luonnonpuistojen perustamista Kirjassaan Äänetön kevät biologi Rachel Carson (1962) kuvasi ensimmäistä kertaa, miten DDT:n ja muiden torjunta-aineiden käyttö vaikuttaa kokonaisiin ekosysteemeihin. Hyönteis-, rikkaruoho- ja homeenestomyrkkyjen seurauksena pieneliöstö ja pölyttävät hyönteiset menehtyvät ja lintujen pesimämenestys heikkenee. Rasvaliukoisena DDT siirtyy hyönteisistä lintuihin ja ravintoketjussa eteenpäin, lopulta ihmiseen. Kun linnut eivät enää laula -liike sai aikaan ensimmäisen maailmanlaajuisen ympäristöherätyksen. DDT kiellettiin Yhdysvalloissa vuonna 1972 ja Suomessa vähitellen vuoden 1976 jälkeen, vaikka kemian teollisuus vastusti kieltämistä massiivisesti. Valitettavasti DDT:n tilalle tulleet uudet aineryhmät käyttäytyvät luonnossa DDT:n tavoin. Kun samoja klooriyhdisteitä kuten dioksiinia, furaania ja elohopeaa käytettiin puunjalostustehtaissa, saastui Kymijoen alajuoksu 1970-luvulla niin pahoin, että kaloja ei voinut syödä. Vaarallisia ovat myös siemenviljan peittaukseen käytettävät orgaaniset elohopeayhdisteet

Nykyään joudutaan vielä sietämään laillista glyfosaattia ja erityisesti Monsanto-yhtymän kehittämää myrkkyrypästä Roundupia EU:n monista äänestyksistä huolimatta. Roundupin patenttisuoja on mennyt umpeen, joten sitä valmistetaan nykyään myös muilla nimikkeillä. Se on aine, joka ”hävittää voikukat juurineen vahingoittamatta nurmikkoa”.

Kasvitautien ja tuholaisten torjunta-ainekemikaaleja käytetään ruuan tuotantoon tarkoitettujen viljojen, öljykasvien, perunan ja varsinkin puutarhakasvien viljelyssä. Ne haittaavat eliöstöä ja aiheuttavat kehitysvaurioita pölyttäville hyönteisille kuten mehiläisille ja kimalaisille. Ihmiselle suurin seuraus on keuhkosyöpä.

Mitä tapahtuu maan saastuttua? Tehtaat voi rakentaa uudelleen ja puut istuttaa, mutta kun monista aineista koostuva ja herkkä humus myrkyttyy, millä tekniikalla sen voi kunnostaa?

 Ruoantuotantoketjulla on pitkä syntilista

Nykyinen ruoantuotanto on kokonaisuudessaan armoton ympäristöongelmien aiheuttaja. Maatalous tuottaa 20 prosenttia globaaleista CO2-päästöistä ja koko ruoantuotantoketju kolmanneksen maankäytön muutokset mukaan lukien. Ennen kuin ruoka päätyy lautaselle, on kymmenkertainen määrä energiaa kulunut ruoan antamaan energiaan nähden. Ruokajärjestelmällä tarkoitetaan ruoan tuotannon, kuljetuksen, varastoinnin, jalostuksen, kaupan, valmistamisen ja jätehuollon muodostamaa kokonaisuutta. Ruoan kuljetus on erityisen kuluttavaa vakaan lämpötilan ja moninkertaisen pakkaamisen tarpeen vuoksi.

Kun kulutamme äärellisen planeettamme sellaisia ominaisuuksia, joita ei koskaan enää tule takaisin, muutamme hyvää, kaunista ja terveellistä harmaaksi, pitkäveteiseksi ja rumaksi. Samalla kulutamme itseämme. Vain kulunut ihminen kuluttaa.

Suurella vehnäpellolla ei ole minkäänlaista biodiversiteettiä, joten tuholaisten luonnolliset viholliset puuttuvat eikä viljely voi koskaan olla kestävällä pohjalla. Kaupunkimainen ruohokenttä on hyvä esimerkki mahdollisimman turhasta maan- ja koneen käytöstä. Se on aina saastepiikki. Nurmikon hoito, kastelu ja lannoitus aiheuttavat neljä kertaa enemmän CO2 päästöjä kuin mitä nurmikko sitoo hiiltä kasvaessaan. Nurmikoilla käytettävät peruslannoitteet sisältävät typpeä, josta osa vapautuu ilmakehään typenoksidina, joka on 300 kertaa vahvempi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Puut, pensaat ja hyötykasvit sitoisivat moninkertaisesti hiilidioksidia verrattuna nurmikkoalueeseen. Lisäksi ne sisältävät monikerroksellisuutta, mikä hyödyttää maan sisässä mönkiviä ja yläpuolella lentäviä eläimiä.

Ennen vanhaan sikoja ja kanoja ruokittiin ruoanjätteillä ja ne saivat ravintonsa luonnollisesta ympäristöstään. Tänään sikaa ruokitaan ohralla ja maissilla. Viljaa tarvitaan 70 kiloa yhden lihakilon tuottamiseen! Sama kasvismäärä, josta sata ihmistä voi saada riittävästi ravintoa, riittää sian mahan läpikäytyään ruokkimaan vain seitsemän ihmistä. Vuonna 1963 annettiin kolmas osa maailman viljatuotannosta eläimille. Kymmenen vuotta myöhemmin syötettiin jo lähes 2/3 viljasta eläimille. Nykyään enää kymmenes osa Yhdysvalloissa tuotetusta viljasta käytetään suoraan ihmisravinnoksi. Kuitenkin siemenissä ja jyvissä on puolet enemmän proteiinia kuin eläinlihassa.

Ihmisen oma kemiallinen laboratorio, hänen itsensä omassa suolistossaan tuottamat pääravinteet typpi, fosfori ja kalium riittävät kasvattamaan sen ravinnon, minkä yksi ihminen tarvitsee.

Ruokaa onkin tarkasteltava nollasummapelinä ihmisen ja luonnon välillä. Kummatkin hyötyisivät älykkäästä viljelystä, missä tuotantotapa ja ruokavalikoima sovitetaan paikallisiin olosuhteisiin – niin ekologisiin, taloudellisiin kuin myös paikallisten asukkaiden mieltymyksiin. Parhaimmillaan ruoantuotanto edistää luonnon monimuotoisuuden elvyttämistä, maaperän eliöstön monipuolistumista, hiilinielujen kasvattamista ja vesistön varjelua!

Apila sitoo vuoden aikana sata kiloa typpeä hehtaarin palstalla, sen määrän mitä seuraavan vuoden hyötykasviviljely vaati. Se suorittaa biologista typensidontaa.

Paavo Haavikko:

Tosiasia on, että pulan uhatessa ei ruuan hinnalla ole kattoa, eikä ohentumaan päästettyä ruuan tuotantokoneistoa polkaista pystyyn parissa päivässä jos lainkaan. 1860-luvun nälkävuosien jälkeen keskityttiin vientiin tarkoitettujen karjataloustuotteiden tuotantoon. EU-jäsenyys on toisintoa vuodesta 1918, jolloin liityimme nälkäkuoleman partaalla olleen Saksan valtapiiriin odottaen sieltä apua. Tietämys on nyt samalla tasolla.

 Humuksen varjelu on elinehtomme

Humus on ohut matto maapallon mineraalikerroksen päällä. Se alkoi saastua samaan aikaan ”kasvinsuojeluaineiden” ilmestyttyä. Ruokamullan koostumus yksipuolistui pikavauhtia. Humuksen laatu vaikuttaa niin kasveihin kuin eläinlajeihin. Kemianteollisuuden, happamoittavan öljy- ja hiiliteollisuuden sekä liikenteen seurauksena humukseen kertyy myrkyllisiä aineita kuten rikkiä, kadmiumia, arseenia ja PCB myrkkyjä. Suomessa tilanne on erityisen heikko, koska jääkaudella humusmaa työntyi kohti etelää, ja pohjoisille alueille kuten Suomeen jäi vain ohut, keskimäärin kolmen sentin humuskerros. Keski-Euroopassa multaista humusta saattaa kaivaa kolme metriä. Ei ole vaikeaa kuvitella, miten helposti ohut ja kallion päälle, roudan ja karun ilmaston keskelle jäänyt humuskerros saastuu ja sen pieneliöstö tukahtuu. Vielä kun polttoaineeseen lisättiin vuoteen 2004 saakka lyijyä, myrkyttyi humus erityisesti. Lyijy vaikutti happosateisiin, ja raskasmetalleja huuhtoutui mineraalipitoisesta peruskalliosta pelloille.

Humuspitoisessa maassa asuu miljardeja mikrobeja, jotka kaikki muokkaavat maassa kasvavaa porkkanaa.

Kemiallisen epäorgaanisen lannoituksen seurauksena pieneläimet vähenevät. Miten nurinkurista, että kasvinsuojelu (myrkyttäminen) ei enää vähennä tuholaisten määrää. Päinvastoin: koko ajan syntyy uusia tuholaisia, jotka sietävät myrkkyjä yhä paremmin. Tuholaiset tulevat immuuneiksi myrkyille ja luontaiset viholliset kuolevat. Jokaisen eläinlajin sukupuutto vaikuttaa omalta osaltaan luonnon tasapainoon.

Hehtaaria kohti hän levittää 400 kg keinolannoitteita. Tuholaismyrkkyjä hän käyttää kymmenkertaisen määrän verrattuna vuoteen 1960. Hänen työkoneensa ovat yhä raskaampia, jotta ne pystyvät monipuolisiin töihin. Hänen tuotantoketjustaan suuri osa virtaa öljyteollisuudelle.

Myös jämerän muokkauksen seurauksena maan kunto ja luontainen kyky varastoida kosteutta vähenee. Maasta tulee kuiva ja kuollut, maanviljelijät tarvitsevat yhä vahvempia koneita. Kuollut maa on herkkä tuulen ja sateen aiheuttamalle eroosiolle. Maanviljelijät ympäri maailmaa käyttävät tuloistaan suuren osan keinolannoitteiden ostamiseen ja vielä enemmän energialaskun maksuun.

Ruokalautasella vähän ruokaa ja paljon fossiilista energiaa. (diplomi-insinööri Aki Suokko 2016)

Myös heinän suhteen muutos 1920 luvulta lähtien on ollut mittava. I960-luvun puoleen väliin saakka kuivaheinän osuus koko viljelyalasta oli 45 prosenttia. Nyt enää kuusi prosenttia. Laitumia viljelyalasta oli yhdeksän prosenttia, nykyään kolme prosenttia. Kuivaheinä ja laidun on korvattu säilörehulla. Säilörehunurmia lannoitetaan vahvasti ja säilörehua syöviä lehmiä laidunnetaan harvemmin. Koska nurmet on salaojitettu, ovat ojanpiennarkasvustot, kukkivat monivuotiset ruohovartiset lajit hävinneet. Muutaman heinäkasvin varainen, muutaman vuoden välein uusittava säilörehunurmikasvusto, ei turvaa monimuotoisuutta kesällä eikä talvella. Keskeisellä karjatalousalueella säilörehunurmen osuus on viljelymaasta 40 prosenttia, pohjoisessa 70 prosenttia. Kuivaheinää kootaan lähinnä vain hevosille. (tutkimusprofessori Sirpa Kurpp 2021)

 Ravinto ei ole vähäpätöinen osa ihmisen elämää

Kengänjäljen alla möyrii miljoona alkueliötä, kymmeniätuhansia sukkulamatoja, tuhat punkkia ja hyppyhäntäistä, kymmeniä siiroja, muutama kovakuoriainen ja hämähäkki sekä yksi valeskorpioni. Silloin, kun maaperä toimii hyvin, ei viljelyssä tarvita keinolannoitteita kunnon satojen saamiseksi. Elinvoimainen hajottajayhteisö pitää huolen siitä, että fosfori kiertää maasta kasveihin ja kuolleista ja maatuvista kasveista takaisin maahan. Yksipuolinen elämä maan pinnalla, yksipuolinen elämä maan alla ja kyntöä, äestystä, torjunta-aineita ja lannoitusta tarvitaan enemmän ja enemmän. (kaupunkiekosysteemitutkimuksen professori Heikki Setälä 2020 )

Tuotannon, kuljetuksen ja jakelun helpottamiseksi ruokaan lisätään mitä erilaisimpia myrkkyjä - antibiootti-, hormoni-, väri- ja säilöntäaineita. Miten ihminen voisikaan pysyä terveenä, kun ravinto on täynnä ihmiselle vieraita aineita sekä valmistus- ja jakeluprosesseja? Ei ihme, että harva tuntee olonsa kotoisaksi omassa kehossaan.

Ihmisen keho on ilmiselvästi yhteydessä maapallolla vallitsevaan ekosysteemiin. Ilman happea emme elä. Ilman yhteyttäviä kasveja meillä ei ole happea. Happi siirtyy ilmasta verenkiertoon ja soluihin, happi polttaa ravintoaineet solutasolla energiaksi. Palamisjätteenä syntyy hiilidioksidia ja kuona-aineita.

Ihmisellä on materiaa hyväksi käyttävänä kemiallisena aineenvaihduntaolentona apuna materian erittelyelimistö. Sen perustana on monipuoliset sisäelimet, erityisesti kiinteää ja nestemäistä ravintoa vastaanottavat, sulattavat ja jäännöksiä poistavat suu, vatsa, suolisto ja virtsaamiselin. Materiasta eli ravinnosta ihmisen sisäelimistö muokkaa elimistölle käyttövoimaa eli energiaa elämistä varten. Keuhkot hengityselimistönä muodostavat kaasumaisen materian, hapen vastaanoton ja hiilidioksidin poiston.

Ihmisen kokonaisvaltaisuus tulee esille erityisen selvästi suhteessa ravintoon. Olemme biologisesti yhtä lailla kaikkiruokainen harvinaisuus eläinkunnassa kuin sika ja rotta. Suolisto toimii sekä kasvien että lihan syönnillä. Ihminen voi elää kuumassa ja kylmässä ilmastossa, vuorella ja meren rannalla. Mutta ihmisen olemassaolo maapallolla riippuu monista raja-arvoista. Ilmassa täytyy olla määrätty määrä happea eikä se saa ylittää hiilidioksidin tai typen enimmäismäärää. Lisäksi lämpötilalla, joka mahdollistaa ihmisen ja kaikkien muiden elävien olentojen selviytymisen planeetalla, on kapeat rajat.

Tuntemamme elämä muutenkin tapahtuu vain pienellä alueella, joka ulottuu korkeintaan kymmenen kilometrin etäisyydelle maapallon ja ympäröivän äärettömän välillä. Luonnonlait rajoittavat radikaalisti mahdollista elämää. Ihmisen elämä on väistämättä luonnon ja sen lakien alaista. (ekonomi Gero Jenner 2022)

Ihminen perii syntyessään äitinsä elimistöstä – verenkierrosta, suolistosta – vahvan ominaislaatunsa. Lapsen suolistomikrobit muodostuvat varhaislapsuudessa. Siksi terveyteen vaikuttaa ravinnon koostumuksen lisäksi ruoan kasvupaikka. Pieneliöt kuuluvat samaan elinympäristöön kuin ihminenkin. Kun syödään ruokaa omalta lähialueelta, sisään päätyy bakteereita, jotka kohtaavat elimistössä jo valmiiksi olevat bakteerit ja liittyvät osaksi niitä. Nämä bakteerit osaavat muuntaa ruoan niiksi aineiksi, joita kukin tarvitsee. Kun jätteet ja jätökset kompostoidaan ja kompostia käytetään maan lannoittamiseen, sulkeutuu ympyrä ja saadaan turvallinen ravintokierto.

Aina kun ruoka-aineet muuttuvat, joutuu suolisto ottamaan ruoan mukana uudenlaisia mikrobeja. (gastroenterologi Giulia Enders 2014)

Kasvimaailmasta tiedetään, että kun tuodaan määrättyihin maamikrobeihin, humukseen ja ilmastoon tottunut kasvi uudelle alueelle, sen kasvu järkkyy ja se myös järkyttää perinteisten kasvien elämää. Samoin ihmiseen vaikuttavat kaikki mitä hänen suustaan tai ihostaan kulkeutuu sisäelimiin. Myös ihmisen kehossa on viruksia, sieniä ja bakteereita, jotka ovat tyypillisiä hänen synnyinseudulleen. Suolistossa on 1,5 kiloa ainetta, jota ei vielä edes tunneta. Lehmien pötsiä tutkitaan, mutta ihmiselle ei voida asentaa putkea. Yli puolet kehosta on jotain muuta kuin ihmissoluja. Bakteerit sulattavat ruokaa, puhdistavat elimistöä ja taistelevat taudinaiheuttajia vastaan. Jos ruoka ei tule omalta asuinalueelta, sisältää vääränlaisia pieneliöitä tai on puhdistettu niistä kokonaan, ei ihminen enää tiedä mitä hänen sisällään tapahtuu.

Ruoka ei ole vain ravintoa vaan ruoan tehtävä on tuottaa myös elinvoimaa.

Nykyinen globaali ja ylihygieeninen elämäntapa on tuottanut suolistoon hullunmyllyn. Antibioottien käyttö ja itsensä ja kotinsa peseminen antibakteerisilla aineilla tuhoaa saman tien tärkeänkin bakteerikannan.

Ruokaan ja ruokailuun liittyy muitakin ominaisuuksia kuin kaloreita, hiilihydraatteja, vitamiineja. Ruoassa on vakava sosiaalinen puolensa. Yhdessä valmistaminen, yhdessä syöminen ja ruokailun jälkeen lekottelu vahvistaa yhteisöllisyyttä.

Eläinvalkuaisten käyttö ihmisravintona tarkoittaa sekä kasvikunnan tuotteiden tuhlausta että ihmiskehon muuttamista. Lihansyönnin lisääntymisellä on ollut yllättäviä seurauksia.

Tässä nykyihmisen pulmatilanne pähkinänkuoressa: maailma ja vartalo olisi pelastettava, ja mielellään yhdessä ja samalla kertaa. Vaan miten? Marketista on työlästä löytää ruokaa, joka ei olisi joltain kulmalta ongelmallista. Ruokaa kasvatetaan, viljellään tai pyydystetään tuhoisalla tai kestämättömällä tavalla. Hyllyiltä tyrkyttävä ruoka ryövää elimistöltä kaikki mahdollisuudet tasapainoon, aiheuttaa pysyviä tulehdustiloja, lihottaa muodottomaksi. Liha on murhaa, kala myrkkyä, äyriäinen sukupuutossa, avokado ekokatastrofi, ja kaiketi salaatinlehtikin, juusto hyvinkin antibioottilehmistä lypsettyä ja lihankorvikkeen virkaa toimittavat kasviseineet silkkaa teollisesti prosessoitua mössöä. (filosofi Tuomas Nevanlinna yle 2.5.2021)

 Ympärivuotinen palkkatyö ei sovi kestävään ruoantuotantoon

Maatalous elää ja toimii elävän luonnon ehdoilla eikä sellainen tuotanto voi koskaan olla liiketaloudellisten laskelmien mukaan ”kannattavaa”. Maatalous ei voi koskaan olla liikeyritys samassa mielessä kuin esimerkiksi auto- tai matkapuhelinteollisuus. Maatalous on elämäntapa, omanlaisensa kulttuuri, jonka on annettava elää luonnon ja vuodenaikojen mukaan, muuten se kuihtuu. (Suomen YK-liiton pääsihteeri Hilkka Pietilä 2003)

Vielä vuonna 1940 puolet suomalaisista teki töitä alkutuotannon parissa, määrä on enää viisi prosenttia. Maanviljelijöiden on sopeuduttava teolliseen elämäntyyliin, koska koko maatalousjärjestelmän verotus, lainoitus ja omistus suosii keskittämistä ja erikoistumista.

Nykyisessä teknisessä maailmassa kaupunkilainen voi elää lähes piittaamatta luonnon laeista. Kuinka monella onkaan mahdollisuus syödä mansikoita ja päärynöitä vuodenajasta ja maantieteellisestä sijainnista riippumatta, tehdä työtä päivän valoa muistuttavissa olosuhteissa vuorokauden ajasta riippumatta, kulkea samoissa t-paidoissa kesät talvet, käydä lomailemassa kesässä ja talvessa. Kaupunkilainen asuu ja elää kuin kemiallisessa laboratoriossa.

Palkkatyössä työ ei jakaudu niiden tehtävien mukaan, jotka on suoritettava, vaan työajan mukaan. Työn jakaminen abstrakteihin, säännöllisiin ajanjaksoihin onnistuu vain, kun työ ei ole kokonaissuoritus ja kun työ jo itsessään on sekä ihmiselle vierasta että sillä on vain instrumentaalinen, välineellinen arvo. Palkkatyö ei ole osa luonnollista elämää kuten määrättyyn tehtävään sidottu käsityö ja peltotyö.

Sen jolla ei ole muuta omaisuutta kuin työvoimansa, täytyy alistua niiden orjaksi, jotka ovat tehneet itsestään omistajia. Kun ihminen myy omaa aikaansa, hän myy omaa elämäänsä. (Karl Marx)

Palkkatyö on työn muoto, jossa ihminen tekee työtä toiselle ja saa siitä rahallisen korvauksen. Palkkatyö pakostakin vääristää ihmisen suhdetta hänen ympäristöönsä. Se panee ihmisen tekemään tavaroita, joita hän ei tarvitse, sellaisilla ehdoilla, jotka eivät hänelle sovellu ja ihmisille, joita hän ei tunne. Rahataloutta ei voi poistaa, mutta sen merkitys alkaa vähetä, kun ihmiset alkavat yhdessä tuottaa ravintoa.

Ratkaisevan tärkeää kasvun vähenemisen kannalta on tehdä ero palkallisen ja palkattoman toiminnan välillä. Kaikki rahallisesti mitattu ja kompensoitu toiminta edistää kapitalistista kasvua. (yhteiskuntateoreetikko Hanna Arend 1963)

Monissa yhteisöissä, kommuuneissa ja klaaneissa on osoitettu, että kun palkkatyöhön kuluva aika vähenee, jää jäsenille aikaa ja halua tehdä itselleen asioita, joita he aikaisemmin ostivat rahalla. Tuottamalla tarvikkeita, ravintoa ja erilaisia palveluja toinen toisilleen, ihmiset löytävät sosiaalisia kontakteja luonnostaan. Oma apu lisääntyy, mutta myös yhteistyö ja turvallisuus. Jokainen haluaa valmistaa taidokkaasti esineitä nähdessään ne muiden käytössä. Hän toimii yhdessä muiden kanssa ja tekee itsensä hyödylliseksi yhteisölle. Näin mahdollisuus tehdä itse tuotteita liittyy oikeuteen olla myymättä omaa aikaansa vieraalle.

”Emme todella tarvitse kaikkea tätä paskaa! Tarvitsemme aikaa nauttimiseen, tiedon keräämiseen, lukemiseen. Meidän ei täydy oppia heidän käsitystään työstä. Tarvitaan uusi aistillinen suhde tavaraan, kehoon, sydämeen, aikaan. (filosofi Bifo Berardin, niin & näin 3/10)

Kun ruokaa tuotetaan ihanteellisesti pellosta pöytään, on ihminen osa sitä prosessia, johon hänen kehonsa ja myös mielensä kiinnittyy. Ruoan tuotanto lähentää myös ihmisen ja luonnon suhdetta, koska viljelyä säätelevät niin ilmat kuin vuodenajat. Mieli pysyy pirteänä. Ihmisen täytyy olla joka aamu valmis ottamaan vastaan uusia tilanteita ja vaihtamaan suunnitelmiaan säästä riippuen. Välillä työtä tehdään vuorokauden ympäri, välillä ei voi astua ulos ollenkaan.

 Liberalismin joka päiväisen sodankäynnin keskeinen väline on ihmisten irrottaminen itsenäisistä elinkeinoista ja palkkatyöinstituution luominen. Kun yhteiskuntaa liikkeelle paneva voima perustuu rahaan ja rahan kiertoon, on uskaliasta ylistää työtä ilman rahapalkkaa. Vaihtoehtoisia työn muotoja ovat vapaaehtoistyö, kotityö, yrittäjyys, urakkatyö. (Filosofit ja aktivistit Veikka Lahtinen, Pontus Purokuru 2020)

Digiaikana on oikeutettua kunnioittaa sitä, että kaikkien kyvyt eivät kohdistu palkkatyöhön. On muita hyvään inhimilliseen kehitykseen vaikuttavia yhteistyön muotoja, kuten poliittinen toiminta, vertaisapu, jakamistalous, harrastukset. Siihen toimintaan ei tarvita byrokratiaa eikä markkinoita.

Miksi kirkontornin perspektiivi?

Ratkaiseva tekijä sapiensin maailmanvalloituksessa oli kyky yhdistää monia ihmisiä toisiinsa. Jos ihmiset eivät olisi oppineet tekemään joustavasti suurimittaista yhteistyötä, ovelat aivomme ja näppärät kätemme halkaisisivat uraaniatomien sijasta edelleen piikiviä. (historijoitsija Yuval Noah Harar 2017)

Nykyajan ekologit ovat todistelleet, että mitä keskittyneempi järjestelmä on, sitä tuhoisampi se on ihmiselle, ja mitä suurempaan työnjakoon järjestelmä perustuu, sitä vaarallisempi se on kokonaisuudelle. Kehitys on pitkään kulkenut kohti globaalia maailmanvaltiota, mutta luonnonkatastrofit, kulkutaudit ja sodat ovat alkaneet muuttaa suuruuden ajatusta. Erityiseksi huolenaiheeksi on noussut ihmisen itsensä kestokyky. Suuressa järjestelmässä on elettävä jatkuvassa epävarmuudessa, vain harvoihin elämää uhkaaviin asioihin voi itse vaikuttaa, ei olla edes selvillä, ketä tai mitä vastaan tulisi protestoida tai varustautua.

Myöskään millään inhimillisellä keskusvallalla ei voi olla riittävää intelligenssiä koko planeetan ekologisen jatkuvuuden turvaamiseksi. Selviytyminen edellyttää lukemattomien keskinäisten ja paikallisten riippuvuuksien tajuamista. Vain pieniin verkostoihin perustuvissa järjestelmissä voidaan hyödyntää kunkin biosfäärialueen paikallisia mahdollisuuksia. Turvallisin ja toimivin tuotantoketju on lyhyt.

Paikallinen omavaraisuus ruoan ja lämmön suhteen on perusajatus siitä yksinkertaisesta syystä, että luonnonvarojen määrä on vakio. Maan päälle ei muodostu enää uutta materiaa. Meidän on opittava tulemaan toimeen sillä, mitä lähellämme aikojen alusta on ollut. Ihminen ei voi jatkaa maan pintakerrosten ja sen uumenien mieletöntä rahtaamista maanosasta toiseen.

Omavaraisuus tarkoittaa ravinnon ja energian paikallista tuotantoa. Tällöin maantieteellisesti yhtenäisellä alueella asuvat ihmiset hyödyntävät raaka-aineita ja valmistavat käyttötavaroita taitojensa mukaan. Vain ihmisten välisen kanssakäymisen suhteen ei mikään kylä voi jäädä omavaraiseksi. Moderni sanonta kuuluu: Fyysinen on paikallista, henkinen globaalia.

Kun jokainen voi kotikylänsä tapuliin kiivetessään nähdä 90 prosenttia omista elinehdoistaan, elämää eivät ohjaile enää tuntemattomat tuulet tai vieraat järjestelmät. Jokaisella on henkilökohtainen osansa elinehtojen turvaamisessa. Turvasatama on kirkontornihorisontti, missä kaikki mitä välttämättömästi tarvitaan, on lähellä. Kylä muodostaa vastakohdan nykyisen kaltaisille riippuvuuksille. Kylässä jokainen voi löytää itsensä kokoisen tehtävän ja tuntea tekevänsä jotain, mistä muutkin hyötyvät.

Tutkimukset osoittavat, että sapiens pystyy olemaan läheisessä suhteessa korkeintaan 150 ihmisen kanssa, ja muistamaan 2000 ihmisen joukon.

Millainen voisi olla moderni kirkonkylä eli ekokylä, luonnonvaroja kestävästi käyttävä yhteisö? Antropologi Matti Sarmelan mukaan luontaiskulttuurin ihminen eli itse rakentamassaan asuinympäristössä ja hallitsi oman yhteisönsä tekniset tiedot ja taidot. Tuota aikaa tuskin kukaan haikailee takaisin sellaisenaan, ei edes biologisesti ole suotavaa lisääntyä oman ryhmän sisällä. Vuosisatojen aikanakin on tehty pyhiinvaelluksia ja lähdetty siirtolaisiksi. Sisäänpäin lämpenemiseen ihmistä ei ole tuomittu.

Ihmisen tulee sopeutua vain luonnon kiertokulkuun ja biologisiin prosesseihin, purkaa raskaat byrokraattiset rakenteet ja vapauttaa itsensä luontevaan yhteiseloon kanssaihmistensä ja luonnon kanssa. (filosofi George Henrik von Wright, 1993)

Paikallisuus ja omavaraisuus on niin ihmisen kuin luonnon kestävyyden kulmakivi:

• Energiaa voidaan säästää parhaiten, kun tavaroita ei tarvitse kuljettaa, pakata, mainostaa eikä varastoida.

• Paikallisia luonnonvaroja kannattaa hyödyntää, vaikka ne ovat pieniäkin.

• Tuotanto vastaa todennäköisimmin tarpeita, kun kuluttajat itse suunnittelevat ja valmistavat tuotteensa.

• Hyötyjä ja haittoja voidaan punnita vastakkain, koska tuotannon hyöty koituu niille jotka kantavat ympäristöhaitat.

• Valta ja vastuu on niillä ihmisillä, jotka jakavat päätösten seuraukset.

• Orgaanisen jätteen palauttaminen viljelykiertoon on luonnollista. Kierrätys on täydellistä.

Päämäärä on luonnollisesti, että sesongin mukaiset vihannekset, yrtit ja hedelmät voidaan hakea omaan hinkkiin ja kassiin pyörämatkan päästä. Kylän parhaissa maakellareissa juurekset säilyvät laareissa vuoden seuraavaan satokauteen saakka ja näin peruselintarvikkeiden suhteen voidaan olla helposti omavaraisia.

Kun ruoka tuotetaan omalla alueella, sen alueen luontaisilla ja inhimillisillä resursseilla, jokainen työvaihe on tunnistettavissa. Jokainen alueen asukas tietää, minkälaiselta pellolta porkkana on nostettu ja minkälaisissa olosuhteissa nostajat ovat työtään tehneet. Suljetussa kierrossa omavaraisuus takaa laadun. Tällä tarkoitetaan myös pellon humuksen ravitsemista.

Ravinnon tuottaminen yksin tai perheen kanssa vaatii kovaa työtä. Jo pelkästään maan saaminen optimaaliseen viljelykuntoon vie aikaa. Järkevä tapa onkin viljellä ja tuottaa yhdessä parinkymmenen naapurin kanssa. Juuri tällöin vihannesten ja hedelmien käyttäjät tietävät, mitä syövät. Vastuuhenkilöä autetaan kiireessä, tullaan pellolle kuten ennen vanhaan talkoisiin. Rikkaruoho- ja hyönteismyrkyt voi jättää ruiskuttamatta uusien viljelytekniikoiden ansiosta, ja koska kitkeviä käsipareja on tarjolla.

Hyvistä aineksista syntyy ihmisenkin vastustuskyky. On helppo kuvitella, miten porkkanan laatuun ja makuun vaikuttaa, jos se on mekaanisesti nostettu hehtaaripellolta Ranskassa, pyöritetty liukuhihnalla puhtaaksi millä sitten vedellä, kuivattu, sullottu muovipussiin, viety viileään, kuljetettu trukeilla rekkoihin ja viikon kuluttua nostettu Sokoksen viileälle hyllylle. Kuinka paljon elämän voimaa porkkanaan on jäänyt tämän pyörityksen aikana?

Että itse kunkin perusopintoihin kuuluisi edes yhden satokauden ruuan tuottaminen, se olisi iso juttu. (soitinrakentaja Jyrki Pölkki 1987)

 Kokemuksia ja vaihtoehtoja omavaraisesta tuotannosta

Ruoantuotantoa joudutaan sopeuttamaan ympäristön muutoksiin, ja samaan aikaan on vähennettävä ympäristökuormaa. On siirryttävä sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävään sekä omavaraisuutta lisäävään ruokajärjestelmään.” (Galina Kallio, Ville Lähde, hs 25.2.2019)

Kun ravinnon tuottajalle maksetaan vain 20 prosenttia siitä hinnasta, millä kauppa myy hänen porkkanansa, ei ole ihme, että paikalliseen omavaraisuuteen pyrkivistä uudenlaisista hankkeista on runsaasti esimerkkejä ympäri maailmaa. Yhteisöliikkeen piirissä useat Aasian ja Afrikan kylät ovat hyödyntäneet entisiä sarkajakomalleja ja kunnioittaneet talkoita. Euroopassa monet maatilat ovat perustaneet osuuskuntia ja verkostoja. Näin he varmistavat niin sesonkiin liittyvän työvoiman saannin ja myös tuotteiden menekin. Kiireajan talkoista ja sesongin mukaisten tuotteiden käytöstä on hyötyä niin tuottajille kuin kuluttajille.

Kumppanuusmaatalous on yksi vaihtoehto suurten yritysten hallitsemalle ruokajärjestelmälle Tällöin viljelijät ja kuluttajat luovat suorat suhteet toisiinsa ja sitoutuvat yhteistoimintaan, jossa viljelijä tuottaa ruokaa todelliseen kysyntään. Tämä sallii viljelijälle menekin ennakoinnin ja takaa toimeentulon satokaudelle. Kuluttaja taas pystyy jäljittämän ruoan alkuperän ja tuotanto-olosuhteet, kun ruoka hankitaan suoraan maanviljelijöiltä ilman välikäsiä. Näin kumppanuustalous luo myös paikallistaloutta, jossa raha jää lähialueelle. Euroopassa jo yli miljoona ihmistä on tehnyt sopimuksen paikallisten viljelijöiden kanssa.

Maailman suurin maaoikeuksia ja ruokaomavaraisuutta puolustava kansanliike on kansainvälinen Via Campesina. Siihen kuuluu 200 miljoonaa viljelijää ympäri maailma. Liikkeen päämäärä on paikallisen ruoan tuotannon ja kulutuksen edistäminen. Koko tuotantoketju pidetään viljelijöiden käsissä. Sen mukaan jokaisella maalla täytyy olla oikeus suojella paikallisia viljelijöitä halvalta tuonnilta ja valvoa itse tuotantoaan. Näin he voivat itse hallita maitaan, vesialueita, siemeniä, karjaa ja biologista monimuotoisuutta. Liikkeen piirissä vastustetaan ylikansallisten yritysten järjestäytynyttä maiden ja elintarvikejärjestelmien haltuunottoa sekä vapaakauppasopimuksia. Monikansalliset suuryritykset eivät välitä ihmisistä eivätkä paikallisesta luonnosta, kun sitä vastoin pienimuotoinen maatalous edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoa. Liikkeen piirissä otetaan myös aktiivisesti kantaa nykyisiin ruoka-, köyhyys- ja ilmastokriiseihin. Suomessa erityisesti Elokapina ja Amos Wallgren ovat ajaneet Via Campesina-liikkeen tavoitteita.

Myös Kansainvälinen ilmasto-oikeudenmukaisuusliike etsii vaihtoehtoja raaka-aineiden lyhytnäköisen ja nopean hyödyntämisen estämiseksi. He pyrkivät estämään nopeiden voittojen tavoittelun. Liikkeen aktivistien mukaan kapitalistinen tuotantotapa ja sen riippuvuus jatkuvasta kasvusta ja teknologisesta kehityksestä on pääsyy ekologiseen kriisiin. Taloudellinen riippuvuus globaaleista verkostoista sitoo edistyksellistenkin johtajien kädet nykyiseen järjestelmään. Riippuvuus nähdään syynä myös sosiaalisiin ongelmiin, koska se syrjäyttää paikallistalouden. Liike vastustaa yhtiövetoista maanviljelyä ja tuhoisia ylikansallisia yhtiöitä. Antroposeenin rinnalle he ovat tuoneet käsitteet kapitaloseeni ja naftoseeni. Suomessa jäsenjärjestönä toimii esimerkiksi Oma Maa -luomuruokaosuuskunta Tuusulassa.

Suomessa on mahdollista perustaa moderneja omavaraisia digikyliä nykyisiä kyläasutuksia ja vallitsevaa rakennuskantaa hyödyntämällä sen sijaan, että rakennettaisiin kokonaan uusia ekokyläalueita. Tämä edellyttäisi yhteispeltoja ja jonkinlaista torpparilaitosta. Nuoret maalle muuttajat saavat pienen tilan käyttöönsä viljelemällä ja tekemällä muita kylän tarvitsemia askareita siitä hyvästä. Kate- ja vuoroviljelymenetelmillä sekä rikkaruohopolttimella hehtaaripeltokin tuottaa ilman myrkkyjä ja tonneja painavia koneita. Maakerrokset jäävät kuohkeiksi ja eliöt ja mönkijät pääsevät tekemään oman osansa lannoituksen ja tuholaisten torjunnassa. Tuholaisten ilmestyminen peltoon merkitsee huonovointisuutta.

Omavaraisessa kylässä kitkemisestä, harvennuksesta ja sadon korjuusta tulee sosiaalinen tapahtuma, johon voivat osallistua kaikki halukkaat ja tuotteita käyttävät oman kuntonsa mukaan.

Navetassakin vuorotellaan. Navettatyö on raskasta ja vaatii jatkuvaa läsnäoloa. Työ ei käy kenellekään liian vaativaksi, kun halukkaita lypsäjiä on monta, vuorot kiertävät ja ruuhka-aikaan toimitaan porukalla. Koneellistettujen lypsyrobottien käyttö on turhaa, kun käsinlypsäminen nähdään osana meditaatiota.

Asuinalueet muodostavat sellaisia kokonaisuuksia, että kaikki jokapäiväiset toimet ja tarvikkeet löytyvät kävely- tai pyöräilymatkan päästä.

Jos intensiivistä teollista maataloutta ja eläinten hoitoa yhä jatketaan, on aika pian käytetty. Pelkkä luomuunkaan siirtyminen ei ratkaise, koska monet luomuviljelijätkin näyttävät lähes tavallisilta viljelijöiltä monokulttuuristen peltojensa äärellä.

Omavaraisalueelle muuttaminen on paitsi sata prosenttisesti ekologinen ratkaisu, muutto tuo myös turvallisuutta: Miten monta päivää ihminen pystyy elämään Helsingissä, kun sähkön jakeluverkolle tapahtuu jotain? Jo seuravana päivä on turha yrittää edes vessaan mennä.

 Mitä erityistä permakulttuurissa?

”Luonto on dynaaminen, itseorganisoituva, epälineaaristen järjestelmien fraktaalikompleksi.” (permakultuurin kehittäjä Bill Mollisison 1978)

Yllä olevan sitaatin tarkoitus on osoittaa, mistä valtavan monimutkaisesta ja keskinäisten riippuvuuksien verkostosta puutarhassa ja erityisesti luonnossa on kyse. Luonto on insinööriaivoille aivan käsittämätön yhtälö eivätkä biologitkaan ole oppineet ymmärtämään luomakuntaa vasta kuin pieneltä osin. Miten kaikki vaikuttavat elementit liittyvät toisiinsa ja miten ne saadaan tukemaan toistensa hyvinvointia?

Aikojen alussa japanilaisessa puutarhassa jokaisella kasvilla oli lähes tieteellisesti ilmavirtojen mukaan suunniteltu paikka mutkittelevien ja mäkisten käytävien varrella. Jotain samaa toteutetaan permakulttuurissa. Permakulttuuri on sekä filosofia että suunnittelumenetelmä. Ensin perehdytään luonnon omiin lakeihin ja toimintatapoihin kullakin alueella ja sitten siellä asuvien ihmisen tarpeisiin. Permakulttuurissa eli kestokulttuurissa hyödynnetään sekä luonnon monimuotoisuutta että tieteellisesti kehitettyä suunnittelua.

Permakulttuurissa pyritään älykkäällä suunnittelulla luomaan vahvoja itseään ylläpitäviä systeemejä, joissa energiaa ei valu hukkaan ja systeemin ylläpitämiseksi vaadittavan työn määrä on mahdollisimman pieni. Kuningasideana on tuottaa ruokaa, kuituja ja energiaa tavalla, joka periaatteessa voisi jatkua ikuisesti. Välttämättömät askareet suoritetaan vähällä vaivalla tai osa jätetään kokonaan tekemättä.Sanotaankin että permakulttuuri on laiskan mutta älykkään ihmisen puutarhurointia. Päämääränä on saada tehokas, intensiivinen, työtä ja energiaa säästävä kokonaisuus. Otetaan mallia luonnosta ja luonnon tavasta toimia ja sovelletaan kokemuksia ja eri tieteenalojen tutkimustuloksia niin, että opitaan hyödyntämään luonnon lakeja. Kunnioitetaan luontoäidin tekemää työtä.

Viljelyn suunnittelussa seurataan, miten maan humus, vesisuonet, ilmavirrat ja auringon lämpö vaikuttavat kuhunkin kasviin. Tarkkaillaan ilmansuuntien vaikutusta. Tuleeko tuuli etelästä, miten sade lankeaa, routiiko talvella? Hyvään tulokseen päästään kehittämällä luontoa ja sen muotoja jäljentäviä järjestelmiä. Kasvit ja kunkin vaatimat toimenpiteet sovitetaan yhteen niin, että kaikki osa-alueet hyötyvät toisistaan. Eri aikaan satoa tuottavia kasveja kasvatetaan kolmessakin kerroksessa ja vähennetään näin tarvittavan työn määrää ja maan käyttöä. Eri aikaiset kasvit tukevat toisiaan. Niin herneen kuin porkkanan vieruskasvit valitaan saman tieteellisesti tutkitun periaatteen mukaan.

Luonnonkasvit, itsesiementävät lajikkeet ja ennen kaikkea perennat ja puut ovat permakulttuurin ydin. Perennat tuottavat vähällä inhimillisellä työllä paljon syötävää. Maata ei tarvitse muokata, kylvää eikä siirtää muualle. Niistä syntyy minimalistin puutarha ja ne estävät myös eroosiota. Tuhoeläimet ja hallayöt eivät vaikuta perennoihin niin massiivisesti kuin yksivuotisiin kasveihin.

Permakulttuurissa ei käytetä hyväksi pelkästään luonnonmukaisia maanparannusaineita ja hyönteistuholaisia, vaan mönkivien ja lentävien eläinten tarjoamaa työpanosta vähentämään ihmisen omaa työtä. Pyrkimys on teettää ravinnon kasvatuksessa kasveilla, eläimillä, sienillä ja pieneliöillä varsinainen työ. Se tiedetään yleisesti, että eläimet muuttavat tehokkaasti ihmiselle kelpaamattomia kasveja lihaksi ja lannoitteeksi, mutta harvoin arvostetaan riittävästi maan pieniä ahkeria työläisiä. Puhutaan No-Dig/No-Till, älä kaiva älä muokkaa -puutarhasta, regeneratiivisesta eli uudistavasta viljelytavasta.

Ilmaston vihersuojelu tarkoittaa, että perinteiset kasvit säilytetään, jotta paikallinen ilmasto säilyy vakaana. Kasvit kohentavat mieltä ja toimivat äänenvaimentajina, keräävät pölyä sekä myrkkyjä ilmasta ja puhdistavat siten ilmaa. Ne viilentävät ilmastoa kesällä ja pitävät lämpöä talvella. Ympärivuotiset viherkasvit estävät neulastensa liikkeellä korkeataajuista melua.

Kuten ennen vanhaan tietäjät pystyivät ottamalla multaa kouraansa aistimaan maan elinvoiman ja puutokset, tiedetään nykyään uusien mittarien avulla, puuttuuko joku alkuaine maasta. Siinä kohdassa kasvatetaan sitten jotain, mikä ei tarvitse tätä tai tuodaan sitä ainetta tuottavia kasveja. Kun saa maansa kuntoon, sinne oikeat kasvit ja oikean kiertokulun, voikin luottaa siihen, että maa hoitaa aika paljon itse itsensä. Maaperä on ihmeellinen multiorganismi, joka tarjoaa oikealla hoidolla vihanneksille ja hedelmille niiden tarvitseman kasvu- ja ravintopitoisuuden.

Viljelyn ja puutarhuroinnin lisäksi samoja permakulttuurin periaatteita ja filosofiaa toteutetaan ihmiselämän muillakin alueilla. Kyse ei ole siis vain kestävästä viljelystä, vaan myös kestävästä kulttuurista.

Samoja periaatteita opitaan soveltamaan arkielämässä ja sosiaalisissa järjestelmissä. Ihmiskunnan suuri eettinen ongelma liittyy juuri luomakunnan osaan ihmisen selviytymisessä. Kahta samanlaista luontokohtaa ei ole, ei myöskään kahta samanlaista ihmistä. Insinöörimäisiä globaaleja toimintatapoja ei voi rakentaa. Jokaisella on oma tärkeä roolinsa ja tietonsa maailman kehityksestä siinä biosfäärissä, missä hän elää. Sen tunnistamiseen vaaditaan niin eettisen kuin ekologisen ja sosiaalisen kehityksen tuntemus. Ehkä vilaus pyhyyttäkin. Kun ihminen ymmärtää itse olevansa osa luomakuntaa, haluaa hän ottaa huomioon kaikkien muidenkin kuulumisen tähän kokonaisuuteen. Mutta on myös ymmärrettävä sen rajoitukset. Eläin tappaa syödäkseen, ihmisellä on tieto, miten tulla toimeen tappamatta toista elävää oliota.

Vyöhykkeet, sektorit, mallit

Permakulttuurin kehittäjät Bill Mollison ja David Holmgren aloittivat yhteistyön vuonna 1975. Australialainen biologian professori Bill Mollison kertoo: "Seurasin opiskelijapoikana kengurujen ruokailutottumuksia Tasmania sademetsässä ja kirjoitin päiväkirjaani: Uskon, että me ihmiset voimme kehittää järjestelmän, joka toimii yhtä täydellisesti kuin kengurujen yhdyskunta." Toinen biologian opiskelija David Holmgren valmisti vuonna 1974 Tasmanian yliopistossa seminaarityön monikulttuurisesta viljelytekniikasta. Hänen työtään ei hyväksytty, ja mies päätti jättää yliopistouran. Hänen ohjaajansa Bill Mollison ymmärsi kestävän kulttuurin idean ja miehet alkoivat yhdessä kehittää ja suunnitella teoriaa kestävästä ja monipuolisesta kulttuurista. Heidän mukaansa ei edes luonnonmukainen viljely estä eroosiota. Maanviljelyyn on yhdistettävä arkkitehtuuri, arkkitehtuuriin asukkaiden tottumukset. On suunniteltava kasvien, maasto-olosuhteiden ja ilmaston ehdoilla. Suunnittelussa ja viljelyssä on toimittava yhtä järkevästi kuin luonto. Luontohan ei tuota jätettä eikä saasteita, vaan kierrättää kaiken, mikä siellä syntyy. He julkaisivat kirjan Permaculture One. Vuoteen 1981 mennessä Mollisonista oli tullut suosittu luennoitsija ympäri maailmaa ja hänelle myönnettiin vaihtoehtoinen Nobel-palkinto.

Permakulttuurisessa suunnittelussa tärkeintä on intensiivinen tarkkailu, apuvälineinä työkaluja kuten aurinko, tuulet, kosteus, vesivirrat ja routarajat. Tietojen perusteella etsitään optimaalinen paikka talolle ja karjasuojalle, jopa pyykkinarun ja kompostin sijainnilla. Kaiken arkielämässä tarpeellisen on tultava oikealle paikalleen suhteessa tarpeeseen. Periaatteenahan on luoda hyödyllisiä yhteyksiä eri asioiden välille. Kumppanuuskasvit hyödyttävät toisiaan, talo hyödyntää navetan lämpöä, kasvimaa hyödyntää kompostia, kompostointi tuottaa lämpöä kasvihuoneeseen. Kun tarkkailutietoa on kertynyt vuoden jokaiselta kuukaudelta, aletaan suunnitella vyöhykkeitä, sektoreita, resursseja ja malleja.

Vyöhykkeet ovat alueita, joita ei määritellä maantieteellisesti, vaan sen mukaan, kuinka usein kullakin alueella oleskellaan tai työskennellään. Tarkalleen ottaen koko lähiympäristö jaotellaan kuudeksi vyöhykkeeksi. Lähimpänä ovat päivittäisiä tarpeita tyydyttävät toiminnot ja uloimpana metsä ja hiljaisuus. Siten esimerkiksi ne kasvit, jotka tarvitsevat eniten hoitoa, tai joita käytetään päivittäin, sijoitetaan lähimmäksi keittiön ikkunaa, kakkosvyöhykkeelle. Perinteinen tapa rakentaa komposti tai viedä pyykkinarut talon edestä pihan perälle saa kyytiä, eikä rappusten viereen istuteta kukkapenkkejä vaan eri aikoihin kukkivia yrttejä.

Sektoreilla tarkoitetaan kaikkia tilan ulkopuolelta tulevien energiavirtojen väyliä, myös saasteita ja melua. Erityisesti kasvien sijoittelussa on tärkeä ottaa huomioon sektorit. Jokaisessa paikassa on omanlaisiaan resursseja, joita voi hyödyntää tai joiden vaikutusta voi estää suunnittelemalla, mutta ne on tiedostettava. Ajatuksena on toimia yhteistyössä luonnonvoimien kanssa, ei taistella niitä vastaan. Eli luonnon annetaan toimia omilla ehdoillaan, joita ihminen hyödyntää kekseliäisyytensä ja tietonsa perusteella, kuitenkin niin, ettei siitä koidu vahinkoa luonnon tasapainolle. Luonnon rajoitusten ymmärtäminen on kaiken suunnittelun perusta. Jos tontin keskellä on iso kivi, ei sitä siirretä pois, vaan sen lähelle sijoitetaan kasveja tai toimintoja, jotka tarvitsevat lämpöä.

Permakulttuurisessa viljelyssä kasvupenkit eivät ole suoria, eihän luonnossakaan mikään ole viivoittimella vedetty. Penkit kiertävät kaarissa. Pyöreät ja keskeltä avoimet avainreikäpenkit helpottavat kitkemistä ja kastelua. Eri menetelmillä luodaan aurinkoloukkuja ja tuulisieppareita. Ylöspäin kohoaviin spiraalipenkkeihin saa suunniteltua yrttejä sen mukaan kuinka paljon aurinkoa kukin tarvitsee. Osa kasveista viihtyy varjossa. Kun tiedetään, miten pitkät juuret, minkälainen ravinnon, valon ja kosteuden tarve kullakin kasvilla on, voidaan kasvit istuttaa ja kylvää tarkan suunnittelun avulla niin, että optimoidaan tuotto pienestäkin tilasta ja minimoidaan ihmisen työn tarve.

Malleilla ymmärretään luonnon tarjoamia malleja, joita suoraan tai soveltaen otetaan käyttöön ihmisenkin tekemillä viljelmillä. Metsä toimii mallina metsäpuutarhalle, missä jäljitellään monikerroksisuutta, vaikka toimitaankin pihassa.

Tarkkailu on edellytys onnistuneelle suunnittelulle. Paikallisista elementeistä tarvitaan perusteellista tietoa. Luontoa on tarkkailtava kaikkina vuodenaikoina ja kaikissa olosuhteissa. Havaintojen perusteella tehdään muistiinpanoja ja vasta sen jälkeen ryhdytään rakentamaan ja kylvämään. Mistä nousee kylmä tuuli, mitkä paikat kevätaurinko sulattaa ensimmäiseksi, missä asukkaat viihtyvät parhaiten. Joka päivä opitaan lisää luonnon laeista ja ihmismielestä. Oppiminen tapahtuu tarkkailemalla, kirjaamalla ja tekemällä johtopäätöksiä. Ihminen ei voi tehdä itsestään uutta Jumalaa, mutta voi oppia Luojan tarkoitusperistä.

Synergia on suunnittelussa avainasemassa. Yhden menetelmän maksimoimisen sijasta permakulttuurissa pyritään optimoimaan kokonaistuotanto. Jokaisella menetelmällä ja osallistujalla on useita tehtäviä ja kaikkia tehtäviä toteutetaan useilla menetelmillä. Samalla pyritään muistamaan, että mitään ei ole olemassa sisäsyntyisesti ja yksin, vaan kaikki on jotain suhteessa johonkin. Näin voidaan löytää mahdollisimman monta tapaa käyttää tarjolla olevat elementit hyödyksi.

Permakulttuuri on siis pyrkimys suunnitella ja rakentaa systeemejä, jotka jäljittelevät luonnon omia mekanismeja.

 1. Systeemien suunnittelussa otetaan huomioon kaikki vaikuttavat elementit.
 2.  Kustakin elementistä kaikki sen mahdolliset toimintatavat.
 3. Elementit sovitetaan yhteen niin, ettei yksikään elementti jää hyödyntämättä tai vaille huomiota.
 4. Näin varmistetaan, että kukin elementti pääsee toteuttamaan mahdollisimman montaa potentiaalista toimintoaan.
 5. Yhdessä elementit tukevat toisiaan ja saavat aikaan toimintoja, joita ei muuten olisi olemassa.
 6. Tämä vaatii elementtien tuntemista sekä kokonaisvaltaista systeemiajattelua. Siitä syystä permakulttuuri korostaa suunnittelua.

Viimeistään koronavirus osoitti, miten viisas on se alue, joka malttaa varautua edes alkeelliseen toimintakykyyn minkä tahansa katastrofin iskiessä.

Omavarainen digikylä tulevaisuutta

Valtiovarainministerinä Jyrki Katainen tilasi vuonna 2013 Suomen nuorimpana väitelleeltä filosofilta Pekka Himaselta raportin Kestävän kasvun mallista.

Maailma muuttuu ryskyen. Nykyhetkeä tulee katsoa siitä näkökulmasta, miltä maailma näyttää viidenkymmenen vuoden kuluttua. Keskeisiä hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ovat kansalaisten autonomia, sosiaalisten suhteiden laatu ja merkityksellinen tekeminen. Ihminen ei väsy työhön, vaan siihen, että työ ei ole merkityksellistä. Meillä on hyvinvointivaltio mutta pahoinvoivat ihmiset. Hyvinvointivaltio jatkuu, mutta muun ohella sitä edistävät ihmiset suoraan verkostojen muodostumisen kautta. Valtio toimii "mahdollistajana". Ajatus"hyvinvointitilistä"tarkoittaa, että ihmiset voisivat valita, miltä alueelta ihminen hyvinvoinnin ratkaisunsa hakee elääkseen antoisalla tavalla.(mukaellen, Pekka Himanen)

Kestävän tulevaisuuden rakentamisessa omavaraisen digikylän työkalupakkiin sopivat monet nykyaikana kehitetyt ja kokeillut naapurustoprojektit. Yhteisviljely on ruoansaannin kulmakivi. Vaikka jokainen ei ole viherpeukalo, riittää pellolla monenlaisen taidon tarvetta. Perusjuurekset, jyvät ja ryynit kasvatetaan talkoopelloilla, mutta kotipuutarhat ja aarimaat tarjoavat erikoisempia juureksia ja yrttejä, joita varten muodostetaan ruokapiirejä. Ruokapiirissä ruoka toimitetaan yhteiselle noutopaikalle ja piiriin liittyneet hakevat heille valmiiksi pakatun laatikon tai erikseen tilaamansa tuotteet. Näin päästään eroon välikäsistä ja mainonnasta, pakkauksista ja kuljetuksista. Elintarvikkeita myös jalostetaan yhdessä.

Jo olemassa oleviin ruokapiireihin liitetään usein myös muita kotitaloudessa tarvittavia tuotteita, tärkeimpänä pesuaineiden jakelu. Näin voitetaan mennen tullen kaupan tarjoukset. Välttämättömiä ulkomaisia luomutuotteita ja Reilun kaupan tuotteita tilataan tukuista säkeissä ja jaetaan alueella ihmisten omiin astioihin.

Osuuskunnan perustaminen sopii joihinkin toimintoihin paremmin silloin, kun halutaan toimia tuottamatta voittoa jollekin ulkopuoliselle taholle. Lähialueen metsiä sovitetaan omistajan toiveiden mukaan paikalliseen käyttöön ja paikallisella työvoimalla, jotta niiden tuomat verotulot eivät karkaa suuriin keskuksiin.

Netti on avannut mielettömät mahdollisuudet selvitä lähes kaikesta likaamatta käsiään rahaan. Ilmiselvin menetelmä on auttaa läheisiään, he auttavat minua.

Myös palstaviljelyllä, aarimaalla, niin kuin siirtolapuutarhoillakin on erityisiä etuja vähennettäessä riippuvuutta globaalitaloudesta. Ne soveltuvat innokkaille puutarhureille, jotka haluavat hoitaa omaa palstaansa ja kotipuutarhaansa. Kasvatettaessa tusinoittain erilaisia kasveja lähekkäin sadon määrä nousee moninkertaiseksi. Siirtolapuutarhassa on jopa enemmän monimuotoisuutta ja hyönteisiä kuin luonnonsuojelualueilla. Pölyttäjäpopulaatiot pitävät elinympäristön ja sadon monimuotoisena ja madot viihtyvät. Tuholaisten on vaikea löytää sopivia paikkoja lempiruoakseen, koska kutakin lajiketta on vain vähän ja tuholaisten luonnolliset saalistajat kuten leppäkertut, korennot ja kukkakärpäset viihtyvät paikalla. Maa ei ole koskaan avoin joten eroosio ei tuhoa humusta ja orgaanista ainetta kehittyy jatkuvasti. Erilaisia kasveja voi kylvää väliinkin, jolloin palsta on maksimaalisesti hyödynnetty. Perennat pitävät maan yhtenäisenä. Kotipuutarha on viherpeukalolle ehdottomasti järkevin tapa tuottaa ravintoa. Englannissa uusimpia menetelmiä hyödyntävän palstan keskimääräinen sato on 35 tonnia hehtaarilta.

Pienimuotoisella viljelyllä on muitakin etuja: Palstalle on lyhyt matka. Palstoja hoitavat ihmiset ovat terveempiä, erityisesti iäkkäiden ihmisten kunto pysyy sopivasti yllä. Myytäessä tuotteet eivät tarvitse pakkauksia.

Omavarainen ravinnontuotanto yhdelle hengelle:

• vihannekset 150 m2

• peruna 50 m2

• hedelmät ja marjat 50 m2

• viljatuotteet 300 m2

• eläintuotteet 2100 m2

yhteensä 2650 m2

 20 ihmistä tarvitsee omavaraisesti elääkseen

• 2 lehmää, 2,5 ha rehu- ja laidunmaata

• 20 kanaa (1/2 munaa päivässä), 0,3 ha kauran jyviä

• 2 sikaa, 0,2 ha rehua

• 2 vuohta (maitoa 11/vuohi/vrk)

• 5 lammasta, 2 kg villaa/v/lammas 1,5 ha

• rehua ja laidunta

• yhden hevosen, syö 2000 kg viljaa ja kasvista 1,5 ha

• 1600 kg perunaa - 80 kg/henkilö/vuosi 15 aaria

• 600 kg porkkanaa, l kpl/henkilö/pv 3 aaria

• 400 kg sipulia, 20 kg/henkilö/vuosi 3 aaria

• 6 aaria muita vihanneksia

• 400 kg mansikkaa, 20 kg/henkilö/vuosi 2 aaria

• 30 marjapensasta,

• 10 omenapuuta,

• 5 ha metsää, jonka vuotuinen kasvu korvaa vuotuiset hakkuut

Rehu- ja laidunmaata 3 ha, 50 aaria viljapeltoa.

Omavaraistaloudessa 140 ihmistä tarvitsee

• 13 lypsylehmää: rehu- ja laidunalaa 14,4 ha

• 13 nuorta nautaa lihantuotantoon: rehu ja laidunalaa 5,8 ha

• 3 emakkoa porsaiden tuottoa varten: rehuala 1,2 ha

• 225 kanaa: rehuala 2,5 ha

• 35 lammasta: rehu- ja laidunala 5,8 ha

140 ihmistä tarvitsee 30 ha maata.

Minkälainen järjestelmä on turvallisin? Hajautettu yhteiskunta, joka koostuu omavaraisista kylistä, joissa ihmisistä suurin osa tekee työtä suoraan oman leipänsä tuottamiseksi omassa kyläyhteisössään. Kaikki liikuttaminen ja liikkuminen voidaan siten minimoida ja välttää keskittämisen haittapuolia ja riskejä. Hallintokoneisto on kevyt ja rahaliikennettä vain vähän. Koska ihmiskunta tarvitsee luonnonpääomaa, pitää yhteisomistukseen jäädä tilaa. (Constant Natural Capital Rule)

Kun valtioita alettiin muodostaa Euroopan mantereella, eivät niitä perustaneet määrätyllä ekologisella alueella asuvat ihmiset keskinäisen avun ja vastuun jakamiseksi. Ensimmäisten valtioiden rajoista päättivät itsensä muita ylemmäksi asettaneet papit, rikkauksia havittelevat kauppiaat ja työvoimaa tarvitsevat linnanherrat. Ihmisiä oli helppo houkutella alueelle tarjoamalla suojaa, toimeentuloa ja mahdollista taivaspaikkaa.

Luostarien ja linnoitusten ympärille kerääntyi kauppiaita etsimään suojaa rosvoukselta. He alkoivat maksaa turvatoimista pappisruhtinaille. Tällä tavalla syntyneiden kaupunkivaltioiden ja kuningaskuntien laajentuminen aloitti ennen näkemättömän vaelluksen Euroopan historiassa. Ihmiset muuttivat kyllä vapaaehtoisesti, heitä ei tarvinnut enää orjavankkureilla kuljettaa, mutta heitä veti keskuksiin silloin niin kuin nytkin elannon niukkuus muualla. Maatalouden kehittyessä kotitila ei pystynyt enää elättämään kaikkia perheen jäseniä eikä vapaata maata ollut tarjolla.

Vuosituhannen kuluttua kaupungeissa asuivat niin taitavat käsityöläiset kuin orastava virkamieskunta ja palvelusväki. Samalla kehittyivät koulut, vähitellen bulevardit, oopperat, kunnes nyt runsas vuosituhat myöhemmin on tultu siihen tilanteeseen, että kaupungit nielevät maaseudun asukkaat ja tuotteet. Puhutaan valtioiden sisäisestä kolonisaatiosta: pellolta ja metsästä antimet kaupunkiin, jätteet paluukuormassa maaseudulle.

Kosmopoliittisuus ei tarjoa apua hätätilassa

Kun ihmisillä oli kaikilla mantereilla vielä viime vuosituhannen lopulla omanlaisensa elämä - Ranskassa, Intiassa, Perussa - he ajattelivat, söivät ja rakastivat omalla tavallaan, nyt kaikkien valtioiden kaupungit ja elintavatkin alkavat muistuttaa toisiaan. Megacityissä arkkitehdit ja insinöörit kaikkialla maailmassa luovat betonista ja lasista samanlaisia keskuksia ja liikkumisen muotoja, yhtenäiskulttuuria. Kuka tänä päivänä voi enää elää ilman luottokorttia, tietokonetta, kännykkää ja autoa? Ja nehän kaikki vaativat modernin infrastruktuurin.

Tieto, tunne ja voima ovat muutoksen eri aspekteja. Jos keskitytään vain tietoon ja viestintään, nielemme liberaalin kertomuksen politiikasta. Ihmisten tunnustaminen toisiaan tarvitsevien ja hoivaavien olentojen verkostoksi sekä yksityisomaisuuden tekeminen yhteiseksi on liberalismin jälkeisen politiikan suunta. (Veikka Lahtinen, Pontus Purokuru 2020)

Kehitys ei ole kulkenut umpikujaan ainoastaan ruoantuotannon suhteen, vaan umpikujaan johtaa myös asumisen keskittyminen. Kosmopoliittisuus ei tarjoa apua hätätilassa. Kun vielä suku ja läheiset erotetaan toisistaan, lokeroidaan lapset, vanhukset ja sairaat omiin tiloihinsa, kärsii jokainen turvattomuudesta ja yksinäisyydestä. Yksinäisyyttä ei lievitä, vaikka viranomaiset järjestävät hoitoa, viihdykettä ja avustajia.

Jos tapamme kaiken ilon elämänprosessista, minkälaista tulevaisuutta olemmekaan valmistamassa itsellemme? Jos ihminen ei voi nauttia kevään tulosta, miksi hänen tulisi olla onnellinen työtä säästävässä utopiassa? Mitä hän tekee sille vapaa-ajalle, jonka kone hänelle tuo? Luulen että säilyttämällä lapsuuden rakkauden sellaisiin asioihin kuin puut, kalat, perhoset ja sammakot, teemme rauhallisen ja kunnollisen tulevaisuuden hiukkasen todennäköisemmäksi. (dystopiakirjailija George Orwel 1949)

On vaikea ymmärtää, että kun luomakunta on jo näyttänyt voimansa insinöörimäiselle massasuunnittelulle, miksi valtio yhä ohjaa yhteiskuntaa aivan kuin se pystyisi toimimaan kellon koneiston tavalla? Miten yhä totaalisempi, jähmeämpi ja monimutkaisempi valtio ja talouselämä voisivat ikinä vastata elävän luonnon tai edes ihmisen tarpeita?

Käsite ”ekologinen minuus” viittaa laajaan ja syvään minäkokemukseen ja itsen ja muiden välisen rajan hälvenemiseen. Ihminen on tarvitseva olento. Juuri se sitoo meidät maailmaan ja tekee meidät riippuvaisiksi siitä ja toisista elävistä olennoista. Tarveperustainen näkemys ihmisestä on siten vastakkainen homo economicus -oletukselle. (tulevaisuuden tutkija Arne Naess 1995)

Sellaisia rakenteita onkin viisasta alkaa purkaa, jotka velvoittavat ihmisen riippuvuussuhteeseen tuntemattomista viranomaisista ja pakollisesta osallistumisesta. Ympäristöongelmiakaan ei voi ratkaista saatikka estää loputtomilla teknisillä keksinnöillä. Vanhanaikaisia ratkaisuja ovat levitysstrategiat eli pitkät piiput, filtteristrategia ja puhdistusteknologia eli kasaaminen tuleville sukupolville, ja nyt jopa kierrätys. Mihin polttolaitoksen tuhka ja tavarapaljous?

Vastateknologia tarkoittaa tekniikkaa, joka korjaa teknologian luonnolle aiheuttamia haittavaikutuksia; esim. vedenpuhdistamoihin ja kierrätysjärjestelmiin sisältyvistä ongelmista. Keskeinen pulma on siinä, että vastateknologia on kallista. Sen laajamittainen käyttöönotto vaatii siis talouskasvun kiihdyttämistä, mikä tekee tyhjäksi kaikki sen hyödylliset vaikutukset. (filosofi G.H. von Wright)

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet eli Agenda2030 sisältää 17 tavoitetta, jotka kaikkien maailman valtioiden tulee yhdessä saavuttaa vuoteen 2030 mennessä. Jokaisen maan hallitus päättää niistä toimenpiteistä, joilla se edistää näitä tavoitetta ja niitä 169 tarkentavaa pykälää. Suomen toimikunta on suositellut ”järjestelmätason muutoksia” ruoka- ja energiajärjestelmään sekä metsätalouteen ja vesistöjen käyttöön. Muutosta kaivataan sen mukaan myös sivistykseen, osaamiseen, elämäntapoihin, hyvinvointiin, terveyteen ja osallistumistapoihin. Myös talouselämä, työ ja kulutus vaativat muutosta. Muutoksen menetelminä luetellaan lainsäädäntö ja vapaaehtoinen osallisuus, erityinen toivo pannaan tiedostavaan, vastuulliseen kuluttajaan. Tekemällä toimenpidesitoumuksen mikä tahansa suomalainen toimija, yrityksistä ja kouluista yksittäisiin kansalaisiin, osallistuu toimikunnan mukaan konkreettisesti kansalliseen kestävän kehityksen työhön. Miten nämä suuret muutokset voisivat onnistua, kun kätemme ovat sidotut?

Osallistuminen on mahdotonta ellei välitä mistään. Jos ei välitä, jos ei tunne ja ole osallinen jossakin elämän keskellä, ei elä myöskään omaa elämäänsä. Elämästä saa takaisin juuri sillä määrällä, mitä siihen sijoittaa. Olemme itsellemme velkaa sen, että todella elämme. Aivan kuin hengissä pysyminen, oman elämänsä tekninen ylläpitäminen ja säästäminen olisi elämän keskeinen tarkoitus. Sitä vartenhan olemme olemassa, että kuuluisimme yhteen. Että antaisimme eteenpäin sen minkä olemme itse lahjaksi saaneet. (Martti Lindqvist)

Kolmannella vuosituhannella on opittava ymmärtämään maailmasta ja ihmisestä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Enää ei ole tarvetta turvautua salaperäisiin tonttuihin tai profeettoihin. Kilpailua edistävät markkinavoimat ja resursseja repivä sosiaalivaltio on tulossa tiensä päähän.

Tarvitaan pioneereja ja kyläkokeiluja

Kriisit luovat muutosta, mutta paljon on kiinni siitä, millaisia ideoita meillä silloin lojuu valmiina. Siksi perustehtävä on kehittää vaihtoehtoja vallitseville käytännöille ja pitää ne elossa silloinkin, kun ne ovat poliittisesti mahdottomia. (Rutger Bregman, Nordic Business Forum 15.9.2022)

Erilaisten kokeilujen tehtävä on saatella nykyinen järjestelmä menneisyyteen. Koska muutoksen toivotaan tapahtuvan vähitellen ja rauhanomaisesti, on tarjottava ja kokeiltava erilaisia malleja. Vanhoja tapoja voidaan muuttaa vasta, kun on osoittaa malleja jostain paremmasta.

Tarvitaan monenlaisia filosofeja niin että ekokatasrofin alkaessa dystopia tai totalitarismi ei saa jalansijaa. Harvat tuntevat teknisiä vaihtoehtoja ja toimenpiteillä on kiire. Ihmisen elämäntapa muuttuu sillä hetkellä, kun elämä lakkaa olemasta mielikuvituksen ohjaama. (taloustutkija Pasi Heikkurinen 2019)

Maailmalaajuinen ekokyläliike GEN (The Global Ecovillage Network) on kokonaisvaltaisin ja siksi mullistavin yritys tarjota ihmisille monipuolinen tapa elää ja kehittää fyysisesti, henkisesti ja intohimoisesti turvallista tapaa elää. Sen piirissä on kehitetty vuodesta 1987 alkaen tuhansia pilottihankkeita kestävästä elämäntavasta. Mallien ja yhteisöjen tarkoitus on toimia ikään kuin elävinä laboratorioina. Kokeilu on ketterä tapa testata muutosta ja uusia toimintamalleja, joita maailmalla kovasti kaivatan. Ekokylissä ideat viedään tuoreeltaan käytäntöön pienellä aikataululla, laajuudella ja budjetilla.

Korkealaatuinen mutta vähäpäästöinen elämä kehittyy yhteiskunnalle halvalla, kun samanmielisten porukan annetaan kokeilla yhdessä uusia tekniikoita ja innovatiivisia ratkaisuja. Ekologinen jalanjälki edellyttää pioneerikansalaisilta innovatiivisia ratkaisuja, joiden sopeuttaminen globaalien saarekkeiden ulkopuolella on usein koetuksella. Ekologisen, sosiaalisen, kulttuurisen ja taloudellisen kestävyyden maailman yhdistäminen ei ole mitenkään yksiselitteistä. Olisihan hassua asua ekologisesti, mutta ajaa sitten autolla töihin ja viedä matkalla lapset hoitoon?

Ekokylä on maantieteellisesti yhtenäinen 200 – 2000 ihmisen asuttama alue. Joukko on riittävän suuri erilaisia taitoja vaativiin töihin ja niin pieni, että ihmiset voivat tunnistaa toisensa, muistaa jopa nimeltä. Niissä toimitaan yhdessä yhteisen päämäärän hyväksi, vaikka kaikki ovat henkilöinä erilaisia. Empatiaahan tuntee parhaiten samojen asioiden kanssa painiskelevan lähiympäristön kanssa. Naapurustolla on ymmärrystä siitä, miten itse kukin tuntee itsensä merkitykselliseksi ja miten hänen omanarvontuntonsa nousee. Merkityksellisyyden tunne on avainsana.

Esitän että kokemus arvokkaasta ja merkityksellisestä elämästä syntyy neljästä peruselementistä: * Autonomia, elämä ei tunnu ulkoapäin kontrolloidulta, teen itse keskeiset valintani. * Kyvykkyys. Olen taitava ja kyvykäs siinä mitä teen. * Läheisyys. koen läheisyyttä ja yhteyttä ihmisiin, joista välitän. * Hyväntekeminen. Omalla toiminnalla autan toisia ihmisiä. (filosofi Frank Martela 2023)

Kylämäisyys on kulmakivi siksi, että energiaa voidaan säästää ja pieniäkin paikallisia luonnonvaroja hyödyntää, kun alue on rykmentin kokoinen. Tuotanto vastaa todennäköisesti tarvetta, kun voidaan yhdessä suunnitella ja valmistaa tuotteita. Myös tuotannon hyöty koituu niille, jotka kantavat ympäristöhaitat ja jakavat tehtyjen päätösten ja niiden toteuttamisen seuraukset. Tällaisia omavaraisuutta tukevia ekokokeiluja kutsutaan myös nollaenergia- ja nollajäte-elämäntavaksi, joissa suunnitellaan joustavia, paikalliseen synergiaan ja yhteistyöhön perustuvia mikro- ja nanotalouksia. Niissä kehitetään myös välittämisen ja hoivan kulttuuria.

Tanskalaisen Ross ja Hildur Jacksonin perustama Gaia-säätiö aloitti vuonna 1987 tarjota resursseja ekokylien kokeiluille ympäri maailmaa. The Global Ecovillage Network GEN perustettiin vuonna 1995. Kolme vuotta myöhemmin YK nimesi ekokylät esimerkiksi ryhmässä Best Practices (Parhaat esimerkit). Ekokylien verkosto sai edustajansa YK:hon ja se alkoi toimia demonstraatio- ja mallipaikkojen neuvonantajana, ei vain YK:n talousosastossa vaan myös sosiaalineuvostossa. Tuettuaan vuosien varrella kokeiluja 20 miljoonalla eurolla, Gaia-Trust alkoi keskittyä vuoden 2022 jälkeen yksittäisten projektien tukemiseen ja palkintojen jakamiseen. Nykyään myös EU ja eri maiden ulkoministeriöt ovat alkaneet rahoittaa ekokylien kokeiluja.

Maailmalaajuisesti puoli miljoonaa ihmistä asuu ekokylissä. GEN-verkostoon kuuluu lähes tuhat melkein autarkia ekokylää. Euroopassa yhteisöjä on lähes 400. Senegal läntisessä Afrikassa on ehdoton ennätys: hallitus on ottanut ohjelmaansa kehittää 1400 maaseututaajamaa ekokyliksi.

Ehdotankin, että ekokylistä tehtäisiin tämän ajan kokeilualueita, olkoot sitten reservaatteja dropauteille, permakultturisteille, autarkisille ryhmille - kunhan yhteiskunta sallisi kokeilut. Ajatella että syrjäytynyt nuori (= ihminen joka ei halua elää kulutusyhteiskunnan säännöillä) saattaa viedä valtion "kilpailukykyä parantavista" varoista 100 000 euroa vuodessa! (Psykologi, tietokirjailija Pertti Luukkonen)

Ekokylien uudet haasteet

Niin Sointulat kuin sosialistiset kolhoosit ja spirituaaliset hippiyhteisöt ovat ekokylien esiasteita. Vaikka useimmat kokeilut ovat hiipuneet, voi sanoa, että paljon paremmin ei ole käynyt sosialistisille tai liberaaleille rakennelmillekaan. Ekokylä eroaa aikaisemmista yhteisöllisistä kokeiluista monialaisuudessaan ja luonnollisesti digiajan tarjoamilla mahdollisuuksilla kehittää paikallisia ratkaisuja globaalin ongelmiin, ja estää näin aikaisempia yhteisökokeiluja vaivannut eristyneisyys. Ekokylät ovat uskonnollisesti sitoutumattomia, niissä ei ole gurua johtajana eikä hierarkkisia järjestelmiä. Niissä kokeillaan moderneja viljelyn, liikkumisen, energiantuotannon ja kiertotalouden selviytymiskeinoja, paikallisia ratkaisuja globaaliin ongelmiin, kuten sanotaan ”luksusluokan yksinkertaisuutta”. Mutta tutkitaan myös erilaisten ihmisten mahdollisuutta toimia yhdessä, vastuullisuutta ja huolenpitoa. Ne ovat nuorisolle mahtavia koulutuspaikkoja, joissa etsitään elämää joka periaatteessa voisi jatkua ikuisesti.

Asioita viedään eteenpäin sekä ajatuskokeilla että ihan oikeilla kokeilla – onnistumisilla ja erehtymisillä. Nimenomaan kokeilusta, ennemmin kuin esimerkiksi kannanotosta. (tulevaisuudentutkija Aleksi Neuvonen 2012)

Vuonna 1977 Carl Boggs alkoi kutsua uutta ekokyläliikehdintää nykyajan prefiguratiiviseksi politiikaksi ja käytännöksi, jossa tärkeintä on keinojen ja päämäärien yhdenmukaisuus. Siinä tuodaan esille ja mallinnetaan tilanne tässä ja nyt, puhutaan jopa yksilöllisestä kollektiivisuudesta. Sloganit kuten „another world is possible“ (toisenlainen maailma on mahdollinen) tai „be the change you want to see“ (ole se muutos jonka haluat tapahtuvan) kuvaavat uutta muutosprosessia. Nuorisoa eivät enää innosta abstraktit periaatteet eivätkä haavekuvat, ei myöskään ainoastaan parlamenttaarinen edustuksellisuus. Prefiguratiivisen politiikan kolme peruspiirrettä ovat: väline on osa päämäärää (means-ends equivalence), vaihtoehtojen ja mallien luominen (building alternatives) ja nykyisyyden avulla tulevaisuuteen (prolepsisin konsepti).

Ei se että kaikki asuvat metsän ja pellon keskellä, vaan eri kokoisissa 90 prosenttisesti omavaraisissa digiyhteisöissä.

Kestävien yhteisöjen päivää, The European Day of Sustainable Communities, on vietetty 21.9. vuodesta 2017 alkaen. Myös kansainvälinen Maailman siivouspäivä (World Cleanup Day) järjestetään samana päivänä.

Vaikka ollaan vielä kaukana utopian saavuttamisesta, luovat mikropoliittiset käytännöt jo itsessään malleja. Ekokylien idea on vuosien yrityksen ja erehdyksen jälkeen kehittynyt autarkisista haaveista ja valtiosta erottavista kokeiluista yhteistoiminnallisiin muotoihin. Nykyään ekokylistä tehdään kokeilu- ja malliesimerkkejä kestävästä elämäntavasta yhdessä yhteiskunnallisten ja valtiollisten toimijoiden kanssa. Koska riskit ovat suuria haluavat monet yritykset testata ja hallita tuotantoketjuaan alusta loppuun ja kääntyvät tällöin ekokylien puoleen.

Ekokylien missiossa tapahtuikin 2020-luvulla kaksi suurta muutosta. Enää ei pakerreta oman ekokylän piirissä, vaan pidetään yhteyttä kaikkiin toimijoihin yhteiskunnassa. Enää ei myöskään pyritä selviämään nykyisen kaltaisessa tilanteessa, vaan ennakoimaan selviämistä tulevissa suurissa muutoksissa. Kysytään: Mitä ekokylät voivat vaalia tänään, jotta niistä tulee kestävämpiä huomennakin? (What can ecovillages nurture today to be more resilient tomorrow?) Mitä toimenpiteitä ekokylien tulee tehdä, että ne pärjäävät nimenomaan vakavien ilmastonmuutosten ja moninkertaisten kriisiskenaarioiden aikana? Miten ne lisäävät kykyään muutokseen ja pystyvät toimimaan esimerkkeinä? Mikä on niiden kollektiivinen merkitys? Miten ne voivat lisätä joustavuutta ja vuorovaikutusta sosiaalisissa ja ekologisissa yhteisöissä? Mitkä ovat niiden suurimmat annit muille, jotka etsivät tietä eteenpäin? (katso: Three Horizons Framework - a quick introduction, youtube)

Luonnon kiertokulusta eriytyneet kaupungit eivät ole kestämättömiä ainoastaan luonnolle, vaan myös ihmiselle. Jos vaihtoehtona kaupunkiasumiselle on ahdistava sukulaisuuteen ja perintöön perustuva maalaiskylä, on kaupunki tietysti suoranainen vapauden airut. Mutta jos uudet omavaraiset asuinalueet muodostuvat samaan aatesuuntaan pyrkivistä ihmisistä, ja jos niihin ei liity omistus- ja perintöriitoja, tarjoavat ne samanlaisen yksilöllisyyden ja persoonallisuuden suojan kuin suurkaupungit. Vapaus ja vastuu yhdistyvät ekologisesti kestäviin elämänarvoihin. Suomessa olemassa olevat asuinalueet ja kylät voivat kehittyä tällaisiksi omavaraisiksi digikyliksi, jos vain niille annetaan siihen mahdollisuus. Tuhoisista suurkaupungeista päästään eroon ilman pakkotoimia. Myös maallemuutto on yksi niistä asioista, jonka tulee vain antaa tapahtua. 1800-luvun lopulla alkanutta hyvä-patruuna -perinnettä voidaan jatkaa höystämällä nykyaikaisilla päätös- ja omistuskokeiluilla:

Teollisuusmies Hjalmar Gabriel Paloheimo rakennutti kartanon perheelleen vuonna 1894. Paloheimo kehitti aluetta, ja Santamäestä tuli aikoinaan täysin omavarainen. Alueella oli saha, meijeri, mylly, monenlaisia eläimiä ja viljelymaata. Launosen kylä on muodostunut Santamäen ja muiden alueen kartanoiden ympärille. Kartanon yhteyteen perustettiin myös tiilitehdas. Sen tiilistä on rakennettu esimerkiksi Stockmann-tavaratalo. (toimittaja Oona Mynttinen 2023)

Osuuskunnat ja yhteisomistukset

Mutta on myös paljon muita kokeiluja, jotka näyttävät mallia kestävästä elämäntavasta, joskaan ei niin kokonaisvaltaista kuin ekokylät. Valitettavasti nykyiset kaupalliset tiedotusvälineet ja jähmettyneet valtiolliset virkakoneistot ja yliopistolliset rahoitusprojektit julkaisevat nihkeästi tietoja näistä kokeiluista.

Uutta kulttuuria edustavat jo nyt joustavat, paikalliseen synergiaan ja yhteistyöhön perustuvat mikro- ja nanotaloudet, osuuskunnat ja yhteisöomisteiset yritykset. Kokeilut osoittavat, että tulevaisuus ei ole mikään käytävä, josta tulee vuosi vuodelta ahtaampi ja pienempi, vaan mahdollisuuksien moninaisuus. Kaikkia kuitenkin yhdistää synergia luonnon kanssa. Tuotantoa ja tekniikkaa otetaan käyttöön niin, että luonnon oma uusiutumis- ja suodatuskyky pysyy tasapainossa. Niiden mukaan omavaraisuus edistää sekä toimeentuloa että turvallisuutta kaikissa olosuhteissa. Tunnuslauseina on yhteistyö ja jakaminen, vakaat ihmissuhteet ja luotettava yhteisö.

Muutoksessa on kyse nykyisen ajanjakson politiikasta, johon kuuluu kaupunki- ja luonnonympäristön, kulttuuripolitiikan, koulutuksen ja opetuksen uudistuminen. Projekti on niin syvällinen ja globaali, että sitä voi verrata ihmissivilisaation toiseen syntymiseen. (yhteiskuntafilosofi  Andre Gorz 1994).

Vuonna 2022 myönnettiin vaihtoehtoinen Nobel-palkinto, Alternative Nobel -price venezuelalaiselle Cecosesola-yhteisölle. Sen tunnuslauseena on:

Korvataan kilpailu yhteistyöllä, tehokkuus pysyvyydellä, lyhytjänteinen ajattelu kestävyydellä ja voiton maksimointi tarvekeskeisyydellä.(Cecosesola-yhteisö)

Vuonna 1967 perustettussa Cecosesolaossa on mukana 100 000 perhettä eri elämänalueilta. Verkostoon kuuluu yli 50 yhteisöorganisaatiota seitsemässä Venezuelan osavaltiossa. Yhteisö tarjoaa ruokakauppoja, terveyskeskuksia sekä säästö- ja lainapalveluita, jopa osuuskuntahautauspalveluita omakustannus hintaan ja siksi edullisesti. Yhteisö huolehtii jäsenten perustarpeista kuten elintarviketuotannosta ja kulttuurisesta yhteistoiminnasta

Cecosesola-yhteisö on esimerkki reilun ja yhteistyöhön perustuvan talousmallin luomisesta kestäväksi ja oikeudenmukaiseksi vaihtoehdoksi voittoa tavoitteleville talouksille ja jäseniään kaikilla elämänalueilla tukevaksi vaihtoehtoisen yhteiskuntamallin luomisesta. (Right Livelihood -raadin perustelu )

Intiassa Kalpavriksh-ympäristöryhmä perustuu gandhilaiselle ajattelulle, jonka mukaan pienimuotoinen ja hajautettu kylä- ja pajateollisuus vastaa ennen kaikkea paikallisiin tarpeisiin ja sitä kautta myös kansallisiin ja kansainvälisiin tarpeisiin. Perustajajäsen Ashish Kothari on opettanut Intian julkishallinnon instituutissa ja koordinoinut Intian kansallista biologisen monimuotoisuuden strategiaa ja toimintasuunnitelmaa. Koska tuotanto on osa paikallista taloutta, jossa tuottajien ja kuluttajien väliset yhteydet ovat ensisijaisesti paikallisia, eroaa se ratkaisevasti nykyisestä kapitalistisesta voittoa tavoittelevasta tuotannosta. Työtä ei tehdä voittojen tavoittelemiseksi, vaan autetaan toinen toistaan.

 Bioalue tuo turvallisuutta

Muita kokeiluja elämän parantamiseksi ovat alueelliset omavaraisalueet. Länsimaissa on alettu puhua bioregionalismista. Se tarkoittaa aluetta, missä maantieteellisesti yhtenäisen bioalueen asukkaat hallitsevat kestävästi paikallista kulttuuria, työskentelevät ja tuottavat ruokaa ja energiaa uusiutuvista raaka-aineista. Alueella pyritään itsemääräämisoikeuteen ja taloudelliseen omavaraisuuteen. Paikallisilla kauppa- ja myyntirakenteella edistetään ekologisten maataloustuotteiden kausittaista markkinointia. Uusi digitaalinen tekniikka helpottaa suhteiden ylläpitoa.

Siinä missä maailmalla syntynyt ympäristöliikehdintä on selvästi protestiliike jotain vastaan, bioregionalismi kutsuu itseään proaktiiviseksi vaihtoehdoksi nykyjärjestelmälle.

”Ratkaisu on meille ihmisille yksinkertainen - liittyä maayhteisöön osallistuvina jäseninä, edistää niiden bioalueellisten yhteisöjen edistymistä ja vaurautta, joihin kuulumme. Tällainen bioalue on itse päättävä, itseravitseva, itseopettava, itsensä parantava ja itseään toteuttava yhteisö. Ihmisen tulevaisuus on sen varassa, että hän hyväksyy roolinsa ja täyttää sen kaikissa näistä kuudessa kohdassa. Hyväksikäyttävä antroposentrismi muuttuu osallistavaksi biokeskeisyydeksi.” (pappi ja kulttuurifilosofi Thomas Berry)

Ihmisen perustavanlaatuista pyrkimystä kuulua johonkin ja kokea arvokkuutta ei tule aliarvioida, ei myöskään suuttumusta ja vihankaan tunnetta, jos kokee tulleensa väärin kohdelluiksi.

Bioregionalismin periaatteiden mukaan

• poliittisten rajojen on vastattava ekologisia rajoja

• bioalueen ainutlaatuista ekologiaa on käytettävä hyväksi

• paikallista elintarviketuotantoa edistettävä

• samoin paikallisten materiaalien käyttöä

• ja kotoperäisten kasvien viljelyä.

Filosofi Tere Vaden käyttää käsitettä syntytieto bioregionalismista puhuessaan. Se on tietoutta asioiden ja ilmiöiden alkuperästä ja juurista. Syntytieto ei ole tieteellistä teoriaa, vaan tietoa käytännön elämästä ja paikallisista luonnonoloista. Juuret tarkoittavat, että ihminen näkee ympärillään aikaisempien sukupolvien elämän ja työn jäljet, kuulee heidän tarinoitaan, luo suhteen ihmisiin ja paikkaan. Hän ymmärtää itsensä osaksi jatkumoa. Tällöin kenenkään ei tarvitse tuntea juurettomuutta, vaikka verisukulaisia ei olisi lähettyvillä juurtuessaan kotiseutunsa rytmiin.

On mahdollista ymmärtää paikan henki (genius loci) eräänlaisena tietona ja kokemuksena, joka kotipaikasta välittyy, paikan syvimpänä olemuksena. Paikan henki ei esimerkiksi kehota rakentamaan taloa notkoon tai pohjoisrinteelle. (yhteiskuntafilosofi Tere Vaden)

Laajempaan valtiolliseen rakennelmaan kuuluu Euroopan komission rahoittama Horizon2020 -tutkimus- ja innovaatiotoimintaan ja sen osana Ruralization-hanke. Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksen mukaan siinäkin tärkeitä ovat omavaraisuuden korostuminen, energiayhteisöt ja yhteisöllisyyden eri muodot, mutta myös halvat asunnot. Kun fossiilisista polttoaineista luovutaan, paikallisesti tuotettu energia ja muutenkin paikallinen tuotanto korostuu. Hankkeen vetäjät heittävät ajatuksen jopa valtioiden pirstoutumisesta:

Mitä jos kaupungit itsenäistyvät entisestään ja syntyy uusia kaupunkivaltioita – ja kenties niiden liittoja? Millaiselta näyttäisi tulevaisuuden kaupunkivaltio? (Tuomas Kuhmonen ym. 2021)

Eniten tulevien asuinalueiden yksityiskohtia on uumoillut laaja Degrowth- eli kohtuusliike. Liikkeen aktivistit etsivät konkreettisia vaihtoehtoja markkinoiden ja arkipäivän tarpeiden välille. Päämääränä on irtaantua nykyisen yhteiskunnan jatkuvan kasvun pakosta ja sen mukanaan tuomista yhteiskunnallisista ongelmista. Suurimpia epäkohtia nykytaloudessa ovat kohtuusliikkeen mukaan voiton maksimointi, tuotostehokkuus, patriarkaatti, epätasa-arvo, kuluttaminen, globaalin etelän hyväksikäyttö ja luonnonvarojen massiivinen hyväksikäyttö kaivos-, metsä-, kala-, energia- ja maataloudessa.

Monet kansanliikkeet ottavat osaa kohtuuliikkeen toimintaan ja kannattavat sen pyrkimyksiä. Näitä ovat ekojärjestöt kuten Suomen Kestävän Elämäntavan Yhteisöt ry (SKEY) ja luonnonystävät. Myös monien poljettujen ammattikuntien edustajia on liikkeessä mukana: hoitajat, työntekijäjärjestöt, ympäristöoikeusaktivistit, ylityöllistetyt ammattilaiset, siirtomaapolitiikan ja kapitalismin vastustajat. Yhden asian liikkeitä edustavat vegaanit, pyöräilyfanaatikot ja feministit. Mukana on myös jatkuvan kasvun pakosta kärsivät kansanryhmät kuten työttömät, hyväksikäyttöön ja haitallisiin töihin palkatut ihmiset, ilmastopakolaiset, paikallishallinnot, maaseudun asukkaat, eläkeläiset, pienituloiset, hipit ja lapsiperheet. (Kallis, 2020)

Ihmisten on saatava muuttua vihaisista kansalaisista osallistujiksi. Tarvitsemme luotettavaa tietoa resursseista ja monitoreista. Ekonomistit ovat ryöstäneet ihmisiltä uskon siihen, että yhdessäkin voidaan toimia. (tiedetoimittaja Volker Stollorz , PuZ 11.6.2011)

Permakylän periaatteita

Jokaisen ongelman kohdalla ajatellaan, voisiko se olla jonkin toisen ongelman ratkaisu tai uuden keksinnön itu.

Permakulttuuri ei tarkoita vain viljelytekniikkaa, vaan myös nyky-yhteiskunnasta poikkeavaa tapaa elää. Perusajatuksen mukaan ihmisen on

1. huolehdittava fyysisestä ympäristöstä

2. kasvatettava oma ravintonsa

3. huolehdittava lasten terveydestä ja koulutuksesta

4. suoritettava itse niitä tehtäviä, jotka nyt ovat erikoisasiantuntijoiden yksinoikeutena.

Permakulttuurin mukaan luonnonläheinen, yhteisöllinen ja helposti hahmotettava elinympäristö lisää turvallisuuden ja merkittävyyden tunnetta. Kun ihmiset tuottavat itse tarvikkeita, ravintoa ja erilaisia palveluja toinen toisilleen, vahvistuu yhteishenki ja toisesta välittäminen. Autonomia ja merkityksellisen tekemisen tarve toteutuu. Tällöin paikalliset kehitysstrategiat ja ekosyklit määräävät kehitystä, eivät markkinavoimat.

Yksinäiseksi tulee helposti, ellei ole tekemiseen liittyviä syitä olla yhteydessä toisiin. Omavaraisessa digikylässä ollaan toisistaan jotenkin riippuvaisia, siksi siellä välitetään siitä, kuka se toinen ihminen on.

Erotuksena ekokyliin permakylissä tulee vahvemmin esiin ihmisen itsensä jaksaminen ja ilo sekä selvä analyyttinen ja tutkimuksen perustuva tieto. Tulevaisuudessa toiminnan ja asumisen ymmärretään muodostuvan organismeista, ei mekaanisista osasista. Arjen päätökset ja elämänhallinnan ongelmat ratkaistaan siellä missä ne syntyvät. Tehdään työtä sen eteen, ettei kenenkään tarvitse tuntea tulleensa väärin kohdelluksi. Hyvinvoinnin kannalta järkeviä valintoja tulee olla helppo edistää, koska hyvät valinnat osoittautuvat myös aiempia helpommiksi.

Robin Dunbarin tunnettujen tutkimusten mukaan pystymme muodostamaan maksimissaan vain noin 150 hengen porukoita. On ehdotettu, että tämä rajoitus on seurausta aivokuoren koosta, suuremman joukon käsittelemiseen ei ikään kuin riitä laskentatehoa. (aivotutkija Katri Saarikivi)

Permakylässä asutaan kuin Nooan arkissa. Ideaalikokoisessa 300 - 2000 hengen kylässä voi asustaa sieltä poistumatta, koska viljely ja huolenpito toimivat paikallisesti ja omavaraisesti, taidot ja tiedot riittävät puutarhan viljelyn sekä kotieläinten, lämmityksen ja infrastruktuurin ylläpitoon. Yhteisössä ei synny turvattomuuden, vierauden eikä irrallisuuden ongelmia, koska ihmiset tutustuvat toisiinsa toimimalla yhdessä. Jokainen voi elää yksinkertaisesti ja tyylikkäästi, rakastaa ja leikkiä.

Turvallisuutta luo tieto siitä, että mahdolliset katastrofit vaurioittavat vain pieniä alueita ja että alueet kestävät kriisejä parhaiten ekologisesti rakennettuina. Nykytekniikassakin on sovelluksia, jotka sallivat tuotannon siirtämisen tehtaasta studioon eli omalle kylälle.

Jokainen permakylä on erilainen, koska arkipäivän suunnittelu riippuu ympäristöstä ja sen antimista. Kylä kehittyy hitaasti niin, että jokainen löytää paikkansa ennen kuin seuraava askel otetaan. Yhteistä kylille eri maissa on, että ruoka ja energia tuotetaan itse, asunnot ovat luontoystävällisiä ja elämänmuoto sopeutuu ympäristöön. Sosiaaliset ja taloudelliset rakennelmat tukevat omavaraisuutta. Permakulttuurisessa yhteisössä ei kilpailla eikä siellä päde vahvimman laki. Elämäntavassa pyritään säilyttämään jokaisen kyläläisen oppimisen ilo, intohimo itselle merkityksellisiin asioihin, vuorovaikutus, toisista välittäminen ja kyky yhdessä elämiseen. Itse kunkin oman arvokkuuden kokemus kasvaa kun hänestä välitetään. Hyvä olo tulee esille empatian, oikeudentajun ja yhteisöstä huolehtimisen lisääntymisenä. Ollaan vakuuttuneita siitä, että jokaisella on omatunto, mikä on yhtä kuin jumalan/luojan/universumin ääni sisällä. Ihmisen tehtävä on elää sen mukaisesti. Ei nykyisenkaltaisen kilpailun ja voiton tavoittelun merkeissä. Omantunnon merkityksen nostamista pidetään yhteiskunnallisena saavutuksena. Kun ihmisellä on omatunto, ei mikään auktoriteetti voi häntä sumentaa.

Permakulttuurissa on tärkeää tyydyttää jokaisen ensisijaiset tarpeet. Kaupunkiympäristö tarjoaa monia virikkeitä, mutta ei tuota tarpeeksi ruokaa eikä energiaa kaupunkielämän ylläpitämiseksi. Kestävyys tarkoittaakin paluuta maan äärelle. Se tarkoittaa toisaalta paluuta ”mataliin” teknologioihin, mutta myös lihaksilla tehdyn työn lisääntymistä. Kestävä ja kohtuullinen elämä tarkoittaa näin ensisijaisten tarpeiden tyydyttämistä vähäisillä resursseilla. Luonto ei ole pelkkä resurssivarasto, vaan kokonaisuus, josta ihminen on yksi osa. Ylisukupolvinen ymmärrys ja tieto siitä elin- ja luontoympäristöstä, jossa kyseinen yhteisö on elänyt, muodostuu tärkeäksi.

Juuri pandemioita voidaan torjua yhteiskuntarakenteita hajauttamalla sekä biodiversiteettiä ja immuunipuolustusta vahvistamalla niin, että tulevaisuudessa yksinomaan lääketeollisuus ei hallitse terveydenhoitoa.

Yhteisöllisen asumisen opinkappaleet

Asuminen vie kolmanneksen palkkatyöläisen tuloista

Nykyihmisen tuloista kuluu puolet ruuan ja asumisen kustannuksiin. Rahamäärä ei ole ainut syy kimppakylään muuttamiselle, vaan parmemminkin se epävarmuus, joka liittyy näiden perustarpeiden turvaamiseen. Saattavathan rajat ruuan tuottajamaihin sulkeutua poliittisista tai ekologisista syistä milloin tahansa. Samoin ruuan laatu saattaa tuottaa terveysongelmia, eikä ravintoa senkään takia uskalleta enää ostaa tuntemattomilta. Energian saannissa ei voida turvautua yksin valtakunnan verkkoihinkaan. Koska kantaverkko on monien sabotaasiryhmien kohteena, hyperhyökkäys lopettaa koko energiavirran.

Yhdysvalloissa Darkside-rikollisryhmän kyberhyökkääjät saivat suljettua maan suurimman 8 900 kilometriä pitkän öljyputken ja vaurioitettua tietotekniikkajärjestelmän. Linjasto palveli 50 miljoonan asiakkaan tarpeita ja sen läpi kulki päivittäin 380 miljoonaa litraa dieseliä ja lentopetrolia, 45 prosenttia itärannikolla käytettävästä polttoaineesta. Rikollisryhmä tienasi miljoonia dollareita aiemmilla kiristyshaittaohjelmilla ottamalla kohteen dataa panttivangiksi ja vaatimalla lunnaita. Teollisuuteen kohdistuvat hyökkäykset ovat lisääntyneet, erityisesti vedenkäsittelylaitoksiin sekä sähköpostien ja tietojen varastamiseksi. (STT 8.5.2021)

Nobel-palkittu amerikkalainen ekonomi Elinor Ostrom kertoo kokemuksista Kaliforniaa kohdanneen suuren vesipulan aikana. Paikallisesti verkostoituneet tuottajat ja kylät selviytyivät vesipulasta paremmin kuin suuret hierarkkiset järjestelmät. Ne pystyivät vaikuttamaan alueella ja pitämään kulutuksen ja kustannukset kurissa. Myös tuotannon virheet ja huonot sopimukset pystyttiin korjaamaan pienissä kunnissa helpommin. Isoissa järjestelmissä kukaan ei kuunnellut yksittäistä ihmistä eikä voinut mitenkään esittää korjaavia toimenpiteitä.

Myös resursseja säästyy, kun energia on omassa hallinnassa, sillä energiaa häviää aina pitkiä matkoja siirrettäessä, turvallisuuskin vaarantuu matkan pidentyessä. Vaikka paikallisenergia vaatii käyttäjiltä joustavuutta, luo se myös yhteisöllisyyttä. Osa energiasta saadaan oman elinkeinon sivutuotteena, kuten maataloudesta. Hukkalämpö ja muun tuotannon yhteydessä syntyvä energia käytetään tarkkaan hyväksi. Passiivisen aurinkoenergian käyttö antaa paljon mahdollisuuksia, esimerkiksi talojen oleskelutilat järjestetään etelään suuntautuvalle puolelle ja ikkunattomat varastotilat pohjoiseen suojaamaan kylmiltä tuulilta.

On lopulta vain vähän sellaisia ammatteja ja toimialoja, jotka vaativat suuria sähkötehoja. Omavaraisessa kylässä asukkaat perustavat oman tuulimylly-yhteisön, asentavat aurinkokeräimet ja soveltavat maa- ja aaltoenergiaa. Oli sää mikä tahansa, aina joku toimii. Yhdessä voidaan sopia, että energiaa käytetään vain niin paljon kuin sitä alueella kulloinkin tuotetaan. Myös muu tuotantoa voidaan suunnitella energian käytön mukaan, kun uusiutuva energia on hajautettua. Naapureiden kesken on helppo sopia, mihin aikaan kukin energiaa tarvitsee ja kuinka paljon. Pesukonetta ei tarvitse jokaisen napsauttaa päälle tyynellä ilmalla maanantaiaamuna. Pieni kyläyhteisö on myös hyvä keino kokeilla uusia ratkaisuja, joita ei valtakunnantasolla voida yrittää. 

Uudessa ajattelussa sanotaan ekonomi E.F. Schumacherin tavoin: pieni on kaunista. Hajautetut pienyritykset ovat ekologisen kestävyyden edellytys. Tällöin yrityksen raaka-aineet, toiminta ja henkilökunta ovat lähellä tuotteiden käyttäjiä. Useimmat tekniset välineet pystytään valmistamaan, korjaamaan ja hävittämään siellä, missä niitä käytetään.

Usein luullaan, että resursseja voidaan hallita kestävästi vain, jos ne ovat yksityisessä omistuksessa. Puhutaan yhteisen omaisuuden traagisuudesta, millä viitataan siihen, että oman edun tavoittelu johtaisi ylikäyttöön. Elionor Ostrom on osoittanut päinvastaista. On iso ero siinä, onko maa ei kenenkään vai onko se yhteistä. Ulkoapäin määrätty kollektiivinen hallintamuoto, kuten vielä 1980-luvulla Neuvostoliitossa, ei tarkoita samaa kuin monipuolinen yhteinen resurssi. Siellä valtio valvoi ja suojeli kollektiivista omaisuutta – eivät kunkin alueen asukkaat itse.

Nobelin palkintoja on jaettu vuodesta 1901. Koko historian aikana vain kaksi naista on saanut taloustieteen Nobelin palkinnon, toinen heistä on juuri yhdysvaltalainen ekonomi Elinor Ostrom vuonna 2009.

Todellisuudessa ihmiset kykenevät yhteistyöhön, eivätkä välttämättä ole lainkaan itsekkäitä tai lyhytnäköisiä. Oletus siitä, etteivät ihmiset osaa organisoida toimintaansa yhdessä, on osoittautunut vääräksi. (ekonomi Elinor Ostrom 2009)

Ostrom osoitti tutkimuksissaan, että ihmiset kehittävät itse omissa ryhmissään kekseliäitä mekanismeja estääkseen uhkaavia eturistiriitoja, saadakseen päätöksiä aikaiseksi ja sopiakseen säännöistä. Jos on kyseessä yhteinen tuote, johon valtio tai markkinat eivät ole osallisina, ihmiset käyttävät resursseja huolellisemmin kuin yksityisomistuksessa tai valtiollisessa omistuksessa olevaa omaisuutta. Luottamus syntyy ja säännöistä sopiminen on helppoa, kun käyttäjät ovat sekä toisistaan riippuvaisia että kommunikoivat hyvin. He ovat myös luovempia. Avainsana yhteisessä käyttöoikeudessa kuten itsehallinnossakin on luottamus, kommunikointi ja kaikenpuolinen riippuvuus ja etu.

Jokainen ihminen syntyy epäitsekkäänä ja auttamishaluisena. (ekonomi Elinor Ostrom 2009)

On myös havaittu, että pienissä kunnissa kuntalaiset auttavat esimerkiksi poliisin työtä. Mitä enemmän kuntalaisten omaa toimintaa ja aktiivisuutta vähennetään tai jopa estetään, nousevat viranomaisten kustannukset.

Nykyisissä talouskehityksen tulkinnoissa kilpailu syrjäyttää lähes täydellisesti yhteistoiminnan. Kelpoisimpien yksilöiden eloonjäämiskilpailu koskee evoluutiotutkimuksessa yksittäisiä soluja ja eliöitä. Sen sijaan niiden muodostamien yhteisöjen säilyminen edellyttää yhteistoimintaa ja altruismia. Jos laji ei tunnista yhteistä etua, se tuhoaa sokeassa yksilöiden välisessä taistelussa itsensä. Ihmiskäsityksen uudelleenarviointi on tarpeen. Kyse ei ole kilpailukyvystä vaan yhteistyökyvyistä. (Ruralia Institute, prof. Tapani Köppä)

Kulutustavaroiden yhteisomistus ja lainattavuus on seuraava vallankumous.

"Ihmiset eivät enää halua haalia itselleen lisää tavaroita. He vain lainaavat niitä silloin kun tarvitsevat. He maksavat tavaroiden käytöstä, ei niiden omistamisesta. Tai saavat tavaroita käyttöönsä tekemällä vastapalveluksia muille. Se on yhteiskulutusta. Ja se mullistaa elämämme yhtä perusteellisesti kuin teollinen vallankumous aikanaan. Yhteiskulutus on sitä, että tavaroita vuokrataan, vaihdetaan, jaetaan, kierrätetään. Yhteiskulutuksen laajeneminen on uuden teknologian ansiota, netti tekee lainailun helpommaksi." (ekonomi Rachel Botsman)

Esimerkkejä laajasta yhteistoiminnasta asuinalueella

• Koneita voi varata ja tilata yhteisesti sovitulta huoltajalta. Vihkossa ja netissä on tarkat tiedot varauksista ja käyttäjistä.

• Jokaisessa kylässä on yksi yhteinen olohuone.

• Pelloista ja navettahommista otetaan yhdessä vastuu ja kunnioitetaan talkoilua.

• Ketään ei sakon uhalla pakoteta auttamaan tai talkoilemaan.

• Kokemus on osoittanut, että kylässä on niin monenlaista hommaa, että jokainen löytää omanlaisensa tavan olla mukana ruoan, energian ja muun tuotannossa.

• Kylässä on myös yhteinen koulu, vapaa-ajan palveluja, yhteinen uima-allas, sauna, pyhä paikka.

• Festivaaleja ja luonnon kiertoa kunnioittavia juhlia järjestetään usein, myös naapurikylien ja hengenheimolaisten kanssa.

• Yhteisössä on leipomo, pesula, ompelimo, nikkariverstas, vaihtotori, korjaamo, kuten myös valokopiokone, tietokone, pikkubussi ja muita teknisiä koneita, joita tarvitaan vain harvoin. Ne hankitaan yhdessä.

• Lastenhoito, vanhusten ja sairaiden turva on koko kylän asia. Lähellä asuvat ovat auttaessaan monin verroin ystävällisempiä, koska he tuntevat ja tietävät avun tarvitsijan toiveista.

Rakentamisessa vanhasta uutta

Koska rakentaminen ja maankäyttö aiheuttavat suuria hiilipäästöjä jää ainoaksi vaihtoehdoksi suunnitella olemassa olevasta infrastruktuurista ja asunnoista ekologisesti ja ennen kaikkea sosiaalisesti elinkelpoisia. Uudisrakentamista ei tarvita, mutta korjausrakentamista sitäkin enemmän. Innovatiivisella asenteella nykyisten kylien tilat ja talot opitaan vähitellen ottamaan käyttöön. Korjaaminenkin siirtyy kokonaan pois sementistä, onhan sementti heti öljyn jälkeen toiseksi suurin hiilipäästön aiheuttaja maailmassa.

Vaikka energian suhteen kerrostalo on edullisin asumismuoto, vie hehtaarin kerrostaloalue kokonaislaskelmissa miinukselle. Kerrostaloalueella liikkuminen ja ulkoilu vaativat lähtöä kauemmaksi, eikä ravintoa voi tuottaa muualla kuin kellarissa. Pahinta on se, että betonisoitu ympäristö johtaa usein totaaliseen yksinäisyyteen. Tietenkään paljon parempaa ei voi sanoa sellaisesta häviävästä kansanperinteestä kuin ydinperhettä varten rakennetuista omakotialueista. Tiedetäänhän, että ydinperhe on kaikkein epäluonnollisin tapa ihmiselle asua läpi elämän. Afrikkalaisen sanonnan mukaan tarvitaan kokonainen kylä lapsen kasvattamiseksi. Yhteisössä lapsella voi olla monta kotia ja jopa äidiksi hahmottamaa henkilöä.

Asumisterveyden edellytys: puhdas ilma

Luovuttamattomia asioita on siis kaksi: Elinvoimainen luonto ja ihmisarvo pelkästään ihmiseksi syntymisen perusteella. Kun näistä pidetään kiinni, ollaan edistyksen ja sivistyksen jäljillä. Kestävään kulttuuriin siirryttäessä elintason aineellinen parantaminen korvautuu elämänlaatuun liittyvillä tekijöillä, kuten tyytyväisyydellä, luottamuksella ja elämänilolla. (sosiaalipdagogi Arto O. Salonen, Suomen kestävyyspaneelin jäsen, 2022)

Uudessa digikylässä huolta ei kanneta vain kodin sijainnista vaan myös puhtaan ilman riittävyydestä. Moni koti on lähes hengenvaarallinen uusien kalusteiden ja liinavaatteiden kemikaalikoktailin takkia, mutta ennen kaikkea ulkoa tulevan likaisen ilman ja äänekkään, jumputtavan melun takia. Nukkuminen edellyttää alle 40 desibelin hiljaisuutta ja tilaa, jossa ilmaa on turvallista vetää keuhkoihin.

Normaalioloissa ihminen hengittää minuutissa seitsemän litraa ilmaa sisäänsä, päivän aikana 12000 litraa happea. Happi kulkee keuhkojen kautta vereen ja siitä elimiin, solun sisällä olevaan hemoglobiiniin. Hengitettävän ilman on siis pysyttävä hengityskelpoisena.

Ihminen nukkuu kolmas osa jokaisesta vuorokaudesta. Terve uni on terveen elämän mittari ja terve uni edellyttää hiljaisuuden lisäksi 19 asteen lämpötilaa ja pimeyttä. Kaikki tämä on vaikeasti saavutettavissa kaupunkioloissa.

Ilmansaasteista PM-hiukkaset ovat niin pieniä (1/30–1/5 hiuksen läpimitasta), että ne tunkeutuvat syvälle keuhkoihin ja kulkeutuvat verenkiertoon hapen tavoin. Pienhiukkaset rasvoittavat valtimoita ja heikentävät hengityselimiä ja neurologista eli hermostollista kehitystä. Limakalvolla on liikkuvia karvoja, jotka suojaavat ja toimivat elimistön puolustusjärjestelmänä. Ne vähentävät sisään hengitettyä ilmavirtaa vierailta hiukkasilta, kuten pölyltä, lialta, bakteereilta ja taudinaiheuttajilta. Erityisesti bentseeni vaurioittaa solujen geneettistä ainesta. 80 prosenttia ilmakehään joutuvasta bentseenistä on peräisin autoliikenteestä.

Ihminen on herkkä hengitysilman koostumuksen lisäksi myös lämpötilan suhteen. Päiväsaikaan sisäilman on pysyttävä 10–37 asteen välillä. Terveyden ja suorituskyvyn kannalta paras lämpötila on 18–22 astetta. Yli 31 asteessa alkaa henkinen suorituskyky laskea ja 36 asteessa fyysinen suorituskyky on alentunut 50 prosenttiin. Alle 10 asteessa jäsenet kohmettuvat. Tosin nenän limakalvo muuttaa hengitysilman lämpötilan ruumiinlämpöiseksi, 34-asteiseksi, ja siksi jopa silloin, kun ulkona on kymmenen astetta pakkasta, on hengitysilma keuhkoihin saapuessaan yli 30-asteista. Kun ulkoilma on erityisen lämmintä tai kuivaa, viilentävät nenän kudokset ilmaa ja limakalvo kutistuu. Kun limakalvot ovat terveet, ihmiselle kylmyys on siis vain pukeutumiskysymys. Mutta mitä tehdä kun maapallon lämpötila alkaa heitellä?

Kuuloaisti on tarkka eikä sulkeudu nukkuessakaan. Raja rauhalliselle unelle on 25 desibeliä. Hetkittäiset melut kuten toistuvat lyhytkestoiset äänet ja kapeakaistainen vinkuva melu vaikuttavat pahasti, vaikka ihminen ei melua tiedostaisikaan. Stressireaktio vaikuttaa verenpaineeseen, sydämen sykkeeseen ja hormonipitoisuuteen kuten syljestä mitattava kortisoli osoittaa.

Myös ihmisen iho hengittää. Iholle ei saisi levittää mitään, mitä ei voisi nauttia myös suun kautta.

Taiwanilaisnainen täytti ammeen 40 prosenttisella viinalla ja meni yöksi kylpyyn desinfioidakseen viruksia. Hän kuoli alkoholimyrkytykseen 13,5 promillen humalassa. Nainen ei juonut alkoholia, vaan desinfiointikylpy imeytyi ihon läpi vereen. (Science Times, Forensic Science International 2004, Iltalehti 16.1.2021)

Alle neljän kilometrin matkalle ei tarvita autoa

"Älä koskaan tee liikkumisesta yksittäistä ongelmaa. Yhdistä liikkuminen aina kaupunkirakentamiseen, sosiaaliseen työnjakoon ja tapaan, jolla elämän monia ulottuvuuksia lokeroidaan.” (yhteiskuntafilosofi Andre Gorz 1980)

Useissa maissa on autoteollisuudesta tullut kaikkein tärkein palkkatyön ja teollisuuden ala. Saksassa joka seitsemäs työpaikka liittyy tavalla tai toisella autoiluun. Toisin sanoen seitsemän hengen seurueessa saa yksi täyden palkan siitä, että pitää muille yksityisauton käyttövalmiina joka hetki.

Tilastojen mukaan yli puolet automatkoista on alle neljän kilometrin pituisia. Juuri lyhyillä matkoilla auto saastuttaa eniten, koska moottori on silloin kylmä. Vaikka suurin osa autoista alkaisi kulkea sähköllä on päästy eroon vasta auton aiheuttamasta suorasta hiilipäästöstä. Mutta myös auton kumit levittävät melua ja vaarallisia muovisia pienhiukkasia. Auto tarvitsee paljon tilaa seisoakseen parkkipaikalla ja liikkuakseen. Hehtaareittain maata joutuu asfaltin alle.

”Järjestelmä on tehnyt vararikon, kun autotallit ovat suurempia kuin lastenhuoneet ja kun lapsilla on pihoissaan vähemmän oikeuksia kuin autoilla.” (Saksan vihreiden perustaja, politologi Petra Kelly 1983)

Kuitenkaan edes Saksassa, mikä on autotiheydeltään Euroopan huippumaa, vain kolme asukasta kymmenestä omistaa ajokortin. Mitä tapahtuu lopulle 70 prosentille väestöstä, jos yksityisautoilun suosiminen jatkuu? Ovatko he liikuntakyvyttömiä sen vuoksi, että heillä ei ole syystä tai toisesta vielä tai enää ajokorttia? Asuminen tulee siis järjestää niin, että kaikki mikä on tärkeää ja rutiininomaista, täytyy voida suorittaa ajelematta yksikseen autolla.

Mutta aina kun liikutaan harvaan asutuilla seuduilla tarjoavat digivaihtoehdot pelastuksen. Koska maaseudulla autoja on paljon, voidaan vanhanaikaiseksi käynyt joukkoliikenne korvata digiliikenteellä: tieto nettiin ja ohiajava poimii tien varresta ne, jotka samaan suuntaan matkaavat.

Toinen kimppakyydin mahdollisuus liikenteen vähentämiseksi on spontaani poiminta pysäkiltä tai tien poskesta, liftaaminen. Järjestelmässä kukaan ei pidä tien varressa seisovaa siniliivistä ihmistä vaarallisena maankiertäjänä, vaan kyydin tarvitsijana, yhteisten luonnonarvojen säästäjänä. Siniliivissä on tällöin numero ja jokainen peukuttaja on rekisteröitynyt sen mukaan. Poimiminen on myös hauska tapa tutustua kanssaihmisiin. Niin kauan kuin jokaisen ympärillä on 3000 kg peltikuorta ja liikkuminen paikasta toiseen tapahtuu 60 km tuntivauhdilla, vieraantumista ei voi estää.

Digikylässä on luonnollisesti jokaisella polkupyörä, yhteiskäyttöauto ja varmaankin myös vapaa-ajan yhteisille reissuille bussi.

Matkustus hitaasti ja kauas

Vaikka sanotaan, että aine on paikallista, henki globaalia, on ihmisten pystyttävä tulevaisuudessakin liikkumaan myös oman alueensa ulkopuolella. Internetin avulla vähennetään rutiiniliikkumisen tarvetta, mutta nykyiset pyrähdykset ja virkistyslomat korvataan niin kutsutulla elämänvaihematkailulla. Tämä tarkoittaa, että vietetään pitempiä jaksoja muidenkin kielialueiden ekokylissä ja vaihdetaan koti- ja ulkomailla asuntoja loma-aikoina. Matkustamiseen liitetään talkoilu. Matkustaminen muuttuu pitkäkestoiseksi oleskeluksi, mihin sitten lähdetäänkään otetaan aikaa. Netistä löytyy samanmielisten kyliä, työharjoittelua ja oleskelu- ja opiskelupaikkoja minne mennä ja missä viipyä. Ja jokainen digikylä on jo luonteeltaan kansainvälinen, asuinpaikka erilaisille ihmisille. Omavaraiskylä tietysti omistaa linja-auton, jolla kyläläiset voivat lähteä vaikka talvehtimaan valon perässä.

Kiertolaiset ja nomadit liikkuvat edelleen ketterästi. Ihmiset valitsevat itselleen ja elämänvaiheeseensa sopivia liikkumismuotoja. Tulevaisuudessa on sijaa kiertäville työläisille, jotka kulkevat kylästä kylään lyhytaikaisten ja erityisosaamista vaativien töiden perässä.

Kotiseutu lapsille tärkein

Nykyisessä yhteiskunnassa lasten on vanhempien tapaan tehtävä kahdeksan tunnin työpäivä: koulumatka, koulu, koulumatka, läksyt. He oppivat ositettuun työhön jo päiväkodissa. Yksi työ kuuluu apulaiselle, toinen lastenhoitajalle, kolmas ylihoitajalle. Lapsille pidetään opetushetkiä ja viriketuokioita.

Kuinka paljon hyvää elämää meneekään hukkaan kun eri ikäiset ihmiset eristetään toisistaan, samoin kuin toiminnot, joissa kaikilla on oma osansa. Nuoret valmistetaan sellaista elämää varten, jossa heidän luontaiset kykynsä ovat enemmän este kuin etu. Lapsille tarjotaan elottomia ja keinotekoisia välineitä. Isä istuu lattialla rakentamassa legolinnoja. Puhutaan biologisesta entropiasta, ihmislajin heikkenemisestä, koska lapsilta puuttuvat luonnolliset ärsykkeet. On vain tekoärsykkeitä kuten leikkipaikkoja, lastentarhoja, eläintarhoja ja puistoja. Maailma näkyy valmiina televisiossa, ennen kuin lapsella on ollut mahdollisuus kokea sitä itse.

Ihmiset eivät muka koskaan historian aikana ole olleet näin korkeasti koulutettuja. Kuitenkaan nuoret eivät itse voi tuottaa paljoakaan, he ovat riippuvaisia koneista ja järjestelmistä.

Rooman Klubissa on vuodesta 1990 lähtien alettu pitää yhtenä vaarallisimmista ilmiöistä ihmisten passivoitumista. Vaikka kaikki on ulkoisesti hyvin, elämässä ei vain näytä olevan mitään mieltä. Teollistamisen ja keskittämisen melskeessä on unohdettu, että yhteiskunnallinen elämänmuoto on väliaikainen, vain yhteisöllisyys on säilyvää.

Lapsilla on keskeinen merkitys ja uusi sukupolvi oppii luontevan suhtautumisen ihmiseen, luontoon, kasveihin ja eläimiin, kun lapsia ei kasvateta, vaan annetaan heidän kasvaa. Opetuksen päämääränä on rauhaa ja ympäristönsuojelua käsittävän tiedon kerääminen ja tekniikan päämääränä inhimilliset mittasuhteet täyttävän tekniikan kehittäminen. Elävä opetus tarkoittaa, että opetusta eivät ohjaile opetus- tai talousministeriö, vaan opetus on selvästi erossa teollisesta tuotantoprosessista. Koulu on lähellä arkipäivää. Siivous, kunnossapito ja hoiva ovat osa opetusta. Koulupolitiikassa keskitytään siihen, millainen tulevaisuus halutaan:

Kaikkien tulee saada kokemuksia uutta luovasta ja oman lähiympäristön muuttamiseen tähtäävästä toiminnasta. Kotitaloudessa opitaan valmistamaan kasviproteiiniaterioita, käsityössä valmistamaan kestäviä vaateita, kuvataiteessa ja kirjallisuudessa laatiman toisten toimintaan vaikuttavia mediatuoteteoksia. (pedagogian prof. Kalle Juuti, hs 15.2.23)

Raha ja varallisuus jää kotiseudulle

Raha on läpäissyt nykyisyyden. Rahataloudessa kulutusta ei voi vähentää vetoamalla pelkästään ihmisen vastuullisuuteen, koska talouselämä tarvitsee pyöriäkseen jatkuvaa kasvua. Muutosta saadaan aikaiseksi nykyisenkaltaisessa maailmassa vain veroja ja maksuja korottamalla, kiintiöitä luomalla, saastemaksuilla ja lainsäädännöllä, mitkä kaikki lisäävät byrokratian ja valvonnan määrää. Ja mitä tehdä, kun poliitikko uskaltaa tarttua näihin mekanismeihin vasta kun 40 prosenttia väestöstä jo toteuttaa esimerkiksi lumpun keräystä.

Yksilövastuuseen ja tuleviin sukupolviin vetoaminen vetoaa moneen, mutta ei esimerkiksi uskonnoissa kukaan pelastu kuin omalla uskollaan. En minäkään ole valinnut niukkaa elämääni vastuusta ihmiskuntaa kohtaan, vaan itsekkäistä syistä. Pysyn terveempänä, tapaan mukavampia ihmisiä, voin katsoa lastenlapsiani silmiin, kun vietän älä-osta-mitään-uutena -elämääni.

Rahan logiikka on vienyt maailman tähän pisteeseen. Mitä tilalle? Aikapankki, couchsurfing, jakotalous. Tällöin valuuttana on hyvä maine, mainepisteet. Lainataan toisilleen, jaetaan. Maksetaan käytöstä, ei omistuksesta. (psykologi Heidemarie, Schwermer)

Normaalissa elämässä ihmisten rahoista neljännes kuluu elintarvikkeisiin, toinen neljännes asumiseen, kolmas neljännes autoilevalta perheeltä liikenteeseen ja viimeinen neljännes vaatteisiin, tarvikkeisiin, terveyden hoitoon ja vapaa-aikaan. Osa kaikista näistä kuluryhmistä on mahdollista korvata vaihtopalveluilla tai jollakin mitä erilaisimmista paikallisvaluuttajärjestelmistä ja rinnakkaisvaluutalla. Nämä järjestelmät eivät voi kokonaan korvata rahataloutta tai perinteistä kauppaa, mutta ne korvaavat joitakin osia siitä.

Paikallinen tavaroiden ja palvelujen vaihtojärjestelmä LETS (Local Exchancc and Trading System) ja paikallisvaluutta takaavat sen, että varallisuus pysyy omalla bioalueella. Hankinnan ei tarvitse enää tietokoneiden ansiosta olla bilateraalista eli kahden keskistä vaihtokauppaa, vaan vaihdot voidaan suorittaa esimerkiksi sadan ihmisen kesken. Järjestelmä toimii niin, että tietokoneelle viedään kaikki järjestelmään liittyneiden henkilöiden tarjoamat palvelut ja hinnat esimerkiksi Lannen lantteina (Lannevedellä). Ostosta kiinnostunut ottaa yhteyden myyjään ja ilmoittaa tietokantaan, mitä ostaa, keneltä ja kuinka paljon lantteja maksaa. Myyjän tilille siirtyy paikallisvaluuttaa ja sitä vähennetään ostajan tililtä. Näin paikalliset tuotteet tulevat edullisiksi. Asukkaat voivat ostaa tavaroita ja palveluja, vaikka heillä ei olisi ollenkaan rahaa. Mutta ostaja ja myyjä myös voivat sopia siitä, kuinka suuri osa ostoksista suoritetaan paikallisella valuutalla eli merkitään tietokoneelle ostajalle miinusta ja myyjälle plussaa ja kuinka paljon maksetaan tavallisella rahalla. Myyjähän on saattanut käyttää tuotteen valmistamiseen joitakin osia, joita hänen itse piti ostaa oikeasta kaupasta.

Kun omalla työllään saa ”maksettua” lähes kaiken ravintonsa ja kierrätys, lainaaminen ja yhteiskäyttö vähentää muutakin rahan tarvetta, ei ulkopuoliseen työssäkäyntiin olekaan jatkuvaa tarvetta.

Miksi jokaisella pitää olla silppuri, painepesuri, klapikone? Niitä käytetään alle prosentti niiden olemassaolon ajasta.

Internetin aikakaudella on yhä helpompi vähentää monetaarisen valuutan käyttöä ja siirtyä lähemmäs digitaalista vaihtotaloutta. Raha ei olekaan vuoden 1972 jälkeen ollut oikea vaihdon väline, koska sillä ei ole enää kultakannasta luopumisen jälkeen ollut kuin laskennallinen arvo. Rahasta on tullut itse tuote, rahalla voi tehdä rahaa ovelasti sijoittamalla. Jos myyt omenoita, ne on myytävä eli vaihdettava rahaan ennen pilaantumista hinnasta riippumatta. Raha ei homehdu eikä ruostu, rahan voi vaihtaa tuotteeseen kun hinta on alhainen.

Sysmän kunnassa painettiin omaa rahaa eli Sysmää, jota sai käyttää vain paikallisiin palveluihin. Näin varmistettiin, että arvo pysyy kunnassa, kun kuntalaiset hankkivat ja kuluttavat läheisiä tuotteita. On ehdotettu, että vanhustenhuoltoon voisi perustaa oman rahan, jonka piirissä olisi pelkästään palvelun tarjoajia ja saajia. Näin voitaisiin pitää raha tarvitsevien piirissä. Nykyisessä globaalissa rahataloudessa kaikki yritykset ovat saman rahan piirissä ja se tarkoittaa melkoista epäsuhdetta ja epäjohdonmukaisuutta. Kun öljyn hinta nousee niin venäläiset vanhukset saavat suurempaa eläkettä.

Kirjailija Esa Mäkinen kaavailee dystopiassaan tulevaisuuteen kahta valuuttaa: raha ja hiili. Jokaisella on oikeus tuottaa vain määrätty määrä hiilidioksidia eli kasvihuonekaasuja ilmakehään. Laskelmissa päästöt ilmaistaan hiilidioksidiekvivalentteina. CO2-ekvivalentti kuvaa eri kasvihuonekaasupäästöjen yhteenlaskettua ilmastoa lämmittävää vaikutusta. Siihen lasketaan hiilidioksidin (CO2) lisäksi metaani (CH4) ja typpioksiduuli (N2O). Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on 10 tonnia vuodessa. Globaalisti kestävä hiilijalanjälki olisi yksi tonni vuodessa. Itse olen mitannut omat päästöni 4000 kiloa vuodessa, mutta korkeaan lukuun sisältyy myös se tosiasia, että asun Suomessa enkä Intiassa ja osallistun valtion ja kunnan rakenteiden maksuun. Hiilitiliä voi alentaa omilla arkipäivän valinnoillaan, esimerkiksi käyttämällä pyörää auton sijaan. Siinä missä rahatilin nousu on ihmiselle positiivista, on hiilitilin nousu negatiivista. Kun hiilitilillä on hinta, voivat tulevaisuudessa ekologisilla digialueilla asuvat myydä ylitysoikeuksiaan törsääville rahaa vastaan omia hiilisäästöjään. Hiilitili kasvaa ympäristön tärvelemisestä:

Hiilitilille jäi ainakin kilo perillistä varten kun ajoin matkani pyörällä. Töihin kävelevät ovat niitä, joilla ei ole riittävästi hiiltä työmatkoja varten. Joku kysyy: Olikohan meillä riittävästi hiiltä tilillä lapsiveron maksuun. (toimittaja Esa Mäkinen 2015)

Iso-Britanniassa tutkijat Richard Starkey ja Kevin Anderson esittävät, että ensin maan hallitus määrittää vuotuisen päästötavoitteen ja jakaa sen jälkeen siitä 40 prosenttia (kotitalouksien osuus) jokaiselle 18 vuotta täyttäneelle tasasuuruisina osuuksina ilmaiseksi. Loput huutokaupattaisiin yrityksille ja yhteisöille. Alle kiintiönsä kuluttavat voisivat tienata rahaa myymällä ylijäämänsä pois.

Sen sijaan uudessa jakotaloudessa kerätään rahan sijasta hyvää mainetta. Tämä tehdään julkisesti. Jokainen voi kerätä luottamuspääomaa. Jos lomailen toisen kodissa, omistaja kertoo jälkikäteen netissä julkisesti, kuinka siisti olin. Palveluita tekemällä voi kerätä mainepisteitä. Tämä on myös reilu tapa tutustua toisiinsa ja toimia yhdessä.

Esimerkkejä tulevaisuuden digitaalisesta vaihtotaloudesta:

Aikapankki
LETS – Local Exchancc and Trading System

Vaihtorengas
Tavarapankki (Commodity Bank),
Paikallisvaluutta
Jakamistalous
Joukkorahoitus 
Ystävyyden majatalo
Omatoimikirjasto
Ruokapiiri
Yhteisviljely

Facebook kirpputori – oma viiteryhmä

Kimppakyydit – korvaus koulukyydistä äidille

Kansanhuone (Liikelataamo Saarijärvellä?)

Nettipankki, jonne vapaaehtoiset voivat ilmoittautua (Jämsän seurakunta esimerkillinen)

Perustulo auttaa alkuun yhteisöllisessä asumisessa

Erilaisia perustulokokeiluja on tehty useissa maissa. Vielä oikeaa mallia ei ole löytynyt, mutta paljon olisi maailman laajuisen kulkutaudin aikana helpottanut työnsä menettäneitä 700 euron automaattinen perustulo! Omavaraiskylää perustavia auttaisi alkuun pieni, mutta varma tulo. Jos kokeiluun liittyjät saavat 700 euroa kuukaudessa tätä niin kutsuttua olemassaolorahaa valtiolta, yhteisössä rahasumma on ruhtinaallinen. Koska yhteisössä ruuasta ja energiasta maksetaan omalla työllä ja jokapäiväiset tarve-esineet sekä jaetaan että korjataan ja kunnostetaan. Markkinatalouden tuotteet kuten pesukoneet sanomalehdet ja autot hankitaan yhteiskäyttöön.

Mitään asumis- tai toimeentulotukia maalla asuva tai vaihtotalouteen osallistuva perustuloa nostava kansalainen ei tarvitse. Jokainen voi valita, jääkö tukien varaan ja käy ahkerasti työvoimatoimistolla vai sanoutuuko kaikesta irti ja vaihtaa muut paitsi lapsilisän 700 euron perustuloon. Sillä rahalla ei kukaan elä kaupunkiolosuhteissa. Kun ottaa huomioon, että yhteisössä hoidetaan vanhuksia ja lapsia, johon valtion ei tarvitse rahallisesti osallistua, olisi perustulo määrätyssä elämänvaiheessa oleville edullinen valtionkin kannalta. Tulevaisuudessa ekokylässä asuvat voinevat myös tienata myymällä päästökiintiöistään ylimäärän suurkuluttajille. Henkilökohtainen hiilibudjetti tuo tuloja ekokyläläisille:

”Maailman ihmisille voitaisiin määrittää henkilökohtainen hiilibudjetti ja kaiken kattava kulutuskiintiö. Kiintiötä voisi ostaa, myydä ja vaihtaa, mikä tasoittaisi varallisuutta ja hyvinvointia – myös globaalisti. Lahteen on suunniteltu maailman ensimmäinen henkilökohtainen päästökauppakokeilu, mikä koskisi liikkumista ja paikallisvaluuttaa.” (ympäristöekonomi Lassi Linnanen, hs 25.4.2019)

Nykyinen hinta EU:n päästökauppajärjestelmässä on 85 euroa hiilidioksiditonnilta (24.6.2022), mutta EU:n tapainen päästökauppa saa hurjaa kritiikkiä:

”Tehokkain keino torjua ilmastonmuutosta on ohjata tuotantoa ja kulutusta ympäristöveroilla. Keskittyminen hiilidioksidiin ja rahalähtöiseen kaupankäyntiin on osoittautunut strategiseksi virheeksi. Se on tuonut mukanaan kalliin ja monimutkaisen byrokratian. Päästökauppa on siis osoittautunut suoraa verottamista ja säännöstelyä tehottomammaksi keinoksi vähentää päästöjä. Paras ratkaisu olisi ohjata tuotantoa ja kulutusta ympäristöveroilla. Tässä mallissa tulojen ja työvoiman verotusta kevennetään ja ympäristöverot kohdistetaan hiilidioksidipäästöjen sijasta kaikkiin saastuttamisen muotoihin sekä koskemattomien luonnonvarojen käyttöön ja jätteiden tuottamiseen.” (tietokirjailija Hazel Henderson hs 5.7.2011)

Sosiokraattinen päätöksenteko huomioi jokaisen

Enemmistöpäätökset eivät edistä pitkäjänteisiä ratkaisuja. Vähemmistöön jäävien ryhmien tuki estää tarvittavien prosessien toimeenpanon. (Ympäristökonfliktien hallinta päätöksenteossa professori Lasse Peltonen)

Sosiokratia perustuu kveekkareiden kehittämään konsensusteoriaan. Sen mukaan mitään päätöksiä ei tehdä ennen kuin on saavutettu suunnitelma, jonka kanssa jokainen pystyy elämään. Kun toimintaan vaikuttavia päätöksiä aletaan suunnitella, tiedotetaan koko kylän asukkaille erilaisista ratkaisuvaihtoehdoista. Asukkaat muodostavat pienempiä piirejä, joissa voivat muokata omaa kantaansa. Kaikilla niillä ihmisillä on mahdollisuus osallistua päätöksentekoon, joihin päätökset vaikuttavat. Salaiset päätökset jäävät historiaan ja vuorovaikutus ja läpinäkyvyys lisäävät ymmärrystä siitä, minkälaisia tarpeita itse kullakin on. Päätöksenteossa kunnioitetaan jokaista asukasta. Dokumentit ovat julkisia ja niistä selviää jälkikäteenkin, mitä vaihtoehtoja on esitetty ja minkälaisen keskustelun kautta on päädytty ratkaisuun.

Asioista ei päätetä äänestämällä. Yhteiselämä edellyttää siirtymistä vaalidemokratiasta vastuudemokratiaan

Vielä 2000 asukkaan kylä on riittävän pieni, jotta ihmiset voivat tuntea ne, jotka valitaan hoitamaan arkisia asioita. Kun valitut henkilöt toimivat avoimesti, julkisesti ja vain sovitun ajan, jokainen voi luottaa omien asioidensa hoitumiseen. Kylän toiminnassa ohjenuorana pidetään kyselyjä ja yhteistä suunnittelua, oma-aloitteisuutta, suoraa vaikuttamista, itsemääräämisoikeutta.

Ennakoiva suunnittelu ja avustaminen eli fasilitointi ovat niitä uusia keinoja, jotka tukevat keskustelua ja toistensa ymmärtämistä. Fasilitointi on tapa rakentaa konkreettisia yhteisiä ratkaisuja ja edistää sovinnollisuutta osapuolten välillä. Yhteistoiminnallisen ongelmanratkaisun logiikka eroaa keskustelua ja dialogia painottavasta demokratian mallista olennaisella tavalla. Sen ytimessä on keskustelun sijaan neuvottelu ja dialogi, jotka lisäävät yhteistä ymmärrystä ilman ratkaisun pakkoa. Neuvottelu synnyttää kuitenkin sellaisen yhteisen ratkaisun, jonka toteuttamiseen osapuolet voivat sitoutua. (Lsse Peltonen, Rauno Sairinen Itä-Suomen yliopisto 2022)

Vastuullisen päätöksenteon periaatteita:

1. Päätöksenteon säännöistä päätetään kunkin asian kohdalla. Esimerkiksi kalavesien käytöstä ja kouluajoista vallitsevat eri säännöt.

2. Säännöt ovat selkeät, niin että jokainen pystyy ottamaan osaa päätöksentekoon. Kustannukset ja hyödyt jaetaan suhteellisesti.

3. Käyttäjät ovat läsnä pelisääntöjä laadittaessa.

4. Käyttäjät valvovat itse käyttöä (kuinka paljon kukin kalastaja saalistaa).

5. Rangaistukset ovat aluksi pieniä, mutta kovenevat tilanteen toistuessa.

6. Ristiriidat ratkaistaan nopeasti ja paikallisesti, esimerkiksi koska järvi tuottaa kalaa ja vettä, määritellään halukkaat käyttäjät ja sitten pelisäännöt niin, että kaikilla käyttäjillä on oma osansa saaliista.

Keskustelua käydään yhteisössä tavalla, jota kutsutaan piiriksi. Piirissä jokaisella on tasavertainen puheoikeus ja jokainen tietää, mitä päätöstä ollaan tekemässä. Myös sosiaalisesta hierarkiasta ollaan tietoisia ja se on läpinäkyvä, transparentti. Jokainen tietää, mitä muut ajattelevat hänestä kyseisen asian suhteen ja miten hänet asetetaan hierarkiassa. Yhteisö vapautuu näin imelästä näennäisharmoniasta ja näennäisdemokratiasta. Jokainen oppii tuntemaan ne realiteetit, joiden parissa milloinkin toimii. Havainto ja tulkinta havainnosta ovat usein kaukana toisistaan, siksi keskustelu on tärkeää. Osaako jokainen pyytää sitä mitä tarvitsee?

Eikä se, että ymmärtää, miksi jokin asia on tapahtunut, tarkoita sitä, että hyväksyy. Ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat eri asioita. Kaikkien ihmisten on yritettävä ymmärtää, koska se on ainoa keino kohti minkäänlaista kehitystä. Ymmärrys on universumin avain. (toimittaja Arman Alizad 2017)

Läpinäkyvyyteen kuuluu myös jatkuva sosiaalinen palaute yhteisön jäsenten välillä. Jokainen oppii sanomaan toisilleen välittömästi, mitä pitävät oikeana ja mitä eivät. Henkilökohtaisia ongelmia ei työnnetä penkin alle, muuten ne kytevät tiedostamattomassa edelleen, myrkyttävät ilman ja johtavat vaikeuksiin. Pahimmat henkilökohtaiset konfliktit pyritään esittelemään ryhmässä. Konflikti ei vaikuta kuoleman vakavalta, kun läsnäolijat oppivat tuntemaan ratkaisumahdollisuudet leikinomaisilla menetelmillä kuten psykodraamassa. Joskus saatetaan ymmärtää, että konfliktin syynä on oma uppiniskaisuus, eikä erimielityyttä senkään takia pitäisi ottaa vakavana realiteettina vaan paremminkin näytelmänä. Ei ole mitään mieltä jatkaa keskustelua, joka on vajonnut henkilökohtaisiin erimielisyyksiin, salaisiin voimataisteluihin tai vanhaan kilpailuun.

Tässä pari hyvää luetteloa siitä, miten yleensä voi löytää kiistoille hyvän lopputuloksen.

Ohjeita hyvälle neuvottelulle

1. Reagoi asioihin, älä ihmisiin. Älä oleta toisesta asioita tai käytä leimaavaa, haukkuvaa, tuomitsevaa tai alentavaa kieltä.

2. Puhu minä-kieltä. Jaa omia tunteita, tarpeita ja mielipiteitä. Älä oleta tai puhu muiden puolesta.

3. Hyväksy erilaisuus. Älä koita saada muita olemaan kanssasi samaa mieltä. Toisella on oikeus olla juuri sellainen kuin on.

4. Jos huomaat puhuvasi vihaisena toiselle, pidä paussi. Hengitä, odota hetki, päivä tai viikko. Jos asia tuntuu vielä myöhemmin akuutilta, vastaa rauhan tilassa.

5. Mieti mikä on motiivi puhumiselle. Hyödyttääkö se, mitä sanot myös muita?

(Kaisa Käärmemaa 2022)

Nyt aloitamme täysin aseettomat rauhanneuvottelut:

-käytämme neutraalia kieltä

-emme hauku tai nimittele ketään

-pidättäydymme ehkä myös kiroilusta

-emme nöyristele

-emme uhkaile joukkovoimalla, emmekä muullakaan tavoin uhkaile

-aloitamme ponnistelut pakotteiden purkamiseksi

-meidän ei tarvitse voittaa, ei kilpailla, olla parempia - mutta rauhan

me tahdomme

- jos meitä itkettää, voimme itkeä ja iloitsemme jokaisesta edistysaskeleesta.

(Sini Lilja 2.3.22)

Digiaika mahdollistaa aktiivisen yhteisön

Talouselämää ovat pitkään johtaneet isot hierarkkiset korporaatiot ja myös tuotantoon on tarvittu suuria yksityisiä ja valtiollisia pääomia. Toisin on digiaikana. Nyt tarvitaan vain vaatimattomia alkupääomia, neuvokkuutta ja yhteistyötä. Yhteistuottajuus eli co-production vaatii tuottajien ja käyttäjien tiiviistä yhteistyötä. Työn onnistumisen kannalta käyttäjä on keskeisessä asemassa ja koordinoivan roolin ottavat operaattorit. Koska digitalisoitumisen myötä toiminnan jokainen vaihe rekisteröityy tarkkaan, muuttuvat radikaalisti myös maksu- ja verotusmenetelmät. Verotuksessa pystytään helposti ottamaan huomioon arvonmuodostuksen uusi logiikka ja siirtymään jopa palkkatyön verottamisesta luonnonvarojen käytön verottamiseen.

Vielä ei osata täysin hahmottaa ja ymmärtää niitä etuja, joita digitalisointi ja vertaistoiminta tarjoavat. Ihmisten välinen kanssakäyminen helpottuu ja digiloikan rinnalle muodostuu välittämis- ja huolenpitoloikka. Jatkuvan palautteen ansiosta ihmiset oppivat ymmärtämään toisiaan ja asettumaan erilaisissa olosuhteissa elävien ihmisten asemaan. Ihmiset voivat tutustua toisiinsa tietoverkkojen välityksellä niin, ettei yhteisöä uhkaa sisäänpäin lämpiäminen tai yhden auktoriteetin varaan joutuminen. Todellisen kvanttiyhteiskunnan osaset muodostuvat vähitellen.

Internet mahdollistaa kokonaan uudenlaisen sosiaalisen systeemin. Ihmiset voivat toimia yhdessä ilman rahaa ja auktoriteetin ohjausta, jolloin motivaatio ja helppous tukee yhteistyötä. Uutta mallia kutsutaan yhteisön perustuvaksi vertaistuotannoksi, commons-based peer production. Kyse on tuotantojärjestelmästä, jossa internet auttaa niin kylää kuin suuriakin ihmisjoukkoja synnyttämään yhdessä tietoa ja kulttuurituotteita ilman markkinoiden tai hallinnollisten hierarkioiden koordinointia. Erityisesti luovat alat pääsevät kukoistamaan. Tieto ja kulttuuri lisääntyvät kun niitä jaetaan – niiden käyttöarvo lisääntyy, mitä enemmän niitä käytetään ja niiden monistamiskulut lähentelevät nollaa (musiikkikappaleen). Ne eivät kuulu markkinoiden niukkuuden logiikkaan. Niille tulee markkina-arvoa vain, jos niistä tehdään keinotekoisesti puute.

Ilman tietoa materiaalivirrat eivät kierrä tehokkaasti ja turvallisesti eikä jakamistalous onnistu. Ruohonjuuritasolla kiertotalous on toimintaa, jossa tavaroita korjataan, lainataan, vuokrataan ja ostetaan yhdessä. Kulutus perustuu omistamisen sijaan palveluiden käyttämiseen… Siilot ja pirstoutunut hallinto on myrkkyä kiertotaloudelle, koska se ei näe kokonaisuutta. Digitaalisuus on olennainen osa kiertotaloutta. (OP-ryhmän entinen pääjohtaja Reijo Karhinen, Itä-Suomen yliopiston työelämäprofessori, hs 13.1.2021)

Digiaikana pääsevät kukoistamaan ne, mitä kutsutaan ilmifunktiosta ja piilofunktioista. Koska ideoiden keksiminen ja kiinnostuneiden koollekutsuminen käy helposti, nousevat kyläkoulut ja kirjastot arvoon arvaamattomaan. Niillähän on aina ollut sekä opetuksen että lainaamisen ohella piilofunktioita. Ne edistävät erilaisia ja vapaamuotoisia kohtaamisia. Kun on syntynyt idea tai luettu mullistava kirja, voidaan kerääntyä ja tutustua ilman suurta organisoitumista kehittämään ajatuksia eteenpäin. Näiden epävirallisten kohtaamispaikkojen ympärille muodostuu isommissa yhteisöissä liitännäisaktiviteettia, kaupustelijoita ja kuppiloita. Näin digitalisaatio ei vähennä vaan lisää ihmisten henkilökohtaistakin tapaamista.

Kestävän asumisen kymmenen periaatetta

YK valitsi 1990-luvulla ekokylät parhaiksi asuinyhteisöjen mallikohteiksi. Maailmanlaajuisten ekoyhteisöjen perusperiaatteita alettiin kirjata vuonna 1995. Vuosien varrella kokemukset ovat tiivistyneet kymmeneksi periaatteeksi, jotka jaotellaan ekologisiin, sosiaalisiin ja henkisiin.

1. Ekologisessa kestävyydessä 

on tärkeintä, että ihminen tuntee kuuluvansa siihen paikkaan, missä hän asuu. Hän tuntee viljelymahdollisuudet ja vuoden rytmin, elää harmoniassa ja synkronisesti ympärillä olevan ekojärjestelmän suhteen.

* Ruoka tuotetaan itse tai hankitaan lähistön luomutiloilta. Kasvatetaan paikallisia perinteisiä lajikkeita monimuotoisessa puutarhassa. Hybridisiemeniä ei käytetä, vaan suositaan avointa pölytystä. Harrastetaan siementen keräilyä.

* Elintarvikkeet saadaan lähiympäristöstä, jolloin karjanhoito ja kalanviljely vastaavat paikallisia tarpeita. Niiden elintarvikkeiden tuotantoa vähennetään, jotka vaativat paljon energiaa, maata ja erikoistumista.

* Rakennukset valmistetaan paikallisista, käsittelemättömistä aineista. Niitä on helppo korjata ja ne hengittävät. Taloihin liitetään kasvihuoneet pitemmän ruoantuotannon turvaamiseksi ja myös lämpöeristeeksi.

* Arkipäivä suunnitellaan niin, että se vaatii minimaalista auton käyttöä. Yhteisössä autot omistetaan yhdessä ja ne toimivat uusiutuvilla energioilla (aurinko, bioenergia, rypsi).

* Kierrätystä ja korjaamista tuetaan elämänmallilla, jota kutsutaan vapaaehtoiseksi vaatimattomuudeksi. Työkaluja ja kulutustavaroita käytetään yhdessä. Koska autot, pesukoneet ja pölyimurit ovat käyttämättä 90 prosenttia ajasta, ovat nekin yhteisessä käytössä.

* Yhteisön jäsenet tietävät, mistä vesi tulee ja miten sitä on käsitelty. Harmaat vedet käytetään uudestaan. Niin siivouksessa kuin puutarhassa suositaan luonnollisia aineita. Likavedet puhdistetaan kosteikkoaltaissa ja kasvien biologisen teknologian (bakteerit, levät, mikro-organismit) avulla, esimerkkinä nk. living machine, elävä kone, joka tarkoittaa luonnon teknologian jäljittelyä.

* Kuivakäymälöiden tuotteet erotellaan ja kompostoidaan.

* Lämmitykseen ja ruoan valmistukseen käytetään vain uusiutuvia energioita, aurinkovoimaa tai biomassaa. Jääkaappien sijaan suositaan kellareita ja erilaisia järjestelmiä, esimerkiksi kahden saviruukun menetelmä on tärkeä osa jäähdytystä.

2. Koulutus ja henkilökohtainen kasvu

on yhtä tärkeää kuin luovuus. Lapset oppivat itse tekemällä, seuraamalla sekä valitsemalla ne opettajat, jotka heitä kiinnostavat. Luokkahuoneena on koko kylä ja kaikki voivat toimia oppilaina ja opettajina. Opetus nivotaan kokonaisuuksiin niin, että sitä voi kutsua hologrammiksi. Ammatillista osaamista arvostetaan suuresti.

3. Kestävää kulttuuria

edistetään mm. rituaaleilla ja juhlilla. Laulu, tanssi ja kaikenlainen luovuus vahvistavat jokaisen suhdetta itseensä, toisiin ja universumiin. Leikkien ja pelien avulla lisätään yhteisön jäsenten välistä luottamusta ja keskustelutaitoja.

4. Merkityksellinen elämä

tarkoittaa kaikille mahdollisuutta kokea turvallisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Kenenkään ei tule olla riippuvainen toimeentulonsa turvaamiseksi sellaisesta palkkatyöstä, joka kuormittaa ympäristöä. Työn ja vapaa-ajan, yhteisöllisen toiminnan, hoivatyön ja muun elämän yhdistämistä helpotetaan.

5. Taloudellinen kestävyys

 tarkoittaa vapaaehtoista vaatimattomuutta, paikallispankkeja, paikallisvaluuttaa ja pieniä, paikallisia yrityksiä, jotka luovat yhteiset paikalliset markkinat. Yhteisö ei kuitenkaan eristäydy maailmasta vaan tiivistyy. Rahan käytön ja monetaarisen riippuvuuden vähentämiseksi kehitetään erilaisia vaihtojärjestelmiä. Välttämättömissä rahasiirroissa käytetään paikallisia ja eettisiä pankkeja.

6. Energiatehokkaampi tuotanto,

resurssien kierrättäminen ja älykkäät teknologiat ovat osa taloudellisia ratkaisua. Mikrotuotanto, jossa käytetään 3D-tulostimia, mahdollistaa moottorien ja koneiden varaosien valmistuksen, mikä vähentää kaupallisuuden tarvetta. Matkapuhelinten linkkitornien ja valokuitukaapelien korjaukset on voitava hoitaa viipymättä, siksi jaetaan tietoa ja paikallisia keksintöjä sekä hyödynnetään maailmanlaajuista verkostoa ja vaihdetaan kokemuksia.

7. Poliittinen kestävyys

tarkoittaa suoraa demokratiaa. Yhteisön täytyy olla niin pieni, että jokainen voi edustaa itse itseään. Usein päätökset tehdään piirissä konsensusperiaatteella. Päätöksenteossa kunnioitetaan jokaista ja päätösprosessi on läpinäkyvä.

8. Kestävä kommunikaatio

edellyttää resurssien turvaamista jokaiselle. Kyvyt, taidot ja laitteet jaetaan yhteisössä ja myös yhteisön ulkopuolella. Yhteisö ottaa vastaan vieraita ja pitää yhteyksiä omiin verkostoihinsa ja myös politiikan eri tasoihin.

9. Henkinen ja hengellinen kestävyys

takaa jokaiselle mahdollisuuden kunnioittaa luomakuntaa oman vakaumuksensa mukaan, oli hän sitten uskonnollisesti tai esoteerisesti suuntautunut. Yhteisöllä on hiljentymispaikkoja sisätiloissa ja ulkona. Elämän muutoksia, vuodenaikojen syklisyyttä ja ihmisen kypsymistä kunnioitetaan ja juhlitaan erilaisilla seremonioilla ja rituaaleilla. Rituaaleissa yhdistyy eksplisiittinen ja implisiittinen maailma - se jonka voimme nähdä, haistaa, kuulla, maistaa ja jota voimme kosketella ja se joka on primäärinen, näkymätön, mutta joka antaa muodon edellisille.

10. Kestävä terveydenhoito

painottaa ennakkoehkäisyä ja paikallisuutta. Ihmisillä on oikeus syntyä ja kuolla omassa kodissaan. Perinteisiä ja täydentäviä hoitoja käytetään rinta rinnan, modernilla lääketieteellä samoin kuin kansanparannustaidolla on yhtä arvostettu asema.

C. Elämänvietti eros omaan ohjaukseen

Tieto seksuaalisuudesta on aina yhteiskunnan ja kulttuurin – kulloistenkin ihanteiden, odotusten ja arvojen – määrittelemää ja rajaamaa. On ollut silmiä avaavaa havaita, miten aikakaudet ovat painaneet jälkensä seksuaalisuuteen ja muovanneet sitä mielensä mukaan kuin notkeaa, venyvää taikinaa. Seksuaalisuuden historian äärellä näkyviin piirtyivät vaihtelevat totuudet siitä, mikä on luonnollista. (Marika Haataja, väitöskirja 2019)

Lisääntymisvietti on yhtä voimakas vaistonvarainen tarve kuin ravinnon hankkiminen ja suojan etsiminen. Tosin sen voimakkuus vaihtelee ja se on jotain niin henkilökohtaista ja niin syvällä ihmisen sisällä, että siitä on vaikea sosiaalisesti kommunikoida, sanatkin yhä puuttuvat. Kokemuksia ei voi oikeasti verrata kenenkään kanssa. Kokemukset ovat ainutkertaisia.

Yksi nuoruus, yksi keski-ikä, yksi vanhuus. Uusintanappia ei ole.

Koska ihmisen keho vanhenee, sen geenit sisältävät tiedon siitä, miten luodaan uusia kehoja, kopioita itsestä. Kaikilla olennoilla on lisääntymiseen tarvittava anatominen rakenne ja siihen sopivat fysiologiset elintoiminnot. Kiihottuessa ei tarvitse tietoisesti ohjata verenkiertoa tai kertoa lisämunuaisille, mitä hormoneja tulisi erittää. Kun on nähnyt mielenkiintoisen, vetovoimaisen ihmisen, hengitys syvenee, sydän lyö tiuhemmin ja silmät alkavat kiiltää. Seksuaalinen halu nousee. Samoin jokaisessa miehessä on sisään koodatut, ikivanhat hedelmällisyyteen tarvittavan purkautumisen vaistomaiset toimintamallit. Jokaisella ihmisellä on sen lisäksi kulttuurisen evoluution myötä saadut lisääntymisen vaisto- ja viettitoiminnan käyttöohjeet.

Asiaan voi suhtautua ihmetellen ja kunnioituksella: Jokaisessa meistä on jotain näin alkukantaista ja voimakasta, mikä luo ja ylläpitää ihmiskunnan elämää. Jos sukupuoliyhdyntä olisi vapaaehtoinen toiminta, ihminen olisi lajina kuollut sukupuuttoon jo aikoja sitten – niin vaativaksi, likaiseksi ja vaaralliseksi siittäminen ja uuden ihmisen kasvattaminen on tehty sivistyksen alkuhämäristä alkaen.

Jokainen meistä on saanut alkunsa seksin kautta, ja meissä kaikissa on sisäänrakennettu ohjelma synnyttää uutta elämää seksin avulla. Olemme osa suurta jatkuvuutta. Kehomme on tuomittu kuolemaan. Siksi se sisältää ohjeet, joiden avulla se voi luoda uuden kehon. Koska kuolema on ehdottoman varma, myös seksuaalisuus on pakottava tarve. (filosofi Osho)

Koska noihin käyttöohjeisiin on vaikutettu ulkopuolelta aluksi kirkon, sitten valtion, massateollisuuden ja nykyään kulutusta motivoivan mediaseksin avulla, on sukupuolivietin vakavuuden ymmärtämiseksi tunnettava vaikutuskeinojen syyt ja seuraukset.

Ihminen on melko hyvin saatu erkaannutettua luonnollisesta seksuaalisesta olemuksestaan tabujen, sääntöjen, leimaamisen ja rajoitusten avulla. (sosiologi Francesco Alberonin 1984)

Lääkäri ja psykoanalyytikko Sigmund Freudin mukaan seksuaalisuus on ihmisen minän ”salatuista rakenteista” haurain ja olennaisin. Koska seksuaalinen minäkuva on monella alitajuinen eli piilossa ihmiseltä itseltäänkin, voi sen voima järkyttää ihmisen identiteetin syvimpiä rakenteita. Myös seksuaalisuuteen liittyvästä alkuvoimasta tiedetään vasta hyvin vähän. Siksi vaikuttaminen kansalaisten seksuaaliseen käyttäytymiseen on ollut helppoa kautta vuosisatojen. Näin on voitu edistää yhteiskunnassa kulloinkin vallitsevia uskonnollisia ja taloudellisia tavoitteita.

Jokainen yhteiskunta on kaikkina kolmena vuosituhantena milloin rajoittanut milloin lisännyt kansalaistensa harjoittamaa suvunjatkamisviettiä. Nämä moraalioppiin puetut säännöt, rangaistukset ja palkitsemiset tabuineen kulkevat ihmisen mielessä sisäisinä opittuina malleina, vaikka ne saattavat olla ristiriitaisia ihmisen omien tuntemusten kanssa. Koska ihmislapsi oppii kasvaessaan kulttuurinsa käytännöt, pystyy hän vasta opittuaan yhteisen kielen ja toimittuaan yhteiskunnan osana, oppimaan moraaliopin julkilausutut ja julkilausumattomat säännöt. Käytökseen vaikuttavia ihmisen oman vaiston vastaisia toimintoja aiheuttavat yhteiskunnassa opetetun moraalin lisäksi ryhmän paine. Jokainen voi kysyä itseltään: teinkö tämän ratkaisun siksi, että se tuntuu oikealta, alitajuntani kehotti, olen koulussa oppinut vai että kaikkivaltias Jumala on määrännyt. Jokainen ihminen käy tätä sisäistä keskustelua läpi elämänsä.

Nykyisessä taloudellista etua tavoittelevassa markkinataloudessa käytetään sumeilematta hyväksi ihmisen joustavuutta seksuaalivietin toteuttamiseksi. Koska seksistä puhutaan enemmän kuin koskaan, voi siitä syntyä kuva, että se mitä seksuaaliseksi nautinnoksi kutsutaan, on ihmiselle hyväksi ja jopa velvollisuus.

Saako tässä ajassa olla myös haluamatta?" kysyy Haataja väitöskirjassaan 2022.

Tätä venyvää ihmistaikinaa on hänen mukaansa muotoiltu milloin minkäkinlaisiin asentoihin eikä kaikissa asennoissa ihmisten ole ollut hyvä olla. Silti heille on väitetty, että asiat ovat luonnollisia juuri näin.

Kulutusyhteiskunnassa kansalainen rakastuu toiseen kansalaiseen, kun hän huomaa saavansa omaan vaihtoarvoonsa nähden parhaan mahdollisen vastineen. Kulutusihmisen on jokseenkin mahdoton toteuttaa luonnonläheisyyttä saatikka luonnon rytmiä. Eläimet parittelevat siihen vuorokauden aikaan, kun laji on muutenkin toimeliain. Ihmiselle luonnollisin aika olisi iltapäivä, jolloin tuntoaistit ovat herkimmillään. Yö on kuitenkin ainut aika, jolloin ihmisten yhdessäolo sopii talouselämälle. (Erich Fromm 1980)

Vietin ulkopuolinen aktivoiminen

Viettiteorian isänä tunnettu itävaltalainen etologi Konrad Lorenz kehitti 1940-luvulla niin sanotun hydrauliikkamallin havainnollistamaan sisäisen motivaation ja ulkoisten tekijöiden yhteisvaikutusta vaistokäyttäytymiseen. Sen mukaan elimistö tuottaa ikään kuin sisäisestä lähteestä viettienergiaa. Jo Charles Darwin kirjoitti ennen Konrad Lorenzia, että kaikkeen vaistomaiseen käyttäytymiseen liittyy myös järkevä, rationaalinen komponentti. Vaikka jokin käyttäytymismalli tulisikin geenissä, tarvitsee geeni tiettyjä ärsykkeitä aktivoituakseen. Kukaan ei ole perimän etukäteen ohjelmoima robotti. Lorenz osoitti, että koiran käytöksen tehokkain motivaatio kumpuaa pyrkimyksestä saavuttaa jokin viettipäämäärä. Kouluttajan tehtävä on herättää ja ylläpitää motivaatiota säätelemällä vietin laukaisevia ärsykkeitä, päämäärää. Vaikka vietti tarkoittaa jotain sisäsyntyistä, perittyä, viettien ilmentämiseen vaikuttaa opittu ja kokemus. (Mervi Niemi, Juha Korri 2004)

Antropologi Matti Sarmela on osoittanut, miten ihmisen biologinen raakamateriaali saadaan sulautumaan kulttuuriin kuin kulttuuriin. Verrattaessa eri kansojen kokemuksia huomataan ihmisen sopeutuvan lähes mihin sukupuolinormeihin tahansa heimon niin vaatiessa. Naapuriheimojen kulttuurissa paheksutaan sitä, mikä ei ole normi omassa kulttuurissa. Kiinnostavaa on erityisesti markkinatalouden kyky ohjata seksuaalisia haluja. Rakkauden niin sanotut institutionalisoituneet muodot (ikuinen avioliitto) ovat yhtä kyseenalaisia ja luonnottomia kuin katolilaisten pappien selibaatin vaatimus.

Moderni kulutuskeho

Kun 1900-luvulla seksuaalisuus erotettiin lisääntymisestä, alkoi ranskalaisen filosofin Michel Foucaultin sanoin biologisen modernisaation aalto. Kehitettiin asioita kuten raskaudenesto ja keinosynnytys. Foucault puhuu kulutuskehosta. Biopoliittisen seksuaalikasvatuksen mukaan ihminen on tuottoisampi, tyytyväisempi ja elää intensiivisemmin, kun hänellä on vapaus seksuaalisuuden etsimiseen ja muuhun optimaaliseen fyysiseen tyydytykseen. Sosiologi Kitti Suoranta pitää erityisesti romanttisen rakkauden kaipuuta ideologisena tarinana – kapitalismi, disney, hoivasuhde, kuluttaminen. Keneltäkään ei saa jäädä huomaamatta, että aina voi kokea vielä vähän suuremman romanssin ja nauttia paljon enemmän. Ja sitähän jatkuvan kasvun globaali kulutuskulttuuri meille lupaa.